Putkesta, kahvista ja the asioista

Sehän olisi ihmiset nyt niin, että huomenna on päivä kun minusta tulee 31-vuotias ja samalla tämä kesäkuuputki päättyy. Vaikka tää nyt ei täysin ehjä ollutkaan, niin silti suhteellisen hyvin olen jaksanut näitä kirjoitella.

Muistattekos vielä minkä takia mä tähän edes ryhdyin? No, minäpä vielä muistutan. Mua siis vähän jännitti sillon ennen kesäkuuta, että multa on häviimässä jonkinlainen ote tähän blogiin. Alottelin aika usein kirjottamaan jotain, mutta pyyhin kaiken pois ja laitoin blogin taas odottamaan seuraavaa välähdystä, jota ei sitten tullutkaan. Tai jos tuli, niin saatoin taas kirjoittaa tovin ja sitten taas pyyhkiä kaiken pois. Joko aiheen kiinnostavuus vaan katosi kesken kirjoituksen, tai sitten multa vaan katkesi ajatus, joka pakotti luovuttamaan. Ajattelinkin, että jos hetken aikaa pakotan itseni kirjottamaan juttua mistä tahansa, niin ehkä mun ote taas palaa tähän hommaan – ja mä luulen, että se ote on taas löytynyt.

Tän kesäkuun aikana mä en oo vissiin kertaakaan joutunut pyyhkimään mitään jo kirjoittamaani pois. Joka siis tarkoittaa sitä, että mun ajatus ei ole katkennut missään kohtaa tekstiä kirjoitellessa niin pahasti, että olisi ollut parasta vaan pyyhkiä kaikki pois. Ja siihen tässä kai suurimmalta osalta siis pyrittiin, halusin treenata mun aivojani; kirjoitusta ja keskittymistä.

Tänään taas pitkästä aikaa mun teki mieli kahvia, joten mä otin ja keitin sitä. Mä en oo aikoihin juonut kahvia enää maidon kanssa, mutta tänään Eiran painostuksesta johtuen mä lorautin maitoa mun kahviini – ja mä en pidä tästä. Musta on tullut ihminen, joka juo kahvinsa mustana tai ei ollenkaan.

Joka siis sinällään on suuri ihme, koska mulle aina aikasemmin naurettiin kun mä käytin maitoa mun kahvissani.. Ei siis sen takia, että se tapa itsessään olisi mitenkään väärin tai naurettavaa, mutta mun kahvi oli usein lähinnä maitoa kahvilla, kun kahvia maidolla. Nykyään maito vaan pilaa kahvin. Jos haluan nopeasti kahvini juoda, niin yleensä keitän vaan sen verran vahvempaa, että voin sitä lorauksella vettä viilentää. Tai no siis, nykyään en halua kahvia nopeasti juoda, koska kahvista on tullut semmonen the hetki, että siitä on otettava kaikki ilo irti, eikä sen ole tarkoitus olla "juon tämän äkkiä, jotta herään"-ainetta. Siihen ei mennä tällä kertaa sen syvemmin, koska muistaakseni tätä aihetta jo tässä lähiaikoina käsittelin.

Sitten mulla olisi semmoinen juttu, että mulla on vielä 50 euroa tatuointilahjakorttia jäljellä. Siinä on päiväys mennyt, mutta mulle sanottiin, että "ei se haittaa". Mä luulen, että sille annettiin semmosta määräajatonta lisäaikaa sen takia, että tässä on ollut tämä korona ja kaikki on ollut piirun verran vaikeampaa.

Mä en vaan tiedättekös keksi mitään ideaa. Mä todellakin haluaisin käyttää sen 50 euroa, ehkä laittaa siihen päällekin vielä jotain jos tarve vaatii, johonkin kivaan tatuointiin. Oon miettinyt, että jopa pohkeeseen.. Taas saattaa tulla vanhaa tietoa, mutta mulle hyvä tatuoinnin sijainti on semmonen, että en itse sitä kokoaika näe. Mä oon ihminen joka kyllästyy helposti tommosiin asioihin, enkä sen takia halua tatuointejani nähdä kokoaika. Ehkä ootte saattanut huomata sen Facebookin kansikuvien suhteen tai sitten ihan tän blogin ulkoasun kanssa.

On kyl siis tosi ristiriitaista, että minkä takia tämmönen kyllästyjä haluaa tatuointeja.. Mutta uskokaa tai älkää, niin tää mun juttuni toimii. Mä nään tota mun kädessäni olevaa tatuointipläjäystä harvoin, ja silloin kun sen näen, niin olen hyvinkin iloinen siitä.

