Kävelyä, kauppakeskus Willa ja täytetyt letut.

Mikä mahtava otsikko, eikö vain? No siitähän se kaikki oleellinen selviääkin. Tähän päivään on jotenkin mahtunu aika paljon, vaikka silti niin vähän.

Kävelyä

Ja kaikenlisäksi tämä päivämäärä kertoo siitä, että Eira on jaksanu mua jo jopa 7 kuukautta.

Mä kelailin tänään, että mä en oo aikoihin ees kävelly näin paljoa. Ensin aamulla pajalle. Joku about 2 kilometriä. Sit sieltä kauppakeskus Willalle, ehkä about 1 kilometri. Siitä porukoille, joka tuo taas uuden kilometrin mukaan kuvioihin. Sitten porukoilta takasin Willaan, yksi lisää. Ja sieltä vielä porukoitten kautta takasin kotiin. Se kiersi sen verran, että varmaan joku 1,5 km.

No näillä laskelmilla nyt 6 ja puol kilometriä, mutta ei se kaikki oikeesti tossa ole. Mä tein ite semmosia lisälenkkejä jatkuvasti, että kyllä se varmasti meni johonkin 8 kilometriin helposti. Ja tähän ei ole edes laskettu niitä lisäkilometrejä, mitkä aiheutui kauppojen tutkimisesta ja kiertelystä... Okei, kateltiin lähinnä vaan nimikylttejä, mutta jokatapauksessa.

No eihän se tietenkään kenenkään mielestä kuulosta edes paljolta, mutta on se mulle puolet enemmän kun mitä mä yleensä päivässä kävelen - töihin ja takasin. Joten on se aikamoinen saavutus multa, uskokaa se jo!

Kauppakeskus Willa

Voisin kertoo viel sen verran, että toi Willa voisi olla parempikin paikka. Ensinnäkin jostain syystä meinas mennä hermot liukuportaitten asetteluun. Ihan järjettömästi laitettu sinne. Ois ollu loogista jos samasta kohtaa pääsee sekä ylä- että alakertaan, mutta ei.. Ensin mennää yläkertaan ja yläkerrasta etsitään sitten liukuportaat, joista pääsee alakertaan. Loogistako? No ei tosiaan.

Plus se, että vaikka ne olikin avajaiset, niin kyllä huomat senkin, että miten siitä nyt tulee se kaikkien teinien oleskelupaikka. Kaikki paikat vallattu ja sisäänkäynneillä syljeskeltiin, halailtiin ja polteltiin tupakkia. Kaikki kaupungin jonnet ja lissut oli siellä - varmasti. Mä vaan toivon, että ne siellä keksii jonkin tavan pitää ne ulkona sieltä, koska en usko niiden käytävien olevan suunniteltu sitä varten, että niissä lojuu jotkut teinijengit. Se jopa vaikeuttaa mun asiointiani siellä, koska paniikkihäiriö.

Ja muuten, näin Anna Abreun livenä. Kiinnostuksen kivivyöry. Kuuluu kastiin "kourallinen turhia".

No toisaalta yksi plussapiste kauppakeskukselle siitä, että ne sai GameStopin sinne. Koko mestan kohokohta.

Täytetyt letut

Sit ku mä joskus vihdoin pääsin kotiin, niin pitiki alkaa valmistelemaan täytettä lettuihin, jotka Eira eilen tuskissaan valmisti. Ja no okei, en mä sitä suoraan ruvennut tekemään, koska L.A. Noire. Semmonen peli tosiaan tarttu mukaan sieltä GameStopista, koska se oli niin halpa - 9,90 €.

Mutta täytettyjen lettujen osalta kyllä huomasi, että oli molempien ensimmäinen kerta. Täyte jäi aika kuivaksi ja letut ei meinannut pysyä kasassa - mutta kyllä niitä ihan mielellään silti söi.

Mut tää nyt oli pitkästä aikaa tämmönen postaus, että tekstiä tuli ja tuli, mutta kukaan ei sitä jaksa lukea.

Terveisin,
Tekko


p.s. GameStopista sai avajaisten kunniaks vissiinki aurinkolasit kaupanpäälle jos osti jotain. Ne on hienot ja niissä lukee "Spooky". Juuri tuollaisia minä olen aaaaina halunnut.

Pyhimys!

