MON: Kuukausi paketissa!

Eikö nyt voida puhua jo kokonaisesta kuukaudesta kun kerta on jo 4 viikkoa menty? Ja ensimmäinen päivä alotettiin ja nyt on viimeinen. Eli tässä on nyt kuukausi oltu jonkinlaisilla dieeteillä, huh.

Okei, pätkäpaasto ei ole tuntunut dieetiltä, joten eikai sitä voida niin kutsua.. Pätkäpaasto taitaa olla mun uusi elämäntapa, koska se ei oo vaikeeta ja se tuottaa tuloksia.


Edellinen viikko oli kyllä mielenkiintoinen tapaus. Luetellaampa ihan alkuun kaikki numerot pois alta, jotta voidaan jatkaa fiksummin. La-su +1,2 kg, su-ma -0,8 kg, ma-ti -0,6 kg, ti-ke -0,4 kg, ke-to +0,1 kg, to-pe +0,5 kg ja pe-la -0,7 kg.

Kuten kirjotin vissiin viime merkinnässä, että ei toi la-su-välillä tullut 1,2 kiloa tullut jäädäkseen, se oli kai vaan jonkinlaista turvotusta, mene ja tiedä. Se lähti kahessa päivässä pois, joka nyt taas tietenkin hidasti koko projektia, mutta se nyt oli tiedossa.

Meillä oli Ronin kanssa semmonen remppaviikko, joten meiän ruoatkin oli vähän mitä oli. Aikalailla semmosia mättöpainotteisia, koska sen avulla muka jaksoi paremmin.. No, yleensä hommat meni niin, että ensin remontoitiin ja sitten syötiin lähes puolisen pellillistä ruokaa mieheen. Kostautuihan se sitten pienenä nousuna.

Mutta vaikka sitä painoa taas tuli, niin lähtihän se myös vikkelästi pois. Kaikki noi tommoset painon nousut kyllä tallentuu mun kovalevylle ja jatkossa osaan välttää samanlaisia tilanteita uudestaan, joten virheistä opitaan kyllä. Että parempaa elämää kohti tässä ollaan vahvasti menossa, uskokaa tai älkää.


Ja tässä kohtaa voin todeta, että olen tällä hetkellä 6,7 kiloa kevyempi kun mitä olin tämän projektin alkaessa. Se ei ole iso muutos viime viikkoiseen yhteistulokseen, mutta muutos parempaan silti.

Mua kiinnostais kyllä kovasti yrittää piirtää jonkinlainen kaavio tästä edistyksestä.. Joten kokeillaan. Teillehän tässä ei tule mitään taukoa, mutta minä alan nyt piirtämään ja lisään kuvan tähän kun se on valmis. En tiedä miksi tämän selostan tähän, mutta selostampahan kuitenkin..

No ei toi kyllä nyt hirveen tyydyttävä piirustus ole, mutta näyttää nyt kuitenkin 4 viikon kehityksen. Aika turhahan tuo on, mutta saimpahan lisätäytettä tähän merkintään.

Tosin, siitä huomaa nopeesti, että 4 kertaa on otettu vähän takasin, mutta sitten se on kunnialla hävitettykin. Mä jatkan tota kaavioo seuraavan kerran kuukauden päästä, ja ehkä se sitten pääsee taas paremmin oikeuksiinsa.. Tai sitten ei koskaan.


No, hmm.. Paasto on siis pääosin mennyt hyvin. Mä osaan odottaa ruoka-aikaa, vaikka välillä (onneksi hyvin harvoin) mulla on nälkä jo kauan ennen ruoka-aikaa. Sit mä oon osannut jakaa ruokailut hieman vaihtelevasti; joskus syön jotain pientä jo 2 tunnin jälkeen ensimmäisestä ruoasta, mutta yleensä maltan odottaa sen 3 tuntia. Tossa remppaviikolla mulla kävi parina päivänä, oletettavasti just noi huonot tulokset, että söin ensimmäisen ruoan ja sen jälkeen seuraava ruoka vasta illalla, joka oli sitten hevosen annos. Eli tosi huonosti rytmitettyä ruokailua, joka varmasti on syy huonoille tuloksille sen ohella, että söin viimesenä ruokana sitten liian runsaasti.

Se oli vaan jotenkin kiireinen viikko. Piti saada keittiön seinäremppa valmiiksi ennen kun Eira palasi Egyptistä. Saatiinkin, josta olen kovasti ylpeä. Eira ei ehkä ollut ihan niin innoissaan kun olin päässäni kuvitellut, mutta tykkäsi yllätyksestä.

Ei pitäis kyllä koskaan laittaa kiireisyyden piikkiin.. Ainahan nyt olisi voinut jonkun pienen hedelmän tms. syödä jossain välissä.. Oon vaan aika huono hedelmien kanssa, joten pitäisi varmaan opetella. Ehkä sekin tapahtuu tässä joskus. Ainakin se olisi ihan kiva lisäys.


Ja, ja.. No eipä mulla tässä muuta. Kaikki oleellinen kirjotettu jo, joten eiköhän vaan laiteta tämäkin viikko, ja tavallaan siis tämä kuukausikin pakettiin. Ja ei muuta kun kohti vieläkin parempia tuloksia!

Terveisin,
Tekko

MON: Kolmas viikko taputeltu

Olisi taas aika käydä viikon tulokset läpi. Tää mennyt viikko oli tavallaan kyllä tosi mahtava, mutta sitten iski pieni takapakki.

Kyllähän se vaan on taas niin todettava, että alkoholi ja dieetti ei sovi yhteen. Tahtoisinkin taas välttää sen käyttämistä, mutta ole- ja valitettavasti (heh, hauska tämmönen) joudun sitä taas 29.2.-1.3. käyttämään, koska tuli hyvissä ajoin varattua risteilyreissu siihen ajankohtaan. Sen jälkeen mä taas pistän dieetin turhanpäiväisten ryypiskelyreissujen edelle.

Miettikää nyt mun viime viikkoa, alotetaan sen käyminen sitä edeltävän viikon sunnuntaista, koska sitä ei muuten lue missään (ja mä olen muutenkin tehnyt niin aina, että en tiedä miksi tämä piti selittää taas näin..): la-su -0,1 kg, su-ma -0,7 kg, ma-ti +0,1 kg, ti-ke +-0, ke-to -0,7 kg, to-pe -0,5 kg ja pe-la mitattu ilmeisesti vaaka jokseenkin vinossa, joten hylätty tulos (näytti -1,5 kg).

-1,8 kg olisi siis viime viikon tulos. Ja tänään kun äsken kävin vaa'alla, niin siinä sen sitten taas huomasi.. Pe-su välillä tuli sitten 1,2 kg lisää. Ja tiedättekö kuinka paljon tämmönen ärsyttää? Kyllä, todella paljon. Itseaiheutettua toki, ja siksi voi ollakin vihainen vain itselleen.

Muuten niin mainio viikko paaston osalta, mutta yksi päivä voi vetää melkein koko viikon pöntöstä alas. Ei se ole sen arvoista, sanoisin. Mä tosin toivon, tai ainakin haluaisin kovasti uskoa siihen, että tostakin takasin tulleesta häviää huomiseen mennessä ehkä puolet tai jotain, mutta en voi olla siitä varma. Viime takapakki, se thaimaalainen ruoka, ainakin hävisi suhteellisen vikkelästi heti taas kun sai hommat takasin raiteelleen.

Ainiin, kolmen viikon yhteenlaskettu tulos, laskematta tätä päivää vielä mukaan, olisi siis -6 kg. Kolmessa viikossa 6 kiloa pois on mun mielestä hyvä vauhti. Luultavasti ideaalimpaa olisi se, että se tippuisi vieläkin hitaammin ja ilman semmosia takapakki-päiviä.

Mutta kyllä tuohon juomareissuun liittyy myös kuntoilua, voi kyllä.. Lähdettiin taksilla Riihimäki-Hyvinkää-reissulle, mutta multa jäi paluureissulla taksi tai mikään muukaan kyyti ottamatta. Kävelin siispä Hyvinkää-Riihimäki välin, koska se tuntui ilmeisesti silloin hyvältä ajatukselta.

Mä olin siis miettinyt semmosta mahdollisuutta, johonkin tulevaan ajankohtaan, että voisin joku päivä pyytää vaikka Eiralta kyydin porukoille, hengailla siellä ja sitten kävelisin siitä kotiin. Nyt ilmeisesti känni-minä halusi toteuttaa tämän ajatuksen tällä tapaa. Se oli niin hyvin suunniteltu ja mietitty, että ei muuta kun toteuttamaan..

