Napostelija

Ei se vesi tehny vielä niin voitokasta paluuta kun toivoin. Jotenkin mä muistan juoda vettä vaan iltasin. Pääasia on kai kuitenkin se, että en oo korvannu sitä vieläkään millään limuilla. Toisinaan juon vielä tota Novelle Plus (Sinkki +E)-juomaa (jota luulin vielä vähän aikaa sitten pelkäksi kivennäisvedeksi, mutta pullossa lukee "juoma"), jos sitä on saatavilla. Kertokaa nyt joku mulle, että onko se paha, pahempi vai pahin? Kuten jo aikasemmin totesin, että ei se voi täysin terveellistä olla, koska se on niin hyvää. Mutta onko se kuinka pahaksi? Vastatkaa tietäjät.

Päivän toinen asia olisi sitten taas semmonen, että löysin itteni taas korvaamasta jätettyjä naposteltavia toisella naposteltavalla. Tosiaan ku sain ne sipsit pois elämästäni, ni jotenkin kokoajan on kuitenkin tarve mutustaa jotain. Hetken aikaa se oli cashew-pähkinät, mutta pyrin sitten vähentämään niitäkin, mutta nyt iskee jo niin pahaa takapakkia, koska oon siirtyny koviin salmiakkeihin.

Minkä takia mulla on joku napostelupakko? Miksen voi vaan yksinkertasesti luopua kaikesta tommosesta? Löydän itelleni aina jonkin korvaavan naposteltavan ja sitten huomaan saavani pahan mielen. Tähänkin voisin esittää kysymyksen, että mikä olisi semmonen naposteltava, mistä ei tarvitse tulla paha mieli? Mutta olisi kuitenkin edes jollain tasolla hyvää. Onko mitään semmosta?

Ja mussa on sekin paha, että jos alan napostelemaan jotain, niin huomaan napostelevani suhteellisen isoja määriä. Aina menee vähintään puolet saatavilla olevasta pakkauksesta ja pahimmillaan koko pakkaus.

Mä oon varmaan jotenkin paatunut napostelija. Onko muita samankaltaisia? Napostelusta selvinneitä? Vinkkejä nimittäin otetaan vastaan hyvin mielellään. Se ei oo auttanu, että tiedostan napostelevani, eikä se, että se aiheuttaa mulle pahan mielen. Silti mä vaan aina löydän itteni napostelemasta.

Nyt kun mä myönnän sen tänne, että OLEN NAPOSTELIJA, niin alkaako paraneminen siitä? Ja arvatkaa miten tyhmältä sana "napostelu" ja kaikki sen variaatiot kuulostaa tän merkinnän jälkeen? Oon kirjottanu sen nyt niin monesti, että se alkaa kuulostamaan päässä jo kamalalta.

Mutta olisi oikein kiva, jos viittisitte antaa neuvoja napostelijalle.

Terveisin,
Tekko

PeBlog: Maalari

Tänään se taas on - kai? Jotenki menny tosi nopeesti tää viikko. Vaan silti tuntuu, että vihdoinkin se on ohi. Ensimmäinen työharjotteluviikko. Eihän se mun tapauksessa hirveesti asioita muuttanu, koska ei löytyny sitä paikkaa ja jäin koulun kautta tekemään maalauskeikkoja. Ollaan nyt oltu tuolla maatalousoppilaitoksella, vai mikä se ikinä onkaan.

Päästiin kuitenkin pois siitä kaks numeroisesta luvusta, eli enää 9 viikkoa koulua jäljellä. 9 viikkoa ja mulla on jo toinen todistus ammattikoulusta. Puuseppä ja maalari, irtooko töitä?

Oon tosissaan huomannu, että se mitä oikeesti elämässäni tahdon tehdä, ei oo kumpikaan näistä - vitsi vitsi. Oikeestihan mä haluisin yhdistää nää osaamisalueet keskenään ja lähinnä keskittyä siispä huonekaluihin. Mahdollisesti rakentaa ja maalata huonekaluja olis se kaikista ideaalein työnkuva mulle.

Kauanhan sitä periaatteessa sai hakea. 7 vuotta "aikuiselämästä" menny nyt lähinnä opiskellessa. Hakemalla sitä mun juttua. Ehkä se tästä.

