Mä myönnän, että mä olen joskus omannut hyvinkin rasistisia ajatuksia. Joskus ajattelin, että Suomi kuuluu vain suomalaisille ja öyh öyh. Mä olen myös joskus ajatellut, että mies on mies ja nainen on nainen, eikä mitään kompromisseja ole. On olemassa vain tyttöjen ja poikien juttuja, värejä ja asioita.
Rasismin suhteen mä olen päässyt silleen hyvään asemaan jo hyvän aikaa sitten, että mä en ajattele rasistisesti jos kohtaan erivärisiä ihmisiä. Mä en tavallaan kai siis enää lokeroi ihmisiä ihonvärin perusteella. Mulla on vielä tietynlaisia epävarmuuksia, joista kokoaika yritän eroon sillä, että pyrin ajattelemaan kaikki ihmiset yksilöinä. Mä ikävä kyllä vielä viljelen välillä rasistisia vitsejä ja koen rasistiset vitsit hauskoina, koska ajattelen ne vain huumorina. En kohdista niitä keneenkään, mutta eihän se siltikään oikein ole. Mun huumorini on vähän semmoinen, että pystyn nauramaan melkein mille vain. Musta huumori on todella hauskaa. Mä en kuitenkaan viljele sitä silleen mitenkään yleisesti, mutta piireissä, joissa tiedän muiden huumorin olevan aikalailla samalla viivalla kuin omani. Ja siis kyllä, mä yritän aina välttää rasistisia vitsejä viimeiseen asti, mutta joskus ne vaan luiskahtaa.
Tää rasismi ei tavallaan liity tähän merkintään mitenkään muuten kun vain siltä osin, että yritän kertoa omaa kasvuani. Hidasta, mutta varmaa kasvuani. Ja haluan, että nämä rippeet rasismista mitä mulle on jäänyt niin häviäisi tässä ajan myötä kokonaan. Ja, että seuraava sukupolvi olisi taas tässäkin asiassa hieman fiksumpi, eikä alunperinkään lähtisi viljelemään edes rasistisia vitsejä, koska ei niiden kuulu olla mikään juttu.
Mä olen tosiaan ollut myös hyvin vankasti sitä mieltä, että mies on mies ja nainen on nainen. Ei ole muuta. Olin jämähtänyt siihen, koska semmoisena se mulle mun nuoruudessa esitettiin. Mä olen nykyään paljon avoimempi muillekin malleille, koska en mä ole mikään tuomitsemaan ketään. Enkä mä edes halua tuomita ketään. Eikä mun edes pitäisi tuomita ketään siitä mitä ihminen itse tuntee. Siitä on tullut mulle ehkä ensisijaisen tärkeää, että mitä ihminen itse itsestään juurikin ajattelee. Siitäkin on se vitsi, että nykypäivänä voi olla vaikka taisteluhelikopteri.. Joo, no jos susta siltä tuntuu niin ole, ole vaikka sitten taisteluhelikopteri. Se on varmasti alunperin tarkoitettu pilkaksi, tiedän, mutta siinä on jonkinlainen ydin. Minkä ihminen voi sille miltä siitä sisältä tuntuu? Mun mielestä sitä tunnetta pitää voida tavallaan kai ulkoistaa. Tai siis.. No, justiinsa tämä sukupuoliasia. Jos sä olet syntynyt naisen kehoon, mutta sä koet hyvin vahvasti olevasi mies, niin miksi sun pitäisi jäädä jumiin siihen vartaloon mikä sulle syntymässä annettiin? Mun mielestä on hyvä, että ihmiset voi nykypäivänä muokata kehojaan juuri sellaisiksi mitä mielikin jo on.
Miten se on keneltäkään muulta pois? Sitä minä vain kysyn. Miten se on keneltäkään pois jos toinen ihminen haluaa tulla sellaiseksi kun hän jo omassa päässään on? Mun mielestä siihen on hyvä antaa tukea ja rohkaisua ja antaa ihmisen tulla tyytyväiseksi omassa maallisessa tomumajassaan.