Matkaa kertyi semmonen 18,5 kilometriä. Google Mapsin mukaan lyhyin ja nopein reitti olisi ollut vain 15,1 km, mutta mä otin vähän lisäkilsoja kävelemällä ensin vähän tutummille alueille ja siitä sitten pitkää suoraa radanvarsitietä Riihimäkeen (vai -mäelle?). Oikea neropatti.

Kun mä olin kävellyt Riihimäen päätyyn asti, elämä alkoi hymyilemään ensin hyvin runsaasti, mutta sitten muistin, että mulla on noin 3 km vielä kotiin. Mun jalat oli ihan rikki ja mä en olis todellakaan enää jaksanut kävellä metriäkään. Otin sitten pienen tauon, istuin tien reunaan ja otin kengät hetkeksi pois jalasta. Pidin itselleni kannustuspuheen ja lähdin päättäväisesti jalat rakoilla taittamaan loppumatkaa.

Selvisin kun selvisinkin kotiin.

Ja voitteko kuvitella, että mulla on jalat kipeenä? Ne oli sitä eilen ehkä vielä enemmän kun mitä ne tällä hetkellä on, mutta siis.. Huh huh. En tiedä miksi, mutta kaikkein vaikeinta on istumaan meneminen ja sieltä takaisin ylös pääseminen. Ja eilen kun kävin kaupassa, niin noi meiän kuistille johtavat rappuset oli lähes mahdoton tehtävä, josta selvisin vain irvistellen.

Semmonen reissu se oli sitten. Noin 3 tuntia pelkkää kävelyä, laskuhumalassa.. Tommoseen hommaan en kyllä enää koskaan lähde, sen verran mua nyt jalkoihin sattuu. Ei varmaan oo ikinä sattunut jalkoihin niin paljon kun sattu eilen. Hyi.

No, josko tämä tuleva viikko kuluttaisi noi takasin tulleet pois ja jos itse ottaisin laivalla sitten hieman rauhallisemmin. Kuulostaa ainakin tosi hyvältä ratkaisulta.

Terveisin,

Tekko

Ajattelu satuttaa aivoja

Mä oon miettinyt noin kolmisen päivää, että jaksanko mä vaivautua kirjottamaan tästä aiheesta, mutta mielenkiinto aihetta kohtaan on liian voimakas jättääkseni kirjottamisen väliin.

Törmäsin tosiaan tossa, jännästi, noin kolmisen päivää sitten artikkeliin, joka käsitteli ihmisten ajattelua. Linkki kyseiseen artikkeliin tässä.


Tossa artikkelissa siis 25-vuotias mies on havahtunut siihen, että kaikki ihmiset eivät ajattele samalla tavalla. Ton artikkelin jälkeen olisi voinut myös kirjoittaa, että ei myöskään tämä 30-vuotias mies ollut koskaan ajatellut, saatika sen myötä edes tajunnut sitä.

Tuolla puhutaan tosta jatkuvasta monologista pään sisällä, joka on siis mullekin tuttu; mä käyn aina ajatellessani jotain asiaa pitkän monologin päässäni. Ja mun mielestä se on aina ollut niin, tai ainakin niin kauan kun muistan.

En mä oo koskaan edes pysähtynyt miettimään, että tässä asiassa voisi olla eroja. Tottakai olen olettanut, että koska mä käyn monologeja päässäni, niin kaikki tekee niin. Sitä on ajattelu. Yksinkertaista. Se ei vaan ilmeisesti ole oikeesti niin yksinkertaista, koska siis.. Jotkut näkee asioita sen sijaan, että keskustelisi itsensä kanssa.

Ryanin ystävä kertoi vain "näkevänsä sanoja" mielessään; toinen kertoi näkevänsä ikään kuin käsitekarttoja pulisevan äänen sijaan. (Lainaus artikkelista)

Tossa artikkelissa puhutaan "äänestä pään sisällä", joka ei siis kylläkään mun kohalla pidä suoranaisesti paikkaansa; mun monologissa ei ole minkäänlaista ääntä, tai en ainakaan osaa hahmottaa sieltä minkäänlaista ääntä. Mä ikäänkuin vaan tajuan ne keskustelut todella selvästi.

Tää monologi vaan on ilmeisesti se yleisin tapa ajatella, jos siis oikein ymmärsin. En olekaan siis se kaikista kummallisin ihminen, vaan enemmistöä näköjään. Olin varma, että olen aivotoimintani kanssa suhteellisen vähemmistöä, koska mä ajattelen tosi paljon – liikaa toisinaan. Mun tällä sisäisellä äänellä, jonka ääntä en siis kuule, on ilmeisesti välillä vaan ADHD, jota mä en sitten vaan osaa käsitellä. Nää tän ajattelun ADHD-kohtaukset on muulle mulle sitten paniikkikohtauksia, näin ainakin nyt tulkitsen.

Mä osaan sen verran mennä mun omiin paniikkikohtauksiini, että muistan niistä sen, että ajattelen tosi paljon liikaa kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Se ensimmäinen kohtaus oli sillon aikanaan tosiaan ammattikoulun pihalla kun ysiluokkalaiset oli tutustumassa ammattikouluun. Jouduin kävelemään semmosen lauman läpi ja mä vaan hävisin ittestäni täysin. Muistan kun kävelin siihen laumaan, pää alkoi käydä ylikierroksilla, ja sit yhtäkkiä mä olin sen lauman ohi ja mun sydän hakkas kovempaa kun koskaan ja olin vähällä pyörtyä. Pätkä siitä hävis, en tiedä missä kävin, mutta kroppa oli toiminut sen verran, että pääsin kävelemään siitä ohi.

En tiedä miksi tämä meni nyt paniikkihäiriön käsittelyyn, mutta jostain syystä oon sitä aihetta pyöritellyt paljon sen jälkeen kun löysin ton artikkelin. Jotenkin oon ihan varma, että ihmiset, jotka näkee ja ajattelee jotenkin muulla tavalla kun monologin avulla, eivät koe paniikkikohtauksia. Voin toki olla väärässäkin, koska en ole niin paljon tutustunut aiheeseen. Koen vaan itse sen niin, että se liittyy niin vahvasti yliajatteluun.


Tuolla artikkelissa on myös maininta siitä, että tää ajattelumalli on kuin elokuvissa/sarjoissa, joissa se ääni on puhuttu siihen päälle. Tämä on aina tukenut sitä, että kaikki ajattelee samalla tavalla kuin minä itse, jonka takia en ole koskaan asiaa osannut epäillä.

Toki oon myös nähnyt elokuvia tai sarjoja, joissa ajatukset on ollut matemaattisia kaavoja, mutta oon ajatellut niiden olevan vaan.. Öö, niin, mitähän oon ajatellut niiden olevan? Ehkä vaan jotain täytettä. Mutta siis joku voi ilmeisesti oikeesti ajatella kaiken kaavoina? Mulle tää on todella paljon päänsärkyä aiheuttava ajatus.


Mä oon kyllä joskus kuullut kun ihmiset puhuu valokuvamuistista, mutta oon aina kokenut sen jotenkin vitsinä. Nyt kun tätä pysähtyy oikeesti miettimään, niin siis sehän voi olla totta.. Ihmiset voi muistaa asioita kuvina? Haluaisin niin paljon kokea tämän.

Tai tavallaan koenkin, koska mä muistan asuntojen pohjapiirustuksia.. Ainut asia minkä osaan ajatella jotenkin erilailla kun monologina. Sitä on vaikea nimittäin keskustella, vaikka sitäkin välillä teen.

Teen siis välillä semmosia ajatusmatkoja esim. meiän vanhoihin asuntoihin. Jos kukaan on koskaan pelannut mitään tekstiseikkailupelejä, niin voi siitä saada vähän ajatusta siihen, että mimmosia nää mun ajatusmatkat on. Mä kun siis saatan tavallaan kokea mielessäni jonkun vanhan asunnon ulko-oven ja mietin, että avaanko mä sen vai en, ja etenen sitten sen päätöksen perusteella seuraavaan kohtaan; joka voi olla vaikka välieteinen, jossa on toinen ovi.

Tää on tosi jännää kyllä. Musta olis niin kiva vaikka kirjottaa joskus joku pätkä jostain aivoissa tapahtuvasta asuntokierroksesta, koska ne on mun mielestä aika mielekkäitä matkoja. Kertokaa toki jos haluatte, että kirjotan jonkun pätkän joskus aiheesta.


