Ei työ tekemällä lopu

Kolme työviikkoa takana on, laskin aivan itse äsken.. Hmm. Mitäs sitä on taas tullut tehtyä? Käydäänpäs läpi.


Maanantaina mulla oli mun viikon ensimmäinen kasiaamu. Menin työpaikalle ihan rauhassa keittelemään aluksi kahvia ja alotin siivousurakan. Kävin aina välillä siemasemassa huikan kahvia ja jatkoin paikkojen putsailua. Huomasin maanantaina myös senkin taas pitkästä aikaa, että mulle ei sovi lyhyet yöunet. Hommat tuli kuitenkin hoidettua. Purettiin siinä vielä päivän päätteeksi yhen näytelmän lavasteet ja tälleen.

Tiistaina mä menin toiselle työmaalle vähän järjestelemään yhtä työkaluhyllyä, minkä "räjäytin" vissiin ekalla työviikolla. Mulla ei vaan oo riittänyt oikein aika käydä pistämässä sitä kasaan. Aina välillä pikkusen, mutta nyt vihdoin sain sen vihdoin kuntoon kuntoon. Sit autoin yhtä toista työntekijää kantamaan asioita paikasta A, paikkaan B.

Keskiviikkona piti siivoilla taas pikkusen, koska yks näytelmä oli tulossa ja sitä varten piti olla siistiä. Mä imuroin saman tilan päivän aikana noin kolme kertaa. En sen takia, että olisin saanut ajan kulumaan, vaan sen takia, että se ei vaan pysynyt puhtaana. Siellä siivoili kaikki muutkin niin touhukkaasti, että lattiat ei oikein tahtonut pysyä puhtaana. Sit laitoin kaikkien pitkään kaipaamat naulakot paikoilleen. Ihan mielekästä hommaa päästä pitkästä aikaa laittamaan asioita seinälle. En olis koskaan uskonu, että sekin voi joskus tuntua kivalta.. Mutta kaiken kantamisen ja siivoomisen sivussa se oli ihan unelmahomma.

Torstaina oli mun toinen kasiaamu, mutta en päässyt toteuttamaan sitä haluamallani tavalla. Olisin halunnut taas hörppiä kahvia ja siivoilla siellä kaikessa rauhassa, ennen kun muut työntekijät saapuu paikalle. Puoltuntia mun työpäivän alusta sinne tuli toinen työntekijä, ja mun päivän suunnitelmat muuttu sitten täysin. Alettiin siinä sitten vähän siistimään kahta tilaa ja järjestelemään asioita uuteen uskoon. Saatiin tosi hyvin aikaseks, ja siis ette tiedä kun mä taas pääsin vähän salaa nauttimaan tosi likaisen paikan siivoamisesta.. Okei, kyseessä oli vain tosi pölyinen paikka, mutta sen pölyn katoamista oli tosi mukavaa seurata. Loppupäivästä pääsin sitten vielä oikein urheilemalla urheilemaan. Kauppaan, apteekkiin, työpaikalle, roskiksille, työpaikalle, roskiksille ja toiselle työmaalle. Huh, olin poikki.


Mä en kyllä ymmärrä taas, että mihin tää aika katoaa. Mä oon ollut jo kolme viikkoa tuolla touhuumassa ja musta tuntuu, että vastahan tää vuosi alkoi. Aika menee nopeesti kun on mielekästä tekemistä, sen huomasin kyllä jo viime vuonna. Viime vuosi vaan sujahti ohi, mutta onneks sieltä jäi silti myös paljon käteen.

Hmm. Mitähän vielä.. Eikai mitään? Turha kai sitä on jatkaa, jos ei ole jatkettavaa. Vai vieläkö vähän venytetään? No ei tän enempää. Tai no siis sen verran voisin vielä sanoa, että ootte hyviä lukijoita! Se oli kehu, koska mä yritän tässä opetella positiivisemmaksi ihmiseksi, joka osaa sanoa jos jokin asia on kivasti. Se on vaan näin sosiaalisten tilanteiden pelosta monta vuotta kärsineelle ihmiselle todella, todella vaikeeta sanoa kasvokkain..

Mä uskon kumminkin, että musta on jonain päivänä siihen(kin)!

