Riihimäki – Hyvinkää?

Tiedättekö ihmiset.. Mä olen miettinyt. Oon miettinyt nyt jopa niinkin paljon, että mun yöt on olleet hyvin vähäunisia. Harvoin mikään asia tulee niin vahvasti, että estää mua nukkumasta, mutta tämä tuli. Mä pohdin tätä monet yöt yksin, koska oon harvinaisen huono avaamaan suutani ja jakamaan mua askarruttavia asioita. Kuitenkin, mä oon siis miettinyt semmosta asiaa, että eiköhän tää Riihimäki ole nyt nähty.

Monen hyvin huonosti nukutun yön jälkeen mä sain esitettyä Eiralle saunassa seuraavanlaisen kysymyksen: "Ootko koskaan miettinyt, että kuinka kauan sä haluat täällä Riihimäellä asua?" Vastaus oli, että ei ole miettinyt. Mä olen, hyvin paljon.

Me tänne siis aikanaan muutettiin sen takia, että Eira löysi täältä omaa silmäänsä – ja lompakkoa – miellyttävän rintamamiestalon, jonka hän halusi ostaa. Mä en tainnut taloa nähdä kun vasta muuttopäivänä. Mä olin ensin muuttoa vastaan, koska "ei Riihimäelle", mutta lopulta myönnyin, koska ajattelin sen ns. uutena alkuna moneen asiaan. Eira osti talon ja me jätettiin Hyvinkää taaksemme. En kadu.

"Eihän Riihimäki nyt niin kaukana Hyvinkäästä ole, etteikö siellä pääsisi käymään." Ei, mutta kyllä. Mun käynnit Hyvinkäällä näiden vuosien aikana, hmm, ehkä joku max. 50? No hyvin vähän kuitenkin. Ja mä tiedän, että syy on ihan mun oma. Eira on monet kerrat tarjonnut mulle kyytiä Hyvinkäälle, mutta mä oon aika usein sanonut, etten nyt jaksa. Ja se on aika usein tottakin, koska mun pää tarvitsee oikeanlaisen mielialan, jotta voin lähteä käymään jossain. Ideaalein ihmisten luona vierailu on semmonen, että mä itse päätän haluta käydä jossain ja voin sen myös itse helposti toteuttaa. Tämmösiä tilanteita ei täällä ole hirveän monesti tullut vastaan.

Ja koska täältä on muka niin pitkä matka Hyvinkäälle, niin ilmeisesti myös Hyvinkäältä on pitkä matka tänne. Lähisukua ei täällä hirveesti ole tullut nähtyä. Muutama veli on käynyt joskus ihan muuten vaan, mutta yleensä vierailut vaatii syntymäpäivät tai muun merkkitapahtuman. Ja kun ihmisellä on syntymäpäivät kerran vuodessa, niin tuleehan sitä sitten nähtyä ainakin silloin.. Ehkä, ei sekään aina niin varmaa ole.

Tää olisi ihan helppo ratkaista sitenkin, että vaan käy useammin Hyvinkäällä ja kutsuu useammin ihmisiä Hyvinkäältä tänne. Mutta on muitakin asioita, jotka vaikuttaa kaikkeen.

Rehellisesti sanoen, Riihimäeltä mä en jäisi kaipaamaan kun näitä lenkkipolkuja ja noin kourallista ihmisiä. Ja ihan vähän (ehkä vähän enemmän) tätä taloa, koska tätä on nyt tässä laitettu meidän näköiseksi monen vuoden ajan. On hyvin outo ajatus, että tähän muuttaisi joskus joku toinen ihminen ja alkaisi tehdä tästä taas enemmän itsensä näköistä.. Mutta mä olen kuitenkin aika varma, että jos me löydetään Hyvinkäältä jossain vaiheessa uusi asunto, niin siitä tulee tätäkin taloa rakkaampi – ja vielä enemmän meidän näköinen. Tää oli ehkä enemmänkin tämmönen harjotus.

Nyt kun mä olen saanut teidät lukemaan tämän merkinnän tähän asti, niin voin sanoa, että ei tämä kaupunginvaihto tule tapahtumaan tässä ihan heti – ellei jostain ilmene pariasataatuhatta euroa ylimääräistä rahaa. Ajateltiin mahdollisesti semmosta parin vuoden siirtymäaikaa, koska tässä nyt tulee olemaan kaikenlaista. Tärkeimpänä asiana nyt vauva, johon meidän pitää päästä sen syntymän jälkeen tutustumaan kunnolla.

Ja palatakseni vielä syihin, että minkä takia Hyvinkäälle, niin vaikuttaahan siihen vauvakin isosti. Me halutaan molemmat, että vauvalla olisi isovanhemmat ja sukulaiset mahdollisimman lähellä. Ja että meidän asunto olisi mahdollisesti semmonen, missä me molemmat halutaan viettää mahdollisimman pitkään, ellei jopa sitten ihan loppuun asti. Tämä Riihimäen asunto se ei ole, mutta vain sijaintinsa takia.

Turhahan tässä on Riihimäelle vielä mitään kiitospuheita pitää, koska eihän tästä vielä olla toviin mihinkään häviämässä, mutta kuitenkin; tää oli iso käännekohta elämässä, ei sitä voi kiistää. Varsinkin Riihimäen Nuorisoteatteri on tehnyt niin paljon hyvää mun päälle, että ei tosikaan. Ilman tota pätkää RNT:n parissa mun aivot olis varmaan vieläkin ihan yhtä solmussa kun ne oli tänne Riihimäelle tultaessa. Että kyllä, Riihimäki on hyvä paikka – ja mä sanon tän nyt hyvinkääläisellä sydämellä.