Pohjehan olisi siksi oikein hyvä seuraava paikka tatuoinnille. Tai niska, selkä tai joku muu harvoin itselle näkyvä paikka. Mutta jos mä vaan jotenkin keksisin, että mitä mä haluan.. Lisää pääkalloja? Ei. Mä haluun säästää pääkalloteeman vaan tähän mun oikeeseen käteen ja jos muualle jotain haluan, niin sitten ihan eri idealla. Millä idealla? Niinpä..

Ja taas kerran mä toistan itseäni, koska kertaus on opintojen äiti. Mä siis kadehdin ihmisiä, joilla on joku asia mistä ne todella tykkää, ja voi sen kautta ajatella itselleen uusia tatuointeja tai muuta. Miksi minulla ei ole mitään semmosta?

Mulle ei oo muistettu laittaa minkäänlaista fanituskulttuuria mukaan kun mut on luotu. Mä oon monesti yrittänyt olla jonkun asian suuri fani, mutta se lopahtaa aina kesken. Viimeisin ehkä Pittsburgh Penguins-jääkiekkojoukkue NHL:ssä. Se ikäänkuin lähti vitsistä ja mä yritin sitä jossain vaiheessa jollain tapaa ylläpitää, mutta ei siitä koskaan tullut semmosta juttua. Kahteen mestaruuteen asti jaksoin ajatella itseäni jonkinlaisena fanina, mutta ei, en sen jälkeen. Joillekin noi jutut on lähes elämäntapa, ja se on jotenkin ehkä kadehdittavaa omistatumista. Minä itse henkilökohtaisesti en lähtisi kyllä NHL-aiheista tatuointia ottamaan, vaikka se mulle maksettaisiin. Ei vaan ole tarpeeksi lähellä sydäntä.

Ja sitten on kaikki bändihommat; mua ei oo ikinä kiinnostanut mikään bändi tai artisti niin paljoa, että olisin ollut kiinnostunut maksamaan siitä, että näkisin livenä. Okei, jos Leevi and the Leavings olisi Göstaa myöten kasassa, niin siinä olisi kyllä semmonen, että lähtisin ihan koska vaan. Ja siis sitä kautta mä olen jopa ajatellut, että seuraava tatuointi voisi olla Leevi and the Leavingsiin jollain tapaa liittyvä.. Mutta sitä pitää kyllä harkita kauan ja hartaasti. Ellen sitten ota kyyhkystä ja kyykäärmettä meidän symboliksi salaiseksi, merkiksi rakkauden. Ja vielä olkapäähän molempien, tai molempiin. Vitsiksihan se meni.

Äitillä on perhoset ja joutsenet, siskolla delfiinit.. Hetkinen, onko se joku naisten juttu? En nimittäin miettimälläkään keksinyt iskälle enkä veljillenikään mitään semmosta isoa juttua, mistä lähettäisiin koska vaan tatuointia ottamaan. Eli olenkohan sittenkin ihan normaali miespuolinen henkilö? Ja harmittelen tässä turhaan, että mulla ei ole mitään semmosta the juttua..

Ja siis ei tässä muuten mitään, mutta uskoisin, että tällä alkaa olemaan kohta jo kiire. En usko, että toi lahjakortti ihan loputtomiin on voimassa, vaikka sille lisäaikaa käytännössä annettiinkin. Jotain pientä kivaa pitäisi varmaan jo pikapuoliin keksiä. No, pitää pistää todelliseen mietintään.

Ja tähän kai mä päätän tän toiseksi viimeisen kesäkuuputki-merkinnän. Jos tätä merkintää sattuu lukemaan iskä tai joku veljistä, niin kertokaa ihmeessä jotenkin, että onko teillä joku aihe/asia, että jos olisi pakko ottaa tatuointi, niin se ehdottomasti. Olisi nimittäin kiva kuulla. Ja siis saa muutkin, todellakin! Oon kiinnostunut kuulemaan kaikilta, että onko teillä semmosia asioita, mitkä on ihan ylikivoja tai vastaavaa.

Terveisin,

Tekko

P.S. jos jollekin on epäselvää mitä tarkoitan the-liitteellä asioiden edessä, niin selvitykseksi annettakoon semmoinen, että se on niin kuin iso asia.. Tai siis silleen, öö, sille ei oikein ole kai suomenkielistä vastinetta.. Kääntäjästä sain semmosen ulos kun "juuri oikea", ja se on kai se mitä itse hain, mutta sekin on vähän niin ja näin. Se on niinkuin se, mutta isolla kirjoitettuna, eli SE. SE sun juttu, mutta ei se juttu mikä sanasta "se" tulee ekana mieleen.. Onpas vaikeeta, mutta toivottavasti ymmärsitte.