Terveisin,
Tekko

Töitä, töitä

Uus työviikko takana, meneepä se aika jotenkin aika nopeesti. Nyt käydään taas vähän läpi viikon askareita, koska se teitä niin paljon kiinnostaa.


Maanantaina viimeisteltiin sen yhden päänvaivaa aiheuttavan tilan tyhjentäminen, ei siellä ollut jäljellä enää kun piano (joka nostettiin viime viikolla jo pois sieltä alakerrasta, mutta nyt kävi ilmi, ettei se saa jäädä siihenkään mihin se nostettiin) ja muutama muu suhteellisen painava asia. Hauskaahan siinä oli se, että kun otin ensimmäiset askeleet pianon kanssa pihalla, niin multa lähti jalat alta. Jalat oli hyvin lähellä sujahtaa pianon alle, ja sehän se olisikin ollut oikein mukava aloitus viikolle.

Tiistaina sain (kyllä, mä itse pyysin aikaisempia aamuja) tulla ekaa kertaa "tosi ajoissa" töihin. Mä sain ite vähän jo vaikuttaa mun työaikoihin ja päätin, että haluan tulla kahdeksaan. Alotin aamun sitten ihan vaan putsaamalla pöytätasot, imuroimalla ja moppaamalla vielä lopuksi. Siinä sivussa kävin aina vähän siemailemassa kahvia ja mulla oli oikein mukavat pari tuntia yksin työpaikalla. Musat korvilla ja touhuillen kaikkea omassa rauhassa, kyllä tykkäsin.

Keskiviikko oli sit taas vähän huonompi päivä. Mä alotin kyllä ihan reippaana poikana päivän, mutta päivä loppui hyvin nuutuneena hieman kesken. Okei, ei se periaatteessa kesken jäänyt, koska mä olin tiistaina 45 minuuttia yliaikaa ja päätin sitten keskiviikkona ottaa ne pois. Mä siivosin nähkääs semmosta pientä siivoushuonetta, tein vähän inventaariota ja tälleen siellä siinä samalla.. Puoltoistatuntia siinä pienessä kopissa haistellen kaikkia mahdollisia pesuaineita mitä siellä nyt olikaan.. Mulla meni nuppi ihan jumiin. Mä kävelin sit lopulta jossain kummallisessa usvassa kotiin.. Mun keskittyminen ei riittänyt kotimatkalla kun siihen, että otan askeleen toisensa jälkeen.. Olisin vaa halunnu läsähtää jo sohvalle.

Torstai, eli tänään, mä sit menin taas kahdeksaan töihin ja vietin taas mun hauskan parituntisen siivoillessa ja kahvia hörppiessä. Mua oli jo pitkään häirinnyt yhessä tilassa semmoset tosi lääpityt seinät.. Ne oli siis ihan likaset ja kaikkea mahdollista. Mä päätin siispä tänään hinkata ne puhtaaksi, ja ai että mä nautin. Mä siis oikeesti pidän siitä, että saa siivota jotain mistä huomaa heti, että se puhdistuu. Mä oikein suihkautin pesuainetta seinän keskelle ja pyyhkäsin siitä.. Siihen jäi seinänvalkoinen pyyhkäisyjälki sen lian keskelle. Tosi nautinnollista. Sit mä kävin läpi ensiapulaukut ja lopuksi meillä oli vielä yksi palaveri, joka venäytti päivää taas hieman. Se oli käytännössä vaan puoltuntia yliaikaa, mutta mä jäin jotenkin tohkeissani vielä kuuntelemaan sen palaverin loppuun, vaikka se mun osalta oli loppunutkin jo. Tulossa sen verran mielenkiintoinen proggis, että mulla tuli ihan pelkästään siitä puheesta jo pieniä "kylmiksiä" (tosi häiriintynyt nimitys kylmille väreille).


Seuraavan viikon aikataulun mä rakensin taas vähän sovittujen menojen mukaan ja sain mä sinne taas pari kasin aamuakin ujutettua. Mul on aika hyvät fiilikset vieläkin tästä kaikesta. Mutta kyllä, viikonloppu tulee taas ihan tarpeeseen. Kyl sitä on jotenkin ihan poikki vieläkin kaikesta työmäärästä. Arvostaa kyllä näitä viikonloppuja paljon isommin kun aikasemmin.

