Vuosi 2024 – Ajatuksia tulevasta vuodesta

Uuden vuoden pohdintoja, työllistyminen ja matka itseensä, koulutusmahdollisuudet ja toiveet, riitelyn ja siivouksen tasapaino, ruutuaika ja puhelimen käytön muutos. Niistäkö on vuosi 2024 tehty? Varmasti paljosta muustakin, mutta tässä merkinnässä käsitellään lähinnä tällaisia aiheita.

Aloitellaas tämä vuosi nyt täällä blogin puolellakin, koska minulle siunaantui tämmöinen aamuinen hetki yksin kotona. Mä olen jo monta päivää taas pyöritellyt päässäni sitä, että olisi kiva tulla kirjoittamaan ja kirjoittaa tästä tulevasta vuodesta jotain. Enhän minä siitä vielä mitään tiedä, mutta haluankin vähän kirjoittaa jonkinlaisia toiveita tai jotain sellaista tälle vuodelle. Mä en ole enää aikoihin ollut "uusi vuosi, uusi minä"-ihminen, mutta nyt mulla on ollut sellainen olo, että haluan tehdä jotain erilailla kun aikaisemmin. Tokihan siis uusi vuosi voi olla hyvä hetki muuttaa elämässään jotain ja aloittaa ikään kuin puhtaalta paperilta. Tiedättekö? Tai kai kaikki tietää, minähän se tässä olen kapinoinut tätä asiaa vastaan.

Jossain vaiheessa mietin ihan vakavissani, että "ei ihminen voi todellakaan muuttua vaan sanomalla niin vuoden vaihtuessa". Tuomitsin sen jotenkin täysin. Mutta nyt kun olen miettinyt sitä jostain syystä enenevissä määrin, niin eikai mikään voi muuttua jos ei anna edes mahdollisuutta? Siksi mä olen nyt alkanut laskemaan suojauksiani tän asian suhteen ja haluan uskoa, että ihminen voi vuodenvaihteessa yrittää lupailla itselleen jotain ja jos oikein tosissaan haluaa niin jopa pitäytyä lupauksissaan.

Täältä blogistakin on varmasti löydettävissä todisteita siitä, että olen mä uskonut tähän mahdollisuuteen joskus ennenkin. Mutta tämän blogin myötä se mun uskominen siihen on tavallaan kai mennytkin, koska olen täällä vuosien varrella lupaillut ummet ja lammet ja silti mikään ei ole muuttunut kuin hetkeksi. En mä tässäkään nyt uskoakseni meinaa lupailla mitään, mutta tahdon vähän kirjata ylös asioita, joilla voisin saada vuodesta 2024 paremman kuin mitä vuosi 2023 oli. Siis.. Tavallaan kai annan itselleni vain ohjenuoraa tulevalle vuodelle? En tiedä.

Olikohan tämä jo tarpeeksi pitkä ja epäselvä alustus tälle tekstille? Ei kannattaisi vissiin kuitenkaan ihan aamuaivoilla tulla kirjoittelemaan kun jotenkin tuntuu, että juttu vaan jumittaa paikallaan.


Kaikista eniten mä olen miettinyt työllistymistä. Kyllä, sitä minä olen pyöritellyt todella paljon päässä. Vuosi 2024 voisi vihdoinkin olla se vuosi kun työllistyn paikkaan, jossa tulen olemaan siihen asti kunnes sieltä syystä tai toisesta pois joudun. Puhuttiin nimittäin kaverini, Villen, kanssa tossa vuodenvaihdetta juhliessamme töistä. Ville on ollut pitkään työelämässä ja mitä ilmeisemmin viihtyy työssään. Se on semmonen asia mitä mä usein kadehdin monissa työssäkäyvissä; ne viihtyy töissään. Mun työhistoria on lyhyt ja sitäkin epämukavampi. Mä en ole viihtynyt koskaan missään. No, okei, Riihimäen Nuorisoteatterin talonmiehenä mä olisin voinut jatkaa kyllä pidempäänkin. Siinä oli joitain palasia unelmaduunista, vaikka talonmiehenä en itseäni silleen näekään. Mä sain määritellä itse omat työajat ja sain todella paljon työskennellä yksin omassa rauhassa. Toki vastuualuetta oli paljon ja alkuun kuulinkin usein, että olen jättänyt hoitamatta jotain, mutta mulla oli se halu yrittää olla siinä työssä parempi ja parempi. Joten otin kritiikin vastaan ja tein seuraavana päivänä taas paremmin.

