Tästäkö se sitten lähtee?

Tänään on viimeinen päivä ennen "parannusta". Vaikka näitä lähes samanlaisia parannuksia on mun elämässä ollut vaikka ja kuinka, niin jaksan aina uskoa, että tää kerta on erilainen ja nyt tapahtuu oikeesti. Harmittavasti olen kausi-ihminen näissäkin asioissa, mutta nyt olisi oikeesti tarkoitus tehdä oikeesti jotain. Montahan kuukautta tämäkin taas kestää? Toivottavasti monta.

Mun olis siis tosiaan, jos ette ole edellistä merkintää lukeneet, ensin ottaa tähän alkuun 2 viikon Nutrilett-kuuri ja sen jälkeen aloittaa 16/8-pätkäpaasto. Ja tällä kertaa tarkoitus ei ole parantaa ruokalutottumuksia, vaan ihan puhtaasti laihtumistarkoituksissa mennään.


Ei ylipaino ole mulle koskaan ollut ongelma, en ainakaan ole koskaan kokenut sitä niin. Nyt vaan jotenkin ajattelen, että ehkä musta löytyy oikeesti potentiaalia enempäänkin, kunhan vaan saan itseni ns. ihmisen mittoihin.

Jotenkin ei vaan haluais olla enää se ihminen, joka jaksaa päivässä tehdä jotain sen n. 6-8 tuntia ja sen jälkeen on ihan loppu. En mä ajattele, että mä olisin laiska, mutta kyllä mä ehkä sitä kuitenkin olen ja olen ollut. Oon pitänyt itseäni enemmänkin mukavuudenhaluisena, joka on ehkäpä jonkinlainen kiertoilmaisu laiskalle.


Mä muistan hyvin vuonna 2016 kun mulla oli ehkä sen astisen elämäni isoin muutos käynnissä, ja se meni silloin tosi hyvin. Mä en nyt tähän hätään löytänyt niitä merkintöjä, mutta jossain mä kerroin silloin, että sain painoa alaspäin 15 kiloa. Se tapahtui suhteellisen lyhyessä ajassa vielä, joten se tuli sitten tosi lyhyessä ajassa takaisinkin.

Siitä on siispä opittu. Nyt jos saan jotain muutosta aikaan, niin kyllä mä aion ylläpitää sitä. Kaikki tais vaan lopahtaa silloin siihen, että tuli talvi ja en keksinyt talveksi mitään tekemistä, jolla olisin jaksanut ylläpitää myös kuntoilua. Siihen tyssäsi sitten ruokailujen seuranta ja kaikki. Niin helppoa oli antaa vaan periksi ja palata vanhaan.

Tällä hetkellä mulla on semmonen fiilis, että mä oikeesti vaan haluan muutosta. Ja kun tässä on nyt tupakkakin lopetettu sillä periaatteella, että mä vaan halusin muutosta, niin mä uskon olevani tästäkin syystä paljon vahvempi ihminen nyt ja tämä onnistuu.

Oon miettinyt, että otan tähän avuksi myös semmosen jonkun uuden vihkon, mihin kirjottelen asioita matkan varrelta. Mä en jaksa kaikkia pieniä asioita ilmottaa täällä blogissa, niin on hyvä olla joku toinen apuväline mihin laittaa ne pienimmätkin vastoinkäymiset. Ja sit kun pieniä asioita on paljon, niin sitten on hyvä kerrata ne vielä uudestaan ja kirjottaa erillinen merkintä sitten siitä. Näin mulla on jonkinlainen tuplamuistutus tässä aina mukana. Ja sitä mun pää ehkä vähän vaatiikin. Mun pitää olla kokoajan tilanteen päällä, tai muuten on helppo vaan antaa luisua takaisin vanhaan.

Mä uskon, että hyvä tästä tulee.


Tälle päivälle oon suunnitellut, että tänään on ns. viimeinen ateria. Haluun jotain tilattua roskaruokaa, koska tähän se sitten omalla tavallaan päättyy. Toki sitten pätkäpaaston aikana saa syödä melkein mitä huvittaa, mutta se kannattaisi silloin pitää fiksumpana, jotta saa kaiken tarpeellisen. Joten vaan vähän roskaruokaa ja enemmän ruokia, jotka oikeesti täyttää tarpeita.


Niin, hmm.. Isoimpia vaikeuksia.. Hommattiin tossa joku aika sitten parilagrilli, ja se on ollut ihan mahtava kapistus. Voi olla, että seuraavan kahden viikon aikana mulla tulee eniten ikävä sitä. Mä olen nyt valmistanut lähes kaikki aamu- väli- ja iltapalat sillä. Olen nauttinut suuresti.

Sen saapumisesta on nyt niin lyhyt aika kuitenkin, että se jää aika varmasti kummittelemaan. Masiina pitänee kai piilottaa johonkin, jotta vältytään isommilta kiusauksilta.


Nyt tuntuu, että mä hypin aika paljon, mutta sitä tää mun kirjottaminen usein on. Kirjotan mitä tulee mieleen. Nyt mun pitää kirjottaa meinaan pätkä siitä, että mä ehkä vihdoin opin juomaan vettä säännöllisesti – ja se tapahtui lähes itsestään. Mä sen pari viikkoa lojuin sohvalla ja join limuja, mutta yks päivä päätin, että nyt loppuu limut ja jotenkin taas mun pää päätti jatkaa sitä päätöntä lipittämistä siten, että nyt lipitetään vettä. Suhteellisen onnistunut vaihto, täytyy sanoa. Ja lähes täysin itsestään.

Mä oon aina yrittänyt pakottaa itelleni sitä veden juomista, mutta aina huonoin tuloksin. Nyt kun se tapahtui ikäänkuin vähän vahingossa, niin tää on varmaan se portti onnistumiseen. Haluan ainakin uskoa niin, koska tämmöstä tää ei vielä ole koskaan ollut. Ehkä tämä on se puuttunut avain myös toimivaan aineenvaihduntaan, jota tässä nyt oikeesti tarvitaan.


No, tässähän tätä tämmöstä taas oli. Huomenna potkastaan elämäntapamuutos yritys 2948 käyntiin. Mä uskon nyt, mutta niin mä olen varmaan uskonut aina ennenkin, että tää on se mikä muuttaa kaiken. Jos huomaatte, että mulla alkaa lopahtamaan meininki, niin linkatkaa mulle tämä merkintä vaikka jollain viestillä. Eiks niin? Hyvä.

Kansikuva ainakin lupailee suuria, niin koitetaan pitää siitä kiinni! Onhan se hieman mahtipontinen, mutta kai sen pitää vähän ollakin.

Terveisin,
Tekko

Paketti takaisin kasaan!

Ensin kirjotin hirveellä tahdilla joka päivä jotain, kunnes päätin katkaista putken. Sitten hetken aikaa pyrin kirjottamaan edes joka toinen päivä jotain, mutta sitten tuli yhtäkkiä vaan stoppi kaikelle. Mun elämä sosiaalisessa mediassa (semmonen kai tämäkin vähän on?) on aika paljon kiinni mun omasta mielialasta. Jos mieli menee ns. pakkasen puolelle, niin mun on hyvin vaikea tuottaa minkäänlaista sisältöä mihinkään.

Pari viimestä viikkoa on ollut tosiaan vähän, hmm, no suhteellisen turhaa aikaa. En sitä ala täällä sen tarkemmin puimaan läpi, mutta elämä ei kovin helppoa ole ollut, vaikka niin voitaisiin olettaa kun olen maannut vaan sohvalla ja tuijottanut päivät pitkät jotain ohjelmia tv:stä tai puhelimen kautta Youtubesta.

Mutta ennen kun tämä nyt ihan täydeksi syrjäytymiseksi menee, niin ajattelin nyt vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni. Mä tarvitsen jonkinlaista sisältöä elämääni, jotta voin pitää paketin kasassa. Se oli yllättävän kova isku kun elämästä hävis kaikki rutiinit työttömäksi jäämisen jälkeen.

