Pätkäpaasto

Vaikka mä olen harrastanut pätkäpaastoa jo tovin, niin en mä ole siitä oikeestaan hirveesti kirjotellut.. Oon kyllä kirjottanut joka viikko viikkoraportin mun tuloksista, mutta en oo niissä niinkään puhunut siitä pätkäpaastosta.

Olikohan se nyt eilen vai toissapäivänä (nää päivät vaan menee ohi jotenkin..) kun multa kysyttiin hieman asiasta. Enhän mä mikään ammattilainen ole, mutta osasin neuvoa sen verran mitä nyt olen itse ehkä mahdollisesti oppinut. Silloin jo inspiroiduin itsekin siitä, että voisin aiheesta vähän kirjottaa, jos ihmisiä mahdollisesti kiinnostaa mun ja pätkäpaaston yhteinen taival. Ja jos saan inspiroitua ihmisiä tähän mukaan, niin miksipäs ei?

Eli ihan alkuun; mä itse harrastan pätkäpaastoa suhteessa 16/8. Tarkoittaa siis sitä, että 8 tuntia mä saan syödä ja 16 tuntia mä sitten paastoan. Mä en lähtenyt ees alkuun kokeilemaan mitään muita suhteita, koska olin parilta kaverilta kuullut tästä lähinnä vaan hyvää.

Mä ite päätin, että haluan syödä viimeisen kerran lähempänä kello 21, joten päätin omaksi ruokailuajakseni 13-21. Saan alkaa syömään siis kello 13 ja viimeinen ateria pitää olla syötynä ennen 21. Sen jälkeen ei mitään ruokaa naamariin, mutta vettä saa juoda.

Ja jottei toi ruokailuaika menis ihan pelkäksi mässyttelyksi, niin mä olen päättänyt siihenkin tietynlaisen ruokarytmin; kello 13 ensimmäinen syöminen, joka yleensä on leipää ja raejuustoa (koska se on parasta) tms. Kello 16 aikaan joku oikea ruoka, siis mikä tahansa ruoka vaan, kunhan sen annoksen pitää fiksun kokoisena. Sitten seuraava eväs olisi kello 18, mutta koska tässä on vaan 2 tuntia väliä edelliseen ja alle 2 tuntia seuraavaan, niin oon yrittänyt pitää sen mahdollisimman kevyenä. Eli syön silloin tyyliin jonkun välipalajugurtin tai jotain, jolla saan mahdollista näläntunnetta siirrettyä sinne kello ~20:30, jolloin mä siis syön viimesen kerran. Leipää ja jotain pientä nyt yleensä.

En mä kaloreita laske, koska sitäkin on kokeiltu ja sitä jaksoin ite vaa hetken. Sit kun paastoa on jonkun aikaa harrastanut, niin sitä huomaa miten paljon ja mitä kannattaa päivän aikana syödä. Siis jos punnitsee itseään joka päivä niinkuin minä.. Oon mä tällä päivittäisellä punnitsemisella oppinut välttämään liikaa syömistä, että on siitäkin jotain hyötyä. Tai no onhan siinä sekin, että pystyy seuraamaan kehitystään kokoaika.

Oon siis oppinut sen miten tärkeetä on olla käytännössä syömässä kokoaika. Ja jos syö mahdollisimman monipuolisesti päivän aikana, niin jotenkin jännästi se vaikuttaa siihen paastoon siten, että ei joudu nälässä olemaan. Ja mä en tosiaan enää nykysin niin hirveesti sitä nälkää tunne, että ehkä kai siihenkin tottuu tai sitten oon vaan oikeesti oppinut syömään oikein sen ruokailuajan aikana.

Ja jos tästä haluaisi vielä enemmän irti, niin pitäisi ilmeisesti jättää hiilihydraatit mahdollisimman alas. Se kai auttaa pääsemään johonkin ketoosiin, joka ei mulle siis ole tuttu kun vain sanana. Pitäisi ehkä lukea aiheesta lisää..?

Miten mä sit nykyään suhtaudun herkkuihin? Mähän olin ennen ihan hirvee sipsinmussuttaja.. Mä oon nyt oppinut tekemään niin, että jos mulle sipsihimo iskee, niin mä suon sen itselleni. Mä vaan käytännössä siis korvaan sen päivän viimeisen aterian niillä, ei se sen kummempaa vaadi. Yleensä se sitten aiheuttaa näläntunteen kyllä aikaisemmin, mutta välillä tuntuu, että se on sen arvoista. Ja vaikka mä olen sipsipäiviä pitänyt, niin kyllä mun vaakalukemat on yleensä silloinkin olleet alaspäin.

Ja nykyisin mä syön suklaatakin aika paljon, lähes päivittäin. Usein saatan ruoan jälkeen ottaa kourallisenkin jotain suklaanameja matkaani ja mennä sohvalle niitä mussuttamaan. Ne toimii kivana jälkiruokana, eikä ole aiheuttanut vaakaan huonoja tuloksia, joten miksi ei?

Kyllä mulle on jotenkin tässä näiden viikkojen ja kuukausien aikana muodostunut joku semmonen varovaisuus; jos musta tuntuu, että oon syönyt jollain aterialla liikaa, niin mä syön seuraavalla aterialla sitten vähemmän. Eli jos mun maha tulee liian täyteen jälkiruokaherkuista, niin mä syön seuraavalla aterialla vaan hitusen vähemmän. Toimii mulle ihan hyvin.

Ehkä tälleen kolmekymppisenä oli ihan hyvä myös oppia jo juomaan vettä. Mähän siis päätin yhessä vaiheessa, että mun pitää juoda 2 x 1,5 litran pulloa vettä päivässä. Eli siis se 3 litraa. Ennen sitä mä join semmosesta, hmm, onko se nyt sheikkeri vai mikä sen nimi oikein on? No kuitenkin, semmonen nokkamuki. Semmosia join satunnaisen määrän päivässä, mutta se alkoi häiritsemään mua itseäni, koska en tiennyt yhtään paljonko siis join. Halusin siihen selkeyttä ja päätin, että se on se 3 litraa ja se tulee helposti kahdesta limupullollisesta (toki siis limu on vaihdettu veteen).

Nykyään se 3 litraa menee helposti, ja se myös auttaa pitämään sitä nälkää poissa. Jos mulla ihan kamala nälkä joskus yllättää ruokailujen välissä, niin runsaasti vaan vettä ja asia on pois päiväjärjestyksestä. Tosin, nää on silleen huonoja nää mun välihuikat, että yleensä juon silloin siis tosi runsaasti putkeen ja tiedättekö kun se tahtoo ulos? Rakko tuntuu melkein hetkessä siltä, että nyt poksahtaa.. Pitäisi juoda varmaan hillitymmin.. Siinä on mulla vielä oppimisen paikka.

Vedenjuontia siis kannattaa paaston aikana harrastaa, koska se on vaan hyvästä, uskoisin.