Mulla on tapa, että mä käyn lähes kaikki tulevat tapaamiset etukäteen läpi, kaikissa keksimissäni variaatioissa. Jonkinlaista yliajattelua, tiedän. Mutta siis tämä voi olla joillekin ihmisille siis ihan ihmeellistä? Ne ei käy mitään keskusteluita päässään ennen tapaamisia? Tai siis, siellä päässä ei ole koskaan mitään keskustelua? Ne vaan.. Näkee.. Kokee.. Jotain kuvioita ja asioita? Sattuu aivoon.

Musta olisi niin kiva kokea jonkinlainen toinen ajattelutapa. Koska en siis ymmärrä, kuten ei tuolla artikkelissakaan ymmärretty, esimerkiksi sitä miten nää ihmiset esimerkiksi lukee? Mä luen itselleni kokoaika ääneen, ilman ääntä.. Ja.. Pään sisällä.. Toki on niitäkin hetkiä kun otan äänen apuun; yleensä silloin jos joku lause on liian vaikean tuntuinen. Jotkut asiat voi olla vaikea lausua päässään, mikä on myös todella ihmeellistä, koska se on muuten paljon helpompaa kun lukeminen ääneen.

Ja siis kirjojen lukemisesta esimerkiksi vielä se, että jos jossain kirjassa kuvaillaan joku tila, niin sen mä osaan luoda. Mä piirrän päässäni sen pohjapiirustuksen, ja osaan sitten ikäänkuin olla siellä ja saada kirjan kohtauksesta enemmän irti.


Mua kyllä hyvin paljon kiinnostaisi joskus tietää, että mikä on tämä mun pohjapiirustus-juttu.. Miksi mä muistan niitä ja miksi mä osaan luoda niitä? The Sims-pelisarja on aina ollut kiva apu näissä, koska olen voinut rakentaa jotkut piirustukset pois päästäni. Mutta mä en siis osaa luoda uusia pohjapiirustuksia tyhjästä, joka vaikeuttaa kyseisessä pelissä jonkun uuden, ennestään tuntemattoman, rakennuksen luomista.

Mä voisin olla joku, mikä se nyt on joka näitä pohjapiirustuksia piirtää.. Arkkitehti? No, joku semmonen tyyppi. Mä siis voisin tosiaan olla semmonen, mutta mun piirustukset olis mahdottoman samanlaisia keskenään, joten en olisi ehkä kovinkaan hyvä arkkitehti. Ja kaikki piirustuksieni rakennukset on jo luotu kertaalleen, ja olen saattanut jopa itse asua samanlaisessa rakennuksessa.

Miksei mulle ole annettu jotain hyödyllistä kykyä? Tätä kun en voi hirveesti tosiaan missään hyödyntää.


Ja ja.. No, eikai aiheesta muuta. Nyt jos koskaan musta olisi tosi kiva saada kommentteja, koska tämä aihe kiinnostaa mua. Ehkä oikeestaan enemmän kun itse aihe, mua kiinnostaa se, että miten juuri sinä ajattelet? Jos joku ajattelee ilman sisäistä monologia, niin haluan ehdottomasti sinulta kommentin, että miten se sun ajattelu sitten ilmenee – jos sen selittäminen on jotenkin mahdollista. Tai jos jollain on sisäinen monologi, mutta se ilmenee jotenkin erilailla kun omani, niin anna palaa! Olen kiinnostunut kuulemaan.

Terveisin,
Tekko

Televisioviihteen taso..

Mä odotan välillä viikonloppuja sen takia, että tulee hyvä putki.. Ei, ei semmonen putki kun heti ajattelitte; tarkotan tietenkin tv-viihdettä.

Perjantaina tulee Posse, lauantaina tulee Putous ja kivan viikonlopun päättää sunnuntaisin tuleva Talent Suomi. No siis, kai ne mua jollain tasolla viihdyttää kun niitä joka viikonloppu katson, mutta musta tuntuu, että kaikkien taso on jotenkin ihan pohjalla. Voin vähän avata tätä teille.


Posse: Eniten Possessa nautin suihkuralleista, piilokamerajutuista ja studiossa tapahtuvista haastatteluista ja peleistä. Asia mistä mä taas en juuri tippaakaan nauti, on tämä uusi Posse GP. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella tylsä. Ja tätä Posse GP:tä on siellä joka välissä, melkein puolet ohjelma-ajasta. Miksi? Jos haluaisin katsoa jotain autokisoja, mä katsoisin autokisoja. Kun mä haluan katsoa viihdettä, mä haluaisin ihan mielelläni katsoa Possea.

Tää on ehkä ollut tylsin kausi tähän mennessä, ja se toki harmittaa. Aikoinaan en kyllä tippaakaan nauttinut myöskään niistä stunttijutuista, mutta ajattelin niiden päätyttyä, että ylöspäin mennään – vaan ei. Mä toki ymmärrän, että on varmasti vaikeeta tehdä kaikkia viihdyttävää sisältöä kokonaiseksi tunniksi, mutta voisi sentään edes yrittää. En usko, että toi autoilu oikeesti kiinnostaa hirveen montaa, joten miksi sen tilalla ei voi olla jotain mikä ei jaa mielipiteitä niin paljon? Vaikka lisää piilokameroita, koska ne on aina kiehtonut tv:n suurkuluttajia.

Ykkösellä sisään oli oikein onnistunut lisäys, se on pakko sanoa. Se on tällä hetkellä semmonen mitä odotan aina kun Posse alkaa. Jotain tämmöstä lisää? Tai sitten voitaisiin sitä ohjelma-aikaa ihan suosiolla lyhentää, jotta saadaan pidettyä se viihdyttävyysarvo.


Putous: Tällä alueella mä olen joskus ollut tosi kriittinen – ja olen sitä vieläkin. Mun blogin luetuimpia aiheita on aina olleet noi Putous-merkinnät, joista en enää nykyisin itse hirveän ylpeä ole. Ei siksi, että ne olisi huonosti tehtyjä, vaan siksi, että ne ei jotenkin istu tänne muun sisällön sekaan.

Putous on muuntunut vuosien varrella lähes lastenohjelmaksi, mutta kyllä siellä välillä on koko perheen tai jopa aikuisten vitsejäkin. Ne on vaan tuntunut vähenevän vuosi vuodelta. No, mä katson sitä silti; ehkä osittain sen takia, että olen aina katsonut sitä.

Putouksessa tärkeintä on mulle itselleni aina ollut sketsihahmot. Niiden ensiesiintyminen on aina kova juttu, koska ei tiedä yhtään mitä odottaa. Yleensä jo ensimmäisessä jaksossa löytyy ne parhaimmat, joita yleensä on vain 1 tai 2. Nykyään lähes poikkeuksetta on vaikeaa nostaa kolmas hyvä sieltä jotenkin jalustalle, koska usein semmosta ei siellä ole. Tän vuoden top 3: Kurjakylän Tiltu, Yölintu ja.. No, tässä se taas nähtiin. Mä voin nostaa sieltä kolmanneksi Urmas Viilunkin, mutta ei se mitenkään hirveän säväyttävä ole.

Mikä mua tässä formaatissa nykyään eniten ärsyttää on se, että siellä on suosikkinäyttelijöitä. Ei, ei ne kaikki, vaan joku/jotkut. Ja nämä suosikkinäyttelijät kun tekee sketsihahmon, niin niitä ei äänestetä sen sketsihahmon vaan sen näyttelijän takia jatkoon. Se on niin väärin, mutta mahdotonta kitkeä pois. Viime vuosina siellä on ollut suuressa suosiossa Christoffer Strandberg, joka taas mun mielestä on yks huonoimmista asioista mitä tolle ohjelmalle on tapahtunut.. No, Ernest Lawsonin jälkeen ehkä. Ja koska Strandberg nauttii kansansuosiosta, on hänen hahmonsakin varmasti hyvä, vaikka ei sitä todellisuudessa ole.

Hyvä hahmo on semmonen mikä kehittyy. Yleensä hahmon kehittämisessä hyvä Pilvi Hämäläinen ei tähnyt sitä tänä vuonna riittävän nopeasti, joten se putosi pois. Mä vaan tiedän, että siinä meni hyvin potentiaalinen hahmo pois, mutta ohjelmaan jäi vielä Salon Seija, joka on alusta asti pyörittänyt vaan samoja juttuja. Ei kehity, ei mene eteenpäin, on vain stereotypinen kuvajainen kampaamoalan yksityisyrittäjästä.

Hahmoista vielä lisää: Yölintu taas on hyvä siitä, että se rikkoo sitä lastenohjelma-kaavaa. Lapset nauraa sille, koska se on hauskan näkönen ja aikuisen nauraa sille, koska sillä on alatyylisiä vitsejä. Hahmo iskee muhun juurikin siksi, että se uskaltaa olla semmonen kun se on. Antti Tuomas Heikkinen ei ole mulle ennestään tuttu näyttelijä, mutta olen kovin vaikuttunut.

