Viikko 15 – Lyhyt, mutta pitkä

Ja sitten olisi vuorossa työviikon niputtaminen. Taas. Teenkö mä enää mitään muuta täällä mun blogissa? Ehkä vielä joskus, mutta nyt eletään aika hektistä elämää ja ei oikein "riitä aika". Vaikka siis kirjottamiseen löytyisikin aikaa, niin ei jotenkin ole kerennyt ajattelemaan mitään aiheita. Eletään siis nyt aikalailla sen mukaan, mitä mä töiltä kerkeän.


Maanantai alkoi perinteisesti sillä, että mä laitoin työpaikkaa kuntoon. Perus huoltohommat siis. Sit toiselle työmaalle the kaapin kimppuun. Tässä tapahtui se hetki kun huomasin yöpakkasten aiheuttaman ongelman, joten jouduin alottaa sen lähes alusta uudelleen. Mä annoin sen tovin kuivua, ja yritin olla luova, se oli virhe. Aattelin, että kuparin värisellä spraylla maalaan siihen jotain hauskaa, mutta.. No, tein itselleni vaan lisää työtä. Jouduin maalaamaan sen taas uudelleen. Ymmärrätte varmaan nyt, että miksi se on mun uusi pahin vastustaja?

Tiistain aloitin taas perushommilla ja siirryin taas jatkamaan the kaapin parissa. Olin vihdoin aikalailla tyytyväinen siihen, eikä käynyt mielessänikään, että lähtisin siihen enää mitään säveltämään. The kaappi oli nyt täysin kasassa, huh. Sitten käytiin työpaikkapalaverissa, jonka jälkeen olin varannut tunnin yllättäviin tehtäviin. Ei riittänyt. Palaveri oli normaalia pidempi ja tajusin, että joillain asioilla alkaa olemaan aikamoinen kiire. Takaisin toiselle työmaalle siivoilemaan. Kaksi ja puoli tuntia ylitöitä, pff. Ja jouduin aikaistamaan seuraavaa aamua, koska kaikki pitää saada kuntoon ajoissa.

Keskiviikkona tulin töihin kello 7, oma "ennätys". Mun mielestä ihan kiva aika alottaa, ei siinä mitään. Kaksi ja puoli tuntia haravoin pihaa, pidin ruokiksen, jonka jälkeen työssäoppija saapui työmaalle ja ryhtyi avukseni keräämään haravointijätettä. Siinäkin meni oma aikansa ja jotenkin sitä alkoi olemaan ihan poikki jo. Vaan vielä mitä, työt vaan jatkui. Kello taisi olla lähempänä 16 kun päätin, että nyt ei kyllä enää voi venyä.

"Ihan normaali kahdeksan tunnin työpäivä, mitä kitiset?" joo, ei siis muuten mitään, mutta mun viikkotunnit on vieläkin vaan 20. Mä en siitä yli mene, en tällä sopimuksella. Se on kumminkin 9 euroa/päivä, joten mä en hyödy siitä mitään, vaan se on mulle täysin ylimääräistä. Ja mun työnkuvaan (mun mielestä) kuuluu, että mun pitää päästä mahdollisimman monena päivänä käymään, jotta saan mun perushommat hoidettua. Jouduin siis jättämään tällä viikolla torstain pois, koska tunnit tuli täyteen. Hmph..


Anteeksi, että mä nyt valitan tästä mun työajasta täällä kokoaika.. Se vaan tuntuu olevan raskain asia mulle itselleni tällä hetkellä. Mä en vaan uskalla työkokeilusopimuksen kanssa joustaa viikkotunneista. Ja vaikka voisinkin, niin mun työkokeilusopimus mahdollisesti loppuu tän kuun lopussa, joten mun pitäis ne ylimääräset tunnit ottaa pois muutenkin mahdollisimman nopeasti, tai sitten se olisi vaan multa pois..

Periaatteessa mun pää on nyt vähän paremmin kasassa kun mitä se oli viime viikolla, että onneksi parempaan suuntaan. Mun pitää vaan oppia puhumaan, edelleenkin. Pyytää apua ja oppia myös sanomaan "ei pysty". Mun isoimmat ongelmat kaikkea jatkoa ajatellen.

Oon vaan jotenkin kelannut sen niin, että mitä useempaan työtehtävään myönnyn, sitä paremmat mahdollisuudet mulla on työllistyä ihan oikeesti. Nyt vasta tajuun sen, että se pitäis osata pitää tasapainossa. Liikaa tehtäviä kun ottaa vastaan, osa niistä jää roikkumaan ja se ei todellakaan edesauta mun työllistymistä kun niistä tullaan myöhemmin mainitsemaan.

Mä osaan tän asian hyvin mun päässäni, tällä hetkellä ainakin tuntuu niin. Käytännössä kaikki vaan on jotenkin niin paljon vaikeampaa. Mitkä on asioita, joista voin kieltäytyä ilman, että se vaikuttaa siihen mitä musta ajatellaan työntekijänä?


Elämä tuo vieläkin eteen tilanteita, joissa ei oikein osaa toimia. Eli ehkä mä osaan nyt luopua mun ikäkriisistä? Kaikkea ei selkeestikään ole vielä koettu ja kokoaika voi oppia uutta. Ehkä jopa pitää oppia uutta. Ehkei asioiden opettelu ole vielä myöhäistä. Hmm.

Mutta siis TL;DR: Mun fiilis on jo huomattavasit parempi nyt. Mun pää ei ole räjähtämässä, vaikka se siltä vielä alkuviikosta tuntui. Mulla on vielä paljon opittavaa työelämästä, siitä miten toimitaan fiksusti työyhteisön hyväksi. Pitää oppia tasapainottamaan asioita, vieläkin enemmän siis. Oppia pyytämään apua, viimeistään siinä vaiheessa kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle.

Ehkä se olisi siinä. Tältä erää.

Terveisin,
Tekko