Hmm, olikohan mulla vielä jotain..? No siis, ehkä hienointa tässä paastossa on kaikenkaikkiaan ollut se, että tässä saa syödä käytännössä mitä vaan. Mistään ei siis tarvitse ihan ehdottomasti luopua. Vähentää toki kannattaa, mutta siihenkin, uskokaa tai älkää, tottuu. En mä kaipaa sipsejä nykysin enää niin paljon kun kaipasin joskus.. Ja jos joskus tekee mieli, niin ehdottomasti haen sipsejä ja syön.

Mä oon syönyt pizzaa, hampurilaisia (en tosin minkään pikaruokaravintolan roskaa vieläkään) ja herkkuja. Sallin ne itselleni, koska niin voi tehdä. Jos joskus joku ruoka aiheuttaa sen, että seuraavana päivänä paino nousee, niin ei sekään ole mua haitannut. Sitten mä vaan seuraavana päivänä pidän ateriat hieman pienempinä ja saan seuraavalle päivälle taas hyviä tuloksia.

Toki tää vaatii aika paljon itsekuria. On mullakin ollut tilanteita, että olisin voinut kello 21 jälkeen mennä jääkaapille ja syödä kaiken sieltä. Silloin pitää vaan muistaa se, että mulla on tavoite. Sitä mä en ehkä ole niinkään mainostanut täällä, mutta semmonen kuitenkin on. Sen pitäminen mielessä heikkoina hetkinä on auttanut ainakin itseä. Ja myös se auttaa itseäni aika paljon, että kun kirjotan näitä asioita päivittäin ylös.

Viikkoraportit on mulle sen takia tärkeitä, että ne on semmosia pieniä välietappeja. Mä en halua tulla kirjottamaan tänne, että "nyt tuli 3 kiloa takasin", vaan mä haluan tulla kirjottamaan tänne vaikka, että "lähti 0,2 kiloa viikon aikana". Osaan olla pieneenkin pudotukseen tyytyväinen, koska ehkä olen oppinut sen, että tää on pitkäntähtäimen hommaa.

Mihinkään ei saa olla kiire, se pitää tietää. Hyvät tulokset alussa voi hyvin sokaista, mutta se tulee hidastumaan. Ja kun se hidastuu, niin ei saa ajatella, että homman täytyisi loppua siihen. Silloin pitää ajatella, että nyt mennään vaan vähän hitaammin tavoitetta kohti, mutta mennään.

Mä en osaa oikein sanoa, että mistä mä olen itselleni tämän itsekurin nyt kasvattanut.. Se on meinaan hämmentänyt mua itseänikin välillä. Melkein pari vuotta sitten lopetin sen tupakoimisenkin täysin seinään.. Sekään ei toki olisi onnistunut ilman, että olisin kokoaika ollut sen tilanteen päällä. Mulle näissä jutuissa on aina tärkeetä se, että tiedän missä mennään. Tulokset on hyvin tärkeitä. Tupakointiakaan en halua uudestaan aloittaa, koska mun sovellus näyttää tulokseksi 1 vuosi, 7 kuukautta ja 3 viikkoa ilman. Jos nyt alkaisin tupakoimaan, olisi tulos pyöreä nolla.. Kuka siihen haluaa palata? En minä.

Ja nyt tässä taitaa olla aikalailla kaikki mitä halusin sanoa..? Jos jollain herää vielä jotain kysymyksiä pätkäpaaston osalta, niin voin yrittää kirjottaa omista kokemuksistani lisääkin. Tai voin keskustella yksityisviesteilläkin jos ihmisiä se kiinnostaa. En mä mikään pätkäpaastoammattilainen ole, mutta oman kokemuksen verran omaan kokemusta ja siksi aiheesta jotain tiedän.


Näin melkein kolmen kuukauden kokemuksella voin melkein sanoa, että tää on oikeesti jo enemmänkin elämäntapa kun projekti.

Ja jos sulle ei ole tuttu toi mun MON-projekti, jossa kerron tuloksista, niin oon siis pätkäpaastolla pudottanut nyt ~13 kiloa tässä tän noin 3 kk aikana.

Itseasiassa haluan jakaa tähän loppuun vielä yhden hyvän herkun jos paaston alussa on vaikeaa olla herkuttelematta. Mä ite siis tykkäsin kuoria pari kurkkua ja leikata ne semmosiksi kivoiksi tikuiksi. Siihen sitten joku valkosipulidippi tms. kylkeen ja ei muuta kun suuta kohti. Kurkut on tosi tosi kevyitä, joten niitä voi ahmia vaikka sata. Jos ajatellaan, että 1 kurkku olisi 100 g, niin 100 kurkkua sisältäisi semmosen 1100 kcal. Jos ne olisi ainoa ravinto, niin niitä voisi syödä päivässä helposti 200 kappalettakin.. 

Nyt ei muuta.

Terveisin,

Tekko

MON: 11. viikko

"Työpäivä" pulkassa, ruoka uunissa ja nyt voi syventyä blogin pariin. Taas tekisi mieleni sanoa, että "tänään kirjoitetaan lyhyesti", mutta en viitsi sitä sanoa, koska ei se koskaan pidä paikkaansa.

Mä olen siis aivan uuvuksissa, uskokaa tai älkää. Nukuin huonosti ja sitten on pitänyt olla kello 7 asti liikekannalla.

Mulla on tuolla kokeellinen kinkkukiusaus uunissa, saahan nähdä taas.. Ei siinä siis mikään muu ole erilaista kun se, että se on tehty lähtökohtaisesti täysin itse. Eli ei olla ostettu perunasipulisekoitusta tai muuta.. Tai no, niin, sitä perunasipulisekoitusta ei ole ostettu. Kinkkua en tähän hätään itse kerennyt valmistamaan ja ruokakermakaan ei ole minusta lypsettyä.. Mutta muuten.

Tein ton kinkkukiusauksen sillein kerroksittain. Mandoliinilla pistin perunat, porkkanat ja sipulit ohuiksi siivuiksi ja aloin latomaan niitä vuoronperään vuokaan. Välillä aina kinkkukerros, koska pitäähän nyt kinkkukiusauksessa kinkkuakin olla. Muuten se olisi vain kiusaus.

Vaikka ruoasta olisikin aina hauska kirjoittaa, niin ei jatketa siitä sen enempää tällä kertaa. Jotta saan tämän pidettyä suhteellisen tiiviinä pakettina, niin kirjoitetaan tulokset suoraan. Mulla on niihin tuloksiin liittyvää faktaa, jota en saa unohtaa.

Elikkäs: la-su +0,5 kg, su-ma +1,0 kg, ma-ti -1,6 kg, ti-ke -0,1 kg, ke-to -0,3 kg, to-pe -0,2 kg ja pe-la -0,4 kg.

Kuten huomaatte, että alkuviikko on tosi pahan näköinen.. Siihen liittyy semmoinen juttu, että noi on punnittu vain 10 tunnin paaston jälkeen, koska aamulla piti olla jo "työmaalla", eikä olisi ehtinyt punnitukselle ennen ensimmäistä ruokailua. Oliko toi sekavaa oikeesti vai vaan mun päässä?

