Pari asiaa taas

Kun nyt on nämä ajat, että mä kirjotan lähinnä vaan MON-merkintöjä ja sit välillä jotain muuta väliin, niin ajattelin nyt kirjottaa jotain muuta sinne väliin. Taas kerran mulla on liuta pienempiä asioita, joista ei ehkäpä saisi omaa merkintäänsä kasaan. Ja jännä juttu, että osa näistä liittyy viime kertaiseen "Muutama ns. pienempi aihe"-merkintään.

Tää alkaa selkeesti muodostumaan tämän vuoden teemaksi, että on MON-merkinnät ja sitten on "pienemmät aiheet". Pienemmät aiheetkaan ei siis oo silleen pienempiä aiheita, mutta mun päässä ne on pieniä aiheita siksi, että en tiedä tosiaan saanko niistä kokopitkää blogimerkintää. En edes kyllä tiedä mikä on kokopitkä blogimerkintäkään, mutta mä tykkään ajatella, että blogimerkintä ei saa olla hirmuisen lyhyt. Se on sopiva sitten kun se sopii mulle.

Mennäänkös sitten niihin asioihin? Mennään vaan, saitte ylipuhuttua.


Ja mikäs olisikaan mukavampi aloitus tähän kun hampaiden pesu. Te ehkä mietitte, että miten kolmekymppinen mies voi tehdä hampaiden pesusta näin ison numeron.. No, sitä mietin minäkin välillä. Tähän ikään mennessä sen olisi pitänyt olla itsestäänselvyys noin 30 vuotta. No, vähintään 24-25 vuotta. En mä tiedä missä kohtaa ihminen alkaa muodostamaan itsestäänselvyyksiä..

Mutta niin, siis ajatelkaa, mä olen tosiaan kolmekymppinen mies ja vasta nyt mä olen saanut tuhlattua ensimmäisen hammastahnatuubin ihan yksin loppuun. Okei, Eira kokeili sitä yhden kerran, ei pitänyt, ja antoi mun nauttia siitä yksin loppuun.

Kyllä, vaikka se kuulostaa tosi.. No kaikelta epämiellyttävältä, että ihminen ei ollut tähän ikään mennessä onnistunut käyttämään ainuttakaan hammastahnatuubia alusta loppuun, niin nyt olette lukeneet senkin tapahtuneen.

Mä oon aina inhonnut hampaiden pesua. Mä en tiedä miksi, mutta musta se vaan tuntuu epämukavalta. On aina tuntunut ja tulee varmaan aina tuntumaan. Nyt kuitenkin olen ymmärtänyt sen, että ehkä se parin minuutin epämukavuus on sitten sen arvoista, että voi pureksia asioita vielä vanhempanakin.

Mä luulen, että nyt oli aikalailla viimeiset hetken opetella tämä homma, koska mun suu oireili todella paljon. Se mut ehkä ajoikin vähän siihen suuntaan, että nyt on pakko tehdä jotain. Mun ikenet siis vuosi kokoaika verta. Aamuisin, päivisin ja iltaisin, aina kun tein jotain mun suulla, niin jostain tuli aina tippa verta. Se alkoi tuntua hyvin epämiellyttävältä, joten päätin tehdä asialle jotain.

Ostin semmosta hammastahnaa kuin Paradontax, koska sitä mainostettiin siten, että "ikenet vetäytyy ja hampaat lähtee, käytä tätä ja selviät"-tyyliin. Se on maultaan hyvin jännä, mutta mun suuhun juuri oikea. Se on vähän kun.. Hmm, salmiakki? Ei se kyllä ihan salmiakki enää ole, mutta alkuun se oli musta vähän siihen suuntaan viittaava. Se on kuitenkin semmonen suolanen hammastahna ja mä tykkään sen mausta. Käytän sitä nykyään aamuin ja illoin ja musta tuntuu, että verentulo ikenist on vähentynyt huomattavasti. Oikeestaan enää aamuisin vuotaa vähän, kun suu kerkee kuivua yöllä kuorsaamisesta.

Sillon kun alottelin tätä opettelua, niin se hammastahnakin oli verenpunaista aina ulos tullessaan. Nykyään se tulee ulos lähes saman värisenä kun menee sisäänkin, eli jotain kehitystä on tapahtunut silläkin rintamalla.


Sanoiko tai kirjoittiko joku, että näistä ei saisi kokopitkiä blogimerkintöjä? Ei, te olette lukeneet väärin. Kyllä tää hampaiden pesu ainakin inspiroi mua kirjottamaan aika pitkästikin. Hups. Tosin en usko, että se haittaa.


Seuraavaksi mä haluaisin kirjottaa muutaman sanasen tosta koronaviruksesta. Mä olen yrittänyt vältellä aihetta, koska mä nyt vaan olen semmonen, että yritän vältellä kaikkea epämukavaa. Tämä tämänhetkinen tilanne on hyvin epämukava, joten olen vain yrittänyt elää omaa elämääni ja jättää uutisten seuraamisenkin vähemmälle.

Mä kai tavallaan olen karanteenissa, koska mä en itse halua pahemmin poistua kotoota. En halua ottaa sitä riskiä, että mä saisin sen taudin jostain ja kuljettaisin sen edes oireettomana johonkin, josta joku saa sen sitten itselleen ja mahdollisesti käy se pahin. Mä haluan antaa tän tilanteen nyt rauhottua täysin.

Mulle tää tosin on silleen aika helppo tilanne, että mä olen tottunut tämmöseen elämään. Oon aika usein neljän seinän sisällä viikkoja ja ainut kontakti ulkomaailmaan on kaupassakäynti. Eihän tää siis silleen mun normeja ole mitenkään muuttanut, mutta on lisännyt pelkoja. Oikeestaan mitä enemmän uutisia lukee, niin sitä enemmän alkaa pelottamaan. Siksi olen jättänyt nettilehtien lukemisen hyvin vähäiselle. Välillä tulee katottua jotain uutisia telkkarista, jos telkkari sattuu kääntymään oikeeseen aikaan oikeelle kanavalle. Telkkarissa uutiset yleensä on suhteellisen neutraalissa valossa esitettyjä kun taas iltapäivälehdet esittelee vaan mustia uutisia.

Ja siis just tämä kaikki ylimääräinen tässä ympärillä on se mikä mua eniten häiritsee. Ihmisiä ihan tahallaan pelotellaan, vaikka siis ymmärrän kyllä kyseessä olevan vakavan asian. Parantuneista uutisoidaan tyyliin suhteessa 1/100 = eli 1 parantumisuutinen ja 100 nyt kuollaan kaikki-uutista. Onko joku ihme, että ihmisillä on joku massahysteria päällä?