Ja Hillevi Häntä-Heikkilä oli alkuun jotenkin tosi suppea hahmo, enkä pitänyt jotenkin yhtään. Tää uusi näyttelijä, Linnea Leino, vaan on ilmeisesti aika taitava, koska se on vienyt sitä eteenpäin ja on saanut siitä jopa hauskan. Tai ainakin siedettävän.

Jos mä saisin päättää tällä hetkellä lopullisen järjestyksen, niin olisi se seuraavanlainen: Seuraavaksi putoaa Salon Seija, sen jälkeen putoaa Urmas Viilunk (vaikka nostin sen top 3:een, niin en näe sitä silti jatkossa, koska se ei ole kehittynyt). Sitten meillä on jäljellä Hillevi Häntä-Heikkilä ja Yölintu, joista ainakin tällä hetkellä parempi on Yölintu.

Oho, mun piti arvostella tätä ohjelmaa, mutta tästähän tuli lähes Putous-merkintä.. No, suokaa se minulle anteeksi.

Halusin vielä puhua Sarjapudottajasta, joka ei ole mun omaan mieleeni, mutta nauttii "supersuosittu"-tittelistä. Mä vaihtaisin ihan koska tahansa Sarjapudottaja-osion siihen totuttuun vakioon tulikoe-tuomio-näytönpaikka-osioon, joka nykyään tuntuu olevan lähinnä vaan poikkeus. En ymmärrä minkä takia tota vuodesta toiseen jatkunutta alkua piti vaihtaa? Onhan se hiljalleen ikäänkuin palaamassa, mutta sen olisi aina pitänyt olla niin kun se on aina ollut. Tässä tapauksessa vaihtamalla ei parantunut.


Talent Suomi: Ihan heti alkuun; taso on heikko. Ja mun mielestä tuomarit päästää ihan vääriä esityksiä jatkoon, ja kultaista summeria käytetään ihan väärin.

Siis kultainen summeri esitykselle, jossa miesoletettu soittaa ilmakitaraa? Hei, oikeesti? Mitä sellaista se siis teki, että se olisi mitenkään päin ansainnut suoraa jatkopaikkaa? Se heilutti ja pyöritti käsiä sekopään lailla, ja mä olen aika varma, että kitaraa ei soiteta niin. Ehkä ilmakitaraa, mutta sitä ei ole olemassakaan. Niin miksi? Se kyllä asetti aika hyvin riman koko ohjelmalle, koska en ole sen jälkeen odottanutkaan enää mitään.

Lauluohjelmia on televisio täynnä, mutta silti vuodesta toiseen ihmiset tulee laulamaan Talent-ohjelmaan.. Joo, okei, joillain on talenttia, mutta ei.. Toinen on tanssi, varsinkin ryhmäkoreografiat; lähes automaattisesti jatkoon, vaikka esitys ei solju yhtään yhteen.

Ja usein tuntuu, että Talent-ohjelmissa on se kirous, että ihmisiä päästetään jatkoon persoonan takia. Henkilö tekee siis huonosti sen mitä tekee, mutta on niin sympaattinen ihminen, että jatkoon. Mikä talentti se on? Jos sympaattisuus on talentti, niin miksi pitää siihen alkuun nolata itsensä? Miksei mene vaan sen sympaattisuuden voimalla ja katso mihin se kantaa.

Mä aion jatkossa vielä katsoa kyseistä ohjelmaa, mutta mun mielenkiinto sitä kohtaan on laskenut joka jaksossa. Ehkä enää tän päivän jakson jälkeen en katso, kuka tietää.. En tiedä puuttuuko Suomesta jossain taitavat ihmiset, vai eikö he vain halua tehdä numeroa itsestään? Toivotaan, vaikka nyt on ainakin 2 kultaista summeria mennyt hukkaan, että karsinnoista löytyy vielä hyviäkin esityksiä. Toivon todella, koska tota ohjelmaa hypetettiin todella paljon, ja jos toi taso on oikeesti loppuun asti tota.. Auts.


Semmonen merkintä tänään. Mitäs mieltä tämmösestä? Ei ainakaan ollut MON-merkintä.

Nyt mulla ei ole enää muuta sanottavaa, joten lähdetään kaikki omille tahoillemme jatkamaan mitä olimmekaan tekemässä.. Tai no, voit sä sen kommentin laittaa tähän jos mieli tekee, se olisi ihan kiva.

Terveisin,
Tekko

MON: Toinenkin viikko ohi!

Lauantai, 15. päivä, on aika taas käydä läpi vähän tuloksia, ja muutenkin taas vähän muistutella itelleni muutamaa asiaa. Tai ainakin yhtä.

Ihan alkajaisiksi pakko sanoa, että yllättävän hyvin on mennyt. Siis 16 tuntia syömättä päivässä kuulosti alkuun jotenkin tosi pahalta, koska joskus aikoinaan oli vaikeeta jopa paastota verikokeita varten. Nyt toi 16 tuntia ei tunnu oikeestaan missään, paitsi välillä.

Pahimmilta ehkä tuntuu aikaset aamut. Jos herään 6-8 välillä, niin mulla on vielä 5-7 tuntia ensimmäiseen ruokaan, ja silloin aika kulkee todella hitaasti. Pitäis kyllä lopettaa kellon tuijottelu sillon, koska se hidastaa sitä entisestään. Tuntuu välillä, että vaikka kattoo kelloa noin tunnin välein, niin todellisuudessa ollaan menty vasta 15 minuuttia eteenpäin, jos siis sitäkään.


Mä oon alkanut huomata sen, että toi veden juominen on taas alkanut jäädä multa. Mä en käsitä, että minkä takia sen pitää olla muka niin vaikeeta? Mutta sitä vartenhan tätä muutosta kirjotetaan tänne ylös, että kerkeää ajoissa puuttumaan jos jokin muuttuu. Eli, nyt alkaa taas se, että on pakko välillä vaan pakottaa itteään hakemaan vetta ja juomaan se.

Harmittaa, koska se oli suhteellisen pitkän tovin semmosta automaattista. Mä hain lisää vettä melkein heti kun vanha vaan pääsi loppumaan, mutta nyt saatan juoda hieman aamulla, hieman jossain välissä ja sitten vielä hieman illalla, eikä se riitä.

Parhaiten sen vaikutuksen oon nähnyt nyt vaa'alla. Meiän vaaka kun näyttää (luultavasti suhteellisen suuntaa antavasti) kaikenlaisia prosenttejakin. Pitkän aikaa vesi- ja lihasprosentti tekivät hienoa nousua, samalla tiputtaen siis rasvaprosenttia. Tänään mun vesi- ja lihasprosentti oli jotenkin romahtanut ja se oli kasvattanut rasvaprosenttia, joka on siis ihan väärä suunta.


Ja mitä tohon painon putoomiseen tulee, niin se on mennyt siis hyvin. Sikäli lasketaan pois edellinen tiistai ja thaimaalainen ruoka. Sen päivän jälkeen hieman järkytyin kun astuin vaa'alle; 1 kg lisää.

Sillon kyllä osasin epäillä jo, että se on vaan sen päivän ongelma, mutta ei se täysin ollut. Seuraavana päivänä siitä oli nimittäin pudonnut 0,6 kg pois, mutta tulos oli silti väärässä suunnassa. Mun oli tarkotus tasasesti tiputtaa painoa, eikä ottaa tommosia lisäkiloja yhtään.. Äsken kävin vaa'alla ja huomasin, että olin saanut nyt tuon samaisen kilon pois itseltäni. Ke-to -0,6 kg, to-pe -0,1 kg ja pe-la -0,3 kg.

Siitä sopii sitten miettiä, että mitä jos? Mitä jos en olisi saanut tota kiloa takasin tossa yhtenä päivänä? Toi kilo mikä sen jälkeen on lähtenytkin, olisi pois alkupainosta, eikä vain siitä yhdestä päivästä.

No, tästäkin opitaan toivottavasti jotain.

Sitten voisin koittaa laskea, että paljonko siis ollaan tultu alaspäin alkupainosta. Ja siis alaspäin ollaan tultu 4,2 kg kokonaisuudessaan. Se on sikäli harmi, että viime lauantaina oltiin tultu alas jo 3,7 kg. Nyt siis periaatteessa ollaan tultu viikossa alaspäin 0,5 kg.

