18. Luukku

Mahtavaa. Menetin otteeni täysin tätä epäaktiivisuutta vastaan. Näin on tapahtunu joka vuosi mun "joulukalentereissa".

Jossain vaiheessa kun unohtaa sen yhden luukun, niin siitä on lähes mahdoton enään palata takaisin siihen aktiivisuuteen, mitä se ennen sitä unohdusta oli. Taas pahahti tommonen tauko, että luukut 16 ja 17 jäi välistä täysin.

Se ei todellakaan ole ajanpuutetta, vaan ehkä lähinnä mielenkiinnonpuutetta. Siitä tulee semmonen kierre. Kun unohdat yhden, ajattelet, että ei toisellakaan ole väliä.. Ja niin on noidankehä syntynyt.

Mut jos mennään ihan itse aiheeseen. Tänään oli taas tämmönen päivä, ettei vaan millään saanut itseään ylös ajoissa. Huonosti nukuttu yö ja herääminen negatiiviseen ilmapiiriin ei ole hyvä yhdistelmä. Sillon sitä mielummin heittää peittoa takasin korville ja jatkaa koisimista.

Vaikka luulis, että siihenkin voi tottua, niin ei.. Tää sama kaava toistu jo aikoinaan kun vielä vanhemmilla asuin. Sillonkin välillä piti herätä niin negatiiviseen ilmapiiriin, että ei kyllä ois millään tehny mieli. Vaikka se ei todellisuudessa edes ole niin negatiivinen ilmapiiri, kun sitä heti herättyään ajattelee.. Sehän on vaan sitä, että halutaan se toinen hereille ja arjen askareisiin. Mulla on siis joku ongelma sitä kohtaan.

Haluisin herätä hyvin nukutun yön jälkeen siihen, kun mulle tuodaan kahvi sänkyyn ja hempeillään hetki. Hehe, noin kärjistetysti ajatellen siis. Onko "kärjistetty" edes oikea sana? No, kai se on. Mut mikä olisi oikeesti mukavampaa kun herätä positiivisella mielellä? Ehkä se herääminen on tarkotettu vaan jouluaatoiksi.

Mä oon oikeesti aika jouluihminen. Vaikka oon saakelin laiska, enkä yleensä jaksa panostaa joulun laittoon, niin silti se on kivaa. Lahjat on tietenkin ihan kiva lisä, mutta mulle pääasia on olla perheen kanssa. Harmi vaan, että sekään ei oo aikoihin ollu se koko perhe. Joillain kun sattuu olemaan se oma perhe (toinen osapuoli ja lapsia). Onhan mullakin se toinen osapuoli, josta olen hyvinkin onnellinen.. Mutta se omassa asunnossa vietettävä joulu varmasti vaatisi ne pienet veitikat, jotka tekee siitä joulusta sen joulun. En tiedä.

Toisinaan se olis vaan niin hemmetin siistiä palata lapsuuden jouluihin.. Ai että. Sitä mä yleensä haen takaa sillä, kun menen porukoille yökylään ja herään sitten aamulla puurolle, kinkun tuoksuun ja jouluhössötykseen. Se on se joulu. Vielä kun saisi irrotettua kaikki sisarukset samaan taloon, pois omista jouluistaan, niin se olisi unelma joulu.

Siinä mielessä ja itseasiassa aika monessa muussakin mielessä mä olen jäänyt tavallaan lapsen tasolle. Tahdon olla se pieni poika, joka olin silloinkin.. Ja tahdon takaisin ne ajat. Yksi päivä vuodesta riittäisi aivan mainiosti.

Nykyään kun ollaan kaikki aikuisia ja muilla on ne omat perheet, niin joulu on muuttunut aikalailla. Ne muutamat sukulaiset ja riittävästi alkoholia.. Toisaalta, on sekin ihan mukavaa ihan vain yhdessä vietettävän ajan vuoksi, mutta ei se ole sitä mitä mä joululta toivon.

Tää oli nyt tämmönen jaarittelu. Vähän enemmän tekstiä, koska välipäivät.

Terveisin,
Tekko