Ja sit siis se, että ihmiset ei usko. Jos ei kuuluta siihen hysteriaporukkaan, niin sitten ollaan niitä joita mikään ei koske. "Ei tässä ole mitään hätää, voin mennä ja tehdä kaikkea kuten ennenkin". Tyhmä ajatusmaailma. Mä haluaisin ymmärtää, että miten se on niin vaikeeta ajatella omaa napaansa pidemmälle? Jos juuri sinä et ole riskiryhmää ja pelkää tautia, niin pelkäisit nyt ainakin sitä, että viet sen taudin jollekin joka sitä ei välttämättä kestä. Ajattelisit muitakin.

Itsekkyys ja väliinpitämättömyys pitäisi olla poikkeuslailla tuomittavia asioita. Mun mielestä ihan hyvin voisi kirjottaa sakkolapun kaverille, joka ei välitä kun omasta navastaan ja on valmis viemään tautia eteenpäin. Ja jos sakkolappu ei auta, niin ehdottomasti pakkokaranteeniin.

Ne rajotukset on meiän kaikkien hyväksi. Miten se on niin vaikeeta? Mä huomaan, että mä kiihdyn tässä, mutta ehkä mulla on siihen aihetta.


Ja.. Mulla hävis kaikki ajatukset. Menin kesken tän blogimerkinnän tutkimaan noita koronakuolemia, koska olisin halunnut jatkaa tota juttua vielä jotenkin, mutta se sekotti mun pään täysin. Toi yks Youtube-livevideo mitä katson paristi päivässä, on monta päivää näyttänyt Suomen kuolleiksi 10 henkilöä, mutta nyt se oli vaihdettu ysiin. Menin siitä jotenkin ihan hämilleni, yritin etsiä aiheesta lisää tietoa ja ajatus koko blogimerkinnästä katkesi täysin. En osannut jatkaa enää mitenkään, joten.. Kai tää oli tässä?

Jatkossa pitää koittaa olla keskeyttämättä hyvää tajunnanvirtaa. Nähtävästi siitä on hyvin vaikeeta saada kiinni uudestaan. Mä olen aivan tyhjä, vaikka äsken mulla oli vaikka ja mitä mielessä. Harmittaa.

Ehkä seuraavalla kerralla sitten taas jotain.. Tätä mulle ei ole koskaan aikasemmin vissiin käynyt. Jäi jotenkin ihan kesken kaikki.. Vaikka no, onhan tossa nyt jotain. Tai aika paljonkin. Mulla vaan.. Oli vielä jotain, mutta ei ole enää. Kiitos, anteeks, näkemiin.. Älkää katkaisko tajunnanvirtaa.

Terveisin,
Tekko

MON: Kaksi kuukautta!

Uusi viikko ja samalla myös uusi kuukausi paketissa. Mun oli tarkotuksena tehä tänään se semmonen käyrä taas tähän, koska nyt on taas uusi kuukausi takana, mutta.. No, mä tein nyt kaks kertaa sen käyrän ja molemmilla kerroilla se meni pieleen. Mulla meni noin 30 minuuttia tehokasta blogiaikaa, joka ei ole yhtään hyvä asia nyt.

Ei käyrää, koska se ei onnistunut ja aikaa meni hukkaan. Kiitos.


Ja tästä tuhlaantuneesta ajasta johtuen pidän tämänkin mahdollisimman lyhyenä. Eli, mites se edellinen viikko nyt sitten menikään kaikenkaikkiaan?

Lukemia kun katsoo, niin viikko ei vaikuta yhtään samanlaiselta kun edeltävät. Tää oli jotenkin hyvin jännä viikko. Yhtenä päivänä haettiin makkaraperunat Riihimäen asemalla sijaitsevalta Eväspysäkiltä, koska vaan teki mieli ja aina ei voi kieltäytyä rasvaherkuista. Se näky seuraavana päivänä heti, mutta sit mä yritin kaikkeni saada sen heti pois ja pidin semmosen 45 minuutin (taukoineen) rääkkäyksen itelleni yläkerrassa; kahvakuula- ja nyrkkeilytreeni siis.

Seuraavana päivänä tulokset yllätti taas, koska.. Ei ollut lähtenyt mitään, vaan oli tullut lisää. Olin hetken, että mitähän mä nyt oon tehnyt väärin? Mutta sitten tajusin, että kun meillä on toi vaaka joka näyttää kaikkia muitakin numeroita, niin mun rasvaprosentti oli kutistunut isosti ja lihasprosentti oli sen sijaan noussut. Eli olin muuttanut rasvaa lihakseksi ja siksi paino ei ollut pudonnut.

Muutenkin pitäis ehkä enemmänkin seurata noita juuri muita numeroita tossa, koska nekin kertoo aika paljon. Ei oo hyvä jos paino lähtee vaan ja rasvaprosentti senkun pysyy tai jatkaa nousuaan. Pitää yrittää saada siihen jonkinlainen tasapaino. Ja tommosilla treenipäivillä se varmasti onnistuu ihan hyvin.

No, mennään niihin numeroihin: La-su +-0, su-ma -0,3 kg, ma-ti +0,7 kg, ti-ke +1,0 kg, ke-to -0,4 kg, to-pe -0,3 kg ja pe-la -0,9 kg. Onnistuin onneksi loppu viikosta ottamaan ne kaikki takasin tulleet kilot alas ja säilyttämään silti lihasprosentin korkeemmalla kun yleensä. Olen tyytyväinen viikkoon vaikka..

.. Viikon yhteistulos on -0,2 kg. Se tarkoittaa siis, että kahden kuukauden aikana multa on lähtenyt yhteensä 10,6 kiloa. Ja siihen jos johonkin mä olen hyvinkin tyytyväinen. Ja siis oon mä oikeesti tohon viikkosuoritukseenkin tyytyväinen, koska siis oikeesti ne prosentit meni oikeisiin suuntiin. Aina jos rasvaprosentti kutistuu niin ollaan oikeella suunnalla.


Telkkarista tuli joku aika sitten Olet mitä syöt-sarjan jakso, missä oli Mikko Töyssy mukana. Se onnistui 8 viikon aikana tiputtamaan 10 kiloa. Ja hei, mä olen nyt samoissa! Jotenkin musta vaan tuntuu, että Töyssy taisi aikalailla pysähtyä siihen painoonsa, mutta mulla olisi tarkoitus tulla tästäkin vielä alas.

