31102018 | Oppimispäiväkirjako?

Kaivoin esille mun ensimmäisen Mun Maailma -"oppimispäiväkirjan". Nyt kun jotenkin kokee muuttuneensa, on kiva palata mielessä sinne mistä on lähdetty nousemaan. Haluun käydä tota jotenkin läpi, joten nyt kirjotan jotain tuolta tänne. Huh!

13.3.2018: Olin pyrkinyt osallistumaan kaikkeen. Epäonnistuin.
Uusi asenne ei auttanut. Kaikenlaiseen valokeilaan joutuminen ahdistaa.
Sitten pelottaa jäädä ulkopuoliseksi ryhmästä. Muilla on hauskaa ja haluaisin itsekin, mutta en pysty.
Ehkä huomenna on jo parempi?
Olen niin alkuvaiheessa tässä mun "parannuksessa".

Ihan ensimmäinen pätkä mun kirjastani. Vaikka mä nyt huomaan tossa muutamia virheitä, niin en lähde niitä korjaamaan, koska noissa näkyy aika hyvin se hetken ahdistus. Ajatus juoksee paperille, mutta ei välttämättä ihan täydellisessä muodossa.

Muistaakseni mua ahdisti tuona kyseisenä hetkenä yksi peli, josta nykyään jo ehkä vähän pidänkin. Kaikkien katseet mahdollisesti kohdistuu hetkellisesti suhun, saatat mokata tai jotain ja muuta vastaavaa.. Nykyään se ei vaan enää haittaa. Mokaaminen tekee kaikesta vaan hauskempaa, sen olen ainakin huomannut.

5.4.2018: Eilinen loppupäivä oli erikoinen.
Menin omien rajojeni yli.
Aika pitkä matka tultu ensimmäisistä päivistä.
Toivottavasti ei tule mitään takapakkia.
Mahtava porukka antaa mahdollisuuden toteuttaa itseään.
Tää päivä ollut aika "vaikea".
Selkä jumittui ja oli vaikee taas osallistua asioihin.
Mennään vähän "hyvä päivä, huono päivä, hyvä päivä"-tyylillä.

Muistaakseni toi mun omien rajojen ylittäminen tapahtui yhdessä teatteriharjotteessa, jossa mä vähän repäsin ja menin paljolti pois mun mukavuusalueelta. Se fiilis mikä mulle tuli sen jälkeen, muistan sen hyvin, se oli tosi onnistuneen ja tosi hämmentyneen yhdistelmä. "Teinkö mä just äsken noin? Kaikkien edessä?"

Ei se ehkä kaikille olis ollut iso asia, mutta mulle se oli. Koin ihan uudenlaisen fiiliksen ja se oli mahtavaa.

Huomaan tätä kirjaa selatessani, että mä oon usein kirjottanut viikon viimesenä päivänä jotain tyyliin: "Viikon viimenen päivä jo? Vois kyllä tulla huomennakin.." Taisin, tai oikeestaan, taidan viihtyä tuolla ihan hyvin.

23.5.2018: Oltiin katsomassa Kaksi Heimoa.
Oli hyvä, mutta jotenkin jäi fiilis, että jäi jotenkin kesken..
Jatko-osaa odotellessa.

Pakko ottaa tää tähän väliin, koska en muistanut tota mun viimeistä lausetta. Ei ole vielä ainakaan kuulunut tai näkynyt jatko-osaa, höh.

4.6.2018: Jätin eilen unohduksissani lääkkeen ottamatta. Jatkoin sitä tänään.
Nyt ollaan ilman paniikkihäiriölääkkeitä. Huh!
Ihan hyvä fiilis vielä.

Mä olinkin yllättävän vähän kirjannut kokemuksia ylös liittyen tohon mun ahdistukseen ja panikointiin. Nyt tuli jo tämä merkintä, missä kerroin unohtaneeni lääkkeen, hmm. Ihan hyvä fiilis on vieläkin, uskokaa tai älkää.

19.6.2018: Jes! Paperi T - Paniikki. Hyvä biisi!
Toivottavasti ei mennä Montulle tänään.
Kiinnostusprosentti on pyöreä NOLLA.

Sieltä se tuli, ensimmäinen päivä kun olisin tahtonut ottaa saikkua ihan vaan sen takia, että ei kiinnostanut. Harvassa oli ne päivät silloin ja aika harvassa ne on itseasiassa vieläkin. Oikeestaan tänään ehkä viimeks, mutta nämä on näitä asennekysymyksiä.

Olin ilmeisesti kyseisenä päivänä kovin innoissani aamubiisistä. Mut on se hyvä biisi vieläkin, joten miksikäs ei.

28.6.2018: Vika päivä tällä porukalla...
Ens viikolla ***** ei ole enää seuranamme.
Ehkä siitäkin pääsee yli. Ehkä.

Toi oli paha, kuten huomaatte. Pääsin mä siitä yli, koska tiesin että voi niitä ihmisiä nähdä vapaa-ajallakin. Ja ollaan nähtykin. Ehkä nykyään huomattavasti harvemmin, mutta silti. Pitäis kyllä nähä useemmin, hmm.. Ja siis noiden tähtien tilalla oli kirjassa kyllä nimi, mutta en mä niitä tänne lähde kirjottamaan.

Se lähtö kyllä muutti aika paljon koko kokoonpanon luonnetta. Yks lenkki oli poissa.