Meikäläinen täyttää tänä vuonna kolmekymmentä, ja vasta tässä lähiaikoina taas löytänyt viikonloppujen tarkotuksen. Sillon on tarkoitus rentoutua ja palautua, koska sitä tarvitaan. Huh. Juominen ei loppujen lopuksi kyllä rentouta ihmistä sillä tavalla kun mä nyt sitä rentoutumista kaipaan, joten tää tipaton on kyllä ihan täydellinen.

Terveisin,
Tekko

Helppo uhri + löytö kirpputorilta

Mä aattelin nyt tehä tämmösen vähä erilaisen blogimerkinnän. Mä taistelin kyllä pitkään vastaan, että en tekis tätä, mutta päädyin nyt kumminkin ilmeisesti tekemään. Mulla ei ole ollut tapana tehdä mitään tuote-esittelymerkintöjä, mutta tää on vähän niinku semmonen.

Mä oon vähän helppo uhri kaupoissa, jos on tullut joku uus tuote. Esimerkiksi vaikka Fazerilta tai Maraboulta.. Tällä kertaa ei oo kyse kummastakaan niistä, mutta on yks melkein pahempi ku uudet suklaat – ja ne on uudet purkat! Mun on aina pakko testata kaikki uutuusmaut.

Viime viikolla kävin kaupasta hakemassa evästä työpäivän aikana, ja tottakai kassalla huomasin todella houkuttelevan purkkapussin. Mä oon siis aika heikkona semmoseen komboon, mikä sisältää suolaista ja makeaa.. Ja purkkapussissa luki suolainen kinuski.. Mukaan!

Tää on alkuun vähän, no, kummallinen makuelämys. Hetken kun sitä kuitenkin jaksaa jauhaa, niin se maku tasottuu silleen kivasti ja siitä tulee todella hyvää. Mutta koska purkkaa ei muka kuulu jauhaa montaa tuntia, niin se maku kyllä katoaa aika vikkelästi. Ei kuitenkaan niin vikkelästi kun..

..Aakkoset-purukumista. Toi on ihan kiva, että siellä on erivärisiä ja tälleen, mutta kun se maku ei säily kun ihan pienen tovin. Vihreet on hyviä, punaset on hyviä ja mustat on hyviä joo, mutta ne on hyviä vain hetken.. Ja sit se ei maistu miltään. Tossa edellisessä, eli siis toi suolainen kinuski-purukumissa, maku häipyy hiljalleen miellyttävästi. Aakkosista se vaan häviää täysin yhtäkkiä kokonaan epämiellyttävästi.

Suolainen kinuski-purukumi taitaa olla nyt mun uusi suosikki. Aakkoset ei päässyt edes top 3:een. Aakkosista täytyy vielä muistaa mainita se, että olen kokeillut myös kombottaa noita. Punainen ja musta, vihreä ja musta.. Ei se toimi silti. Tää on hyvin tarkkaan tutkittu juttu ja Aakkoset on vaan huono purkkamaku.


Ja nyt se oikea syy miksi mä aloin kirjottamaan. Mä tein tänään elämäni ensimmäisen isolta tuntuvan kirpputoriostoksen. Mä meinaan joskus tykästyin Stabilon valmistamiin.. Onks noiden nimi nyt sitten Point 88? No kuitenkin, noihin tommosiin supermahtaviin huopakyniin.

Mä ostin itelleni tossa viime vuoden alussa ekat omat Stabilot ja sain jopa yhden niistä tuhlattua vuoden aikana tyhjäksi. Mä vaan jotenkin niin tykkään kirjottaa noilla. Ja olihan mun pakko ostaa sitten Eirallekin Stabilot, koska haluan levittää Stabiloiden ilosanomaa.. Hmm, tai jotain.

Kuitenkin siis, mä oon aina välillä käyny Suomalaisessa Kirjakaupassa kuolaamassa uusia Stabiloita. Uusia hienoja värejä, mm.. Saispa ne kaikki.

Kirpputorilla tuli tänään sitten vastaan tämä:

Okei, ensinnäkin on riski ostaa tämmösiä tuotteita kirpputorilta, koska jos nää olis ollut lapsen käytössä edes hetkisen.. Nää olis kyllä tuhottu. Sitten sieltä vielä puuttui kolme kynää.. En tiedä puuttuiko alunperin, vai onko sieltä joku käynyt napsimassa mukaansa, koska toi ei ollut kunnolla kiinni..