Yritin mä alkuun tosi paljon olla aktiivisempi sitten kotona ja pitää kämppää puhtaana. Suunnittelin kaikenlaisia aikatauluja päässäni, että milloin teen mitäkin ja miten mä nyt ylipäätään pidän tätä kotia esim. siistinä. Mä kun ilmeisesti tarvitsen elämääni rutiinit tai sitten on helppo vaan lösähtää. Se lösähtäminen tapahtui nyt silti, mutta ihan tarkoituksella. Tarpeeksi ärsytettynä mä en todellakaan vaan jaksa edes yrittää.


Miten täältä sitten noustaan ylös? No, alkajaisiksi aion taas ainakin tarttua kodin ylläpitämiseen paljon suuremmalla otteella. Se, että on edes vaikka pari isompaa siivouspäivää viikossa, on varmasti jo jonkinlainen alku. Sitten mulla on viime työkkärireissun jäljiltä iso kasa työpaikkailmoituksia mun laatikossa, joihin kaikkiin aion tulevalla viikolla laittaa hakemuksen. Ennen sitä toki tarkistan ja korjailen vähän mun cv:tä, mutta sitten kaikki onkin paljon yksinkertaisempaa.

Ja vaikka tää pari viikkoa on mennyt sohvalla makoillen ja tuijotellen televisiota, niin ei mun ajatukset ole läheskään kokoaika olleet niissä ohjelmissa. Mä olen miettinyt niin paljon kaikkea muuta. Lähinnä oikeestaan kaikkea muuta.

Mä oon aatellut muun muossa alottavani taas jossain kohtaa Nutrilett-kuurin. Pari viikkoa söisin Nutrilett-pussiruokaa vaan, ja sitten sen jatkoksi olen ajatellut pätkäpaastoa.

Pätkäpaastoon tutustuin joskus jonkun yhen seuraamani tubettajan kautta. Se lopetti jossain vaiheessa aktiivisena olemisen ja teki videoita lähes vain kerran vuodessa. Yhden tämmöisen epäaktiivisuusajan aikana tää henkilö oli aloittanut pätkäpaaston, ja seuraavassa videossa se oli menettänyt lähes kaiken ylipainonsa. Se oli silloin jo kovin inspiroivaa, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan tarpeeksi. Tai sitten "mulla ei ollut aikaa keskittyä semmoseen". Nyt mulla olis aikaa keskittyä semmoseen ja tavallaan siitä saisi muuta ajateltavaa, johon täytyy jollain tapaa jopa keskittyä.

Nää pari viikkoa kun on mennyt myös ruokailujen kannalta huonompaan suuntaan, niin on hyvä olla jonkinlaisia suunnitelmia jatkoa ajatellen. Se mun hyvin opeteltu ruokailujen aikataulutus koki tosi pahan takaiskun tässä; elin oikeestaan päivät nälässä ja kävin illalla hakemassa jotain ruokaa, jonka sitten ahmaisin äkkiä napaani. Noin yksi ruokailu päivässä, mutta silloinkin liikaa. Toi oli jo vähän kuin pätkäpaasto, mutta hyvin paljon epäterveellisempi versio siitä. Mutta siinä mä huomasin, että mä pystyn olemaan syömättä helposti. Tosin, ei mulla kyllä ollut oikein edes ruokahaluakaan.. Nyt ruokahalu on vähän alkanut palaamaan, joten ehkä nälkäkin voi jo tuntua paljon pahemmalta.. No, tää pätkäpaasto on silti suunta johon haluan lähteä, kävi miten kävi.

Pätkäpaastohan (16/8-pätkäpaasto) on siis semmonen, että päivässä on 8 tuntia aikaa kun saa syödä ja 16 tuntia aikaa kun ei saa syödä. Yksinkertaista. Mä olen ajatellut, että mä haluaisin lopettaa syömiset joskus 20 aikaan illalla, mutta se tarkottaisi, että saisin syödä ensimmäisen kerran vasta 12 aikaan, joka on huono sikäli, että mä jossain vaiheessa aloin tykätä aamupalan syömisestä heti herättyäni. Mä harvoin hyvällä rytmillä herään vasta 12 aikaan.. Mun on kaiketi tehtävä jonkinlainen kompromissi, että aloitan syömisen kello 10 ja päätän sen kello 18.

Ja siis ei toi tarkota, että pitää syödä se 8 tuntia kokoaika, ei. Vaan, että sen 8 tunnin aikana ruokailut ajoitetaan fiksusti, eli siten, että sillä sitten jaksaa olla sen 16 tuntia ilman.

Ja Nutrilett-kuuri ennen pätkäpaaston aloittamista on mun mielestä oikein hyvä startti siksi, että mä saan vähän sitä näläntunnetta kuriin. Sillä kun on vähän ollut tapana ehkä kutistaa mahalaukkua, eikä nälät enää tunnu niin suurilta. Kun nälät ei tunnu enää niin suurilta, on helppo olla syömättä pidempään.


Tämmösiä suunnitelmia mulla tässä. Ei noi ruokajutut ole sillein mitään tekemistä, mutta ainakin ajateltavaa ja jotain mihin täytyy keskittyä. Ja jonkinlaista rutiinia päivään, joka ylläpitää jaksamista. Sitä meikäläinen kaipaa nyt kyllä taas, jotta ei mene ihan täydeksi pelleilyksi kaikki.

Ajattelin alotella tossa seuraavan kuun alussa, koska jokainen kuukausi on taas uusi mahdollisuus. Vaikka siis jokainen päivä on myös uusi mahdollisuus, mutta.. Kyllä te tiedätte mitä nyt tarkotan, eikö niin? On helpompi alottaa kun alottaa jostain selkeestä ajankohdasta. Herranjestas, mitä enemmän tätä selittelee niin sitä enemmän se menee solmuun.. Kuitenkin, Nutrilett-kuuri alkaa ensi lauantaina 1.2. ja pätkäpaasto siitä sitten 15.2. kun Nutrilett-kuuri on ohi.

Pätkäpaaston kestoa mä en ole vielä kerennyt sen kummemmin miettimään, mutta sitä kerkeää miettimään sitten myöhemmin.


Ja nyt mulla ei ole tähän hätään muuta sanottavaa. Onhan tätä tässäkin. Tuun aika varmasti kirjottamaan ennemmin tai myöhemmin, että miten mulle on käynyt näiden asioiden kanssa.

Terveisin,
Tekko

Käytiin Kärkkäisillä

Ajattelin taas tulla kirjottamaan mun päivästä, koska tää ei ollut "makaan sohvalla työttömänä"-päivä, jota tää nyt aika pitkälti on ollut. Ja vaikka tässä tätä työttömän arkea vietetäänkin, niin mä en oo todella halunnut luopua mun unirytmistä, mikä yleensä tapahtuu mulle ensimmäisenä. Nyt on menty ajoissa nukkumaan ja herätty aikaisin aamulla, näin pidetään jonkinlaista otetta tästä tilanteesta.

Tänään herättiin siinä joskus kuuden aikaan, kyllä, aamulla. Eira ehdottikin aika nopeesti silmien auettua, että vietettäisiin tänään "kärkkäispäivä". Mun mielestä oikein hyvä tapa viettää päivä, joten suostuin.

Aamupala ja kahvi naamaan, hieman heräilyä ja hetken päästä voitiinkin jo lähteä matkaan.

Noin tuntia myöhemmin oltiinkin Kärkkäisen pihalla, matkalla sisälle kauppaan. Eiralla oli jonkinlainen kauppalappu, mutta ei se ollut meidän reissun päätarkoitus. Tarkotus oli vaan käydä pyörimässä siellä ja tehdä mahdollisia heräteostoksia, siinä sivussa hoitaa se kauppalappu mahdollisuuksien mukaan.

Ja mun matkaan tarttuikin sieltä uusia vesivärejä, näitä samanlaisia tuubeja kun mitä sain joululahjaksikin. Tossa paketissa on 24 eri väriä, eli 24 uutta tuubia. Odotan innolla sitä hetkeä kun tekee taas mieleni maalata, se on kivaa, mutta ei siitä pakottamalla mitään tule. Pitää odottaa inspiraatiota.