Puupuoli oli sillon lähes ainut vaihtoehto kun peruskoulun jälkeen lähin ammattikouluun. Sain siitä ammatin sit joskus, mutta se ei ollu kokonaisuudessaan se mitä oikeesti haluun tehdä. Jollain asteella jopa rupesin pelkäämään niitä kauheita koneita siellä ja siks en tahtonu puusepän töitä lähteä tekemään.

Sit tuli maalaus. Innostuin maalaamisesta sillon joskus kun olin näillä pajoilla, joita järjestetään varmaan jokaisessa kaupungissa. "Nöyryyttävässä työtoiminnassa" siispä. Sillon iski se, että haluun olla maalari. Ja sitä lähettiin opiskelemaan. Se "haluan maalata seiniä"-ajatus on karsiutunu tässä matkan varrella aika hyvin, mutta innostus puupintoihin on palannu.

Vaan kuinka paljon tämmösiä hommia oikeesti on? Varsinkin tämmöselle, joka ei suostu kotikaupungistaan poistumaan. Juuret liian syvällä täällä.

No, katotaan nää loput kouluviikot nyt loppuun ja mietitään sitten vähä lisää.

Terveisin,
Tekko

Tämmönen tänään

Täytyy nyt vaan todeta, että viikonloput on loistavia tapoja pilata ihan hyvään malliin alkanut kilojen putoaminen.

Oon nyt pikkuhiljaa siis ryhtyny lisäämään liikuntaa semmosissa arkisissa asioissa. Lisänny siispä vähän tota kävelyä näin aluksi (jättäydyn bussista aikasemmilla pysäkeillä, että voin kävellä edes pienen tovin).

Se alko vaikuttaa jo sillä tapaa hyvältä, että multa putos (hurraa hurraa) 3 kiloa. Viikonloppu vaan rokotti sitä pahasti, koska tosta puolet tuli takasin. Onneks ei ihan lähtöpisteeseen.

Tänään ku alko uus jakso ja kaikki päivät on 8-16, ni ajattelin panostaa näihin siten, että teen mahdollisimman paljon kaikkea. En vaan istu ja jumita siellä jossain penkeillä, vaan pakotan itteni jatkuvasti takasin töihin. Tänään se ainakin toimi hyvin. Olin lopuksi ihan poikki. Mä en kyenny enää jatkamaan työntekoa.

Maalarin ammatti ei ehkä välttämättä oo kaikista liikunnallisin, mutta mä sain tänään moneen otteeseen hien pintaan - eikö se ole hyvä merkki? Raataa ja raataa vaan. Jos tälleen pääsis eroon tosta julmetun laiskuudesta, joka mua on vaivannu jo useita vuosia.

Kirjottelin sillo aikasemmin jo, että pyrin vähentämään lauseen "Ei jaksa" käyttöä, mutta nyt mä kokeilen sitä täysillä käytännössä. Jos sitä saa pakotettua ittensä paiskimaan lujasti töitä koulun eteen, niin kai sitä jossain vaiheessa saa pakotettua itsensä paiskimaan lujasti töitä oman kuntonsa ja oikeiden töiden eteen.

En vaan haluais nyt huomata muutaman päivän päästä, että eihän mikään oo taaskaan muuttunu.. Joten nyt lisätään vähän liekkiä, yritetään vielä enemmän.

Ja hyvä kirjottaa tänne myös siitäkin, että mulla jäi vesi vahingossa pois. Alotin veden juomisen uudestaan tänään. En kuitenkaan missään vaiheessa korvannu vettä limulla, vaan join Novelle Plus-juomia. Niissä ainakin sanotaan, että ne on hyvä lisä.. Vaan koska ne maistuu niin hyviltä, niin ei ne voi täysin terveellisiä olla..(?)

Onneks mulla on tämä blogi. Mä olisin varmasti vieläkin se sama sipsejä mussuttava, limulla läträävä ja hampurilaisia popsiva lihava kaveri. Nyt mä olen vaan lihava kaveri. Siitä mieleeni juolahtikin vielä todeta tähän loppuun, että kaikki aikasemmin itseltä kieltämäni tuotteet on pysynyt poissa. Limua oon saattanu juoda 2-4 tölkkiä (0,33l) tässä n. kuukauden aikana. Sipsiin en koske. Hampparit ei, ja ei.