Mun henkilökohtainen tavote on jossain ~15 kilon päässä, joten tekemistä vielä riittää. En usko, että seuraavat 8 viikkoa tulee viemään multa 10 kiloa, mutta olen hyvin onnellinen jos edes 5 kiloa lähtee. Ei mulla tässä mikään kiire ole minnekään, vaikka tavallaan on. Mä olen suhteellisen kärsimätön ihminen ja haluaisin tuloksia nyt heti kiitos. Pitää vaan malttaa mieli ja antaa kaiken tapahtua rauhassa ja pääasia on nyt se, että mä tutkin kehitystä ja teen oikeita ratkaisuja.

Hyvä tästä vieläkin tulee, vai mitä? Kohta on toivottavasti lämmintä ja kivaa, ja oon ajatellut hankkivani rullaluistimiini uudet renkaat, jotta pääsen kesällä niitä taas käyttämään. Vaikka Riihimäki rullaluistelijalle onkin huono paikka, niin pitää vaan yrittää löytää oikeat kadut. Rullaluistelu on kivaa, joten haluan palata sen pariin.

Ja.. No, eiköhän siinä ollut. Joo, ei tule enää mitään. Aivot on ihan tyhjät. Nyt äkkiä syömään!

Terveisin,
Tekko

Keittiöjuttuja

Me ollaan ruvettu kattoo telkkarista semmosta ohjelmaa kun Kaappaus Keittiössä. Sen lisäksi, että se on suhteellisen hyvä ohjelma, niin sillä on myös positiivinen vaikutus siihen mitä meillä tapahtuu keittiössä.

Mä oon ainakin ite innostunut hyvin paljon tuomaan keittiöön kaikkea uutta. Ei siis uutta silleen, etten olis koskaan ennen nähnytkään, mutta uutta meiän keittiössä. Tai.. No onpas tämä nyt vaikea selittää. Annetaan nyt esimerkki: Ennen kun oon tehnyt jauhelihakastiketta, niin se on ollut jauhelihaa ja kastiketta. Nykyään se voi olla jauhelihaa, porkkanaa, sipulia ja kastiketta. Pieniä lisäyksiä siis perinteisiin ruokiin.

Muutama viikko sitten tehtiin Kari "Kape" Aihisen innostamana lasagnea itse. On sitä ehkä joskus aikasemminkin tehty, mutta nyt ei ostettu mitään valmiita kastikkeitakaan, vaan tehtiin kaikki mikä voitiin itse. Ja kyllä se oli sen vaivannäön arvoista.

Viime viikonloppuna päätin sitten kokeilla herkkusieniä. Ei, nekään ei ole uusia meidän keittiössä, mutta tällä kertaa sienet ei ollut säilykepurkissa, vaan ne oli kokonaisia mollukoita. Niitä lähdettiin sitten Ronin kanssa viipaloimaan ja saatiin niistä loppujen lopuksi oikein maittava herkkusienipasta. Mä en oo kokeillut herkkusienipastaa säilykeherkkusienistä, mutta mä olen aika hyvin varma siitä, että noista "oikeista" herkkusienistä tuli paljon parempi.

Sittenhän mä ikäänkuin hieman innostuin niistä herkkusienistä ja tehtiinkin seuraavana päivänä pizzaa, johon oli pakko myös viipaloida "oikeat" herkkusienet mukaan. Ja siis ekaa kertaa mä maistoin myös ne herkkusienet siellä pizzassa. Ollaan aikasemmin aina käytetty purkkiherkkusieniä, mutta ne kadottaa kyllä makunsa ja koostumuksensa – ehkä ne häviää kokonaan – kun ne pääsee uuniin pizzan päällä. Jännä, että sitä ei oo koskaan edes ajatellut, että vaikka sitä sientä sinne on laittanut, niin ei se sieltä ole kyllä maistunut.. Nyt kun oli ihan rehellisiä herkkusieniä päällä niin ero oli ihan selkeä.

Oon myös ottanut aika paljolti tuoreen chilin mukaan ruoanlaittoon. Ennen oon hakenut sitä kivaa pientä potkua jostain cayennepippurista tai tabascosta, mutta nyt kun mä oon jossain määrin alkanut kaivata ruokaan väriä, niin kyllä on kiva käyttää jotain minkä voi erottaa valmiista annoksestakin. Maullisesti en tiedä onko siinä niin hirveetä eroa, mutta annos näyttää heti paljon paremmalta, ja se on edistysaskel.


Mä haluaisin opetella käyttämään myös paljon lisää erilaisia aineksia; paprikaa, tomaattia, fenkolia, sipuleita ja kaikkea. Kaikkea paitsi kesäkurpitsaa, koska siitä mä en pidä. Älkääkä väittäkö, että "sä et vaan oo maistanut sitä", koska kyllä mä olen. Mä olen maistanut sitä lapsena, mä olen maistanut sitä aikuisena ja voin sanoa, että siitä mä en vaan pidä. Mä voisin antaa sille vielä mahdollisuuden, koska mä olen aika vastaanottavainen ruoan suhteen, mutta mä en vaan tiedä mitä siitä sitten kannattaisi tehdä, jotta siitä oppisi pitämään.


Ja koska minä olen minä, niin mä harvemmin haluan mitään suoraa reseptiä mihinkään, joten aika monet asiat on katsottu nopeesti netistä ja sen perusteella alettu säveltämään. Katon netistä yleensä vaan mitä tarvitsen ja jos joku asia ei vaan aukene itsestään. Sinällään on hieman harmi, että en noudata mitään reseptejä, koska jos joku tekemäni ruoka on niin hyvää, että sitä voisi tehdä toistekin, niin mulla ei ole siihen mitään reseptiä – paitsi päässä jonkinlainen muistijälki (jos se nyt edes on oikea sana tässä tilanteessa).

Me ollaan kyllä alettu tässä ylläpitää myös jonkinlaista reseptivihkoa, mutta se on lähinnä ollut nyt Eiran käytössä. Tai siis Eiran täytössä; Eira on kaivanut sinne meiän eniten käytetyt reseptit netin syövereistä. Nyt mun pitäisi vaan ruokaa laittaessani aina merkata asioita ylös tai ruoanlaiton jälkeen viimeistään, jotta reseptit säilyisi. Tosin, mun on mahdotonta laittaa mausteiden suhteen mitään mittayksiköitä, koska mun periaate on, että maistamalla selviää. Kapea lainatakseni; mausta ja maista.