Eilen kirjotin siitä, kuinka Cheek on vieny musiikkiaan kokoajan huonompaan suuntaan. Onneksi on ihmisiä, jotka osaa tehdä kokoajan hyvää. Nimittäin Pyhimys on yks henkilö, jolla ei varmaan ole yhtään huonoa kappaletta.

Parhain Pyhimyksen kappale on ehkä tämä:

Pyhimys - Prinsessa

Aivan loistava. Niin erityylistäkin kun kukaan muu tekee. Okei, ei tää ehkä Pyhimyksen parasparas kappale ole, mutta ehkä eniten soitettu. Tää on vähän tämmönen herkkä, mut on niitä meneviä biisejäkin, mitkä sit on omalla tavallaan parempia kun tämä.

Mutta tässä eilen kuulin ekaa kertaa Pyhimyksen "Nyt"-kappaleen. Aivan LOISTAVA. Vähän samaa sarjaa kun toi Prinsessa, koska semmonen aika koskettava aihe tavallaan.

Pyhimys - Nyt

Aivan loistavaa. Täydellistä. Suosittelen kaikille jotka Pyhimyksestä pitää. En usko, että tulee pettymisiä.

Terveisin,
Tekko

Ch-ch-cheek?

Mä voin nyt sen verran kertoa, että Cheek ei ole enään aikoihin ollut vakavasti otettava suomiräppäri. Toisinaan aika harmittavaa, koska sillä on suhteellisen omaperänen ääni ja sitä ois voinu kuunnella enemmänkin.

Nykyään nää Cheekin biisit on jotain niin hirveetä skeidaa, oikeesti. Lähinnä ärsyttää ees kuulla tyypin mitään kappaleita nykyään. No okei, nää ensimmäiset on vielä ihan kuunneltavia tänäkin päivänä, mutta ei yhtään mitään uutta.

Cheek - Sokka irti

Tää biisi oli oikeesti sen verran shokki, että tästä ei enään toivuta. Mutta tietääpähän, että ei mitään asiaa tulevana kesänä baareihin - ihan vaan musiikin suhteen. Mä yleensä pyrin sietämään kaikenlaisia kappaleita, mutta Cheek on nyt vieny mahollisuuden edes yrittää tykätä näistä kappaleista.

Ihan hirvee kappale. Hyi. Voisi jättää uuden albuminsa julkaisematta ja polttaa sen muun ongelmajätteen mukana. Kaikille parempi niin.

Terveisin,
Tekko

Vainoharhainenko?

Tänään kun Eira pääsi töistä ja tuli tänne päin, se soitti mulle tossa ylemmän parvekkeen kohdalla, että tule tupakalle. No minäpä etin tavarat kasaan, laitoin kengät jalkaan ja marssin parvekkeelle.

No Eira sit kerto, että talon edessä on joku auto, josta joku mies ottaa kuvia (siis ei ottanut kuvia siitä autosta, vaan autosta käsin kuvasi taloa, parveketta). Mä menin tietenkin tarkistamaan, ja se ukko osotteli sillä kamerakännykällä yläparvekkeelle, jossa mä siis sillä hetkellä seisoin. Se ajo hitaasti ja räpsi kuvia.

Minä, vainoharhainen veijari, kävin heti kaikki mahdolliset leffajuonet läpi mitä tiesin ja aloin miettimään kaikkia mahdollisia syitä siihen, että miksi se herra kuvailee meitä. Siis oletin sen kuvailevan meitä - joka olikin siis ilmeisesti vain omaa kuvitelmaani.

Mulla pyöri mielessä, että se nyt ottaa meistä kuvia, että saa lopullisen juonensa onnistumaan. Se joko vie mukanaan jommankumman meistä, tai sit se tulee jonkun aseen kanssa samaan aikaan seuraavana päivänä ja alkaa ammuskelemaan. Se vaani meitä ihan selvästi. Se oli kuin jokin peto.

Tosiasiassa kaikki mun villeimmät mielikuvituksen tuotteet ONNEKSI kaatui kun sain tietää, että herra olikin ottamassa kuvia tulevan parvekeremontin takia.

Tosissaan ajatellen, mä olen kyllä koko pienen ikäni pelännyt suhteellisen helposti kaikkea. Ja nyt se taas jostain syystä tuli esille. Korvia kuumotti ja villit ajatukset pyöri päässä. Ihan sairasta, että joku parvekkeen kuvaaja saa mun ajatukset noin sekasin.

