Olen alkanut kirjoittamaan!

Tiedättekös ihmiset mitä? No, sitä vain mitä siinä otsikossa lukee, eli mä olen alkanut kirjoittamaan. Tarkkasilmäisimmät varmasti huomaa, että en kyllä tänne ole mitään kirjoittanut, ja se on totta. Mä kirjotan toistaiseksi lähinnä omaan pöytälaatikkoon, koska se teksti on semmosta, mikä ei kuulu tänne.

Kirjotan siis semmosta, hmm.. Kai te tiedätte Juoppohullun Päiväkirjat? En siis kirjota uusia juoppiksia, koska ei ne alunperinkään minun ole, mutta mun oma kirjoitustyyli on ottanut paljon vaikutteita siitä. Ja muista Juha Vuorisen kirjoista. Tykkään kutsua sitä puolitotuudeksi. No, avataan vielä näin: osa kirjoittamistani asioista on täysin mun mielikuvituksen tuotetta, mutta höystettynä asioilla, joita mulle on mun omassa elämässä tapahtunut. Kaikki hahmot mun tekstissä on täysin keksittyjä, mutta kaikissa hahmoissa on joitain piirteitä ihmisistä mun ympärillä. En siis suoraan kopioi ketään siihen, että älkää peljätkö, mutta saatan yhdistää tarinassani vaikka kaksi tuntemaani ihmistä ja tehdä niistä yhden. Hauskaa.

En tiedä tuleeko tosta koskaan mitään sen kummempaa. Se voi olla, että se vaan jää mun pöytälaatikkoon – tai siis ulkoiselle kovalevylle. Onhan sitä tällä hetkellä 21 A4:sta, että ihan hyvin sitä tekstiä on jo tullut. Ei vielä kuitenkaan ihan kirjaksi asti. Toki jos noi sivut muuttaisi taskukirjakokoon, niin olisihan mulla siinä tapauksessa jo ihan hyvin sisältöä semmoseen. Voidaanko ajatella, että mulla olis 42 sivua valmiina pokkariin? Ehkä.

Jos joku ihan tosissaan kiinnostui tästä projektista, niin mä voin kyllä lähettää ton hyvin alkeellisen ja täysin keskeneräisen version luettavaksi asti. Se tulee muuttumaan vielä paljon, koska sitä pitää itsekin vain lukea ja kirjoittaa jatkuvasti uudestaan. Oon sitä muutamille ihmisille jo lähettänytkin. Palautetta en tosin ole vielä saanut kun yhdestä osoitteesta, joten loput on mennyt ikään kuin harakoille. Ja varoituksen sana; se sisältää paljon kiroilua. Senkään takia en voi ottaa siitä edes otteita tänne, tässä blogissa ei nimittäin enää kiroilla.


Ja kun tässä on nyt tämmönen kirjoitusprojekti käynnissä, niin on ollut hyvin vaikea tuottaa sisältöä myös tänne. Vaikka nää kaksi asiaa on ihan eri maailmoista, niin silti. Tää blogi on täysin omaelämäkerrallinen ja toi toinen on sitä puolitotuutta, mutta ei mulla silti riitä tekstiä molempiin paikkoihin. Pelottaa jopa, että nää voi mennä sekasin keskenään. Ja sitä en halua.

Ja tavallaan kun mulla on nyt ollut tässä hirvee inspiraatio ton tarinan kanssa, niin oon päätynyt sitä kirjottelemaan päivä toisensa perään. Nyt ajattelin kuitenkin tänään, että otan taas kahvin naamani eteen ja tulen kertomaan myös tänne, että minkä takia sitä tekstiä ei nyt taas ole oikein tullut. Tai siis onhan sitä nimenomaan tullut, mutta ei tänne. Onhan minulla tässä ihan ymmärrettävä syy, eikös?

Mä oon kuitenkin joskus haaveillut siitä, että mä joskus kirjottaisin kirjan. Tää on nyt hyvin lähellä sitä, tai ainakin mä olen tehnyt asian eteen jo jotain. Tosin sekin on ihan mahdollista vielä, että multa häviää inspiraatio täysin ja sen jälkeen ei taas tule yhtään sitä puolitotuuttakaan. Pitää äkkiä piirtää raksi seinään, vai mitä niitä juttuja oli?

Nyt mä rupean juomaan tota mun kahvia tässä ja luen taas kerran koko ton mun tarinan läpi. Oikeestaan siis joka kerta kun mä oon sen uudelleen läpilukenut, niin joka kerta olen sinne myös korjauksia tehnyt. Että tää tulee olemaan pitkä savotta, jos tää siis vaan jaksaa mua kiinnostaa.

Itseasiassa pakko kertoa vielä tosta kirjottamisesta sen verran, että siis noi jutut jää aika vahvasti elämään mun päähän sen kirjottamisen jälkeenkin vielä. Jos mulla on vaan aikaa, niin mä kehitän sitä tarinaa vielä mun päässäni sen kirjottamisen jälkeenkin. Sit saatan välillä kirjata muistiinpanoja ylös, koska jotkut asiat ei vaan saa enää unohtua.