Toisaalta oon kyllä aina ollut jollain tavalla tyytyväinen myös siihen, että mulla ei ole mitään reseptiä esimerkiksi jauhelihakastikkeeseen, koska olisi kovin tylsää syödä aina saman makuista. Kun ei ole mitään ohjetta mitä seurata niin aika usein tulee erilaista, erilailla hyvää kun edellisellä kerralla.

Ja vielä vähän lisää resepteistä, koska on niilläkin hyvät puolensa. Mä voin ehkä sanoa, että mä olen meillä yleensä se joka laittaa ruokaa, mutta on toki myös päiviä kun Eira valmistaa jotain. Eiran tapa laittaa ruokaa on aika pitkälti resepteistä lukemista, mutta se toimii todella hyvin. Mä aina sävellän kaikkien ruokien kanssa ja ne maistuu milloin millekin, mutta Eiran tekemänä ne maistuu hyvin usein perinteisiltä, ja niitäkin kaipaa tosi usein. Tässä on suhteellisen hyvä tämmönen tasapaino, ainakin mun mielestä.


Ja mä muistan, että mä olen joskus kirjottanut tänne blogiin siitä, että mä tykkään ruoanlaitosta ja haluaisin useammin tehdä ruokaa muillekin. Meille nyt on jollain tavalla alkanut muodostumaan semmonen tapa, että Roni viettää aika usein viikonloppuisin aikaa meillä ja mä saan laittaa ruokaa Eiran lisäksi jollekin muullekin.

Ehkä mä olen jollain tavalla kiitoksenkipeä, koska musta on kivaa jos joku tykkää mun tekemästä ruoasta. Odotan aina, että mitä ihmiset sanoo.

Viime aikoina, juuri kaiken tämän uudenlaisen innostuksen alettua, oon ite ja muutkin on pitänyt mun tekemästä ruoasta enemmän. Se on kaikinpuolin mukava juttu. Mä saan itse hyvää ruokaa ja mä saan kiitosta siitä mitä olen loihtinut.

Mä olenkin enenevissä määrin alkanut miettiä ravintolakokin ammattia vakavasti. Mä en vaan jaksaisi enää kouluja, joten pitäisi päästä etenemään jotain toista kautta huipulle. Okei, ei huipulle tarvitse päästä, mutta haluaisin kovasti silti tekemään ihmisille ruokaa.

Toisaalta siinäkin on omat riskinsä; mitä jos se alkaa tuntua liikaa työltä ja kotona ruoanlaitto ei ole enää kivaa? Ruoanlaitto on kiva harrastus, mutta onko se kiva harrastus enää jos sitä tekee päivät pitkät kokoaika? Niin.. Ehkä sekin riski olisi otettava, jotta joskus pääsisi oikeesti tekemään jotain mistä tykkää.


Hmm.. Mä en tiedä sainko mä tätä merkintää nidottua nyt yhteen, mutta aikalailla se kaikki käsittelee jollain tavalla ruokaa. Tää oli kylläkin silti tajunnanvirtaa, joten se voi selittää sen jos teksti tuntuu pomppivalta tai keskeneräiseltä. Tosin, en edes tiedä tuntuuko se pomppivalta tai keskeneräiseltä, mutta musta tuntuu vaan siltä, että kaikki ajatukset vaan johti liian nopeesti toiseen ja sitten vaihtuikin jo tekstin suunta.

Nyt kuitenkin lopettelen tähän.

Terveisin,
Tekko

MON: Seitsemän

Enhän mä taas selkeestikään osaa kirjottaa mistään muusta kun tästä MON-projektista.. Mä olen kyllä koko viikon ajan yrittänyt päässäni pyöritellä erinäisiä aiheita, mutta mikään ei ole sytyttänyt semmosta "nyt on pakko kirjottaa!"-fiilistä. Ja jos semmosta fiilistä ei tule, niin harvemmin sitä tulee tänne blogin puolelle tultua ilmankaan.


Mistäs mä alottaisin tän viikon jutut.. No, lähdetään vaikka siitä, että mä saatoin keksiä ratkaisun mun ikuiseen ongelmaan veden juonnin suhteen! Mä otin käyttööni 1,5 litran pullon ja mun tarkoitus on juoda semmosia 2 päivässä. Eikö se ole 3 litraa mitä ihmiselle suositellaan? Oli tai ei, niin 3 litraa mä nyt kuitenkin sain jo eilen juotua.

Aikasemmin mulla oli joku 0,5 l sheikkeri (vai miksi noita tommosia pulloja nyt kuuluisikaan kutsua?), enkä koskaan pysynyt laskuissa mukana. Saatoin juoda litran, kaksi, kolme tai neljä, mutta en koskaan osannut laskea sitä ja se häiritsi mua itseäni. Kyllä, mä olen tämmönen lukujen tarkkailija. Jos mä en jotain lukuja tässä hommassa tiedä, niin se häiritsee mua hirmuisesti. Nyt tosin vesi on pois ongelmalistalta! Saa vaan nähdä, että kuinka kauan tällä kertaa..

Mä en ymmärrä sitä, että minkä takia mun pää ei ikinä ymmärrä sitä, että ihminen tarvitsee vettä. Jos mä en tavallaan pakota itseäni juomaan vettä, niin silloin mä en juo vettä. Haluaisin kuvitella, että nyt jos tarpeeksi kauan pidättäydyn 2 pullollista päivässä-tavassani, niin ehkä se nyt vihdoin rutinoituu. Onko se oikea sana tässä tapauksessa? No, siis ehkä veden juonnista nyt vihdoin tulee mulle tapa.


Liikuntaa mä en ole pahemmin harrastanut – enkä oikein mitään muutakaan – kuluneella viikolla. Aika pitkälti oltu vaan kotona neljän seinän sisällä, koska ulos jos menee niin iskee korona. No ei, ei lietsota sitä nyt täälläkin. Sivutakseni asiaa hieman, niin mä suhtaudun koronaan.. Hmm, tietynlaisella varovaisuudella. En lähtisi uhmaamaan annettuja rajotteita, enkä halua tautia itselleni, koska en halua sitä myöskään levittää kenellekään.

Mutta tosiaan, liikuntaa pitäisi alkaa taas harrastamaan. Yläkertaan ei ole taas aikoihin viitsinyt mennä, koska siellä on liian kylmä. Kahvakuulilla ei ole aikoihin oikein voinut mitään tehdä, koska mun oikeessa olkapäässä on nykyään jatkuvasti jotain vikaa. Parina edeltävänä yönä en oo oikein saanut kunnolla edes unta, koska toi olkapää rupee jotain vihottelemaan.

