Pelkäävä potilas, huokaileva hammaslääkäri

Kaikkia eilisen merkinnän lukeneita varmasti kiinnostaa, että miten mulla meni siellä hammaslääkärissä, eikö niin? Mä kerron sen teille tähän alkuun, koska eihän se nyt taas mennyt niinkuin Strömsössä. Ei mun mielestä, eikä huokailuista päätellen myöskään hammaslääkärin mielestä.

Tosiaan, multa poistettiin se poskihammas, josta olinkin jo viimeiset ainakin 8 vuotta halunnut eroon. Se oli niin raato kun hammas voi olla, sen totesi hammaslääkärikin. Se istutti mut tuoliin ja kysyi: "niin sua sattuu hampaaseen?" ja sitten kerroin vähän asiasta, jonka jälkeen se kurkisti osoittamaani lokaatioon, tokaisi "aijaa, tää on tämmönen.." ja huokasi syvästi perään.

En tiiä oliko sillä ollut jotenkin huono päivä, mutta se huokailu kyllä välillä alkoi ottamaan nuppiin. Ja siis kun hammas oli niin tiukasti kiinni kun se mullakin nyt oli, niin sitä huokailua kuului jatkuvasti. Mutta tosiaan, hampaanpoisto-operaatio lähti hyvin käyntiin. Mulle laitettiin 2 kertaa puudutus, jonka jälkeen se raato ilmeisesti porattiin kahteen osaan tai jotain. Sen jälkeen alkoi tuska.

Lääkäri alkoi vääntämään sitä hammasta irti sijoiltaan, mutta puudutus ei ollut muhun vielä täysin purrut; mua sattui ihan jumalattomasti. Yritin sen kestää, mutta jossain vaiheessa se raja tulee vastaan ja on pakko pysäyttää lääkärit. Lisättiin puudutusta. Se sanoi jotain, että "tuntuu tönimistä ja vääntöä, mutta kipua siellä ei pitäisi tuntua". Ei pitäisi ei. Hetki annettiin puudutukselle aikaa alkaa vaikuttamaan, jonka jälkeen alettiin vääntämään uudestaan. Se kipu oli edelleen läsnä, se ei ollut työntävä tai vääntävä tunne, vaan se oli koko leukaa repivä vihlonta, jota se lääkäri ei meinannut suostua uskomaan. Se tökki mua jollain terävällä huuleen ja leukaan, testaten että onko se puudutusaine vaikuttanut. Ja koska huuli ja leuka oli toiselta puolelta turtana, niin kyllä se kuulema oli. "On se kumma kun puudutus on perillä, mutta silti on kipua, huoh.." Laitettiin kuitenkin vielä yksi ampulli puudutusainetta lisää.

Hetken odottelun jälkeen vääntö alkoi taas. Kipu oli edelleen läsnä, mutta ajattelin, että otetaan nyt vaan se hammas pois, ettei lääkärinkään tarvitse kaikkia huokauksiaan mun kanssa käyttää. Oli se sen verran miedompaa se kipu tässä kohtaa, että ajattelin kestäväni sen. Ihan siinä alkumetreillä yritin sen toimenpiteen taas pariin kertaan keskeyttää kun se sattui taas ihan uskomattoman paljon. Annoin operaation kuitenkin jatkua ja yhtäkkiä huomasin, että kipu oli poissa. Luojan kiitos, koska siinä se lääkäri väänsi mun hammasta kaikilla voimillaan irti, nyt mä tunsin vaan vähän vääntävää ja tönivää tunnetta.

Hammas tuli pois kolmena tai neljänä palana, mikä on sikäli uskomatonta, että en tiennyt sen olevan edes niinkään iso. Yllättävän syvällä ne hampaat onkin, vaikka pinnalle näyttäisi toiselta.

