Mä sain muutamia lahjoja, vaikka olin käsittääkseni sanonut, että mä en tarvitse mitään. Maxikin aina kysyi: "Isi, mitä sinä haluat lahjaksi?" niin vastasin vain, että "minulle riittää se, että pojat on onnellisia." Sen lahjan mä sain, poikien aidon riemun, mutta sitten tosiaan muutaman kiinteänkin. Sukkia, boxereita, partatuotteita, tequilan (+härpäkkeet sen nauttimiseen) ja yhden hupparin. Hupparista mulle jäi vähän semmonen.. No, se ei ollut mun päälle hirveän istuva. Vaikka en mitään pyytänytkään, tai toivonutkaan, mutta kun jotain sain niin tottakai pitäisi yrittää olla mahdollisimman kiitollinen. Ja siis olenkin. Vaan kun se ei sopinut mun päälle ja mä olen yrittänyt Eirallekin sanoa, että "mulle ei kannata ostaa vaatteita, koska en löydä välttämättä itsekään just semmosia kun haluan".. Tulee vaan semmonen olo, että saan jotain, mutta en voi olla tarpeeksi kiitollinen siitä kun se on ollut vähän hutiostos. Tiedättekö? Kai joku tietää miltä se tuntuu? Saa lahjan, mistä ei oikein itse saa mitään. Onneksi siinä on mahdollisesti mahdollisuus palauttaa se, mutta silti siitä jää semmonen "olenko nyt epäkiitollinen ihminen?" -olo. Jankutinko jo tarpeeksi kauan, jotta joku edes ymmärsi? Vai jatkanko vielä?
Tequila-pullon sain varmastikin sen takia, että siitä on tullut vähän semmonen.. Hmm, semmonen lentävä vitsi meidän perheryhmässä. Moni asia pyörii aina tequilan ympärillä. Ja asiahan lähti ihan vaan käyntiin semmosesta, että mun yhden kerran teki mieli tequilaa. Sitten aina kun siellä jotain jostain valitan niin joku sanoo, että sun tekee mieli vaan tequilaa. Tai jotenkin näin. Sitten siihen on muodostunut tequila-istuva kissa ja muuta semmosta sisäpiirijuttua, mitä tänne on hyvin vaikea lähteä selittämään. Se oli lahja jota en odottanut, mutta siitä muodostui ihan aito hymy huulille. Ei sen takia, että se on alkoholia, vaan lähinnä juuri tämän kaiken tequila-hössötyksen vuoksi. Pullon mukana sainkin myös kirjallisen sopimuksen siitä, että mulle on neuvoteltu vapaailta sen tequilan nauttimista varten. Oli kyllä odottamaton ja mukava paketti.
Sukkia ja boksereita tuskin tänne täytyy sen enempää avata. Niitä Eira ostaa mulle aina vaikka kuinka sanoisin, että ei osteta toisillemme mitään vaan keskitytään lapsiin. Olisi pitänyt muistaa se ja ostaa kuitenkin Eirallekin jotain, koska siitä tulee taas sitten semmonen, että "minä sain, mutta minä en antanut" -olo. Mun jouluun on näköjään kuulunut paljon erilaisia oloja, vaikka ei mitään varsinaisia oloja ollutkaan. Partatuotteet tuli myös samasta osoitteesta, eli Eiralta, ja niitä se puolusteli sillä, että oli ostanut ne jo kauan aikaa sitten. Mietin vaan, että kuinka kauan aikaa sitten, koska jo viime jouluna sovittiin, että ostetaan vaan lapsille..
Ja siis tulihan tossa taas noita suklaarasioitakin. Ei suoranaisesti minulle, mutta meidän perheelle. Niitä onkin nyt taas melkein yksi kaappi täynnä – tai no, muutama iso kulhollinen. Niitä voi sieltä sitten tuhota tässä vuoden aikana. Tai no.. Luultavasti Eira ei tarvitse kun yhden suklaahimo-illan ja kaikki suklaat on tiessään.