Lenkeillä voisi käydä, mutta en tiedä taas miksi en ole saanut aikaiseksi.. Mulla käy aika usein sillein, että jos mulla on edellinen lenkki ollut ns. tylsä, niin en kovin helposti uudelle lenkille lähde. Mikä sitten on tylsä lenkki? No, joskus se kävely vaan alkaa tuntumaan pitkäveteiseltä ja sit sitä ajattelee lähinnä vaan kaikkea muuta mitä olisi voinut tehdä.. Ja kun pääsee himaan, niin ei ole semmonen olo, että olisi tehnyt mitään järkevää. Kai tää on mun joku aivo-ongelma taas, koska tätä on vaikea selittääkään.

Mutta ehkäpä siinä on tavotetta jatkoa ajatellen; lenkille siitäkin huolimatta, että edellinen lenkki olisi ollut tylsälenkki.


Johan tässä on lätisty yhtä jos toistakin, mutta se johtuu lähinnä siitä, että en keksinyt mitään tekemistä enää ja alotin tän kirjottamisen liian aikaisin. Yleensä mä alotan tän kirjottamisen "aamupunnituksen" jälkeen, koska silloin tiedän koko viikon tulokset. Nyt mulla ei vielä ole tän päivän tuloksia, niin joudun hetken tarinoimaan huvikseni.

Laitoin aamupainon lainausmerkkeihin siitä syystä, että kello 12-13 ei ole enää kovin aamua. Ja mä siis punnitsen itseni yleensä vähän ennen kello 13, koska sen jälkeen saan alkaa taas syömään.

Mä en kylläkään usko, että mun paino muuttuisi enää esim. kello 11 jälkeen, mutta tämä nyt vaan on muodostunut tämmöiseksi tavaksi. Ja enhän mä voi siis olla täysin varma, etteikö sitä muutosta voisi muutamassa tunnissa vielä tapahtua johonkin suuntaan.. Kaikkihan on aina mahdollista.

Tuli muuten mieleen sellainen hauska juttu, että voisin joku päivä kokeilla punnita iltapainon.. Sitä en ole vielä kertaakaan tehnyt, mutta olisihan se varmaan ihan kivaa informaatiota paljonko päivän aikana tulee ns. takaisin. Ja sitten voisi myös katsoa, että paljonko se paino putoaa sen paaston aikana.


Jestas, mulla on tässä tekstiä vaikka lampaat söisi, mutta multa puuttuu edelleenkin tulokset täältä! Toivottavasti olette viihtyneet tän merkinnän parissa siitäkin huolimatta, että ne tulokset on vasta täällä ihan viimeisenä. Jotenkin olettaisin, että tulokset on lähinnä se mitä ihmiset täältä tulee katsomaan, jos tulee.

Nyt ei venytetä enempää, vaan mennään suoraan asiaan: la-su -0,9 kg, su-ma +0,2 kg, ma-ti +-0, ti-ke +0,3 kg, ke-to -0,1 kg, to-pe -1,3 kg ja pe-la +-0.

Nyt on pakko sanoa, että olipas siinä viikko! Yhteensä viikolla seitsemän putosi siis roimat 1,8 kiloa! Ja mä en käsitä, että miksi? Okei, mä söin torstaina todella vähän ja todella vähäkalorisia asioita, mutta en mä olis uskonut, että se vaikuttaa noin paljoa. Ja perjantaina muutenkin ajattelin, että "huomenna siitä tulee osa takasin", mutta nähtävästi sekin oli väärä luulo.

Mä uskon kuitenkin, että näin hyvän viikon.. Okei, näin hyvän alun jälkeen jossain kohtaa on pakko tulla se stoppi tai ainakin etappi, jossa kaikki hidastuu. Melkein 2 kiloa viikossa ei voi olla tahti, joka jatkuu loputtomiin.

Itseasiassa kirjotin siitä jo viime MON-päivityksessä, että "nyt alkaa hidastuminen", mutta ilmeisesti olin silloin väärässä. Ehkä mä en lähe arvioimaan mitään vaan annan asioiden tapahtua.


Ajatelkaapas nyt.. Mä en oo kieltäytynyt mistään hyvästä ruoasta, mutta paino vaan putoaa. Pakkohan ton pätkäpaaston on siis jotenkin vaikuttaa johonkin. Kuluneella viikolla syötiin siis jopa tilattua pizzaakin, mutta se näkyi vaa'alla vain pienenä nousuna, jonka jälkeen se hävisi ekstrojen kanssa.

Mä olen aika tyytyväinen. Tai siis supertyytyväinen. Yhteensä tähän mennessä pudonnut siis 10,4 kg!


Näihin kuviin.. Tai no, vaan näihin tunnelmiin.

Terveisin,
Tekko

MON: Kuudes viikko

Tää viikko on jotenkin tuntunut tän paaston, tai oikeestaan painonpudotuksen kannalta, aika jumittavalta. Ajattelin eka, että nyt se sit oikeesti alkoi hidastumaan, mutta sitten muistin, että tää viikko vaan meni erilailla.

Tuloksia tuli, vaikka nää viikon mittaan ylös merkatut tulokset on ollut kovin pieniä. En tiedä miksi, mutta aluksi lähti hirveesti ja sit se ikäänkuin alkoi temppuilemaan. Katsokaas nyt vaikka: la-su -1,3 kg, su-ma +0,3 kg, ma-ti +0,1 kg, ti-ke +-0, ke-to -0,1 kg, to-pe +-0 ja pe-la -0,1 kg.

Mä en ymmärrä mikä toi lauantain ja sunnuntain välillä tipahtanut paino oikein on? Lauantaina kaikenlisäksi maistoin pitkästä aikaa sipsejä, jonka ei pitäisi ainakaan edesauttaa painonpudotuksessa. Ja vaikka siellä on noita päiviä, että on tullut lisää, niin silti ollaan aika runsaasti voiton puolella. Yhteensä, jos oikein laskin, tällä viikolla lähti 1,1 kg! Se on viikkotasolla mun mielestä aika hyvä. Ehkä liiankin hyvä..

Ja kokonaismäärä on niinkin paljon tämän viikon jälkeen, kun -8,6 kg. Eli kuudessa viikossa melkein 9 kiloa. En ole alan ammattilainen, mutta mun mielestä toi on erittäin paljon.

Menneen viikon tuloksista voisi kylläkin päätellä, että nyt ollaan tultu jonkinlaisen tien päähän. Jatkossa en usko, että päästään -1 kg viikkosuorituksiin, mutta jokaiseen lähteneeseen kiloon tai grammaan pitää silti olla tyytyväinen. Tässä kohtaa luultavasti aletaan vaatia sitä pitkäjänteisyyttä.