Tätä on nyt vaikee lopettaa, koska on alkuun päässy. En tiedä oonko mainostanu sitä, että oon nyt jotenkin alitajuntaisesti osannu vähentää ruokailua. Jättäny myös mahdollisimman paljon kaikkea vaaleeta pois. Lisänny vihreetä ja muutakin väriä ruokalistalle. Ei tuu otettua paljon ruokaa lautaselle, koska siihen pitää mahtua tomaattia, salaattia ja kurkkuakin (ei aina, mutta ehkäpä enenevissä määrin).

Mut nyt loppu. Kommenteissa voin jatkaa aiheesta keskustelua, jos joku haluaa.

Terveisin,
Tekko

PeBlog: Lähtölaskenta loppuun

Se ois nyt perjantaiblogin aika! Heräsin just perjantaipäikkäreiltä ja ajattelin tarjota teille annoksen tekstiä. Voi nimittäin olla, että nää perjantaiblogit tulee nyt jatkossa pitämään sisällään hieman tosta koulunkäynnistä. Sitä on enään n. 10 viikkoa jäljellä.

Nää 10 viikkoa olis pitäny olla työssäoppimisjaksoa, mutta kun en taas ton paniikkihäiriön aiheuttaman ahistuksen ja stressin takia saanut työpaikkaa hommattua, ni suoritan sen ainakin näin alustavasti koulun työmailla - työkokemusta se on sekin.

Nyt pitäs tää 10 viikkoa jaksaa samallaisella motivaatiolla ku edelliset 3-4 viikkoa. Ei ainuttakaan turhaa poissaoloa. Niitä mulle tuottaa yleensä myöhäset aamuheräämiset, jotka karsii sitten motivaation lähteä liikkeelle, täyteen nollaan. Nyt ei saisi näinkään käydä.

Haluun valmistua nyt! Vaikka sinällään se aika haikeelta tuntuu.. Oon kumminkin meinaan viihtyny tuol pintakäsittelyalalla. Ei mulle puualan jälkeen tullu semmost haikeeta fiilistä, mut nyt tosiaan tuli. Nyt se tuntuu siltä, että yks elämänvaihe jää taakse ja toinen alkaa. Kouluun en enään palaa. Ehkä mulle nimittäin riittää nää puusepän ja maalarin paperit.

Joitakin tiettyjä ihmisiä ei tule kyllä lainkaan ikävä. Osa opettajista/henkilökunnasta käyttää oikeesti valtaansa väärin. Tai itseasiassa musta tuntuu, että ne on saanu kuulla siitä jotain, koska nyt on ollu ihmeen rauhallista. Jossain vaiheessa se oli kyllä ihan hirveetä mielivaltaa. Tämä ei ole mitään koulukapinaa, koska olen kuitenkin jo suhteellisen vanha ihminen ja itse paikkani valinnut. Kyllä jo tässä vaiheessa osaa huomata vääränlaisen vallankäytön koulupiireissä.

Meiän maikka oli loistava, että ei siinä mitään. Onnea Pekon seuraaville oppilaille, saatte nimittäin parhaimman pintakäsittelypuolen opettajan! Osaa opettaa ja on rento, mutta tarvittaessa osaa myös olla tiukka (harvemmin meille tarvis).

Kyllä nyt jo hieman haikein mielin, mutta eiköhän se tästä! Vielä kun löytyis joskus työpaikka, jossa olis yhtä hyvä ilmapiiri ja pääsis tekemään sitä mitä oikeesti haluaa.

Terveisin,
Tekko

Kunnianosoitus

Nyt on kyl ihan pakko tännekin kirjottaa tosta yhestä sankarista. Sankarista, joka saa aina miettimään mitä ite vois tehä elämässä toisin. Miten pohjaltakin voi nousta.

Suomalaisuuden mukanahan tulee melkein automaattisesti semmonen tappiomieliala. Jos menee huonosti, ni sit kans menee huonosti, asialle ei voi tehdä mitään. Eikö näin? Tää on ihan vaan rankkaa yleistämistä, mutta näin mä olen asian nähny jo pitkään.

Mä joskus kirjotin Facebookiin tilapäivityksen tästä kaverista, mutta nyt on siis ihan pakko omistaa sille kokonainen blogimerkintäkin. Katoin äsken pitkän videon Youtubesta, mutta sen jakso kumminkin kattoa alusta loppuun, koska asia oli tosi mielenkiintonen.

Jos klikkasit tota linkkiä jonka laitoin, niin tiedät että kyseessä on Pekka Hyysalo. Kaikki mahollinen kunnioitus henkilölle. Niin vahva esimerkki siitä, että kyllä sisulla ja positiivisuudella pääsee ahtaistakin oloista takasin jaloilleen.