Pikainen laskutoimitus: Jonkun tiedon mukaan tämmönen kokoelma on maksanut uutena 17,95 €. Se jaettuna 25, saadaan kappalehinta kynälle, joka on 0,718 €. Kirpputorihinta oli koko setille toi 2,80 €, eli mä olisin saanut sillä hinnalla vain neljä kynää todellisuudessa. Nyt mä sain 22 ja mua ei harmita toi, että sieltä puuttui 3.

Mä sanoinkin Eiralle tossa kun ajettiin kotiin päin, että mä olisin ihan tyytyväinen jos tosta paketista edes kolme toimii, se olis kumminkin ollut melkein hintansa arvoinen. Suurin yllätys oli siinä, että noi toimii kaikki! Mä sain 22 toimivaa Stabiloa hintaan 2,80 €! Tolla lasketulla kappalehinnalla mä oisin saanut pulittaa näistä kynistä 15,79 €.. Säästin 12,99 € ja olen onnellinen "vähän käytettyjen ohuiden huopakynien" omistaja!


Ja vielä yksi juttu! Tai no kuva, ja vähän juttua päälle:

Mä piirsin tässä eräänä päivänä itelleni tämmösen "peliavatarin". Eikö ole kiva? Ja ettei ketään jäisi häiritsemään, niin avatarilla on kädessään puhelin, jossa pyörii peli nimeltään "Digfender". Pitkästä pitkästä aikaa piirsin ihan perinteisesti paperille ja sen jälkeen digitaalisesti.. No joo, puhelimella otetun kuvan päälle. Ei ole skanneria, ja kyllä tää näinkin toimii.

Terveisin,
Tekko

Työ – vaatii vielä totuttelua

Mun piti kirjottaa jo torstaina, sitten perjantaina.. Mutta mä kirjotan vasta nyt. Mun ensimmäinen työviikko on tosissaan takana ja mun täytyy sanoa, että mulle jäi kyllä tosi hyvä fiilis.

Käydään vähän läpi, että mitä mä tein ekalla viikolla.

Maanantaina käytiin talon tapoja läpi ja katottiin vähän, että mitä mä tulen oikeestaan edes tekemään siellä. Loppupäivästä kannoin vähän tekniikkaa ja ihan viimeseks työtehtäväks mä yritin pistää yhtä lokerikkoa käyttökuntoon.

Tiistaina tyhjennettiin yhtä tilaa, joka on ollut pieni päänvaiva ilmeisesti kaikille jo tovin. Pääsin mm. kantamaan pianoa. Sitä en kovin suurella rakkaudella muistele, mutta tulipahan kannettua.

Keskiviikkona mä päätin, että nyt pistetään paikka siistiks. Siivosin kaiken minkä vaan nyt pystyin. Yritin siinä samalla miettiä, että miten tulen sen jatkossa tekemään. Vähän siis sitä järjestystä, eli miten se olisi viisainta. Ehkä mulla on jo seuraavalla kerralla mielessä fiksu järjestys.

Torstaina jatkoin vähän siivoomista, koska keskiviikkona jäi pari paikkaa silleen tajuamatta. Tein pienen kauppareissun puolessa välissä päivää ja loppupäivästä aloin järjestämään mun omaa työpistettä, eli työkaluhyllyä. Sain sen ihan kivasti alkuun, eikä se ollut enää yhtää niin sekavan näköinen kun mitä se on aikasemmin ollut.


Teen tosiaan toistaseks vielä 4 päivästä viikkoa, mutta musta kyllä tuntuu, että se on ihan hemmetin hyvä. Tosiaan kun teatterityöpaja Mun Maailma loppu sillon joulukuussa, niin mä en oikein tehnyt sen jälkeen mitään. Mun päivittäiset askeleet jäi siihen 1000-2000 askelta per päivä, joku päivä taisin päästä ehkä jopa 6000 askelta..

Ensimmäisen työpäivän askeleet nousi 15 899 askeleeseen. Eli päälle tuplat mun loman maksimista. Toisena päivänä oli rennommat 11274 askelta, kolmantena 11 251 askelta ja neljäntenä 16 966 askelta.