18.7.2018: Eilen rykästiin kevyt 4h muuttoa.
Tuli jotenkin hyvä fiilis siitä.
Jotenkin voimaantunut.

Puvuston muutto taisi alkaa tai jotain vastaavaa. Sillon mä huomasin sen, että henkisesti raskaat päivät oli paljon uuvuttavampia kun fyysisesti raskaat.

Jostain kumman syystä toi oli vielä kaikenlisäksi viimenen merkintä mun kirjassa. Hmm.

Ei tää nyt luonutkaan ihan semmosta "silmukkaa" kun olisin halunnut. Muistin jotenkin, että olisin kirjottanut enemmän tosta mun kehittymisestä. Vai kirjotinko mä sitä sit ehkä enemmän tänne blogiin? No, ei vanha enää muista kaikkea.

Kirjotin kirjan loppuun kaikkia semmosia "pakollisia" tehtäviä, joten siellä kyllä olisi vielä tekstiä, mutta en lähde sitä nyt perkaamaan. Löysin kyllä yhden joka on pakko kirjottaa, koska en muista miksi se on tuolla?

Liian usein ihmiset kiinnittää huomionsa ulkonäköön ja tekee sen perusteella johtopäätöksen ihmisestä.
Mä olen oikeesti mukava ihminen, mutta se jää kaikilta huomaamatta, koska näytän miltä näytän.

Viisaita sanoja, mutta en kyllä tosiaan muista mihin toi liitty. Vai oliko vaan joku sen hetkinen ajatus? No, kuitenkin..

Semmonen merkintä tällä kertaa.

Terveisin,
Tekko

28102018 | Asioitako?

Aloin tässä aikani kuluksi tutkimaan mun tän vuoden ensimmäisiä blogeja. Tammikuussa tuli paljon "uutta", joita olis ehkä ihan hyvä perata. Toisaalta tän vois jättää ihan tonne vuoden lopulle, mutta mä innostuin siitä nyt. Ja kun mä innostun jostain nyt, niin mä haluan tehdä sen nyt.


Mun vuoden ensimmäiset blogimerkinnät on yleensä sitä kun kerron miten aion muuttua tänä vuonna.. Tänä vuonna olin ajatellut mm. alkaa pesemään hampaani ja juomaan vettä.

Hampaiden harjaaminen on ollut mulle aina jotenkin "ei niin pakollinen rutiini". Tänä vuonna mä olen tosissani yrittänyt pakottaa sen semmoseks "hoidetaan tää nyt vaan alta pois rutiiniksi". Semmoseksi, että se tulisi tehtyä ilman, että siitä tarvii ottaa mitään paineita. Mun täytyy sanoa, että olen onnistunut toisinaan.

Viimesin idea hammaspyykin saralla on ollut se, että pesen hampaani aina ennen kun lähden teatterille. Se toimii. Vaan kun teatterilla saa olla vain 4 kertaa viikossa, niin hampaat tulee pestyä vain 4 kertaa viikossa. Kyllä, mä olen onnistunut yhdistämään sen siihen, joten se muina päivinä jää ikävä kyllä väliin. Mun pitää vielä jatkojalostaa tota ideaa jotenkin, että saisin sen jokapäiväiseksi.

Sit oli toi veden juomisen lisääminen. Se oli alkuvuodesta tosi hyvin hallussa, join vettä joka päivä ja vielä ihan sopivia määriäkin. Sitten tulee se hetki kun se alkuihastus menee ohi ja pää palaa takaisin siihen vanhaan kaavaan, johon veden juominen ei kuulunut. Mä kai otin siitä liikaa paineita ja siksi se ei vaan vakiintunut.

Jossain kohtaa Eira "esitteli" mulle sovelluksen "Samsung Health". Mä rupesin sinne merkkaamaan mun päivässä juodut vesimäärät ja se toimi taas hetken aikaa. Jossain vaiheessa sekin sitten taas jäi, koska otin liikaa paineita siitä, että piti aina jokaisen juomakerran jälkeen merkitä jotain johonkin.

On yksi kohta mihin olen saanut liitettyä 0,5 litran vesipullon tyhjentämisen. Se on se hetki kun saavun teatterille. Meen aina ensimmäisenä täyttämään mun juomapullon ja kulautan sen naamioon. Muutenkin juon ehkä enemmän vettä just nimenomaan tilanteissa, joissa en vaan ole kotona. Eli pitäis varmaan vaan olla vähemmän kotona, että osaisi juoda vettä..


Sit mulla oli tuolla alkuvuonna se, kun mä ostin itselleni vihkon johon lupauduin merkkaamaan kaiken oleellisen. No, se on toiminut. Lokakuun kohdalle olen vaan kirjottanut "Tämä lokakuuta käsittelevä sivu on tynkä". En muistanut kuun alussa kirjottaa asioita vihkoon ja nyt mun asiat on ihan sekasin. Sit mun oli pakko keksiä sinne joku hassu juttu, että osaisin jotenkin jatkaa sitä kuitenkin vielä ensi kuussa.

Mul oli siellä aluks kaikki aikataulutkin, siksi se tuli kaivettua niin usein esille ja sen muisti. Sit rupesin käyttämään puhelimen kalenteria, aikataulut on nyt siellä ja vihkoa ei tule avattua edes kerran viikossa. Pitääköhän mun ruveta merkitsemään noi aikataulut kuitenkin vielä tonne vihkoon, että saan vihkon taas kunnolla käyttöön?


