Lenkkiukko

Voidaan melkein jo sanoa, että syksy on saapunut. Huomenna on kuitenkin jo syyskuu, joka on kaiketi virallisesti ensimmäinen syyskuukausi. Niin se kesä vaan taas meni menojaan. Mutta! Vaikka mä yleensä vannonkin olevani kesäihminen, niin syksy on ehdottomasti myös lempivuodenaikani. Voiko valita kaksi? Voihan? Minä päätän, voi valita.

Syksy on mun lemppariaikaa sen takia, että kuvioihin tulee pimeys. Kesässä tykkään valosta ja auringosta ja syksyssä tykkään synkkyydestä ja siitä, että vielä ei ole ihan jäätävän kylmä. Ja vaikka mä mieheksi itseni identifioinkin, niin mä tykkään myös kynttilöistä ja takkatulesta, joidenka läsnäolo siis ilahduttaa ensimmäisiä kertoja yleensä syksyn saapuessa.

Mutta lätinät sikseen, tulin kirjoittamaan lenkkeilystä.

Kuten ehkä jotkut saattaa tietää, niin mussa yleensä syyspimeyksien saapuessa herää semmonen lenkkiukko. Mä tykkäsin jo pienenä poikana siitä, että musat korvissa vaan päättömästi haahuilee tuolla jossain. Nykyään se päätön vaellus on vaihtunut lähes vakituisiksi lenkkipoluiksi, joilleka siis olenkin jo palannut tämänkin vuoden osalta.

Aikaisempina vuosina mun lenkkeily on ollut säännöllisen epäsäännöllistä, mutta tänä vuonna mä ajattelin oikeesti yrittää tehdä siitä harrastuksen. Mä oon saattanut väittää niin aikaisemminkin, mutta nyt se oikeesti tapahtuu. Mikä on sitten erilailla? No, mä olen ainakin 20 kiloa kevyempi ja lenkkeily on paljon mukavampaa. Ja toinen asia mikä edesauttaa sitä, on se, että mä latasin taas uuden aplikaation puhelimeeni. 

Tämä aplikaatio väittää, että neljän viikon kuluttua mä pystyn hölkkäämään 20 minuuttia putkeen. Tätä treeniohjelmaa mä olen tässä nyt jo alotellut, ja mulla on erittäin hyvä fiilis tästä. Täytynee koputtaa puuta. Haluan meinaan tosissani nyt tehdä tän homman, mä haluan neljän viikon kuluttua jaksaa hölkätä 20 minuuttia putkeen!

Tän sovelluksen nimi on "Start running", eli aloita juokseminen, mutta mä uskon ton toimivan myös vähän kevyemmässä liikunnassa. Eli jos en kuitenkaan neljän viikon päästä jaksa hölkätä 20 minuuttia putkeen, niin se johtuu vaan sovelluksesta.

Mä kirjotan nyt kokoaika hieman virheellisesti, koska viikko mulla on nyt tätä takana ja jäljellä enää kolmen viikon puserrus. Mutta lyhyesti siitä miten tämä toimii; tää antaa jokaiselle lenkille ohjeet kävelyjen ja juoksupätkien osalta. Ensimmäiset treenit on ollut aikalailla minuutti sitä, toinen tota ja sitten taas minuutti sitä. Aika kevyesti alotetaan, mutta ihan hemmetin hyvä niin.

Eilen oli mun neljäs harjoite, joka toi mukaan jo 2 minuutin hölkkäosuudet. Jestas, mä olin kuolla jo minuutin pätkissä, miten mä voin jaksaa 2 minuuttia putkeen? Mutta arvaattekos mitä? Noi kahden minuutin hölkkäpätkät ei ollut ollenkaan niin paha kun olin alkuun kuvitellut.

Mun ensimmäinen harjoite oli 19. elokuuta, kesti 21 minuuttia ja matkaa kertyi 2,6 km. Se oli tosiaan 5 minuuttia kävelyä, sitten minuutti juoksua ja minuutti kävelya 11 minuutin ajan ja lopuksi 5 minuuttia taas vaan kävellen. Toivottavasti tämä nyt oli jotenkin ymmärrettävästi selitetty? Tarkoittaa kuitenkin siis sitä, että hölkkäsin tolla lenkillä yhteensä 6 minuuttia, huraa.

Joo, tässä on seuraavaan harjoitukseen 9 päivää välissä, mutta mä lasken ton ekan harjotuksen silti ensimmäiseen viikkoon, koska haluan tehdä sen niin. Ei oteta tätä nyt liian vakavasti – otetaan tää vaan tarpeeks vakavasti.

Toinen lenkki 28. elokuuta, kesti 23 minuuttia ja matkaa kertyi 2,9 km. Se oli muuten sama kun ensimmäinen, mutta hölkkää kertyi yhteensä jo 7 minuuttia.

Kolmannen lenkin tiedot tämä sovellus onnistui jotenkin tuhoamaan, mutta se tapahtui 29. elokuuta ja oli sikäli hieman poikkeava edellisistä, että mentiin Ronin ja Eiran kanssa Riutan metsään lenkille. Se oli raskas, koska siellä on tosi runsaasti ylä- ja alamäkiä. Muuten toi meni hyvin, mutta viimeinen juoksupätkä taisi osua justiinsa ylämäkeen ja mä en vaan yksinkertaisesti sitä jaksanut suorittaa. Se oli kuitenkin yhteensä tasan 5 km se lenkki, koska käveltiin siihen sitten hieman extraa.

Ja sitten oli toi eilinen (30. elokuuta) lenkki, joka kesti 28 minuuttia ja matkaa kertyi 3,3 km. Siihen tuli tosiaan noi 2 minuutin hölkkäosuudet, ja hölkkämäärä kasvoi hurjaan 10 minuuttiin. Ja mä jaksoin sen kivasti! Ja sen lenkin jälkeen oli tosi hyvä olo, eikä keuhkot enää ollut niin ahdistuneet kun parin ensimmäisen lenkin jälkeen. Ja se tässä on parasta, että tän kehityksen näkee kyllä heti.

Tänään mulla on välipäivä, koska mun jalat on hieman kipeät. Pitäisi kai opetella joku fiksu venyttely lenkin päätteeksi, koska mä en usko sen mun parin venytyksen ihan riittävän. Ainakaan tän päivän säryistä päätellen.. No, kaikki kai ajallaan.

Tää merkintä taas on luonteeltaan vähän tämmönen, että ei tää luultavasti kiinnosta kun vaan mua. Ja tästä luultavasti tulee vielä tänne taas toistuva teema, koska tää tulee nyt aikalailla olemaan mun elämää, jota tämä blogikin käsittelee.

En tiedä. Ehkä teitä voi kiinnostaa, että jaksanko seuraavan kolmen viikon jälkeen hölkätä tämän maagisen 20 minuuttia, vai olenko ihan luuseri? Voihan tässä olla tämmönen näkökulma ja kiinnostavuus. Ainakin mua itseäni se kiinnostaa, ja siihen haluan tähdätä. En siis olemaan luuseri, vaan päälikkö, joka selättää tämmöset haasteet.

No, se siitä. Pidän teitä, tai ainakin itseäni, ajantasalla tän suhteen.

Yksi asia vielä; mä vaihdoin mun ruoka-ajaksi 12-20. Koin tämän tarpeelliseksi lähinnä siksi, että tykkään lähteä lenkille siinä 21 aikaan, enkä viitsisi juuri silloin olla täynnä ruokaa. Periaatteessa sitä voisi aikaistaa vielä tunnilla, mutta toistaiseksi kokeilen mennä tällä. Toistaiseksi lenkitkin on onnistunut, joten ei mitään hätää.

