15. heinäkuuta 2013

Asiaa maalista (ei se Granlundin)

Noniin, no.. Tää seuraava merkintä tulee olemaan lähinnä vaan testi tulevaisuuden kannalta. Nimittäin kun ryhdistäydyin ja ryhdyin etsimään kameraa, laturia ja muita kuvauksen kannalta oleellisia tarvikkeita, niin sainkin aika itseäni tyydyttävän lopputuloksen. Tai siis toisin sanoen, kaikki mitä etsin, löytyi.

Maston Chrome (Art & Deco)
Ja koska täällä ei ole tänään imuroitu, enkä jaksa ryhtyä niin isoon urakkaan, niin ajattelin kokeilla tätä kuvan lisäystä toisella tapaa. En siis tän kämpän esittely merkinnällä, vaan tämmösen mun parhaan kaverin esittelyllä.

Okei, tää ei oo kovin vanha tuttavuus, mutta kun sen ensimmäisen kerran koululla näin, ja kun sitä hetken aikaa tutkin, niin halusin itsellenikin samallaisen. Kyseessähän on siis, tottakai, Mastonin Chrome-spraymaali. No en tosiaan oo kokeillu muita chromimaaleja, että en tiedä onko niitä parempiakin, mutta toi on mulle kelvannut.

Siis alunperinhän ostin sen aurinkolasejani varten, krhm. Tiedän, se oli virhe. Vaikka luin purkin kyljestä, että "Ei kestä voimakasta hankausta" niin silti oletin sen jotenkin pysyvän aurinkolaseissa. Ei aurinkolasit yleensä hankaa.. Mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että ei. Ei pysynyt.

Kulahtaneet chromimaalatut aurinkolasit (odottaa uutta maalia)
Sen jälkeenhän on tullut pelkkiä hyviä ideoita, että mihin sitä voisi seuraavaksi hieman suihkutella. Oikeestaan mun on tehny mieli suihkuttaa sitä lähes kaikkeen mitä tulee vastaan. "Eiks toi ois hieno chromisena? Entä toi? Entä toi lapsi tuolla?" Jostain syystä en ole kovinkaan usein saanut lupaa alkaa maalaamaan.

Peltilaatikko, eiku mikä se oli? Puutahan se vain.
Vanhassa kämpässä kun vielä asuttiin, niin siellä maalasin myös tämmösen puisen arkun tolla kyseisellä maalilla. Voisin kyllä sanoa, että siitä tuli suhteellisen komea ja maali on pysynyt pinnassa suhteellisen hyvin.

Ehkä toi maali on tarkotettu lähinnä just sisustusesineisiin. Vaikka onhan tää puuarkkukin käyttöesine, niin on se silti suhteellisen vähäisessä käytössä ja siksi maalipinta on pysynyt ihan OK:na.

Itseasiassa pitäisi kyllä keksiä jokin paikka, jossa toi maali pääsee oikeesti oikeuksiinsa. Vähän turhan innostuneena on tullut suihkutettua sitä tämmösiin esineisiin, missä se maalipinta ei tule kovin pitkään kestämään. Olisiko lukenut purkin kyljessä vai missä, mutta jotain muovikukkia sillä ois suhteellisen kätevä maalata. Sais koristeellisia chromisia kukkasia.

Semmonen, tämmönen, roskistuhkis.
Viimesin chromimaalin ja meikäläisen uhri on ollut joku tämmönen roska-astiamallinen tuhkakuppi. Se jäi
tänne kämppään aiemmalta asukilta (=vuokranantaja), ja se oli silloin vaaleanvihreä. Sitten ku mä aikani tossa pihalla uhkailin maalaavani kaiken tolla kyseisellä maalilla, niin yks kaveri vaan tokas, että "vetäses toi tuhkis sillä." Siitähän se ajatus sitten lähti.

Toki toi olis tarvinnut aika hurjan pohjatyön, jos olisi halunnut priimaa, mutta meillä se tehtiin lähinnä vasemmalla kädellä hutasten. Ei siinä silleen mitään, lopputulos miellyttää silmää paremmin kun se vaaleanvirheä.

Tästäkin tosin hohto jo kadonnut, koska on kumminkin aika runsaassa käytössä päivittäin. Kansi on täysin haalistunut ja muutenkaan sitä chromimaisuutta ei siinä oikeestaan enään ole nimeksikään. Ehkä enemmänkin hopea.

Jatkossa täytynee koittaa tosiaan etsiä jotain mielenkiintoisempia käyttökohteita. Tai siis ei mielenkiintoisempia, vaan fiksumpia. Tai sitten vaan oikeesti luopua tosta chromimaalailusta - vaikka se onkin niin kivaa.

Terveisin,
Tekko

2 kommenttia:

  1. :D niinpä niin :D ja eiks se vaadi aika monta kerrostaki että tulee siisti pinta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietyissä tapauksissa joo. En vaan tiiä tästä maalista.. Pitäs kaiketi opetella lisää. :D Ku jotenkin vaikuttaa epäloogiselta maalata kahteen kertaan.. Ehkä joku valkonen pohjamaali ensin ja sen jälkeen chrome. Tai joku harmaan eri sävyistä.

      Tekemällä oppii, jos ei muuten. :D

      Poista

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)