Mutta joo, ajattelin nyt vaan kirjottaa tämmösen asian tänne, koska jo pelkkä ajatus paluumuutosta Hyvinkäälle saa mut hyvin onnelliseksi. Se on pyörinyt mulla niin usein päässä, mutta nyt viime päivinä oikeesti vahvempana kun koskaan. Ehkä se alkusysäys tälle unia vievälle ajattelulle tuli siitä, kun tajusin kuinka paljon tärkeiden ihmisten asioita multa menee täällä ohi. Veljenpoikakin on jo päättänyt peruskoulun, vaikka mä ajattelin sen olevan vielä yläasteikäinen.. Ehkä seiskalla tai jotain.. Jestas.

Mutta nyt ei toistaiseksi enempää aiheesta.

Terveisin,
Tekko

Lenkkiukko 2

Hei ihmiset, lenkkiukko tässä! Eilen mä sain suoritetuksi sen viimeisen haasteen mun neljän viikon rupeamasta. Huh! Tulinkin nyt kertomaan, että ei se mennytkään niin kuin olin sen ajatellut. Kelasin sen sillein, että viimeinen harjoitus on hölkätä 20 minuuttia putkeen, mutta ei. Viimeinen harjoitus meni näin: 5 minuuttia kävelyä, 4 minuuttia hölkkää, 1 min kävelyä, 5 min hölkkää, 1 min kävelyä, 7 min hölkkää, 2 min kävelyä, 5 min hölkkää ja lopuksi vielä 5 minuuttia kävelyä. Yhteensä siis 21 minuuttia hölkkää.

Ja niin uskomattomalta kun se kuulostaakin, niin mä hölkkäsin kaikki vaaditut ajat läpi! Mä en olis uskonut sillon kolme viikkoa sitten, kun kolmen minuutin hölkkäosuuskin säikäytti. Mä kuitenkin tein sen! Tiedättekö miten mahtava olo mulla on? On meinaan oikein huikean mahtava!

Tää oli ton sovelluksen helpoin rasti, eli level 1. Näitä leveleitä on vielä 3 lisää; level 2 = hölkkää 30 min, level 3 = hölkkää 40 min ja level 4 = hölkkää 60 min. Ja mä aion siirtyä nyt, yllätys yllätys, tasolle kaksi. Mun suurin pelko tän sovelluksen kanssa oli, että toi taso kaksi alkais taas suhteellisen nollista, mutta onneksi ei, koska se siis jatkuukin siitä mihin taso 1 jäi. Mahtavaa.

Seuraava harjoitus, joka on siis todennäköisesti huomenna, tuo mukanaan jo 8 minuuttisen hölkkäosuuden. Tarkoittaa kai sitä, että muutama harjoitus eteenpäin ja mä hölkkään jo 10 minuuttia oikeesti putkeen. Maltan tuskin odottaa.. Hyvässä ja pahassa.

Tässä koko hommassa on oikeesti ollut hienointa huomata se oma kehittyminen. Alkuun kun tulin lenkeiltä, joissa hölkättiin yhteensä 6-10 minuuttia yhteensä, mä olin ihan loppu. Mä keräilin itteeni ja keuhkojani varmaan 30-60 minuuttia lenkin jälkeen. Nykyään, kun hölkkää tulee yhteensä jopa 21 minuuttia, mä palaudun lähes samantien kun vaan pääsen kotiin. Mä vaan venyttelen vähän tossa pihalla, ja sen jälkeen mä olen suhteellisen normaali. Johonkin on kadonnut se täysin lahoava ukkeli.

Ehkä vaikein asia lenkin jälkeen on saada paita pois päältä. Se on oikeesti liimautunut mun ihoon kiinni, koska olen saattanut hieman lenkillä hikoilla.

Hmm, mä en muista olenko mä kertonut teille, mutta mä olen päässyt eroon siitä ihmispelosta lenkeillä. Alkuun se oli siis sitä, että jos ihminen tuli vastaan, niin meikäläinen lakkasi hölkkäämästä ja siirtyi kävelemään viileästi ihmisen ohi. Kaikista pahimpia oli nuorisolaiset, joskus jopa vaihdoin lenkin suuntaa, jos huomasin kaukaisuudessa nuorisolaisia tulevan vastaan.

Nykyään keskityn lenkillä vain ja ainoastaan itseeni – ja vähän Radio SuomiPopin Aamulypsyn uusintaan. Ihmisiä, jopa nuorisolaisia, on tullut vastaan lenkeillä, mutta jos mulla on hölkkäosuus päällä niin sen minä suoritan. Eniten nykyään pelottaa se, että sovellus päättää hölkkäsuorituksen jonkun toisen ihmisen lähelle.. Niin on kerran käynyt, jolloin en siis vaan totellut sovellusta vaan hölkkäsin vielä noin minuutin, että pääsin sopivalle etäisyydelle. On jotenkin ahdistavaa ajatella, että jonkun hölkkä loppuisi juuri mun kohdalle, joten en viitsi laittaa tätä mahdollista ahdistusta kiertämään.

