25062018 | Juhannusko?

Mun tekisi mieli kirjoittaa pari sanaa Juhannuksesta. Mulla ei ole taaskaan mitään valmiiksi suunniteltua, vaikka mä olen tässä kauheesti yrittänyt miettiä, että miten mä nyt oikein kirjoitan siitä. Ei vaan jotenkin saa ajatuksia viisaaksi paketiksi.

Meillä on ollut aika pitkään tapana semmonen, että kerätään kaveriporukka ja vuokrataan mökki. Ei kumminkaan olla niin viisaita, että vuokrattaisiin se mökki ajoissa, vaan se on yleensä ihan Juhannuksen tienoilla kun saadaan jotain aikaiseksi.

Oliko peräti viime vuonna, kun saatiin mökki päivää ennen kun oli lähtö.. Se kertoo aika hyvin siitä, että miten hyvin nää yleensä hoidetaan.

Porukkakin muuttuu matkan varrella paljon. Tänä vuonna meitä oli alkuun lähdössä vain neljä. Sit meitä olikin jo hetken päästä viisi ja kuusikin. Sit mä juttelin parin kaverin kanssa, ja lähtiöitä oli kahdeksan. Lähtöä edeltävänä iltana ilmottautui vielä yksi lähtijä, joka päätettiin vielä ottaa mukaan. Mökille lähdettiin siis yhdeksän hengen porukalla, vaikka alkuun luultiin, että lähdetään nelistään.

Tänä vuonna käytiin semmosessa paikassa kun Apianlahti Camping, joka sijaitsee Valkeakoskella.

Tän parempaa kuvaa en mökistä näköjään muistanut ottaa..

Mökki itsessään oli kiva, mutta sauna ei ollut kyllä semmonen kun oltais toivottu. No, sähkösauna.. Ei voi odottaa liikaa. Eikä se kyllä kestänyt kaikkia saunojia. Kiukaan tehot loppu melkein samantien.

Grillaaminen tapahtui pallogrillillä, mutta se onneks oli ihan ok. Vaikka ei sinne paljoa mahtunut. Kokoaika joku joutui jonottamaan vuoroaan. Hmm, en tiedä johtuko se loppujen lopuksi grillin koosta, vai siitä, että oltiin vähän ylibookattu se mökki.

Tokana iltana vuokrattiin vielä rantasauna käyttöömme kahdeksi tunniksi. Mä en niinkään saunonut, mutta mun mielestä ne maisemat siellä oli jotain, mikä todella kuuluu Juhannukseen. Ja vietin siis sen pari tuntia siinä niitä katsellessa.

Rantasaunasta laiturinäkymät!

Vähän olisi saanut aurinko enemmän paistaa, mutta kyllä toi maisema oli silti yksi kohokohdista.

Mökillä meitä kävi jatkuvasti moikkaamassa lokki. Lokki sai nimekseen Alvari – kavereiden kesken Allu. Voi olla, että Alvari on nyt räjähtänyt, koska me ruokittiin sitä kyllä ehkä hieman liikaa. Tai jos se ei ole räjähtänyt, niin nyt se on siellä mökillä aina norkoomassa.

Alvari-lokki!

Molemmat illat loppu omalta osaltani aika lyhyeen. Yleensähän juhannusreissut on mennyt kahden päivän kännissä, mutta nyt en jotenkin saanut aikaiseksi. Alkaakohan sitä olemaan jo liian vanha? En usko. Mä otin vaan siellä vähän semmosen roolin, että "vahdin kaikkien hyvinvointia".. Mut eikai sitä aina tarvii kännissä ollakaan.

Silti: reissu oli ihan hyvä. Ehkä vähän enemmän jotain aktiviteettia olisi saanut olla, mutta ei sitä nyt enää auta surkutella. Reissu oli, reissu meni. Nyt sit odottamaan seuraavaa Juhannusta.

Tämä Juhannukseen liittyvä merkintä on sisällöltään tynkä. Siihen vaikuttaa se, etten jotenkin vaan saa tätä viisaammin ulos tänään.

Terveisin,

Tekko

20062018 | Uniko?