Terveisin,
Tekko

Elokuun osumat

Toinen kupillinen aamukahvia on naamani edessä tässä vaiheessa päivää. Kyllä, olen taas pitkälti menossa sillä tiellä, että aamuisin on pakko saada se vähintään kupillinen kahvia tai muuten ei muka mistään tule mitään. Miksi piti taas itselleen tämäkin addiktio aiheuttaa? Mun mielestä moni asia oli ehkä paremmin ilman tätä väkinäistä kahvin hörppimistä.. Hmm, pitäisi kai taas vaan lopettaa.. Ihan vaan oikeestaan siitä syystä, että en taas saa tästä mitään. Sillon kun sen kahvin pitää silleen jotenkin hienona hetkenä, eikä tapana, niin se on ihan erilainen, hieno kokemus joka kerta.

Tarkoitukseni ei ollut tulla saarnaamaan taas kaveristamme kahvista, vaan oli mulla kai ihan jotain oikeeta asiaakin. Vai oliko? Oikeestaan mua on hirveesti huvittanut jo pitkän aikaa tehdä joku semmonen "kuukauden suosikit"-merkintä. Joo joo, tämä juna meni jo, ei se ole enää mitenkään hienoa. Tässä kuussa kun on tullut kokeiltua kaikenlaisia erilaisia asioita, niin olisi kiva vähän niistä kertoilla.

Mä en kylläkään varautunut siihen, että tulisin tätä merkintää koskaan tekemään, joten en mä ole kirjannut mitään ylös. Joten tässä tulee nyt semmonen lista uusista asioista menneeltä kuukaudelta, jotka vaan siis muistan. Tässä ei ole mitään sääntöjä, mutta luultavasti iso osa asioista tulee liittymään syömiseen tai juomiseen.

Ihan ensimmäinen suositus, koska tosta kahvista jo hetki höpöteltiinkin, olisi tämmöinen kuin Alpro Vanilla. Se on siis toiminut meillä maidonkorvikkeena, koska.. No, ei siihen ole mitään syytä. Mä rupesin tossa joku aika sitten syömään aina iltapalaksi semmosta smoothieta, johon mä halusin kerran testata tota lantringiksi. Ja koska tommonen purkki oli tullut ostettua, niin päätin kokeilla sitä myös kahviin, ja se oli sitten menoa.

Ja siis se on ehdottomasti juurikin tuo purkki. Muut vastaavat tuotteet ei toimi ainakaan meikäläiselle, joten niihin on turha laittaa roposiaan. On muutamia asioita, joissa kannattaa panostaa siihen tiettyyn merkkiin, ja tämä on yksi niistä. Ne halvemmat versiot ei vaan toimi samalla tavalla.

Jos tätä kahviin innostuu laittamaan, niin tässä kannattaa tietää se, että se kannattaa ravistella hyvin. Se on ilmeisesti toi soijahomma vähän semmosta, että se paakkuuntuu muuten. Ja välillä vaikka ravistais kuinka hyvin, niin se saattaa silti siellä kahvin seassa muuttaa muotoaan, mutta ei se mua ole koskaan silleen hirveemmin haitannut. Hyvää se on silti aina ollut.

Ja sitten seuraavaksi oikeestaan olisi se, mikä mua tän kirjottamiseen ehkä eniten inspiroikin. Tätä tuli kokeiltua eilen ekaa kertaa, mutta ei kyllä varmasti jäänyt viimeiseksi kerraksi. Koska siis makuvaihtoehtoja on vaikka ja kuinka.

Mä oon kova ottamaan vaikutteita kaikista YouTubesta katsomistani videoista. Yks päivä törmäsin videoon, jossa siis semmosta dipmixiä heitettiin popcornien sekaan. Kyllä mä aluksi ajattelin, että tän täytyy nyt olla joku harhautus ja tommonen setti ei voi mitenkään toimia – mutta ei, ihmiset, se toimii!

Eilen mentiin illalla ettimään lähikaupasta Koh-Kaen vihreitä herneitä, jotka olisin halunnut siis oikeesti testata, mutta niitä ei löytynyt. Sitten siinä naposteluhyllyllä vaan yhtäkkiä muistin, että tätä kikkaa voisi nyt sitten ainakin testata! Ostettiinkin sitten popcornia ja Taffelin Broadway dipmix.

Popcornit oli itsessään siis voinmakuisia, mutta mun mielestä se oli kyllä ihan pelkkää plussaa. En siis ehkä lähtis ostaa niitä ihan mauttomia poppareita, vaikka en usko niissäkään mitään vikaa olevan. Ehkä niillä sais paremmin ton dipin maun esille, mutta niin.. Makuasia, sanoi koira. Tää homma siis toimii niinkin yksinkertaisesti, että toi dipmixi vaan kaadetaan tohon poppareiden päälle ja sitten ravistellaan mahdollisimman hyvin. Se kaikki mauste ei niihin poppareihin kiinni jää, vaan sieltä kulhon pohjalta löytyy mahdollisten siementen seasta iso kasa mausteita. Ja ne kulhon viimesimmät popparit on kyllä niin mausteisia, että ihan irvistyttää. Se on kuitenkin aika pieni murhe.

Mutta siis ehdottomasti kannattaa laittaa kokeiluun! Mä itse jo eilen aloin haaveilemaan kaikista muistakin makuvaihtoehdoista, joita siis löytyy vaikka millä mitalla. Seuraavaksi aion varmasti laittaa kokeiluun.. Hetkinen, eikö semmosta muka olekaan? Googlettelin hetken, mutta en löytänyt enää mistään. Mä oon ihan varma, että oon nähnyt tommosen dipmixin, jossa oli makuna cheddar? No, jos semmosta ei olekaan, niin kokeiluun menee ehkä seuraavaksi American tai Ranch. Tai jos oikein hurjaksi heittäydyn, niin Taffelin Cola & BBQ.. Se se vois olla mielenkiintoinen.

Mä oon ihan varma, että mulla on vielä joku kolmas asia, josta haluaisin muutamalla sanalla jotain sanoa.. Menen hetkeksi jääkaapille.

Mikään jääkaapin asioista ei herättänyt mussa mitään semmosta fiilistä, että "tosta mun pitää kirjoittaa", mutta valitsin sitten kuitenkin tähän merkintään vielä kolmannen asian. Koska siis, no, kolme on kai ihan hyvä määrä. Ja tää asia ei edes ole silleen tullut tässä kuussa tutuksi, mutta koska mä en ole näitä aikasemmin tehnyt, niin kai mä voin mainostaa jotain vähän vanhempaakin ystävää.

Ja tämä jos jokin on ystävä. Tai nämä, mutta yksi noista on reippaasti yli kaiken muun.

Ketsupin suhteen on kaksi koulukuntaa, on Felix-ihmiset ja on Heinz-ihmiset, mä itse kallistun aina ja ikuisesti Felixin puoleen. Nää tuotteet ei kuitenkaan ole ketsuppeja, mutta nää on todellakin muuta hyvää Felixiltä. Ja mun ehdoton lemppari näistä on toi keskimmäinen, Dip'n pizza. Tässä kuvassa mulla on avaamaton purkki lähinnä siksi, että just eilen tai toissapäivänä sain taas tuhlattua yhden purkin tuota kyseistä herkkua. Niitä on varmaan viimeisen parin kuukauden aikana tuhottu monia monia pulloja, siis syömällä.

Mä käytän sitä, hmm, en varmaan voi lähteä erittelemään, koska mä käytän sitä oikeestaan kaikissa mahdollisissa ruoissa, mihin ajattelen sen sopivan. Vielä kertaakaan ei ole tullut vastaan ruokaa, johon se ei olisi sopinut, joten.. No, päätelkää siitä.

Sitten on toi Burger dressing -soosi, joka on kyllä vakiinnuttanut paikkansa meidän hampurilaisten välissä. Onhan noita burgerisooseja vaikka kuinka monia erilaisia, mutta mun mielestä toi on tähänastisista paras. Sitä ei tuu oikeestaan käytettyä kun justiinsa burgereissa, mutta sinnehän se on tarkoitettukin. Toikin itseasiassa taitaa olla jo toinen pullollinen, joten sekin voi kertoa jotain. Ehkä me vaan syödään paljon hampurilaisia vai? No ei, mutta mä tykkään lotkottaa tota soosia hampurilaisen väliin niin että tuntuu.