Kerran on käynyt se mikä nuorisolaisissa eniten ahdistaa. Mä hölkkäsin siis ihan kaikessa rauhassa tuolla ja sitten mun ohi ajaa pyörällä nuorisolainen ja toinen jää mun taakse. Kuulen Aamulypsyn läpi naurua, ja tää edelle ajanut nuorisolainen katsoo mun suuntaan. Ajatukset äkkiä kasaan: "ne saattaa nauraa ihan omille jutuilleenkin, ja toi vaan ajaa toista nopeemmin". En ottanut kuulokkeita pois vaan jatkoin omaa asiaani, eli hölkkää. Tilanne jäi siihen.

En tiedä mikä siinä muiden naurussa muka niin ahdistaa, mutta kai se juontaa juurensa johonkin lapsuuteen tai nuoruuteen. Aika hyvin oon kehittynyt (vaikkakin aika hitaasti), koska pystyin sivuuttamaan asian ja keskittymään omaan asiaani. Ennen asia olis jäänyt vaivaamaan mua pitkäksi pitkäksi aikaa. Nyt asia oli aikalailla käsitelty niin, että todennäköisesti asia ei liittynyt muhun mitenkään ja vaikka olis liittynytkin, niin mitä sitten? Omaa elämäämmehän me tässä kaikki elämme. Ehkä ihan hyväkin näin kolmekymppisenä jo osata keskittyä vain omiin tekemisiinsä, eikä kytätä mitä ympärillä tapahtuu ja tehdä omia valintoja vaan sen perusteella.

Tää oli nyt taas tämmönen. Tuntuu, että mun blogissa pyörii tällä hetkellä vain muutama ns. sarja, joita tulen välillä vaan tänne päivittämään. Mutta siitähän sitä pitää kirjoittaa mitä elämässä tapahtuu, eikö? Eikai tämä muuten mitenkään omaelämäkerrallinen olisi.

Terveisin,
Tekko

Haluatteko Putousta?

Hmm, olen taas viettänyt aikalailla hiljaiseloa. Se johtunee kai siitä, että ei tässä elämässä oikein ole tapahtunut mitään. Tääkin päivä on mennyt taistellessa väsymystä vastaa ja oikeestaan vaan silmäillessä Big Brother kaksneljäseiskaa. Hauskaahan tässä on se, että lähes kaikki päivät on olleet tätä samaa.

No okei, olen mä tässä kerennyt opetella korjaamaan vaatteita. Parsimaan, ehkä? Vai miksi sitä kutsutaan kun ommellaan vaatteesta reikä kiinni? No, sitä kuitenkin. Se on ihan hyödyllinen taito kyllä. Mä oon ihan varma, että olisin oppinut ton jo joskus kauan aikaa sitten, mutta ilmeisesti en ole koskaan vaan viitsinyt edes kokeilla. Se on itseasiassa ihan yllättävän rentouttavaa hommaa – ja aika menee nopeasti.

Oon korjannut omia boksereitani nyt ison pinon, pari paitaa, Nellan yhen lelupupun vaatteen ja viimeisimpänä mä irrotin mun yhestä hupparista rikkinäisen vetoketjun ja ompelin sen umpinaiseksi. Tai siis, silleen.. No, se huppari on nyt yläkautta riisuttavaa mallia.

Ja kaiken tämän ohella on tullut tuijotettua televisiota. Ja oikeestaan vaan jo aikaisemmin mainittua BB:tä. Välillä toki myös Possea ja.. Tuleeko sieltä vielä mitään muuta katsottavaa? No, tänään alkaa ainakin Putous Allstars, joten se ainakin liittyy tuijotettavien asioiden joukkoon.

Putouksesta puheenollen, mitä olisitte mieltä jos mä tekisin myös semmosen paluun vanhaan? Tää Putous-kausi kun kantaa tota Allstars-lisäliitettä, tarkoittaen siis mm. joidenkin vanhojen näyttelijöiden paluuta. Jos tää kausi tarjoaa meille katsojille ihan uudet sketsihahmot, niin kiinnostaisiko ihmisiä lukea mun kömpelöitä arvosteluita sketsihahmoista?

Mä tein tämmösiä arvostelumerkintöjä joskus, hmm, ehkä viimeksi vuonna 2014, ja sitä ennen muistaakseni jokaiselta sitä edeltävältä kaudelta. Ne on ainoita merkintöjä mun blogissani, jotka kerää vieläkin tasaisesti lukijoita – yllättäen tosin aina uuden Putouksen alkamisen aikoihin.

Se oli semmosta, hmm, ränkkäystä.. Aivot on nyt sen verran solmussa, että en keksi tuolle sanalle fiksua suomenkielistä vastinetta. Sijoittelua se kai on, mutta toi kuulostaa typerältä. Pointti nyt kuitenkin on siis se, että mä arvostelen hahmon ulkoasun, hokemat ja ajan kanssa myös ns. kasvutarinan, ja järjestän ne täällä jonkinlaiseen minua miellyttävään järjestykseen parhaimmasta huonoimpaan, tai huonoimmasta parhaimpaan.

Se oli joskus aikoinaan mun mielestä tosi hauskaa hommaa, mutta sit näyttelijät alkoi vaihtumaan liian tiuhaan tahtiin ja mun mielenkiinto arvosteluita kohtaan vaan laantui. Ja ehkä siinä tapahtui sekin, että jotenkin ajattelin, että tää mun blogi ei ole oikea alusta semmoselle.. Ehkä ajattelen niin vieläkin, mutta kai sitä voisi tämmösen spesiaalikauden takia uhrautua? Jos siis on niin, että näyttelijät luo uudet sketsihahmot. Mainoksesta oon ymmärtänyt, että "vanhat näyttelijät tuo vanhat sketsihahmonsa lavalle", joka olis kyllä kaikinpuolin huono lähtökohta. Putous kun on jotenkin aina perustunut – ainakin siis mulla – uusiin pudotettaviin sketsihahmoihin.