Se on kyllä jännä miten se aamupaino määrittelee mun pari seuraavaa tuntia/päivän. Jos painoa tulee lisää, niin olen seuraavat pari tuntia hieman allapäin, mutta jos sitä painoa lähtee grammakin, niin musta tuntuu, että päivä tulee kaiken kaikkiaan olemaan tosi hyvä.

Onneksi noita hyviä päiviä on tuntunut olevan nyt enemmän kun huonoja, niin ei tarvii viettää aikaa miettien, että mitä mä nyt tein väärin..

Vaikka voisi kuvitella, että huonon tuloksen jälkeen tekis mieli syödä vieläkin vähemmän ja lähteä lenkille tai jotain, niin ei. Musta tuntuu, että mä panostan asioihin enemmän silloin kun vaaka näyttää positiivista. Tykkään käydä lenkillä ja panostaa ruoanlaittoon enemmän jos vaaka näyttää, että painoa on lähtenyt.

Huonoina päivinä sitten sohvan nurkkaan pelailemaan, koska.. Niin, en tiedä. Ehkä pitäis saada niihinkin jostain lisämotivaatiota. Huonon tuloksen jälkeenkin pitäisi olla semmonen fiilis, että nyt lenkille ja ruokailuihin taas jotain parannusta. Ehkä mä vielä opin löytämään motivaatiota niistäkin päivistä, ehkä..


Ja siis ajatelkaa ihmiset, minä olin taas ylpeä itsestäni. Kävin menneellä viikolla kerran kävelylenkillä tarkoituksenmukaisesti. Ajattelin nimittäin kokeilla, että onko esim. reipas hölkkääminen kevyempää jo, kun kumminkin kiloja on lähtenyt. Ja siis mä pystyin hölkkäämään pidempään kun koskaan! Ei se vieläkään ole edes kilometriä mitä jaksan, mutta uskaltaisin väittää, että yhtäsoittoa 600-700 m. Pieni kävely siihen (ehkä joku 300 m) väliin ja sen jälkeen meni vissiin vielä 300-400 m hölkäten. Mä oon huono arvioimaan matkoja, mutta luultavasti jotain tommosta.

Ei se tosiaankaan ole vielä ns. hyvä suoritus, mutta mun lähtökohdista se on erinomainen suoritus. Mä olen siihen tyytyväinen, koska mä huomaan jaksavani paremmin. Ei se kokonaismatka vielä ole tärkeä, mutta se nimenomaan, että mä jaksan pidempiä matkoja. Olikohan toi kovin fiksusti sanottu? Ehkä, ehkä ei.


Ja nyt mulla ei muuta lisättävää. Ihmetellään taas, viimeistään seuraavana lauantaina. Toivon kyllä, että tulevalla viikolla iskisi taas joku aihe jostain ja kirjottaisin välillä jostain muustakin kun vaan tästä. Huomaan meinaan kävijätilastoista, että tää ei kovinkaan montaa ihmistä kiinnosta.

Terveisin,
Tekko

P.S. muokkasin tätä mun blogin ulkoasua hieman. Alottelin sitä eilen ja jatkoin sitä tänään. Mulla on mennyt tän uuden ulkoasun parissa varmaan 7-8 tuntia. Se aika vaan katoaa kun pääsee näpertämään CSS-koodin kimppuun. Mitä mieltä ihmiset on tästä uudesta?

MON: Viisi viikkoa takana

Taas voidaan niputtaa yksi viikko. Aattelin, että kirjotan jotain tyyliin "meneepä nää viikot nopeesti", mutta se olisi valhe. Viikot menee todella hitaasti, koska ei vaan yksinkertaisesti enää meinaa keksiä mitään tekemistä kotona. Töitäkään ei ole ilmennyt, vaikka hakemuksia on laitettu.

Pätkäpaaston/dieetin osalta voitaisiin kai sanoa, että on ollut hyvä viikko. Jos ei otettaisi huomioon viime viikonlopun jälkeen takaisin tullutta painoa.. Mulla tuntuu olevan jokaisessa viikossa vähintään yksi kupru, aina.. Se pitäisi saada nyt jotenkin karsittua pois.

Viikon tuloksista pitää ottaa la-su välinen paino pois, koska en silloin kerennyt painoa punnitsemaan ennen syömisen aloittamista. Päästiin siis laivalta vasta myöhään sunnuntai-iltapäivällä, joten siinä kohtaa oli enää ihan turha yrittää aamupainoa ottaa. Mutta muut tulokset löytyy kyllä, ja ne ovat seuraavanlaiset: su-ma +1,4 kg, ma-ti -0,2 kg, ti-ke -0,7 kg, ke-to -0,8 kg, to-pe -0,1 kg ja pe-la -0,1 kg.

Ja kokonaistulos näille viidelle viikolle (1.2.-7.3.) olisi semmoinen kuin 7,5 kiloa vähemmän Tekkoa. Kokonaistulokseen mä olen hyvin tyytyväinen kyllä!

Jos joltain on mennyt ohi mun viimeisin blogimerkintä, jossa oli muutama pienempi aihe, joista ei olisi ehkä saanut omaa blogimerkintäänsä, niin siellä mainitsin siitä kuinka mahdun nykyään paremmin omiin vaatteisiini.

Ja ne tilanteet kun huomaa jonkun kauan vaatekaapin pohjalla lojuneen vaatteen vaan sujahtavan päälle.. Ne on hienoja ja motivoivia. Mulla on vielä mun vaatteiden osalta yksi tavoite, johon haluan päästä. Tätä varten mun täytyy laittaa ihan kuva:

Tässä olen minä, kesällä 2016, Porvoossa Eiran kanssa syömässä jonkinlaisessa lauttaravintolassa. Toi paita on mulla vieläkin kaapissa, mutta musta tuntuu, ettei se ole koskaan näyttänyt mun päällä noin hyvältä kun se näyttää tossa kuvassa. Tällä hetkellä se on vielä hieman pinkeä, mutta sen takia se onkin ns. tavoitepaita.

Toi paita ei ole enää noin siisti kylläkään mitä se on tossa, koska siihen jonain kesänä pääsi pihkaa, mutta heti kun mä mahdun siihen ja se näyttää mun päällä taas noin hyvältä, niin mä voin luopua siitä (ellei jollain ole jotain kikkaa millä saa kuivan pihkan pois vaatteesta?).