Siis on joku kohtaus tossa mun tarinassa, jonka olen jo kirjottanut ikään kuin valmiiksi. Sit lopetan kirjottamisen. Yhtäkkiä sen jälkeen lähtee joku luova vaihde päälle ja mä käyn sitä juuri kirjoittamaani kohtausta läpi. Ja tässä kohtaa se saattaa muuttua vielä niinkin paljon, että mun on pakko tulla äkkiä uudestaan koneelle ja muuttaa siitä tarinasta kohtia ihan täysin, koska tää just aivoihin tulvahtanut kohtaus on muka tai oikeasti paljon parempi kun se mitä siinä tarinassa jo lukee. Joskus ne korjaukset on oikeesti ihan todella tärkeitä, koska ne korjaa jollain tavalla jopa sitä aikajatkumoa siellä. Ja sit nää yleensä poistaa multa sitä ihan liiallista liiottelua, johon en myöskään halua mennä, mutta joka siellä tarinassa jo on, koska on kerennyt jo aikaisemmin lähteä laukalle.

Sitä tapahtuu siis paljon. On ollut monia pätkiä joihin en oo ollut yhtään tyytyväinen, koska aivot on lähtenyt ylikierroksille. Se tarina muuttuu siis oikeesti hyvin paljon siinä kohtaa. Kaikki asiat tapahtuu siinä kohtaa siis hyvin liioitellusti, ja se on ikävää. Onneksi aina on mahdollista korjata ne heti kun kykenee taas ajattelemaan suhteellisen normaalisti. Ja tässä on ehkä pääsyy siihen, että kirjoitan nimenomaan vain itselleni talteen, enkä esimerkiksi nettiin; voin aina palata korjaamaan juttujani, eikä kukaan ole vielä nähnyt mitä siinä aikaisemmin tapahtui. Antaa vapaammat kädet toimia.

Ja nyt mä oikeasti ryhdyn ryystämään kahvia ja tutkimaan mun tarinaani uudestaan. En tiedä jaksanko tänään kirjottaa uutta, mutta vanhaa jaksan kyllä tänään korjailla.

Terveisin,

Tekko

Puriko mua matkakärpänen?

Mä en oo varmaan koskaan potenut minkäänlaista matkakuumetta, koska oon aina oikeestaan viihtynyt siellä missä olen milläkin hetkellä. Nyt mua on kuitenkin ton viimeisimmän Porvoossa käymisen jälkeen haitannut pienimuotoinen matkakuume, joka ei tunnu helpottavan niin millään. Tai siis ainakaan ei tunnu, että aikakaan auttaisi siihen – pitää vaan ehkä odottaa enemmän.

Ja siis kyllä, haluaisin takaisin vanhaan Porvooseen, sille samaiselle kahvilalle torin laitaan, jossa hörpittiin aamukahvia viimeksi. Mä en osaa selittää sitä, että miksi se muhun niin kovasti kolahti, mutta se nyt pyörii mun päässä aika usein. Siitä on nyt noin viikko, mutta.. No, niin, ehkä se vaatii vaan lisää aikaa.

Me puhuttiin kyllä Eiran kanssa, että tehdään joskus vaikka retki siihen yökortteeriin mikä siinä kahvilan vieressä oli. Sieltä sitten voidaan aamulla herätä ja siirtyä paikan oman aamupalan kautta naapurikahvilan terassille ihmettelemään elämää. Se vaan kuulostaa jotenkin tosi mahtavalta ajatukselta! Toivon, että tämä toteutetaan.


Ja oikeestaan Porvoo ei nyt ole enää ainut paikka minne haluaisin mennä. Oikeestaan kaikki vanhat kaupungit kiinnostaa, koska niissä on sitä jotain. Porvoo on oikeestaan semmonen paikka minkä tiedän jo hyväksi, joten sen takia ajatukset on siellä usein, mutta tiedän Suomessa olevan paljon muitakin vanhoja alueita, joilla tahtoisin vaan päästä käymään.

Pieni pallo tässä kohtaa lukijoilleni; suositelkaa mulle jotain vanhaa kaupunkia/kaupunginosaa jossain päin Suomea. Mielummin ehkä toistaiseksi vielä täältä Etelä-Suomesta, koska ei mun henkilökohtainen rahatilanne ole hirveän kauhean hyvä lähtemään oikeestaan pidemmälle. Joku semmonen paikka, josta aika on ajanut ohi, tai missä on jokseenkin pysähtynyt fiilis. Olisi todella hyvä, jos siellä olisi kivijalkaliikkeitä.

Mä en tiedä heräskö mussa joku kotimaamatkailija, mutta mä haluaisin hirveesti vaan kiertää Suomea, joten sen takia ehdotukset on hyvin tervetulleita. Ehkäpä me (jos se Eiralle käy) joskus lähdetään ihmettelemään juuri teikäläisen suosittelemaa kohdetta.


Ja kun mä jossain aikaisemmassa blogimerkinnässäni juttelin niistä the jutuista, niin mulle tuli ton Porvoossa vierailun jälkeen semmonen välähdys; aattelin meinaan, että voisin ruveta keräilemään pinssejä. En tiedä miksi, en tiedä mihin, mutta jotenkin mä haluaisin vaan kerätä pinssin jokaisesta Suomen hienosta kolkasta. Mua harmittaa, että en ostanut nyt sieltä jo sitä Porvoo-pinssiä, mutta ehkä mä sen vielä sieltä saan.

Musta vaan olis jotenkin kiva omistaa semmonen pinssikokoelma, jota voi sitten myöhemmässä ajankohdassa ihmetellä ja muistella matkojaan. Kuinka siistiä se olis hei!