Sit on vielä toi kolmas, joka on siis vasta pari päivää sitten otettu testiin, Hot dog dressing. Se ei ole päässyt vielä kun maisteluasteelle, jossa se ei kyllä tehnyt kovin suurta vaikutusta. Ajattelen kuitenkin, että oikeessa tilanteessa toi toimii hyvin, eli täytyisi joku päivä ruveta väsäämään hodareita. Oon siis kokeillut tota vasta kylmien lihapullien päällä, joten no.. Niissä se nyt ei vaan lähtenyt.

Tota sarjaa on myös neljäs purkki, mutta sitä mä en ole uskaltanut edes ostaa vielä. Se kun kuulostaa niin arveluttavalta. Se olis siis semmonen kun Chick'n wings curry dressing. Siinä lukee siis vielä "curry ja makea aprikoosi", ja toi aprikoosi on se pysäyttävä asia mulle. Mutta mä haluaisin uskoa, että tulen myös tota joskus kokeilemaan, koska kaikkea pitää kokeilla (paitsi Heinzin ketsuppia).

Sit mun on pakko tähän vielä laittaa semmonen asia, mitä ei voi kylläkään syödä, mutta siihen liittyy popcornit jollain tapaa. Käytiin nimittäin katsomassa elokuvateatterissa semmonen elokuva kun Seurapeli. Suomalainen elokuva, koska me nyt ei oikeestaan Eiran kanssa muunlaisia katsota.

Täytyy siitä vaan mainita se, että se on ihan katsomisen arvoinen. Vaikkakaan se ei ihan täyttänyt mun omia odotuksiani. Trailerista sain käsityksen kunnon komediapläjäyksestä, mutta ei se sitä sitten sen kummemmin ollutkaan. Olisi kai kannattanut lukea, että se on draamakomedia, eikä semmonen päätön komedia tyyliin Luokkakokous, jota siis odotin. Se traileri oli mun mielestä siispä surkea, koska siis siinä itsessään oli tyyliin kaikki ne hauskat kohdat koko elokuvasta.

Mutta siis draamana ihan toimiva, kai. Miten sen nyt sanoo silleen fiksusti? Ehkä mä sanoin sen jo fiksusti, kun sanoin, että ihan katsomisen arvoinen. Aiheutti taas paljon jutustelua jälkeenpäin, joten kyllähän se siis yleensä on merkki onnistuneesta elokuvakokemuksesta. Ja toi elokuvan nimi, sen ymmärtää oikeestaan toisella tapaa vasta elokuvan nähtyä, joten ei kannata odottaa mitään semmosta mökkihupailua pelien merkeissä, koska sitä se ei ole kun pienen hetken.

Ja uskoakseni tässä oli mun elokuun suosikkiasiat. No okei, on mun pakko sanoa, että mä kokeilin dipata pehmeitä lakuja smetanassa ja mä olin ihan myyty. Jos ette ole kokeillut, niin kokeilkaa, yllättävän toimiva kombo.

Se jääköön viimeiseksi tällä kertaa. Nyt pitkästä aikaa mun on pakko kinuta hieman kommentteja, koska mua kiinnostaa semmonen asia, että kiinnostaako tämmönen sisältö teitä? Mä voisin tästä ottaa semmosen sarjan tänne, jos tää nyt ihmisiä kiinnostaa, ja jos mulle tulee uusia mainitsemisen arvoisia asioita vastaan. Ainakin mun on tarkoitus maistaa tässä jossain kohtaa niitä Koh-Kaen vihreitä herneitä, joten niistä voisi ehkä tulla seuraavan kuun merkintään jotain, jos siis tekevät vaikutuksen..

Nyt mulla ei muuta tälle merkinnälle, joten ihmetellään lisää jatkossa.

Terveisin,
Tekko

Sekalaisia kuulumisia

Tehny jo monta päivää mieli kirjottaa jotain, mutta en vaan oo yksinkertasesti keksinyt, että mistä tai mitä. Nyt päätin kuitenkin, että kirjotetaan siitä mitä sylki sormiin tuo.. No, toi ei ollut välttämättä ihan toimiva sanonta.

Mä haluaisin ihan muutamalla lauseella mennä hetkeksi Minulla on nälkä-projektin pariin, koska siis, mua ärsyttää. Mulla tuli toi paino kivasti alas ja alettiin lähestyä sitä maagista lukua, johon mä siis tässä tavottelen, mutta yksi päivä, ilman mitään selitystä, PAM, 2 kg takaisin.

Ja siis kun sanon, että ilman mitään selitystä, niin tarkoitan sitä. Mulla oli kaikenlisäksi ollut jopa hieman normaalia enemmä nälkä jopa siinä välissä, joten olin syönyt reippaasti alle sen mitä edes normaalisti. Tai en tiedä reippaasti, mutta alle kuitenkin. Noin pari viikkoa meni kiduttaa se pari kiloa pois ja sitten se tulee ilman mitään syytä takaisin.. Mä en ymmärrä.

Ainut selitys mitä keksin, on se, että sitä kahta kiloa edeltävänä päivänä mä tein kyllä aika paljon fyysistä työtä. Josko se sitten on lihasta mikä tuli takaisin? Koska siis jos se on jotain rasvaa tms. niin sitten tässä on käynyt joku virhe, ja joku muu on syönyt mun vatsalaukkuun. Vai kävelenköhän unissani jääkaapille mussuttamaan voita? Tuskin. Ehkä mä uskon siihen lihasteoriaan, mutta on se silti kumma. Mä haluaisin sitä painoa pois, en takaisin. Toki lihas on vaan hyvä asia, mutta se hidastaa mun tavotteeseen pääsyä.

Hmm, mainitsin ton fyysisen työn tuolla, joten kai mun on sitä vähän avattava. Me alettiin vihdoinkin pistämään meidän pihaa kuntoon.

Meillä on ihan siitä asti kun tähän muutettiin, ollut semmonen raihnainen vanha portti, josta kaikki on vuorollaan maininnut jotain. Yleensä tyyliin: "ottakaa toi äkkiä pois, ennen ku se kaatuu jonkun päälle". Se oli siis tosiaan aikansa elänyt. Ihan ensimmäinen homma siis koko pihan kanssa oli repiä se vanha portti veks. Ja se lähtikin. Jopa se, että siinä oli tyhjyyttä ammottava aukko portin tilalla, oli hienompi kun se portti oli koskaan ollut – ainakaan meidän aikana. Tosin, ei yhtä käytännöllinen.

Eiran iskä on ollut tässä koko hommassa ihan massiivinen apu. Me ei ehkä oltais saatu mitään aikaan ilman sitä. Se toi meille tähän pihalle tämmösen pienen kaivinkoneen, jolla se on myllännyt kohta kaikki paikat mullin mallin – siis tarkoituksellisesti kylläkin. On revitty pihatietä auki, on kaivettu uudelle portille reikää, on siirretty täyttömaata ja revitty kantoja irti maasta. Kaikenlaista siispä. Ja aletaan ehkä olemaan siinä pisteessä, että työtä ei ole jäljellä enää kuin loput. Pienillä asioilla sitä saakin ihmeitä aikaan. Tai no, niin, ei ne niin pieniä ole olleet, koska tarvittiinhan tähän kaikkeen kaivinkonetta.

Meillä on myös tossa ollut tommonen ulkopiha, joka on siis meidän tonttia, mutta se ei ikäänkuin ole ollut mitenkään fiksussa käytössä. Koska, no, se on ulkopiha ja toiminut vaan jonkinlaisena säilytysalueena romuille. Nyt ajateltiin kuitenkin, että laajennetaan tätä käyttöpihaa ja tehdään siitä hukka-alueesta osa sisäpihaa. Eihän siihen vaadita kun tolppien pystyttämistä ja verkkoaidan lisäystä. Materiaalit on aikapitkälti jo hommattu, mutta enää tarvitsisi vain päästä töihin. Siinä on tällä hetkellä kontti edessä, jonka takia jouduin Eiraa tänään jo toppuuttelemaan. Sillä olis hirveä kiire vaan tehdä ja tehdä, ei mitään luppoaikaa, mutta mun pitää vähän yrittää pistää sille rajoja. Joka on oma tehtävänsä myös.

