29052018 | Vainotaanko?

Mun blogimerkintöjä vainotaan. Tai siltä se ainakin välillä tuntuu. Kirjotin silloin Kissojako? -merkinnässä, että:

Masa on luonteeltaan hyvin kiltti otus. Se tykkää ulkoilla meidän kanssa ilman valjaita, eikä edes yritä karkuun.

Olisko ollut heti seuraava päivä kun Masa pääsi pihalle ilman valjaita, eikä suostunut tulemaan sisään. Se oli kyllä jo ulko-ovella sisään tulossa, mutta jostain se sai ajatuksen alkaa loikkimaan karkuun. Mä seurasin sitä rauhallisin askelin ja aina kun pääsin sen luokse, se loikki toiseen paikkaan. Tekiköhän se sen kolme kertaa ja sen jälkeen se hyppeli kyllä takasin ulko-ovelle.

Annoin Masalle ulkonaliikkumiskiellon ilman valjaita.


Sit kirjotin Teatteriako? -merkinnässä, että:

Ollaan nyt ton teatterityöpajan kanssa käyty aika paljon katsomassa erilaisia esityksiä, enkä mä ole vielä kertaakaan pettynyt.

Kaksi Heimoa oli hyvä näytelmä, mutta siitä puuttui mun kaipaamani loppu. Mä oon semmonen ihminen, joka haluaa, että kaikki asiat elokuvassa/näytelmässä/missä tahansa viedään täysin loppuun. No joo, kyllähän tossa selkeesti ympyrä sulkeutui, mutta mä jäin kaipaamaan jatko-osaa.

En pettynyt teatteriin, en siihen esitykseenkään. Petyin siihen, että mulle jätettiin liikaa pohdittavaa. Vaikka, no.. Se varmaan on se tarkotuskin: saada ihminen ajattelemaan. Mä vaan pohdin ehkä vääriä asioita, koska en pohdi tarinan opetusta tms. Mä pohdin, että miten se siitä jatkuu?

Mulle käy tää hyvin usein myös elokuvien kanssa. Mulle pitäisi ilmeisesti tehdä monta tuntia kestävä elokuva/näytelmä, missä aukaistaan kaikki. Yksikin väärä sivupolku juonessa, jota ei selvitetä loppuun asti, suututtaa.

Hypätään hassusti takasin alkuperäiseen! Pohdin nimittäin tossa yks päivä: "Mitä jos kirjoittaisin blogiin siitä, että olen hyvin tyytyväinen elämääni näin köyhänä?" Kävisiköhän siinä sitten niin, että rahaa alkaisi tulla ovista ja ikkunoista? Vaikka siis toisaalta, mä olen ihan tyytyväinen elämääni näin köyhänä.

Mutta mä olisin ihan hitsin tyytyväinen, jos mulla olis niin paljon rahaa, ettei mun tarviis miettiä paljonko mikäkin maksaa.
Mä en olis siitä rahasta onnellinen, vaan siitä, että mun ei tarviis ajatella sitä.

Rahako? -merkinnässä aikanaan kirjoitin noin viisaita sanoja, mutta se ei tuntunut vaikuttavan mihinkään. 

Tää oli taas tämmönen, että mä vaan alotin kirjottamaan ja katsoin mihin suuntaan se alkaa mennä. Ihan kivahan siitä tuli. Ei aina tarvitse olla ajatusta, ja se on itseasiassa ihan kiva tapa kirjottaa. Voisin tehdä tätä useamminkin!

Terveisin,

Tekko