Ja jos jossain vaiheessa alkaa suomalaiset pinssit puuduttaa, niin kai sitä voi käydä ihmettelemässä muitakin maita..


Vaikka siis mua ei oikeestaan ulkomaanmatkailu yhtään edes kiinnosta. Mä oon käynyt, no, oikeestaan vaan Virossa ja vähän Latviassakin, joiden perusteella osaan sanoa, että ei mun enempää tarvii. Niiden paikkojen historia ei kiehdo mua. Vaikka mä siis olen käynyt Tallinnan vanhassakaupungissa, niin ei se silti sytyttänyt mitään intoa päästä sinne uudestaan. Se oli omalla tavallaan hieno, mutta se ei kiehtonut millään tavalla, koska.. No, kai mä vaan olen liian suomalainen, ja mua kiinnostaa vaan Suomen historia.

Okei, ehkä Virossakin on paikkoja jotka kiehtoo, koska siis.. Onkohan se nyt kylä nimeltään Tali, jossa aina silloin tällöin vieraillaan..? Eiran isä kuitenkin omistaa jostain sieltä loma-asunnon, jonne on välillä kiva mennä. Siellä ollaan selvästi pysähdytty kehityksessä joskus 80- tai 90-luvulla, ja se on siellä ihan mahtavaa.

Ja voitaisiin kai myös sanoa, että olen käynyt Ruotsissakin, koska laivalla sinne joskus mentiin, mutta vaikka siis alueellisesti oltiin Ruotsissa, niin en koskaan sen maalle astunut. Saattoi olla jonkinlainen jälkitauti tai uuden jälkitaudin metsästys syynä siihen. Se oli vain risteily, ei silloin kuulu mennä rannalle ruikuttamaan. Mutta tämän kokemuksen perusteella Ruotsikaan ei oikeastaan houkuttele; sieltä tulee vaan hyvin paha ja pitkäkestoinen krapula.


Mä oon aina sanonut, että mua kiinnostaisi käydä Englannissa.. Mä en vaan tiedä kuinka vitsiksi se on tässä vuosien saatossa muodostunut, koska siis en mä edes tiedä kiinnostaako se. Mä olen nähnyt maisemia sieltä jostain Englannin tuppukylistä ja ne on se mikä siellä kiehtoo. Mutta se, että kiehtooko tarpeeksi.. En usko.

Mä en myöskään usko, että tulen koko elämäni aikana astumaan lentokoneeseen, joten kaikki tommoset matkat voidaan kai suoralta kädeltä pistää laatikkoon ja haudata se laatikko kuuden jalan syvyyteen.


Mutta Suomi! Se minua kiehtoo. Tahdon matkustaa ympäri Suomea ja nähdä tämän kauniin maamme jokaisen kolkan. No, ehkä en kaikkia kolkkia, mutta olisi kiva kuitenkin ruveta nyt tätä enemmänkin ihmettelemään. Tuntuu, että elämä on aika rajoittunut tänne Riihimäki-Hyvinkää-akselille. Toisaalta tuttu ja turvallinen on hyvä, mutta kai sitä jossain vaiheessa ihminen alkaa kaipaamaan jotain ei niin tuttua ja turvallistakin. Ja ainakin omasta mielestä on ihan hyvä, että se rajojen rikkominen olisi sitten jotain matkustelua, koska tiedän paljon pahempiakin vaihtoehtoja.

Mutta niin, kuten sanottu; kertokaa mulle paikkoja Suomessa, joissa kannattaa ehdottomasti elämänsä aikana käydä. Plussaa on se, että niissä näkyy historia ja siellä olisi kivijalkaliikkeitä tms., joista voisi matkamuistopinssejä mahdollisesti haalia.

Mahdollisia ehdotuksia ruvetaan sitten täällä päässä miettimään ja puimaan läpi. Tosin, en mä ole Eiralle kertonut oikeestaan mitään tästä mun hingusta päästä pyörimään Suomea, mutta en vielä edes tiedä onko tämä taas vaan joku kausi vai pysyvä päähänpisto, joten siksi se on ollut aikalailla vaan omana tietonani.. Mutta, no, niin.. Ehkäpä se selviää..

Ja hei kyllä! Lapin kesä, sen mä haluan joskus nähdä, joten älkää sitä ehdotelko. Se biisi siitä on ollut mun karaokebravuuri niin kauan kun olen baareissa päässyt käymään, joten kyllä se pitää myös ihmisen itse käydä ihmettelemässä.

Nyt mulla ei muuta, joten seuraavaan kertaan.

Terveisin,
Tekko

MON: Ensimmäinen kuukausiraportti

Kai voidaan ajatella, että nyt on kuukausi mennyt siitä viimeisestä Minulla on nälkä-päivityksestä? Se oli lauantai 13.6. kun kerroin teille, että nyt loppuu viikkoraportit ja siirrytään mahdollisesti kuukausiraportteihin. Tänään on lauantai 11.7. joten väittäisin kuukauden tulleen täyteen.

Mä en vielä edes tiedä, että miten mä tulen tämän tekemään.. Haluaisin tehdä tän silleen, että tää olis mahdollisimman helppolukuinen. Jos mä rupeen tähän päivämääriä ja kiloja merkkaamaan kuukauden ajalta, niin tästä voi tulla harvinaisen epäselvä pläjäys. No, katsotaan mihin päädytään.