Kuitenkin siis heti kun pääsin punnitsemaan itseni tiistaina sen 16 tunnin paaston jälkeen, niin kaikki se ylimääräinen mikä oli muka-tullut lähti pois. Eli sillä paaston pituudella selvästikin on jotain merkitystä.

Tän päivän tuloskin on kyllä punnittu 10 tunnin paaston jälkeen, mutta oli kuitenkin miinusta, että en tiedä mitä se olisi ollut sen 6 lisätunnin jälkeen.. Oma veikkaukseni olisi ehkä jotain -0,6 kg.. Sitä tosin emme saa koskaan tietää.

Ja jos käytetään vähän sitä matikkapäätä, niin voidaan laskea seuraavaksi meidän viikko- ja kokonaistulokset. Se on nimittäin semmonen homma, että menneellä viikolla multa hävisi taas 1,1 kg pois. Ja tämä kun lisätään kokonaistulokseen, saadaan sellainen lukema kuin 13,2 kg.

Ehkä jossain ensimmäisessä MON-merkinnässä mainitsin pudotetun painon voipaketteina, joten voisin kokeilla laskea sen nyt uudestaan. Jos voipaketti on semmonen 500 g, niin niitä mahtuu tämän hetkiseen pudotettuun painoon semmonen 26 kappaletta ja siihen nokare päälle. Se on aika paljon voipaketteja se, eiköstä vain?

Ja enkai mä tätä suotta enää venyttele, koska en keksi mitään ja olen oikeesti tosi sippi. Kohta ruoka pois uunista, tungen sen naamiooni ja sitten vielä maalaamaan yksi kerros maalia rullaluistimiin.. Ja sit voi ottaa rennosti, huh.

Terveisin,

Tekko

p.s. Mun pää haluaisi vaihtaa tän projektin nimeä, koska mä en niinkään enää nälkää tunne.. Ikävää kirjottaa aina, että "minulla on nälkä", vaikka käytännössä näin ei ole. Mutta niin.. Se on vaan tän projektin nimi ja sitä ei sen takia nyt lähdetä muuttelemaan. Vaikka kuinka mieli tekisi..

Korjataan virheitä

Fiilis: Hyvin levännyt, mutta silmät on silti kovin väsyneet.

Taustalla soi: Arttu Wiskari - Tässäkö tää oli

Mä olen siis joskus alottanut blogit niin, että mä olen laittanut siihen sen hetkisen fiiliksen ja jos taustalla soi jotain, niin merkannut senkin. En tiedä miksi. Joskus aikoinaan sitä haki vähän omaa suuntaansa tämän kanssa ja kokeili kaikenlaista; toi tuntui silloin hyvältä.

Suuntaahan sitä haetaan vieläkin, koska todennäköisesti tyylini tehdä tätä blogia tulee muuttumaan vielä useaan otteeseen. Tuskin sitä vakituista suuntaa tulee koskaan löydettyä, mutta onko se sitten huono? Olen muuntautumiskykyinen.

Nyt piti ihan sammuttaa taustahälinä, koska kirjottaminen jonkin soidessa on nykyään harvinaisen vaikeeta.


Mä oikeestaan inspiroiduinkin tähän merkintään vanhasta merkinnästä, joka tuli vastaan tässä yksi päivä. Se kantaa nimeä "Ruokablogi, se paras blogi."

Ja siis tiedättekö mitä? Mä joku aika sitten kirjottelin siitä, että miten ihmisen mieli/tavat muuttuu, ja tässä on tapahtunut juuri niin. Toi blogimerkintä siis sisältää jonkinlaisen reseptin pastasta ja jauhelihakastikkeesta, mutta nykypäivänä en ikinä tekisi ruokaa noin.

Mä en nyt tee tota samaa ruokaa uudella tavalla, mutta mä kirjotan sen uudella tavalla, koska mua häiritsee hyvin paljon.


Tuolla mä olen ensinnäkin valinnut 700g jauhelihaa, siitä ensimmäinen miinus. Nykyään mä valitsisin 400g, koska se riittää ihan hyvin. Ton ns. puuttuvan 300g mä korvaisin muulla.

Mä ottaisin mielummin vaikka 300g porkkanaa ja raastaisin sen jauhelihan sekaan. Se ei tee ruoasta ainakaan pahempaa. Ja nykyäänhän mä tykkään lisätä ruokaan muutakin väriä, joten ottaisin punaisen ja keltaisen paprikan ja pilkkoisin ne pieneksi sinne sekaan myös.

Sipulia ja valkosipulia oon käyttänyt jo silloin, joten siitä ehkä ainut plussa tolle reseptille.

Jauhelihan mä tykkään nykyään ruskistaa siten, että heitän sen könttinä pannulle, odotan hetken, käännän sen köntin ja odotan taas hetken. Näin jauhelihan sekaan tulee semmosia vähän paremmin ruskistuneita paloja, ja ne on oikein hyviä. Sit mä tykkään rikkoa sen hillitysti sinne pannulle ja antaa taas vaan olla tovin. Mä en ehkä nykyään enää tykkää paistaa jauhelihaa silleen kokoajan sekoittaen, koska siitä tulee vaan.. No, tylsän väristä. Ehkä se ruoan värikin nykyään merkitsee jotain.

Sipulia mä en nykyäänkään tykkää hirveesti ruskistaa. Mä paistan yleensä jauhelihan ensin ja lisään sipulit ja muut vasta sitten. Mun mielestä se maistuu silleen vaan paremmalta.

Nykyään mä en hirveesti ruokakermasta tee jauhelihakastikkeita, mutta jos tekisin, niin jättäisin ton toisen 2 dl purkin pois. Korvaisin sen vedellä, eli 2 dl vettä, koska se ei makuun oikeesti vaikuta paljoa. Mausteilla se ruoka saadaan hyväksi eikä kermoilla, se on mun mielipide.

Ja sitten tuolla on tuo grillausmauste.. Ei, ehdoton ei. Meiän keittiöstä sitä löytyy tällä hetkellä vain siksi, että Eira halusi joskus purkillisen sitä ostaa. Mä en sitä koskaan käytä, enkä oo kyllä nähny Eirankaan käyttävän, mutta silti sitä siellä on.. Mä oon ite pitkään mennyt aikapitkälti vaan tyylillä himalajan suola, mustapippuri ja välillä curry. Ja jos meiän perusmaustelaatikkoon on joltain kerralta unohtunut jotain muuta, niin saatan vähän kokeilla. Nykyään siinä on aika usein ollut pussi kuivattua basilikaa, ja sitä on siis viime aikoina mennyt lähes kaikkiin ruokiin. Jos se siitä loppuu, niin ei siihen välttämättä uutta osteta, mutta nyt kun sitä on, niin sitä käytetään.

Mutta tosiaan, miten keittiössä vois pärjätä ilman mustapippuria ja grillausmaustetta? Ei mitenkään.

Helposti Tekko 2013, helposti. Tai no, ilman mustapippuria ehkä ei, mutta grillausmauste on turhake.