Eilinen, eli perjantai, meni sitten aika pitkälti sohvalla makoillessa. Mua sattu pohkeisiin ja reisiin aika kiitettävästi. Varsinkin jos yritin päästä rappusia alas.. Huh. Illemmalla Eira sai kyllä puhuttua mut mukaansa iltalenkille, joten ei ensimmäisen vapaapäivänkään askeleet nolliin jäänyt, vaan 6261 askelta tuli raavittua kasaan. Ja se oli itseasiassa varmasti ihan hyvä, tänään ei oo sattunu jalkoihin juuri yhtään.. Alkaiskohan se merkitä jo tottumista?

Mä tiiän, että jonkun korvaan noi mun askelmäärät on tosi pieniä, mutta lähes nollista yhtäkkiä tonne +kymmenentuhatta askelta.. Se on jaloille aikamoinen shokki. Totutellaan tähän tässä nyt ihan rauhassa ja ihmetellään sitä sitten joskus lisää.


Mä yritän kirjottaa vaikka viikottain vähän jotain kuulumisia tän työn osalta.. Tää toimii samalla itelle myös hyvänä työpäiväkirjana sitten. Ja jos jossain kohtaa huomaan, että kirjotan jotain tyyliin: "Maanantaina istuin piilossa ja ihmettelin maailman kulkua kolme tuntia..." niin sit pitää kyllä tehä jotain.

Tommosia päiviäkin on joskus ollut, aikaisemmissa työkokeilupaikoissa. Mä muistan ihan hyvin senkin, kun yhessä mestassa nukuin varmaan parisen tuntia vessassa – päivittäin.. Mutta se taas oli ihan sen työpaikan oma syy; mä olin puusepäksi kouluttautumassa, mutta mun annettiin vaan lakasta lattioita..

Nyt mulla on suuri mielenkiinto tota työpaikkaa kohtaan ja sen takia haluan tehdä vaan parhaani. Ja nykyään mä osaan jopa ehkä avata suuni jos mulla on joku huonosti, joka taas saattaa helpottaa patoutumia, jotka lopuksi ajaa siihen laiskotteluun.. No, toisaalta mulla on kyllä usko siihen, ettei niin pahoja hetkiä tule. Kaikki tuntuu menevän juuri nyt niin hyvin!


Joo, semmonen merkintä sitten sieltä.

Terveisin,
Tekko

Virkistävä loma – ei ole näkynyt

Heräsin tänään taas siinä viiden aikaan aamusta. Tää unirytmi vois olla hyvä jos olis töissä ja aamuvuorolainen. Tää olis oikeestaan siihen ideaali, koska mä herään ilman minkäänlaista herätystä. Mutta mulle se ei ole nyt sopinut. Mä olen ollut ns. lomalla tässä ja mä olen oikeestaan tällä hetkellä väsyneempi kun ennen lomaa. Ja tää ns. loma, luojan kiitos, loppuu jo seuraavana maanantaina.

Mulla on ollut todella pitkiä, tai ainakin todella pitkiltä tuntuvia, päiviä nyt kotona. Mun perus lomapäivä: Sängyssä räpellän puhelinta, sitten käyn vilkasemassa onko jääkaappiin ilmestynyt itsestään mitään, menen siitä sitten sohvalle räpeltämään puhelinta ja siitä hetken päästä tietokoneelle ihmettelemään asioita, jonka jälkeen taas sängyn kautta samalle reissulle. Olen hyvin tietoinen siitä mitä päivän aikana saan aikaan; en mitään.

Okei, eilen sain aikaan jotain. Pidin koko päivän tulta yllä, jotta kämppä lämpenisi, tiskasin altaaseen jääneet tiskit ja kolailin hieman pihaa. Siinä taisikin olla koko loman isoin savotta. Hieman jo kaipaa takaisin teatterille tekemään ihan mitä tahansa.

Ja mitä mun lenkkeilyyn ja muuhun urheiluun tulee.. Pyh. Mulla on aivan liian huono motivaatio väsyneenä. Mä oikeesti tykkäisin käydä niillä lenkeillä iltasin, mutta kun mä olen iltaisin myös hyvin hyvin väsynyt. En saa patistettua itseäni väsyneenä liikkeelle ja se kiukuttaa. Mulla on kuitenkin suuri luotto siihen, että kun työt taas alkaa, mä aktivoidun! Se kun saa jotain askaretta päiväksi, se herättää mielen jotenkin paljon paremmin ja sitten jaksaa taas illallakin paremmin.