Terveisin,
Syyttä säikähtänyt Tekko

Salkkarit

Moi! Pakko nyt tehdä tämmönen turhanpäivänen Salatut Elämät-merkintä, koska löysin Iltalehden sivuilta mielenkiintoisen tekstin. Mieleen nousi yksi kysymys: Mitä pelleilyä tämä taas on? Linkki tekstiin tässä!

- Tarinoita vatvotaan ja vatvotaan liian pitkään. Nuoret elävät hetkessä, ja katsovat että tosi makeaa, ruvetaan mekin bailaamaan, kuvailee Juntunen.

Suhteellisen naurettava väite. Itsehän olen huomioinut semmosen asian Salattuja Elämiä katsellessani, että nykyään niissä käsitellään aika paljon ajankohtaisia aiheita. Nuorten huumeidenkäyttö nyt oli yksi esimerkki. Mutta aina se aihe siinä vaihtuu. Eihän se Peppikään enään koukussa ole. Taisi mennä Salkkarit boikottiin liian aikaisin.

Ja jostain syystä mä en edes jaksa uskoa, että kukaan ottaa jostain Salkkareista mallia. Vai? Onko oikeesti niinkin typeriä ihmisiä? Musta tuntuu, että toi nuorten huumeidenkäyttö on ollu vaa niin hyvin esillä jossain vaiheessa, että Salatut Elämät halus käsitellä sen omalla tavallaan televisiossa. Sama nyt alkoholismin suhteen, kun Seppo käy läpi kyseistä asiaa.

Mä olen jotenkin huomannut, että Salkkarit on loppupeleissä aika opettava saippuasarja. Eikä niinkään negatiivisessa mielessä - päinvastoin. Vaikka tosin onhan se hieman epärealistinen, mutta silti käsittelee hyvin ihan arkisiakin asioita.

Joten kukkahattutädit, antakaa nuorten katsoa Salattuja Elämiä jos ne tahtoo. Turhaa tommonen boikotointi. Teette itsestänne pellejä.

Olipas avautuminen.

Terveisin,

Tekko

Kissat innostu poseeraamaan

Mustapää taivastelee.

Sulo taivastelee.

Velmu käpertyi nurkkaan.

Terveisin,
Tekko ja kissat :)

Arki..

Termos. Tiedättekö sen tunteen kun arki tuntuu siltä, että päivä päivältä kaikki tuntuu samalta? Tää on niinku koulun lihakeitto - tylsää lientä ja vahingossa saa (jos saa) sattuman. Ainoot sattumat mun keitossa on ne kun Eira keksii jotain.

Oon jotenkin täysin kyllästyny nyt tohon pajaan. Se voi olla se lähenevä loppu, että enään ei jaksa kiinnostaa tehdä mitään. Tai no onhan mulla vielä 17 päivää jäljellä, mutta silti.. Tai sit se voi olla se, etten saa kun ajatuskykyä vaativia hommia. Mä en jaksa ajatella töissä. Mä haluan homman tyyliin: aivot narikkaan.

Itseasiassa sen takia hain pintakäsittelypuolelle. Se homma tuntuu just siltä aivot narikkaan-hommalta. Ei tarvii ajatella mitään ja jos kauan on maalin käryssä ni ne aivot tosiaan on jossain.

Itseasiassa mä en enään edes tajua mikä mua joskus kiehto puuhommissa.. Kai se oli hienoa saada jotain aikaan käsillään, mutta saman tunteen saa pintakäsittelyssäkin. Töhrynen seinä - maalia pintaan - kuin uusi seinä. Siinä tulee se fiilis, et on tehny jotain ite ja saanu jotain aikaseks. Puuhommat, hmm, liikaa kaikkee muistettavaa.

Toisaalta on huomannu, että jollain tasolla jopa pelkään niitä puuntyöstökoneita. En mä uskalla käyttää sirkkeliä, koska oon kuullu juttuja. En uskalla melkein edes vannesahaa käyttää, koska oon saanu kerran pienen palikan päin näköä.

En tiedä onko mulla sit nyt joku lievä masennus päällä, koska taas tuntuu kokoajan siltä, että mikään ei innosta. Jotain virikettä, parempaa duunia.. Tai edes parempia ilmoja. Nekin vois jeesata fiilistä vähän.

