27.2.-4.3. välisellä ajalla, mun paino oli noussut 0,4 kg. Rasvaprosentti oli pudonnut silti 1,2 %, lihasmassa oli noussut 0,5 %. Veden määrä kehossa oli noussut 1,1 %.
4.3.-11.3. välisellä ajalla muutos oli sit taas jo paljon huomattavampi. Paino oli pudonnut 1,4 kg. Rasvaprosentti oli tipahtanut 1 % ja lihasmassa noussut 0,3 %. Vesi taas oli noussut 0,6 %.
Mun mielestä ihan hyviä muutoksia sillä, että on vaan parantanut syömätottumuksiaan ja lisännyt liikunnan ylipäätään mukaan elämäänsä, vaikka se toisinaan hyvin pientä onkin.
Sitten tulee aika vastata yhteen kysymykseen, minkä kuulin tässä noin viikko takaperin.
Mistä yhtäkkiä innostus moiseen elämäntaparemonttiin?
- Mä oon tätä tässä pohtinyt, että onko mulla siihen mitään sen kummallisempia syitä. Ihan alkuun sanoin, että haluisin vielä joskus näyttää ihmiseltä (mutta sit mietin, että se kuulostaa kyllä niin väärältä. Ihminen näyttää ihmiseltä, vaikka se olis minkä kokoinen.). Sitä kun on teini-ikäisestä asti ollut enemmän tai vähemmän pyöreä, niin mulla vaan heräs ajatus siitä, että miltähän mä näyttäisin jos mä olisin vaikka normipainoinen.
Siitä sitten päädyin miettimään toista seikkaa, joka mulla oli mielessä jo kauan aikaa sitten: laiskuus. Mä olen uskomattoman laiska. Mua huvittais tehdä kaikkea muutakin kun vaan istua kotona ja jumittaa. Mä en vaan silti jaksa tehdä mitään. Mä huomaan usein, että mun mielessä mä matkustan jo pois kotoota, mutta silti mä vaan istun koko päivän kotona. Laiskuudesta eroon pääseminen on yksi etappi tässä.
Ylipaino vaikuttaa mulla niin paljon kaikkeen. Ensinnäkin mua toisinaan jopa hävettää kulkea tuolla. Että jos jotain ei voi laittaa laiskuuden piikkiin, niin sitten sen. Paniikkihäiriön kanssa tämä ylipaino ei todellakaan ole hyväksi. Tuntuu, että ihmiset kattoo ja naureskelee (ajatusvääristymä). Se lisää sitä kotiinjäämisenriskiä huomattavasti.
Jos mä saisin painoa alas, veikkaan sen vaikuttavan myös mun paniikkihäiriöön. En enää miettis niin paljon, mitä muut musta ajattelee. Periaatteessa oon ollu sinut itteni kanssa jo pitkään, mutta muutamat kerrat, kun mua on yöelämässä läskiksi haukuttu, niin se on taas syönyt vähän itsetuntoa. Johtopäätös, enhän mä sillon ole sinut itseni kanssa. Tiedän, että noi pitäs jättää omaan arvoonsa, mutta periaatteessa ne on antanut vaan alkusysäyksen tähän projektiin. Eli voisin periaatteessa kiittää niitä mestareita, joille toisen ylipaino on ongelma.
Sitten tullaan kohtaan työelämä, johon taas vaikuttaa niin moni asia tästä edeltävästä tekstistä. Mua pelottaa työelämä laiskuuteni takia - mä en kumminkaan jaksa ja saan potkut. Mua häiritsee muiden työntekijöiden ajatukset musta. Ja nää kaikki taas vaikuttaa mun oma-alotteisuuteen. Mä olen niin epävarma kaikesta, että en osaa sitten tehdä mitään ilman että käsketään. Ja käskyttämisestä en tykkää ollenkaan. Eli tässä ollaan niin ristiriitasissa tunnelmissa, että pakkohan mun on nyt jotain tehdä tän eteen.
Vau, tulipas paljon tekstiä. Tuo varmaan selventää edes vähän sitä, että minkä takia mä tahdon tehdä itselleni jotain. Tai toivottavasti selventää. Onhan siitä iso osa vain ajatusvääristymää, mutta luultavasti pääsen niistä eroon pudottamalla painoa. Joten tämähän on vain voittoa koko matka laihemmaksi ihmiseksi.
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)