Lenkkiukko 2

Hei ihmiset, lenkkiukko tässä! Eilen mä sain suoritetuksi sen viimeisen haasteen mun neljän viikon rupeamasta. Huh! Tulinkin nyt kertomaan, että ei se mennytkään niin kuin olin sen ajatellut. Kelasin sen sillein, että viimeinen harjoitus on hölkätä 20 minuuttia putkeen, mutta ei. Viimeinen harjoitus meni näin: 5 minuuttia kävelyä, 4 minuuttia hölkkää, 1 min kävelyä, 5 min hölkkää, 1 min kävelyä, 7 min hölkkää, 2 min kävelyä, 5 min hölkkää ja lopuksi vielä 5 minuuttia kävelyä. Yhteensä siis 21 minuuttia hölkkää.

Ja niin uskomattomalta kun se kuulostaakin, niin mä hölkkäsin kaikki vaaditut ajat läpi! Mä en olis uskonut sillon kolme viikkoa sitten, kun kolmen minuutin hölkkäosuuskin säikäytti. Mä kuitenkin tein sen! Tiedättekö miten mahtava olo mulla on? On meinaan oikein huikean mahtava!

Tää oli ton sovelluksen helpoin rasti, eli level 1. Näitä leveleitä on vielä 3 lisää; level 2 = hölkkää 30 min, level 3 = hölkkää 40 min ja level 4 = hölkkää 60 min. Ja mä aion siirtyä nyt, yllätys yllätys, tasolle kaksi. Mun suurin pelko tän sovelluksen kanssa oli, että toi taso kaksi alkais taas suhteellisen nollista, mutta onneksi ei, koska se siis jatkuukin siitä mihin taso 1 jäi. Mahtavaa.

Seuraava harjoitus, joka on siis todennäköisesti huomenna, tuo mukanaan jo 8 minuuttisen hölkkäosuuden. Tarkoittaa kai sitä, että muutama harjoitus eteenpäin ja mä hölkkään jo 10 minuuttia oikeesti putkeen. Maltan tuskin odottaa.. Hyvässä ja pahassa.

Tässä koko hommassa on oikeesti ollut hienointa huomata se oma kehittyminen. Alkuun kun tulin lenkeiltä, joissa hölkättiin yhteensä 6-10 minuuttia yhteensä, mä olin ihan loppu. Mä keräilin itteeni ja keuhkojani varmaan 30-60 minuuttia lenkin jälkeen. Nykyään, kun hölkkää tulee yhteensä jopa 21 minuuttia, mä palaudun lähes samantien kun vaan pääsen kotiin. Mä vaan venyttelen vähän tossa pihalla, ja sen jälkeen mä olen suhteellisen normaali. Johonkin on kadonnut se täysin lahoava ukkeli.

Ehkä vaikein asia lenkin jälkeen on saada paita pois päältä. Se on oikeesti liimautunut mun ihoon kiinni, koska olen saattanut hieman lenkillä hikoilla.

Hmm, mä en muista olenko mä kertonut teille, mutta mä olen päässyt eroon siitä ihmispelosta lenkeillä. Alkuun se oli siis sitä, että jos ihminen tuli vastaan, niin meikäläinen lakkasi hölkkäämästä ja siirtyi kävelemään viileästi ihmisen ohi. Kaikista pahimpia oli nuorisolaiset, joskus jopa vaihdoin lenkin suuntaa, jos huomasin kaukaisuudessa nuorisolaisia tulevan vastaan.

Nykyään keskityn lenkillä vain ja ainoastaan itseeni – ja vähän Radio SuomiPopin Aamulypsyn uusintaan. Ihmisiä, jopa nuorisolaisia, on tullut vastaan lenkeillä, mutta jos mulla on hölkkäosuus päällä niin sen minä suoritan. Eniten nykyään pelottaa se, että sovellus päättää hölkkäsuorituksen jonkun toisen ihmisen lähelle.. Niin on kerran käynyt, jolloin en siis vaan totellut sovellusta vaan hölkkäsin vielä noin minuutin, että pääsin sopivalle etäisyydelle. On jotenkin ahdistavaa ajatella, että jonkun hölkkä loppuisi juuri mun kohdalle, joten en viitsi laittaa tätä mahdollista ahdistusta kiertämään.

Kerran on käynyt se mikä nuorisolaisissa eniten ahdistaa. Mä hölkkäsin siis ihan kaikessa rauhassa tuolla ja sitten mun ohi ajaa pyörällä nuorisolainen ja toinen jää mun taakse. Kuulen Aamulypsyn läpi naurua, ja tää edelle ajanut nuorisolainen katsoo mun suuntaan. Ajatukset äkkiä kasaan: "ne saattaa nauraa ihan omille jutuilleenkin, ja toi vaan ajaa toista nopeemmin". En ottanut kuulokkeita pois vaan jatkoin omaa asiaani, eli hölkkää. Tilanne jäi siihen.

En tiedä mikä siinä muiden naurussa muka niin ahdistaa, mutta kai se juontaa juurensa johonkin lapsuuteen tai nuoruuteen. Aika hyvin oon kehittynyt (vaikkakin aika hitaasti), koska pystyin sivuuttamaan asian ja keskittymään omaan asiaani. Ennen asia olis jäänyt vaivaamaan mua pitkäksi pitkäksi aikaa. Nyt asia oli aikalailla käsitelty niin, että todennäköisesti asia ei liittynyt muhun mitenkään ja vaikka olis liittynytkin, niin mitä sitten? Omaa elämäämmehän me tässä kaikki elämme. Ehkä ihan hyväkin näin kolmekymppisenä jo osata keskittyä vain omiin tekemisiinsä, eikä kytätä mitä ympärillä tapahtuu ja tehdä omia valintoja vaan sen perusteella.

Tää oli nyt taas tämmönen. Tuntuu, että mun blogissa pyörii tällä hetkellä vain muutama ns. sarja, joita tulen välillä vaan tänne päivittämään. Mutta siitähän sitä pitää kirjoittaa mitä elämässä tapahtuu, eikö? Eikai tämä muuten mitenkään omaelämäkerrallinen olisi.

Terveisin,
Tekko