Ja noiden maalien lisäksi mun matkaan tarttui sieltä Poppamiehen joku dippikastike, makuna blue cheese, eli sinihomejuusto. Mulla on outo suhde sinihomejuustoon, joten toi oli pakko ottaa kokeiluun. Mä siis tavallaan tykkään sinihomejuustosta, mutta vain tietyissä yhteyksissä. Silleensä en sitä voi syödä, mutta sitten esim. suolakeksien kanssa se on oikein mainiota. Äsken kokeilin tortillan välissä tota soosia ja se oli ihan ok. Ei säväyttänyt siellä kovin, mutta loi jonkinlaista uskoa siihen, että sekin voi olla oikein hyvää oikeanlaisessa yhteydessä.

Sitten siellä Kärkkäisillä käytiin myös syömässä. Siellä on semmonen ravintola kuin Majakka. Eiran muistikuvien mukaan meillä on ollut yksi vähän kehnompi kokemus kyseisestä paikasta, mutta nyt täytyy sanoa, että onneksi annettiin uusi mahdollisuus. Se ruoka oli ihan uskomattoman hyvää! Mä olisin voinut hehkuttaa jokaista suupalaa, ja niin mä vähän teinkin. Se oli semmonen kotiruokalounas, ja siis.. Huh, yleensä kotiruoat tommosissa "syö niin paljon kun jaksat"-paikoissa on ollut luokattoman huonoja, mutta noita mä olisin voinut syödä vaikka ja kuinka! Ja niin mä vähän söinkin.. Liikaa, ähkyyn asti.

Sitten Kärkkäisten vieressä on semmonen, öö, odottakaas.. Stadium Outlet se taisi olla. Ollaan siellä kerran aikasemmin käyty, ja silloin mun mukaan tarttui sieltä lähes kokovalkoiset kengät vihreillä yksityiskohdilla. Nytkin mun mukaan lähti sieltä kengät. Ekaa kertaa mun elämäni aikana mä menin ja ostin mustavalkoiset Adidaksen popot. Ihan vaan kokeiluun. Mä suostuin ostamaan ne vain siksi, että ne maksoi vaan 30 €. Mä en ole valmis maksamaankaan kengistä enempää, koska kengät on liian kuluvaa tavaraa. Noi tosin pääsee jalkaan vasta kun toi vesilumiloskaseos häviää maasta ja asvaltti on kuiva. Eli kevätkengät on nyt valmiina.

Stadium Outletin jälkeen matka jatkuikin kotiin. Tai oli tarkoitus, mutta Eira keksi matkalla, että voidaan käydä vielä Riihimäen ABC:llä Iittala Outletissa. Hmm, sieltä ei tainnut lähteä mukaan mitään.

Sen jälkeen Eira keksikin, että voidaan käydä vielä Tokmannilla, koska ostoslistassa oli vielä aukkoja. No, sinne siis vielä, vaikka kotiin olisi jo kovasti tehnyt mieli. Liian pitkään kun istuu autossa, niin sitä alkaa kaipaamaan jo istumaan kotisohvalle.

Tokmannin reissukaan ei tosin ollut turha. Mun matkaan lähti uus dödö ja collarit. Mua ärsyttää kun kaikki dödöt ärsyttää mua, joten piti etsiä joku mahdollisimman vähän mitään sisältävä tuote. Eiran sanojen mukaan "sensitive" on se asia, mikä sopii mulle.. No, nyt kokeillaan sitten semmosta. Collarit oli taas sen verran hyvässä alennuksessa (olisko ollu -60 %), että oli pakko ottaa ihan vaan jo sen takia.

Ja sitten tultiin kotiin ja kotisohvalle lojumaan. Otettiin eilen kokeiluun C More, koska ne lupas 2 viikkoa ilmaiseksi ja haluttiin katsella Robaa. Tänään ei tosin jatkettu Robaa vielä, vaan löydettiin C Moresta sarja nimeltä Kolmistaan. Sopivan lyhkäsiä jaksoja, vaikka nekin pitää silti putkeen katsoa.. Ihme logiikka.


Ja eipä mulla sitten oikeestaan muuta. Tai no on sen verran, että mä yritän taas kerran opetella juomaan vettä. Mä en ymmärrä miksi se voi olla niin vaikeeta.. Normaali minä ei siis juo päivän aikana vettä tippaakaan, mutta kun pakotan itseäni, niin saan alas ihan hyvänkin määrän. Nyt pitää vaan pakottaa ja pakottaa vähän lisää, niin ehkä tästä saadaan oikeesti joskus enemmänkin tapa.

Ja nyt mulla ei muuta. Tai no.. No ei oikeesti. Tämä oli tässä tämä päiväkirjamerkintä.

Terveisin,
Tekko

Muokataan oma pannacotta!

Muistatteko kun kirjottelin tossa joulukuussa, että mun tekis mieli kokeilla kotona valkosuklaa-pannacottaa? No, eilen oli se päivä kun kokeilin.

Ohjetta en tähän ala kirjottelemaan, koska tein sen suoraan netistä löytyvästä ohjeesta. Se ohje löytyy täältä. Ja tota ohjetta en sikäli noudattanut täysin, koska mulla ei ollut oikeestaan mitään Pirkka-tuotteita.. Ja muutenkin; mä jostain syystä tykkään ite kirjottaa sen "valkosuklaa-pannacotta" kun taas tuo ohje kertoo sen olevan "valkosuklaapannacotta". Haluaisin uskoa, että kumpikin on oikein, mutta viivalla se näyttää kivemmalta.

Väsäsin kaiken siinä jotenkin tosi nopeesti ja tosi vikkelästi myös tuotteet olikin jo matkalla jääkaappiin. Annoin niiden jähmetä siellä ihan rauhassa sen vaaditun 3 tuntia ja risat, ja sitten toin ne tuomariston eteen. 

Tuomaristona toimi Eira, Roni ja minä itse. Roni maistoi ensin ja Eira sen jälkeen, mutta kummankaan ilme ei muuttunut mitenkään – eli ei se pahaa ollut, mutta ei se myöskään voinut olla maailman parastakaan. Viimein uskallauduin itsekin maistamaan ja petyin hieman heti.. Ravintolassa kun sain naamani eteen kyseisen tuotteen, niin siinä oli hieman rapsakka pinta.. Tämän itsetehdyn pinta oli samallainen kun mitä se oli sisältäkin, höh.

Vadelmakastike sai Ronilta hieman nuhteita, mutta se ei johtunut tekijästä; mä tein sen ihan ohjeiden mukaan. Tässä täytyi syyttää kyseisen tuomarin omaa makuaistia. Mun ja Eiran mielestä se vadelmakastike nimenomaan tasapainotti sitä annosta, ja toimi siis oikein hyvin siinä.

Ja miksi mä nyt kerron tämän teille? (Selvisi varmasti osalle jo kansikuvastakin) No, mä olen ihminen, joka tykkää muokata ohjeita ja tehdä asioita erilailla; tänään siispä marssin kauppaan ja hain uusia aineksia mun omaan pannacottaan.

Ja kuten jo monesti on huomattu täällä mun blogin puolella, niin ei ole Fazerin punaisen voittanutta. Valkosuklaa sai siis jäädä sivuun ja tästä tulikin Fazerin punainen-pannacotta tjsp. Ja jotta en vaihtaisi reseptistä vain suklaata, niin päätin vaihtaa myös kerman pois ja otin tilalle Play maitokaakaon. Tästä vaihdosta mä en enää ole yhtään varma, koska kun äskein sain valmiit tuotteet jääkaappiin, niin oli ne kyllä huomattavasti juoksevaisempia kun eiliset.

Mietin myös, että millä voisin korvata vadelmakastikkeen.. Siihen en toistaiseksi keksinyt vielä mitään, joten tätä testierää kokeillaan vadelmakastikkeen kanssa.