Sitä rupee aina miettimään omia asioitaan. Aina näkee omassa elämässään jotain huonoa. Vaikka kuitenkin loppupeleissä mullahan on kaikki ihan hyvin. Ei kaikkee tätä ympärillä olevaa osaa arvostaa silleen ku sitä kuuluis.

Mulla on terveet jalat, joita mä en kuitenkaan kovin usein käytä. Kävelemistä, juoksemista yms. on pitäny ihan itsestäänselvyytenä. Niitä voi tehdä jos haluaa. Kaikilla niin ei kuitenkaan ole. Jotkut joutuu näkemään tosi paljon vaivaa kyetäkseen edes kävelemään. Saatika juoksemaan. Pekka opetteli kaiken alusta ja juoksee jo pitkiäkin matkoja.

Pitäs osata arvostaa kaikkee sitä mitä sulla on. Miksi kaiken tajuaa vasta kun sitä jotakin ei enää ole? Nää Hyysalon puheet saa aina miettimään asioita tosi laajalti. Nyt oikeesti sit itteään niskasta kiinni ja positiivisuus kunniaan. Jotkut ihmiset taistelee asioiden puolesta, jotka joillekin on itsestäänselvyyksiä.

Se on tosi vaikeeta lähtee yhtäkkiä pistämään asioita parempaan suuntaan, mutta ei myöskään kannata odottaa siihen asti, että on ihan pakko. Ajatelkaa positiivisemmin! Ja jos se tuottaa vaikeuksia, palatkaa aina kattomaan mistä Pekka Hyysalo on noussut - ja jos se ei saa sua positiiviseksi, ni sit sussa on oikeesti jotain vikaa.

Kaikki kunnioitus Pekalle!

Terveisin,
Tekko

Ruoka sitä, ruoka tätä

Ottakee tai jättäkee, täältä sitä kuitenkin taas tulee. Ajattelin tehdä ihan oman merkintänsä mun uudelle huomiolle ruokatottumuksien suhteen.

Ennen mä nautin noita kaupasta saatavia irtolihapiirakoita suurella intohimolla. Ne oli ehkä parasta mitä aamulla ennen kouluun menoa jakso laittaa suuhunsa. Nuo rasvassa liotetut paholaiset.

Sitten saapui se päivä, kun Eira osti mulle yhden semmosen irtolihapiirakan, koska kaupasta oli patongit loppu. Otin haukun. Hyi! Vaikka en tuotteesta kovin paljon pitänytkään, niin oli pakko syödä nälkä pois. Se fiilis mikä sen syömisestä jäi.. Se oli jotain järkyttävää.

Oon mä ennenkin huomannut sen, että jonku tosi rasvasen pureksimisesta jää semmonen inhottava tunne suuhun. Mutta tämä lihapiirakka.. Se oli aivan kammottava rasvamöhkäle. 

Aikoinaan mä en osannu kammota mitään rasvasta ollenkaan (ehkä siinä syy sille, miksi nyt taistelen itseäni vastaan), vaan söin kaiken aina ilosin mielin. Nyt mun ei tarvii ku ajatella jotain tosi rasvasta mössöä ja mulle tulee huono olo.

Onhan tämäkin varmasti jonkinlainen askel parannuksen tiellä. 

Terveisin,

Tekko

PeBlog: Hieman tekstiä

Mä en todellakaan tiedä onko tääkään se paras ratkasu, kun pakotin itteni kirjottamaan joka perjantai jotain. Tää tulee aina vähän puskista, vaikka tää on tiedossa.

Nyt mulla on tosi vähän aikaa kirjottaa tätä, mutta ajattelin silti kokeilla tän tähän väliin upottaa, koska myöhemmin ei ole enää senkään vertaa aikaa. Tänään nimittäin vähän otetaan kuppia.

Tästä ihan näillä minuuteilla pitäs lähteä kohti Riihimäkeä, ja mä vasta heräsin päiväunilta.

Kerrotaan tähän nyt ainakin sisällöksi se, että käytiin menneellä viikolla katsomassa "Luokkakokous". Elokuva, jota ainakin mä odotin ihan siitä asti, kun sain kuulla, että semmonen on tulossa. En pettynyt! Elokuva sai mut nauramaan moneen otteeseen ja olen aivan varma siitä, että tää leffa tulee dvd-kaappiin heti, kun se dvd:nä ilmestyy.