Mun asiat kaatuu niin helposti. Päätän jotain, olen siitä innoissani tovin ja sit kaikki kaatuu. Palaan takaisin vanhaan, koska se oli paljon helpompaa. Ei mitään semmosta itsensä pakottamista mihinkään.


Hampurilaiset jäi aikanaan kokonaan, koska mä tajusin niiden turhuuden. Se miten ne ei ollut mitenkään tarpeellisia mulle. Miten mä osaisin tehdä hampaiden pesusta semmosen, että mun pää tajuis sen olevan hyvin tarpeellinen mulle? Mä osaan ilmeisesti jättää asioita pois, mutta en osaa ottaa uusia tilalle.

Tupakkaan en ole koskenut nyt 2 kuukauteen, 4 päivään ja 17 tuntiin. Eikä ole tehnyt mielikään. En tahdo sitä takaisin, joten se ei ole tulossa takaisin. Tosin, 0,33 litran limutölkit on tullut siihen tilalle. Mä olen ihan koukussa Nokian Panimon virvokkeisiin. Jossain kohtaa yritin hillitä itseäni niiden kanssa, mutta nyt se on kyllä niin, että liian usein tölkki lähtee kaupasta mukaan. Onneks se on aika pieni paha, vai mitä?


Ja uusin juttu on se, että haluan taas oppia syömään aamupalan. Oon keksinyt ihan mahtavan aamu- ja/tai iltapalan. Kaurapuuroa, voisilmä ja sekotetaan siihen sekaan vaniljarahka. Nam. Mä olen perso hyvälle ruoalle, joten mä uskon tän aamupalahomman toimivan. Ainakin sillon kun kerkeää..


Se on hyvin usein niin, että kun mä kerran jotain unohdan, niin mun kynnys unohtaa se toisen kerran on hyvin matala. Tarpeeks monta kertaa kun unohtaa, niin sitten ei vaan yksinkertaisesti enää edes muista unohtaneensa. Siks mun on hyvä tehdä näitä blogimerkintöjä, muistuttamaan itseäni asioista.

Katotaan miten tää merkintä nyt auttaa mua muistamaan asioita. Ehkä taas pakotan itseni juomaan vettä hetken aikaa ja opettelen pesemään hampaat muulloinkin kun vaan lähtiessäni teatterille.. Tai ehkä en.

Terveisin,
Tekko

25102018 | Ajatteluko?

Yölliset ajatukset, hmm, kuinka moni tietää sen hetken? Mä olen ite ihminen, joka tykkää valvoa – tiettyyn pisteeseen asti. Tämän seurauksena olen monet kerrat kohdannut mielenkiintoisia ajatuksia yöaikaan. Mulla on tavallaan hyvin vahva viha-rakkaussuhde siihen hetkeen, kun ajatuksia alkaa virrata hyvin monimuotoisina.

Bloggaajana saan sieltä yleensä ihan hyviä aiheita, se on kyllä vahvaa plussaa. Oon yöllä miettinyt asiat hyvin monelta eri kantilta läpi ja saattaa olla, etten aamulla ole mistään yhtään samaa mieltä kun mitä olin yöllä. Se sitten tavallaan pakottaa mut aamulla pohtimaan asiaa uudestaan ja siltä pohjalta on hyvä alkaa sitten jossain vaiheessa kirjoittamaan. Niinkuin esimerkiksi nyt. Uskokaa tai älkää, mutta mun viimeöiset ajatukset käsitteli öisiä ajatuksia, hassua.


Se viha yöllisiä ajatuksia kohtaan syntyy taas siitä, kun pää keksii alkaa miettimään esimerkiksi sellaista, että mitä jos joku ihminen olisikin kuollut? Miten elämä olisi erilaista yms. Tai että mitä jos se ei olisikaan vielä kuollut, vaan tulee hyvin nopeasti kuolemaan? Mitä mä sitten tunnen? Millasta elämä on sen jälkeen? Oon niistäkin ajatuksista saanut joskus tänne kirjoitettavaa, mutta ne ei ole sitä parasta viihdettä yöaikaan.

Vihaan ajatuksia kuolemasta hyvinkin paljon. Sillon kun yölliset ajatukset ottaa kuoleman käsittelyyn, niin silloin haluaisin vaan nukkua – siihen kuitenkaan kykenemättä. Nää ajatukset pitää käydä läpi, ihan viimeiseen pisaraan asti ja sen jälkeen uni voi tulla. Jos en käy ajatuksia läpi ja teen jotain muuta saadakseni unta, niin mun mieli aina välillä muistuttaa yön aiheesta ja sit se on semmosta hyvin epämukavaa venyttämistä. Kyllä se venyttäminenkin toimii, mutta se on kirjaimellisesti venyttämistä; uni tulee vasta sitten, kun silmät väkisin valuu kiinni.


Mun pää on tehnyt tätä prosessia ihan niin kauan kun muistan.. Tai siis oikeestaan niin, että en muista aikaa kun pää ei olisi miettinyt liikaa. Miettii se nimittäin liikaa päivisinkin, mutta sillon ne ajatukset on hyvin arkisia, eikä niitä joudu välttämättä puimaan ihan kaikista näkökulmista. Hmm, en nyt osaa pukea sanoiksi niin hyvin kun haluaisin.. Siis onhan yölliset ajatuksetkin usein ihan arkisia, mutta se ajankohta vaan pakottaa jotenkin miettimään sitä vielä paljon enemmän.