Toki siinäkin, että vanhat hahmot ottelisivat uudestaan vastakkain, olisi oma kiinnostavuutensa.. Se vaan tarkottaisi sitä, että tästä syksystä jäisi pois kokonaan uudet sketsihahmot, joita kai olen tavallaan odottanut. Ne tuo aina mukanaan semmosen oivaltamisen ilon, jota välillä kaipaan. Toisaalta, mitä enemmän mietin tätä asiaa, niin sitä enemmän mua alkaa kiinnostaa myös vanhojen hahmojen uusintaottelukin.. Voisko olla kaksi osiota, uudet ja vanhat sketsihahmot? Pliis?

Olisi nimittäin hauska nähdä eri kausilta eri näyttelijöiden eri hahmoja, vastakkain. Ne voisi olla hahmoja, jotka on pudonnut mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja saisi nyt mahdollisuuden kertoa hahmon tarinaa.. Mitään vanhoja voittaneita hahmoja en tahdo nähdä, koska ne on jo nähty. Putouksen koukku on nimenomaan siinä miten sketsihahmot kasvaa jakso jaksolta (, sitä ei selvästikään kaikki ne äänestäjät tajua, mutta minkäs teen – minä en rahojani tommosiin tuhlaa. Yleensä sieltä äänestetään potentiaalisimmat pois, koska "suosikkinäyttelijä" on tehnyt jonkun ha-ha-hauskan hahmon). 

Mutta herättääkö teissä mielenkiintoa semmonen, että tehtäisiin täälläkin spesiaalin vuoksi paluu vanhaan? Jos kukaan ei sano mitään niin teen päätöksen itse, mutta jos joku on ihan ehdoton ja sanoo ei, niin sitten ei tehdä. Tosin jos sitten taas tulee toinen, joka sanoo joo, niin sitten otan oikeudet taas omiin käsiini.

Mulla ei ollut tänään mitään oikeeta asiaa mistä olisin tullut kirjoittamaan, joten tästä tuli näköjään tämmönen; Putous lähti viemään. Sainhan mä tässä ehkä hieman aivojani hereille, vaikka eikai sitä enää tähän aikaan olisi tarvinnut..

No, ihmetellään tulevissa merkinnöissä. Mitä ikinä ne sitten onkin?

(Mä en ole siis lukenut tulevasta kaudesta mitään, joten jos täällä nyt oli jotain semmosia kohtia, jotka olisi voinut lukemalla jonkun artikkelin selvittää, niin antakaa minulle anteeksi.)

Terveisin,

Tekko

Edit: Nyt ensimmäisen jakson nähtyäni voin sanoa, että mitään arvosteluita ei ole tulossa. Ei pysty. Tää mitä tämä ensimmäinen jakso tarjosi, eh.. Oli kaukana siitä mitä mä odotin. Tää on käytännössä ihan eri formaatti. Onkohan jossain kerrottu, että alkaako näiden Allstars-jaksojen jälkeen uusi oikea kausi? Jos jakson parasta antia oli se kun jonkun pokka petti, niin.. Ei se kyllä hyvää lupaa. Ja näitä oli kaiketi tulossa vain neljä jaksoa? Toivon kovasti, että tämän ajanhukan jälkeen saadaan jotain parempaa.

MON: Kolmas kuukausiraportti

Se olis aika taas vähän kirjotella Minulla on nälkä-päivitystä kuukausiraportin muodossa. Pilatakseni kaikkien tunnelman heti kättelyssä täytyy sanoa, että kehitystä ei oikeastaan ole tapahtunut. Mun painonpudotus meni ilmeisesti rikki.

Mitä mä sitten suotta aikailemaan sen enempää, heitetään nää kuukauden tulokset nyt suoraan tähän ja keskustellaan sitten siitä mistä keskustellaan, eikö niin?

9.-15.8. – Välisenä aikana paino oli jopa noussut hurjat +0,1 kg.
15.-22.8. – Paino oli jostain syystä noussut aika huomattavasti tällä kyseisellä viikolla. En edes muista selitystä. Kuitenkin +1,2 kg lisää.
22.-29.8. – Tällä viikolla tultiin sentään taas alas, jopa -0,4 kg verran.
29.8.-5.9. – Tässä välissä muutos oli taas onneksi alaspäin -0,2 kg.

Kuten ehkä nokkelimmat siellä osasi jo laskea, niin takapakkiahan tässä on taas otettu. Viime kerralla paino oli pudonnut -22,6 kiloa, kun se tulos enää on vain -21,9 kiloa.

Mä en tiedä mitä mun oikeestaan pitäisi tehdä, että saan tän homman taas etenemään oikeaan suuntaan. Mä olen syönyt todella vähän ja aina välillä jopa kärsinyt nälästä, silti sitä painoa tulee takaisin. Siis ajatelkaa nyt, mä syön vaan 3 kertaa päivässä ja paastoan siihen päälle 16 tuntia, mutta mitään ei tapahdu.

Nyt mä olen toki alottanut sen lenkkiharrastuksen taas, joten ehkä se olisi nyt se asia, mikä muuttaa tän suunnan taas oikeaan? Ihan suoraan sanottuna mua turhauttaa tälläkin hetkellä suunnattomasti. Joku voi siellä ajatella, että jotenkin mä syön väärin tai jotain, mutta mun mielestä en. 