Mun aivoissa on vaan joku asetus, joka odottaa aina kaiken loppumista. Ei siis kaiken loppumista silleen, mutta siis kun alotan jotain niin mä odotan jo sen loppumista. Talonmiehenpesti oli määräaikainen ja vaikka siitä työstä tavallaan kai pidinkin, niin jo parin viikon jälkeen odotin sen loppumista. Se on mulla lähes kaikessa. Jos mä esim. lähden lenkille, niin jo ulko-oven takanani kiinni painettuani odotan, että olisin jo takaisin kotiovella niin, että lenkki olisi jo suoritettu. Multa jotenkin puuttuu se kyky osata nauttia siitä matkasta.

Se on ehkä yksi mun isoimmista kuopistani kaiken suhteen ja liittyy siis myös hyvin vahvasti työelämään lähtemiseen. Mun motivaatio on jo lähtökohtaisesti huono, koska mun työhistoriaan ei ole mahtunut hirveän hyviä kokemuksia. Muistan ihan kaikissa paikoissa missä eläessäni olen töitä yhtään tehnyt, että olen miettinyt paljon vaan sen työn loppumista.

Tässähän nyt tuli oikeestaan kaksi asiaa kun lähti juttu kulkemaan; se, että haluan tänä vuonna työelämään ja se, että haluan tänä vuonna oppia nauttimaan myös siitä matkasta. En halua olla ihminen, joka aina vaan odottaa asioiden loppumista. Työelämään pääseminen voi olla itsessään aika haasteellinen asia, koska mä en edelleenkään tiedä mitä mä haluan elämässäni tehdä. Tokikin IT-alan hommat kiinnostaa todella paljon, mutta mulla ei ole siltä alalta kunnon koulutusta tai mitään, joten työllistyminen sinne on hyvin hankala paikka. Eikä mulla ole oikein vielä minkäänlaisia aseita sitäkään kohtaan, että miten opin nauttimaan matkasta, enkä vain ajattele asian loppumista? Jos joku tuntee tätä aihetta paremmin niin mua saa yrittää auttaa.


Seuraava asia on vähän semmonen mihin en voi itse pahemmin vaikuttaa. Jotkut muistaa, että mä kävin sen pienen pätkän sitä IT-alan koulutusta? Joo, no se koulutus saa tässä tän vuoden alkupuolella jatkoa. Mä en ole vielä saanut tietoa siitä, että mut oltaisiin valittu mukaan, mutta mä todella toivon, että mut oltaisiin valittu mukaan. Siinä tulisi edes hetkeksi semmosta tekemisen meininkiä ja saisin CV:hen laitettua sitten vähän tuoreempaa materiaalia historiastani. Se helpottaisi sitten taas töiden saamista, ehkä. Mä olen vaan yrittänyt pitää mielen positiivisena ja odottanut, että kyllä mulle kohta ilmoitetaan sen kurssin alkamispäivämäärä ja muuta siihen liittyvää.

Itseasiassa, hauskaa, nyt kun rupesin ihan miettimään niin viimeksi ton koulutuksen aikana mä en odottanut sen loppumista. En missään vaiheessa. Se taisi ilmeisesti olla sen verran mukavaa, että olisin voinut vaan jatkaa ja jatkaa. Se sitten kylläkin päättyi ja siitä jäi vähän apeahko mieliala. Kai se kertoo, että ala voisi olla minulle se oikea?

Mä vaan ihan oikeasti todella toivon, että mä saisin sen paikan sieltä ja se koulutus vaan alkaisi. Ja tottakai mä sitten sitä kautta toivon, että saisin jalkani johonkin oven väliin, enkä taas vaan koulutuksen päätyttyä putoisi samaan tyhjiöön, jossa nytkin työelämän suhteen olen.

Tähän koulutukseen pääseminen voisi olla myös askel toteuttaa tuota ensimmäistä kohtaa, eli työelämään pääsyä. Ja kun ala on sen verran kiinnostava, että siellä ei ole kertaakaan tullut vielä loppua odottava fiilis, niin ehkä siinä voisi samalla myös oppia muutoinkin nauttimaan matkasta ennen määränpäätä?


Sitten muutama asia ihan vaan tästä perus elämästä. Kaikki pariskunnathan varmasti joskus riitelee ja niin tehdään myös mekin. On ollut aikoja kun sitä on tapahtunut aivan liikaakin. Mä olen itse diagnosoinut, että meidän suurin riitojen aiheuttaja on.. Öö, onko oikein käyttää sanaa työmoraali? No, erilainen suhtautuminen arkisiin askareisiin.