Ja nyt kun uhkailin taas pitäväni tipattoman tammikuun, niin mä uskoisin mun vireystasojen muutenkin nousevan. Jos sallitte mun palaavan takasin tähän mun alkoholiheräämiseen, niin mä olen kyllä nyt huomannut senkin, että ryyppääminen karsii mun mielenterveyttä. Parempi myöhään kun ei milloinkaan? Se kun mä viime vuonna olin sen 6 viikkoa juomatta, mä huomasin voivani paremmin kun aikoihin! Ja sitten kun sen yhden kerran otti sitä alkoholia, niin tultiin tosi pahasti takapakkia ja olo oli todella aikaansaamaton pitkään.. Ei se krapula itsessään siis ole paha, vaan se, että se vaikuttaa mielentilaan pitkälti sen jälkeenkin. Käydään melkein masennuksen partailla välillä.

Jos tälle vuodelle kaipaatte jotain lupausta tai vastaavaa multa, niin mä en edelleenkään rupea lupauksia antamaan. Uudenvuodenlupaukset kun on vähän, no, turhia. Uusi vuosi, uusi minä.. Uusi minä ollaan vaan ajan kanssa, eikä se muutos tapahdu yhdessä illassa. Viime vuonna havaitsin itsessäni paljon uutta ilman lupauksia.

Mulla on kuitenkin ajatus! Mä siis koin viime vuonna kehittyneeni tosi paljon, tulleeni siis tosi paljon eteenpäin ihmisenä. Tänä vuonna mä haluan jatkaa kehitystä, mutta mä haluan tasapainottaa elämääni sen ohella. Mä huomasin viime vuonna sen, että mä keskitin melkein kaikki voimavarani siihen, että pääsisin vaan pois mun kuopastani, kaivaen siinä sivussa muita kuoppia syvemmäksi.

Mä haluan siis, että mä pystyisin tänä vuonna kehittämään itseäni, mutta pitäväni siinä sivussa myös muita naruja käsissäni. Esimerkiksi, mä en saa jättää ihmissuhdeasioita rappiolle kun keskityn itseni kehittämiseen. Pitää löytää kultainen keskitie, vaikka se mulle on tosi vaikeeta. Mä oon ihminen, joka jostain innostuessaan pistää kaiken siihen. Siitä tavasta mun pitäisi päästä jotenkin eroon, koska mä ikäänkuin häviän niihin asioihin.

Ongelman tiedostaminen on kuitenkin hyvä lähtökohta, eikö? Muutos ei tapahdu hetkessä, sen mä tiedän, mutta muutoksen tapahtuminen vaatii tiedostamisen. Katellaan sitten vuoden lopussa, että olenko mä muistanut tätä asiaa yhtään ja ollaanko paremmalla tiellä.

Hmm, siinä oli taas vähän tämmönen täytemerkintä.. Ajatuksia pois päästä, koska niitä alkaa siellä olemaan ihan liikaa. Nyt pitää tyhjentää mieli ja koittaa vielä vähän lepäillä ennen työrupeamaa. Siihen mä haluan panostaa, koska mä haluan tehdä itseni tarpeelliseksi ja näin ehkä vakiinnuttaa paikkani. On siis hyvä tilaisuus heti alkuvuodesta kokeilla, että voinko tasapainottaa elämääni. Pystynkö panostamaan työhön mahdollisimman paljon, mutta olemaan silti ihminen myös kotona?

Nyt ei mulla muuta.

Terveisin,

Tekko

P.S. Mä luovuin tänä vuonna kysymysmuotoon asetelluista otsikoista. Haittaako? Nyt myös poistin ton päivämäärän otsikon alusta, koska ei se ole koskaan hyödyttänyt mitään. Aluksi ajattelin sen auttavan mua muistamaan mikä teksti on missäkin, mutta ei.. Turhahan se vain oli.

Eläimet opettaa elämää

Ihan ensimmäiseksi, hyvää uutta vuotta lukijani! Tänään ei mennä siihen aiheeseen syvemmin, koska mulla on oikeesti paljon tärkeämpikin asia käsiteltävänä.