Ei ihmistä pidä asettaa mihinkään kaavaan. Ei ihmisen pidä olla sellainen kun muut hänestä haluaa. Täällä kuitenkin ollaan vaan kerran ja tästä elämästä pitäisi osata ja saada nauttia. Tätä elämänpeliä pitäisi pelata lähinnä siihen suuntaan, että itsellä nimenomaan on hyvä olla – tietenkin lakeja noudattaen, soo soo.
Olenkin päässäni aikoja sitten päättänyt, että haluaa meidän lapset olla mitä tahansa niin pyrin vain siihen, että he ovat täysin varmoja omista ajatuksistaan. En aio tuomita, en aio rajoittaa, mutta haluan vain, että he ovat sitten täysin varmoja. Toivon mukaan osaan ohjata heitä oikeaan suuntaan ja auttaa muutoinkin löytämään sen missä heidän on hyvä tätä elämää elää.
Mutta vaikka mä olen tätäkin asiaa jo pitkät pätkät käsitellyt niin en silti varmaan koskaan tule olemaan sitä mieltä, että sukupuolet pitäisi kokonaan ottaa pois. Se on mun mielestä naurettavaa pelleilyä. Voi olla, että tässä mulla on edelleen ne ahdasmielisyyskiikarit päässä, mutta sitten on. Mä olen yrittänyt ymmärtää aihetta, mutta en ainakaan vielä pysty samaistumaan. Mun mielestä on hyvä, että on poikia ja tyttöjä. Se johtunee varmaan vain ja ainoastaan siitä, että niin on aina ollut. En mä osaa sitä perustella sen ihmeellisemmin. Sen sijaan, että ihmisiltä vietäisiin sukupuolet niin pitäisi pyrkiä lähinnä siihen, että ei olisi tyttöjen ja poikien leluja, värejä tai asioita. Olisi vain leluja, värejä ja asioita. Kaikkia vaaleanpunaisia vaatteita ei tarvitse korostaa prinsessajutuilla ja kaikkia sinisiä ei tarvitse korostaa isoilla kaivinkoneilla tai autoilla. Miksei muovinen lelukaivinkone voisi olla pinkki? Miksi tyttönukella ei voi olla sinistä t-paitaa? Sellasia pieniä asioita, tiedättekö?
Ekaa kertaa ikinä annan teille kotiläksyn: Seuraavan kerran kun menette johonkin kauppaan missä on leluosasto, tutkikaa sitä leluosastoa ja miettikää kuinka pielessä se lopulta on. Menkää sen jälkeen tutkimaan lasten vaatepuoli, jos sellainenkin sattuu siinä kaupassa olemaan. Etsikää pojalle pinkki vaate, jossa ei korosteta sitä mitä pidetään tytöille normaalina. Vastavuoroisesti katsokaa, että löydättekö sinistä vaatetta, jossa ei korosteta sitä mitä pidetään pojille normaalina. Tehtävänne on vain siis pohtia asioita sitten siinä. Jos se ei herätä teissä mitään ajatuksia niin sitten voit todeta itsesi hieman jämähtäneeksi.
Joo, mä huomasin kyllä. Mulle on itsellenikin syötetty aina sitä, että tytöt on prinsessoja ja pojat tykkää isoista ajoneuvoista, joten sen takia mä käytin tässä noita esimerkkejä. Mut tää on semmonen asia minkä tahtoisin itsekin sisäistää täysin ja olenkin vasta prosessointivaiheessa, vaikka tässä kuulutan muutosta maailmaan.
No, se mistä mä nyt tulin kuitenkin pääasiallisesti kirjoittamaan liittyy taas juurikin siihen kuinka asiat on sukupuolitettu. On tyttöjen ja on poikien juttuja. Ennen lasten syntymistä mä olin vahvasti sitä mieltä, että tuli mitä tuli, niin meidän lapset saa olla mitä ne haluaa. Kuten sanottu, ajattelen edelleen niin, tottakai. Tähän on kuitenkin tullut sellainen, että nyt kun lapset on syntyneet ja on muodostunut luonnollinen halu suojella niitä kaikelta pahalta, niin kaikessa aina ajattelee sitä kiusaamiskulmaa.