Mä olen semmonen hahmo, että mä tykkään siivota vasta sitten kun näkee, että on siivottavaa. En ole kokoaika puunaamassa paikkoja, koska mä koen sen turhaksi. Mä odotan aina sitä semmoista siivouskohtausta, jolloin sitten kyllä varmasti tapahtuu. Jos mä nään yhden roskan lattialla niin en mä koe tarpeelliseksi siivota koko lattiaa. Tiedättekö? Semmonen hieman laiska, mutta en mäkään pystyisi epäsiistissä ympäristössä asumaan. Kyllä muakin semmonen pienempikin kaaos kammoksuttaa.

Mä olenkin joutunut tässä lasten myötä vähän opettelemaan semmosta jatkuvaa ylläpitosiivousta ja mun mielestä mä olen onnistunut siinä hyvin. Ennen poikien päivä- tai yöunia yleensä siivotaan lattioilta lelut ja roskat pois. Pahempaa kaaosta ei synny.

Eira taas on aina ollut sellainen hahmo, että imuri on jossain vaiheessa ollut melkein osa Eiran kättä. Tyyliin, että kun kuulee pölyhiukkasen laskeutuvan maahan jossain toisella puolella taloa niin sitten imuri käteen ja imuroimaan. Anteeksi, tämä oli hyvin todella isoa liioittelua. Eiralle kuitenkin on aina ollut tärkeää puhtaus ja se, että sitä puhtautta ylläpidetään kokoaika. Lasten myötä Eira on onnistunut tiputtamaan siitä siivoomisesta ehkä 40 % pois, mutta silti se edelleen stressaantuu todella paljon pienestäkin määrästä sotkua.

Välillä se meno on tuntunut siltä, että Eira vaikka kaataa roskiksen lattialle, jotta vaan saa syyn siivota jotain. Ei se ole niin koskaan tehnyt, mutta mun näkövinkkelistä se on vaan tuntunut siltä. "Kyllä siivottavaa löytyy kun sitä vaan etsii." Mä en taas itse osaa etsiä sitä siivottavaa vaan mä keskityn siihen mitä näkyy ja on oikeasti olemassa. Tää nyt tuntuu kokoaika Eiran vähättelyltä, mutta sitä mä en oikeasti tullut tähän tekemään. Mä tiedän, että jos Eira kirjoittaisi tämän niin se kutsuisi mua laiskaksi ja aikaansaamattomaksi, koska sen verran eri maailmoista me tällä osa-alueella ollaan.

Mutta mitä mä tässä nyt siis haluan sanoa niin sen, että me ollaan mahdollisesti löydetty tähän yhdessä jo ratkaisu. Semmonen asia, joka varmasti on monelle tuttu, mutta meillä sitä ei ole ollut koskaan käytössä. Niinkin monimutkainen asia kuin siivouspäivä. Tämä siivouspäivä tuli mun aloitteesta meille kokeiluun, koska meillä epämiellyttävät jännitteet jatkuvasti vain kasvoi. Eira koki, että hautautuu työtaakan alle, jota mä en pystynyt näkemään, koska minusta itsestänikin tuntui, että teen jo enemmän kun mihin kykenen. Siivouspäivän lisäksi sovittiin, että muutoin harrastetaan vaan ylläpitosiivousta, mitä se sitten ikinä pitääkään sisällään. Mä ymmärrän sen niin, että yritetään vaalia sitä siivouspäivän tulosta, eli sitä mahdollisimman puhdasta kotia. Ei tartuta kuitenkaan imuriin tai aleta kiillottelemaan pöytätasoja, mutta pidetään asunto sellaisena, että se on siivouspäivänä sitten helppo ja kiva puunata taas ylläpidettävään kuntoon.

Halusin kertoa tämän täällä, koska siis tää on semmonen asia, jonka haluan meillä säilyvän. Mä en halua, että kumpikaan meistä kokee yksin mitään painetta kodin siisteydestä. Tai ylipäätään en halua, että kumpikaan kokee kantavansa liikaa ylipäätään mistään osa-alueesta. Mä haluan osallistua parhaani mukaan, mutta mä tosiaan olen semmonen heräteltävä hahmo, joka tarvitsee asioihin rutiineja. Eira ei tahdo olla semmonen, että se kävisi jatkuvasti muistuttelemassa mua, että "tee sitä, tee tätä", mutta en mä itse saa mitään pidettyä kasassa ilman rutiineja. Siksi tämä siivouspäivä voi olla jollain asteella pelastus. Ihme, että tätä ei muka ole aikaisemmin tajuttu?


Viimeinen asia mikä tähän hätään tulee mieleen ja mistä jaksan enää kirjoittaa on se, että mä haluan ehdottomasti vähentää puhelimella notkumista. Mä olen miettinyt sitä monet kerrat itseksenikin, mutta on siitä tullut sanomista myös Eiran suunnalta.