Eli siis jos, tai siis kun, mun pää miettii asioita jatkuvasti todella paljon, niin yöllä siitä ympäriltä poistuu kaikki muu ja jää vaan ne ajatukset. Ei ole muita ärsykkeitä oikeestaan, on vain ne ajatukset. Ja silloin niihin menee todella syvälle.

Ja miettikää nyt sitä hetkeä, kun teillä ei ole mitään muuta kun ajatus kuolemasta.. Omasta tai jonkun läheisen. Ette pääse siitä eroon, vaan joudutte käymään sen läpi.. Se on se hetki kun en tykkää valvoa. Eikä näihin siis voi varautua mitenkään, enkä edes tiedä mistä se ensimmäinen ajatus aina tulee.. Se vaan tulee.


Jatketaan tästä vähän toiseen aiheeseen, johon myös liittyy vahvasti liiallinen ajattelu.

Mä jouduin tänään taas pitkästä aikaa pohtimaan sitä, että minkä takia mä olen niin hiljainen. Vastaukseni oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että mä olen tottunut siihen. Mä totuttelin, tai jouduin totuttelemaan siihen peruskoulussa kun mua ei otettu mukaan mihinkään juttuihin. Mulle jäi vaan mun pää ja ajatukset. Ja tää mun pää ja mun ajatukset mulle todennäköisesti mun paniikkihäiriönkin aiheutti. Mä "tiesin" mitä muut ajatteli musta ja mä en todellakaan saanut siitä voimaa.

Vuosien ajan kun vaan luki muiden ajatuksia hiljaa nurkassa, niin sitä oikeestaan jäi sitten sinne. Nykyään se ajatusten lukeminen on jäänyt pois, mutta musta tuntuu, että ehkä mä oon parhaiten turvassa kun oon vaan hissukseen. Mun puheen tuottaminen, muille kun lähipiirille, on yleensä myös hyvin rankka prosessi. Kerron sen vielä tähän ja sit lopetan tämän.

Kun mulle vaikka esimerkiksi esitetään kysymys:
Mun pää kirjoittaa mulle hyvin nopeasti käsikirjoituksen. Sano näin, se on viisasta. Hyvin harvoin se tulee ihan käsikirjoituksen mukaisesti ulos suusta, mutta se käsikirjoitus antaa hyvin suuntaa. Kun olen saanut sanottua asiani, mun pää jää seuraavaksi pohtimaan sitä, että sanoinko mä sen nyt varmasti oikein ja fiksusti. Jos keskustelu tästä jatkuu, niin yleensä siinä kohtaa se menee improvisoinniksi ja se on sitten se mitä en saa päästäni pois millään; mä jään miettimään kaikkea mitä olen sanonut. Olenko mahdollisesti vahingossa saattanut loukata jotain, tai vastaavaa. Usein jotkut asiat seuraa mua ihan kotiinkin asti ja mä saatan miettiä, että "mitähän se nyt ajattelee musta.."

Yhden lauseen tuottaminen ja siitä mahdollinen keskustelun jatkaminen saattaa siis jäädä kummittelemaan mun päähän kokonaiseksi päiväksi. Ja tämä tekee siitä puhumisesta siis hyvin raskasta. Oon mielummin hiljaa kun tuotan itselleni loppupäiväksi liikaa mietittävää. Ja toisaalta, mä haluaisin tästä eroon, koska mä tykkään puhua..

Miksi mulle annettiin aivot, jotka haluaa vain miettiä ja miettiä? Se aiheuttaa myös hyvin usein näihin mun blogiteksteihin hyvin vahvaa hyppelyä.. Sen hyppelyn tosin oon osannut jo ottaa melkein tavaramerkikseni. Jos ajatus karkaa, niin annan mennä, koska siten tulee paljon mielenkiintoisempaa tekstiä.

Terveisin,
Tekko

22102018 | Leluosastollako?

Eira on vähän semmonen ihminen, että jos on pakko ostaa joululahjoja, niin ne ostetaan vaikka heti tammikuussa. Nyt se on vähän malttanut kyllä mielensä ja vasta tässä kohtaa vuotta ollaan pyöritty esikatselemassa lahjoja, ja ehkä muutamia jo ostetukin.

Tänään tuli pyörittyä leluosastolla ja mun täytyy sanoa, että jossain on menty pahasti vikaan.

Kaupassa oli yksi leluhylly omistettu kokonaisuudessaan ulosteille. Ne ei ole suoranaisesti ulostetta, mutta ne on leluja, jotka erehdyttävästi muistuttaa ulostetta. Ehkä leluista puhuttaessa pitäisi käyttää sanaa "kakka", mutta ei.. Ei se sana sitä lelua muuta yhtään sen paremmaksi.

Joo, mä muistan kun mä olin itse pieni.. Oli kivaa esimerkiksi sinitarrasta muotoilla semmonen kierre, joka siis esitti kakkaa.. Sit kun en halunnut sen olevan enää kakka, niin siitä pystyi muotoilemaan vaikka kalan, tai mitä ikinä keksi..