Mä haluan, että jos Max tai Miio haluaa leikkiä nukeilla, että ne saa leikkiä nukeilla. Mä haluan, että jos Max tai Miio haluaa pukeutua vaaleanpunaiseen, niin ne saa pukeutua vaaleanpunaiseen. Tiedän kuitenkin, että kaikki ei ajattele samalla tavalla ja edelleen on ihmisiä, jotka ajattelee nuket vain tyttöjen leluina ja vaaleanpunaisen vain tyttöjen värinä. Nämä ihmiset tietenkin opettavat omille lapsilleen omaa agendaansa ja näin on taas ahdasmielisiä ihmisiä maailmassa lisää. Ja nämä ahdasmieliset ihmiset on niitä, jotka taas aiheuttavat tuolla päiväkoti-, koulu- ja työmaailmassa niitä konflikteja.
Tää ajatus heräsi taas pitkästä aikaa kun Max pyysi tossa yksi päivä, että hän haluaa pinkin sängyn, koska hän on sellaisen jossain nähnyt. Mä ajattelin heti, että se on ihan okei, mutta sitten heti perään, että ei se ehkä olekaan ihan okei, koska joku voi alkaa kiusaamaan sen takia. En mä ole lapsille koskaan mun mielestä sanonut, että "toi on tyttöjen juttu ja toi on poikien juttu". Vaikka se mun aivoihin on iskostettu niin yritän tehdä muutosta pitkällä tähtäimellä. Vaikka sitä sänkyä ei kukaan muu näkisikään kuin me, niin silti mulla on aivoissa se, että "JOS näkee niin siitä voidaan alkaa kiusaamaan". Mä tiedän myös, että lapsien kaikkia päähänpistoja ei täydy toteuttaa, joten tämän koko Maxin ajatuksen olisi senkin vuoksi voinut vaan ohittaa. Tarjotaan joku edullisempi kompromissi, vaikka.
Max kuitenkin on aina tykännyt pinkistä, eikä se ole koskaan ollut mun mielestä mitenkään huono asia. Se on munkin mielestä oikein kiva väri. Perinteisesti pidetty vain tyttöjen värinä, mutta eihän asiat muutu jos ei asioita pyri muuttamaan. Kompromissina pinkistä sängystä me ruvettiinkin metsästämään Maxille ihan tavallista pinkkiä paitaa (ja ehkä jossain kohtaa myös pinkkiä pussilakanasettiä). Mutta tiedättekö miten vaikeaa se on? Valehtelematta lähes kaikki kaupat myy pinkkejä vaatteita vain niin, että niissä on kuvia prinsessoista tai jotain muuta hempeetä. Enkä siis sano, ettäkö sellaiset vaatteet olisi meidän pojiltamme tyystin kielletty, ei. Haluttiin lähinnä nyt alkuun löytää mahdollisimman neutraali pinkki paita. Semmonen, millä olisi hyvä tavallaan kai kokeilla, että millaisia reaktioita se aiheuttaa tässä kohtaa elämää päiväkodissa. Tottakai siis toivon, että pinkki paita otettaisiin vastaan ihan siinä missä otettaisiin vastaan vaikka sininen paita. Koska mä en ihan rehellisesti halua alkaa rajoittamaan lasten mieltymyksistä, koska niitä nyt ei voi yksikään ihminen itse tavallaan kai määritellä.Voi toki yrittää tunkeutua johonkin muottiin, ruveta käyttämään yleisesti hyväksyttyjä värejä ja muuta, mutta se on sitä mitä ahdasmieliset ihmiset tavoitteleekin ja siihen me ei haluta lähteä mukaan.