Mutta siis tosiaan; ulkopihasta noin puolet muuttuu sisäpihaksi uuden aidan myötä, ja toinen puolikas muuttuu parkkipaikaksi – se on raavittu auki ja siihen on laitettu kangas, nyt odotellaan soraa. Uusi portti on pystytetty jo. Pihatietä on raavittu auki, jotta siihenkin saadaan asetettua kangas, joka estää rikkakasvien kasvamisen välittömästi takaisin siihen. Ja siihen tulee siis ihan uusi aines päälle, nimittäin jonkinlaista soraa. Aikaisempi maa-aines oli jotain rantahiekkaa.. Tai ainakin se on muuttunut rantahiekaksi, kun siinä on kaivinkoneella edestakaisin ajeltu.

Mutta joo, ehkä mä joskus motivoidun laittamaan tänne kuviakin.. Tosin, jos oikein muistan, niin mä olen aina väittänyt näin, kaikkien remonttien yms. suhteen. "Mä tuun lisäämään kuvia myöhemmin", mutta sitä aikaa ei ole vieläkään ehkä minkään osalta tullut. Mä saatoin jopa lupailla sillon kun tähän muutettiin, että kirjotan tänne kuvien kanssa joskus jonkinlaisen asuntoesittelyn.. No, ei sitäkään ole. Joten te voitte joko odottaa niitä kuvia, tai olla odottamatta, koska mikään ei ole varmaa, ainakaan kun kyse on minusta.

Ja, ja.. Mitähän sitä vielä? No, tää tulee olemaan nyt hyvin sekava kuulumispäivitys, mutta ehkä näitäkin tarvitaan. Koska siis mua kiinnostais ehkä vähän parilla lauseella kirjottaa myös vauvajuttuja, onko se ok?

Mä en nimittäin ehkä vieläkään täysin ymmärrä sitä, että semmonen on tulossa meille tänne. Se on ollut kaikenkaikkiaan niin pitkä prosessi, joka on sisältänyt niin paljon epäonnistumisia ja muita vastoinkäymisiä, että nyt kun se on oikeasti tapahtumassa, niin sitä ei vaan usko. Eiran maha on pyöristynyt joo ja mä olen tuntenut sen läpi potkuja ja jopa vauvan hikankin, mutta silti. Meille on hankittu kaikki mahdollinen vauvaa varten ja ne on hyvin esilläkin, että pitäisi kai alkaa jo käsittämään asian todellisuus, mutta ei.

Mä haluaisin kuitenkin uskoa, että tää on ihan normaalia ensimmäisen kohdalla. Eikai sitä voi kukaan tietää, että miten se tulee sitten sillä sekunnilla muuttamaan maailmaa, kun se saapuu maailmaan. Mutta mä haluaisin käsittää tän asian jo nyt jotenkin. Mä oon välillä tuijotellut tota nurkkausta tuolla meiän makkarissa, johon siis on pystytetty vauvalle oma leiri, ja vaan yrittänyt takoa päähäni sitä, että tää on tapahtumassa. Siltikin tilanne on hyvin utopistinen.

Me ollaan käyty neuvolassa aina yhdessä, mutta multa on jäänyt ne kaikki alun sairaalakäynnit väliin, koska korona. Mä olen sen jälkeen nähnyt kyllä ultrakuvia, mutta ei niistäkään ole tullut semmosta fiilistä, että se on oikeesti siellä ja se on kohta meiän seurana. Onko tää vaa jotenkin uskomatonta? Ehkä.

Ja sitten on tietenkin se itsestäänselvyys, että tottakai tämä hieman myös pelottaa. Onhan kyseessä kuitenkin aika valtava elämänmuutos. Kaksi onkin yhtäkkiä kolme, ja siitä kolmannesta on iso vastuu. Mutta mä en oo jotenkin päässyt ajatuksissani niin pitkälle vielä. Tai siis olen, mutta en ole. Tiedättekö? Olen mä ajatellut tulevaa paljonkin, mutta mä en ehkä ole saanut siihenkään vielä mitään selkoa. Mun pitäis kai ehkä oikeesti ensin sisäistää se, että se on oikeesti tapahtumassa, jotta voisin alkaa oikeesti hyvällä tavalla pelkäämään sitä tulevaa. Mä vaan luulen, että mä en kerkee siihen junaan ja tajuan kaiken vasta kun se pieni on sylissä. Siinäkään tuskin kerkeää mitään miettimään.

Se mitä yritän tässä sanoa, oli hyvin selvänä mun päässä, mutta mitä enemmän sitä pyörittelen sen sekavammaksi se menee. Ja mitä sekavammaksi se menee niin sitä epäselvemmin se tulee ulos. Ehkäpä tämä on juuri sitä kaivattua progressiota mun kohdalla.

Ja nyt ei enempää lisättävää. Johan tässä tulikin kirjain poikineen kirjoitettua.

Terveisin,
Tekko

Tein AVO-testin

Mua on väsyttänyt tänään niin vietävästi, että ette edes usko.. Enkä edes tiedä miksi. Älykello kuitenkin väittää, että olen viime yönä nukkunut 7 tuntia, joten olen kaiketi nukkunut 7 tuntia viime yönä. Sen pitäisi mielestäni riittää. Ja just äsken sain päivän toisen kupillisen kahvia kulautettua alas, joten ei pitäisi nyt johtua kyllä siitäkään.. Mutta yksinkertaisesti mun silmät ei vaan tahtoisi enää pysyä auki.

Mä ajattelinkin sitten yrittää kuluttaa tätä aikaa mahdollisimman fiksusti, jotta en vain nukahtaisi. Ja jos blogimerkinnän kirjoittaminen ei ole fiksua, niin ei ole mikään! Ja on mulla itseasiassa aihekin. Mä meinaan sain juuri tehtyä AVO-testin. Ai mikäkö se on vai? No en täysin itsekään tiedä, mutta lyhenne tulee ilmeisesti semmosesta sanahirviöstä kuin ammatinvalintaohjelma.

Siellä siis klikkaillaan hymiöitä ja niiden perusteella jokin ylempi voima arpoo mulle mua kiinnostavat ammatit. Ja siinä on tämän päivän merkinnän perusta.

Mä tiedän nyt 10 ammattia, jotka sopisi minulle parhaiten sen perusteella miten mä olen hymiöitä painellut. Käydään niitä vähän läpi, koska ne oli.. No, mielenkiintoisia.

Ihan ensimmäinen ammatti, joka minulle siis ilmeisesti sopisi kaikista parhaiten, on postinjakaja. Kyllä, postinjakaja. Mä en vaan löydä itseäni tästä hommasta en niin mitenkään, enkä ymmärrä, että miten mun kiinnostuksen kohteet johti muka tohon?

Toi tulossivu sanoo mulle siis tällä tavalla: 

Vastaustesi perusteella haluat työhösi sisältyvän paljon seuraavia ominaisuuksia
käden tarkkuus
kuvataiteellinen kyvykkyys
kätevyys
taiteellisuus
kirjoittaminen

Seuraavaksi kysynkin, että mitä kaikkea noista tarvitsen postinjakajan ammatissa? Äkkiseltään kun katsoo, niin en mitään. Miksi siis tämä ohjelma väittää minulle, että minua kiinnostaisi ura postimiehenä? Mä olen kokeillut joskus jakaa mainoslehtiä erään nimeltämainitsemattoman firman alaisuudessa, ja se silloin päättyi siihen, että heitin viimeisen kuorman lehtiä ja mainoksia suoraan lehtiroskikseen. Se ei vaan kiinnostanut minua tarpeeksi.