Ennen numeroita kuitenkin haluan kertoa teille vähän tilanteestani tämän projektin suhteen. Tai no, eihän siinä ole paljon muuta kerrottavaa kun se, että lopetan kaikki ylimääräiset dieetit. Ei mitään vähähiilihydraattisia ruokavalioita tai muitakaan enää, se jos jokin on varma.

Ton mun VHH:n jälkeen se kaikki nopeasti pudotettu paino tuli aikalailla takasin ja se on ollut siitä lähtien yhenlaista taistelua kaiken suhteen. Ajattelin, että on helpompi vaan luopua siitä ja mennä pelkästään tällä pätkäpaastolla eteenpäin – se on ollut se toimivin ja helpoin menetelmä.

Mä oon joskus vannonut sen nimeen, että kaiken pitää olla mukavaa. Toi VHH (vähähiilihydraattista tarkoitan tosiaan tällä lyhenteellä) oli mukavaa sen takia, että paino tippui nopeesti. Muuten se oli aikalailla vaan numeroiden kyttäilyä ja asioiden välttelyä. Sitä mä en enää halua.

VHH:sta jäi kylläkin käteen se, että yritän vältellä vaaleita ruoka-asioita. Oon ymmärtänyt, että ne ei ole hyväksi kenellekään – voi myös olla, että olen ymmärtänyt väärin. Syön siis lähinnä hiilarit tummina asioina, koska ne on ilmeisesti hyviä asioita. Mun ei tarvitse tässä muistaa kun vaan katsoa esimerkiksi leivän väri ja thats it.

Ja sitten kun sanoin, että aion ottaa ruokapäiväkirjan taas käyttöön, niin.. No, se oli hetken. Sekin oli ehkä lopulta enemmänkin semmonen vihollinen. Tai no siis sen kanssa asiat eivät olleet kovin hauskoja. Mä tein siitä lähinnä ite itelleni semmosen paholaisen, että en kyllä mene täysin lyttäämään ruokapäiväkirjoja, jos joku semmosesta pitää. Mä en muka voinut syödä normaaleja ruokia, koska niitä ei välttämättä sovelluksesta löytynyt ja sen takia en saanut kaikkea tietoa niistä ruoista, joten ne oli ihan täysin ei ei-juttuja.

Alkuun mä yritin jopa sitten laskeskella niitä määriä ja kaloreita itse sinne sovellukseen, ja pariin ruokaan sainkin oikein hienon ja suhteellisen suuntaa antavan ravintoainetaulukon. Vaan mitä tapahtui sitten? No, minä voin syödä vain tätä yhtä ruokaa, koska siihen mulla on taulukko valmiina. Ei toimi ihan niinkään..

Kaikesta tuli siis oikeestaan vaan hyvin ykstoikkosta, joten ajattelin, että helpompi ilman. Ilman laskeskeluita tää on ollutkin paljon helpompaa ja mukavampaa – ja oikeestaan vasta ilman ruokapäiväkirjaa paino on taas lähtenyt tulemaan alas. Helpompi syödä mitä vaan, mutta pitää annoskoot pieninä ja vastaavaa. Ehkä enemmänkin meen nyt vatsan ehdoilla, koska se nyt tietää asiat vähän paremmin kun taulukot.

Eli lyhyesti virsi kaunis; tämä on enää vain pätkäpaastoa.

Sitten pitäisi siirtyä niihin numeroihin varmaankin.. En tosin ihan just nyt ehdi, koska pitää kohta mennä pesemään hiusväri pois, mutta tämä seikkahan ei teidän lukukokemukseen vaikuta.. Mitä nyt näin, että mä selostan tätä.. No, kohta osaan keskittyä paremmin numeroihin ja näin.

Ja miksi minulla on hiusväri päässä.. No, siihen en osaa syytä teille antaa. Tää oli taas näitä fiilispohjaisia ratkaisuja; mä halusin taas vaaleat hiukset, joten vaaleat hiukset mä itselleni hankin. Ei sen kummempaa.

Elikkäs tosiaan, 13.6. mun tulokset on olleet seuraavanlaiset: Viikkotulos -0,8 kg kokonaistulos -20,8 kg. Sen jälkeen meno on ollut kyllä yhdenlaista vuoristorataa.. Mutta tästä keksin, että eihän teitä varmasti kiinnosta jokaisen päivän painot, eihän? Jos laitan viikkotulokset ja sitten kokonaistuloksen? Se kuulostaa itseasiassa suunnitelmalta ja hyvältä kuukausiraportilta.

13.-20.6. välisenä aikana paino on.. Jaha, heti mulla on siellä jokin kummallinen viiva. Oli tosiaan juhannusviikonloppu, joten oon kai ajatellut, että ei niitä tarvitse laskeskella. Lasketaan nyt ja kokeillaan uusiks. 13.-20.6. välisenä aikana paino oli muuttunut +1,2 kg.

20.-27.6. välisenä aikana paino oli muuttunut -0,3 kg. Mikä on sinällään yllättävää, koska juhannusviikonloppu oli pamauttanut vaakaan maanantaille +3,4 kg lisää! Aika hyvin sain sillä viikolla sitten kuitenkin tuhottua sen, voi olla ylpeä näin jälkikäteen.

