Kahvipannun katoaminen

Joulukuulta tutut sairastelut jatkunee, pukeutusmisshow, hajamielisyyttäkö vai jonkinlainen tiedostamaton stressi? Tai jotain senkaltaista tämä merkintä pitää sisällään.

Lähes koko joulukuu meni tosiaan kipeenä, enemmän tai vähemmän. Jos ei muuten niin sitten oli vaan ihan järkyttävä yskä kokoaika. Nyt kun vihdoin luulin, että alkaisin olemaan terve, niin tottakai mulle tulee tämä nykyinen uusi vakio jälkitauti, eli korvatulehdus. Tää on todella ärsyttävä. Aamuyöllä heräsin siihen kun tuntui, että koko korva räjähtää. Kävin nappaamassa täyden annoksen särkylääkkeitä ja palasin sänkyyn pyörimään tuskissani toviksi. Korva jossain vaiheessa toki rauhoittui ja sain taas unen päästä kiinni, mutta toi aamuöinen herääminen aiheutti sen, että nukuin sitten aamulla pommiin.

Vaikka mun viimeinen herätys on semmoinen mikä mun on pakko sammuttaa manuaalisesti, niin silti.. En tiedä kuka sen taas sammutti, mutta en ainakaan muista itse sitä sammuttaneeni. Oon ihan tarkoituksella laittanut herätykset 6:40, 6:45, 6:50 ja kello 7:00. Ensimmäisissä herätyksissä on vain muutama torkku, mutta viimeiseen olen laittanut ikuisen torkun, joka siis vaatii reaktion itseltä, jotta se ei enää soisi. En muista reagoineeni, mutta ei se vaan enää soinut sitten kun viimein heräsin omia aikojani.

"Max! Herätys! Isi on taas nukkunut pommiin!" ja niin sitä noustiin. Vaatteet päälle ja Maxille aamupala kotona, koska päiväkotiin se ei enää syömään ehtisi. Sitten alkoi se pukemisshow.. No, suhteellisen helppo tänään, mutta kyllä mä vaan niin odotan lämpimiä kelejä, että ei tarvitse kahta poikaa heti herättyään pukea täysvarustukseen. Pipoa, kauluria, kypärämyssyä, hanskoja, fleece-haalaria, toppahaalaria ja kenkiä. Onneks noi on aamuisin suhteellisen helppo pukea, koska kumpikaan ei oikein jaksa heti herättyään tapella vastaan, mutta silti.. Se vie aikaa ja se on hitusen turhauttavaa, koska matka on vain noin 5 minuuttia. Olisi vaan lämpimät kelit ja voisi lähteä pelkällä t-paidalla liikkeelle, eikä tarvitsisi miettiä sen ihmeemmin. No, mutta ei tälle Suomen ilmastolle voi mitään. Välillä on talvi ja se on alkanut ärsyttämään tällein lasten myötä hitusen enemmän kuin ennen, juurikin ton pukeutumisen määrän varmaan triplaantuessa.


Mutta joo, ei siitä sen enempiä. Mä halusin tulla kertomaan teille, että kärsin vissiin taas jostain kuormittavasta tiedostamattomasta stressistä. Tai en ainakaan koe stressaavani, mutta mä teen taas semmosia asioita, joita en aina ihan tiedosta.

Viimeksi silloin iskän kuoleman aikoihin mulla tuli semmosia virheitä, jotka säikäytti mut itseni, koska olen aina ollut hirveän tietoinen kaikesta mitä teen. Mä unohtelin paljon asioita, multa tippui käsistä asioita ja muuta tämmöistä. Ymmärsin sen silloin, että mulla on tottakai aivan järkyttävän suuri stressi päällä ja se varmasti tekee aivoille erinäisiä temppujaan. Jossain vaiheessa asiat kuitenkin palasi omiin uomiinsa ja tämmöinen unohtelu ja muu jäi pois. Olin taas oma tiedostava itseni.

Nyt ei olla vielä ihan niin pitkällä, että pitäisi aivan mahdottoman huolissaan olla, mutta mua silti itseäni häiritsee tosi paljon juurikin sen takia, että olen yleensä hyvin tietoinen kaikesta mitä teen. Ajattelin, että jos kirjotan tämän ajoissa ylös niin ehkä mä alan taas kiinnittämään enemmän huomiota asioihin? En tiedä, kokeillaan.