Ja tosissaan kun sain noi jääkaappiin, niin mun pää alkoi jo prosessoida mitä kaikkea muuta tälle ohjeelle voisi tehdä; mietin muun muossa salmiakkia ja muuta mukavaa sinne joukkoon jo, mutta toistaiseksi mennään tämmösellä kevyellä muokkauksella. Ehkä tulevaisuudessa kokeillaan rajoja lisää.

Tässä kohtaa joudun pitämään kirjoitustauon, koska haluan myös arvostella tämän tuotoksen tähän samaan merkintään. Pannacotat on tällä hetkellä jääkaapissa jähmettymässä, ja haluan myös odottaa Eiran töistä kotiin, jotta voidaan tuomita tuotokset yhdessä. Tämä kirjoitustauko ei näy teille mitenkään muuten kun tämän kyseisen tekstinpätkän muodossa.. Tavallaan tää oli siis turha info, mutta ei voi mitään.

Äsken Eira tuli kotiin ja päästiin maistamaan tän päivän luomusta. Ja, hmm.. Koostumus oli muuttunut suhteellisen oikeanlaiseksi jääkaapissa, mutta.. Oli tämä siis hyvää, en mä sitä sano, mutta että oliko se sitten kovinkaan paljon erilainen kun eilinen, niin en tiedä. Tai siis oli tietenkin erilainen, mutta oliko hyvällä tavalla erilainen, en tiedä..

Kokeilin ensin ilman mitään lisukkeita, mutta silleen se oli kyllä ehkä ihan liian makeaa.. Sitten kokeilin vadelmakastikkeen kanssa, ja sit taas se vadelmakastike alkoi dominoimaan liikaa. Että jos tohon keksis jonkun oman kastikkeen, niin tosta voisi tulla oikein hyvä setti. Sen ei välttämättä tarvitsis olla noin kirpee kun toi vadelma, mutta joku joka vähän taittais sitä makeutta siitä vanukkaasta. Vaatii siis jatkokehittelyä. Eira maistoi ilman lisuketta, ei oikein reaktiota, lisäsi vadelmakastikkeen ja päätti jättää annoksen kesken.. En tiedä oliko sillä vatsa vaan täynnä, vai tarkoittiko se sitä, että ei kelvannut..

Jos mietitään, että jatkossa tulee tilanne, että pitäisi tehdä pannacottaa, niin.. Kyllä mä varmaan tekisin valkosuklaa-pannacottaa ja vadelmakastiketta, koska se on aika valmis kokonaisuus eikä tarvitse hiomista. Että ehkä tällä kertaa tää oma muokkaus ei ollut tarpeeksi toimiva. Hyvää kyllä, mutta kesken.

Ja siis joo, en tiedä kuinka vihaisina siellä kaikki koti- ja ammattikokit on, mutta haluan tähän loppuun vielä sanoa, että kyllä, olette oikeassa; tää mun versio ei ollut enää pannacotta. Tää oli varmaan aikalailla vaan jonkinsortin vanukas tms.

Panna cotta on siis italiaa ja tarkoittaa keitettyä kermaa. Ja kun mä vaihdoin tässä mun versiossa kerman siihen maitokaakaoon, niin hävisi siitä kokonaan se keitetty kerma osuus. Jos yritetään korjata tapahtunut vahinko, niin voitaisiinko tätä kutsua vaikka pannacacaoksi? En toki tiedä miten italiaa väännetään, joten tän parempaan en pysty.

Ja vaikka tää ei tällä kertaa ollutkaan mikään onnistunein tuotos, eikä toki myöskään täysi fiaskokaan, niin mä uskon siihen, että tuun joskus vielä jatkamaan kokeiluja. Haluun luoda jonkun omanlaisen hyvän jälkiruoan tästä kyseisestä herkusta. Olkoon tässä vähän tavoitetta itselle.

Nyt ei muuta lisättävää.

Terveisin,

Tekko

Kooste vuodesta 2019!

Nyt tehdään tosissaan tämä mikä olisi pitänyt jo viime vuoden puolella saada pakettiin.. Jotenkin ei vaan aika riittänyt. Nyt löysin itselleni tarpeeksi motivaatiota, jotta saan tämän tehtyä.

Tää vuoden läpikäyminen on tämmönen suhteellisen uusi tapa mulla, koska siis viime vuonna tein tämän ensimmäisen kerran. Se oli sen verran mukava projekti, että päätin oikeesti jo silloin, että tästä tulee jokavuotinen tapa. En tiedä kuinka jokavuotinen tästä oikeesti tulee, mutta mä haluaisin tehdä tän joka vuosi, ja siihen siispä pyrin. Tää on nyt toinen vuosi ja toistaiseksi tämä on edelleen ihan kivaa, vaikka vaatii aika paljon aikaa. Tosin, mitäpä sitä työttömällä muutakaan on kun aikaa..

Alottelin tän projektin tosissaan taas samalla tavalla kun viime vuonna; otin paperia ja kynän eteeni, ja aloin selaamaan viime vuoden kalenteria ja viime vuoden blogimerkintöjä samalla tehden merkintöjä jokaiselta kuukaudelta.

Yhtäkkiä, eli noin puolitoista tuntia myöhemmin, mulla oli 4 kappaletta A4-kokoisia papereita naamani edessäni täynnä tekstiä. Noistakin ehkä jotain karsiutuu pois ja joitakin asioita toki kerron pidemmin, joten en tiedä kuinka pitkä tästä merkinnästä siispä tulee.. Varautukaa nyt kuitenkin hyvällä asennolla, koska ei tää ihan tyngäksi tule jäämään.

Eiköhän nää alkujaarittelut ole tässä ja voidaan alkajaisiksi siirtyä takaisin tammikuuhun 2019!

● Tammikuun 7. päivä alkoi mun työkokeilu Riihimäen Nuorisoteatterilla. Olin tosiaan ennen sitä ollut RNT:llä Mun Maailma -teatterityöpajalla, josta sitten edellisen talonmiehen jäätyä sivuun vapautui minulle paikka. Kiitos ohjaajalle, että osasi ehdottaa minua kyseiseen työtehtävään.

● Sitten tutustuttiinkin talon tapoihin ja mun työtehtäviin. Jossain kohtaa työtehtävät tuli sen verta tutuiksi, että aloin kutsumaan mun omia hommiani "perushommiksi" ja niitä onkin sitten sen jälkeen tullut tehtyä.

● Blogin puolella ensimmäinen merkintä oli meiän kissasta Sarpasta, joka oli vuoden 2018 puolella joutunut leikkaukseen. Kirjotin siinä merkinnässä miten eläimet opettaa elämää ja miten hitaalta aika voi tuntua kun on epävarma toisen tilanteesta. Ja sitten siitäkin, että miten mahtavaa se sitten on kun toinen toipuu omaksi itsekseen ja kaikki tuntuu olevan taas paremmin.

● Olin blogin puolella kirjottanut myös siitä, että Mun Maailman jälkeen kun olin jäänyt lomalle odottamaan tätä työkokeilua, niin tämä loma tässä välissä ei ollut tuntunut lomalta. Se oli vain pitkien päivien rypäs, koska olin jokseenkin innoissani työpaikasta.

● Tärkeä pointti jonka löysin blogista oli myös se, että löysin tammikuussa kirpputorilta kasan Stabilo-merkkisiä kyniä, jotka on mun lemppareita. Niitä on mulla tällä hetkellä aika monta, mun penaalikaan ei meinaa pysyä kasassa kun se on niin täynnä niitä. Ne on vaan niin kivoja!

● Sitten olin alottanut blogin puolella kirjottamaan mun työviikot ylös. Niistä ei sinällään löytynyt mitään mielenkiintoista, mutta onpahan tullut kirjoitettua.

● Kävin katsomassa RNT:n version näytelmästä Reviisori. Se oli hyvä, mutta ei kyllä tehnyt mitään hirveen suurta säväytystä, koska en muista siitä tällä hetkellä oikein mitään.

● Ja töissä vaan perushommia, koska mitään sen kummallisempaa ei ollut vielä ilmennyt. Tein omia hommiani ja autoin muita kykyjeni mukaan.