Sitten taas 27.6.-4.7. välisenä aikana.. No, paino tuli taas hitusen ylös näköjään. Muutos oli siis +0,4 kg. Ei mitään ihan mahdotonta siis, onneksi.

Viimeisenä vielä tämä 4.-11.7. välinen aika. Se on onneksi taas kotiinpäin, koska siis tuloshan on -0,9 kg. Tää viikko on oikeestaan ollut ensimmäinen semmonen, että en oo hirveesti panostanut mitään ylimääräistä tähän projektiin. Ekaa kertaa siis antanut mennä aikalailla vaan omalla painollaan, ja se on selkeesti kannattanut.

Kokonaistulokseen siispä seuraavaksi, koska sehän on se mikä kaikkia kiinnostaa, ainakin minua itseäni. Kokonaistulos on tällä hetkellä -20,4 kg. Ja kyllä se on nyt myönnettävä, että käytännössä tässä ei ole tapahtunut mitään. Tai no on.. Kokonaistulos on pienempi kun kuukausi sitten.. Ei anneta sen masentaa, koska tää mennyt kuukausi oli aikalailla aikamoinen vuoristorata. Oli kaikkia ns. pakollisia huijauspäiviä ja muuta.

Aijai.. Rupesin tossa tutkimaan näitä tuloksia ja huomasin, että jossain on taas tullut laskuvirhe. Jos siis lasken aloituspainosta pois tämänhetkisen painon, niin kokonaistulos on -19,9 kg. Anteeksi tuo aikaisempi tahaton juksaus.

Rupesin tossa siis noita prosentteja tutkimaan ja jotenkin numerot ei mennyt yhtään oikein, niin piti tarkistaa. Ja onneksi tarkistin, koska nyt ollaan taas lähempänä totuutta. Prosentteihin siis seuraavaksi, koska onhan niilläkin nyt väliä.

13.6.-11.7. välisenä aikana rasvaprosentti on noussut, ikävä kyllä, 0,9 %. Vesiprosentti taas on tullut alas 0,7 %. Ja vielä toi lihasprosentti, joka on tehnyt muutoksen myöskin huonompaan suuntaan, eli 0,5 % alaspäin.

Kaiken järjen mukaan mun pitäisi olla pettynyt itseeni, mutta mä en ole. Mä tiedostin jo joskus tän projektin alussa, että  painon putoaminen tulee hidastumaan, ellei jopa pysähtymään jossain vaiheessa. Sitten täytyy taas vaan miettiä vähän uusiksi ja mennä sitten läpi vaikka harmaan kiven. Ja tiedostin myös sen, että kesäkuukaudet tulee olemaan mulle se heikoin lenkki, koska kesä on ihmisen parasta aikaa. Kesäkuukaudet ei ole vielä edes takanapäin, mutta uskoisin, että tästä eteenpäin mennään taas oikeaan suuntaan. Ainakin fiilis on semmonen.

Tässä tämä annos tällä kertaa. Seuraava MON-ateria tarjoillaan noin kuukauden päästä, ellei ennen sitä tule jotain tärkeää sanottavaa.

Terveisin,

Tekko

Reissu Porvooseen 2020!

Joskus pikkutyttönä mä sain jonkinlaista nautintoa siitä, että heräsin ennen vanhempia ja vietin aikaa television parissa yksikseni tai sisarusten kanssa. Semmosta jonkinlaista onnellisuutta huolettomuudesta tai jotain.. Oon miettinyt, että miksi se ei nykyään toimi? Tai no siis joo, en asu enää vanhempieni kanssa, mutta miksei sama voisi toteutua nykyisessä tilanteessa? Tai siis miksei sitä osaa enää nauttia semmosista pienistä hetkistä samalla tavalla?

Tämmöstä aihetta mä olen tässä pyöritellyt päässäni nyt parina aamuna ja parina yönä, ratkaisua siihen keksimättä. Nyt en ole siis aiheeseen sen enempää paneutumassa, mutta tällä on ihan hyvä alustaa seuraavaa.

Lähettiin siis tänään Porvooseen, meidän melkein jo perinteeksi muodostuneelle retkelle vanhaan kaupunkiin ja karkkitehtaalle. Alotettiin reissu sillä, että mentiin siinä aamutuimaan istuskelemaan vanhaan kaupunkiin johonkin kahvilan terassille. Se hetki siinä terassilla, se oli semmonen, että siitä osasi nauttia. Kahvi naaman edessä ja ihan vieraita ihmisiä ympärillä, jotka höpisi ihan omiaan. Se oli jotenkin semmonen hetki irti kaikesta.

Mä siis jotenkin kummallisesti nautin kaikesta siinä; random ihmiset ympärillä puhumassa omiaan, joita sitten salaa sivusilmällä kuuntelin. Erinäiset tuoksut, hajuvedet ja kahvilan luomusten tuottamat. Ilma ei ollut liian kuuma olla, vaan oikeestaan ihan sopiva. Eiran kanssa keskustelu. Se kaikki, se hetki. Nautin siitä. En tiedä miksi se tapahtui juuri nyt, mutta ihan hyvä ajoitus, koska olen asiaa jo hyvän tovin miettinyt.

Aamukahvihetki vanhassa Porvoossa.