Tossa kuvassa mä olin luultavasti kapeimmillani mitä oon aikuisiällä ikinä ollut. Olisipa osannut jotenkin jäädä siihen, tai ehkä pudottaa vielä siitäkin hieman painoa.. Se oli kiva kesä, koska jaksoi tehdä paljon enemmän ja viihtyi vähän paremmin omassa kropassaan ja vaatteissaan.

Luulen, että muutaman kilon kun vielä saa pois, niin uskaltaa taas kokeilla tota paitaa. En tosin usko, että vielä silloin ollaan noinkaan kapeena, mutta ainakin lähempänä sitä kun alkupainoa.

Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin ehkä vaatteet on ollu mulle se yks isoimmista motivaattoreista ihan lähtökohtaisestikin. Mä haluaisin näyttää hyvältä vaatteissa (ja ilman vaatteita toki, mutta siitä ei nyt puhuta). Oon ajatellut, että jos kesällä kehtaan kulkea ilman jotain turvavaatetta paikkaan kun paikkaan, niin olen onnistunut painonpudotuksessa.

Ja puhutaan me vähän kuitenkin siitä vaatteettomuudestakin, koska mä haluaisin myös kesällä uida. Mä en ole sitä oikein kehdannut tehdä, vaikka olen kuinka yrittänyt motivoida itseäni sillä, että "ihmiset on kaikki erilaisia ja silti ihan ok.". Hyväksyn muut helposti minkä näköisinä ja kokoisina tahansa, mutta aattelen silti, että itse aiheuttaisin vaan ihmisille huonovointisuutta pelkissä uimashortseissa. Sellaiset ne mun aivot on.

Joskus alkuun kirjotin, että ei mua ole koskaan haitannut mun ylipaino, joka on kyllä osa totuutta. Ei se mua haittaa silloin kun pystyn olla ajattelematta sitä. Jos en ajattele sitä, ei se ole mikään ongelma. Heti kun tarvitsee ajatella ilman paitaa näyttäytymistä, niin heti se kyllä siinä vaiheessa häiritsee.

Mutta siis, mulla on nyt selkeitä motivaattoreita tässä, joten miksi tämä nyt epäonnistuisi? Vuonna 2016 se epäonnistui, koska tuli talvi ja olin vähän huono keksimään talviurheilulajeja, mutta nyt mulla on talven varallekin suunnitelma. Tää ei enää epäonnistu! Nyt mennään kohti semmosta vähän parempaa elämää ja jäädään sinne.

Ja tässä kai tän viikon puinnit. Tulihan siihen nyt ihan mukavasti lisäsisältöä, eikä ole vaan pelkkä tuloksien ilmottaminen tämä merkintä. Ja sain tästä kirjottamisesta taas jonkinlaista lisäpuhtia, ja sen takia mä näitä siis lähinnä kirjotankin! Pysyy ajatus selkeänä.

Terveisin,

Tekko

Muutama ns. pienempi aihe

Nyt voidaan jo puhua, että on kevät, ajatelkaapas sitä näin alkajaisiksi. Tai siis mä olen ainakin käsittänyt, että maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi. Korjatkaa toki jos olen väärässä.

Toi alustus taas ei liittynyt mihinkään. Ajattelin vaan mainita ton kevät-jutun, koska mä voin. Ja sitten tavallaan se kyllä vähän vie meitä siihen mistä nyt on kyse, koska ajattelin tänään kirjottaa semmosista pienistä aiheista, joista ei välttämättä omaa merkintäänsä saisi tehtyä. Eli mihinkään liittymätön alustus vie meidät asioihin, jotka ei ole sidoksissa toisiinsa. Kätevää? No, sekavaa nyt  ainakin.


Ihan ensimmäinen asia, jonka keksin oikeestaan vasta äsken herätessäni, on semmonen, että mä yritän taas opetella pesemään mun hampaita. Mä en edelleenkään ymmärrä, että miten jokin noin pieni ja vähän aikaa vievä operaatio voi olla niin vaikea muistaa?

Mä oon ihan pienestä pojasta asti ollut semmonen ihminen, joka pesee hampaat vaan silloin tällöin. Joo, se ällöttää, tiedän. Mä oon sitä monesti yrittänyt aikuisiällä korjata, mutta saan siitä tehtyä vaan semmosen kauden yleensä, ja pesenkin hampaat iltaisin noin viikon tai jopa kuukauden ajan.

Nyt mä taas ajattelin siis kokeilla tätä ja toivottavasti saada siitä aamuin illoin tapahtuvan rutiinin. Aattelin, että aamusin on ainakin helppoa, koska en saa syödäkään ennen kun kello on 13, siinä on paljon aikaa pestä hampaat, joten miksi ei? Ja illalla kun viimeinen ruoka syödään siinä ennen kello 21, on sen jälkeen hyvä pestä hampaat ja mennä nukkumaan. Aattelen, että nyt kun syömiset on rajattu tiettyyn aikaväliin, niin on helppo hallita sitä muuta aikaa.. Tiedä sitten, että miten se toimii käytännössä.

Pakko heti kättelyssä sanoa, että kun tossa oli toi risteily, niin silloin en kyllä pessyt hampaita. Olin 22 tuntia poissa kotoa, ja semmosta reissua varten en ala hammasharjaa mukanani kantamaan. Ehkä virhe tottumisen kannalta, mutta no.. Näin se nyt vaan meni.


Ja vaikka ajattelin, että en saa sidottua tätä mitenkään yhteen, niin saanpas. Mainitsin nimittäin äsken ton risteilyn, joka vie meidät seuraavaan aiheeseen.

Ennen risteilyä mä siis tuttuun totuuttun tapaani kävin läpi mun vaatekaappia, koska halusin löytää jotain kivaa päälleni. Eikö kaikki kuitenkin tee niin? Jos on joku normaalista poikkeava asia, niin sinne pitää jotenkin pukeutua, eikö? No, kuitenkin..

Testailin noita mun vaatteita viimeksi ennen edellisen työpaikan pikkujouluja, yrittäen löytää jotain rentoa ja silti ns. näyttävää päälleni, mutta huonoin tuloksin. Kaikki mun vaatteet, joita itse pidän ns. näyttävämpinä, oli mulle tiukkoja ja hyvin epämukavia päälle. Jos ne ei seistessä vaikuttanut siltä, että kohta joku nappi singahtaa johonkin, niin teki ne sen viimeistään sitten istuma-asentoon mentäessä.

Mä päädyin silloin pikkujouluihin pukeutumaan löysimpiin ja mahdollisimman rentoihin vaatteisiin – lökärifarkut ja tosi iso huppari siis.