Mä syön pari leipää, kinkulla ja juustolla, joskus harvoin kananmunalla, aamupalaksi, siinä kello 12 aikaan. Seuraavan ruoan tähtään johonkin 15-17 välille, joka on yleensä päivän lämmin ruoka, se on milloin mitäkin. Annoskoot on pysynyt hillittyinä, enkä ole oikeestaan päästänyt itseäni edes ähkyyn aikoihin. Nykyään syön oikeestaan silleen, että tunnen nälän hävinneen ja sillä hyvä. Viimeinen ruokailu tapahtuu siinä kello 19 maissa, jolloin mä yleensä tykkään tehdä marjoista ja/tai hedelmistä smoothien. Smoothien sekaan laitan yleensä mysliä, jota sitäkin vain ns. sallitun määrän (kyllä, olen katsonut paketin takaa).

Mun ruokailuissa ei voi mitenkään olla mitään vikaa. Ellen sitten syö liian vähän ja se taas tekee jotain temppujaan? Mä en ainakaan enää ymmärrä.

Kuitenkin, sanon vielä kerran, mä olen alkanut lenkkeilemään. Ja mä teen sitä tosiaan hyvin määrätietoisesti, joka on ikäänkuin uusi asia tässä hommassa. Aikaisemmin se on ollut "käyn lenkillä jos huvittaa"-meininkiä, mutta nyt mulla on selkeä tavoite siinä, että käyn vähintään kolme kertaa viikossa. Toistaiseksi se on myös toteutunut. Sitten siinä sivussa on kaikki satunnainenkin liikunta, mm. menneellä viikolla kävin hakkaamassa nyrkkeilysäkkiä 20 minuuttia.

Ja tästä lenkkeilystä tulee nyt oma osansa tätä MON-projektia. Joo, projektin nimi on "minulla on nälkä", mutta kyllä te ymmärrätte; tämä on enemmän elämänmuutos-homma kun vain ruokavalio kuntoon-homma.

Lenkkiukko-merkinnässäni kävin läpi sitä edeltävät lenkkisuoritukset, joten tässä merkinnässä aion käydä sen jälkeiset ja tätä edeltävät suoritukset läpi, koska nyt tää alku on mun mielestä hyvä kirjata ylös. On sitten myöhemmin hauska kattella omia suorituksiaan.

Tiistaina 1.9. kävin lenkillä. Kokonaismatka 4,15 kilometriä, kesto 34:05. Hölkkää yhteensä 12 minuuttia.
Keskiviikkona 2.9. kävin myös lenkillä. Kokonaismatka 4,76 kilometriä, kesto 40:56. Hölkkää yhteensä 14 minuuttia. Tässä mukaan astui jo 3 minuutin hölkkäpätkät, joka onnistui loppujen lopuksi yllättävän hyvin. Kunto senkun kohenee.
Lauantaina 5.9. oli toistaiseksi viimeisin lenkkini. Kokonaismatka 5,41 kilometriä, kesto 45:30. Hölkkää lenkistä oli jo jopa 16 minuuttia. Hölkkäosuuksien pituus kasvaa nyt huminalla, koska tällä lenkillä oli jo 4 minuutin hölkkäpätkä.

Kaikki hölkkäosuudet mitä toi sovellus multa on vaatinut on toteutunut. Mä en lopeta sitä ennen kun sovellus antaa luvan, koska tää on nyt vaan tehtävä. Ja siis se uskomaton fiilis mikä tulee joka päivä siitä kun ylittää itsensä, se jos jokin motivoi.

Tänään mulla olis taas lenkkipäivä. En vaan tiedä mihin väliin sen enää upotan, koska kello 21 alkaa Big Brother – kyllä, olen kyttääjä – ja lenkkiaikana kyseinen kellonaika on myös mun mielestä paras. Mä ehkä joudun tekemään niin, että lenkkipäivinä BB katsotaan sitten lenkin (ja suihkun) jälkeen Ruudusta. Ehkä niin on paras, jos Eira suostuu.

Lenkeistä on muuten pakko mainita vielä sen verran, että mulla on tosiaan käynnissä aina kaksi trackeriä – eli siis suorituksen seuraajaa. Toinen on mun älykäs kelloni ja toinen on tuo Start running-sovellus. Ne on molemmat päällä syystä. Kello seuraa kaikkea, kun taas toi toinen sovellus antaa lähinnä ohjeita valmentajan tavoin. Start running-sovellus kaikenlisäksi on hyvin epävarma, koska se on tuhonnut jo kahden mun suorituksen tilastot, joten oon päättänyt antaa sen toimia vain ja ainoastaan valmentajana, ja siinä se on ollut oikein hyvä.

Ja siis toi Start running-sovellus antaa aina määrämittaiset lenkit. Se alkaa jostain ja päättyy johonkin, mutta eihän se niin oikeassa elämässä mene. Kun tää sovellus päättää, että lenkki on nyt ohi, niin mä oon ottanut tavaksi sen, että yritän hölkätä siitä sitten kotiin. Toistaiseksi oon onnistunut olemaan suhteellisen lähellä kotia, joten oon jopa onnistunut tässä. Todellisuudessa siis kun sanoin noille lenkeille noi hölkkäosuudet, niin ne ei ole 100% täyttä faktaa. Mitä oon kelloa välillä seurannut, niin lenkkeihin on tullut semmonen 2-3 minuuttia extrahölkkää tästä kyseisestä syystä. Mutta eihän se oli lainkaan huono asia.