Mutta mentäiskö sitten vähän syvemmin tähän reissuun? Tai no, eihän siitä paljoa ole kerrottavaa, mutta se vähäkin oli oikein mukavaa ajanvietettä, joten sen on hyvä tulla kuulluksi. Varsinkin itselle muistoksi, jos ei muuta.

Aamukahvit tosiaan hörästiin siinä pienessä kahvilassa, tai oikeastaan sen terassilla. Pienet linnut lenteli kokoajan kohti ja käyttäytyi muutenkin aika villisti siinä. Niille oli kai opetettu, että on ihan ok kiusata ihmisiä ja syödä lautasilta, jotka oltiin jätetty odottamaan tiskaajaa. Ne ei siis käytännössä pelänneet mitään, tuli ihan luokse ja pyörittelivät vaan päitään.

Meillä vierähti siinä kahvilassa tunti, vaikka ei oikeestaan mitään sen kummallisempaa tehty. Hörpittiin kahvia ja juteltiin, ja ehkä vähän tosiaan salakuunneltiin ja ihmeteltiin ihmisiä. Kahvin jälkeen piti mennä laittamaan lisää parkkiaikaa, koska siis noin tyyliin kaikki parkkipaikat siinä vanhan Porvoon läheisyydessä on maksullisia. Kun lisää parkkiaikaa oltiin ostettu, niin ei muuta kun kiertelemään sitä pientä rypästä erinäisiä sisustusliikkeitä ja muita kauppoja. Niissäkin saa yllättävän vikkelästi aikansa kulumaan kun vaan kiertää ahkerasti melkein kaikki.

Ne pienet kaupat on jotenkin tosi mahtavia. Mä nautin kyllä suuresti niiden kiertämisestä, koska ne on vaan niin hienoja sisältä ja ulkoa. Se vanhan kaupungin meininki näkyy ja melkein jopa tuntuu. Tai no melkein jopa tuntuu, kyllähän se tuntuu ihan oikeesti. Sitä hetken jotenkin kuvittelee olevansa poissa vuodesta 2020. Se jos jokin on mahtava fiilis.

Vanhasta Porvoosta en niinkään kuvia ottanut, koska musta tuntuu, että teen sen joka vuosi ja sitten ne kuvat vaan jää johonkin historiaan. Keskityin siis siellä fiilistelemään sitä lähinnä omien silmieni läpi. Sain siitä silleen enemmän irti. Blogaajana mun olis varmasti pitänyt olla siellä kokoaika kamera kädessä, mutta onneksi tämä ei ole niin vakavaa.

Pari tuntia vanhassa Porvoossa ja sitten otettiin nokka kohti seuraavaa paikkaa. Viime vuonna käytiin ensimmäistä kertaa, mutta se muodostui ilmeisesti heti osaksi tätä retkeä; siispä suunnattiin Paskakauppaan. Tuntuu pahalta kirjottaa toi, koska en harrasta minkäänlaisia voimasanoja täällä blogissa, nyt kuitenkin pitää muistaa, että se on sen paikan nimi, enkä voi sitä mennä muuttamaan. Kakkakauppa sopis paremmin, mutta se ei olisi enää sama.

Paskakauppa Porvoossa.

Jos joku ei tiedä tota kauppaa, niin siis kyllä, se on aika kakka kauppa. Ne myy semmosta tavaraa, josta voi helposti joku pahottaa mielensä – en minä, minusta ne on hauskoja. Tuotteet sisältää hyvin paljon voimasanoja, joten en ala täällä niitä sloganeja huutelemaan. Joudun kuitenkin lisäämään tähän seuraavaksi yhden kuvan, josta käy hyvin ilmi kaupan meininki.

No *PIIP* hip hei.

Se on semmonen muki juu. Viime vuonna ostettiin mulle ja Eiralle omat mukit sieltä samaisesta kaupasta ja nyt lähti mukaan vain tämä. Keräilkööt muut muumimukeja, mutta tästä tuli ehkä mulle jonkinlainen osuma. Aion joka kerta kun tuolla käydään ostaa itselleni uuden jonkinlaisen hassunhauskan mukin. On siellä siis paljon muutakin tavaraa, mutta mukeista tuli nyt mulle se juttu, kai.

Tän kakkakaupan jälkeen meidän suunta oli kohti Brunbergin tehtaanmyymälää. Karkkia haalimaan, vaikka siis, ei me oikeestaan koskaan edes haalita.. Me käydään siellä, mutta ei me meille itsellemme oikeestaan koskaan haluta sieltä mitään. Joka kerta sitten ollaan jotain otettu väkisin mukaan, jotta ei ihan turhaan oltaisi menty. Tällä kertaa mulla oli kyllä aika mittava tilaus veljeltä, joten se oli jo hyvä syy käydä se myymälä taas kerran ihmettelemässä. Ja kun se kuuluu siihen reissuun. Ei ole Porvoo-reissua ilman Brunbergin tehtaanmyymälässä vierailua.

Brunbergin jälkeen meidän oli aika siirtyä jo syömähommiin. Okei, mun paasto olisi jatkunut todellisuudessa vielä tovin, mutta Eira sai ylipuhuttua. Alotan tänään sitten illalla taas tuntia aikasemmin, jotta saan paaston taas toimimaan oikein. Käytiin viime vuonna syömässä tuolla semmosessa paikassa kun Ravintola Seireeni, ruoka oli siellä siis sen verran toimivaa, että otettiin nokka sitä kohti tänäkin vuonna. 

