3. maaliskuuta 2012

Jutunjuurta

Hei! Nyt mä ajattelin kertoa teille lukijoille sen todellisen syyn miksi mä en ole tätä kerennyt hirveesti kirjottelemaan. Syyhän on niinkin yksinkertainen, että aloin taas tekemään Tekkoukko -sarjakuvaa. Linkki Tekkoukon omaan blogiin löytyy tästä. Ihan vain selkeyden vuoksi en tahdo tunkea Tekkoukko -sarjakuvia tänne, vaan olen aikoinaan niille aivan oman blogin perustanut.

Seuraava asianihan koskee tuota minun kissapariskuntaani, Masaa ja Saraa. Heille syntyi 1. maaliskuuta uusi poikue, neljä pienen pientä karvaista tuhisijaa. Jokainen niistä on ottanut jo jonkinlaisen roolin meidänkin elämässä.
Sulo - syntyi joko ensimmäisenä tai toisena. En ollut paikalla syntymähetkellä, näin tämän ja Velmun sohvalla kun tulin pajalta.

Velmu - syntyi joko ensimmäisenä tai toisena.  En ollut paikalla syntymähetkellä, näin tämän ja Sulon sohvalla kun tulin pajalta.


Reppana - syntyi kolmantena, jalat edellä ja jäi päästään jumiin hetkeksi. Emo jätti ilman huomiota jo alusta asti. Heikossa kunnossa, saa maidonkorviketta, koska emo ei suostu imettämään. Ilmeisesti kitalakihalkio ja ennuste huono.

Mustapää - syntyi neljäntenä, viimeisenä, ja vauhdilla syntyikin. Emo maukaisi kaksi pitkää maukaisua ihan yhtäkkiä ja  Mustapää pötkähti esille.

Terveisin,
Tekko

2 kommenttia:

  1. Kyllähän se Sarppa varmaan suostuis sitä imettämään jos vaan Reppana osaisi ja pystyisi siihen itse :( t. Eira :)

    VastaaPoista
  2. No nii no toisaalta syy ehkä enemmän on pennussa itsessään, mutta onhan se Sarppa sitä ihan alusta asti hylkinytkin.. Kirjotin vissii jotenki epähuomiossa sen noin. :o

    VastaaPoista

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)