Täältä tätä taas tulee

Kyllä mun mieli on heikko. En oo langennut vielä mihinkään kiellettyyn, vaan en ole vieläkään onnistunut annoskokojen pienennyksessä. Hetken se aina pysyy mun mielessä, mutta heti kun naaman eteen iskeytyy hyvä ruoka.. - Se on menoa!

Mulla on tälläkin hetkellä pettynyt mieliala, koska oon tänään syöny taas ihan liikaa. Koulussa oli kebabpataa, voitte vaan olettaa mitä mulle kävi. Heikko mieli melkein lennätti mut takasin sinne ruokajonoon ku olin ensimmäisen satsin syöny. No, onneks mä syön koulussa siten, että mulla on se lautanen aina lähes puolillaan sitä salaattia. Kyllä se vähän lohduttaa.

Sit ku kerroin siitä mun mielen kamppailusta veden ja limun välillä.. Ni mä oon käyny samallaisia kamppailuita aika usein öisin kun oon kauheessa nälässä. Yks yö oli ihan mahdoton taistelu. Mulla oli nälkä ja mä halusin syötävää. Menin keittiöön, löysin syötävää, kaivoin lautasen esille, sit tuli pysähdys. "En mä voi nyt syödä." Laitoin lautasen takasin kaappiin, mutta hetken päästä mä kaivoin sen sieltä uudestaan esiin ja söin silti. Olen heikko! Hävisin!

Ja tosissaan, mä tulen nyt jatkossa kirjottamaan tästä ainakin kerran viikossa. Tai ainakin yritän kirjottaa kerran viikossa. Jos teitä ei kiinnosta, ni mua ei kiinnosta. Tää toimii terapiana, tai ainakin jonkinlaisena turvapaikkana. Jos tänne kirjottaa, ni ne pysyy paremmin myös päässä. Sit tulee vähemmän hävittyä noita taisteluita oman mielen kanssa.

// Eira tuli just kotiin McDonaldsin kautta. Syö tuolla hampurilaista..

Siitä juolahtikin mieleeni vielä kerrata vähän näitä asioita, jotka jaksaa motivoida mua eteenpäin.

Elikkä, hampurilaisketjujen roskaruoka loppu kokonaan noin vuosi ja kaksi kuukautta sitten. Koko tänä aikana en oo syöny mitään muuta, kun yhet uppopaistetut ylirasvaset ranskalaiset (ja nekin ABC:lla pihvin kanssa). Ei ainuttakaan hampurilaista. Vein jopa sen niin pitkälle, että en ole syönyt hampurilaista missään muodossa. En edes kotona mitään kaupan valmishamppareita. Ei olla ite tehty hamppareita (ne mä tosin hyväksyisin tietyissä rajoissa).. Ne vaan jäi kokonaan.

Energiajuomia en ole nyt vissiin juonut n. kuukauteen ollenkaan! Ei ole tehny edes mieli. Niitä mä en ole kieltäny itteltäni niin rajusti, mutta ne on vaan jääny pois. Heti ku huomas lopettamisen vaikutuksen, ja maisto pitkän erossaolon jälkeen yhtä, joka maistui pahalta.. Ei ole tehnyt enää edes mieli.

Sipsit! Hei miettikää! Lupasin ittelleni (ja teille) sillon 12.1.2015, että sipsit jää pois mun elämästä. Se on pitäny täydellisesti! Ainuttakaan sipsiä en ole tietoisesti suuhuni laittanut. Mun mielestä tää on aika iso saavutus tämmöselle kaverille, joka oli tottunu vetää vähintään yhen sipsipussin viikossa - pahimpina saatto mennä kaks tai kolmeki. Nyt oon ollu yli kuukauden täysin ilman!

Suhteeni limuun mä yhessä vaiheessa paljastinkin, muistaakseni. Se on mulla semmosta välttelevää. Kyllä mä sitä saatan juoda, mutta jos on muita vaihtoehtoja ulottuvilla, niin pyrin välttämään sen sokerilitkun kaatamista suuhuni. Tänään olisin voinut ostaa janojuomaksi limun, mutta valitsin kivennäisveden. Onhan sekin kai jo jotain.

Ja taas veden suhteen.. Mä oon ruvennu tykkäämään siitä! Mä juon useita 0,5 l tuoppeja päivässä vettä. Parhaimmillaan on saattanu mennä se n. 3 litraa päivään (ei tosin kovin yleistä). Yleensä se pyörii siinä 1-1,5 litran tuntumissa luultavasti. Sehän on käsittääkseni aika vähän. Vaan paljon enemmän kun mitä mä aikasemmin join! En varmasti ole suotta ylpeä tästäkään suorituksesta.

Mikä tässä on kaikista parasta? No se, että tää muutos ei oo missään vaiheessa tuntunu pakotukselta. Mä teen tän itse itselleni. Sovin pieniä etappeja, ja suoritan niitä. Sit oon ylpee, ja fiilis on hyvä. Sit voi luoda uusia etappeja, ja homma etenee.

Jos teksti ei ollu vielä valmiiks pitkä ja puuduttava, niin jatketaan sitä lukemista vielä hetken aikaa.

Mä veikkaan, että vaikka musta ei vielä tunnukaan yhtään kevyemmältä, niin mä kumminkin jaksan paljon enemmän. Nykyään en oo koulussa enää semmonen veltto istuskelija. Mä jaksan tehä ja mä tykkään tehä asioita! Mut se kun puran energiani koulussa, kostautuu yleensä siten, että kotona mä en vaan yksinkertasesti jaksa tehä mitään. Lävähdän vaan ensimmäiseen paikkaan, johon makaamaan pääsee kun kotia saavun. Ehkä mä jossain vaiheessa jaksan koko päivän. Ehkä.

Edelleen mulla siis isoin ongelma noi annoskoot. Anteeksi voimasana, mutta perkele! Nyt jätkä kasaat ittes ja lakkaat syömästä ku kaksi ihmistä (no okei, en mä nykyään enää niin paljoo syö, mut hieman enemmän kun näläntunteen poistamiseen vaaditaan).

Okei, hei! Jotta ei päästä liian helpolla, ni mulla on tähän loppuun vielä yksi asia. Se koskee valintoja. Vaikka en hirveesti terveellisestä ruuasta tiedäkkään, niin tiedän ainakin sen, että aika iso osa vaaleista systeemeistä kannattaa vaihtaa tummiin systeemeihin. Siksi mä en syö nykyää enää mitää hirveen vaaleeta. Mua itseasiassa vähän etoo aina ajatus jostain semmosesta. Joku pullaleipä.. Ei mitään mahdollisuuksia päästä mun suuhun. Vaaleet pastat.. No Eira ostelee niitä vielä, mutta kyllä mä yleensä yritän kiertää niitä.

Voinen siispä sanoa, että vaikka tää jostain saattaa tuntua kovin pieneltä, ni musta tää kaikki on tosi suurta! 25 vuotta siihen meni, ennen ku rupesin ajattelee ite, et mitä helvettiä (anteeksi jo toinen voimasana) sinne suuhun kannattaa tunkea. Paljon on vielä karsittavaa, mutta alku on ollu loistava!

Terveisin,
Tekko