 |
| Eiran Facebookkiin lisäämä kuva. |
Tää on erittäin odotettu ja erittäin toivottu asia. Helppoa tää ei ollut, mutta en mene niihin asioihin sen syvemmin.
Mä en muista olenko koskaan täällä blogin puolella mainostanut sitä, että mä olen jo suhteellisen nuoresta pojasta asti haaveillut jälkikasvusta.. Muistan kyllä hyvin ensimmäisen kerran kun sain ne fiilikset.. Sisko muutti perheineen takasin vanhemmille asumaan hetkeksi, ja pääsin silloin ensimmäistä kertaa tutustumaan siskonlapseen.
Mä muistan, että mä sillon salaa ihastuin siihen pienokaiseen. Se oli jotenkin ihan mahtava tyyppi. Ja se aiheutti mulle sitten hetimiten semmosen fiiliksen, että "tämmösen mäkin haluan!". Siitä asti mä olen siitä haaveillut enemmän tai vähemmän. Viime vuosina vielä ehkä vähän enemmän.
Vuodet on vierinyt ja siskonlapsikin on jo täysi-ikäinen ihminen, mutta mulle ei vielä semmoista pientä ole siunaantunut. Kaikille muille kyllä, ja monia. Mutta eikö sitä sanota; parempi myöhään kun ei milloinkaan? Ainakin mä koen tällä hetkellä suhteellisen suurta onnentunnetta, vaikka tavallaan pää ei ole vielä edes täysin ymmärtänyt asiaa.
En tiedä onko mun pää nyt vaan normaalia hitaampi käsittelemään asioita, vai miksi näissä isoissa asioissa menee aina niin kauan?
Tää aika vaan on jotenkin huono sikäli, että mä en pääse oikein mihkään mukaan. Korona rajottaa lähes kaikkea. Täällä Riihimäellä mä pääsen jokaiselle neuvolakäynnille, josta olen kyllä onnellinen, mutta Hyvinkäälle, missä kaikki isommat tutkimukset tehään yms. niin mä en pääse. Onneksi niistä saa edes kuvia ja/tai videoita todisteeksi. Poikkeusaika on otettava huomioon ja on tyydyttävä siihen mitä saa, vaikka se vähän harmittaakin.
Viime neuvolakäynnillä me kuultiin vauvan sydänäänet. En voinut olla hymyilemättä siinä hetkessä, vaikka en täysin tajunnutkaan, että ne on jonkun muun kun Eiran. Neuvolahenkilökunta kun väittää, että vauvan sydän se siellä, niin kai se vähän pakotti uskomaan. Se on siellä oikeesti!
Se voi olla, että tästä saattaa syntyä jonkinlainen teema tänne myös, mutta mitään varmaa en mene sanomaan. Ainakin mun tekis mieli sitten joskus kirjottaa kun täysin ymmärrän tilanteen. Vaikka mä siis tällä hetkellä tiedän, että se on sieltä tulossa ja näin, mutta se täydellinen ymmärrys tästä vielä puuttuu. Tai siis, ehkä se on enemmänkin vielä epäuskoa.. Onko tämä oikeesti tapahtumassa? Kuvat on nähty, sydänäänet on kuultu.. Mitä vielä vaaditaan? Luultavasti se edesauttaisi asiaa, jos pääsisi olemaan mukana kaikessa.. Mutta niin, tähän tilanteeseen on sopeuduttava. Mennään nyt sitten hitaasti, mutta ehkä sitten varmasti.
Pitkä odotus alkaa olemaan enää tätä odotusta vaille valmis! Jännittää, pelottaa ja paljon muitakin tunteita, mutta uskon niiden olevan erittäin normaaleja tunteita tässä tilanteessa. Ja varmasti vielä jatkossakin, koska ollaan aika uuden edessä. Tää muuttaa ehkä tyyliin kaiken, joten kai tässä käy kaikki mahdolliset tunteet läpi.
Tämä tällä kertaa tässä. Olen onnellinen!
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)