17. maaliskuuta 2012

Jukka Poika - Yhdestä puusta

On nyt tullu kuunneltua eilisestä lähtien Jukka Pojan uusinta levyä - repeatilla. Aivan loistavia kappaleita. Ja vaikka jotkut sanoo, että Jukka Poika on ruvennut tekemään jotain kaupallista paskaa, niin on väärässä. Cheekin kohdalla kävi joskus niin, että musiikki alko menemään selvästi huonompaan suuntaan, mutta ei Jukka Pojan kohdalla ole käynyt näin.

Jokaisessa biisissä on menoa. Lepposaa menoa. En löytänyt koko levyltä yhtään huonoa kappaletta. Tän innostamana en edes malta odottaa Raappanalta uutta tuotantoa.

Täytyy muuten myöntää senkin verran, että en ole vielä löytänyt suosikkikappalettani, enkä edes sellaista kappaletta, josta pitäisin vähemmän kun muista. Vaikka levy onkin kuunneltu ainakin 10 kertaa ympäri.

Terveisin,
Tekko Poika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)