Muuten mun aikani on edelleenkin mennyt koulussa päättötyön parissa ja siksi mulla ei oikein olisikaan kuulumisosastoon mitään lisättävää. Viikko siis menny tyyliin siten, että aamulla kouluun, päättötyön tekoa, vähän lisää päättötyön tekoa ja sitten kotiin. Loppupäivä menny ihan jumalattomassa väsymystilassa.

Onneks se alkaa olemaan loppusuoralla, ni ei tarvi kohta enää sitä stressata. Eikä stressata nyt enempää tänkään parissa, koska mun pitää tosiaan nyt mennä.

Terveisin,
Tekko

Täältä tätä taas tulee

Kyllä mun mieli on heikko. En oo langennut vielä mihinkään kiellettyyn, vaan en ole vieläkään onnistunut annoskokojen pienennyksessä. Hetken se aina pysyy mun mielessä, mutta heti kun naaman eteen iskeytyy hyvä ruoka.. - Se on menoa!

Mulla on tälläkin hetkellä pettynyt mieliala, koska oon tänään syöny taas ihan liikaa. Koulussa oli kebabpataa, voitte vaan olettaa mitä mulle kävi. Heikko mieli melkein lennätti mut takasin sinne ruokajonoon ku olin ensimmäisen satsin syöny. No, onneks mä syön koulussa siten, että mulla on se lautanen aina lähes puolillaan sitä salaattia. Kyllä se vähän lohduttaa.

Sit ku kerroin siitä mun mielen kamppailusta veden ja limun välillä.. Ni mä oon käyny samallaisia kamppailuita aika usein öisin kun oon kauheessa nälässä. Yks yö oli ihan mahdoton taistelu. Mulla oli nälkä ja mä halusin syötävää. Menin keittiöön, löysin syötävää, kaivoin lautasen esille, sit tuli pysähdys. "En mä voi nyt syödä." Laitoin lautasen takasin kaappiin, mutta hetken päästä mä kaivoin sen sieltä uudestaan esiin ja söin silti. Olen heikko! Hävisin!

Ja tosissaan, mä tulen nyt jatkossa kirjottamaan tästä ainakin kerran viikossa. Tai ainakin yritän kirjottaa kerran viikossa. Jos teitä ei kiinnosta, ni mua ei kiinnosta. Tää toimii terapiana, tai ainakin jonkinlaisena turvapaikkana. Jos tänne kirjottaa, ni ne pysyy paremmin myös päässä. Sit tulee vähemmän hävittyä noita taisteluita oman mielen kanssa.

// Eira tuli just kotiin McDonaldsin kautta. Syö tuolla hampurilaista..

Siitä juolahtikin mieleeni vielä kerrata vähän näitä asioita, jotka jaksaa motivoida mua eteenpäin.

Elikkä, hampurilaisketjujen roskaruoka loppu kokonaan noin vuosi ja kaksi kuukautta sitten. Koko tänä aikana en oo syöny mitään muuta, kun yhet uppopaistetut ylirasvaset ranskalaiset (ja nekin ABC:lla pihvin kanssa). Ei ainuttakaan hampurilaista. Vein jopa sen niin pitkälle, että en ole syönyt hampurilaista missään muodossa. En edes kotona mitään kaupan valmishamppareita. Ei olla ite tehty hamppareita (ne mä tosin hyväksyisin tietyissä rajoissa).. Ne vaan jäi kokonaan.

Energiajuomia en ole nyt vissiin juonut n. kuukauteen ollenkaan! Ei ole tehny edes mieli. Niitä mä en ole kieltäny itteltäni niin rajusti, mutta ne on vaan jääny pois. Heti ku huomas lopettamisen vaikutuksen, ja maisto pitkän erossaolon jälkeen yhtä, joka maistui pahalta.. Ei ole tehnyt enää edes mieli.

Sipsit! Hei miettikää! Lupasin ittelleni (ja teille) sillon 12.1.2015, että sipsit jää pois mun elämästä. Se on pitäny täydellisesti! Ainuttakaan sipsiä en ole tietoisesti suuhuni laittanut. Mun mielestä tää on aika iso saavutus tämmöselle kaverille, joka oli tottunu vetää vähintään yhen sipsipussin viikossa - pahimpina saatto mennä kaks tai kolmeki. Nyt oon ollu yli kuukauden täysin ilman!