Kuukausiraporttikin saa lisää mittaa kun ottaa mukaan uusia osuuksia. Ja siis tiedättekö, tää ns. raportin kirjottaminen saa aina uuden motivaation heräämään. Jos on vähän jo kerennyt kyllästymään siihen, että tulokset nönnönnöö ja kaikki nännännää, niin kun tämän kirjoittaa, niin on taas täynnä tarmoa. Mä odotan jo illan lenkkiä!

Palaillaan tän aiheen parissa taas luultavasti vasta ensi kuussa, mutta muiden aiheiden parissa toivottavasti jo tuota pikaa. Ei mulla kyllä tällä hetkellä ole aiheideoita, mutta ehkä niitä taas jostain ilmenee. Nyt, ei mulla muuta.

Terveisin,
Tekko

Pelkäävä potilas, huokaileva hammaslääkäri

Kaikkia eilisen merkinnän lukeneita varmasti kiinnostaa, että miten mulla meni siellä hammaslääkärissä, eikö niin? Mä kerron sen teille tähän alkuun, koska eihän se nyt taas mennyt niinkuin Strömsössä. Ei mun mielestä, eikä huokailuista päätellen myöskään hammaslääkärin mielestä.

Tosiaan, multa poistettiin se poskihammas, josta olinkin jo viimeiset ainakin 8 vuotta halunnut eroon. Se oli niin raato kun hammas voi olla, sen totesi hammaslääkärikin. Se istutti mut tuoliin ja kysyi: "niin sua sattuu hampaaseen?" ja sitten kerroin vähän asiasta, jonka jälkeen se kurkisti osoittamaani lokaatioon, tokaisi "aijaa, tää on tämmönen.." ja huokasi syvästi perään.

En tiiä oliko sillä ollut jotenkin huono päivä, mutta se huokailu kyllä välillä alkoi ottamaan nuppiin. Ja siis kun hammas oli niin tiukasti kiinni kun se mullakin nyt oli, niin sitä huokailua kuului jatkuvasti. Mutta tosiaan, hampaanpoisto-operaatio lähti hyvin käyntiin. Mulle laitettiin 2 kertaa puudutus, jonka jälkeen se raato ilmeisesti porattiin kahteen osaan tai jotain. Sen jälkeen alkoi tuska.

Lääkäri alkoi vääntämään sitä hammasta irti sijoiltaan, mutta puudutus ei ollut muhun vielä täysin purrut; mua sattui ihan jumalattomasti. Yritin sen kestää, mutta jossain vaiheessa se raja tulee vastaan ja on pakko pysäyttää lääkärit. Lisättiin puudutusta. Se sanoi jotain, että "tuntuu tönimistä ja vääntöä, mutta kipua siellä ei pitäisi tuntua". Ei pitäisi ei. Hetki annettiin puudutukselle aikaa alkaa vaikuttamaan, jonka jälkeen alettiin vääntämään uudestaan. Se kipu oli edelleen läsnä, se ei ollut työntävä tai vääntävä tunne, vaan se oli koko leukaa repivä vihlonta, jota se lääkäri ei meinannut suostua uskomaan. Se tökki mua jollain terävällä huuleen ja leukaan, testaten että onko se puudutusaine vaikuttanut. Ja koska huuli ja leuka oli toiselta puolelta turtana, niin kyllä se kuulema oli. "On se kumma kun puudutus on perillä, mutta silti on kipua, huoh.." Laitettiin kuitenkin vielä yksi ampulli puudutusainetta lisää.

Hetken odottelun jälkeen vääntö alkoi taas. Kipu oli edelleen läsnä, mutta ajattelin, että otetaan nyt vaan se hammas pois, ettei lääkärinkään tarvitse kaikkia huokauksiaan mun kanssa käyttää. Oli se sen verran miedompaa se kipu tässä kohtaa, että ajattelin kestäväni sen. Ihan siinä alkumetreillä yritin sen toimenpiteen taas pariin kertaan keskeyttää kun se sattui taas ihan uskomattoman paljon. Annoin operaation kuitenkin jatkua ja yhtäkkiä huomasin, että kipu oli poissa. Luojan kiitos, koska siinä se lääkäri väänsi mun hammasta kaikilla voimillaan irti, nyt mä tunsin vaan vähän vääntävää ja tönivää tunnetta.

Hammas tuli pois kolmena tai neljänä palana, mikä on sikäli uskomatonta, että en tiennyt sen olevan edes niinkään iso. Yllättävän syvällä ne hampaat onkin, vaikka pinnalle näyttäisi toiselta.

Operaation jälkeen puhuttiin jotain ajanvarauksesta viisaudenhampaan leikkaukseen, koska semmonen oli siis paljastunut ton mun kulmahampaan alta. Ehh, en haluaisi. Lääkäri tosin tiesi kertoa, että se on "tikittävä aikapommi", jos sitä ei hoidata nyt heti pois. Se on todennäköisesti seuraava syy särkypäivystyskäynnille. Mun vasen puoli naamasta oli tässä kohtaa niin puutunut, että mun puheesta ei meinannut tulla mitään. Mun R-kirjain on muutenkin välillä viallinen, mutta nyt se oli kyllä täysin kadoksissa. Sopersin jotain ajanvajauksesta tai jostain, mutta päästiin me lopulta ihan yhteisymmärrykseen. Siis siihen, että aikaa ei voi varata paikanpäältä, vaan mun pitää soittaa, ja kannattaakin soittaa.