Mä en oo koskaan aikasemmin tehnyt tätä: mä heräsin tänään uneen, ja mun oli pakko heti kirjottaa se ylös. Se on jotenkin todella draaginen ja mä en todellakaan ymmärrä, että miksi näin tämän nyt jo toista kertaa.

Se on mulla ylhäällä jo mun yhessä kirjasessa, mutta mun on myös pakko jakaa tämä täällä. Aloitetaan.



Unella ei ole selkeää alkua. Se alkaa hahmottua mulle jossain kohtaa yötä. Usvan seasta alkaa ilmestymän ränsistyneen näköinen huoneisto. Seiniin on sotkettu spray-maalilla ja tusseilla kaikenlaista kirjoitusta. Lattialla on kaikenlaista tavaraa spray-maalipurkeista kaljapulloihin.

Huoneistossa on kaksi, ehkä noin 20-vuotiasta kundia. Kaverukset pakkaa siinä isoihin treenikasseihin spraymaaleja ja tusseja. Kundeilla on selkeä ajatus siitä, että he haluaa tuoda mielipiteensä ilmi jostakin asiasta ennalta sovittuun paikkaan.

Kaverukset lähtee huoneistosta ja saapuvat paikkaan, joka muistuttaa jotain autoromuttamoa, mutta samalla myös parkkihallia. Siellä on yksi kontti, jonka lattiaan mielipide on tarkoitus kirjoittaa.

Kiinnijäämisenriskin takia työt aloitetaan heti ja tehdään mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Paikalle saapuu tyttö/nainen, johon toinen pojista on ihastunut. Tyttö tietenkin kutsutaan katsomaan nyt jo valmiiksi saatua taideteosta. Tyttö tiputtautuu pienen matkan kontin pohjalle. Ylpeästi poika, joka on ihastunut tyttöön, alkaa kertomaan kuvasta kaiken oleellisen. (Kuvaa ei unessa koskaan näytetä..)

Yhtäkkiä toinen kundeista kapuaa kontista pois ja muistuttaa toista: "Olkaa nopeita, sä tiedät mitä kohta tapahtuu." samaan aikaan kontti liikahtaa ja poika jatkaa "Ei, ei.. Ei! Te myöhästyitte!". Ilmeisesti aikataulu oli tytön ilmestyessä jotenkin viivästynyt ja tämä "mitä kohta tapahtuu" tulikin kaveruksille yllättäen.

Konttiin jäänyt poika jähmettyy ensin paikalleen, koska tajuaa myöhästyneensä. Kaatuu sitten lattialle ja katsoo tyttöä ylöspäin tokaisten: "No.. Nyt sit kuollaan.."

Tässä kohtaa uni siirtyy pojan perspektiiviin: Näen tytön epäselvät kasvot, mutta silti siinä on mitä valloittavin hymy. Tyttö sanoo naurahtaen: "Ai tämän takiako?" ja samalla kontin katto osuu tytön päähän ja jatkaa siitä laskeutumistaan. Kun kontin katto on ihan lähellä mun silmiä, herään säpsähtäen.



Tää on hyvin hämmentävää, ja tosiaan kun jo toista kertaa näin tän ni mun oli pakko kirjoittaa tää ylös. Onkohan mahdollista, että mun unimaailma on lainannut jotain elokuvaa? Alitajunta napannut joskus jostain kohtauksen? Vai onko tää jotain mun oman pään tuotosta? Oli niin tai näin, se on silti hyvin ahdistava.

Hrr.. Ei mulla muuta.

Terveisin,
Tekko

14062018 | Pystynkö?

11 päivää ilman paniikkihäiriölääkettä.

Olen kokenut jo yhen pienen romahduksen ja paljon uusia tunteita. Ja nyt kun mulla on ihan liian paljon aikaa, niin mä ajattelin kertoa tosta romahduksesta vähän.


Maanantaina RNT:n rehtori tuli pitämään meille jonkinasteisen liikuntatunnin; homman nimi oli autenttinen liike. Googletin asian ja löysin pätkän asian tiimoilta, ja nyt lainailen vähän löytämästäni Elonvoimaa.fi:stä:

Autenttisen liikkeen perusta on itseohjautuva liike, jota herkistytään aistimaan silmät suljettuina.