Suhteeni limuun mä yhessä vaiheessa paljastinkin, muistaakseni. Se on mulla semmosta välttelevää. Kyllä mä sitä saatan juoda, mutta jos on muita vaihtoehtoja ulottuvilla, niin pyrin välttämään sen sokerilitkun kaatamista suuhuni. Tänään olisin voinut ostaa janojuomaksi limun, mutta valitsin kivennäisveden. Onhan sekin kai jo jotain.

Ja taas veden suhteen.. Mä oon ruvennu tykkäämään siitä! Mä juon useita 0,5 l tuoppeja päivässä vettä. Parhaimmillaan on saattanu mennä se n. 3 litraa päivään (ei tosin kovin yleistä). Yleensä se pyörii siinä 1-1,5 litran tuntumissa luultavasti. Sehän on käsittääkseni aika vähän. Vaan paljon enemmän kun mitä mä aikasemmin join! En varmasti ole suotta ylpeä tästäkään suorituksesta.

Mikä tässä on kaikista parasta? No se, että tää muutos ei oo missään vaiheessa tuntunu pakotukselta. Mä teen tän itse itselleni. Sovin pieniä etappeja, ja suoritan niitä. Sit oon ylpee, ja fiilis on hyvä. Sit voi luoda uusia etappeja, ja homma etenee.

Jos teksti ei ollu vielä valmiiks pitkä ja puuduttava, niin jatketaan sitä lukemista vielä hetken aikaa.

Mä veikkaan, että vaikka musta ei vielä tunnukaan yhtään kevyemmältä, niin mä kumminkin jaksan paljon enemmän. Nykyään en oo koulussa enää semmonen veltto istuskelija. Mä jaksan tehä ja mä tykkään tehä asioita! Mut se kun puran energiani koulussa, kostautuu yleensä siten, että kotona mä en vaan yksinkertasesti jaksa tehä mitään. Lävähdän vaan ensimmäiseen paikkaan, johon makaamaan pääsee kun kotia saavun. Ehkä mä jossain vaiheessa jaksan koko päivän. Ehkä.

Edelleen mulla siis isoin ongelma noi annoskoot. Anteeksi voimasana, mutta perkele! Nyt jätkä kasaat ittes ja lakkaat syömästä ku kaksi ihmistä (no okei, en mä nykyään enää niin paljoo syö, mut hieman enemmän kun näläntunteen poistamiseen vaaditaan).

Okei, hei! Jotta ei päästä liian helpolla, ni mulla on tähän loppuun vielä yksi asia. Se koskee valintoja. Vaikka en hirveesti terveellisestä ruuasta tiedäkkään, niin tiedän ainakin sen, että aika iso osa vaaleista systeemeistä kannattaa vaihtaa tummiin systeemeihin. Siksi mä en syö nykyää enää mitää hirveen vaaleeta. Mua itseasiassa vähän etoo aina ajatus jostain semmosesta. Joku pullaleipä.. Ei mitään mahdollisuuksia päästä mun suuhun. Vaaleet pastat.. No Eira ostelee niitä vielä, mutta kyllä mä yleensä yritän kiertää niitä.

Voinen siispä sanoa, että vaikka tää jostain saattaa tuntua kovin pieneltä, ni musta tää kaikki on tosi suurta! 25 vuotta siihen meni, ennen ku rupesin ajattelee ite, et mitä helvettiä (anteeksi jo toinen voimasana) sinne suuhun kannattaa tunkea. Paljon on vielä karsittavaa, mutta alku on ollu loistava!

Terveisin,
Tekko

Sarja, joka teki vaikutuksen

Mulle tuli ihan pakottava tarve kirjottaa teille yhestä vanhasta tv-sarjasta. Sarja on nimeltään "Puhtaat Valkeat Lakanat". Muistan etäisesti, että joskus pienempänä olisin kattellu muutamia jaksoja, mutta nyt kun katso sarjan, ni kaikki oli "uutta".

Ollaan Eiran kanssa kulutettu tossa aikasemmin "Blondi Tuli Taloon" ja "Ihmeidentekijät" sarjat loppuun. Muutamaan kertaan katottu kyseiset sarjat siispä läpi. Sit Eira oli löytäny tän "Puhtaat Valkeat Lakanat"-sarjan kaupasta alennuksesta ja alettiin seuraamaan sitä. Ensin meillä oli vaan pari ensimmäistä kautta ja sitten mä löysin koko sarjan yhtenä isona dvd-boxina netistä ja se oli pakkopoisto.