Mutta että kokonainen hylly kakkaa muistuttavia esineitä? Miksi? Mitä? Jos oikein ymmärsin, niin oli muovailuvahaakin, joka oli vaan kakan väristä ja purkki oli varustettu kakan kuvalla.. Muovaile ulostetta? Kukin tietenkin tavallaan. Oli kaikenlaisia kakkafiguureja, pönttöjä, pieniä kakkoja ja isoja kakkoja.. Oikeesti..

Missä kohtaa ihmisen ulosteesta tuli hittituote? Oli miten oli, niin tää on niitä hetkiä, kun tekis mieli pakata toi takapihalla odottava raketti ja matkustaa pois tältä planeetalta.


Ehkä, tai ainakin oletettavasti, mä olen kasvanut leluvaiheesta jo yli, mutta oli se silti liikaa. Oikeestaan mulle oli jo liikaa se, kun tuli "emojit". Uudet hauskat keltaiset naamat! Pff.. Ensinnäkin, niitä on ollut jo kauan, ne ei ole uusi juttu enää 2018, eikä ollut edes vuonna 2017. Toiseksikin, NE ON HYMIÖITÄ!

Voinko mä esimerkiksi tehdä niin, että.. Hmm, tuon markkinoille uuden hittituotteen nimeltä PEN! Todellisuudessa se on kynä, mutta sillä on vaan vähän kansainvälisempi nimi. Se ei eroa kynästä mitenkään muuten, se kantaa vain nimeä PEN. Sen keksi joku aikoja sitten, Suomessa se on aina tunnettu nimellä kynä, joten PEN on varmasti kova myyntimenestys. Ehkä siitä tehdään elokuvakin!

Tai ehkä en vaan kestä sitä miten ihmisiä viedään, tai miten ihmiset on vietävissä. Enkä edes viitsi mainita tässä kohtaa Minionseja.. Tai no toisaalta, ne mä vielä jotenkin ymmärrän. Ne oli suht uus juttu, ja siksi niistä kasvoi niin iso asia.


Ulostetta ja emoje.. emojien.. emojioieita.. En ymmärrä. Onkohan tää vaan sitä kun ihminen vanhenee? Alanko olemaan jo liian vanha ymmärtämään lapsille suunnattuja asioita? Olenko jo se kalkkis, joka ei ymmärrä mistään mitään?

Ihan sama, kakalla ei leikitä ja emojit on hymiöitä. Piste.

Terveisin,
Tekko

20102018 | RENTtikö?

Kun mä yleensä julkaisen blogimerkinnän, niin se saavuttaa noin 10-30 ihmistä.. Jos edes te menisitte, niin mä olisin tyytyväinen.. Ai menisitte mihin? No tietenkin katsomaan Riihimäen Nuorisoteatterin näytelmän RENT!

Nyt kun tämän julkaisen niin esityksiä on vielä seuraavanlaisesti:

La 20.10. klo 19.00 | Su 21.10. klo 15.00 | Pe 26.10. klo 19.00
La 27.10. klo 19.00 | Su 28.10. klo 15.00 | Ke 31.10. klo 19.00
Ke 7.11. klo 19.00 | Pe 9.11. klo 19.00 | La 10.11. klo 19.00
Ti 13.11. klo 19.00 | Ke 14.11. klo 19.00 | La 17.11. klo 19.00
Ke 21.11. klo 19.00 | To 22.11. klo 19.00 | Pe 23.11. klo 19.00
La 24.11. klo 19.00 | Ke 28.11. klo 19.00 | To 29.11. klo 19.00
Pe 30.11. klo 19.00

Mä olen sen nyt itse nähnyt n. 2 kertaa. Ensin hyvin aikaisessa vaiheessa näin ekan puoliskon harjoituksen, ja toisena kertana kokonaisuudessaan kun oli kenraaliharjoitukset. RENT ei ollu mulle mitenkään tuttu ennen tätä, joten mulle se oli ihan uusi näytelmä, ja ehkä sen takia mä sain siitä niin paljon irti. Pidin siitä niin paljon, että mä vähän saatoin jopa kyynelehtiä kenraaliharjoituksessa. Ja kyllä, se kyynelehtiminen mun mittapuulla tarkoittaa hyvää näytelmää.

Täytyy vielä kirjoittaa vähän siitä itse näytelmästä. Ei tietenkään mitään spoilereita, mutta omia näkemyksiä tai jotain. No, hmm, ensinnäkin hahmo nimeltä Angel! Mä katoin sitä ensin silleen, että onpas nyt kiusaannuttavaa, mutta loppujen lopuksi se oli ehkä paras hahmo! Hahmon näyttelijä veti roolin niin upeesti, että se oli se päälimmäisin syy niihin mun kyyneliin. Ajatella, että minä tihrustan kyyneleitä drag queenin takia!

Ja parisuhdeihminen, niinkuin minäkin nyt satun olemaan, sai todella paljon irti Rogerin ja Mimin hahmoista. Mä kävin aika paljon tunteita läpi katellessani niiden toimintaa, ja osa kyynelistä johtui juuri näistä kahdesta. Mä ikäänkuin samaan aikaan halusin, että niillä menis kaikki hyvin, mutta samalla halusin myös, ettei niillä meniskään kaikki hyvin.. Tai siis mä halusin ainakin, että Rogerilla menis kaikki hyvin..

