Olen kokenut jo yhen pienen romahduksen ja paljon uusia tunteita. Ja nyt kun mulla on ihan liian paljon aikaa, niin mä ajattelin kertoa tosta romahduksesta vähän.
Maanantaina RNT:n rehtori tuli pitämään meille jonkinasteisen liikuntatunnin; homman nimi oli autenttinen liike. Googletin asian ja löysin pätkän asian tiimoilta, ja nyt lainailen vähän löytämästäni Elonvoimaa.fi:stä:
Autenttisen liikkeen perusta on itseohjautuva liike, jota herkistytään aistimaan silmät suljettuina.
Mä olen joskus aikasemminkin kirjottanut siitä, että mä en osaa olla silmät suljettuina yleisellä paikalla. Mua rupee snadisti pelottamaan/ahdistamaan se. Vaikka mulla olisi luottoa kaikkiin tilassa samaan aikaan oleviin, niin mulle tulee semmonen fiilis, et kuka vaan voi tehdä mulle yhtäkkiä mitä vaan.
Mä kuitenkin onnistuin laittamaan silmät kiinni ja tarttumaan autenttiseen liikkeeseen. Tuntui siltä, että mä voitin itteni siinä jo jotenkin.
Työskentely vaatii halua ja mielenkiintoa syvälliseen työskentelyyn oman itseyden kanssa – ja tätä kautta se on myös antoisaa.
Homma meni hyvin maaliin. En kyennyt lähtemään niin suuresti siihen mukaan, mutta olin liikkeessä kokoaika – ja olin liikkeessä vielä sen jälkeenkin. Mulle nähkääs iski jonkinasteinen levottomuus. Mä en ole siis myöskään levottomuutta tuntenut niin vahvasti ton lääkityksen aikana, ja mua rupes ahdistamaan se.
Levoton liikehdintä muuttui tärinäksi ja pää meni ihan lukkoon. Käytiin lähellä paniikkihäiriötä. Onneks ihmiset ymmärsi nopeesti mun tilanteen ja mä sain tukea mun "synkkään hetkeen". Mä olisin todennäkösesti jäänyt yksinäni vaan miettimään asioita liikaa ja sit se paniikkihäiriökohtaus olisi iskenyt ihan varmasti.
Laitoin ihan tosissani kovan kovaa vastaan, ettei se kohtaus nyt vaan iske. Eikä se iskenyt. Ja kun se oli vältetty, olin samaan aikaan hyvin onnellinen ja myös kovin rikki. Se vei aika hyvin voimat ihmisestä, joka varmaan kertoo siitä "taistelusta". Mulla tuli kroppa jotenkin tosi kipeeks ja kyllähän se nyt aikamoisen päänsärynkin aiheutti.
Tästä koko episodista opinkin sen, että mä kykenen voittamaan noi kohtauksen ihan pääni sisällä ilman lääkettä. Liika ajattelu pois ja pitää koittaa tunnistaa se vieras tunne. Mä olen aika ylpeä itsestäni.
Sain vältettyä kohtauksen ja kykenin vielä jatkamaan pajapäivän loppuun. Kuulostaa onnistumiselta!
Autenttinen liike on olemista juuri tässä ja nyt, juuri sellaisena kuin se on.
Ja mitä tohon autenttiseen liikkeeseen tulee: mä aion antaa sille vielä uuden mahdollisuuden. Se tuntuu ihan mielenkiintoselta "matkalta". Siinä jotenkin huomaa hyvin sen, että ihmisellä on aika paljon kaikkia liikutettavia osia mitä pitäisi osata arvostaa enemmän.
No, tämä tästä. Mun oli hyvä kirjottaa tää ylös, että voin joskus palata muistuttamaan itseäni, että voin ohittaa kohtaukset ihan itsekin, ilman lääkkeitä. Minä pystyn siihen.
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)