Operaation jälkeen puhuttiin jotain ajanvarauksesta viisaudenhampaan leikkaukseen, koska semmonen oli siis paljastunut ton mun kulmahampaan alta. Ehh, en haluaisi. Lääkäri tosin tiesi kertoa, että se on "tikittävä aikapommi", jos sitä ei hoidata nyt heti pois. Se on todennäköisesti seuraava syy särkypäivystyskäynnille. Mun vasen puoli naamasta oli tässä kohtaa niin puutunut, että mun puheesta ei meinannut tulla mitään. Mun R-kirjain on muutenkin välillä viallinen, mutta nyt se oli kyllä täysin kadoksissa. Sopersin jotain ajanvajauksesta tai jostain, mutta päästiin me lopulta ihan yhteisymmärrykseen. Siis siihen, että aikaa ei voi varata paikanpäältä, vaan mun pitää soittaa, ja kannattaakin soittaa.

Multa kiellettiin lämmin ruoka ja liikunta eiliseltä. Ja naama oli puutunut vissiin 15-16 asti ja mä olin ihan täysin kyllästynyt siihen. Tosin puudutuksen lakattua alkoi pieni kipuilu, joka onneksi lähti kyllä hyvin särkylääkkeillä. Niiden voimalla mä olin aikalailla täysin oireeton loppu päivän. Sain nukuttua jopa ihan hyvät yöunet.

Äsken tossa heräsin ja purin hampaitani taas tiukasti yhteen, koska pystyn niin taas pitkästä aikaa tekemään. Sen raadon kanssa mun oli mahdotonta pitää hampaita yhdessä, koska se vihloi koko leukaan. Nyt mä oon välillä vaan ihan huvikseni laittanut hampaat yhteen ja koittanut, kuinka kovaa mä voin purra ne yhteen ilman, että mihinkään sattuu. Pienestä sitä ihminen voi tullakin onnelliseksi.

Se mun hampaan kolo on lähtenyt parantumaan oikein hyvin, mutta kipuja on ilmennyt leuassa. Luultavasti siitä kaikesta vääntämisestä ja painamisesta. Yllätävän paljon sitä vääntöä tohon naamaan kohdistui, että en ihmettele jos se on hellänä parikin päivää. Ja mä uskon, että tätäkin kipua saa hillittyä särkylääkkeillä, että eiköhän tästä taas selvitä ihan heittämällä.

Itseasiassa teitä varmasti vielä kiinnostaa se, että suhtaudunko hammaslääkäreihin nyt jotenkin uudella tavalla? Vastaus on: en ja joo. Pelkään edelleen, mutta pelkään ehkä eri tavalla. Toi olis muuten ollut oikein hyvä kokemus, mutta mua jäi hyvin vahvasti ärsyttämään se huokailu. Ja se, että mua ei meinattu uskoa. Sen lääkärin turhautuneisuus loi jotenkin ahdistavan ilmapiirin, joka nyt varmasti mun aivomaailmassa yhtyy kaikkiin hammaslääkäreihin. "En mene hammaslääkäriin, koska ne turhautuu mun hampaisiin ja mua alkaa ahdistamaan". 

Luultavasti jatkossa pitää mennä paikan päälle pelkopotilaana, eli noin tuntia aikaisemmin nappaamaan rauhoittavia lääkkeitä. Semmonen mahdollisuus kun ilmeisesti on. Mä nyt kuitenkin haluaisin noi mun hampaat silleen kuntoon, että niillä pötkisi vielä vaikka toiset 31 vuotta. Se vaan vaatimalla vaatii sitä hammaslääkäriä, koska pelkkä hampaiden pesu ei tässä kohtaa enää riitä niitä pelastamaan.

Mun piti tulla kertomaan muutamalla sanalla eilinen hammaslääkärikäynti ja siirtyä sitten MON-päivityksen pariin, mutta näin ei nyt käynytkään. Tästähän nähtävästi tuli juttua enemmän kun laki sallii, joten olisi tyhmää jatkaa tähän enää uutta aihetta. Mahdollisesti tässä tehdään nyt niin, että tänään tulee joko toinen merkintä tai sitten siirrän MON-kuukausiraportin huomiselle. En ole vielä aivan varma.

No, nyt mulla ei oikeestaan muuta lisättävää.

Terveisin
Tekko