Ja Rogerista sen verran vielä, että mä siis tunnen ihmisen roolihahmon takaa. Nuori kundi, jolla on monta rautaa tulessa joka suuntaan. Käy koulua, näyttelee, bänditoiminnassa mukana ja tykkää vielä siihen päälle käydä karaokea laulamassa. Mutta tiedättekö mitä? Mä en silti nähnyt lavalla sitä ihmistä roolihahmon takana, vaan nimenomaan sen roolihahmon. Ja mun mielestä se on aika taitavaa näyttelemistä sillon! Toki en mikään asiantuntija ole, mutta mulle se merkitsee aika paljon, että voin katsoa näytelmää ilman, että ajattelen kokoajan henkilöä jonkun hahmon takana.

Okei, siinä on paljon muitakin hyviä hahmoja. Mä pidin myös hahmosta nimeltä Mark Cohen. En tiedä tekeekö näyttelijä dubbauksia, mutta mun mielestä hänen kannattaisi. Jotenkin sen ääni oli vaan niin toimiva. Onneksi Markin rooliin ei oltu valittu ketään, jolla on liian tasapaksu ääni. En tiedä mitä sanoja asiantuntijat (yritän sellainen nyt kovasti olla) käyttää ääneen liittyvissä asioissa, mutta ehkä nyanssi? Nyanssit Markin näyttelijän äänessä oli kyllä loistavia.

Ja vielä pakko mainita hahmo nimeltä Tom Collins. Aikaisemmin mainitsemani Angelin tarinan iso osa, tai toisinpäin. Roolisuoritus oli toimiva. Niin Tom Collinsin näyttelijältä kuin myös Angelin näyttelijältä aivan mahtavaa heittäytymistä. Itse en olisi kyllä varmasti pärjännyt kummassakaan roolissa. Arvostan.

Ja vaikka en tässä nyt kaikkia rooleja käykään läpi, niin se ei tarkota ettenkö olisi pitänyt. Kaikki vaan jotenkin toimi. Näyttelijät oli selvästi panostaneet tähän hommaan. Jopa kaikki ns. sivuroolit. Kaikki jotenkin vaan täydensi kaikkea, tai jotain. Huh.

Älkää ajatelko, että olisin jotenkin puolueellinen, koska mä jollain tapaa liityn Riihimäen Nuorisoteatteriin.. Mä tykkäsin tosta siis oikeesti! Mulle teatteri ei ollu kovin tuttu käsite ennen Mun Maailmaa, mutta nykyään se on mulle aika paljon. Pidän teatterista enemmän kun elokuvista, ja Rent on nyt ehkä se paras näytelmä mitä olen tähän mennessä nähnyt.

Oon siis käynyt katsomassa ihan Riihimäen "isolla teatterilla" kaksi näytelmää; Virkavalta ja Täti ja Minä. Molemmat oli hetken mun lempinäytelmiä, mutta kyllä toi Rent kurvas niiden ohi.

Menkää katsomaan! En mä siitä mitään hyödy, mutta te saatte siitä mahtavan kokemuksen!

Terveisin,

Tekko

19102018 | Sitäsuntätäkö?

Nyt on aika taas semmoisen blogimerkinnän, että mä vaan avasin tän ja ainut ajatus mun päässä on: kirjota mitä mieleen juolahtaa. Nää on ihan terapeuttisia, ikäänkuin avais vaan vesihanan ja kattois kun se valuu.

Alotetaan vaikka siten, että mä olen melkein saanut mun unirytmin korjattua. Nukun kumminkin jo öisin, mutta siinä on paljon muuttujia. Nyt on noin kolmena yönä käynyt niin, että oon nukahtanut ehkä noin 5-10 minuutiksi ja herännyt ihan virkeänä. Valvottanut itseäni muutaman tunnin ja nukahtanut uudelleen. Se on aika raskasta, koska haluis vaan täyspitkiä yöunia ilman ylimääräistä heräämistä.

Ja se on jopa alkanut ahdistaa todella nopeesti. Ei haluais nukahtaa illalla, koska tietää, että herää ihan pikapuoliin uudestaan ja on muka niin levännyt olo.. Mutta kyllä tää varmasti tästä, nää on mulla niin kausittaisia.

Sit mä olen tässä kerennyt nyt hieman sairastamaankin. Joku tämmönen pikkuflunssa, mutta ajo se ainakin yheksi päiväksi mut sängyn pohjalle. Tai no, en mä malta olla sängyn pohjalla, joten nukuin vaan osan päivästä ja touhusin muuta osan päivästä. Tosin se muun touhuuminen oli hyvinkin paljon puolivaloilla seilaamista.

Mä vihaan flunssaa. Se on ehkä typerintä. Tai no siis kaikki tommoset pikkutaudit on typeriä. Tai no siis jos ihan totta puhutaan niin kaikki taudit on typeriä, mutta pikkutaudit on erittäin typeriä.. En ees tiedä mitä selitän, mutta siis syy siihen miksi pikkutaudit on erittäin typeriä: ne vaan pilaa päiviä aiheuttamatta mitään sen suurempaa. No joo, onneks ei mitään sen suurempaa, mutta silti.

