Mä tähän alkuun haluan heti sanoa, että tästä ei nyt ole tulossa semmosta "Minulla on nälkä"-tyyppistä ratkaisua, ei. En siis rupea teille tänne joka viikko tunkemaan mahdollisesti tippuneiden kilojen määriä tai muutakaan. Mä yritän hypätä tähän mukaan ihan pätkäpaaston omalla painolla, enkä halua tehdä tästä silleen mitään sen ihmeellisempää numeroa. Tästä mun pätkäpaastosta saatte todennäköisesti lukea vain tämän aloitusmerkinnän ja mahdollisesti tiukan paikan tullen sellaisia merkintöjä, joissa yritän motivoida itseäni eteenpäin paaston kanssa. Niitä vaikeita hetkiä tulee, sen mä pystyn jo lupaamaan.
Mun tärkein motivaattori on nyt oma jaksaminen. Jaksamisen kautta tietenkin lapset. Kun mä olen saanut tässä hiljalleen ne aikanaan menetetyt kilot takaisin, niin musta on tullut niiden kilojen myötä vaan sohvalle jämähtäneempi. Sängyssä täytyy melkein ottaa vauhtia, että sieltä jaksaa pyörähtää ylös. Lapset haluaisi hirveästi, että keinutan ja pyöritän niitä, mutta enhän minä pitkään sitä jaksa. Kaikkea semmosta pientä epämukavaa tässä on ilmennyt, joille mä haluan ihan oikeesti tehdä nyt jotain.
Hauska silleen, että myytiin just pois kuntopyörä, joka oli ollut meillä autotallissa odottamassa käyttöä. Ja eilen lähti myös nyrkkeilysäkki, koska sen kiinnostus lopahti jo varmaan ensimmäisenä vuonna. Mä pidin siitä kuitenkin kiinni, koska mä olin ihan varma, että jossain vaiheessa se taas kiinnostaa.. No, eipä ole kiinnostanut. Mä en tiedä miten mä nyt tulen liikuntaa lisäämään, mutta sitähän tässä ehdottomasti täytyy myös lisätä. Jos saisin pikkusen painoa pois ja jaksaisin lähteä hölkkälenkeille, niin siinähän sitä olisi jo jotain. Mä oon vaan niin suuruudenhullu aina jos tartun johonkin harrastukseen; Mä en voi alottaa kevyesti vaan mun täytyisi heti kyetä olemaan hyvä. Pitänee kai muuttaa ajatusmaailmaa sen suhteen ja tyytyä myös vähempään, jotta saa jonkinlaisen alun edes.
Vaikka paino ei lähtisikään tässä hetimiten tippumaan, niin tosiaan jos jaksamista saisin lisää niin suunta olisi jo hyvin oikea.
Tää on oikeastaan myös hyvää jatkoa sille mun projektille, että pitäisi päästä tosta puhelimen räpeltämisestä eroon. Mulla on ollut hyviä kausia kun en ole maannut sohvalla puhelimen kanssa, mutta toisinaan niitä edelleen tulee. Se on niin helppoa vaan lösähtää siihen ja hävitä sinne puhelimeen. Mutta se ei ole järkevää! Se on pelkkää ajantuhlausta ja sitä mä en oikein enää haluaisi harrastaa.
Ajattelin, että nyt on pakko saada aivoihin jotain muuta ajateltavaa. Pätkäpaasto on siitä hyvä, että ainakin alkuun siinä täytyy koittaa muistaa pitää manuaalisesti yllä hyvää ruokailurytmiä, jotta ei aja itseään ihan näännyksiin. Jossain vaiheessa se muistaakseni aika hyvin automatisoituu, mutta alku on vaikea, joten siihen täytyy keskittyä.
Mä tiedostan kokemuksen kautta, että ensimmäiset pari viikkoa tulee olemaan vaikeinta aikaa. Vaikka siis! Mun aikaisempien erilaisten laihdutusprojektien aikana mä oon aina oppinut jotain uutta, joka on jäänyt mun elämään. Mä nykyään juon vettä, enkä ole jatkuvasti janon takia syömässä jääkaappia tyhjäksi. Mun täytyy vaan nyt alkaa tehostamaan sitäkin, eikä tyytyä vain noin litraan tai puoleentoista päivässä. Jatkossa pyrin ainakin 2-3 litraan, jotta saan ton aineenvaihdunnan kunnolla liikkeelle. Tää vedenjuontiin keskittyminenkin lisää mahdollisesti sitä semmoista, että ei vaan voi unohtua puhelimelle jumittamaan. Kokoaika täytyy olla juomassa vettä. Tai no, eihän se nyt varmaan alun jälkeen vaadi taas sen kummallisempaa keskittymistä, mutta kuvitellaan kuitenkin nyt niin.