Okei, ei takerruta siihen. Se on sarjassa "been there, done that" (suomalaisittain kai "ollut siellä, tehnyt tätä"). Mulla on vielä 9 muuta vaihtoehtoa, joista seuraava onkin kondiittori. Muuten joo, mutta ei mua niinkään kiinnosta leipominen. Ruoanlaitto ja kokkaaminen enemmänkin. Eli siis suolaiset ruoat, eikä jälkiruoat. Toki siis voisin nähdä itseni myös kondiittorin hommissa, mutta ei se ehkä olisi se mun juttu silti. Leipominen on kivaa välillä, silloin kun siltä tuntuu.

Seuraavaksi parhaiten sopisin toimistosihteeriksi. No hmm, en kiellä etteikö mua siisti sisähomma kiinnostaisi, mutta mitä? Joo, kirjoittamista varmasti sisältäisi toi homma, mutta muuten en taas hirveen paljoa löydä yhteneväisyyksiä ominaisuuksien kanssa. Tähän samaan kastiin menee sitten toi seuraavakin, koska seuraavaksi mulle tyrkytetään uraa kirjanpitäjänä. No joo, voisin nähdä itseni noissa, mutta hmm.. En tiedä kyllä.

Viidenneksi sopivin ammatti minulle olisikin sitten lihanleikkaaja. Öh, kenen vastaukset mä oikeesti nyt sain? Vai ymmärsinkö mä nyt jotakin väärin? Miksi lihanleikkaaja näillä ominaisuuksilla? Sekin voisi olla työ, jota voisin tehdä, mutta ei se kyllä ole semmonen mitä olisin yhtään aikasemmin ajatellut.

Ja nyt kun katsoin noita viittä viimeistä vielä, niin eh.. Järjestyksessä: suunnitteluassistentti, palkanlaskija, lattianpäällystäjä, pankkitoimihenkilö ja vasta viimeisenä pintakäsittelijä. Näistä voisin nähdä itseni lähinnä pintakäsittelijänä, koska mulla on siihen jo koulutuskin olemassa. Mutta silti, jokseenkin kehnot vaihtoehdot. Ei noi mun mielestä hirveesti sisällä noita ominaisuuksia, joita mielestäni ja kokeen mukaan haluaisin työssäni olevan. Outoa.

Toki löysin tuolta vielä muutaman muunkin listan, mutta sisältö on aikalailla samaa kauraa. Tuolla on myös tommonen 10 kohdan lista kiinnostusta vastaavista ammateista, ja se lista menee näin: pianonvirittäjä, äänitarkkailija, arkistonhoitaja, huolitsija, hätäkeskuspäivystäjä, kirjanpitäjä, kuvaussihteeri, lennonjohtaja, lähetti ja jopa myymälän kassanhoitaja. Mä mielestäni täytin ton rehellisesti ja ihan ajan kanssa, mutta selvästikään toi ohjelma ei itse käyttänyt mun asioiden analysointiin aikaa hitustakaan, vaikka sen pitäisi se varmaan tehdä jotenkin automaattisesti. Mä olen ehkä hieman pettynyt, koska mun kiinnostusta vastaavista työpaikoista mua ei kiinnostanut yksikään.

Sit on ilmeisesti vielä yksi lista, jossa pitäisi kai olla oikein mun toiveammatit. Tai siis ainakin se lista on otsikoitu seuraavanlaisesti: "toiveita vastaavia ammatteja". Nääkin voi laittaa yhteen pötköön ja kumota melkein siltä seisomalta. Kondiittori, lasinpuhaltaja, lihanleikkaaja, lattianpäälystäjä, ompelija-artesaani, pintakäsittelijä.. Hetkinen! Seuraavana listalta löytyy homma mikä oikeesti on kiinnostanut jo jonkin aikaa, eli graafinen suunnittelija. Ja sitä seuraa heti toinen mikä mua on kiinnostanut oikeestaan ihan yläasteelta alkaen, nimittäin huonekalujen entisöijä. Perään vielä pari randomia, kirjansitoja ja lehdenjakaja.

Joo, no ihan hyvä, että sinne listalle oli päätynyt pari ihan kiinnostavaakin hommaa. Muuten tuo testi oli jokseenkin pettymys. Mä ajattelin, että tää vois avata jonkinlaisia uusia suunnitelmia tai suuntia, mutta nähtävästi ei kuitenkaan. Paljon kaikkea turhaa ja sitten pari mitä olin itse jo kerennyt ajattelemaankin.

Mutta ehkä eniten mua nimenomaan harmittaa se, että mä täytin ton rehellisesti ja vastaukset tuntui enemmänkin vitsiltä. Jos toi ei olisi ollut TE-palveluiden sivuilla, niin olisin voinut kuvitella eksyneeni tonne Facebookin kautta.. Sen verran satunnaiselta se musta tuntui. Ja harmittaahan se.

No, tästä ei tällä kertaa ollut mitään apua, eikä tarjonnut vaivoihini mitään lääkettä. Parempi onni ehkä ensikerralla jonkun toisen testin kanssa. Tosin en ole yhtään varma, että haluanko kuluttaa aikaani tommosiin jos niistä ei ole sitten mitään hyötyä..

No, ei jäädä sitä suremaan. Jäädään hauduttelemaan ajatuksia seuraavaan blogimerkintään asti.

Terveisin,

Tekko

Btw (eli suomalaisittain "muuten"), ne nähtävästi palautti heti tän vanhan rivijakosysteemin. En tiedä kerkeskö ihmiset valittamaan siitä niille vai mitä kävi, mutta mun päiväni se ainakin pelasti. Lopputervehdys on taas sama vanha ja muutenkin voi jatkaa tätä kirjottelua totuttuun tapaan. Kiitos!

MON: Toinen kuukausiraportti

Tän merkinnän piti tulla jo eilen, mutta en jokseenkin saanut aikaiseksi. Väsytti vissiin liikaa, tai jotain. Aika pitkälti meni päivä makoillessa ja kattellessa Netflixistä sarjaa nimeltä The Umbrella Academy. Jos oot ihminen jota kiinnostaa semmoset supervoimasarjat, niin ehdottomasti kannattaa pistää katseluun tuo. Se ei tosin ole päivän aihe, vaan aiheen te näettekin jo otsikosta.

Ja voi nyt hyvää päivää.. Mä en ilmeisesti koskaan pysty lopettamaan tän uuden Bloggerin/Blogspotin haukkumista, mutta se on kyllä niiden oma syy; mitäs muokkaavat tätä kokoaika huonompaan suuntaan. Huomasin tässä, että mun pitää opetella ihan uus jaottelusysteemi tänne, koska tääkin on uudistettu jotenkin typerästi. Pff.. Lopettakaa jo!

Ja nyt päivän aiheen pariin. Tosiaan, kuukausi on vierähtänyt viimeisimmästä Minulla on nälkä-merkinnästä, joka tarkoittaa siis sitä, että on aika tunkea ulos uusi. Ja itseasiassa tällä kertaa mulla on ilo tehdä tätä! Ilon syyn huomaatte sitten kun lähdetään tuloksia käymään läpi.

Mullahan ei siis ole tällä hetkellä mitään iänikuista dieettiä meneillään, vaan oon yrittänyt lähinnä löytää semmosen uuden hyvän tavan syödä ja tiputtaa painoa siinä samalla. Se vaatii sitä joka päiväistä vaakaamista, joka oikeestaan on jo ihan oikea tapa. Mulla siis oikeesti, siis ihan aikuisten oikeesti, painon putoaminen vaan loppu. Se tuli tiettyyn pisteeseen asti ihan kiltisti, mutta sen jälkeen mun kroppa vissiin tottu siihen sen hetkiseen kalorimäärään ja päätti, että tää oli sitten tässä – teeppä jotain toisin.