Ravintola Seireeni Porvoossa.

Ensimmäinen asia mikä oli mielestäni muuttunut siellä oli semmonen, että jos halusi ottaa salaattia ennen varsinaista ruokaa, niin joutui maksamaan 0,90 € lisää. Outoa, ajattelin. Ei toki ihan mahdottoman kallista, mutta kuten sanottu, outoa. Salaattipöytä oli sitten kaikenlisäksi todella laimea, siellä oli vaan muutamaa erilaista asiaa, jäi vähän paha fiilis taas siitäkin.

Mentiin kuitenkin pihalle, jossa siis oikein iso ja hyvä terassi, josta siis plussapisteet ehdottomasti paikalle. Syötiin siinä sitten meidän alkusalaatteja, kunnes meiän ruoat tuotiin pöytään.

 

Ei niin tasokasta ruokaa.

Ensiajatus mulla ruoasta oli, että tästäkö me maksetaan 10 ja risat? Ajattelin, että vaikka se ei ulkonäöllä nyt koreilekaan, niin se on sitten edes tosi hyvää. Mä nimittäin muistelisin, että viime vuonna ruoka tuolla oli todella maittavaa.

Sanottakoon, että ruoka oli hyvin keskinkertaista. Voisin melkein jopa väittää, että jos mä yrittäisin tehdä tota nyt kotona, niin onnistuisin jopa paremmin. Siinä on siis, öö, kanan rintafilee riisillä ja sitten oliko kenties herkkusienikastike? Vai metsäsienikastike? No, joku sienikastike joka tapauksessa, joka maistui arvatkaapa miltä? Maistui nimittäin siltä, että se oli ihan varmasti jostain kaupan kastikejauhepussista tehty. Mulla heräs jopa pienet traumat, koska se maku muistutti ehkä vähän jopa niitä jauheesta tehtäviä keittoja, joita kokeilin silloin pari viikkoa dieetillä syödä. Se oli siis ihan järkyttävän kehno väkerrys.

Eira oli aika samoilla linjoilla ruoan suhteen ja päätettiinkin yhteistuumin, että ensi vuonna ravintola on ihan joku muu. Toi paikka sai viimeisen mahdollisuutensa, vaikka ekalla kerralla olikin mahtava. Vaikka nälkäni onnistuikin tyydyttämään, niin makunautintoa en saanut. Ja se makunautinto on iso osa ruokaa silloin kun siitä joutuu ison summan rahaa maksamaan.

Ei pilkata sitä paikkaa nyt kuitenkaan enempää. Lähdetään vaan hymyillen pois sieltä ja noustaan autoon. "Vielä olisi jotan kiva tehdä", ajateltiin kai molemmat siinä kohtaa. Eira ehdotti, että mennään jäätelölle, minä suostuin.

Semmonen jähmelö se.

Ajettiin sitten siihen Porvoon Jokirantaan(?). En oo ihan varma oliko toi sen paikan nimi, mutta ainakin Instagrammin sijaintipalvelu antoi sen minulle ensimmäisenä. Siellä oli koju, joka kantoi nimeä Vanhan Porvoon Jäätelötehdas, josta sitten napattiin meille pienet(!) jäätelöt matkaan ja mentiin istumaan semmoselle kai laiturille.

Ensinnäkin, toi jäätelö suli melkein heti käsille, en arvostanut. En usko, että lämpötila aiheutti sitä yksin, vaan väitän, että noi jäätelöt ei ole jokseenkin ihan täydellisiä. Mä en tarkalleen muista mikä toi maku oli.. Joku banaani-suklaakeksijuttu kai. Banaanin maistoin heti, se oli oikein hyvä, mutta kuten näette; mun jätskissä ei ollut kun oikeestaan sitä banaanijäätelöä. Eiran töttörössä, joka ei nyt kuvaan päässyt, oli semmosia ruskeita raitoja, jotka maistui siis siltä keksihärpäkkeeltä. Oli mullakin sitten vähän syvemmällä muutama, ja itseasiassa hyvä niin; mä en nimittäin edes välittänyt siitä toisesta mausta.

Mutta siis.. Öö, miten sen nyt sanoisi kauniisti? Mun mielestä toi jäätelö oli silleen nautinto ehkä ensimmäisen minuutin. Sen jälkeen se kävi kovin tylsäksi ja sen olisi voinut jo heittää pois. Laitoin tossa aikasemmin ton huutomerkin ton sanan pieni perään, koska siis haluan korostaa sitä, että toi olisi voinut olla vieläkin paljon pienempi annos. Jos se olisi ollut vieläkin pienempi annos, niin olisin voinut antaa hyvinkin hyvät arvosanat kyseiselle paikalle. Nyt sitä jäätelöä oli vaan liikaa ja mä kyllästyin siihen nopeesti. Ehkä vika on mussa, mutta kyllä se mun kokemukseen vaikutti huonolla tavalla. Mä en ehkä vaan oo tarpeeksi jäätelöihminen.

Sillalla joku mieshenkilö (ehkä minä).

Jäätelön jälkeen käytiin vähän vielä ihmettelemässä siinä vieressä ollutta siltaa ja räpsäytettiin siellä muutamat kuvat muistoksi. Sillalla ihmettelyn jälkeen oli aika startata kohti kotia.