Oikeestaan mä oon ihan tyytyväinen tähän tulokseen muuten, mutta en tosiaan voi kieltää, etteikö harmittaisi toi takasin otettu kilo, jonka hävittämiseen meni taas turhaa aikaa. Ja jos ajatellaan, että oon kuitenkin saanut syödä oikeeta ruokaa, niin siksikin tää on ihan hyvä tulos.

Mä uskon, että jos paino tippuu edes 0,1 kg päivässä, niin ollaan menossa ihan oikeeseen suuntaan.


Ehkä sillein isoimpia muutoksia omassa käytöksessäni olen huomannut siinä, että juon kahvin nykyään mustana ja yks päivä kun tehtiin kattilallinen pääkallopataa (jauhelihaa ja makaronia), niin söin siitä samaisesta ruoasta 3 kertaa – ennen se olisi saattanut mennä yhdeltä istumalta. Mun mielestä on aika mainio suoritus, että osaan jakaa annokset hieman fiksummin, enkä aina tähtää ähkyyn.

Kahvin juon mustana lähinnä siksi, että saan juoda sen paaston aikana. Mustana siinä on 1,3-3,2 kcal/100g (=3,9-9,6 kcal/muki), kun taas semmosella maitomäärällä kun mitä mä ennen käytin, niin siinä olisi 46-92 kcal enemmän. Parikin kuppia aamulla vanhaan tyyliin, niin mulla olisi melkein 200 kcal jo siinä. Tollein kun noita ottaa noista pienistäkin asioista pois, niin saa selvää muutosta.


Mun piti myös lisätä tähän viikkoon liikuntaa, no.. Se ei ole mennyt niin vahvasti. Mä asensin puhelimeeni 8.2. semmosen sovelluksen kun Kettlebell, joka siis tavallaan valmentaa kahvakuulatreeniä. Innostuin siitä kyllä, ja teinkin 10 minuutin liikesarjan aamulla ja illalla. Vaan arvatkaapa mikä unohtui? Kyllä, venyttely. Huono valmentaja kun ei siihen patistanut..

Seuraana aamuna mun olkapää oli lähes käyttökelvoton. Ja se ei ole oikeestaan vieläkään toipunut siitä.. Mua kiinnostais toi kahvakuulatreeni, mutta en tosiaan siihen vieläkään pysty. En tiedä onko toi olkapää tulehtunut vai mitä..

Mutta koska en pystynyt treenata kahvakuulalla, niin ajattelin, että lenkit on hyvä. Kävinkin kahtena päivänä kävelylenkillä, ja yhtenä päivänä heitin pari pientä lenkkiä pyörän kanssa. Eilen mun oli taas tarkotus lähteä tekemään jonkinlainen lenkki, mutta mun jalat ei yhtään tahtonut. Ei ne siis niin kipeet ole, mutta en vaan saanut niitä liikkeelle. Niillä oli jotenkin semmonen "ei taas"-fiilis.

Mä tiedän, mä tiedän; paras tulos syntyis kun pakottaisi itsensä vaikka kuinka laiskottaa. Tähänkin siis aion puuttua ja passittaa itteni lenkille hieman herkemmin, koska mä haluan niitä tuloksia. Ja siis kyllä mulla on välipäiviäkin, mutta toi eilinen oli toinen putkeen, joka ei oo se ideaali.


Kahen viikon takaiseen verrattuna mulla menee nyt paljon paremmin. Mä taas tiedostan omat sudenkuoppani ja ymmärrän muutenkin taas hieman paremmin tätä koko hommaa. Tää paketti pysyy kasassa, kunhan ei tuu liian isoja houkutuksia ja kiusauksia; ruoka on mun paras ystävä ja pahin vihollinen. Siit olis kiva joskus saada semmonen neutraali asia, koska monesti tuntuu, että ajattelen ruokaa ihan liikaa. Ehkä joskus, ehkä.

Päätänpäs tämän viikon raportin tähän ja haen heti itselleni vettä. Siihen osa-alueeseen kun taas täytyy tosissaan panostaa, näköjään. Miksi se on joillekin niin helppoa? Ja minulle näin vaikeaa?

Terveisin,
Tekko

Kirpputoripäivä

Kokeillaankos nyt kirjottaa jotain ihan muuta? No okei, saitte ylipuhuttua. Mä en tiedä miksi mä käyn nyt jotenkin ylikierroksilla, mutta jotenkin haluaisin tästä nyt eroon. Kokeilen omaa tapaani, eli kirjoittamista.

Mistä sitä sitten kirjottelis? Mulla ei oikein ole mitään aihetta, koska tää on erittäin ex tempore-juttu. No, kokeillaan siispä ihan vaan ajatuksenvirtaa. Aina mä selitän tän tähän alkuun, joten mä selitän tän nytkin; eli alan kirjottamaan jostain ja katson mihin se loppujen lopuksi johtaa. En pidättele itseäni, vaan annan itseni hyppiä vaikka aiheesta toiseen.


Helpointa tää on alottaa aina päälimmäisillä aiheilla, joten kerron teille vähän tästä päivästä.

Herättiin tähän päivään joskus 10-11 maissa. Okei, Eira oli herännyt jo aikasemmin, mutta oli tullut takasin nukkumaan. Mä pohdin mielessäni siinä heräillessäni, että "tänään ois kyl aika hyvä päivä käydä Hämeenlinnan suurkirpputorilla.." En sanonut sitä ääneen, mutta ajattelin sitä jossain vaiheessa ehdottaa.

Aamukahvia hörpittiin ihan kaikessa rauhassa ja Eira kysyy multa yhtäkkiä: "Haluutko lähtee tänään käymään Hämeenlinnan suurkirpputorilla?" ja mä menin jotenkin ihan jumiin.. Kysyinkin, että "miten sä ton teit?" Eira hoksasi siitä, että olin miettinyt ihan samaa hetkeä aikasemmin.

Selventääkseni tätä ihmettä, niin me ei käydä tuolla usein. Viime kerrasta taitaa olla vuosi, ellei parikin. Me ei olla edes aikoihin puhuttu siitä paikasta. Nyt yhtäkkiä ihan normaalina aamuna, me molemmat mietitään ihan samaa asiaa. Miten? Voitaisiin kai puhua sattumasta, mutta aika hauska semmonen.


Päätettiinkin siispä yhteistuumin, että tänään on Hämeenlinna-/kirpputoripäivä. Lähdettiin liikkeelle aamukahvin jälkeen ja pian oltiinkin jo perillä.

Se on hyvin jännää aluetta se sen kirpputorin ympäristö; se on kun palaisi takaisin 1990-luvulle. Mä en osaa selittää mikä siitä tekee semmosen, mutta mulle itselleni se tuntuu aina jonkinlaiselta aikamatkalta. Ja mä pidän siitä. Musta semmosia alueita pitäisi olla enemmänkin, koska ne on tosi mielenkiintosen näkösiä. Ränsistyneitä ja pysähtyneitä, sitä kaipaa välillä.

Kierrettiin se suurkirpputori siinä sitten, mutta mitään mielenkiintoista ei löytynyt. Muutenkin vähän tuntuu, että se pysähtyneisyys on läsnä myös siellä kirpputorilla, sen tarjonnassa, koska jotenkin tuntui, että ne samat asiat oli siellä viimeksikin kun käytiin – tosiaan, noin vuosi tai kaksi sitten.

Mua on kyllä ruvennut hieman kiinnostamaan kaikki metalliset koriste-esineet. Siellä oli yks ihan mielenkiintoisen näköinen lusikka ja pari pientä kolpakkoa, joissa oli mielenkiintoisia kiekuroita ja kuviointia. Kävi lähellä, etten olisi ottanut mukaan. Mä vaan tiedän, että Eira ei arvosta krääsää, joten en mä sitä rupea vartavasten haalimaan. Olisihan ne ollut kivan näkösiä vitriinissä, mutta niin.. En mä edes osaa keräillä mitään, joten miksi vaivautua?

Suurkirpputorin jälkeen Eira rupesi etsimään lisää kirpputoreja, ja niitä on Hämeenlinnassa suhteellisen paljon. Käytiin vielä muutamassa paikassa, jonka jälkeen lähdettiin kohti kotia. Tyhjin käsin. Tai no, olihan se hyvää ajanvietettä, jotta ei se ihan hukkaan heitetty reissu ollut.