Semmonen tauti ois kiva, joka veis vaan sun energiat yhdeksi päiväksi ja se olisi sillä ohi. Tää flunssa kun ei välttämättä vie kaikkia energioita, mutta antaa sulle kirvelevän kurkun, kirvelevät sieraimet, kirvelevät silmät ja heikotuksen.. Sä ikäänkuin olet voimissasi muuten, mutta sua vaan sattuu moneen paikkaan. Jos on pakko sairastaa, niin energiat vaan pois ja sänkyyn, ei mitään kiputiloja. Se ois helppoa sairastamista.

Ja niin, hmm, tänään ei onneks enää satu niin paljoa kaikkialle. Oon tässä kerennyt kahvia juomaan, vähän syömään jotain, pelamaan vähän The Sims 4:sta ja kattomaan Yle Areenasta vähän "Sorjonen" nimistä sarjaa.

The Sims 4, hmm, taitaa olla ainut tietokonepeli tällä hetkellä mitä tykkään taas pelata. Tykkäisin vielä enemmän jos tää mun tietokone suostuis pyörittämään sitä kunnolla. Mun koneella pelaaminen on vähän satunnaista, välillä peli toimii hyvin ja toisena hetkenä se on vähän kun kattois diaesitystä.

Mä oon yrittänyt tätä mun konetta tässä vähän puhdistella ja fiksailla, mutta ei se mitään auta. Tää on jo useamman vuoden vanha pakettikone, joten ei tältä enää voi ihmeitä odottaa. Toimii kirjottamiseen, pieneen pelailuun ja Facebookin käyttöön. Kyllähän sillä pärjää, mutta sillon kun iskee pelihimot päälle niin kyllä sitä toivois enemmän.

Kun mä alotan, esimerkiksi The Sims 4:n pelaamisen, niin:

1. Mä joudun käynnistämään Originin. Se temppuilee välillä internet-yhteyden kanssa ja ei käynnisty välttämättä heti. Parhaimmillaan saan odottaa siinä kohtaa jo 5-10 minuuttia. 

2. Kun Origin on päällä, käynnistän The Sims 4. Hyvinä päivinä se lähtee suoraan päälle ja voin olla onnellinen. Yleensä vaan siinä kohtaa tulee, että "The Sims 4 haluaa päivittää itsensä". Siinä voi mennä 5-30 minuuttia, riippuen ihan siitä, että miten yhteistyöhaluinen nettiyhteys sillä hetkellä on. 

3. Kun vihdoin saan pelin käynnistettyä, mulla menee latausikkunoissa noin 3-5 minuuttia. Ja välillä siinä saattaa mennä enemmänkin ja silloin tiedän, että mun tulee vielä sammuttaa se peli kertaalleen ja tehdä muutamia juttuja, että voin käynnistää sen uudelleen.

4. Jos kaikki on mennyt tähän asti hyvin, mä todennäköisesti olen jo pelaamassa. Tosin, pahimmillaan vasta 45 minuuttia sen jälkeen kun halusin pelaamisen aloittaa. Peli toimii tässä kohtaa joko hyvin tai huonosti. Se ei sillon enää paljoa haittaa, koska oon tottunut pelaamaan jo tosi hidastakin The Sims 4:sta. Yleensä voin pelata 1-2 tuntia, jonka jälkeen mun simit alkaa mennä ihan jumiin. Ne ei tottele enää käskyjä, seisoo paikallaan jossain ja mä ite yritän kaikkeni saada ne tottelemaan. Sillon mä tiedän: nyt on hyvä hetki sulkea peli ja tehdä jotain muuta.

Pelin sammuttaminen on nopeeta.. Heti kun se on savettanut pelitilannetta noin 10 minuuttia.

No siitäpä tuli tekstiä. Mutta kyllä, uusi tietokone olisi kovinkin mukava kapistus. Tiedän vaan, että mun rahatilanteessa semmonen ei tule ihan lähitulevaisuudessa kuuloonkaan. 

Hmm, niin, Sorjonen. Ootteko katsonut? Mä olen nyt kattonut sitä tässä jonkin verran ja mun on pakko sanoa, että se on aika loistava sarja. Meen vähän jatkamaan sitä tämän blogimerkinnän jälkeen. Oon jaksossa numero 10 "Loppupeli 1/2". Pakko kirjottaa tää nopeesti loppuun, että pääsen katsomaan mitä seuraavaksi tapahtuu.

Mä jään aika helposti sarjoihin jumiin. Ei siitä ole pitkä aika kun alotin Netflixistä katsomaan semmosta sarjaa kun Z-Nation. Pari päivää myöhemmin huomasin katsoneeni kaikki kaudet, ja mulla jäi kauhee ikävä sitä sarjaa.. Mulla on ikävä niin montaa muutakin sarjaa, että ihan pahaa tekee.. Sorjosen kanssa yksi toinen sarja toi lohtua tähän melkein sarjattomaan elämänvaiheeseen: The Walking Dead alkoi taas pyöriä TV:ssä!

The Walking Dead, sarja josta aikanaan puhuin, että "en aio tuota kyllä katsoa." Ja jos selasin telkkaria ja siellä sattui jossain vilahtamaan TWD, vaihdoin heti kanavaa. Kyllä, mä vihaan kaikkea mistä kaikki muut pitää. Jossain kohtaa kumminkin annoin sarjalle mahdollisuuden.. No, siitähän se ajatus sitten lähti. Mun oli pakko sillon ostaa kaikki ne kaudet mitä en ollut nähnyt ja katsoa ne putkeen.

