6. maaliskuuta 2015

PeBlog: Hieman tekstiä

Mä en todellakaan tiedä onko tääkään se paras ratkasu, kun pakotin itteni kirjottamaan joka perjantai jotain. Tää tulee aina vähän puskista, vaikka tää on tiedossa.

Nyt mulla on tosi vähän aikaa kirjottaa tätä, mutta ajattelin silti kokeilla tän tähän väliin upottaa, koska myöhemmin ei ole enää senkään vertaa aikaa. Tänään nimittäin vähän otetaan kuppia.

Tästä ihan näillä minuuteilla pitäs lähteä kohti Riihimäkeä, ja mä vasta heräsin päiväunilta.

Kerrotaan tähän nyt ainakin sisällöksi se, että käytiin menneellä viikolla katsomassa "Luokkakokous". Elokuva, jota ainakin mä odotin ihan siitä asti, kun sain kuulla, että semmonen on tulossa. En pettynyt! Elokuva sai mut nauramaan moneen otteeseen ja olen aivan varma siitä, että tää leffa tulee dvd-kaappiin heti, kun se dvd:nä ilmestyy.

Muuten mun aikani on edelleenkin mennyt koulussa päättötyön parissa ja siksi mulla ei oikein olisikaan kuulumisosastoon mitään lisättävää. Viikko siis menny tyyliin siten, että aamulla kouluun, päättötyön tekoa, vähän lisää päättötyön tekoa ja sitten kotiin. Loppupäivä menny ihan jumalattomassa väsymystilassa.

Onneks se alkaa olemaan loppusuoralla, ni ei tarvi kohta enää sitä stressata. Eikä stressata nyt enempää tänkään parissa, koska mun pitää tosiaan nyt mennä.

Terveisin,
Tekko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)