Terveisin,
Tekko

Jukka Poika - Yhdestä puusta

On nyt tullu kuunneltua eilisestä lähtien Jukka Pojan uusinta levyä - repeatilla. Aivan loistavia kappaleita. Ja vaikka jotkut sanoo, että Jukka Poika on ruvennut tekemään jotain kaupallista paskaa, niin on väärässä. Cheekin kohdalla kävi joskus niin, että musiikki alko menemään selvästi huonompaan suuntaan, mutta ei Jukka Pojan kohdalla ole käynyt näin.

Jokaisessa biisissä on menoa. Lepposaa menoa. En löytänyt koko levyltä yhtään huonoa kappaletta. Tän innostamana en edes malta odottaa Raappanalta uutta tuotantoa.

Täytyy muuten myöntää senkin verran, että en ole vielä löytänyt suosikkikappalettani, enkä edes sellaista kappaletta, josta pitäisin vähemmän kun muista. Vaikka levy onkin kuunneltu ainakin 10 kertaa ympäri.

Terveisin,

Tekko Poika

Ajatusvääristymät

Meille annettiin pajalta etätehtäväks tommonen paperi ajatusvääritymistä. Mulla ois ollu aikaa miettiä tässä sitä vaikka kuinka kauan, mutta jotenkin on ollu aina muka parempaa tekemistä. Tääki päivä on menny pyöriessä kaupoissa ja sit oon pelannu kaiken muun ajan Happy Wheelsiä.

Nyt ku mä rupesin tota lappua tosissani pohtimaan ni huomasin, että ei mulla ajatus kulje jos pohdin asiaa A4-paperi naaman edessä. Ajattelin, että on helpompi alottaa blogin kautta purkamaan näitä ajatuksia. En tiedä miksi, mutta tuntuu helpommalta.

Mustavalkoajattelulla tarkoitetaan sitä, että nähdään vain kaksi ääripään vaihtoehtoa. Esimerkkinä tästä on ajatus: "Kaikki tai ei mitään" tai niin sanotut "joko-tai-lauseet".

- No toisaalta tunnistan ittessäni tätäkin ajatusvääristymää, mutta en nyt osaa sanoa tilannetta, jossa tätä olis tapahtunut. Ei ole niin päälimmäisenä kyllä, että osaisin tätä itseeni yhdistää.

Väärät yleistykset sisältävät sanoja "aina, ei kukaan, koskaan, yleensä". Esimerkkejä vääristä yleistyksistä: "Aina sataa.", "Kukaan ei välitä minusta.", "Pilaan aina kaiken."

- Mä muistan nää ajatukset kun olin jotain 15-vuotias. Sillon tuntu välillä, ettei kukaan välitä ja että pilaan aina kaiken. Ei se ole enään ajankohtaista, eli ei tämäkään varmaan koske minua. Tai no toisaalta tota "Aina sataa"-juttua tulee käytettyä, mutta se on lähinnä vain läppää, tai en ole ainakaan koskaan sitä käsitellyt minään ajatusvääristymänä, koska en oikeasti ajattele niin.

Ajatusten lukeminen on yritystä "lukea" toisten ajatuksia tulkitsemalla niitä pienten ja epäselvien vihjeiden avulla. Esimerkkinä ihmissuhde, jossa molemmat luulevat tietävänsä mitä toinen haluaa vaivautumatta kysymään toiselta.

- En tunnista itseäni tästäkään. Kyllä mä aina kysyn. Tai no oon mä pari kertaa tehny niin, että oon oma-alotteisesti tehny ruokaa tai tuonu jotain juotavaa toiselle osapuolelle - mutta eikai se kuulu tähän? Koska en kuitenkaan oleta, että toinen haluaisi näin tapahtuvan. Teen sen kai vaan ollakseni mieliksi tai jotain.

Liiallisella korostamisella dramatisoidaan elämää. Kielteisistä asioista suurennellaan ylitsepääsemättömiä. Niiden perusteella tehdään pitkäaikaisia johtopäätöksiä. Pienestä ärtymyksestä saattaa kehittyä vuosia kestävä kauna.

- Veikkaan, että tähän jollain tapaa liittyy laiskuus - mun kohdalla. Jos en jaksa mennä johonkin, ni rupeen miettimään kaikkia asianhaaroja, jotka muka estäis menemisen. Kunnes oon saanu tarpeeks syitä jättää menemättä niin jätän menemättä. Koskaan ei ole käynyt niin, että pienestä ärtymyksestä olisi kehittynyt vuosien kauna, joten onko tämäkään nyt sitten oikein?