Sit mä oon ottanu kuvan näköjään täysjyvä spagetistakin. Älkää luulkokaan, että tää olis mun ostamaa. Tässä on kai vähemmän jotain ja enemmän jotain mikä auttaa jossain. En tiedä, naisten kotkotuksia.

Tää on kanssa aika hauska. Kyllä mä nykyään itsekin suosin mielummin täysjyväspagettia kun sitä vaaleeta höttöä. Maussa ei ole mitään eroa, mutta kai tossa silti on vähemmän jotain ja enemmän jotain mikä auttaa jossain. En sanoisi enää naisten kotkotukseksi, koska olen myös vähän itse tutkinut asioita. Pasta on nykyään aina täysjyvä tai jollain muulla tavalla terveellisempää, koska tosiaan; ei sitä huomaa maussa. Ja jos se muka maistuu jotenkin pahemmalta, niin tekee tarpeeksi hyvän kastikkeen siihen kyytipojaksi niin ei mitään hätää.

Ja nykyään sitä pastaa ei sotketa sinne kastikkeen sekaan. Mä välillä kyllä vieläkin haluaisin, mutta Eira on vieläkin aika ehdoton. Oonkin siitä syystä alkanut tekemään niin, että lisään sinne pastan sekaan keittymisen jälkeen nokareen voita – se pitää pastan irti toisistaan ja antaa siihen makua.

Ja sitten tuolla on noita juustoja.. Apua. Juustoraastetta en nykyään osta kastiketta varten laisinkaan, mutta jos sitä jääkaapissa on avattu pussi, niin saatan sieltä hitusen käyttää. Tuorejuustoja ostan välillä, mutta en sitä todellakaan koko 200g pakettia sinne sekaan laita.. Semmonen puolipakettia tai allekin riittää aika usein antaman siihen sen toivotun maun.

Ja mä olen vielä pitänyt tota ruokaa hyvänä.. No, luultavasti vain siksi, että en tiennyt paremmasta. Nykyään en kyllä vois tommosta itse tehdä, koska ei toi houkuttele mua millään tavalla. Ihan liikaa kaikkea turhaa ja ihan liian vähän mitään fiksua.

Ja kun kirjotin tossa alussa siitä, että tota suuntaa varmaan haetaan ikuisesti, niin ainakin yksi asia on muuttunut ja mihin olen tyytyväinen; en nykyään enää kiroile merkinnöissäni. Tossa kyseisessä merkinnässä käytän ainakin kerran voimasanaa, ja se on liikaa se. Se ei ole mua, joten miksi mun tarvitsisi sitä täälläkään viljellä? Mun mielestä semmosta tekstiä ei edes ole kiva lukea, saati kuunnella, jossa kokoajan vaan kiroillaan.. Teksti on jotenkin fiksumman oloista ilman.

Tosin, mä tykkään aika paljon lukea Juha Vuorisen tuotantoa ja niissähän niitä kirosanoja on.. Mutta se on ainut poikkeus. Se kuuluu niihin kirjoihin ja sen takia ne siellä hyväksyn. Ne kirjat ei olisi samoja ilman sitä kiroilua.

Ja mikä mua ehkä oikeesti eniten häiritsi tossa merkinnässä.. Oli se, että mä olin käyttänyt siellä enää-sanaa sen väärässä muodossa "enään".

Jauhelihasta ei kerrota sanallakaan enään yhtään mitään.

Mä korjasin sen sinne kyllä, mutta katsokaa nyt sitä tässä.. Miten mä olen voinut päästää tommosen läpi? Vielä monta kertaa sen jälkeenkin, ikävä kyllä.. Mä nimittäin järkytyin tosta kirjotusvirheestä ja luin muutamia merkintöjä eteenpäin ja sama virhe toistui jokaisessa enää-sanassa. Mä korjailin niitä sieltä, vaikka olin luvannut itselleni olla kajoamatta vanhoihin merkintöihin. Mun silmät, eikä varsinkaan pää vaan kestänyt sitä enää (mä meinasin tähän laittaa vitsillä sen ännän perään, mutta en siedä sitä edes vitsillä).

Ja tämä oli nyt sitten tämmönen.. Omien virheiden läpikäymistä lähinnä. Mutta mun oli pakko tehdä tämä, koska toi blogimerkintä on niin helppo löytää kenen vain, koska se on mun blogihistorian 200. blogimerkintä ja on sen takia tossa oikealla palkissa aina esillä. Ei sitä onneksi ole luettu kun 55 kertaa, joten toivottavasti sieltä ei hirveän moni ole oppejaan ottanut.

Tässäkö tää oli? No mun mielestä kyllä.

Terveisin,

Tekko

MON: Kymmenen viikkoa

Mä olen miettinyt tähän merkintään paljon kaikkea, mutta olen aivan liian väsynyt kirjottamaan varmaan puoliakaan. Ehkä. Voihan tässä käydä niinkin, että nyt kun sain aikaiseksi alottaa, niin kirjoitankin pitkästi. Katsotaan.


Ihan ensiksi: miksi olen väsynyt? No, tossa oli joku aika sitten täysikuu ja mua vaivaa jonkinlainen kuuhulluus. Mä en vaan saa unta täydenkuun aikaan kunnolla.

Ja kyllä, se tapahtuu vaikka en tiedostaisi kyseessä olevan täysikuu. En tiedostanut nytkään, mutta en vaan saanut unta. Seuraavana päivänä Eira luki jostain lehdestä, että oli joku superkuu tai jotain.. Usein mulla saattaa mennä täyttäkuuta edeltävä yö tai sen jälkeinen yö myös suhteellisen unettomana, joten rytmi menee helposti pilalle.

Elikkäs olen nukkunut huonosti, mutta se ei ole ainut syy väsymykselleni. Noin 4-5 tunnin yöunilla olen painanut sitten pari päivää semmosta remppahommaa n. 8 tuntia päivä. Sieltä kun pääsee kotiin, niin ei oikein ole energiaa hirveesti muuhun.

Joo, ei toi ehkä kuulosta pahalta, koska työikäisen ihmisen tulisi kyetäkin tuommoiseen, mutta niin.. Kai se on sitten vaan jonkinlaista selittelyä.


Mutta noi remppahommat on ollu mukavia! Mä oon purkanut vanhaa ja rakentanut uutta. Mä oon parin päivänä aikana rakentanut lähes tyhjästä seinän. Siis olihan mulla materiaaleja, mutta ei tietämystä. Mut on avustettu alkuun ja oon siitä osannut jatkaa. Osaan nyt siis ilmeisesti panelointihommat, ettäs tiedätte.


Mutta tämä ei ollut remppamerkintä, vaan tämä oli Minulla On Nälkä-merkintä. Haluaisinkin aloittaa sen siten, että mä ostin uusia vaatteita. Okei, okei, tyhmää tässä kohtaa kun tavoite ei ole vielä saavutettu, mutta ostin nyt kuitenkin.