Miten se sitten meni se joulu? No, olen yrittänyt sitä kiitollisuutta tässä itselleni toitottaa. Mun pitäisi osata olla kiitollinen siitä, että päästiin valmiiseen pöytään ja Eiran sukulaisten luokse. Ja vaikka mä olenkin kiitollinen, niin silti mulla on vain semmonen olo, että ei toi ollut joulu. Anteeksi, mutta älkää käsittäkö väärin. Multa vaan jäi puuttumaan tästä joulusta niin paljon kaikkea sitä mitä siihen on ennen kuulunut. Ja sen takia mun ennakkoasenteenikin oli jo se, että "tuli mitä tahansa niin olen tyytymätön". Vaikka mulle oltaisiin kaikki tarjoiltu kultaisista astioista niin olisin varmasti silti ollut pettynyt. Se on mun luonteessani; pettymykset tulee todella vahvoina, jos olen odottanut jonkun asian menevän näin, mutta ne meneekin toisella tavalla.
Ruoka oli syötävää ja sitä olisi ollut siellä runsain mitoin. Vaan kun olin poissa omalta mukavuusalueeltani, eli poissa kotoa, niin en viitsinyt tai kehdannut syödä niin paljon kun jouluun olisi kuulunut. Sen takia mä en koko jouluna saanut ainuttakaan ruokaähkyä, vaikka se ruokaähky nimenomaan jouluun jollain tavalla kuuluu. Taas tipahti jouluperinteistä yksi pois. Tätä tää just oli kun kokoaika tippui jotain pois ja jäljelle jäi vaan joku etäisesti joulua muistuttava ruho.
Mietitääs nyt ihan kunnolla.. Multa jäi puuttumaan tästä joulusta vanhempien, enää vain äidin, luona yökyläily. Jouluaamun riisipuuro. Kunnon joulusauna. Näiden myötä meni joulufiilis. Pojat on pitänyt mut hyvin kiireisenä, joten en ole kerennyt sen pahemmin rauhoittumaankaan, eli rauhoittuminen on jäänyt pois. Jouluähky ja yösyöminen. Kyllästyminen jouluruokaan, sitäkään ei tapahtunut, ei tosiaan. Mitä ehkä eniten olisin kaivannut, niin sitä iskän ja äidin yhteen toimivaa huumoria kun ne aina joulua edeltävänä iltana kertoili yhdessä nuoruutensa toilailuista.. Niitä oli todella kiva vielä viime jouluna kuunnella.
Jouluja tulee ja jouluja menee. tämä meni nyt tällä tavalla penkin alle omalta osaltani, mutta ehkä seuraava joulu on taas jollain tavalla parempi? Mä tiedän, että mä tän valituksen takia kuulostan ihan teini-ikäiseltä, mutta jostain syystä pettymykset vaan kolahtaa muhun todella kovaa ja sitten pitää marmattaa.
Ja oli tässä joulussa jotain hyvääkin. En vain osaa katsoa joulua nyt sillä tavalla näiden olen pettymällä pettynyt -lasien läpi. Yritän kykyjeni mukaan tosiaan olla kiitollinen kaikesta, ja eniten kiitollinen olenkin lapsien onnellisuudesta ja jouluriemusta. Lasten, varsinkin Maxin, silmistä näkynyt aito riemu kyllä jaksoi kantaa kaikkien tilanteiden läpi.
Mitenköhän mä voisin paketoida tän niin, että ette jää nyt siihen käsitykseen, että kaikki olisi ollut niin huonosti kun annan tässä ymmärtää? No, kaikki ei ollut niin huonosti kun annan tässä ymmärtää. Mä toistan taas itseäni, mutta en halua jättää tähän väärinkäsitystä. Mä olen siis huono kohtaamaan pettymyksiä. Mä olen niin kauan kun muistan niin aina kokenut pettymykset todella voimakkaina. Esim. kun meillä oli Ronin kanssa tossa se remonttiprojekti ja suunniteltiin, että kun se vihdoin saadaan valmiiksi niin otetaan sen kunniaksi vähän alkoholia. Saatiin remontti valmiiksi, mutta Ronilla oli kipeytynyt joku paikka ja tämä illanvietto silloin jäi. Olin päässäni – nimenomaan päässäni – sitä illanviettoa suunnitellut noin viikon. Kun sitä ei tapahtunut niin mun pää oli ihan kiehumispisteessä. "Miksi se ei tapahdu, vaikka olin sitä niin pitkään suunnitellut?" Tämä pettymys sitten toteutti itseään sillä tavalla, että en ole ollut Roniin yhteydessä koko tänä aikana. Ensin sen takia, että "se perui ihan turhan syyn takia" ja sittemmin kun olen käsitellyt asiat ilman olen pettymällä pettynyt -laseja niin olen tajunnut, että olin taas vain lapsellinen, mutta en ole kehdannut sitä Ronille myöntää ja pyytää esimerkiksi anteeksi lapsellista käyttäytymistäni.