Oikeestaan suurin muutos mitä mä sitten ruokailutottumuksiin tein, oli se, että mä poistin yhen ruoan päivästä kokonaan. Kyllä, yksi ruokailukerta vaan kokonaan pois. Se on ollut aikamoista totuttelua nyt taas, mutta voin jo melkein sanoa, että näläntunne alkaa taas olemaan selätetty. Miettikää nyt jos mun kalorimäärä on ollut tyyliin 4 x 400-600 kcal, ja sitten sieltä tipahtaa yksi kokonaan pois, niin pakkohan sen on alkaa näkymään jossain. Noi mun kalorimäärät on muutenkin aika suuntaa antavat vaan, koska en mä nykyisin enää niitä laske. Niiltä ajoilta kun laskin on peräisin nuo väittämät. Kuitenkin, uusi päivän kalorimäärä on noin 1200-1800 kcal, ja se on alkanut nyt tuottamaan tulostakin.

Nyt mun rytmi on tyyliin tämä: 13:00 ns. aamupala: yleensä leipää, mutta joskus vaikka munakas tai jotain vastaavaa. Joskus jopa joku oikea ruoka, jos Eiran on tehny mieli saada päiväruoka vähän aikasemmaksi. En mä niin nirsoile sen kanssa. 16:00 tai 18:00: Oikea ruoka. Yleensä tää on semmonen hetki johon haluan panostaa. Tän ruoan täytyy olla jotain hyvää mistä tykkään, koska tää nyt on muodostunut mulle tärkeimmäksi ruoaksi. Aika paljon oon syönyt tässä välissä nyt viime aikoina nachoja ja jauhelihakastiketta, nam. Sitäkin kun voi syödä ihan hyvällä omalla tunnolla, koska paino on siitäkin huolimatta tullut alaspäin. 20:00: on sitten iltapala-aika. Viime aikoina se on ollut marjoista, turkkilaisesta jugurtista, pellavansiemenrouheesta ja vaniljamaidosta tehtyä smoothieta, jonka sekaan oon sekottanut vielä mysliä. Toinen hitti on ollut proteiinivanukas, jonka sekaan pari ruokalusikallista granolaa. Nam.

Ja sitten on vielä kerrottava sekin poikkeus, että jos on tortillapäivä, niin silloin saatan syödä yhden tortillan kello 16 ja toisen vielä kello 18, koska ne nyt ei ole niin kovia kaloripommeja. Tätä on meinaan kokeiltu ja paino putosi silti. On siis hyvinkin mahdollista, että jos tulee tehtyä kevyitä päiväruokia, niin silloin sallin itselleni santsaamisen parin tunnin jälkeen. Toimii, joten miksi ei?

Sitten tässä välissä kerkesi tapahtumaan semmonenkin juttu, että meidän vaaka sanoi sopimuksensa irti. En osaa antaa selitystä sille, että miksi se niin teki, mutta niin se nyt kuitenkin teki. Pääepäilty on kylläkin kissanhiekka. Se vaaka oli siis samassa tilassa kissanhiekka-astioiden kanssa ja sitä hiekkaa oli usein myös sen vaa'an tassuissa, jolloin vaaka aina näytti joko tositosi huonoja tuloksia tai päinvastaisesti erittäin hyviä sellaisia. Niitä tassuja joutui aina puhdistelemaan, jotta sai edes vähän uskottavampia tuloksia. Jossain kohtaa kuitenkaan tää tassujen putsailukaan ei enää auttanut, joten jouduttiin toteamaan vaaka edesmenneeksi.

Käytiin toki ostamassa uusi, mutta se ei ole niin hyvä kun oli edeltäjänsä. Se toki näyttää kaikki samat tiedot kyllä, mutta niiden näkeminen on liian ison työn takana. Edellinen vaaka toimi niin, että ihminen vaan astui siihen ja jos siellä sattui olemaan oikea asetus päällä, niin se läväytti kaikki tulokset kerralla siihen näyttöön. Siitä mä yleensä otin kuvan ja siirryin kirjaamaan tuloksia talteen. Nyt tämä uusi vaaka-vekkuli vaatisi ihan ensimmäiseksi napinpainalluksen, jotta se jotenkin aktivoisi sen profiilin, jonka perusteella se osaisi tehdä laskelmansa. On ollut helpompaa vaan astua suoraan vaa'alle ja katsoa sitten vain paino. Eli joo, mulla ei enää rasva-, vesi- tai lihasprosentteja ole missään ylhäällä. Mä meinasin, että katon ne sitten kuukauden välein, mutta enhän mä nyt kuitenkaan ole jaksanut. Ehkä mä katon ne vaan sillon kun jaksan.

Ja nyt kun ollaan saatu tämmöset höpinät pois tieltä, niin on kaikkien lemppariosion aika. Kaikkien teidän kuuden, jotka tätä ns. sarjaa seuraatte. Noistakin kuudesta todennäköisesti minä olen ainakin kaksi, koska katon nää merkinnät usein läpi tietokoneella ja sitten vielä puhelimellakin jossain vaiheessa. No, ei voi mitään, mullehan tää käytännössä onkin, pitämään mun motivaatiota yllä. Täähän meinaa karata taas, tarkoitus olis siis siirtyä seuraavaksi tuloksiin!

11.-18.7. – Paino oli tehnyt ei niin minkäälaista muutosta, eli tulos oli +-0.
18.-25.7. – Painoa lisää vaan jopa rankat +0,1 kiloa.
25.7.-1.8. – Painoa vaan lisää, koska ruokalutavat ei vielä olleet muuttuneet mihinkään, +0,4 kiloa.
1.-8.8. – Tässä kohtaa tapauhtui siis se muutos. Ei lisää liikuntaa tai mitään, koska oon muutenkin ollut tässä vielä kipeenäkin. Mutta siis se yksi ruoka jätettiin päivässä pois, ja tulos on -3,2 kiloa.

Ja vain ja ainoastaan kiitos tämän viimeisimmän viikon, niin mun paino on alempana kun se on varmaan koskaan mun aikuisiällä ollut. Jos en taas ihan mahottomasti laskenut väärin, niin paino on kaikenkaikkiaan tullut alas kokonaiset 22,6 kiloa.

Mä oon varmaan joskus kirjottanut tänne siitä, että mä lupasin joskus 2016 (edellisen laihdutusprojektini aikana) äitilleni semmosen asian, että jos saan painoni putoamaan yhden maagisen rajan alle, niin ajan partani hetkellisesti pois – eli niin pitkäksi aikaa, kunnes se vaan kasvaa takaisin. Ja siis tällä kertaa mä aion päästä siihen tavoitteeseen. En luota siihen, että tahti jatkuu tämmösenä mitä se nyt menneellä viikolla oli, mutta mä haluan uskoa tän painon tulevan kuitenkin taas alaspäin hitaasti, mutta varmasti. Joten se tavote varmasti saavutetaan tässä tulevina kuukausina. Se sekä pelottaa mua, että odotan sitä hyvin suurella innolla. Pelko johtunee varmasti siitä, että sen jälkeen kun mun parta alotti kasvamalla kasvamisen, niin en ole mun leukaani nähnyt. Siitä on mahdollisesti jo 10 vuotta, että juu, ei olla tavattu hetkeen.

Innostus taas johtuu siitä, että saavutan yhden ison etapin ja voin olla todella onnellinen siitä. Ehkä se leuan näkeminen siinä kohtaa ei ole vaakakupissa sitten niin painava asia. En silti haluaisi parrastani luopua, mutta luvattu mikä luvattu, ei voi perua.

Ja tämä sitten tällä kertaa tässä.

Terveisin,
Tekko

Tienaa sitä leipää sinne pöytään

Arvatkaapa muuten, että kirjotinko viimeks niitä aiheita mihinkään ylös? Aivan, en. En ymmärrä miten se voi olla niin vaikeeta. Ei olis tarvinnut kun ottaa vihko tästä mun tietokonepöydän laatikosta ja kirjottaa siihen pari sanaa, mutta ei. No, onneksi yksi aihe ei ole mielestä mihinkään hävinnyt ja voisin siitä nyt vähäsen kirjottaa.