Jos joku ei vielä hoksannu, ni me tykätään kattella vanhoja kotimaisia sarjoja aina iltasin, nukkumaanmenon yhteydessä.

Mutta takaisin siihen itse sarjaan. Jos et ole vielä nähnyt sarjaa ja aiot katsoa jossain vaiheessa, niin kannattaa varoa seuraavaa pätkää, koska aion kertoa kaiken (oleellisen).

Sarjahan kertoo siis Raikkaan perheestä. Isossa roolissa on myös heidän omistuksessaan oleva tehdas.

Vaikka sarjan alku saattaa vaikuttaa tosi tylsältä ja tuntuu, ettei mitään oikein tapahdu, niin kyllä se luo "hyvät suhteet Raikkaan perheeseen". Itse ainakin pääsin ehkä liiankin hyvin sisään kyseiseen perheeseen, koska lopun tapahtumat tuntu aika pahalta.

Aika lopussa perheen äiti kuolee aika epämukavissa merkeissä. Sen oli ikäänkuin tuntenut monta vuosikymmentä, koska sarja loikkii aika pitkiäkin pätkiä vuosissa. Nähnyt lähes kaikki elämän käänteet matkan varrella. Sitten perheen lasten riitaantuessa raha-asioissa, perheen äiti menee lähes shokkiin ja kompastuu rappusissa lyöden päänsä kaiteeseen. Ikävä loppu. Tästä sitten perheen lapset syyttävät toisiaan hetken aikaa, mutta jossain vaiheessa saadaan jonkinlainen sopu perheen riitoihin.

Toi oli se ensimmäinen pysäyttävä hetki. Siin oli tosi hyvin suunniteltu toi, että tosissaan katsoja pääsee sisään siihen perheeseen ja ikäänkuin kaikki henkilöt tuntuvat "tärkeiltä". Sit tulee se menetys, niin kyllä se ainakin (minuun) katsojaan kolahtaa.

Kaikista pahin asia tapahtuu ihan viimeisessä jaksossa. Sarjassa on seurattu perheen nuorimman lapsen toilailua suhteellisen pikkupojasta asti. Ja koska vuodet on kulunu hyppien useita vuosikymmeniä, niin tämä nuorin lapsukainenkin on jo täysin aikuinen ja omia yrityksiään luova mies.

Sarjan viimeisessä jaksossa nähdään kuinka tämän lapsen yritykset on kaatunut huijaukseen. Ei ole rahaa, ei ole äitiä.. On vain tuska. Tuska näkyy henkilöstä tosi hyvin. Heikki (siis hahmon nimi) kirjoittaa lopussa pieneen kirjaansa viestin ja kaivaa esiin aseen. Hän piilottaa aseen vielä hetkeksi mennessään juttelemaan siskonsa kanssa. "Kukaan ei voi auttaa", oli tuo harhainen lausahdus, joka Heikin suusta kuultiin siinä keskustelussa.

Suunniteltiin, että mennään syömään ulos. Sisko ja tämän lapsi menee ylös suunnittelemaan mitä laittavat päälle. Siinä mietitään pojalle paitaa kun alakerrasta kuuluu laukaus.

Sitten tulee kohtaus, joka mun oli pakko kattoa ensimmäisen kerran istualteen sängyssä. Heikki tosissaan oli ampunut itsensä.

Se fiilis.. En tiedä miten pääsin niinkin vahvasti sisään siihen, koska se tuntu tosi raastavalta. Pikkupojasta asti sarjassa ollut henkilö päätyy lopussa itsemurhaan. Se teki oikeesti pahaa. Tämän jälkeen sarja aika nopeasti loppuu.

Rankkaa. Nyt tässä selasin Wikipediasta kyseisen sarjan artikkelia, ja huomasin, että jatkosta on kirjoitettu kirja. Tämä kirja mun on pakko saada käsiin!

Näistä tapahtumista Raija Oranen kirjoitti vuonna 1997 julkaistun romaanin Puhtaat valkeat lakanat: Onnela - Varjot, autere ja aamurusko. /Wikipedia 

Jos joku tietää, mistä kyseisen kirjan voisi saada vielä käsiinsä vuonna 2015, niin olisin hyvin kiitollinen tiedosta. Mä tahdon tietää loputkin! Olen niin sisällä perheessä, että ei asiat voi näin huonosti päättyä.

Terveisin,

Tekko