Kello läheni mun ruoka-aikaa. Ilmeisesti Eirankin, koska Eira mainitsi jo olevansa nälkäinen. Ravintolaan, vai kotiin tekemään ruokaa? No, Eira sai ylipuhuttua ja mentiinkin ravintolaan. Riihimäellä on semmonen thaimaalainen ravintola kuin Naa's Thai Cuisine, se on ehkä jollain tapaa vakiintunut meiän lemppariraflaksi täällä. Sieltä ei oo koskaan joutunut lähtemään nälissään, eikä pahoilla mielin – okei, välillä kun se on ollut niin täynnä, ettei ole sekaan mahtunut, niin on joutunut lähtemään nälissään ja pahoilla mielin. Mutta jos pöydän saa, niin toi on viiden tähden mesta.

Ja.. Mä olen vähän pettynyt itseeni – taas. Vaikka thaimaalainen ruoka on suhteellisen terveellistä, niin ei sitä silti pitäisi ahtaa napaansa niin paljoa.. Mun ei vaan pitäisi käydä tommosissa paikoissa, jos mulla on jonkinlainen dieetti menossa. Mä syön itseni ihan turvoksiin, ja vähän ylikin.

Sieltä sitten täysillä vatsoilla kotiin. Sohvalla oli oikein hyvä olla ja köllötellä täyden vatsan kanssa. Sitten pitikin ruveta tekemään jotain kehittävää..


Eilen mä kaivoin mun vanhan pöytätietokoneen esille piilostaan, koska mä halusin kaikki tärkeet tiedostot sieltä talteen. Siirsinkin ne talteen ja palautin koneen tehdasasetuksiin sinä samaisena päivänä, mutta tälle päivälle oli jäänyt vielä tutustuminen siihen, että miten se kone pelittää tän tyhjennyksen jälkeen.

Se on hidas käynnistymään, mutta käynnistyttyään se on oikein hyvä nettikone. Sillä voi katsella Youtubea, selata Facebookia ja kirjottaa blogia. Kyllä sillä aikanaan jotkut pelitkin (mm. Sims 4) toimi, mutta nykyisestä toimivuudesta en uskalla sen enempää sanoa mitään. En lähtenyt sitä osa-aluetta tutkimaan, koska olisi pitänyt asentaa kone taas täyteen pelejä.

Mä mietin, että toi olis voinut jäädä jonkinlaiseen käyttöön myös tänne meille, mutta en ole viitsinyt edes ehdottaa, koska en keksi mitään käyttöä sille. Jotenkin yhdistettynä telkkariin se olisi voinut toimia jonkinlaisena Youtube-tietokoneena, mutta meillä on jo älytelevisio, joka osaa tehdä noi asiat ilman tietokonetta.. Pakko siis myöntää, että toi on turha meille.

En tiedä tarkalleen, että mitä tulen ton kanssa tekemään, mutta ideoita otetaan vastaan. Voi olla, että sainkin sen juuri tätä merkintää kirjottaessani myytyä.. Hassua.


Ja, ja.. Mitähän vielä? Ehkäpä pää tyhjeni tässä jo tarpeeksi, koska ei nähtävästi lähde tästä enää eteenpäin. Tästä tuli tämmönen "mitä tein tänään"-merkintä. Eipä mulla tosiaan muuta. Heippa.

Terveisin,
Tekko

MON: Nyt kävi näin

Tuota, tuota.. Mä koen, että mun mielenterveys on paljon tärkeämpi asia kun tämä Nutrilett-kuuri, joten kyllä; epäonnistuin.

Tänään aamulla kun heräsin, niin mun ei tehnyt tippaakaan mieli nousta sängystä. Ajattelin vaan, että "enää noin viikko..", mutta en saanut kerättyä itteäni silti. Jossain kohtaa mä kuitenkin pääsin ylös, punnitsin itseni ja ajattelin, että "no, tää tulos motivoi! Kai.."

Aamupala, taas pussillinen jauhoa.. Vitamiinijuoma ja kahvi vielä tuntui hyviltä vaihtoehdoilta, mutta toi jauho ei yhtään. Söin/join sen silti sen isompia mukisematta. Sit avasin television ja löysin Netflixistä uuden mielenkiintoisen sarjan (Locke & Key), jota aloin siinä sitten katsomaan. Mun seuraava ruoka-aika tulikin, mutta mä en halunnut nousta sohvalta ja mennä tekemään jauho-vesi-seosta, vaan venytin nälkää pelkällä vedellä.

Jossain kohtaa nälkä oli suhteellisen sietämätön, joten menin keittiöön ja tein uuden jauhoaterian itselleni ja söin sen taas, mutta hyvin pienellä ruokahalulla. Palasin sohvalle tuijottelemaan Netflixia ja mietin vaan, että en todellakaan halua luovuttaa tän kuurin kanssa.

Myöhemmin Eira pisti viestiä, että lähetään kauppaan heti kun se pääsee töistä. Oli siis tarkoitus mennä ostamaan uusia Nutrilett-jauheita, koska mun edelliset paketit alkoi olla lopussa.

Automatkalla mä pohdin ääneen, että en ole varma haluunko enää jatkaa.. Mentiin kuitenkin Tokmannille, josta oli tarkoitus ostaa uudet Nutrilett-tuotteet. Nutrilett-tuotteet ei vaan lähtenyt mukaan, koska mä luovutin.

Mulle tuli jotenkin tosi paha mieli siitä, että en pysty edes kahden viikon kuuriin.. Tykkään vaan liian paljon oikeesta ruoasta, että en yksinkertasesti olis jaksanut enää päivääkään.

Nyt sitten suunnitelmat muuttuikin siten, että huomenna alkaa 16/8-pätkäpaasto. Sen oli tarkotus alkaa vasta seuraavana lauantaina, mutta nyt kävi näin. Se alkaa huomenna.

Vielä olis siispä treenattavaa itsehillinnässä, mutta mä uskon, että tää pätkäpaasto opettaa sitä myös. Ajattelin, että haluan ruoka-ajan päättyvän kello 21, joten se tarkoittaa, että ensimmäinen ruokailu saa tapahtua aikaisintaan kello 13. Aamukahvin saa juoda mustana ennen kello 13 jos tahtoo, näin olen ymmärtänyt, mutta muuten ihan täysin ilman mitään ylimääräistä. Veden voimalla siispä 16 tuntia päivästä ja 8 tuntia fiksua ruokailua.

Tää ei siis todellakaan tarkoita sitä, että tää projekti loppuisi. Aion jatkaa kalorien tarkkailua ja lisätä ehkä vielä enemmän liikuntaa. Liikunnan lisäys kun on ainut millä voin itelleni korvata tän repsahduksen.

Ja kyllä, tehtiin hampurilaisia parilalla! Mä en ole ikinä nauttinut mistään niin paljon kun siitä. Samaan aikaan toki harmitti, mutta kyllä oli sen verran hyvää ruokaa, että mä olen ihan ok itseni kanssa. 

Eihän tää tosiaan nyt tarkota kun vaan sitä, että lisää liikuntaa ja tarkat ruoka-ajat. Niukkuus häviää, mutta kaikki muu ton aikana opittu jatkuu.

Kiitos, anteeksi ja ei mulla muuta.

Terveisin,

Tekko

MON: Ensimmäinen viikko takana

Mä oon parina päivänä istunut tähän koneelle ja miettinyt, että nyt kirjotan jostain ihan muusta aiheesta kun tästä, mistä nyt tulen kirjottamaan. Saan tän sivun auki ja painettua "uusi teksti"-painiketta, mutta sitten iskee täydellinen tyhjyys. Ilmeisesti mun on ihan turha haaveilla kirjottavani mistään muusta tämän kauden aikana, anteeksi siitä.

Mutta on sitä tässäkin kirjotettavaa! Ja pitäähän mun itseäni inspiroida ottamalla asioita esiin uudestaan ja uudestaan. Ja jos tää mun projekti jotain kiinnostaa, niin samallahan mä saan luettavaa teille.


Ehkä päälimmäisenä mielessä tällä hetkellä se, että mun tekee mieli oikeeta ruokaa. Kuinka paljonko? No siis ihan todella, todella paljon. Mulle on kehittynyt joku ihan uudenlainen kuolanerittämisjuttu, koska siis mun ei tarvii nähdä kun vaikka peruna ja mä alan kuolaamaan.

Mä siis mielessäni kokkaan siitä perunasta kaikki mahdolliset variaatiot ja syön ne. Perunamuusia, kermaperunoita, valkosipulikermaperunoita, uuniperunoita ja mitä vielä.. Mä en ees oo uuniperunoita syöny sen jälkeen kun vanhemmilta pois muutin, mutta nyt mun tekee ihan uskomattoman paljon mieli uuniperunoita.