Katastrofiajattelussa "tiedetään" etukäteen kaiken päättyvän kuitenkin huonosti. Tulevalle katastrofille ei ole olemassa perusteluita tai vaihtoehtoja.

- No ei tämäkään mulla mitenkään kovin yleistä ole. Joskus tulee semmonen tunne, et nyt kaikki ei tuu menee hyvin. En tiennyt sen olevan ajatusvääristymä, koska kuvittelin sen olevan myös jonkinsortin vitsi. Kai mulla oikeesti on näitä ajatusvääristymiä vaikka millä mitalla ja ehkä mulla on joku semmonenkin, että oletan kaiken olevan huumoria.

Henkilökohtaistamisessa toisten käyttäytymisen ajatellaan aina liittyvän itseen.

- No tätä itseasiassa tapahtuu aika useinkin. Kuulen jonkun puhuvan jotain, ja kuulen asian vaikka jostain keskivälistä ja kuuntelen asian sitten loppuun, niin toisinaan oletan, että asia liittyi itseeni. Oletan sen olevan osa tuota paniikkihäiriötäni. Ja toisinaan oletan aina olevani syypää jos joku on allapäin tai vihanen. "Oonko mä tehny jotain väärin?" on yleensä ensimmäinen kysymys.

Emotionaalisessa päättelyssä johtopäätökset tehdään tunteista käsin. Esimerkiksi: "Tunnen itseni tyhmäksi, olen siis tyhmä."

- Hmm, en taaskaan löydä itseäni tästä. En sanoisi itseäni tyhmäksi jos joskus tunnen itseni tyhmäksi.

Valikoivassa havaitsemisessa keskitytään kokonaisuuden sijasta yhteen asiaan, joka on yleensä kielteinen. Myönteisiä asioita ei huomata, vaan niiden olemassaolo kielletään.

- Ei koske taas mua. Kyllä mä yleensä huomioin koko asian, enkä vain jotain yhtä negatiivista kohtaa. Ei ainakaan kuulosta tutulta.

Jalostava kärsimys on ajatusvääristymä, joka kääntää kärsimyksen hyveeksi ja huonovointisuuden takeeksi myöhemmästä palkkiosta. "Taivaassa palkitaan.", "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat."

- Ei taaskaan uponnut. En odota, että mistään palkitaan myöhemmin. Teen vaan asioita, en tee niitä siksi, että odottaisin saavani samaa takaisin. Mulle on ihan sama mitä muut tekee sit myöhemmin takasi, koska ite elän hetkessä. En jaksa ajatella tulevaa sen enempiä. Ehkä huomisen ruokaa voin tänään kelailla, mutta ei muuten. Suunnittelu on liian vaivalloista.

Terveisin,
Tekko

Kissapäivitys

Ajattelin taas vähän laittaa uusia kuvia kissanpoikasista. Kaikki kuvat kyllä löytyy Facebookistakin, mutta ne on menny siellä jotenkin epämiellyttävään järjestykseen ja tälleen. Mut tästä se lähtee:

Mustapää

Mustapää, 1.3.2012

Mustapää, 5.3.2012

Mustapää, 8.3.2012

Mustapää, 11.3.2012

Sulo

Sulo, 1.3.2012

Sulo, 5.3.2012

Sulo, 8.3.2012

Sulo, 11.3.2012

Velmu

Velmu, 1.3.2012

Velmu 5.3.2012

Velmu, 8.3.2012

Velmu, 11.8.2012

Jos joku miettii noita nimiä, ni ne on vaan tullu jostain. Mustapää esimerkiksi sai nimensä ihan vaan sen takia, että sen pää on tummempi kun kissa muuten. Sulo taas sai nimensä siitä kun Eira ihastui siihen ja halusi antaa sille jonkun sulosen nimen. Sulo on vissiin tarpeeksi sulonen. Velmu taas oli alkuvaiheessa semmonen velmuilija, että se oli aina kasan alimpana piilossa ja kun muut taisteli yhdestä nisästä, niin Velmu velmusti lussutti siellä kasan alimpana omassa rauhassaan yhtä.

Nimet on keksitty vaan väliaikaisiksi. Kun kissat pääsee omiin koteihinsa, niin nimen saa luonnollisesti keksiä aivan itse. Ei ole pakko omaksua nimiä Mustapää, Sulo ja Velmu.

Terveisin,
Tekko

Kummitusko?