Sama juttu tulee käymään tämän joulun suhteen. Tämä joulu oli erilainen joulu, mutta nyt kun käsittelen tätä asiaa vain näiden mun olen pettymällä pettynyt -lasien kanssa niin saan tästä annettua ulos vain pelkkää negatiivista. Muutun hyvin lapselliseksi kiukuttelijaksi kun asiat ei mene niinkuin olin ne päässäni – nimenomaan päässäni – suunnitellut. Joskus pitäisi varmaan kertoa ne ajatukset sieltä päästä ja katsoa, että jos ne alkaisi sitten sitä myötä tapahtua. Tai jos ei tapahdu niin se pettymys olisi mahdollisesti helpompi käsitellä sitten siinä tilanteessa.
Tästä sitten seuraavaksi kohti vuodenvaihdetta. Sinne mä en ole kerennyt suunnittelemaan mitään, en yhtään mitään. Multa on nyt parikin eri ihmistä kysynyt, että mitä UV:na, mutta en ole joko osannut vastata tai olen sanonut, että en kyllä yhtään tiedä. Olen yrittänyt olla suunnittelematta, koska sillä tavalla ei varmastikaan tule pettymystä.
Mä tavallaan haluaisin olla niin monessa paikassa samaan aikaan yhden illan aikana. Ensinnäkin haluaisin perheen kanssa viettää sitä jotenkin. Sitten haluaisin mennä tuonne, tuonne ja tuonne. Tehdä tuota ja tätä. Olla tuolla, olla ton kanssa, mennä tonne olemaan ton kanssa. Mutta tämä kaikki siis vaan mun päässäni – nimenomaan päässäni. Ne ei ole vielä suunnitelmia, ne on vasta ajatuksia. Luultavasti tämä vuodenvaihde tulee sitten olemaan sellainen kun se vaan tulee olemaan, en sen enempää osaa siitä ehkä tässä kohtaa sanoa. Haluan vain pitää sen sillein kaksiosaisena kuten se on nyt tässä ollut muutaman vuoden ajan; ensin perheen kanssa ja sitten illemmalla se muuttuu "aikuisten juhlaksi". Yleensä ollaan tähdätty siihen, että ollaan jonkinlaisella porukalla Hyvinkään Jussintorilla klo 00:00. Se oli osa nuoruuden vuodenvaihteita ja se on ollut nyt muutaman vuoden osa tätä nykyistä malliakin.
Mutta.. En tiedä. Millainen se sitten lopulta on niin sen tosiaan aika näyttää. Jos edes keitettyä nakkia ja punajuurisalaattia saan niin ehkä se siitä sitten. Mitään kovin vahvaa pettymystä nyt ei varmastikaan voi olla tiedossa, ellen sitten tässä jotain koronaa onnistu saamaan ja joudun vuoteenomaksi. Anteeksi, nyt koputan hieman puuta.
No, tämä oli tämmöinen. Ei tullut ajallaan, eikä ollut kovin positiivinenkaan. Vähän tämmöistä itsetutkiskelua taas. Mutta en mä näille joulumerkinnöille nyt mitään kaavaa kai asettanutkaan? Nämä tuli ulos semmoisina kun nämä tuli ulos. Tämä on luultavasti samalla myös tämän vuoden viimeinen blogimerkintä, joten voinen tässä toivotella kaikille oikein rauhallista vuodenvaihdetta! Älkää ammuskelko niitä raketteja toisianne päin ja ottakaa alkoholia kohtuudella. Älkääkä tukehtuko keitettyihin nakkeihin, koska niitä mä tiedän teidän kuitenkin syövän. Suomalainen juhlii keitetyillä nakeilla aina.
No, niin tai näin. Pahoittelut siitä, että tämä merkintä myöhästyi, en kerennyt teille hyvää joulua toivottamaan silloin kun piti. Kiitokset siitä, että olet ollut taas mukana tämän vuoden. Kuka uskaltaa väittää lukeneensa kaikki tämän vuoden merkinnät? No, niitä ei tänä vuonna ihan kauheasti tullut, joten kai te kaikki olette ne lukeneet. Palatkaamme viimeistään vuonna 2024 uusien blogimerkintöjen parissa!
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)