Ja sillon 2016 kun mä laitoin mun ruokailua jotakuinkin kuntoon, niin mä luovuin silloin parista semmosesta todella turhasta ruoasta. kaupan "roiskeläpät", eli einespizzat on niistä yksi, koska niissä on todella paljon kaloreita siihen nähden, että mitä ne täyttää. Siis 200g einespizzassa on melkein 500 kcal! Ja niitä piti syödä aina 2, jotta niistä lähti nälkä = ~1000 kcal yhteensä = puolet päivän ruokailuista. Näin paremmaksi silloin luopua niistä, ja niihin en olekaan sen jälkeen koskaan palannut. Mutta nyt mun on ruvennut tekemään niitäkin mieli. En niitä tule kyllä jatkossakaan ostamaan, mutta tää oli tämmönen hyvä esimerkki siitä, että mitä tämmönen niukkakalorinen dieetti saa aikaan.

Kaikkea tekisi siis mieli. Oon suunnitellut jo ensimmäisen ruoan mitä haluan syödä kun tää kuuri loppuu. Haluan nimittäin syödä kaikkea. Okei, ei, oikeesti haluan parilalla itsevalmistettuja hampurilaisia. Kunnon naudanlihasta valmistettu pihvi sinne väliin.. Pitää pyyhkiä kuolat suunpielistä.. Kannet voisi olla helposti vaikka ruisleipää, koska ruisleipä on kuulema terveellisempää kun monet muut.. Väliin salaattia, kurkkua, sipulia.. Taas pieni pyyhkäisy.. Hampurilaiskastiketta ja joku pieni valkosipulimajoneesisilmä vielä ennen kannen laittamista..

Huh huh, olisipa jo lauantai 15. päivä.


Ettei tää nyt mene ihan pelkäksi kuolaamiseksi, niin pitää varmaan kirjottaa jostain muustakin. Teitä varmaan kiinnostaa jollain tapaa tämä 1.-8.2. väli, että mitä oikein on tapahtunut? Voin kertoa, että suhteellisen hyvin on mennyt. Mä olen pitänyt kirjaa kaikesta mikä liittyy tähän jollain tapaa. Mulla on ylhäällä paino, vaa'an näyttämät muut prosentit, kaikki liikuntasuoritukset ja.. No, joka päivän askeleetkin olen merkannut ylös.

Se mikä varmasti kaikkia eniten kiinnostaa, niin mun paino on pudonnut tämän viikon aikana – rumpujen pärinää – 3,7 kiloa. Mä en ehkä ajatellut silloin kun tämän alotin, että olisin viikon päästä melkein 7 ja ½ voipakettia kevyempi. Tää voipakettijuttu on tarttunut Eiralta, koska se jostain syystä ajattelee kaikki painojutut aina voipaketteina.

Ja siis noi kilot ei ole lähtenyt suoraan lihaksista, mitä mä itse aina pelkään, koska siis mä olen myös harrastanut liikuntaa jossain määrin. Mahdollisuuksien ja säätilojen mukaan. Yläkerrassa voin käydä tekemässä kahvakuula- ja nyrkkeilytreenin vaan jos asteet on lähempänä plussaa kun miinusta. Nollakeli on ihan ok vielä, mutta miinusasteilla tuolla ylhäällä on todella kylmä, ja sinne ei tee yhtään mieli mennä.

Sit oon käynyt reippailla kävelylenkeillä.. Tai siis reippaalla kävelylenkillä, koska siis oonkin käynyt vasta kerran. Sitten kerran myös heitin 10 km fillarilla. Fillari oli pitkään autotallissa, koska siitä oltiin puhkottu takakumi. Nyt sain sen fiksattua ja sillä on kiva liikkua eteenpäin.

Ideaalein tilanne, joka tästä kuurista voisi seurata olisi se, että mulla olisi sen verran kevyempi olo, että jaksaisin hölkätä lenkillä enemmän. Mä edelleenkin, jos siis käyn kävelylenkillä, niin otan sinne niitä spurtteja oman jaksamisen mukaan. Haluaisin jaksaa enemmän ja pidempiä matkoja, ehkä tosiaan joskus koko 5 km lenkin hölkäten.. Tällein kun tätä ylimäärästä painoa on, niin on ollut tosi vaikea jaksaa, mutta olen silti yrittänyt. Eli ei jää ainakaan kiinni yrityksenpuutteesta.

Noi vaa'an näyttämät tulokset ja se, että jaksaa itse enemmän, motivoi kyllä hurjasti. Mä uskoisin, että mun motivaatio muutosta kohtaan on nyt oikeesti ehkä korkeimmillaan mitä se on ikinä ollut. 2016 motivaatio oli ihan ok, mutta siitä oppineena se on nyt huipussaan. Ja sit tämä, että voin jakaa nää tulokset muiden kanssa, se jotenkin antaa jonkinlaisen motivaatiobuustin myös. Joten hyvä tästä tulee!


Seuraavalle viikolle mulla olis kyllä mielenkiintoa parantaa tota lenkkisuoritusta vielä. Eli ehkä useammin lenkille? Rohkeemmin vaan niitä hölkkäspurtteja ja ihan äärirajoille asti. Ja jos säät sallii, niin yläkerrassa olisi kiva käydä vähän treenailemassa. Olis kyl niin mahtavaa jos yläkerta olis lämmin ja siellä olisi laajempi arsenaali kuntoilulaitteita. Oon tässä nimittäin haaveillut omasta juoksumatosta, mutta se tuskin tulee koskaan toteutumaan.. Kalliita laitteita ja jos sitten motivaatio häviääkin, niin jäisi se sitten tarpeettomaksi vintille..

Nyt ei kuitenkaan ajatella mitään motivaation häviämistä, vaan hankitaan sitä lisää! Lisää tuloksia ja ei tätä tosi tiukkaa kuuria ole jäljellä enää tosiaan kun puolet! Tää on helppo!


Muistin just, että mun piti puhua noista pussiruoista vielä vähän. Mä siis alotin tän kuurin niillä Allévon tuotteilla ja mun mielestä ne oli tosi hyviä! Ensimmäisen päivän.. Toisena päivänä mun oli tosi vaikea niellä niitä lämpimiä keittoja, ja kolmantena, eli viimeisenä päivänä, mun olisi tehnyt mieli jo oksentaa niiden takia. Mä ihmettelin pitkään, että miten joku mikä maistuu ensin tosi hyvältä, voi toisessa hetkessä olla oksettavan makuista? No, vaihdoin sitten Nutrilettiin, koska se on hyväksi todettu jo vuonna 2016. Niillä oon mennyt nyt tähän asti ja aika varmasti vien tän niillä loppuunkin.

Eilen yks kaveri pyörähti meillä kahvilla ja jotenkin puheenaiheeksi tuli noi Nutrilettin tuotteet. Se halus kokeilla yhtä semmosta, mutta ei ilmeisesti syttynyt niille.. Siitä keskustelusta kuitenkin syntyi ajatus; mitä jos tekisi Nutrilett-jäätelöä? Niimpä mä sitten teinkin. Sekotin pussillisen jauhoa veteen ja kippasin sen pienempään astiaan pakastamista varten. Illalla Possea katsellessa mulla oli iltapala ja herkku samassa – ja se oli jopa hyvää. Hieman outo aluksi, mutta sitten kun sitä siinä lusikoi aikansa niin siitä alkoi ehkä pitää. Mulla on nyt toinen testierä pakastimessa, koska mä en jotenkin osaa luottaa mun makuaistiin enää. Tänään kokeillaan sitten uudestaan ja tehdään tuomio.

Ja samalla saa ihan kaivattua vaihtelua tohon jokaisen ruoka-annoksen juomiseen.. Nyt se tuntui syömiseltä, joka oli kyllä hyvin iso plussa.


Ja jottei tämä nyt menisi ihan valehteluksi, niin mun on pakko tunnustaa mun syntini. Vaikka mä olen pääsääntöisesti elänyt noilla pussiruoilla, niin mä olen myös syönyt välillä muutakin.. Mä olen sikäli aika heikko ihminen. Mä olen herkutellut kurkkua (100g sisältää 11 kcal), kukkakaalia (100g sisältää 17 kcal) ja eilen jopa ruusukaalia (100g sisältää 24 kcal). Mutta keventääkseni syntini painoa, mä olen pyrkinyt siihen, että näistä herkuista saa tulla maksimissaan 100 kcal lisää. Ruusukaalia herkuttelin eilen 200g, joten ei siitäkään tullut kun 48 kcal lisää, joka ei voi oikeesti olla haitallinen..

Mä saan päivässä 595-600 kcal noista Nutrilett-juomista, joten eikö aikuinen ihminen voi nauttia siihen päälle melkein 100 kcal jotain muuta ja tuntea silti onnistuneensa? Kun kuitenkin painokin on pudonnut, vaikka olen oikein herkutellut välillä.