Aihehan on taas kerran työelämä. Tai taas kerran ja taas kerran, enhän mä tästä nyt ihan jatkuvasti kirjottele, mutta nyt kirjoitan kuitenkin. Koska siis, hmm, mä oon ollut 8 kuukautta kotona. Kyllä, kahdeksan pitkää kuukautta. Tai oikeestaan ehkä kaksi ensimmäistä kuukautta oli lyhyitä, mutta sen jälkeen nää on tuntunut tosi pitkiltä ja pitkästyttäviltä.

Mä en muista mitä kaikkea mä viimeksi kirjottelin tästä aiheesta, mutta en usko kertauksenkaan haittaavan. Mutta siis mun työllistymistä on aika vahvasti viivästyttänyt se, että nyt eletään tätä hemmetin korona-aikaa. Läheskään kaikki paikat ei ole mulle vastannut mitään mun työhakemuksiin, mutta ne jotka on, niin on kirjotellut jotain, että "työnhakuaikaa pidennetään, koska korona". Pari paikkaa on ilmottanut lähes suoraan, että "et ole hakemamme henkilö".

Musta olis kaikista mukavinta, että kaikki paikat aina ilmottaisi jotain. Mua ei silleen haittaa jos tulee kielteinen vastaus, mutta se tieto olisi kovin mukava edes saada. Mulla on nytkin vaikka kuinka monta työpaikkahakemusta vireillä, joista en tiedä mitään. Joo, voisin soittaa perään ja kysellä, mutta mä vihaan puheluita. Kyllä, se heikentää mun työllistymismahdollisuuksia, mutta se nyt onkin mun Akilleen kantapää.

Nyt työkkärin kanssa sovittiin, että otan yhteyttä johonkin järjestöön, jossa joku osaa auttaa mua työnhaussa. Mä otin yhteyttä ja mut haastatellaan nyt torstaina puhelimitse. Vaikka mä vieläkin kammoksun sosiaalisia tilanteita, niin mulle olis silti ollut helpompi mennä johonkin paikan päälle. Puhelin on vaan jotenkin, öö.. Kun ei tiedä kuka siellä puhuu, vaikka tietää kuka siellä puhuu. Ei näe ihmistä, niin jotenkin se on vaan vielä vaikeempaa kun nähdä ihminen.

Ja siis mun käsityksen mukaan toi ei ole semmonen perus työnhakuopetus, vaan toi on kai ehkä enemmän yksilöllistä. Tai ainakin mä toivon niin. Mä en halua mennä enää yhteenkään "näin täytät cv:n ja työhakemuksen"-koulutukseen. Se on käyty niin monta kertaa läpi, että kyllä mä uskon nää jutut jo osaavani.

Mä oon pohtinut paljon myös sitä vaihtoehtoa, että lähtisin opiskelemaan grafiikkaa. Graafikon hommat siis edelleen kiinnostaa. Mutta opiskelu ei kyllä tällä hetkellä mitenkään voisi onnistua. Ensinnäkään siitä syystä, että noiden opintojen perään pitäisi lähteä johonkin Lahteen tms. Ja toiseksikin siitä syystä, että koulunpenkille lähteminen tiputtaisi mun tulot entisestään ja pahimmassa tapauksessa pakottaisi ottamaan lisää opintolainaa. Ja sitten on vielä sekin syy, että graafikon pitäisi aika pitkälti työllistää itse itsensä, joten siitäkään syystä ei ehkä ihan ajankohtainen.

On silti yksi ajatus jonka perään aion ehkä seuraavaksi lähteä. Nimittäin mä olen alkanut haaveilemaan enemmän ja enemmän urasta kokkina. Oon saattanut siitä joskus täälläkin mainita, mutta nyt se alkaa ehkä olemaan se oikeasti seuraava suunta elämässä. En voi sitäkään koulunpenkille lähteä oppimaan, mutta mä haluaisinkin uskoa mahdollisuuteen oppisopimuksesta – aion sitä torstaina kysyä haastattelun yhteydessä.

Ja siis tarkoituksena ei ole mikään suurtalouskokkihomma, vaan mä haluaisin johonkin oikeeseen ravintolaan tekemään ruokaa. Ja oppimaan ruoanlaitosta lisää. Ruoanlaitto on kumminkin jollain tavalla semmonen, hmm, voidaanko sanoa intohimo? No ei ehkä ihan intohimo, mutta siis hyvin mieluisa asia kuitenkin. Aihe, josta haluaisin oppia kokoaika vaan lisää ja oppia käyttämään monipuolisemmin asioita. Ja sit mä olen vähän kiitoksenkipeäkin sillä saralla. Mä tykkään laittaa ruokaa ja saada reaktioita aikaan. Mä tulen kovinkin onnelliseksi jos joku joskus kehuu jotain mun tekemää ruokaa, mutta jos joku sanoo mun ruoan olevan pahaa, niin mä en siitä pahastu, vaan haluan oppia tekemään sen sitten paremmin. Mulla on siis kova oppimishalu kokkauksessa, joten eikö ravintola olisi mulle ihan mahtava työpaikka? Tosin siellä ei ehkä voisi niin vapaasti kokeilla uusia asioita, mutta sen uuden kokeilemisen voi pitää sitten enemmänkin harrastuksena.

Mulle siis työkkäristä ehdotellaan usein kaikkia varastohommia, joihin mä olen hakemusta aina laittanutkin, mutta se ei olis kyllä yhtään sitä mitä haluaisin tehdä. Mun ajatusmaailma on vieläkin vähän semmonen, että en halua tehdä semmosta työtä mistä se mun kädenjälki ei ehkä näy. Noihinkin hommiin on varmasti omat tekijänsä. Mutta siis mun aivoon mahtuu myös se asia, että jos se duunipaikka joltain varastolta nyt sitten hakemusten jälkeen ilmaantuu, niin sitten mä lähden tekemään sitä. Varsinkin nyt kun on lapsikin tulossa, niin olisin aika valmis tekemään melkein mitä vaan, jotta voin osallistua paremmin siihen leivän pöytään tuomiseen.

Mutta siis jotta mä itse olisin tosi tyytyväinen, niin työnkin pitäisi olla jotain mihin meneminen ei ole pakkopullaa. Mä tiedän niin paljon ihmisiä, jotka käy töissä vaan sen elantonsa takia, mutta musta näyttää vaan siltä kun ne tuhlaisi siinä elämäänsä. Ja siihen elämän tuhlaamiseen en halua tässä merkinnässä sen syvemmin mennä, koska se nyt olisi aika loputon suo. Mä vaan olen edelleenkin sitä mieltä, että ihmisen pitäisi tehdä lähinnä semmosia asioita mistä se tykkää – semmosia, mitä on sitten vanhana kiva muistella.

Mutta joo, en tiedä. Toivon kovasti, että tää kokkihomma ottaisi nyt tuulta purjeisiin, pääsisin sen kautta oikeisiin töihin ja tienaamaan sitä leipää sinne pöytään. Tai vihdoinkin edes jotain tekemistä näille arkipäiville. Jos joku oikeesti haaveilee työttömyydestä tai siitä, että voisi vaan jäädä kotiin olemaan, niin älä. Pari kuukautta tää voi olla jollain tavalla hohdokasta, mutta sitten tästä tulee lähinnä negatiivinen asia. Mitä kauemmin sitä kotona on, niin sitä huonommat mahdollisuudet sitä on työllistyä, koska työpaikatkin arvostaa sitä, että ihminen on kokoaika ollut tekemässä jotain. Mulla on nyt tää 8 kuukauden työttömyysjakso tässä, joten helposti olen työhakemuksieni kanssa aina aika viimeisillä sijoilla.. Ja se jos jokin harmittaa isosti.

Ja nyt tämä blogimerkintä alkaisi olemaan tiensä päässä, jota toivoisin kovasti myös työttömyydelleni.