Ekaa kertaa aikuisiällä mä löysin normaalista kaupasta itselleni sopivia vaatteita. Tai no, siis oon mä ennenkin löytänyt päälleni sopivia vaatteita, mutta siis nyt kaupasta löytyy enemmän vaihtoehtoja kun en ole enää niin turvoksissa. Vaihtoehdot ei enää ole vain "erittäin iso t-paita, jossa joku tyhmä kuva" mitä kaupasta löytyy isoille miehille.

Miksi tää on nyt niin vaikee selittää? Tai sit vaan tän väsymyksen takia en itse enää ymmärrä selittämääni.

Eli siis, kun ihminen on tarpeeksi liian iso, niin normaalin kaupan vaatevaihtoehdot on lähinnä t-paidat tyhmillä kuvilla, collarihousut tyhmällä logolla tai jotain vastaavaa. Nyt kun ihminen on enää vaan tarpeeksi iso, eli on tiputettu se liian-sana pois sieltä välistä, niin ihmisen päälle mahtuu myös vaatevaihtoehdot, jotka on tarkotettu lähes kaikille, paitsi niille tarpeeksi liian isoille.

En tiedä aukeniko se siltikään sen enempää.

Ostin kuitenkin yhden kauluspaidan ja kaksi semmosta ihme neuletta, jonkalaisia (onko se oikea sana?) mulla ei ole ikinä ollut. Nämä oli halpoja vaatteita, joten ei silleen mitään hätää jos paino tästä vielä putoaa runsaastikin, joka siis on tarkoitus kyllä. Ja toistaiseksi näytän vielä aavistuksen väärältä näissä vaatteissa, joten ehkä pari kiloa pois ja nää vaatteet on täydelliset mulle. Sen jälkeen ne voi alkaa näyttää liian isoilta, mutta mä nyt tykkään muutenkin isoista vaatteista.

Öö, mä en selvästikään ole terävimmilläni. Sain noin yksinkertaisen asian kertomiseen kulumaan rutosti aikaa. Ja sanoja. Mutta se kuitenkin piti saada mieleltä pois, että alan olla jo kauppakokoinen ihminen.


Ja seuraavaksi mulla oli kaikenlaista, mutta unohdin kaiken jaaritellessani tota edellistä asiaa. Toisaalta se ei haittaa yhtään, koska mun piti pitää tää lyhyenä, mutta oon kirjottanut jo vaikka ja kuinka. Enkä edes viikon tuloksia ole saanut kirjattua teille..

No, mennään niihin sen pidemmittä lätinöittä: la-su -0,1 kg, su-ma +1,2 kg, ma-ti -0,1 kg, ti-ke -0,8 kg, ke-to -0,9 kg, to-pe -0,2 kg ja pe-la +0,2 kg.

Mä ihmettelen yhtä asiaa; otin olutta siis lauantaina, mutta mun paino tuli alaspäin seuraavassa punnituksessa. Mä olin ilonen, että paino putosi oluesta huolimatta. Vaan sitten maanantaina kun astuin vaa'alle, oli järkytys käsin kosketeltava, koska +1,2 kiloa!?

Onko oluella joku semmonen taipumus, että se jää painottomana hengaamaan hetkeksi aikaa johonkin ja sieltä sitten yhtäkkiä "plöts, siitäs sait." On meinaan typerä tapa semmonen, koska mä olin varautunut painon nousuun sunnuntaina, mutta en maanantaina..

Onneksi viikko kuitenkin oli muuten hyvä, koska siis viikkotulos on -0,7 kiloa. Isosta noususta huolimatta päästiin miinuslukemiin, huh. Tuo -700 g kun lisätään kokonaistulokseen, niin saadaan semmonen tulos kuin -12,1 kg.


Nyt mä muistan mitä mun piti vielä kirjottaa. Halusin ehkä taas jauhaa noista prosenteista, koska ne on myös ihan kivoja. Meidän vaaka siis näyttää rasva-, vesi- ja lihasprosentin. En luota siihen sokeasti, mutta uskon sen antavan jonkinlaista suuntaa edes.

Haluan nyt kaivaa tähän ensimmäisen päivän ja tämän päivän prosenttien erotuksen teille. Elikkäs siis, 1.2.2020 ja tänään 11.4.2020 välillä, mun rasvaprosentti on pudonnut 8,3 %, mun vesiprosentti on noussut 3,6 % ja lihasprosentti on noussut 3,5 %.

Kaikki vihreitä lukuja, joten suunta on selvästikin oikea. En vaan todellisuudessa tiedä, että miten paljon noi niinkuin käytännössä on.. Tai, että tapahtuuko muutos fiksusti? Toisaalta.. Vihreet tulokset kumminkin positiivisia tuloksia, joten kai niiden täytyy olla kaikinpuolin hyviä tuloksia.

Joskus voin olla tarpeeksi rohkea ja kertoa teille enemmän.. Toistaiseksi kuitenkin haluan pitää noi prosenttiluvut vain itselläni ja jakaa teille vain muutoksen.


Ja siinähän se taisi olla. Ihan onnistunut viikko, täytyy sanoa. Hmm, mulla ei itseasiassa taida olla vielä ainuttakaan epäonnistunutta viikkoa, vaan aina ollaan painon kanssa tultu alemmas kun mitä edeltävällä viikolla.

Ja kaikki tulokset oikeestaan vaan sillä, että paastoan sen 16 tuntia vuorokaudesta..

Hyvä pätkäpaasto!

Terveisin,
Tekko

Tajunnanvirtaa blogaamisesta

Tää vuosi 2020 on nyt mun 11 vuosi tän blogin parissa. Se vaikeuttaa tätä kirjottamista omalla tavallaan, koska aina pitää jostain syystä miettiä, että onko aiheesta jo joskus kirjotellut jotain.

Eikä siinä ole mitään pahaa jos on, koska kertaus on opintojen äiti. Mutta mua häiritsee hyvin paljon semmonen asia, että ihmisen mieli voi muuttua; oon joskus kirjottanut täällä jostain asiasta toista ja sitten toisena päivänä saatan kirjottaa taas jotain ihan muuta samasta aiheesta.

Eikä sekään ole oikeesti vakavaa, mutta jotenkin mun pää vaan tekee siitä ongelman.

Ja taas toisaalta se ei edes ole mun päässä ongelma, koska välillä on kiva palata lukemaan jotain tosi vanhoja merkintöjä ja naurahtaa jollekin ajatukselle, josta nykyään on aivan eri mieltä. Niin ne ajat ja ajatukset muuttuu, turha sitä on sen suuremmin miettiä.

Mutta silti; usein monet aiheet jää ns. uudelleenkirjottamatta siksi, että siitä on täällä blogissa jo jotain. Ne aikaisemmat ajatukset voi olla jopa 10 vuotta vanhoja, mutta silti siinä on suuri seinä. Kaiken pitäisi jotenkin olla uutta ja tuoretta, mutta se kun ei ole enää hirveen mahdollista.. Vaikkakaan, ei maailmasta aiheet ole loppu. Ehkä maailmasta on loppunut vaan ne aiheet, joista haluaisin kirjoittaa ja olla jotain mieltä.