Älkää täysin tuomitko mua nyt. Mä vaan kaipaan noiden makeiden juomien rinnalle jotain mistä saan vähän suolaa ja mitä voi vähän pureskella. Ja vaikka tuomitsisittekin, niin aion tänään illalla nauttia kukkakaalia. Voin syödä sitä ihan hyvällä omallatunnolla vaikka 500g ja silti se ei ole paha! Ja mä sitäpaitsi tykkään kukkakaalista, se on keitettynä taivaallista.


Nyt on viikko käyty jotakuinkin läpi ja synnitkin tunnustettu. Täähän oli oikein antoisa blogimerkintä siispä! Mä yritän taas tulevalla viikolla kirjottaa jostain muustakin, mutta jos mitään ei vaan tule ulos, niin saatte tämmösen MON-päivityksen taas seuraavana lauantaina. Silloinhan tämä Nutrilett-kuuri loppuukin ja siirrytään siihen 8/16-pätkäpaastoon.. Mielenkiinnolla odotan.

Terveisin,
Tekko

MON: Tästä se sitten lähtee

Haluun tähän heti alkuun ihan vähän sivuta tätä alkanutta dieettiä, koska.. No, se on nyt aikalailla päälimmäinen asia tässä kohtaa. Mä en siis ostanutkaan Nutrilett-tuotteita, vaan löydettiin joku vastaava tuote. Tuotteet kantaa sellaista nimeä kuin Allévo. Noi on siis ateriankorvikkeita ja käsittääkseni ne sisältää jotain 111-116 kcal/pussi, ja näitä pusseja tulisi syödä semmonen 5 päivässä, jotta saa kaiken mitä ihminen tarvitsee. Se tekee semmosen n. 555-580 kcal/päivä.

Tänään söin ensimmäisen pussillisen joskus tossa 5.30-6 aikaan aamulla, ja aamupalaksi valikoitui semmonen kun vanilja-mango-pirtelö. Se oli yllättävän hyvää! Yllätyin siis oikeesti siitä, että miten tommonen jauhe voi veteen sekoitettuna maistua niin hyvältä.

Seuraavan annoksen nappasin tossa noin 8.30. Nälkä oli pysynyt poissa siihen asti, jota kyllä kovasti ihmettelin. Tässä kohtaa maistoin semmosta kun banaani-vadelma-pirtelö. Sekin maistui hyvältä! Näitähän voi jopa syödä/juoda ihan hyvillä mielin.

Nyt mun olis pitänyt seuraava pussi syödä tässä jo 11.30, mutta mä joudun nyt vähän siirtämään sitä. Ihan vaan oikeestaan siitä syystä, että seuraava annos olis 14.30 ja päivän viimeinen ruokailu tapahtuisi näin ollen jo 17.30. Mä ehkä laskin jotenkin väärin kun jaoin nää ruokailut tapahtumaan 3 tunnin välein. Selvästikin tänään, kerta heräsin niin aikaisin, mun pitää jakaa ruokailun tapahtumaan 4 tunnin välein. Näin mä saan viimeisen ruokailun, iltapalan, sinne jonnekin kello 20 tietämiin.

EDIT: 3 tunnin välit: 6, 9, 12, 15, 18. 4 tunnin välit: 6, 10, 14, 18, 22. Ei menny taas ihan putkeen laskutoimitukset aikasemmin. En saa sitä viimeistä ruokailua tasasilla väleillä mitenkään siihen 20 tietämiin. Pitää lähteä säveltämään ja syödä 3-4 tunnin välein nälän mukaan.

Tästä mokasta johtuen kärsin tällä hetkellä nälästä. Söin siis viimeksi kello 8.30 ja vain 111-116 (noi paketit ei suoraan kerro sitä kalorimäärää, vaan löydän oikeestaan vaan ton kokonaismäärän ja noin-määrän joka paikasta) kaloria. Mä oon aika paljon haahuillut kämppää ympäri nälissäni, koska se on ainut mitä osaan nälissäni tehdä. Nyt tässä pitää haahuilla vielä noin pari tuntia, jotta saa päivärytmin kuntoon. Jossain välissähän se on pakko kärsiäkin..

Mutta siis, ensimmäisen ja toisen ruoan välissä mulla ei siis tosiaan ollut nälkä. Mutta mun pää mietti kokoaika oikeeta ruokaa, ja se oli vähän paha. Mietin, että 2-3 viikkoa ilman oikeeta ruokaa? Olin hetkittäin ihan valmis luovuttamaankin jo ja mennä vaan syömään jotain kunnollista. Kuitenkin hain vaan vettä ja elin sen voimalla. En mä ole näin heikko ihminen, että heti ensimmäisenä päivänä sortuisin. Pää ei silti luovuta, koska mä edelleenkin haaveilen oikeesta ruoasta kokoaika. Enkä osaa sen takia tehdä mitään.

Mä sillon joskus 2016 elin jonkin aikaa niillä Nutrilett-tuotteilla, mutta muistaakseni otin aika nopeesti sinne mukaan kiinteänkin ruoan, koska olin heikko. Jossain kohtaa siis korvasin vaan välipalat Nutrilett-juomalla, mutta muuten söin oikeeta ruokaa.. Nyt mun olis siis tarkotus elää vain ja ainoastaan näillä Allévo-tuotteilla tää vähintään 2 viikkoa. Tää tulee siis olemaan paljon tiukempi startti kun viimeksi, ja näin mä toivon vielä parempaa tulostakin.


Kävin tänään pitkästä aikaa vaa'alla, enkä ollut yhtään tyytyväinen siihen tulokseen mitä se näytti. Aikoinaan kun sain sen jonkun 15-20 kiloa pois, niin se oli tullut heittämällä takaisin. Siihen oon tyytyväinen, että mun paino ei ole vielä koskaan mennyt siitä pahasti yli mitä se nyt taas oli. Jotenkin se aina pysähtyy siihen tiettyyn pisteeseen, joka on tavallaan hyvä, mutta myös huono, koska palaan siihen aina ilman kunnon itsekuria.

Meinasin eilen, että en todellakaan aio astua vaa'alle, koska mä osasin epäillä painon palanneen siihen samaan, mutta samalla pelkäsin, että nyt mennään ylikin.. Onneksi ei menty, ja onneksi nyt kuitenkin uskalsin painon punnita – sieltä tuli semmonen motivaatimyrsky, että ei tosikaan. Aion käydä vaa'alla päivittäin ja merkata sen ylös, koska haluan nähdä edistymiseni konkreettisesti jostain.


Mulla on motivaatio suhteellisen korkeella nyt onneksi. Malttamaton luonteeni tosin haluaisi kaiken jo tapahtuneen, mutta se kun ei ole mahdollista, niin pitää antaa ajan kulua. Ja vaikka tää päivitys tuli näin nopeesti tänne blogin puolelle, niin en mä tule tätä tänne pakottamaan liikaa. Tuun tästä aiheesta kirjottamaan jatkossa vaan sillon kun koen sen jotenkin tarpeelliseksi. En siispä joka päivä tule kertomaan miten menee, koska se nyt ei palvelis oikeestaan ketään. Se rasittais teitä ja se rasittais mua. Jo tämä, että tänään kirjotan tästä rasittaa mua, vaikka tiiän, että tätä mä nyt tarvitsen.

Aivoni ovat suhteellisen monimutkaiset kapistukset, mutta kellä ei? Mulla vaan tän kaiken liiallisen ajattelun takia ne on oikeestaan vaan normaaleja aivoja mutkikkaammat. Ainakin uskon niin. Vai ajattelenko taas vaan liikaa ja aivoni onkin ihan normaalit? Ei mennä tähän, koska tää olis loputon suo.

No, tää oli tässä. Dieetti on alkanut hyvin – mitä nyt hieman nälkä on – mutta jatketaan tästä toisella kertaa.


Vielä loppuun on pakko selittää toi nimi.. Vuonna 2016 mä kutsuin mun laihdutusurakkaa nimellä "minulla on nälkä", joten halusin kunnioittaa sitä nyt ja tämänkin projektin nimi on "minulla on nälkä". Tämä on myös hyvä indikaattori niille, jotka eivät halua tätä mun projektia seurata; jos merkinnän nimessä lukee "minulla on nälkä" tai lyhennettynä "MON", niin ihmiset tietää mistä aion kirjottaa, tai olen jo kirjoittanut, ja toimii sitten sen mukaan. Kätevää? Vai monimutkaista..? Enemmän kätevää.

Terveisin,
Tekko