Hei.. Tärisen vähän vieläkin. En välttämättä sen takia, että uskoisin mihinkään kummituksiin täysin vakavissani, mutta sen takia, että säikähdin.

Tässä kämpässä on aikasemminkin tapahtunu vähän kummallisia juttuja, mutta ehkä tää veti pohjat. Makuuhuoneen ja olohuoneen välinen ovi rupes tärisemään ihan älytöntä vauhtia ihan hetki sitten.

No siihen voi yrittää keksiä syitä, mutta en itse ainakaan keksi mitään järkevää. Naapuri hakkasi seinää? Veikkaan, että siinä ois tärissy se seinä, eikä makkarin ovi. Jotain vetoa? Epäilen sitäkin, koska ikkunat ja kaikki on kiinni, eikä lukon läpi tunnu kylmää viimaa. Itselleni ei tule mieleen kun se, että joku olisi tarttunut ovenkahvaan ja ravistanut.

Ne edellisetkin tapaukset on hämmästyttänyt. Laitan muutaman kuvan ihan vaan selventääkseni asiaa:

Eteisen yläkaappi

Makuuhuoneen lukollinen ovi

Eli tuo eteisen yläkaappi on auennut itsestään ainakin 2-3 kertaa. Ensimmäisen kerran se aukesi joskus kun olin vasta muuttanut tänne, enkä ollut itse sitä vielä kertaakaan avannut. Eikä ollut kyllä käynyt sellaisia vieraitakaan, jotka olisi suinpäin rynnistänyt kaappeja avaamaan. Ehkä kyseessä voi olla joku lämpölaajeneminen tai joku viima.. Mutta en käsitä. Tuo haka.. Jokin oli nostanut haan ylös ja avannut kaapin puolilleen auki.

Toisella kertaa ihan sama juttu.. Haka oli nostettu ja kaapinovi puoliksi auki. Kaapin oven takaa tulee kyllä kylmää ilmaa, mutta eikai se ilma osaa nostaa hakaa ylös?

Seuraava seikka mikä mut säikäytti oli toi makuuhuoneen lukollinen kaappi. Siinä oli avain sillon kyllä. Kävin hetkeä aikaisemmin makuuhuoneessa vissiin ettimässä vaatteita (jotka ei sijaitse tossa lukollisessa kaapissa, joten ei tarvinnu siihen koskea), mutta kun tulin huoneeseen uudestaan hetken päästä niin tuo lukollinen kaappi oli auennut. Joku oli vääntänyt avaimen ympäri ja kaappi oli auennut. Mutta kuka? Tai mikä?

En vaan käsitä.

Terveisin,
Tekko

Jutunjuurta

Hei! Nyt mä ajattelin kertoa teille lukijoille sen todellisen syyn miksi mä en ole tätä kerennyt hirveesti kirjottelemaan. Syyhän on niinkin yksinkertainen, että aloin taas tekemään Tekkoukko -sarjakuvaa. Linkki Tekkoukon omaan blogiin löytyy tästä. Ihan vain selkeyden vuoksi en tahdo tunkea Tekkoukko -sarjakuvia tänne, vaan olen aikoinaan niille aivan oman blogin perustanut.

Seuraava asianihan koskee tuota minun kissapariskuntaani, Masaa ja Saraa. Heille syntyi 1. maaliskuuta uusi poikue, neljä pienen pientä karvaista tuhisijaa. Jokainen niistä on ottanut jo jonkinlaisen roolin meidänkin elämässä.

Sulo - syntyi joko ensimmäisenä tai toisena. En ollut paikalla syntymähetkellä, näin tämän ja Velmun sohvalla kun tulin pajalta.

Velmu - syntyi joko ensimmäisenä tai toisena.  En ollut paikalla syntymähetkellä, näin tämän ja Sulon sohvalla kun tulin pajalta.

Reppana - syntyi kolmantena, jalat edellä ja jäi päästään jumiin hetkeksi. Emo jätti ilman huomiota jo alusta asti. Heikossa kunnossa, saa maidonkorviketta, koska emo ei suostu imettämään. Ilmeisesti kitalakihalkio ja ennuste huono.

Mustapää - syntyi neljäntenä, viimeisenä, ja vauhdilla syntyikin. Emo maukaisi kaksi pitkää maukaisua ihan yhtäkkiä ja  Mustapää pötkähti esille.

Terveisin,
Tekko