Tää kuulostaa ihan siltä kun olisin päättämässä uraani blogaajana, mutta ei, se ei ole kylläkään tarkoitus. Mä aion kylläkin jatkaa blogaamista ihan niin pitkään kun.. Hmm, ihan niin pitkään kun kykenen? En tiedä miksi en joskus kykenisi, mutta siis.. No, te ehkä ymmärrätte, että tarkoituksenani ei ole lopettaa ikinä.


Aikoinaan mä olin aina kommentteja vailla ja saatoinkin päättää merkinnän usein jotenkin, että "laittakaa kommenttia". Teen sitä toisinaan vieläkin, mutta yleensä vaan jos oikeesti toivon muiden mielipiteitä joistain asioista. Mä en tosin edelleenkään niitä kommentteja saa, että se kai on edelleen ihan yhtä tyhjän kanssa.

Mä ajattelin, ja ajattelen kai vieläkin, että jonkinlainen lisäkipinä kirjottamiseen tulee aina kun joku on jotain mieltä jostain mun merkinnästä. Ihan hyvässä tai pahassa, koska nykyään osaan suhtautua suhteellisen aikuismaisesti internetissäkin.

Ja sit taas toisaalta mä ajattelen, että tää on toiminut ihan hyvin ilman kommenttejakin jo pitkään, että miksi vaihtamaan toimivaa mallia? Kai mä silti vähän kaipaan tähän vähän semmosta lukijan ja kirjottajan yhteistä juttua, koska näin hanakasti olen edelleen kommenttien perään, vaikka yritän sen peittää.

Koska vaikka tämä blogi on hyvin pitkälti omaelämänkerrallista.. Aha, ajatus katkesi kun rupesin tarkistamaan googlesta ton sanan oikeinkirjoitusta.. Eli siis, vaikka tämä blogi on hyvin pitkälti omaelämänkerrallista, niin silti mä kaipaan tähän ajatuksia muilta. En toki siinä, että miten mun tulisi elää, mutta siinä minkälaista sisältöä mun tänne olisi hyvä kirjottaa, jotta saan ihmiset viihtymään tän parissa pidempään.

Se semmonen.. Yhteys, tiedättekö? Lukijan ja kirjottajan välillä. Tai sisällöntuottajan ja sen sisällön kuluttajan välillä. Ihan miten tahdotte.


Mä oon usein haaveillut siitä, että tää blogi tulisi yhtäkkiä todella suosituksi. Sitten herään siihen todellisuuteen, että miksi tulisi? Miksi ketään kiinnostaisi random-ihmisen random-elämä. Mun pitäis alkaa pitää jotain aiheblogia, jotta olisi jotain saumaa nousta tähtiblogaajaksi.

Mä väitän kuitenkin, että mun teksti on suhteellisen selkeää ja kelpaisi siltä osin heittämällä "luetuimmat blogit Suomessa nyt"-otsikon alle. Jossain asiassa mulla sentään on jonkinlaista itsevarmuutta, ja se on tämä blogaus. Mä pidän itseäni siinä hyvänä.

Mä olenkin siksi usein miettinyt, että tekisin erillisiä uusia blogeja, joihin kirjottaisin vain jostain tietystä aiheesta. "Terveisin Tekko: Kokkaus", "Terveisin Tekko: TV" ja niin edelleen. Vaan oon aina päätynyt siihen lopputulemaan, että mun on helpompi ympätä vaan kaikki tänne. Mä en halua tehdä tästä sekavaa.. No, niin, sekavaa.

Vaikka toisaalta se voisi myös hyvin paljon selkeyttääkin tätä. Kaikki mun kokkailujutut löytyisi omalta sivultaan ja kaikki tv:n parjaamiset omaltaan.. Ehkä se loppujen lopuksi olisikin ihan fiksua, mene ja tiedä.

Nyt mä rupesin salaa vähän haaveilemaan ruokablogista..


Ja mikä tän merkinnän idea nyt kaikenkaikkiaan oli? Niin.. No, ei ollut. Tykkään viljellä sanaa "tajunnanvirta", jota tämäkin pitkälti oli. Seurasin vain ajatusta toiseen ajatukseen ja siitä tuli tämmönen. Eikö ole ihan kiva? Sieltä löytyy mun sisäistä tuskaa ja muuta.

Ja nyt mulla ei sitten muuta lisättävää.

Terveisin,
Tekko

Persoonallisuustesti 2020

Tutkin tässä aikani kuluksi hieman mun vanhoja blogimerkintöjä ja löysin sieltä yhden mielenkiintoisen pätkän. Tein vuonna 2018 persoonallisuustestin internetissä, sivustolla 16personalities. Sekös minua alkoi kiinnostaa sitten siinä määrin, että päätin katsoa miten persoonallisuuteni on muuttunut parissa vuodessa.

Edellisen, eli tämän, merkinnän mukaan mä olen ollut puolustaja. Mä ajattelin, että en mä nyt niin paljoa ole voinut muuttua, että persoonallisuustyyppini olisi muuttunut, mutta väärässä olin. Mä vastasin taas kerran kaikkeen ihan rehellisesti, mutta mun tyyppi oli tällä kertaa asianajaja.

Asianajajat näkevät usein toisten auttamisen elämäntarkoituksenaan. Vaikka tämän persoonallisuustyypin ihmiset toimivat usein pelastustehtävissä tai hyväntekeväisyystöissä, heidän todellinen päämääränsä on muuttaa asioita niin perusteellisesti, ettei ”pelastamista” tarvita.

Joo, no, en toimi pelastustehtävissä tai hyväntekeväisyystöissä, mutta mun ajatukset on usein sinne päin. Ei siis pelastustöihin, mutta hyväntekeväisyystöihin. Tai ei oo hirveen pitkään ollut näin, mutta viime aikoina kyllä. Olenko nyt jotenkin sekava? Siis mua on alkanut kiinnostamaan semmonenkin asia, että olisi kiva auttaa muita isommassa mittakaavassa.

Ehkä se on loppujen lopuksi ollut aina sitä? Mulla on aina ollut päässä se, että haluan jättää itsestäni jonkun jäljen maailmaan. En vaan ole vielä keksinyt, että mikä se tapa olisi. Koronan ilmestyttyä ja ihmisten alkaessa ottaa muita huomioon, mussa on herännyt kanssa joku semmonen halu olla avuksi. Mutta tiedättekö miten vaikeaa on edes tarjota apua kellekään kun ei ole sosiaalisesti osaava?

Mutta mä jotenkin nään itseäni tässä siksi, että mun omat tarpeet on yleensä mulle toissijaisia, koska haluan, että kaikilla mun ympärillä olisi hyvä olla. Mä ajattelen yleensä kaikessa muita ennen itseäni, että ehkä mä siltä osin osun tähän kuvaukseen.