Multa kiellettiin lämmin ruoka ja liikunta eiliseltä. Ja naama oli puutunut vissiin 15-16 asti ja mä olin ihan täysin kyllästynyt siihen. Tosin puudutuksen lakattua alkoi pieni kipuilu, joka onneksi lähti kyllä hyvin särkylääkkeillä. Niiden voimalla mä olin aikalailla täysin oireeton loppu päivän. Sain nukuttua jopa ihan hyvät yöunet.

Äsken tossa heräsin ja purin hampaitani taas tiukasti yhteen, koska pystyn niin taas pitkästä aikaa tekemään. Sen raadon kanssa mun oli mahdotonta pitää hampaita yhdessä, koska se vihloi koko leukaan. Nyt mä oon välillä vaan ihan huvikseni laittanut hampaat yhteen ja koittanut, kuinka kovaa mä voin purra ne yhteen ilman, että mihinkään sattuu. Pienestä sitä ihminen voi tullakin onnelliseksi.

Se mun hampaan kolo on lähtenyt parantumaan oikein hyvin, mutta kipuja on ilmennyt leuassa. Luultavasti siitä kaikesta vääntämisestä ja painamisesta. Yllätävän paljon sitä vääntöä tohon naamaan kohdistui, että en ihmettele jos se on hellänä parikin päivää. Ja mä uskon, että tätäkin kipua saa hillittyä särkylääkkeillä, että eiköhän tästä taas selvitä ihan heittämällä.

Itseasiassa teitä varmasti vielä kiinnostaa se, että suhtaudunko hammaslääkäreihin nyt jotenkin uudella tavalla? Vastaus on: en ja joo. Pelkään edelleen, mutta pelkään ehkä eri tavalla. Toi olis muuten ollut oikein hyvä kokemus, mutta mua jäi hyvin vahvasti ärsyttämään se huokailu. Ja se, että mua ei meinattu uskoa. Sen lääkärin turhautuneisuus loi jotenkin ahdistavan ilmapiirin, joka nyt varmasti mun aivomaailmassa yhtyy kaikkiin hammaslääkäreihin. "En mene hammaslääkäriin, koska ne turhautuu mun hampaisiin ja mua alkaa ahdistamaan". 

Luultavasti jatkossa pitää mennä paikan päälle pelkopotilaana, eli noin tuntia aikaisemmin nappaamaan rauhoittavia lääkkeitä. Semmonen mahdollisuus kun ilmeisesti on. Mä nyt kuitenkin haluaisin noi mun hampaat silleen kuntoon, että niillä pötkisi vielä vaikka toiset 31 vuotta. Se vaan vaatimalla vaatii sitä hammaslääkäriä, koska pelkkä hampaiden pesu ei tässä kohtaa enää riitä niitä pelastamaan.

Mun piti tulla kertomaan muutamalla sanalla eilinen hammaslääkärikäynti ja siirtyä sitten MON-päivityksen pariin, mutta näin ei nyt käynytkään. Tästähän nähtävästi tuli juttua enemmän kun laki sallii, joten olisi tyhmää jatkaa tähän enää uutta aihetta. Mahdollisesti tässä tehdään nyt niin, että tänään tulee joko toinen merkintä tai sitten siirrän MON-kuukausiraportin huomiselle. En ole vielä aivan varma.

No, nyt mulla ei oikeestaan muuta lisättävää.

Terveisin
Tekko

Hampaat, hampaat

Tänään koitti semmoinen päivä, kun mun täytyi varata itelleni aika hammaslääkärin särkypäivystykseen. Olen yrittänyt vältellä tätä hetkeä varmaan viimeiset kymmenen vuotta, koska mulla on hammaslääkäristä lähinnä huonoja kokemuksia.

Tossa pari päivää sitten mulla mun poskihammas, jos sitä nyt voi enää edes hampaaksi kutsua, alkoi vihottelemaan. Tuntuu, että se vika on siellä juuressa, koska mun koko leuka on välillä aika uskomattoman kipeä. Jopa välillä niin kipeä, että mun näkö sumenee hetkellisesti kun en voi keskittyä muuhun kun siihen kipuun. Ja tää on jokseenkin siitä pirullinen vaiva nyt, että tää ilmoittaa olemassaolostaan lähinnä iltaisin, juuri kun pitäisi mennä nukkumaan. Silloin ei enää hammaslääkäriin lähdetä.

Onneksi, tai miten sen nyt tahtoo ottaa, se oli kipeä vielä nyt herätessäkin. Ei tuntunut millään tavalla valehtelulta soittaa itselleen särkypäyvystykseen aikaa. Kohta siis mennään, koska aika on varattu kello 11. Olisin voinut ottaa sen aikaisemminkin, koska tää kipu taas yltyy. Eikä tähän auta mitkään särkylääkkeet – Eira on yrittänyt mua särkylääkitä, mutta apu on ihan hetkellinen ja hyvin vähäinen. No, ehkä se kärsimys on kohta ohi.

Ja mikä on aivan varmaa, niin se, että tästä hammaslääkärikäynnistä alkaa kallis ja pitkä urakka. Ne aivan varmasti löytää mun suusta niin paljon reikiä ja muita kummallisuuksia, että ei ne tätä hoitosuhdetta yhteen särkykäyntiin lopeta.

Teitä varmasti jo kovasti kiinnostaa, että miksi mulla on lähinnä vaan huonoja kokemuksia hammaslääkäreistä? Mä voin vähän valaista teille.