Viime pätkäpaastosta mulle jäi elämään semmonen asia, mikä luultavasti helpottaa tän pätkäpaaston alottamista taas. Mulla oli viimeksi rytmi niin, että 10-18 sain syödä ja lopun aikaa vuorokaudesta täytyi vaan pärjätä. Vaikka mulla ei tässä tätä pätkäpaastoa ole aikoihin ollut, niin en ole hirveän monena aamuna syönyt ennen kello kymmentä mitään. Olen herättyäni juonut kupin mustaa kahvia ja sillä hyvä. Itseasiassa, toi musta kahvikin on semmonen, minkä toi edellinen pätkäpaasto opetti.
Haluan myös tässä aloitusmerkinnässä kertoa syyn sille, että minkä takia pätkäpaasto aikoinaan jäi ja minkä takia siihen on ollut niin vaikea palata. Mähän siis alotin pätkäpaaston aikalailla niihin aikoihin kun saatiin tietää, että meille on tulossa lapsi. Vuosi oli 2020. Sen kertaisen dieetin aloituksen tarkka päivämäärä on 1. helmikuuta 2020 ja tein siitäkin silloin aloitusmerkinnän, jonka voi halutessaan käydä lukemassa täältä. Okei, tuolloin aloitin ensin kylläkin tommosella hyvin niukalla dieetillä, johon en kyllä enää ikinä ole menossa mukaan. Tällä kertaa mä menen suoraan pätkäpaastoon, koska mä olen sen ihan aikuisten oikeesti luvannut, että Nutrilett-tuotteisiin (vastaaviin) en koske enää ikinä! Ne voi olla hyviä painonpudotukseen, mutta vielä parempia ne on pudottamaan ruokaa rakastavan ihmisen mielenterveyttä.
Hups, eksyin. Siis haluan kertoa sen syyn, että miksi se pätkäpaasto silloin loppui, vaikka mä olin hyvässä vauhdissa ja saanut kilojakin tiputettua lähemmäs 30 kg. Se syy on yksinkertaisesti se, että elämässä tuli niin sanotusti aika isoja muuttujia. Loppuvuodesta 2020 kun isoveljeni kuoli niin tuntui, että omalla elämällä ei ole niinkään mitään merkitystä. Onneksi Max oli syntynyt jo siinä kohtaa, että en ihan lipsunut elämän raiteilta alas. Mulla oli syy jatkaa matkaa, mutta se syy en ollut minä itse vaan meidän pieni Max. Aloinkin keskittymään enenevissä määrin siihen, että perheellä on hyvä olla ja mä itse olen toissijainen. En mä tiedä onnistuinko mä pitämään perhettäkään mitenkään jalustalla kun olin itse niin huonossa jamassa, mutta mun ajatuksissa asiat meni näin.
Eipä mennyt sitten ihan hirveän kauan siihen, että saatiin lisää huonoja uutisia; Iskältä löydettiin syöpä. Tämä syöpä, vaikka se ei ollut itsellä, toi elämään ihan uudenlaisen synkän pilven, joka esti keskittymästä omaan hyvinvointiin. Kokoaika oli aivan järkyttävä stressi ja huoli. Miten tässä käy? Miten muut voi? Nimenomaan, miten muut voi ja pärjää. En mä ole ollut koskaan huolissani omasta jaksamisestani, koska olen ollut pääkoppani sisällä huolissani kaikista muista.
Tämä syöpä sitten sai sen kaikista epätoivotuimman lopun kun iskä nukkui pois saattohoidossa 11. elokuuta 2023. Samaan aikaan meillä oli ollut kotona vaikeeta ja mun pääkoppa oli ihan aikuisten oikeesti todella, todella räjähtämispisteessä. Niin paljon käsittelemättömiä omia tunteita, niin paljon huolta muiden jaksamisesta ja sitten vaikeudet parisuhteessa ja kotona. Se oli ehkä valehtelematta mun elämäni vaikein ajanjakso kun en oikeasti tiennyt miten mistään enää pääsee eteenpäin. Yksin ollessani kotona mä en oikein tiennyt itkenkö vai nauranko, asiat oli jo niin oudosti. Sisällä riehui, mutta kaikki se piti taas kerran vaan paketoida paketiksi ja laittaa aivojen perimmäiseen nurkkaan, koska elämän täytyy jatkua. Tietyt asiat saatiin kuntoon, mutta elämästä oli silti tullut hyvin erilaista.