Asianajajilla on hyvin ainutlaatuisia piirteitä: vaikka he esittävät asiansa hienopuheisesti ja rauhallisesti, heillä on erittäin vahvoja mielipiteitä, ja he taistelevat väsymättömästi heille tärkeiden asioiden puolesta. Tämän persoonallisuustyypin yksilöt ovat päättäväisiä ja voimakastahtoisia, mutta käyttävät energiaansa harvoin oman henkilökohtaisen etunsa tavoitteluun. Sen sijaan he toimivat luovasti, käyttävät mielikuvitustaan, vakaumustaan ja herkkyyttään luodakseen tasapainoa. Karma ja pyrkimys tasa-arvoon ovat asianajajille erittäin houkuttelevia käsitteitä, ja he uskovat siihen, että maailmalla toimivien tyrannien sydämet voitaisiin parhaiten pehmittää rakkaudella ja myötätunnolla.

Tässä mä taas nään tosi paljon itseäni. En tosin siinä kohdassa kun sanotaan, että esittäisin asiani hienopuheisesti, koska en osaa esittää asioitani mitenkään, mutta muuten. Mä puhun yleensä, siis jos puhun, niin hyvin rauhallisesti. Mä inhoon sitä, että välillä joutuu ilmaisemaan itseään jotenkin töksähtäen. Inhoon suuttua.

Koen myös hyvin vahvasti ton liittyvän muhun, että taistelen mulle tärkeiden asioiden puolesta, mutta sekin juuri liittyy lähinnä läheisiin ihmisiin. Taistelen itselleni tärkeiden ihmisten puolesta, voisi olla hieman kuvaavampi mun tapauksessa.

Ja sitten tulikin tämä minkä mainitsin jo tuolla ylempänä; käytän harvoin energiaani oman henkilökohtaisen etuni tavoittelemiseen. Se on sikäli harmi, että en oikeestaan etene elämässäni. Mutta mä koen, että se on silti kai mun voima.

Ja kyllä, mä olen semmonen sovittelija aina riitatilanteissakin. Mä en pidä niistä yhtään, joten yritän vaan rauhassa päästä siitä yli ja edetä johonkin toiseen suuntaan. Haluun mielummin jakaa ympärilleni semmosta rauhallisuutta. Mä en oo koskaan ymmärtänyt, että mitä hyötyä on alkaa huutaa ja riehua jos joku ei onnistu? Tottakai mä siis itsekin teen sitä välillä, mutta lähinnä omissa oloissani, jolloin se ei yleensä leviä muihin. Kai mulle on tärkeetä se, että mun oma huono oloni ei leviä muihin, joka on sitten kai taas sitä muiden ajattelua ennen itseäni.

On ymmärrettävää, että ystävät ja työtoverit pitävät asianajajia suhteellisen sosiaalisina yksilöinä, mutta on hyvä muistaa, että asianajajat tarvitsevat myös omaa aikaa rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen ja saattavat siksi yhtäkkiä vetäytyä omiin oloihinsa. Asianajajat ottavat muiden tunteet hyvin huomioon ja odottavat samaa myös muilta. Joskus se tarkoittaa tarvittavan tilan antamista muutamiksi päiviksi.

Mua on aikanaan jossain kehityskeskustelulapussa kehuttu sosiaaliseksi, mutta mä en ymmärtänyt miksi. En ymmärrä vieläkään. Musta tuntuu, että silloin joku on kirjottanut ilman ajatusta. Mutta siis joo, mikäli mä joudun olemaan liian pitkään sosiaalisessa tilanteessa, vaikka ihan vaan hiljaakin, niin mun virta loppuu hyvin nopeesti. Mä käytän jotenkin kummallisesti kaiken mun virran siihen tilanteeseen, ehkä sitten siten, että kuuntelen tai jotain.

Omiin oloihin vetäytyminen on mulle hyvin tuttua ja tarvitsenkin sitä usein. Mä en mitenkään pystyis olemaan edes, hmm, ehkä kolmea päivää kenenkään kanssa siten, että mulla ei olis yhtään omaa aikaa. Mä ahdistuisin hyvin pahasti.

Ja jos ei olla vielä tarpeeksi mainostettu sitä, että muut ennen minua, niin nyt se tuli tuossa lainauksessa taas. Mä käyttäydyn niin kuin käyttäydyn, koska haluan, että muutkin käyttäytyisi niin. Mä olen muille semmonen kun mä haluaisin, että muut on myös mulle. Tosin, en tiedä kestäisinkö jos joku käyttäytyisi mua kohtaan niinku minä käyttäydyn, koska siitähän vois tulla jonkinlainen noidankehä.. Ikuinen jatkumo kun kumpikin yrittää olla toiselle vaan enemmän ja enemmän mieliksi..

Mutta jos mä yritän auttaa jotain joskus, niin se ei suoranaisesti tarkota sitä, että haluaisin apua itse joskus. En tee mitään sen takia, että haluaisin jonkun olevan jotain velkaa. Mä teen kaiken omaa hyvyyttäni, mutta olen hyvin onnellinen siitä, jos joskus mutkin muistetaan ja otetaan huomioon mun tarpeet.

Asianajajien on kuitenkin kaikkein tärkeintä muistaa pitää huolta itsestään. Heidän intohimonsa toimia vakaumuksensa puolesta voi hyvinkin kannatella heitä kriittisen jaksamisrajan yli, mutta jos tilanne lähtee käsistä, he voivat uupua, sairastua ja stressaantua.

Tässä mulla on sitä opeteltavaa vieläkin. En nyt toviin ole kyllä padonnut asioita pahasti sisääni, mutta semmoseen mulla on taipumusta. Ja näitä padottuja asioita mahtuu yllättävän paljon mun sisälle ja se on sitten tikittävä pommi.

Muutama vuosi ennen Riihimäelle muuttamista, mulla oli tapana stressaantua tosi usein. En tiedä miksi, mutta musta tuntui ettei mikään mun asia ollut silloin koskaan hyvin. Ja niihin aikoihin mä koin hoitokeinoksi stressiin alkoholin, jonka avulla sai pään puskaan kun sitä tarvittiin. Jossain kohtaa sitten huomasin, että kun juon stressiin niin mulla menee aina yli. Ja kun mulla menee yli, niin mulla on vaan entistä huonompi olo.

Nykyään oon ehkä oppinut käsittelemään sitä mun stressiäni jotenkin toisin tai jotain, koska nykyään mulla on yllättävän hyvä olla. En ajattele kokoaika, että koko maailma on mua vastaan, niinkuin silloin joskus tosi pahoina aikoina. Ehkä mä olin silloin vaan paniikkihäiriön ja muiden tekijöiden takia jatkuvasti sen kriittisen jaksamisrajan yli.

Nykyään osaan ehkä pysyä paremmin siinä rajoilla ja ehkä siispä osaan jo pitää enemmän huolta itsestäni. Mutta nähtiinhän se viime vuoden lopullakin, että ei se vielä ihan hanskassa ole.

