5. tammikuuta 2012

Angst!

Terppa! Muistin tässä, hmm, eilenköhän se oli, että mulla on käyttäjätunnus Ii2-yhteisössä. Viimeisin blogimerkintä siellä näytti olevan vuonna 2008 ja ensimmäiset vuodelta 2007. Lueskelin niitä haikeella tunteella aamulla - pah. Rupes lähinnä vaan naurattamaan kaikki ne angstaukset mitä sinne olin kirjottanut. Voisin tähän vähän lainailla niitä ensimmäisiä ja hauskimpia. Ja kuveja!

Tekko 23.12.2007 (?)

Viikon lintsaus, sitku olin päättäny mennä "töihin" ni sit vilustun. Ihan siistii, 2 viikkoo omaa vapaata. Repikää siitä huumoria.

Kiva kokoaika yskiä kehkot pihalle, ja aivastella pää paskaks..

No mut, kaipa tää täst joskus paranee, viikonloppuna parani MELKEIN, mut sit se palas heti lauantai aamuna krapulan kanssa. :D

Semmonen merkintä 29.1.2007, joka siis oli ensimmäinen merkintä Ii2:sessa. Näitä on niin paljon lisää, että näistä vois saada aika paksun kirjan. Jos siis kokoaisin kaikki blogimerkintäni yhdeksi kirjaksi.. Näitä sattuu olemaan Bloggerin ja Ii2:sen lisäksi myös Irc-galleriassa. No, etsin tähän jonkun hauskan angstitekstin vielä. Tai no, laitetaan yks kuva vuosien takaa.

Tekko 22.5.2007

Joo, eli vaikka aikasemmin sanoin, että palaan taas maanantaina, niin.. Asiat ei mennyt niinkuin piti. Netin piti aueta maanantaina - niin minulle väitettiin - mutta se ei tehnyt niin. Joten mä nyt jouduin tyytymään siihen, että viime viikko, lomaviikko, meni niin, ettei päässyt nettiin. Kauhea vapina oli kokoaika - no ei edes ollut. Keksin paljon muuta tekemistä.. Eh, se paljon muuta tekemistä, se oli PS2'sen pelaamista. Hah.

Ja eilen oli siistiä, lähin päivällä siskolle, broidi vippas mulle pari bisseä, ne siinä join, ja sit mentiin kauppaan. Ostin 3 siideriä (älkääkä vinetkö, kyllä siideriä saa miehetkin juoda!) ja loppuillan olin melkoses kondikses.. Taino, melkein selvinpäin, mutta silti melkein myös humalatilassa, jos oikein muistan.. :D Nukkumaan kuitenkin selvisin vasta aamu 7 aikaan - selvisin myös ilman krapulaa, repikää siitä.

Tällaisia iltoja, voisi pitää enempikin, melko siistiä. :D Joo.Tästä lähtien, mä en ehkä kirjota päivittäin, vaan aina sillointällöin. Se johtuu siitä, että mulle on alkamassa kehittyä ELÄMÄ. Vau, olkaa kateellisia, te elämättömät luuserit (joking).

No okei, en nyt löytänyt angstikirjotusta, mutta löysin tälläsen. Hyvä viinapää ollu mulla joskus? Hehe. Etsitään lisää. Nää on hauskoja ja samalla niin masentavia kirjotusvirheiden takia. Tää merkintä oli muuten 24.2.2007. Ja sitten yks kuva.

Tekko 9.11.2007

Perjantai oli muuten aika onnistunu päivä, paha vaa, ku faija potki mut himasta ku tulin himaa pieneltä ryyppyretkeltä.

Mä menin tekeen ittelleni evästä, se tuli siihen:

"Nonii, ja toi ei sit kohta enää onnistu ollenkaa!" Ai mikä? "No toi, et tuut juomasta ja teet tosta noin vaa ittelles evästä.." Kuinnii? "No ku sul ei oo kohta enää asuntoo." AI MITÄ VITTUA? Tahot sä et mä lähen samantien? Hä? "No, voithan sä mennä!" Ai sä haluut et mä kuolen nälkäänki vai? "Joo.." Kiitti vitusti.

Mä siitä marssin omaa huoneesee, hetken pääst äijä tuli huoneen ovelle seisoon:"No, mitäs sä siinä vielä teet?" Miten nii? "Sun piti mennä." AIJAA? "Nonii, kipkip" Haista vittu. "Mistä sä muuten kaljaa oot saanu?" No kuuluu vittu sulle.

Marssin ulos.. Ja pakko sanoa, ei siinä voinu kyyneliltä välttyä, meitsi ihan tilessä, ja oma faija(?) heittää ulos. Tarina vois jatkua pidempäänkin, mutta jos tosiaan kiinnostaa, sitä voi sitte kysyä mesessä, tms.

Sit viel myöhempään mutsi tuli hakee mut sisälle sielt, ja ihmetteli:"Mä en tiiä miks iskä ei oo koskaan veskusta tykänny.."

Vähä tuntu hei kivalta.. Ja kaikki yhen koulun takii, whatever, kouluun en mene, siellä on niin vittumaista. Paska mesta ja sillee.. Kaikki vituttaa.

Ei jaksa enää, öitä.

Nyt löyty sit kunnon angstikirjotus. Sillon ku meillä oli faijan kanssa aika usein nokat vastakkain ja Vesku oli heti ensimmäisenä turvautumassa kiroiluun ja pään aukomiseen.. Oli se ehkä sillon hienoa, mutta nyt vaan hävettää. Kaikki on pitäny kirjottaa muistiin, miksi? 27.5.2007 kirjotettu. Kuva!

Tekko 28.4.2007

25 pitkää päivää vielä.. Miten sen jaksaa nuori 17 vuotias odottaa? Kohta alkaa oleen jo niin vanha, että rapistuu.. Tai siis, rutistuu, eikäkö.. Tota.. Mikä se sana on? Nahistuu? Ei.. No Whatever.

Kyllähän innoissani odotin täysi-ikäisyyttä.. Mutta turhaan. Ei se muuttanu asioita mihinkään suuntaan - tai no, ehkä huonompaan suuntaan. Ryyppäämistä, ryyppäämistä. 5.6.2007 kirjoitettu.

No siinähän nyt ainakin vähän alkua. Täytyy kattoo jos joskus jaksan vielä lukea noita kirjotusvirheiden ja angstien täyttämiä tekstejä. Nyt kumminkin tämä kirjoitus tässä.

Terveisin,
Tekko

p.s. "mun fiksu mihinkään liittymätön kommentti: se sun vanha keesikuva oli kyl hieno!!! - (tiiätehkäkuka)jemsu"
- Mahtanetkohan tarkoittaa tätä:

Tekko 18.05.2007

2 kommenttia:

  1. mun fiksu mihinkään liittymätön kommentti: se sun vanha keesikuva oli kyl hieno!!! - (tiiätehkäkuka)jemsu

    VastaaPoista
  2. Yleensä lopetan lukemisen jos blogi on niin pitkä että pitää rollata, mutta kun sekaa oli ujutettu noita kuvia ni jotenki jakso =D

    VastaaPoista

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)