Lauantaina 29.12.2018 meiän toinen kissa, Sara (kutsutaan nimellä Sarppa), alkoi voimaan pahoin. Ei ajateltu, että se on mitään vakavaa, koska on se aikasemminkin oksentanut ja ollut hieman vaisu. Se hakeutui piiloon ja oli hyvin alakuloinen. Seuraavan yön Sarppa vietti eteisessä, pienessä viimassa kyhjöttäen, eikä ilmeisesti ollut nukkunut yhtään. Se oli sitten se merkki meille, että nyt lähdetään eläinlääkäriin.

Sunnuntaina, heti kun vaan oli mahdollista, lähdettiin viemään Sarppa hoitoon. Automatkalla Sarppa oli hyvin väsynyt ja tuijotteli ympärilleen hieman kiinnostuneena, mutta kyllä omistajat huomaa, että käytös ei ollut ihan normaalia. Päästiin eläinlääkärille ja Sarppa pääsi hoitopöydälle tutkittavaksi. Eipä mennyt montaa minuuttia, kun sen mahasta löydettiin iso kivikova möykky. Siitä muutamia hetkiä eteenpäin, meille annettiin kaksi vaihtoehtoa: leikkaus tai lopetus.

Mä sain Sarpan noin kahdeksan vuotta sitten, luovutusikäisenä. Mun ensimmäinen ihan oma lemmikki. Mä olin ihan sen lumoissa! Syötiin aina välillä ruokaa samalta lautaselta ja Sarpalla oli tapana herättää mut leipomalla mun käsivartta.. Semmosia ihan hauskoja muistoja, mitkä alotti sen hitsautumisen yhteen.

Nyt kun on kahdeksan vuotta hitsauduttu yhteen, niin mun mielestä lopettaminen ei ollut edes vaihtoehto. Siinä kun kuuntelin sitä lääkärin kertomusta, mä hetkittäin päässäni mietin, että voiko se oikeesti olla viimenen kerta kun nään meiän Sarpan? Ennusteet ei vaikuttanu hirveen hyvältä ja ei tiedetty mikä se möykky siellä mahassa tarkalleen on.

Päätettiin kumminkin, koska Sarpan verikokeet paljasti sen olevan perusterve, että se jää odottamaan eläinlääkäriin seuraavaa päivää ja leikkausta. Se sai siellä nesteytystä ja antibioottia, joten se oli se parempi paikka sille sillä hetkellä.


Me tultiin kotiin ja mulla oli koko sunnuntain todella tyhjä olo. Mä mietin jatkuvasti, että mitenhän Sarppa voi ja näänköhän mä sen vielä. Silmät kastu tosi monta kertaa. Olisiko mun viimeinen muistikuva Sarpasta se, kun siltä lähti rauhottavien takia takajalat alta ja se lyyhistyi eläinlääkärin lattialle? Mä sain sen ajatuksen kokoajan päähäni ja se oli tosi tuskauttavaa.

Olin kuitenkin myös tosi väsynyt sunnuntaina ja nukahdin onneks tosi helposti illalla, olin siispä aamulla valmis vastaamaan puhelimeen kun eläinlääkäri soittaa. Kello löi kahdeksan maanantaiaamuna ja meille kerrottiin sunnuntaina, että leikkaus alkaa siihen aikaan. Minuutit muuttui tunneiksi, vaikka mä yritin räpeltää mahdollisimman paljon kokoajan jotain, että saisin muuta ajateltavaa.

Siinä joskus kymmenen aikoihin mun puhelin soi ja siellä oli kun olikin eläinlääkäri. Se alotti kertomalla, että mitä Sarpalle on tehty. Se kertoi sen todella pitkästi, mutta ei maininnut sanallakaan siitä, että onko Sarppa edes hengissä. Mulla oli oikeesti taju mennä kun mä kuuntelin sitä sen todella pitkältä kuulostavaa selitystä leikkauksesta. Lopulta se sanoi, että leikkaus meni hyvin ja Sarppa on heräilemässä, ja että saataisiin hakea se kello 16 jälkeen. Mulla tuli taas kyyneleet silmiin, mutta tällä kertaa ehkäpä enemmänkin onnesta.

Niin, ja se möykky siellä mahassa oli ulostetta ja kaasuja. Sarpalle on kehittynyt jostain jokin suolistosairaus, joka aiheuttaa sen. Jos kissaa ei olisi nyt avattu, olisi se voinut koitua kohtaloksi.