En tiedä onko oikein sanoa, mutta se syövän tuoma synkkä pilvi katosi aika pian iskän kuoleman jälkeen. Se oli hyvin uuvuttava ajanjakso, mutta kun mitään ei ollut tehtävissä niin tilanne piti vaan alkaa hyväksymään. Iskä itse sitä myös helpotti elossa ollessaan kun jaksoi aina sanoa, että ei sille vaan voi mitään. Se, että iskä itse tiesi tulevan ja hyväksyi sen, auttoi. Sen avun tajusi kylläkin tosissaan vasta sitten kun iskä oli jo poissa.
Mä en siis ole tässä vuosiin osannut ajatella itseäni. En hyvässä, enkä oikein pahassakaan. Mä olen aikalailla vaan vellonut tässä ajassa ja antanut sen kuljettaa. Tuhlannut aikaani turhiin asioihin ja väittänyt itselleni, että mä tässä keskityn muiden hyvinvointiin.
Mutta nyt, hyvät ihmiset, mä olen ajatellut alkaa keskittymään myös itseeni. En siis varmasti osaa omaa olemassaoloani edelleenkään laittaa ensisijaiseksi, mutta tuon sen hyvin lähelle sitä. Mä olen oivaltanut, että mun täytyy itse voida hyvin, jotta voin antaa sitä hyvinvointia myös niille, jotka on mulle tärkeimpiä. Jos mä voin itse huonosti ja makaan päivät pitkät sohvalla puhelin kourassa, niin mitä hyvää mä sillä annan yhtään kenellekään? En mitään. Oivaltaminen on oikeasti ihan kivaa hommaa, mutta välillä tuntuu, että niitä oivalluksia tekee oikeasti ihan liian myöhään. Nyt ei toivottavasti ole vielä liian myöhä!
Tänään on – jälleen kerran – mun uuden elämäni ensimmäinen päivä. No, ei se elämä siitä tule sen kummallisemmin heti muuttumaan, mutta toivon, että pätkäpaasto on hyvä lähtökohta sille. Ja se, että on oivaltanut asioita, joihin haluaa ehdottomasti pysyvää muutosta. Tähtäimessä terveellisempi ja parempi elämä. Pätkäpaastolla ensin hieman kevyempää oloa tavoittelemaan ja sitten lisäämään liikuntaa taas jollain tapaa.
Tän merkinnän kirjoittaminen ainakin nostatti mussa semmosta, tiedättekö, semmosta tahtoa! Mä tahdon onnistua tässä, koska mä olen nyt sen taas kerran teille ja itselleni täällä luvannut. Ja mä haluan kyetä ylläpitämään omaa hyvinvointiani silläkin uhalla, että ympärillä maailmanmeno muuttuu jatkuvasti. En nyt toivo mitään uusia menetyksiä ainakaan sataan vuoteen, en todella, mutta jos maailma niitä tunkee eteeni niin haluan silti kyetä pitämään kiinni myös minusta itsestäni. En tahdo taas vaan kadota mieleni onkaloihin missään tilanteessa. Suunta pitäisi aina jaksaa pitää eteenpäin ja sinne me tässä nyt lähdetään! Rah! Onnistuin jotenkin kyllä motivoimaan itseäni, hyvä minä.
Ainin, tosiaan; Pätkäpaastoon siirryn jälleen kerran suhteella 8/16, eli 8 tuntia vuorokaudesta saa syödä mitä vaan kunhan muistaa olla 16 tuntia vuorokaudesta syömättä. Yhden herkkupäivän sallin itselleni, koska en halua tämän käyvän liikaa mielenterveyteni päälle. Herkkupäivä tulee todennäköisesti olemaan lauantai. Herkkupäivä tarkoittaa siis tottakai herkkuja, mutta myös sitä, että en ole niin tiukka tosta aikataulusta. Jos haluan illalla katsoa elokuvaa ja syödä sipsejä niin herkkupäivänä saan niin tehdä, koska se on minulle tärkeää. Yksi herkkupäivä tuskin tulee kaatamaan koko projektia, kunhan vain onnistun pidättäytymään siinä yhdessä. Ja voihan se olla, että ei sitä herkkupäivääkään aina tarvitse? Kuka tietää?
No, seuraavan kerran kuulette tästä projektista kun minulla on vaikeaa. Tarkoittaa siis sitä, että varmaan tässä parin viikon sisällä kerran jos toisenkin. Ehkä? Entäpä jos tämä meneekin ihan kuin vettä vain ja mitään ongelmaa ei ole? No, sitten tulen jossain vaiheessa kyllä kertomaan teille, että tämä alkuhan meni vallan mainiosti!
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)