Haluatteko te tietää, että mitä mä sillä puhelimella teen? Voin kertoa rehellisesti; en mitään fiksua. Mä tuhlaan sen kanssa vaan aikaa. Mä en lasten hereillä ollessa pahemmin pelaile tai katso edes mitään ohjelmaa sieltä puhelimesta. Mä vaan selaan Iltalehteä, Facebookia, Instagramia tai Jodelia. Näistä viimeisimpänä mainittu on ehkä pahin. Mä en todellakaan saa siitä ns. luppoajan käyttämisestä puhelimeen yhtään mitään.

Monet kerrat yöaikaan mä tosiaan vaan mietin, että miksi minä toimin näin? Mä voisin tehdä ihan mitä tahansa muutakin, mutta mä vaan tuijotan jotain pientä ruutua? Nyt kun mä olen sitä ihan vakavissani pohtinut niin mä olen huomannut, että puhelin vie multa hyvin ison osan keskittymisestä. 

Kaivoin puhelimesta viikkoraportin esiin. Se on joulukuulta. Päivittäinen keskimääräinen ruutuaika: 6 tuntia ja 1 minuutti. Hyi. Hyi, hyi ja hyi. Tokihan tohon siis kuuluu sekin kun illalla laitan puhelimesta nukkumaanmeno-ohjelmat pyörimään, mutta silti, todella iso hyi.

Suomalaiset viettivät vuosien 2020–2021 aikana erilaisten näyttöruutujen ääressä päivittäin keskimäärin 4 tuntia 26 minuuttia. Pisin ruutuaika oli 15–24-vuotiailla, keskimäärin 5 tuntia 46 minuuttia päivässä. Vähiten ruutujen äärellä viihtyivät 10–14-vuotiaat, keskimäärin 3 tuntia 50 minuuttia päivässä.

Oli pakko kaivaa vähän tilastoja. Ja siis mulla menee yli jopa 15-24-vuotiaista? Tokihan se on ton ikäsillä varmasti aktiivisempaa se ruudun tuijotus, koska mä tosiaan väittäisin, että tosta mun ajasta isoin osa tulee illalla kun laitan ohjelmat pyörimään, mutta silmät kiinni.

Mutta yhtään enempiä itseäni puolustelematta, voin vaan todeta edelleen, että hyi. Mä olen alkanut tekemään asian eteen jo muutoksia, mutta ne tapahtuu varmasti hitaasti. Mä huomaan, että jos mä nään mun puhelimen jossain niin mun on pakko ottaa se käteen ja kantaa sitä mukanani. Ja mä huomaan, että mun on pakko jatkuvasti avata näytönlukitus, jonka jälkeen huomaan aina yrittäväni käynnistää jonkun jo täälläkin mainitsemistani sovelluksista. Se on jonkinlainen pakkoliike, josta on nyt vaan yritettävä päästä eroon. Mun täytyy vaan alkaa vieläkin enemmän keskittymään siihen, että jos mä nään mun puhelimen jossain niin siihen ei ole mikään pakko koskea. Sitä ei ole mikään pakko avata. Siihen ei ole mikään pakko tuhlata enää yhtään ylimääräistä aikaa.

Kun yritän tässä miettiä, että kuinka paljon käytän sitä puhelinta johonkin ns. oikeaan, niin en kyllä osaa sanoa. Joskus viestittelen perheryhmässä ja sen mä pidän silleen hyödyllisenä puhelimen käyttönä, mutta sitä tapahtuu suhteessa kaikkeen muuhun todella vähän. Ehkä 10-20 minuuttia päivässä, joskus ei edes sitä. Kaikki muu aika mitä mä sitä puhelinta käytän on täysin hukkaan heitettyä. Aikaa, jota ei saa enää takaisin. 

Joten joo, tämä on semmonen asia johon haluan muutosta vuonna 2024. Ruutuaika todellakin todella paljon alemmas. 


Mä olisin halunnut tässä myös pohtia tätä blogivuotta 2024, mutta mulla ei riitä nyt aika eikä keskittyminen. Oon ollut tässä koneella nyt noin puolitoista tuntia ja kirjoitellut tätä tekstiä, joten.. No, ehkä tässä on aika siirtyä jo muihin askareisiin.

Tulen kuitenkin jossain vaiheessa kertomaan teille, että mitä muutoksia tai parannuksia olen miettinyt tämän blogini suhteen tälle vuodelle. En tiedä koska, mutta sitten kun tähdet on taas täydellisillä paikoilla ja mulle siunaantuu aikaa, jaksamista ja kaikkea sitä mitä tähän kirjoittamiseen tarvitaan. Tällä kertaa tämä merkintä oli kuitenkin tässä. Suunta vuodelle 2024 on olemassa, joten ei muuta kun sitä kohti!

Terveisin,
Vesa-Matti