Kello tuli 16 ja päästiin hakemaan Sarppaa kotiin. Eläinlääkärissä sitten vielä käytiin läpi kaikki asiat ja lääkäri sanoi tilanteen olevan silti vielä hyvin vakava; seuraavat pari päivää näyttäisi, selviääkö Sarppa oikeasti.

Mä sain Sarpan syliini ja lähettiin kotia kohti. Se oli koko automatkan ihan velttona mun sylissä ja ihan muutaman kerran vaan avasi silmänsä. Oli tosi paha, mutta myös tosi hyvä fiilis samaan aikaan. Tiesin väsyneisyyden olevan lääkkeistä, mutta silti lääkärin sanat pyöri mielessä. Eira haki eläinkaupasta uutta ruokaa. Ruokavalio pitäisi nyt muuttaa, koska Sarpan vatsa ei ilmeisesti kestä ihan mitä tahansa ruokaa.

Päästiin kotiin, ja vietiin Sarppa heti sille varattuun yksiöön, suihkutilaan. Eira oli valmistellut sille sinne oikein hulppeat oltavat, vaikkakin heti jouduttiin vähän järjestystä muuttamaan. Meidän reipas Sarppa nousi heti jaloilleen ja alkoi vaellella ympäriinsä. Se piti aina välillä rauhottaa paikalleen, koska se kolautteli päätään jokaiseen mahdolliseen asiaan.

Mä makasin Sarpan seurana suihkun lattialla useamman tunnin. Mä halusin vaan olla sen luona, koska edelleen oli riski olemassa. Illalla Sarppa alkoi kun alkoikin syömään! Mä uskalsin lähteä käymään vähän näkemässä kavereita vuodenvaihteen kunniaksi, koska mä tiesin ettei Eiraa parempaa ihmistä olisi voinut olla Sarpan seurana.

Kun mä reissultani palasin, mä menin suoraan Sarpan yksiöön pitämään sille seuraa ja lopulta myös nukahdin sinne. Heräsin siinä joskus aamulla kuuden aikaan kun Eira tuli antamaan Sarpalle lääkettä ja ruokaa. Nyt Sarppa oli täysin erilainen kun edellisenä päivänä; se puski meitä ja kehräsi kokoajan.

Mä en tiedä, että onko Sarppa ollut jo pitkään kipeä, koska se vaikutti sillä hetkellä siltä, kun se olisi ollut onnellisempi kun aikoihin. Se puski, kehräsi ja leipoi tassuillaan kokoaika. Halusi, että siihen kosketaan. Ja tää oli siis alle vuorokausi leikkauksesta! Lääkäri kyllä sen osasi jo sanoa, että Sara on todella reipas ja vahva kissa!

Tilannehan ei siis vieläkään ole täysin varma, mutta ainakin näin maallikon silmin Sarppa on voimistunut todella paljon ja todella nopeaa, ja sen täytyy olla vain hyvä merkki. Enää pitäisi vain nähdä se, että sieltä vatsasta tulee jotain vielä uloskin.. Jos ei tule, se on todella huono merkki..


Mutta tää on oikeesti opettanut tosi paljon, ei pelkästään lemmikeistä, vaan myös elämästä. Miten asiat voi oikeesti ihan hetkessä olla täysin päälaellaan. Miten paljon noi lemmikit oikeesti antaa ihmiselle. Ne on kaikki omia persooniaan, ja niistä tulee ihan täyspäiväisiä perheenjäseniä. Vaikka ne lyhytikäsempiä on kun ihmiset, niin tärkeintä on antaa niille mahdollisimman hyvä elämä! Se opettaa, ottaa ja antaa.

Mä tunnustan tähän loppuun vielä sen, että mä saatoin itkeä tätä kirjottaessanikin. Mä olen ehkä hieman herkkis, mutta minkäs teet. Ja erittäin suuri kiitos eläinlääkärille! Itavet Pieneläinklinikka Riihimäellä tulee olemaan varmaankin jatkossa meiän kantapaikka (mutta toivottavasti ei ole ihan hetkeen tarvetta sille).

Terveisin,
Tekko

P.S. Juuri kun olin lopettamassa tän kirjottamista, Sarppa kävi hiekkalaatikolla todistamassa sen, että kyllä se tavara tulee vielä uloskin! En olis koskaan uskonut olevani näin onnellinen kakasta, mutta tää oli tärkee tieto!