● Tietääkseni elämäni ensimmäinen noro-virus vei työkyvyn noin viikoksi. Se oli kyllä hirveetä aikaa, mutta ei mennä siihen sen syvemmin. Kokemus, jota en välttämättä uudestaan halua kokea.

● Blogin puolella jatkoin töistä kirjottamista ja nyt olikin jo kuukausi työkokeilua takana. Siitä en ollut poiminut sen kummemmin mitään talteen, joten mennyt varmaan aikalailla omalla painollaan.

● Yritin tänne blogiin luoda jotain jatkuvaa ns. sarjaa, ja potkaisinkin käyntiin sellaisen kun "kuukauden silmäilyt". Siihen oli tarkoitus kirjoittaa joka kuukausi kaikki katsomani asiat; elokuvat, tv-sarjat yms. Rupesin oikein kirjottamaan ylös kaikki elokuvat, jotta muistaisin ne vielä seuraavan kuukauden alussa.

● Helmikuussa tuli myös saavutettua etappi 5 kuukautta ilman tupakkaa, mutta se ei ollut sujunut ihan ongelmitta. Olin alkanut nähdä unia siitä, että ihan arkisesti istuin meiän terassilla tupakalla. Muutenkin oli tullut takaisin semmoset tilanteet, että olis tehnyt mieli mennä tupakalle semmosten asioiden jälkeen kun olin 5 kuukautta sitten mennyt. Kummallinen takapakki, mutta siitäkin päästiin yli.

● Olin tutkinut jotain mun vanhoja blogimerkintöjä, ja kirjoittanut uuden blogimerkinnän siitä miten joskus aikanaan olen saattanut suuttua joistain kommenteista. Sillon kun en ollut vielä ihan näin hyvä kirjoittaja kun olen nykyään, niin monet mun asiat oltiin ilmeisesti ymmärretty väärin ja sitten kommentoitu sen mukaan, sitten mä olin suuttunut niistä kommenteista ja kierre oli valmis.

● Kirjotin myös mun hajuaistiyliherkkyydestä ja oltiin myös käyty kokeilemassa Burgerking. Ja sitten siellä oli ihan mielenkiintoinen pätkä mun "rikoshistoriasta".

● Työpaikalla oli ollut suunnitelma, että mun työkokeilu muuttuu palkkatueksi tässä kohtaa. Niin vaan ei käynyt, koska oli ilmeisesti jotain ongelmia.

● Kävin auttamassa kaveria muutossa. Hmm, miksiköhän mä otin näinkin arkisen asian ylös? No, siinä se nyt kuitenkin on.

● Maaliskuussa päädyinkin sitten elämäni ensimmäiseen ns. isompaan leikkaukseen. Tai no, varmaan periaatteessa aika samassa mittakaavassa kitarisaleikkauksen kanssa, mutta ehkä hieman isompi mulle itelle. Jouduin ihan yksin kulkemaan hoitajien ja muun sairaalahenkilökunnan perässä leikkaustakissa. Se oli tosi jännittävä ja pelottava tapahtuma. Siitä tulikin sitten saikkua ja olin noin viikon sivussa.

● Seuraava viikkokin meni siten, että ei saanut oikein rehkiä. Piti ottaa kevyesti, että leikkaushaava pääsee rauhassa paranemaan. Tein siis töissä lähinnä perushommiani hieman kevennettynä (eli hitaammin).

● Blogin puolelta mä luin vähän fiiliksiä leikkauksen jälkeisistä päivistä. Osa tekstistä oli mulle ihan kuin uutta.. Olin jotenkin täysin unohtanut niitä asioita, vaikka mulle ne oli tapahtunut. Kirjoitinkin silloin siitä, että olin leikkauksen jälkeen monta päivää ikäänkuin usvassa.

● Maaliskuussa mun päältä meinattiin myös ajaa. Ja siis jalkakäytävällä. Sillä autolla ei ollut mitään asiaa koukata siinä kohtaa jalkakäytävällä, mutta siitä se vaan kiihdytti. Aika varmasti oli tarkoitus vaan ajaa jonkun random-ihmisen päälle, mutta epäonnistui, koska ei olisi muuten ehtinyt takaisin omalle ajoradalleen vaan olisi kolaroinut.

● Kirjotin myös blogiin pätkän siitä, että miten minä lopetin tupakoinnin.

● Maaliskuussa saatiin myös suru-uutisia. 

● Töissä lähinnä vaan perushommia, mutta sitten oli yksi viikko kun mun pää meinasi ensimmäistä kertaa todella hajota. Osa siitä oli kyllä mun syytä, mutta kyllä tavallaan syytän myös yhtä toista henkilöä. Mun syy siinä oli se, että en osaa sanoa ei, ja toisen syy oli se, että mulle annettiin kokoaika uusia työtehtäviä, jotka olisi pitänyt priorisoida kiireisimmäksi. Yhtäkkiä mulla oli lista työtehtäviä, jotka kaikki piti tehdä ensin. En saanut siihen mitään tolkkua omassa päässäni ja kaikki vaan paisui. En tarkalleen muista miten se päättyi, mutta iso osa niistä töistä jäi tekemättä ja kävin asiaa läpi pomon kanssa. Saatiin selvyys asioihin ja alkoi taas uuden asian opettelu.

● Tässä kohtaa taas mun työkokeilun piti muuttua palkkatueksi, mutta asiat ei olleet vieläkään edenneet niin pitkälle. Työkokeilu jatkui siispä vielä.

● Blogissa mulla ei ollut tälle kuulle oikein mitään kummempaa, koska olin kirjottanut vaan lähinnä työkuulumisia.

● Yksi ainut asia mikä käsitteli jotain muuta kun työtä, käsitteli mun elämäntyyliä elää hetkessä. Vertailin sitä siinä Eiran tapaan suunnitella kaikki jo vuotta etukäteen. Miten me tässä tapauksessa ollaan kuin yö ja päivä, mutta ehkä tässä tapauksessa vaan täydennetään toisiamme. Vaikka siis mun hetkessä elämisestä tuli paljon ongelmia Hyvinkäällä asuessamme, koska saatoin vaan lähteä juhlimaan ilman sen kummempia suunnitelmia ja Eira ei pitänyt siitä. Onneksi se on aikalailla loppunut täällä Riihimäellä.

● Ainiin, täyttihan mun blogi Huhtikuussa 10 vuotta! Siitä oli oma merkintänsä kyllä vielä.

● Toukokuussapa meillä oli RNT:n kevätfestarit. Siellä mun olisi pitänyt seisoa koko päivä trampoliinin luona ja vahtia, että ohjeita noudatetaan. En tosin pysynyt siinä, koska mun panostani kaivattiin myös kioskissa – hyppäsin sinne grillimestariksi. Paistelin koko loppu päivän siispä makkaraa.

● Sit meillä oli työporukan kevätpäivä, joka siis tarkoitti sitä, että meille oltiin järjestetty vähän tapahtumaa ja sen jälkeen oli tarkoitus siirtyä viihteelle. Ikäänkuin pikkujoulut, mutta keväällä.

● Töissä muuten aikalailla vaan perushommia.

● Blogin puolella oli taas suhteellisen hiljainen kuukausi. Olin kirjottanut lähinnä vaan uudestaan ajatusvääristymistä, joka oli siis päivitys vuoden 2012 ajatusvääristymät-merkintään.

● Ja jossain työhon liittyvässä merkinnässä olin pohtinut sitä, että miten paljon lapset pölyttää. En mä ihan joka päivä silloin vielä imuroinut teatterin tiloja, mutta vähintään parin päivän välein, ja aina kaikki tilat oli ihan pölyn peitossa. Sitä minä vaan suuresti ihmettelin.

● Kesäkuussa mun palkkatukisopimus varmistui! Kuukausi vielä työkokeilua ja sitten siirryttäisiin tienaamaan enemmän.

● Kesäteatterista pidettiin palaveria. Muistaakseni lähinnä vaan, että mitä kukin tekee siellä. Kesäteatteri alkoi sitten 29.6. kun potkaistiin käyntiin Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -esitys.