Terveisin,

Tekko

Aiheeseen liittymätön asia tähän loppuun, koska mua ärsyttää. Viime merkinnässä mainitsin siitä, että tää Bloggerin/Blogspotin hallintapaneeli muuttui ja huonompaan suuntaan vielä. Se ajatus ei ole muuttunut mihinkään, koska löydän tästä kokoajan uutta valitettavaa. Mä olin just opetellut lisäämään näihin mun merkintöihin tunnisteita, jotta täältä voisi löytää hakusanoilla samanlaisia merkintöjä, mutta nyt mä joudun ilmeisesti jo luopumaan siitä. Ihan vaan siitä syystä, että toi tunnisteiden lisäys jumittaa ihan hulluna ja mä en vaan jaksa. Yhen sanan lisääminen voi kestää 20-30 sekuntia, joten en jaksa nähdä vaivaa, joten se siitä. Kiitos uudistuksen. Haluan vanhan takaisin, kiitos.

Arvosta sitä elämää

Voi ei, nyt mun pitää opetella tää Blogger/Blogspot uudestaan. Teillehän tää ei näy nyt mitenkään erilaisena, mutta tää mistä tätä hallitaan on muuttunut täysin. Tää on kylläkin muuttunut hiljalleen ja olisin voinut lähteä opettelemaan tätä aikasemmin jo, mutta siirsin ja siirsin tätä, koska vanha oli paljon parempi. Nyt se vanha vaan poistettiin kokonaan ja jäljellä on enää vain tämä. Harmi, mutta ehkä tähänkin joskus tottuu. Toi vanha hallintapaneeli oli mun mielestä käytössä ihan siitä asti kun Bloggeriin joskus löysin, joten se oli kerennyt tulla hyvin tutuksi tässä noin 11 vuodessa. Mä oon yleensä se ihminen joka on uudistusten kannalla, mutta nyt mun täytyy sanoa, että kyllä vanha oli parempi.

Ja nyt itse aiheeseen, joka pitää ensin vain valita.. Ehkä mä meen kuitenkin sillä mikä nyt on päällimmäisenä mielessä, koska.. No, se on päällimmäisenä mielessä. Mulla on koko aamun tulvinut ajatuksia mieleen, mutta en oo kirjottanut niitä mihinkään ylös, mikä on kovin suuri virhe. Ehkä pitäisi opetella käyttämään tota puhelimen muistiota vähän aktiivisemmin, niin saisi aiheitakin joskus kerättyä talteen..

Eli siis päällimmäinen asia mitä olen nyt tämän aamun miettinyt on se, että miksi ihmisen on niin vaikea nauttia niistä hetkistä kun se on terve? Tai siis kun mä kärsin itse tällä hetkellä räkätaudista, joka on kyllä ihan uskomattoman rasittava, niin mietin vaan sitä aikaa ennen tätä räkätautia. Mä olin terve, mutta se ei ollut mitenkään hohdokasta.. Tai, siis.. Onpas tämä nyt vaikeeta. Ehkä tää nimenomaan on nyt vaan tän sairastelun luomaa, mutta siis mä vaan mietin, että minkä takia se terveenä olo on niin itsestäänselvyys?

Eihän räkätauti ole mikään vakava tauti, mutta kuten sanottu, hyvin rasittava. Mulla on pää aivan täynnä paksua limaa, jota en saa sieltä ulos niin millään. Yritetty on, on yritetty. Haluaisin vaan jo siihen hetkeen kun olen taas terve ja jaksan paremmin. Ja sit kun on taas terve, niin sitä pitää jotenkin itsestäänselvänä. 

Haluan kertoa tähän väliin, että mulla on myös unirytmi ihan poskellaan. Mä yritin sitä lähteä korjaamaan, mutta en tiedä taas mitä kävi. Mä laitan itelleni herätyksen aamuksi, jotta herään ajoissa ja voin elää jonkinlaisessa rytmissä. Nyt kuitenkin joku voima on taas päättänyt, että "ei sun tarvitse nukkua sinne herätyskelloon asti, herää vaikka kello 1 yöllä" – ja niin on nyt tapahtunut monena yönä. Mä oon joskus nimennyt tän tämmösen heräilyn stressiheräämiseksi, mutta jos se sitä taas on, niin stressi on suhteellisen tiedostamatonta. Tai siis onhan mulla paljonkin stressiä, että mitä mä oikein selitän? Mutta musta tuntuu, että stressitaso on ollut aika vakio jo pitkään, joten siksi ihmettelen miksi tämä heräily tuli tähän väliin?

Mutta siis joo, olen herännyt yöllä kello 1 ja ollut siitä asti hereillä. Nukuinkohan mä sitä ennen ehkä 3 tuntia? Joten jos tämä merkintä vaikuttaa jokseenkin typerältä, niin syyttäkää väsymystäni.

Takaisin aiheeseen, koska nyt ehkä ymmärrätte mua taas paremmin. Terveenä ollessaan ihminen ei ehkä ajattele olevansa terve, tai ei ainakaan niin paljon ajattele asiaa kun sairaana ollessaan toivoisi olevansa terve. Ja sama juttu tän nukkumisen kanssa. Hyvin nukuttujen öiden jälkeen se nukkuminen on ollut ihan itsestäänselvää, mutta jos uni on vähäistä ja huonoa, niin sitä vaan toivoisi, että uni olisi voinut olla levollista ja hyvää. 

Mua rupes vaan naurattamaan tää koko merkintä. Ajattelin jo pyyhkiä kaiken pois, mutta päädyinkin siihen ratkaisuun, että kyllä tämäkin tänne mahtuu. Tässä on ihan liikaa järkeä, vaikka tässä ei ole mitään järkeä. Tää on aivan varmasti kiva lukea sitten kun on nukkunut hyvin ja räkätauti on siirtynyt sivuun. Kaikessa typeryydessään niin mahtava.

Tiedättekö sen fiiliksen kun teillä on päässä jokin asia hyvin selvänä, mutta kun lähette ulostamaan sitä sieltä pois, niin se tulee vain mössönä ulos? Yhdistäkää se vielä siihen fiilikseen, kun ajattele jotain asiaa tosi paljon, jolloin siihen tulee teidän mielestänne jokin järki ja ajattelette tajunneenne jotain suurta. Ne on kiteytettynä tässä merkinnässä. Jos käyttäisin täällä blogissani hymiöitä, niin tässä kohtaa olisi vain läjä itkunauru-emojia.

Periaatteesa sanoma kai on kuitenkin jotakuinkin se, että arvostakaa elämää. Eikö? Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Onko nää liian hienoja sanoja näin väsyneen merkinnän loppuun? Ehkä.

Ja haluan vielä tähän loppuun sanoa, koska tää nyt muutenkin meni vähän reisille; älkää laittako imeskeltävää kurkkulääkettä ylähuulenne alle.

Mä tässä yks aamu yritin mun kurkkukipuani lievittää semmosella kurkkulääkkella ja mulla oli myös samaan aikaan aamukahvihetki meneillään. Siirsin kurkkulääkkeen hetkeksi ylähuuleni alle ja hörppäsin kahvia. Se piti siirtää sinne siksi, että en halunnut makujen yhdistyvän. Tässä kävi kuitenkin niin, että unohdin sen lääkkeen sinne huuleen ehkä noin 5-10 minuutiksi, jolloin se kerkesi aiheuttamaan vahinkoa. Uskokaa tai älkää, mutta se porasi. Ei sitä siinä hetkessä huomannut, mutta seuraavana päivänä huulen alle oli muodostunut haavauma, joka on ollut siitä hetkestä asti varsin kipeä.

Mulla on nikotiiniajoista ehkä eniten ikävä nuuskaa, mutta toi ei ole korvaava tuote. Tossa ei ollut sitä tyydyttävää hetkeä laisinkaan, mutta toi kerkesi tekemään paljon pahemman reiän mun ylähuuleen kun nuuska ikinä. Älkää siis kokeilko kotona – älkää edes kaverin kotona.

Tää nyt oli tämmönen merkintä. Nyt kirjotan pari aiheideaa ylös, ja tuun kirjottamaan tänne seuraavan kerran vasta kun oon nukkunut vähän paremmin ja saan pään pidettyä paremmin kasassa. Kiitos, anteeksi ja näkemiin.

Terveisin,

Tekko