Laivalle toikin kombo olisi ollut ihan ok valinta, mutta arvatkaas mitä? Varmaan tajusittekin, mutta siis kyllä; ne vaatteet, jotka näytti kireiltä ja pinkeiltä vielä joulukuussa, oli nyt rennon tuntuisia päällä. Multa on siis lähtenyt pyöristetysti se noin 7 kiloa, mutta mä en ollut vielä kertaakaan kokenut sen kanssa mitään niin ihmeellistä kun vaatteita sovitellessani. Mä olin oikeesti yhtä hymyä peilin edessä kun muistin, että miten ahistavia ne vaatteet oli viimeksi, ja nyt niihin jäi jopa hieman ylimäärästä tilaa!

Lähdinkin laivalle sitten mustissa farkuissa (, jotka on siis melkeinpä mun vaatekaapin ahtaimmat housut) ja mustassa kauluspaidassa (, josta meinasi joulukuussa lentää nappi jos erehdyin sitä kokeilemaan). Ja musta tuntui, että olin pukeutunut kivasti, mutta silti suhteellisen rennosti. Olin hämilläni ja hyvin onnellinen.


Ja tästä jatketaan suoraan sinne risteilyyn, jota en nyt sen kummallisemmin ala täällä puimaan. Sanotaan näin, että kivaa oli. Laivalta kun aina löytää samanhenkistä porukkaa, niin saatiin me sieltä myös laivakavereita, joita tuskin enää koskaan nähdään. Ne oli semmosia, jotka lyöttäytyi meidän kanssa samaan porukkaan, mutta kukaan tuskin muistaa toistensa nimiä, jos niitä edes ylipäätään kerrottiin.

Mutta mä halusin nyt vähän kirjottaa siitä, että mua vähän ahdisti siinä yksi juttu. Mua ahdisti se, että minkälaisessa kunnossa ihmiset tulee laivalta yleensä pois.

Muistan kun saavuttiin satamaan ja lähdettiin etsimään paikkaa, josta me startataan. Mä en siis hirveen usein tommosilla reissuilla käy, niin en tiennyt yhtään mitä olen tekemässä. Kuitenkin, meitä vastaan tuli perjantai-illan risteilijöitä, jotka oli toinen toistaan huonommassa kunnossa. Mä sanoin heti siinä kohtaa, että "mä en sit todellakaan halua näyttää tolta kun tullaan takasin Suomeen."

Ja mä en näyttänyt, luojan kiitos. Vaikka edellinen ilta itselläni venähtikin aamuun, niin olin mä lopettanut juomisen suhteellisen hyvissä ajoin. Lähinnä ehkä siksi, että ei enää maistunut, mutta luultavasti halusin olla myös hieman edustavammassa kunnossa kun päästään takaisin rantaan. Ja meiän porukka olikin yllättävän fresh, jos näin voidaan sanoa. Ja mä olen erittäin ylpeä siitä.

Jotenkin se laivakulttuuri on vaan jotain kammottavaa. Siellä pitää ilmeisesti juoda itsensä ihan täysin känniin ja jotenkin räjähtää, tai muuten on ilmeisesti jotenkin epäonnistunut. Siltä se ainakin näytti. Onneksi mun reissu onnistui ilman sen suurempaa känniä ja ilman minkäänlaista moraalista tai muutakaan krapulaa. Se oli kivaa ja se siitä.


Mitenköhän sidon tän seuraavan jutun tähän sekalaisten asioiden kirjoon? No, jatketaan tosta, että kun meikäläisellä venähtikin siellä laivalla aamuun, niin ei mun tehnyt mieli silloin kahvia.

Mä olen nimittäin epähuomiossa lopettanut kahvinjuonnin. Okei, ei se nyt ihan niin epähuomiossa tapahtunut, mutta tapahtui silti. Ja en mä sitä siis ole täysin lopettanut, mutta olen onnistunut pääsemään eroon siitä tavasta.

Aina ennen oli pakko saada kuppi kahvia heti herättyä, mutta nyt mun ei tee mieli sitä ja heräänkin jo ihan hyvin ilmankin kahvia. Aamusin riittää helposti vesi ja välillä jos on oikein hurja, niin voin lisätä veden sekaan vitamiiniporetabletin.

Kahvinjuonnissa on kuitenkin se, että se liittyy moniin sosiaalisiin tapahtumiin, ja siltä osin mä en luultavasti ole lopettanut. Tulen siis jatkossa kyllä esim. synttäreillä tms. juomaan kahvia ihan normaaliin tapaan. En siis ole luopumassa siitä täysin. Se kun ei onneksi ole semmosta myrkkyä, että siitä tarvitsisi täysin eroon päästä. Aamukahvit nyt vaan on jäänyt, enkä niitä enää kaipaa.


Mä en sitten tiedä, että liittyykö tämä seuraava juuri kahvinjuonnin lopettamiseen jotenkin, mutta mä olen alkanut nähdä enemmän unia. Lähes joka yö jotain, joka ei ole ollut mahdollista varmaan kymmeniin kymmeniin vuosiin.

Tavallaan mä olen kaivannut unia, koska niitä niin harvoin näen, mutta unissa on aina se toinenkin puoli, painajaiset. Niitä mulla ei ole ollut yhtään ikävä, mutta tottakai niitäkin on nyt tullut katsottua. Ja vaikka näitä painajaisia näkyykin, niin mä toivon silti, että tää unien näkeminen on tullut jollain tavalla jäädäkseen. Hyvät unet kun on oikeesti kivoja ja niiden jälkeen on yleensä paljon mukavampi herätä.

Hyvät unet on ollut vieläpä usein sellasia, että muistan ne monta tuntia heräämisen jälkeenkin. Tosin, tänään kun heräsin painajaisesta, niin muistan siitä vieläkin sen ahdistavuusasteen, eikä se ole niin kovin kivaa.. Toivotaan nyt kuitenkin, että unet olisi pääsääntöisesti hyviä ja päivät alkaisivat sen kautta hyvällä mielellä.


Ja tässä taisi olla mun tämänkertainen pakettini. Ajattelin, että asiat olisi enemmään irrallaan toisistaan ja tästä tulisi hyvin sekava paketti, mutta olenkin yllättävän tyytyväinen lopputulemaan. Siellä oli jonkinlainen lanka kokoaika, joka johdatti tätä tekstiä ja sitoi kaiken kivasti nippuun.

No, sen enempiä selittelemättä, seuraavaan kertaan arvon lukijat!

Terveisin,
Tekko