● Sitten oli Juhannus ja melkein heti sen perään mä täytinkin jo 30 vuotta.

● Blogin puolella oli ollut taukoa kirjottamisesta, koska työt ja muutenkin mulla oli iskenyt pelikausi päälle. Olin innostunut pelaamaan pitkästä aikaa Minecraftia kavereiden kanssa ja se vei lähes kaiken ajan.

● Sitten oli ollut joku yö kun olin miettinyt, että jotain pitäisi tehdä itselleni. Päädyinkin silloin jonkinlaiseen päätökseen siitä, että rupean tarkkailemaan omaa syömistäni. Tästä potkaisiin käyntiin tänne blogin puolelle Alle 2000 kcal -"sarja". Aloin pitämään ruokapäiväkirjaa ja vähän jakamaan ruokailuja pitkin päivää.

● Olin myös kirjottanut siitä, että miten yhtäkkiä kaikki onkin niin helppoa. Olin muka muutamassa viikossa saanut ruoka-asiani paremmalle tolalle. Nyt kun ajattelen, niin olen varmaan kirjotellut vain lämpimäkseni, koska ei se tosiaankaan ollut niin helppoa. Sen eteen piti tehdä vielä pitkälti töitä.

● Heti kun olin aloittanut Alle 2000 kcal -"sarjan", niin laiskistuin blogin kanssa muuten. Aloitin siispä heti perään uuden "sarjan", joka kantoi nimeä "jokaiselle jotakin". Tän oli tarkoitus olla semmonen merkintäsarja, missä kerron kaiken mitä edellisen kuukauden aikana on tapahtunut.. Ja näin mun ei tarvitsisi muka kirjottaa muuta. Onneksi se ei kuitenkaan mennyt ihan näin.

● Jossain olin pohtinut myös sitä, että kesä ei ollut tuntunut kesältä ja olin päässyt ihan liian vähän mökkeilemään. Käytiin kesällä tasan kerran mökillä ja se oli meiän perinteinen juhannusreissu.

● Kirjotin blogin puolelle vielä mun araknofobiastani, minkä sain kun aloitin aikanaan paniikkihäiriölääkityksen. Kukaan ei meinaa koskaan uskoa, että iso mies voi pelätä hämähäkkejä, mutta näin se vain on. Se on munkin mielestä ihan järjenvastaista, mutta minkäs minä sille voin..

● Kesäteatteri oli lähtenyt kunnolla käyntiin. Mun tehtävät siellä oli; kasata kioskit muun työryhmän kanssa ennen kun lipunmyynti aukeaa. Sitten toimia apumiehenä kaikille ja väliajalla siirtyä paistamaan makkaraa. Makkaraa tulikin paistettua koko kesänä ehkä helposti oma ennätysmäärä. Jossain kohtaa mun työnkuvaa laajennettiin vielä siihen, että olin portilla tarkastamassa ennakkoon ostettuja lippuja. Alkuun se pelotti, mutta lopulta mä salaa jopa pidin niistä ihmiskontakteista.

● Onnistuin jotenkin sotkemaan mun kalenterin siten, että mulla oli yhtäkkiä 10 päivää töitä ilman minkäänlaista taukoa. Muutenkin toi heinäkuu meni aikalailla siten, että jouduin pitämään vapaapäivät erillään toisistaan, koska kesäteatteri vaati myös useita viikonloppuja. Se oli aika uuvuttavaa, mutta kyllä mä silti nautin siitä tekemisestä.

● Heinäkuussa mä sain tosiaan mun ensimmäisen palkan! Eli oltiin tosissaan siirrytty työkokeilusta palkkatuelle.

● Blogin puolelle olin kirjottanut synttärikortista, jonka sain mun vanhemmilta. Äiti oli siis ilmeisesti itse sen askarrellut ja se oli ehkä parasta mitä oon ikinä saanut. Mä en oo aikoihin katsellut mun omia vauvakuvia ja siinä kortissa olin siis minä vauvana.. Katoin sitä kuvaa monta päivää hieman kyyneleet silmissäni. Ikävä, haikeus, mutta useimmiten myös samalla hymyillen.

● Sitten heinäkuussa vaihettiin meiän jättiläismäinen blenderi pienempään ja käytännöllisempään.

● Töiden ja kaiken muun kiireen takia mä en kerennyt oikein nauttia kesästä siten kun olen yleensä siitä tykännyt nauttia. Kesäfiilistä ei siispä oikein ollut ja harmaa kaupunkikin kiukutti. Olisin tahtonut vaan hetkeksi irti kaikesta, johonkin mökille vaan olemaan.

● Sitten kirjoitin pätkän sipseistä, koska sipsit on aina ollut mun isoin kiusaus. On sitä vielä nykypäivänäkin, mutta olen onneksi onnistunut pitämään ne suhteellisen vähäisenä.

● Tänne olin kirjoittanut myös pari humoristista pätkää siitä, että mua ärsyttää Facebookissa tietyt asiat; kirjoittavat eläimet ja annetaan-ryhmät.

● Kesäteatterilla meni tässäkin kuussa mukavasti aikaa. Ei se haittaa, koska se oli oikeesti tosi kivaa. Enemmän haittasi se, että se sitten loppuikin elokuussa ja piti siirtyä takaisin normaaliin arkeen ja sisähommiin.

● Elokuussa tuli täyteen myös vuosi ilman tupakkaa! Ja sinä samaisena päivänä, 23.8., lähdettiin viikkonlopuksi Viroon. Tää viikonloppu olikin ensimmäinen pitkään aikaan kun mulla oli vapaata.

● Blogin puolelle olin kirjottanut siitä, että tilasin itselleni uuden tietokoneen. Se oli tavallaan vahinko, mutta suunniteltu sellainen. Siellä nettisivulla oli joku epämääräinen teksti, jota klikkasin ja sen jälkeen se vaan ilmoitti tilauksen lähteneen. Ei se mitään, kone oli nyt tilattu.

● Kivasti alkanut ruokapäiväkirja oli jäänyt jo tässä kohtaa taka-alalle. Siitä oltiin kuitenkin opittu jonkinlainen ruokarytmi, joka jäi kyllä elämään.

● Ja koska eihän tietokoneen saapuminen kauaa kestä, niin olin elokuussa jo päässyt kokeilemaankin sitä. Kaikki pelitti paremmin kun hyvin! Olin kovasti tyytyväinen.

● Jossain kohtaa elokuuta musta alkoi tuntua, että arki on liian kaavamaista. Pystyin kirjottamaan mun jokaisen päivän melkein ylös kirjottamalla yhen päivän. En tiedä teinkö asialle jotain, vai onko elämä yhä yhtä kaavamaista, mutta nyt se ei ainakaan tunnu niin raskaalta kun se tuntui silloin.

– Ja koska elokuussa tuli täyteen vuosi ilman tupakkaa, niin päätän nyt kirjottaa tähän tämänhetkiset tilastot tupakan osalta: Tällä hetkellä olen siis ollut polttamatta 1 vuoden, 4 kuukautta ja 11 päivää. Rahaa olen säästänyt 3241 euroa (missä ne on?). Olen jättänyt polttamatta 9972 tupakkaa ja pidentänyt elämääni täten 125 päivää. Ja olen tehnyt 831 tuntia jotain muuta kun tupakoinut!

● Syyskuun osalta mulla ei ole töistä sanottavaa kuin se, että tein siellä vain perushommia. Mua jossain vaiheessa rupes oikein ärsyttämään "perushommat". Ei siis silleen, että ne ois työnä ollut jotenkin vaikeita ja ylitsepääsemättömiä, mutta kun jouduin jokaisessa työpalaverissa sanomaan vain "no, oon oikeestaan tehny vaan näitä mun perushommia.." kun muut selosti hirveän litanian kaikkea. Tuntui jotenkin, että ei ite tee mitään ja muut tekee hirveesti. No, loppuun asti menin silti sillä "perushommia"-lauseella.