Kotimatkalla poikettiin sitten viemässä veljelle namilasti ja hörästiin siinä sitten vielä kahvit. Sitten käytiin porukoilla, koska löysin semmosesta pienestä kaupasta vielä äitillekin jotain; pienen perhospinssin. Se oli niin sen näkönen, että se on pakko äitille ostaa. Ja se oli myös suomalaista käsityötä, joten rahakin meni varmasti oikeaan paikkaan. Ja äiti ainakin vaikutti siltä, että oli kovasti iloinen, joten se oli kaikinpuolin vain voittoa.

Sitten tultiin kotiin. Ja nyt ollaan täällä. Tai no minä olen, Eira ei malttanut taaskaan pysyä paikallaan. Ja ei mulla muuta tällä kertaa.

Terveisin,

Tekko

Eriväriset kuukaudet

Tervetuloa tähän juuri alkavaan heinäkuuputkeen! No ei vaineskaan. Mulle vaan jotenkin jäi kauheesti päälle toi, että joka päivä on kirjoitettava. Tänään mä oon jatkuvasti miettinyt sitä, että "koskahan mä tänään kirjottaisin jotain.."

Ja vaikka mikään ei pakottanutkaan kirjoittamaan, niin kirjoitan silti. En tiedä mitä, mutta kirjoitan silti. Voisin tehdä jotain muutakin, mutta kirjoitan silti.


Mulla oli äsken jotain ihan oikeeta asiaakin, hmm, mitähän se oli.. Eiku joo! Mä en tiiä oletteko te huomanneet, mutta koko kesäkuun käytin blogin näissä otsikko- tai kansikuvissa – mitä nuo nyt ikinä onkaan – oikeestaan vaan vihreetä väriä. Se oli ihan tarkoituksellista kyllä.

Mä joskus tutkin semmosta asiaa, että onko jokaiselle kuukaudelle olemassa ns. oma värinsä. Ja siis kyllä on. En tiedä onko ne mitenkään virallisia, mutta siis netistä löytyy väri jokaiselle kuukaudelle – mitä netistä nyt ei löytyisi..

Ne värit oli mulla käytössä jo vuoden 2019 blogikoostetta tehdessäni. Sitäkään te ette varmaan huomanneet silloin, tai tajunneet. Mutta mitä mä nyt ajan takaa, on se, että mä alan käyttämään noita ns. oikeita värejä nyt oikeina kuukausina. Kesäkuussa oli vihreä, tässä kuussa, eli heinäkuussa kansikuvien tekstit tulee olemaan oranssihkoja.

Ja koska olisi tosi tylsää käyttää vaan yhtä sävyä siitä väristä, niin mä olen päättänyt sallia itselleni kaksi sävyä per kuukausi. Okei, poikkeuksiakin tulee varmasti, koska oon kova säveltämään noiden kuvien kanssa aina, mutta pääpiirteittäin yritän pysyttäytyä kahdessa sävyssä.

Värit kuukausille.

Näissä väreissä on pari kohtaa mitä en välttämättä täysin tajua. Ja siis painotan, että nää ei oo mun keksimät. Mä haluaisin, että joulu olisi punainen, mutta se on tämän mukaan valkoinen. Heinä- ja elokuun värit on mun mielestä väärinpäin, koska tollein tohon tulee tommonen ihmeellinen.. No, siis katsokaa nyt sitä.. Touko- ja kesäkuu on vihreitä, mutta sitten tulee oranssi heinäkuu, jonka jälkeen taas vihreä elokuu ja sitten taas johonkin ruskeaan päin menevä syyskuu. Eikö voisi olla vihreät putkeen ja sitten alkaa taipua oranssin kautta synkemmäksi? No, minä nyt menen näillä, koska nämä olen netistä aikanaan löytänyt.

Ja hei, sitten mulla tulee itseasiassa näiden värien kanssa pienoinen ongelma.. Koska siis, mun pää tahtoisi myös, että vaihdan joka kuukausi blogin väriteemaa kuukauden värin mukaan. Koska siis tää innostus näihin eri värisiin kuukausiin lähti siitä, että halusin päivittää mun blogin ulkoasun kesäiseen ja silloin etsin uudestaan nämä värit esille ja nappasin siitä ton kesäisen sävyn tänne. Ja nyt kun siirrytään heinäkuuhun, niin mun on hyvin vaikea antaa tän kesän värin jäädä hallitsemaan ulkoasua..

Mutta tiedättekö kuinka työlästä olisi joka kuukausi vaihtaa tää teema? No, se olisi aika työlästä. Ja tavallaan niin turhauttavaa. Periaatteessa olisi siis oikein mukavaa jos vaihtaisin blogin väriteeman joksikin ihan muuksi.. Mutta en sitäkään nyt juuri jaksa. Ehkä sitten joskus. Ehkä ei pohdita tätä asiaa nyt, koska.. Ei vaan jaksa.


Tää merkintä nyt oli tämmönen, mikä ei todennäköisesti ketään kiinnosta, mutta mun on hyvä näitä omia turhiakin keloja joskus laittaa ylös. Tää on myös niitä harvoja merkintöjä, joista ei tule minkäänlaista ilmoitusta Facebookissa blogiani seuraaville, koska en jaksa nähdä sitäkään vaivaa. Jos tätä luet, olet tänne eksynyt omatoimisesti, ja hatunnosto siitä.

Eikä muuta lisättävää.

Terveisin,
Tekko