Noin, siinä kai ne tärkeimmät mitä nyt löysin tähän hätään. Oli kyllä ihan hauska tehdä tämä taas. Ehkä enemmänkin nimenomaan siksi, että tää persoonallisuustyyppi oli muuttunut ja löysin tästäkin nyt paljon itseäni. En lukenut pahemmin mitä olin viime kerralla kirjottanut, mutta ehkä mun täytyy sekin vielä tehdä ja katsoa, että paljonko mussa on vielä puolustajaa jäljellä. Tittelinä toi puolustaja kun jotenkin kuvastaa mua paljon enemmän kun asianajaja.

Kokeilkaa muutkin ihmeessä tota.. Voidaan kai sanoa testiä. Se on yllättävän kivaa itsetutkiskelua.

Terveisin,

Tekko

MON: Viikko 9

Taas uus viikko paketissa pätkäpaaston/dieetin osalta. Mä oon vakavasti alkanut miettimään, että olenko mä nyt jo niin pitkällä tässä hommassa, että pärjäisin tekemällä näitä raportteja harvemmin? Parin viikon välein tai vain kuukausittain.. En tiedä. Nää on kumminkin ollut mulle semmonen asia mitä odottaa, koska tässä pistetään viikko kasaan ja katotaan mitä oikeesti on käynyt.

Voisinhan mä vaikka ottaa tavaksi kirjotella itelleni johonkin vihkoon näitä asioita ja sitten parin viikon/kuukauden päästä kirjottaa tärkeimmät havainnot tänne. Mutta en tiedä toimisiko se? Pitäis varmaan vaan kokeilla ja jos tuntuu, että kaikki alkaa lipsumaan käsistä, niin palata vanhaan. Mitä mieltä te olette? Onko nää teiän mielestä semmosta sisältöä, että mun pitäisi näitä tuottaa joka viikko, vai haluatteko näitä harvemmin?

Jos mä rupeen näitä tekemään harvemmin, se tarkoittaa todennäköisesti sitä, että merkintöjäkin tulee vielä harvemmin.. Jotenkin on ollut todella vaikeeta keksiä mitään muuta sisältöä tänne, joten se huolettaa myös.


No, mennään nyt siihen aiheeseen itseensä.

Eli tää viikko, hmm.. Ei mitään vaikeuksia – ennen tätä päivää. No ei tääkään päivä nyt suoranaisesti ole mikään ongelma, mutta mulla on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan nälkä.

Mä oon yleensä pyrkinyt syömään päivässä monipuolisesti erilaisia ruokia, koska mä olen huomannut, että se pitää nälän paremmin poissa. Eilen taas tehtiin pellillinen pizzaa, ja koska sitä tosissaan oli se pellillinen, niin sitä sitten piti syödä. Söin päiväruoaksi pizzaa, välipalaksi pizzaa ja vielä iltapalaksi pizzaa. Älkää huoliko, ei se ollut mitään rasvamättösotkua, mutta hyvin yksipuolista silti.

Tunsin jo yöllä, että nyt tulee outo tunne, jota en ole aikoihin tuntenut. No, nukahdin siitäkin huolimatta sitten joskus. Aamulla – okei, aamupäivällä – heräsin kaikessa rauhassa ja huomasin, että nyt on oikeesti nälkänälkä.

Ruoka-aika alkaa tosiaan vieläkin kello 13, joten tässä nyt on pitänyt kärsiä. Onneksi tämä on harvinaista nykyään, niin kyllähän tämän nyt kestää. Jääkaapissa mua kuitenkin odottaa.. Niin, pizza. Mutta se ei ole tän päivän ainoa ravinto, koska tarkoituksena olisi tehdä wokkia.


Ja tosiaan, tänään on semmonen päivä, että olin vähän suunnitellut ottavani hieman olutta. Meille tulee pari kaveria (koronavaarasta huolimatta, anteeksi) ja ajateltiin vähän pelailla ja hörppiä. Tarkotus olis alottaa koko homma isolla wokkipannullisella wokkia ja siirtyä siitä sitten mukavaan ajanviettoon.

Paasto tulee tänään rikkoutumaan, koska voisin olettaa oluen maistuvan vielä kello 21 jälkeenkin, mutta.. Niin, ei tämä ole joka viikonloppuista. Olen viimeksi juonut silloin kun käytiin vironristeilyllä, joten onhan siitä nyt aikaa. Ja oletettavasti huomenna taas muistan, että minkä takia en edes halua alkoholia nykyisin enää hirveesti kuluttaa. Se pilaa paaston ja tuo lisää painoa, eikä se seuraavan päivän olokaan mikään mainioin ole.

Tänään kuitenkin näin, suokaa se minulle, kiitos.


Pitäis varmaan niitä viikon tuloksiakin listailla, vai mitä olette mieltä? Kello on vielä toistaiseksi liian vähän, jotta voisin käydä vaa'alla tämän päivän osalta.. Jaaritellaanko me jotain vielä hetki vai menenkö hetkeksi tekemään jotain muuta? Hmm.. Teen tässä välissä semmosen poikkeuksen, että taidan tehdä kansikuvan tähän merkintään nyt valmiiksi. Sillä ehkä saan aikaa hieman kulumaan.


Noniin, teille tämä ei vaikuttanut mitenkään luultavasti, mutta minulla on nyt merkinnän kansikuva valmiina ja sain aikaa hieman kulumaan. Voidaan jatkaa itse tuloksiin.

Elikkäs, menneen viikon tulokset ovat seuraavanlaiset: la-su -0,5 kg, su-ma +0,5 kg, ma-ti -0,1 kg, ti-ke -0,5 kg, ke-to -0,2 kg, to-pe +0,4 kg ja pe-la -0,5 kg.

Ja vaikka tähän viikkoon mahtuu myös noita punaisia lukuja, niin olen silti osannut olla onnellinen myös niistä. Ai miksikö? No, mä seuraan nykyään vähän kokonaisvaltasemmin noita lukuja ja prosentteja, ja aina jos se takaisin tullut paino ei ole rasvaa, niin voin olla onnellinen. Ja noina punaisina päivinä se ei ole ollut rasvaa, vaan vettä ja lihasta. Mahtavaa, sanoisinko.

Useimmiten tuntuu, että jos se paino putoaa nopeesti, isoja lukuja päivässä, niin silloin muutokset on prosenteissa vääränlaiset. Se ei tietenkään ole tavoite, että saadaan vesi ja lihas pois mun vartalosta, vaan tarkoitus olisi tiputtaa tota ylimääräistä rasvaa hiljalleen. Siihen suuntaan ollaan nyt menossa ja se on hyvä asia.

Oho, mulla on tänään joku hirveä hinku kirjottaa hirveesti. Mun piti kyllä laittaa noiden numeroiden jälkeen viikko- ja kokonaistulos, mutta lähti ihan muille poluille. No, nyt tulee viikkotulos, joka on siis: -0,8 kg. Ja se tarkoittaa siis kokonaistuloksena semmoista kuin -11,4 kg.

Kyllä näillä tuloksilla on miehen helppo hymyillä.


Nyt oikeestaan ei mulla muuta. Suunnistan tästä kohtapuoliin kohti jääkaappia ja pizzaa. Jep, heippa.

Terveisin,
Tekko