● Eira lähti lomalle Espanjaan ja mä jäin huolehtimaan kodista ja eläimistä taas viikoksi yksin. Tän viikon aikana Nella kävi mun mukana pari kertaa töissä, mutta ei siitä oikein työkoiraksi ollut; se lähinnä murisi ja ärhenteli kaikille.

● Sit olin taas kerran kirjottanut jotain alkoholin arvottamista uudelleen tänne mun blogiin. No, sanottakoon nyt, että se alkoholi on pysynyt arvoasteikossa siellä "ei niin tärkeät"-asiat lokerossa. Ja se on ollut ehkä oikein mainio päätös.

● Syyskuussa alotin semmosen "minisarjan" täällä mun blogissa, koska siis aloin käymään läpi vuoden 2009 blogimerkintöjä. Lueskelin ne läpi ja kerroin niistä aina vähän jotain. Se oli omasta mielestä tosi kiva juttu, mutta lukijat se onnistui karkoittamaan. Harmi.

● Syyskuussa mä innostuin taas lenkkeilystä. Kävin tekemässä kävelylenkkejä, joissa mä pyrin jonkinlaiseen lisäsuoritukseen siten, että hölkkäisin myös edes pieniä matkoja. Se oli kyllä silloin tosi jees.

●Syyskuussa onnistuttiin myös yllättämään isoveli. Sille oltiin sen selän takana järjestetty synttäripippalot ja se ei osannut arvata mitään! Vaikka pari kertaa kävikin kuulema lähellä, että se olisi saanut tietää niistä etukäteen.. Aina joku onnistui selittämään tilanteen siten, että salaisuus säilyi. Itellä oli semmonen tehtävä kyseisenä juhlapäivänä, että mun piti harhauttaa veli pois kotoota, jotta siellä saadaan asiat kuntoon. Onnistuin!

● Töissä perushommia, mutta nyt mulla oli ilmeisesti jotenkin päässyt taas homma niin pahasti arkeutumaan, että tuli ihan sanomista työnlaadusta. Silloin mä päätin, että kaikki muu töissä on toissijaista, kunhan hoidan vaan omat hommani. Siitä lähtien mä menin aina ensimmäisenä tekemään mun omat hommat, ennen kun autoin yhtään ketään muuta. Sen jälkeen työnlaadusta ei tullut sanomista vaan tuntui, että kaikki oli ihan tyytyväisiä.

● Lokakuussa oli siskonlapsen tuparit, jossa tuli käytyä. Siellä oli kaikenlaisia kivoja öttiäisiä. Ei siis ihan perinteisiä lemmikkejä, vaan siis torakoita yms. terraarioissaan.

● Tuli käytyä katsastamassa Pomo-esitys. Siinä näytteli mm. Ilkka Heiskanen, Juha-Pekka Mikkola ja sit siinä oli myös meiän oma poika Otto Haaparanta. Mahtavinta ehkä oli nähdä oma kaveri isojen tähtien kanssa lavalla, mutta oikeesti mahtavinta oli se, että tyyppi on päässyt mukaan tommoseen projektiin! Se jos kuka sen oikeesti ansaitsi, koska tyyppi pistää aina sydämensä mukaan kaikkeen mihin ryhtyy.

● "Jokaiselle jotakin"-"sarja" alkoi tulla jonkinlaiseen päätökseensä, koska musta tuntui, ettei mun ole järkeä kirjottaa enää mistään niistä asioista, joita siinä yleensä käsittelin. Se ikäänkuin kuivui pois.

● Lokakuussa katsoin elokuvan "Teit meistä kauniin" ja siis se oli kyllä ihan mahtava. Pidin kyllä vahvasti! Eikai se muuten olisi saanut omaa merkintäänsäkään.

● Sitten täällä blogin puolella mainostin sitä, että ostettiin meille uusi televisio. Sitten paljon sitä, että miten kivaa lenkeillä käyminen olikaan. Ja ehkä parasta oli ns. uudet viikonloput. Hitaat aamut aamutakki päällä kahvia hörppien ja tehden asioita joista itse pitää, ai että.

● Yhtenä tämmöisenä hitaana aamuna mä havahduin siihen, että mulla on joulufiilis. Kaikki sinä aamuna muistutti mua joulusta jotenkin ja mulla oli harvinaisen hyvä fiilis.

● Vaan sitten saapui marraskuu, joka jotenkin vaan mursi mut täysin. Töiden puolesta mulle tuli lisää painolastia, koska tiedostin sen pian loppuvan ja uusia töitä pitäisi saada. Sitten jäin sitä pyörittelemään päässäni ja yhtäkkiä kaikki padotut asiat alkoi tippua mun niskaan. Mä menin jotenkin ennennäkemättömällä tavalla hajalle. Se oli semmosta usva aikaa taas. Menin aika usvassa töihin, suoriuduin usvassa töistä ja tulin kotiin vaan olemaan. Pyöräilymatkat töihin ja töistä kotiin mulla oli vaan kyyneleet silmissä, mutta aina perille päästyä mun piti taas ryhdistäytyä. Ei voinut näyttää sitä töissä eikä kotona. Olin jotenkin tosi syvällä masentuneisuudessa ja musta tuntui, etten saa tukea mistään – kun en sitä hakenutkaan. Se oli vaan jotain niin kamalaa, enkä tahdo ihan heti uudestaan, josko enää ikinä.

● Blogin puolella tosiaan kävin läpi sitä kuinka mun patterit on ihan lopussa. En jaksanut mitään muuta kun vaan käyttää kotonaoloaikani siten, että tein asioita, jotka vain kulutti aikaa. Mitään intohimoa mitään kohtaan ei ollut, kunhan vain selviytyisin päivästä toiseen. Jossain vaiheessa se olo alkoi helpottaa, mutta ei pitkäksi aikaa.

● Kirjotin siitä, että nukuin tosi huonosti. Ja siis niin, mä nukuin tosi huonosti koko kuukauden. Muutamia tunteja yössä ja nekin aikalailla väärään aikaan. Saatoin nukahtaa vasta 00 aikaan yöllä ja heräsin uuteen päivään jo 02.

● Jossain kohtaa Eirakin ehkä alkoi uskoa, että ei mulla ole kaikki hyvin ja yritti alkaa ymmärtämään mua. Silloin mulla itsellänikin helpotti olo, vaikka en tavallaan mitään ymmärrystä ja apua ollutkaan kaivannut.. Aloin nousta sieltä usvasta, ja tuleva joulukuu edesauttoi sitä kivasti. Onneksi olen jouluihminen ja saan joulukuusta voimaa.

● Joulukuu alkoikin sitten aikalailla uudella energialla, huh.

● Töissä tein, yllätys yllätys, lähinnä vaan perushommia. Viimeisinä viikkoina tein mun henkilökohtaista loppusiivousta siellä, koska siis joulukuun loppuun mulle oltiin vaan kirjoitettu palkkatukisopimus.

● Joulukuussa oli myös firman pikkujoulut. Käytiin syömässä ihan ok ruokaa ja käytiin katsomassa mainio teatteriesitys; Klassikko jo syntyessään. Se oli erilaista ja uutta itselle, ja siksi pidin siitä. Toki tämän virallisen ohjelman jälkeen jatkettiin vapaampaan ohjelmaan, eli laulamaan karaokea kuppilaan.

● Joulukuun haastavin osuus on se, että joululahjojen lisäksi mun täytyy aina hankkia Eiralle syntymäpäivälahjakin. Yhden lahjan keksiminen on nykyään jo itsessään haastavaa, mutta että pitäisi hankkia vielä kaksi samassa kuussa.. No, mä ehkäpä onnistuin siinä kuitenkin! Eira väitti pitävänsä kaikista lahjoista mitä se multa sai.

● Mun joulukalenteri, eli blogiputki, onnistui täydellisesti. Ehkä jopa ylitäydellisesti, koska putki jatkui ihan koko kuukauden! Sitä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut.