Tossa perjantaina yksin kotona ollessani huomasin, että täältä meidän kodista oli painettu sammuksiin valokatkaisimia, joita ei koskaan käytetä sen takia, että meillä on älyvalaistus ja asiat toimii itsekseen tai erillisten kaukosäätimien kautta. Mm. Ruokatilassa on kaukosäädin, jolla valoja voi säätää ja pikkueteisessä on liiketunnistimella toimiva valo. Olen monet kerrat sanonut kaikille, että niihin katkasimiin ei kosketa, koska niihin ei tarvitse koskea. Nyt ne on olleet toistuvasti pois päältä. En muista niitä sammuttaneeni, mutta olen ihmetellyt, että miksi kaukosäädin ei toimi tai miksi eteiseen ei syty itsestään valo.. Mutta nyt tosiaan kun ollaan oltu Miion kanssa kaksin kotona niin olen ihan tarkkaillut sen pojan menoa ja voin sanoa, että kyllä Miio sammuttelee niitä myös. Että en joka kerta voi syyttää omia aivojani. Se yltää nykyään katkaisimiin ja ovenkahvoihin.

Eilen sitten olin keitellyt itselleni kahvia. Kaatanut kahvin kuppiin, huuhtaissut kahvipannun ja jatkanut matkaani nauttimaan kahvistani. Seuraavan kerran kun tulin keittiöön niin kahvipannua ei näkynyt paikallaan. Mietin, että ylttääkö Miio siihen jo? Mutta ei, ei se sinne yllä. Kahvipannu ei kuitenkaan ollut paikallaan, se ei ollut tiskipöydällä ja vaikutti, että se ei ole missään. Päädyin sitten vilkaisemaan vielä varmuuden vuoksi tiskikaappiin, vaikka siellä se kahvipannu ei varmaan koskaan ole ollut. Vaan nytpä oli, siellä se olla möllötti siinä missä mun kahvikuppini yleensä on. Ei mitään käsitystä miksi se oli siellä, koska kotona oli vaan minä ja Miio. Miten se kahvipannu oli joutunut tiskikaappiin? En ymmärrä.

Tänään mä olen kerran laittanut kaukosäätimen omalle paikalleen niin, että mä olen etsinyt sitä sitten paikasta, jossa mä sitä viimeksi käytin, koska en muistanut siirtäneeni sitä takaisin vitriinin päälle. No joo, ihminen voi toimia hitusen automaattisestikin kun tavaroille on omat paikat, mutta kuitenkin.. En muistanut sitä ja etsin sitä paikasta, jossa sen viimeksi näin. Ja taas vaan heräsi kysymys, että miten se oli siellä? En ymmärrä.

Voi siis olla, että mä olen niin väsynyt tähän talveen, tähän sairasteluun ja tähän huonoon unirytmiin, että mun aivot on alkanut kertomaan mulle, että "äläpä sie kokoaika vaan ole väsynyt kaikkeen". Pääosin kuitenkin menee mielestäni oikein hyvin.

Mua toki myös harmittaa hyvin paljon edelleen se, että se koulupaikka meni multa ohi. Josko se sitten on muodostanut jonkinlaisen tiedostamattoman stressin? En pidä ihan mahdottomana sitäkään. Mä olisin siihen koulutukseen halunnut niin paljon..

Ja siis joo, kyllä ihmisille voi sattua tämmöistä ilman, että se tarkoittaa yhtään mitään. Mulle ei vaan hirveän usein satu ja sen takia se mua tosiaan hieman rassaa. Ainahan mulla on huono muisti ollut – tai sanottakoon, että mun muistini on muistanut pääosin vaan turhia asioita – mutta ihan näin huonona en edes minä sitä muista.

Jään tarkkailemaan tätä hajamielisyyttäni, ja jos tää tästä lähtee vaan pahenemaan niin mun on kaiketi varmaan vaan hakeuduttava lääkäriin ja yritettävä löytää sitä kautta selitys.


Ei mulla tämän enempää ole teille kertoa juttuja nyt. Ihmetellään sitten taas kun on jotain kerrottavaa, eikö? Jep. Seuraavaan kertaan!

Terveisin,
Vesa-Matti