Mä en tavallaan haluaisi aina ajatella sitä kiusaamisaspektia, mutta sitä kai tämä vanhemmuus nyt sitten on. Meidän täytyy suojella omia lapsiamme siltä, että jotkut ei opeta lapsilleen yksinkertaisimpiakaan asioita. Ja se suojelu on sitten jossain niin syvällä, että sitä ajattelee kaikesta aina ensimmäisenä sen, että "voidaanko tästä ruveta kiusaamaan?" ja yleensä vastaus on:"kyllä, kyllä kaikesta voidaan ruveta kiusaamaan." Mä tiedän, että en mä voi suojella lapsia kaikelta. Eikä se varmasti ole vanhempien tehtäväkään, että pistetään lapsi pumpuliin ja katsotaan kun lapsi ei opi tekemään itse mitään. Mä haluaisin vaan yrittää taata lapsilleni semmosen lapsuuden ja nuoruuden, joka ei jättäisi sellaisia arpia, jotka esim. mä sain koulukiusaamisesta. Syy kiusaamiselle kun ei koskaan edes ole millään tavalla pätevä; omalla kohdalla riitti se, että olin muuttanut toiselta paikkakunnalta. Näin minusta tuli hylkiö, joka ei nykyään uskalla puhua kenellekään ja elelee varjoissa, että ei vahingossakaan herätä kenessäkään mitään mielipidettä.
Mutta tämä on kyllä vaikea kaksipiippuinen asia. Haluan sallia lapsilleni asioita, mutta en halua saattaa heitä kiusatuiksi. Kiusaamiskulttuuri kun nykyään on vielä rajumpi mitä se oli mun nuoruudessa. Lapset hakkaa toisiaan, ryöstää toisiaan, kuvaa toisistaan asiattomia videoita ja julkaisee niitä.. Kaikkea sairasta. Ja niihin ei oikein kukaan osaa tai voi puuttua. Tilanne on ajettu aikalailla siihen, että tietyt lapset saa kasvaa miten niitä huvittaa ja kukaan muukaan ei niitä saa ojentaa millään muotoa. Tai siltä se siis tuntuu kun on seurannut noita kaikenlaisia uutisia ja keskusteluja.
Mä en oikein voi muuta kun yrittää parhaani ja toivoa sitä kaikilta muiltakin vanhemmilta. Oon melkein sitä mieltä, että jos aikuinen ei itse pysty lapselleen toisten kunnioittamista opettamaan niin sitten täytyy aikuisen ja lapsen mennä yhdessä jollekin kurssille, jossa tämä käytäisiin perinpohjaisesti läpi. Olisi itseasiassa aika hyvä, että ennen kun rikosoikeudellinen vastuu astuu lapsen kohdalla voimaan, niin lapsi voitaisiin kuitenkin "tuomita" aikuisen kanssa käymään kursseja, joissa opetetaan muiden kunnioitusta, kiusaamatta olemista ja muuta, johon lapsi on mahdollisesti sortunut. Lepsuilulla nyt ei ainakaan saada mitään aikaan. Pääntaputtelua ja voivottelua. Kiusaamiseen pitää voida puuttua!
No, tämä oli nyt sitten tämmöinen. Mä olen kirjoitellut tätä pari päivää tässä aina kun olen muistanut jotain uutta ja yrittänyt saada sanottua kaiken mitä olen ajatellut. Tässä on paljon tärkeitä asioita, jotka mä haluan itse kyetä sisäistämään täysin. Mä haluan vain lasteni parasta ja sitä, että lapseni oppivat olemaan omia itsejään ja arvostamaan silti muidenkin ihmisten arvomaailmoja – paitsi niitä ahdasmielisiä. Ahdasmielistä arvomaailmaa ei tarvitse arvostaa, mutta sen arvomaailman omaava ihminen täytyy kyetä kohtaamaan ihmisenä. Kaikista ei ole pakko pitää. Mikä on oikein ja mikä on väärin?
Mun piti alunperin tulla vaan puhumaan siitä, että Max haluaa pinkin sängyn ja kertoa, että mitä ajatuksia se herätti minussa. Asia vähän eskaloitui, mutta eskaloitui sitten pirun hyvään suuntaan!
Mä huomasin itsekin, että tässä blogimerkinnässä on semmosia ihan pieniä virheitä, jotka johtuu siitä, että tämä on tosiaan kirjoitettu monessa osassa. Toistelen samoja asioita, vaikka olen juuri hetki sitten saattanut asian jo käsitellä loppuun. Pahoittelut siitä. Laiskuuttani en nyt jaksa alkaa muotoilemaan asioita uudelleen.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)