Oliskohan mulla vielä jotain lisättävää tähän.. Onhan tässä jo aika paljon, vaikka mitään ei aluksi ollut mielessä. Mä luulen, että mun pitäis vaan aina alottaa tällä tekniikalla. Mä saan näin jotenkin paljon enemmän tekstiä irti. Jos mulla on joku aihe, niin se on yleensä semmonen minkä oon etukäteen jo miettinyt läpi, ja sit se ei ole muuta kun sen kirjottamista ylös lyhyesti. Kun mulla ei ole aihetta, mä alan helposti jaaritella ja lähteä sivuteille, ja ne sivutiet on yleensä juuri niitä hyviä juttuja.

Tosin en kyllä tiedä oliko tässä mitään hyviä juttuja, mutta saipahan ainakin pidettyä pienen pääkopan tyhjennyssession. Nyt siellä ei ehkä rullaa niin paljon ylimääräistä ja jaksan taas keskittyä katselemaan Sorjosta eteenpäin.

Terveisin,

Tekko

10102018 | Valvomistako?

Silloin kun minä olin nuori.. Ai kauhea kun se saa ihmisen tuntemaan itsensä vanhaksi. Mutta silloin kun minä olin nuori, minä tykkäsin valvomisesta. Mä joskus ihan vaan huvikseni kilpailin itseni kanssa, ja kokeilin kuinka monta tuntia pystyn valvomaan. En mä koskaan muistaakseni päässyt hirveesti yli 30 tunnin, mutta on sekin "saavutus".

Ennen internetin saapumista, mä valvoin tuijottamalla telkkarista kaiken mahdollisen. Ja kun sanon kaiken mahdollisen, tarkoitan myös mm. Mtv3:sen yöchattia. Mulla oli sieltäkin suosikkijuontajat, joiden koheltamista tykkäsin katsoa.. Herranjestas. Mun päähäni palasi juuri jokin muisto siitä, että olin valvonut koko yön tuijotellen yöchattia ja aamulla kuulin ensimmäisen kerran elämässäni Valvomo - Mikä Kesä?-biisin; Ei paras tapa alottaa päivää hyvin valvotun yön jälkeen.

Sit jossain kohtaa internet saapui meille ja mun valvomisharrastus meni siihen, että mä olin lähes kaikki yöt kaikissa mahdollisissa chateissa, mm. Habbo Hotel.. Jossain kohtaa kuvioihin astui myös hyvin paljon valvomista aiheuttanut Msn Messenger/Windows Live Messenger/mikälie, eli se alkuperäinen mese.

Luulen, että tää kaava on aika tuttu monelle mun ikäluokkaa edustavalle.

Mutta miksi mä avaudun tästä? Koska mua ärsyttää. Mun unirytmi on nyt jotenkin onnistunut kääntymään suhteellisen päälaelleen ja mä en todellakaan jaksa enää valvoa öitä. Valvominen ei ole nykypäivänä enää yhtään kivaa!

Toissa yönä nukuin tunnin, aamulla menin pajalle ja sieltä kotiuduttuani nukahdin, vaikka olin päättänyt valvoa saadakseni unirytmin kuntoon. Heräsin sitten illalla ja olin kiukkuinen. Jäin sänkyyn ja pyörin aamuyön tunneille asti ja onnistuin nukahtamaan ehkä n. 2-3 tunniksi. Aamulla taas pajalle, ja sieltä kotiuduttuani päätin, että nyt päivä menee kyllä varmasti valvoessa, että saan unirytmin kohilleen. No, päivä meni valvoessa... Kunnes siinä kuuden aikaan illalla luovutin kun en vaan jaksanut pitää silmiä auki. Ja heräsin kello 23! Virkeenä päivän askareisiin..

Pyörin kello yhteen asti pehkussa ja sitten mä taas luovutin sen suhteen. Kävin pistämässä itselleni vähän kahvia valumaan ja ajattelin, että voisin pitkästä aikaa kirjottaa blogia. Tässä sitä nyt teen. Ja olen hyvin ärsyyntynyt unirytmistäni, jos ette sitä vielä huomanneet.

Pakko kai se on uskoa, että alan olemaan jo "liian vanha" valvomiseen. Mun pää ja kroppa ei vaan kestä sitä yliväsymyksen tunnetta. Se tekee todella pahaa. Tämä päivä tulee siis olemaan se kun korjaan unirytmini! Vaikka sen piti tapahtua jo eilen ja toissapäivänä..

Tässä touhussa menee helposti vaikka yksi viikko pilalle, eikä se ole kyllä kovinkaan miellyttävää.

Ja hei muuten! Olen ollut tupakoimatta 1 kuukauden, 2 viikkoa ja 2 päivää. Se taitaa olla pisin aika ilman tupakkaa sen jälkeen kun tupakoinnin aloitin. Olen siitä suhteellisen ylpeä! Eikö niin, että te odotitte mun alottavan taas mun blogimerkinnän tolla tiedotteella? Ettepä osanneet odottaa sen olevan täällä lopussa, hah! Olen täynnä yllätyksiä. Ja väsymystä.

Ja tää oli tämmönen mielenkiintoinen blogimerkintä, hmm, ehkä sopivan sekava. Silmät ristissä ja tuli kirjoitettua näköjään kaikki mikä tuli hetkessä mieleen. No, näillä mennään!

Terveisin,

Tekko