● Joulukuun blogitapahtumia on ymmärrettävästä syystä hyvin vaikea lähteä kirjaamaan ylös, koska siis.. Pitäisi kirjata melkein kaikki.. Pääkohdat itselle ehkä kysymykset ja vastaukset -merkinnät, koska mä tykkään vastailla kysymyksiin. Kaikki maalaukseen liittyvä ja toki siis kaikki muukin positiivinen! Sitten siellä oli toki toi joku flunssa, joka ajoi hetkeksi työkyvyttömäksi ja toi mukanaan ihan uudenlaisia taudinkuvia; kuten nyt sylkirauhasen turpoaminen/kalkkeutuminen (mitä se nyt ikinä olikaan).

Ja tässä oli tämä! Antakaas kun kerroin teille, että kauanko mulla kesti tässä yhteensä.. No, nyt mä sen kerron teille; alotin tän nimittäin siinä aikalailla tasan kello 7 aamulla ja kello on nyt 11:19. 4 tuntia ja 19 minuuttia.. Välissä pidin vain yhden pienen tauon kun hain lisää kahvia..

Joten jos te ette nyt lue tätä tekstiä niin mä syyllistän teitä! Syyllistän teitä.. No, syyllistän jostain! Mä käytin tähän paljon mun aikaani ja jos te ette ole lukeneet tänne asti niin mulla on oikeus siihen.

Nyt en jaksa enää venyttää yhtään, koska haluan tehdä jo jotain muuta! Kiitos, hei!

Terveisin,

Tekko

Vuoden ensimmäinen blogimerkintä!

Mul oli jo eilen hirveä hinku päästä kirjottamaan, mutta enemmän mun teki mieli katkasta se blogiputki – ja sen takiahan siis ei vaan voinut kirjottaa.

Vaikka se oli kivaa, niin oli se myös vähän turhaa pakottamista. Musta on ehkä kivempi kirjottaa tänne sillein, ettei mikään velvota.. Ja taas tavallaan mulla on ikävä sitä, että oli se yksi hetki päivästä kun piti tulla kirjottamaan.. Aika ristiriitaiset fiilikset siispä. No, putki on nyt joka tapauksessa katki ja tää blogi palaa taas takaisin vanhaan kaavaansa; säännöllisen epäsäännöllinen.


Ollaan siirrytty vuoteen 2020, eli kakskytluvulle. Tässä kohtaa vuotta yleensä kaikki on tekemässä kaikenlaisia uusia valintoja elämässään, mutta mä en ajatellut kyllä muuttaa mitään. Mä oon sitä joskus yrittänyt, mutta todennut, että ei asiat siten toimi. Päätöksiä voi tehdä, mutta niiden pysyvyys on hataralla pohjalla jos se on vaan joku lupaus tälle vuodelle.

Tottakai siis itekin ajattelee aina alkuvuodesta, että kaikki jotenkin muuttuu. En tiedä miksi, mutta se vaan tapahtuu. Pää yrittää kehittää kaikkia uusia juttuja tälle vuodelle. Tää alkuvuosi on aikalailla samanlainen kun mun alkuyöt on yleensä; tulee tosi paljon hyviä ajatuksia, jotka myöhemmässä ajankohdassa tuntuukin tosi suppeilta, eikä pääse toteutukseen asti.

Siis periaatteessa ja ihan käytännössäkin tämä on edelleen tätä samaa. Vuosiluku on vain vaihtunut. Miksei sitä pyrkis aina siihen, että olis parempi ihminen? Sitä mä olen ainakin itse yrittänyt opetella, mutta selkeästi tästä alkuvuoden huumasta on tosi vaikea päästä karkuun.

Mä en tiedä oikein, että mitä mä nyt jaarittelen.. Mä olen taas nukkunut aika vähän, enkä oikein saa pidettyä ajatuksia ehjinä.


Mä voisin kyllä silti vielä kertoa teille tosta vuoden vaihteesta, että miten se täällä sitten loppujen lopuksi menikään.

Meille tuli kun tulikin ihan mukavasti väkeä, koska siis meitähän taisi parhaimmillaan olla 7 ihmistä täällä. Ei se hirveästi ole, mutta ei se ole liian vähänkää – sopivasti meiän olohuoneen istumapaikoille. Pääasia on, että saatiin kivat illanistujaiset aikaiseksi täällä.

Käytiin siinä kello 20 aikaan katsomassa Riihimäen keskuskentällä, hmm, olikohan se nyt yrittäjien järjestämä ilotulitus. Se oli samaan aikaan sekä mahtava, että jotenkin tosi tylsä. Se tylsyys varmaan johtunee lähinnä omasta päästä, koska ajattelee aina, että "kyllä olisi voinut olla parempikin!"

Sieltä me palattiin takaisin meille, ja alettiin sitten oikeestaan vasta istua iltaa. Istuttiin olohuoneessa ja kuunneltiin musiikkia. Eira laittoi meille keittiössä pöydän koreaksi (표). Käytiin syömässä nakkeja, erilaisia salaatteja, cocktailpiirakkaa ja munavoita, juustoja ja keksejä.. Myöhemmin kuunneltiin musiikkia ja pelattiin erinäisiä pelejä – ja nautittiin lisää juustoja ja keksejä. Mä otin aika rauhakseltaan olutta, koska ei se välttämättä enää ole se juttu. Se, että on mukavaa, on se juttu. Ja mulla oli mukavaa.

Pelailtiin siinä Aliasta ja se oikeestaan jäi kesken, koska kello alkoi lähestyä puolta yötä ja piti mennä pihalle vuoden vaihtumista juhlistamaan. Joka puolella pamahteli, mutta meiän lokaatio oli sikäli huono, että me nähtiin vaan taloja, puita ja niiden yllä poksahduksia ja välkettä. Nähtiin me toki muutamat kaverinkin räjäyttämät raketit, ja ne ihan huippupaikalta, vierestä.

Kun raketit oltiin ihasteltu, niin palattiin takaisin meille. Oli aika siirtyä seuraavaan peliin, joka olisi kyllä ilmeisesti täytynyt pitää ensimmäisenä pelinä.. Pelin nimihän on Poliittisesti epäkorrektia, ja mitä ilmeisemmin se vaatii ihmisiltä liikaa keskittymiskykyä – jota ei tässä kohtaa enää parilla ollut. Jos tätä peliä oltaisiin alkuillasta pelattu, niin oltaisiin ehkä saatu siitä se kaikki potentiaali ulos, mutta tässä kohtaa oli edes turha toivoa. Muutamat hyvät naurut kyllä irtosi, mutta ton pelin parissa niitä on yleensä tarjolla paljon enempi.

Pelin aikana ja sen jälkeen osa porukasta hupeni. Meitä jäi meille enää 4, eikä sekään oikeestaan tuntunut hassummalta. Lojuttiin olohuoneessa ja laiteltiin vuoronperää musiikkia YouTubesta. Mulle iski jossain vaiheessa mun nippelitietohiprakka päälle ja aloin kertomaan faktaa kappaleista ja esittäjistä. Tässä kohtaa mulle ei enää edes olut maistunut, mutta join sivistyneesti irvistellen valkoviiniä.

Jossain vaiheessa mentiin Eiran kanssa vielä käyttämään Nella pihalla ja päätettiin, että eiköhän meiän ilta ollut sitten siinä. Kaadoin noin puolilasia valkoviiniä terassilta maahan ja palattiin sisään. Hetki sen jälkeen kun me mentiin pehkuun, hiljeni myös olohuone. Bileet olivat päättyneet, ja kello oli mahdollisesti jotain 3-4 välillä.

Mulle ei kyllä tullut uni vielä siinäkään vaiheessa, vaan makasin sängyssä ja katselin videoita YouTubesta noin 8-9 asti. Sitten vasta se uni tuli..


Seuraavana päivänä, eli eilen, ei ollut sen kummempia oloja ja oli kuitenkin ollut kiva ilta. Kyllä mä kutsuisin sitä iltaa siispä lähes kaikin puolin onnistuneeksi. Sitten tää on ollut aikalailla vaan paluuta arkeen.

Ja, no.. Eipä mulla tässä enää mitään.

Terveisin,
Tekko