Mä kävin käsittääkseni sillon nuorena poikana hammaslääkärissä ihan säännöllisesti, hoidot onnistui hyvin ja mun suu oli oikeestaan aina täydellisessä kunnossa – mitä nyt jotkut hampaat hieman vinossa. Oikomishoidot ei koskaan oikein maistunut mulle. Sain yöraudan, joka olisi ollut suhteellisen kivuton ja helppokäyttöinen, mutta eipä pikku-Tekko suostunut moista käyttämään. Eikä oikeestaan koskaan suostunut myöskään pesemään hampaitaan, mitä nyt aina ennen hammaslääkärille menoa.

Yläasteella kuitenkin koitti sitten semmonen hetki, että hampaasta löydettiin reikä ja muutama hammas alkoi olemaan jostain syystä tiensä päässä. Niitä alettiin hoitamaan sitten vähän rankemmalla kädellä ja pelko hammaslääkäreitä kohtaan alkoi kehittymään.

Ehkä se ensimmäinen pysäyttävä hetki oli se, kun joku toistaitoinen hammaslääkäri tai -hoitaja laittoi mulle puudutusta. Se tökki mua kitalakeen varmaan 458 kertaa, aina todeten vaan "oho, osui väärään kohtaan". Ja jos se ei ollut paha, niin kun se sitten osui oikeaan kohtaan, niin sen jälkeen vielä ikeniin toiset 458 pistosta, joidenka välissä todettiin paikan taas olleen väärä. Puudutus oli silloin todella tarpeen, koska edessä oli hampaanpoisto. Tää puudutusruljanssi tosin aiheutti mulle neulakammon, jonka takia en hammaslääkärillä jatkossa puudutusta ottanut. Mun suusta on revitty yhtä jos toistakin ilman puudutusta, eikä sekään ole kovin kivalta tuntunut.

Yläasteen jälkeen päätin, että se oli sitten siinä, meikäläinen ei hammaslääkäriin enää mene. Vaan koittipa se hetki kun en särkyjeni takia taas kyennyt olemaan edes kotona. Olin muuttanut jo omilleni ja kävin pintakäsittelypuolta ammattikoulussa, mutta silloin ei koulu, eikä oikein kotikaan maistunut. Mä pyörin kivuissa kotona ja mietin, että onko mun nyt aivan pakko mennä hammaslääkäriin? Soitin kuitenkin itselleni ajan.

Se käynti jäi sitten elämäni toistaiseksi viimeiseksi, koska sekään lääkäri ei osannut hommaansa. Tai mistä minä tiedän, enhän mä ole hammaslääkäreillä käynyt. Se tutki tota mun jo silloin huonossa kunnossa ollutta poskihammasta, joka siis nyt taas vihoittelee, mutta poistamisen sijaan se alkoi paikkailla sitä jollain. Ja ennen paikkailua, se painoi mun leukaluun melkein irti naamasta. Mä olen ihan varma, että se painoi paljon kovempaa kun olisi oikeasti saanut. Mulla oli silloin kyllä puudutus, mutta mä tunsin kyllä sen leukaluun painamisen kaikkialla mun naamassa. Se laittoi poskihampaaseen jonkun paikan ja varasi mulle uutta aikaa.

Seuraava aika kun koitti, niin se kyllä jäi. Mä en todellakaan halunnut mennä sinne, joten peruin koko roskan. Mua ei sillä hetkellä enää sattunut mihinkään ja mä olin ihan ok sen kanssa, että mun poskihammas on vain puolikas ja sekin tynkä väriltään musta.

Kaikki on ollut suurinpiirtein hyvin eiliseen iltaan asti. Toi hampaanraato on välillä oireillut tuolla jotain, mutta se kipu on ollut aina lievää ja on mennyt ajan kanssa ohi. Miksi vaivautua siispä?

Tänä vuonna kun aloitin ton Tekko kuntoon-projektin, joka siis on sisältänyt tähän mennessä laihdutusta ja myös hampaiden hoitoa, niin mä olen myös ajatellut usein, että aion myös jossain vaiheessa mennä ihan hammaslääkärille asti. Isoin este mulla on ollut oikeestaan raha, koska mä tiedän miten kallista puuhaa se on. Ja varsinkin, jos viimeisimmästä hammaslääkärikäynnistä on se noin 8 vuotta (alussa sanoin noin kymmenen, mutta ehkä tää on realistisempi) niin suussa on varmasti ehtinyt tapahtumaan paljonkin vahinkoa, joka vaatii käyntiä käynnin perään.

Ensinnäkin mä olen ihan varma, että mä tuun pääsemään mun kaikista poskihampaista eroon, koska ne jos jotkut on ihan raatoja. Jos ne niitä meinaa lähteä paikkaamaan, niin saavat varmasti tilata ison lastin paikka-ainetta, jotta riittää. Toiseksi, ne saa tilata lisää sitä paikka-ainetta, koska on mun suussa niitä pienempiäkin reikiä siellä täällä. Tai voiko niitäkään enää pieniksi kutsua, jos ne silmällä selkeästi erottaa?

No, tänään kuitenkin alkaa tapahtumaan. Tällä kertaa otan avosylein vastaan mahdolliset uudet ajat ja käytän ne hyödyksi. Kaikki säästöthän tähän varmasti hupenee, eikä riitä, mutta ehkä se on sitten sen arvoista; kyllä sitä tän ikäisenä on alkanut arvostamaan ajatusta terveestä suusta.

Tää kirjottelu hävitti noin tunnin odotteluajasta, joten tää oli oikein hyvä asia. Nyt on vähemmän jännitettävää jäljellä. Ja nyt mulla ei muuta.

Terveisin,
Tekko