Mä olen joskus aikasemminkin kirjottanut siitä, että mä en osaa olla silmät suljettuina yleisellä paikalla. Mua rupee snadisti pelottamaan/ahdistamaan se. Vaikka mulla olisi luottoa kaikkiin tilassa samaan aikaan oleviin, niin mulle tulee semmonen fiilis, et kuka vaan voi tehdä mulle yhtäkkiä mitä vaan.

Mä kuitenkin onnistuin laittamaan silmät kiinni ja tarttumaan autenttiseen liikkeeseen. Tuntui siltä, että mä voitin itteni siinä jo jotenkin.

Työskentely vaatii halua ja mielenkiintoa syvälliseen työskentelyyn oman itseyden kanssa – ja tätä kautta se on myös antoisaa.

Homma meni hyvin maaliin. En kyennyt lähtemään niin suuresti siihen mukaan, mutta olin liikkeessä kokoaika – ja olin liikkeessä vielä sen jälkeenkin. Mulle nähkääs iski jonkinasteinen levottomuus. Mä en ole siis myöskään levottomuutta tuntenut niin vahvasti ton lääkityksen aikana, ja mua rupes ahdistamaan se.

Levoton liikehdintä muuttui tärinäksi ja pää meni ihan lukkoon. Käytiin lähellä paniikkihäiriötä. Onneks ihmiset ymmärsi nopeesti mun tilanteen ja mä sain tukea mun "synkkään hetkeen". Mä olisin todennäkösesti jäänyt yksinäni vaan miettimään asioita liikaa ja sit se paniikkihäiriökohtaus olisi iskenyt ihan varmasti.

Laitoin ihan tosissani kovan kovaa vastaan, ettei se kohtaus nyt vaan iske. Eikä se iskenyt. Ja kun se oli vältetty, olin samaan aikaan hyvin onnellinen ja myös kovin rikki. Se vei aika hyvin voimat ihmisestä, joka varmaan kertoo siitä "taistelusta". Mulla tuli kroppa jotenkin tosi kipeeks ja kyllähän se nyt aikamoisen päänsärynkin aiheutti.

Tästä koko episodista opinkin sen, että mä kykenen voittamaan noi kohtauksen ihan pääni sisällä ilman lääkettä. Liika ajattelu pois ja pitää koittaa tunnistaa se vieras tunne. Mä olen aika ylpeä itsestäni. 

Sain vältettyä kohtauksen ja kykenin vielä jatkamaan pajapäivän loppuun. Kuulostaa onnistumiselta!

Autenttinen liike on olemista juuri tässä ja nyt, juuri sellaisena kuin se on.

Ja mitä tohon autenttiseen liikkeeseen tulee: mä aion antaa sille vielä uuden mahdollisuuden. Se tuntuu ihan mielenkiintoselta "matkalta". Siinä jotenkin huomaa hyvin sen, että ihmisellä on aika paljon kaikkia liikutettavia osia mitä pitäisi osata arvostaa enemmän.

No, tämä tästä. Mun oli hyvä kirjottaa tää ylös, että voin joskus palata muistuttamaan itseäni, että voin ohittaa kohtaukset ihan itsekin, ilman lääkkeitä. Minä pystyn siihen.

Terveisin,

Tekko

11062018 | Täytettäkö?

Maanantai ja liikaa aikaa tuhlattavaksi ennen pajan alkamista. Olisiko aika kokeilla taas ilman aihetta aloittaa blogimerkintä? Ehkä..


Mä avasin tän mun blogin ja katsoin tuolta sivupalkista tota mun "Tekstejäkö?" -palkkia. Muistin pitkästä aikaa mun kilpailuviettini vuosien suhteen. Tänä vuonna, tähän mennessä, olen voittanut jo vuoden 2010. Tämä merkintä on tämän vuoden 25. ja vuonna 2010 merkintöjä oli vain 22 kpl. Pienellä panostuksella saatan yltää vuoteen 2014, jolloin merkintöjä tuli yhteensä 37 kpl.

En muista miksi vuosi 2015 oli merkintöjen määrän suhteen paras, mutta siinä on ainakin tavoiteltavaa: 80 kpl merkintöjä! Se on paljon tekstiä se.

Yleensä tässä kohtaa vuotta mietin, että vähintään ainakin tuplaan tämänhetkisen määrän; joten tulisiko tänä vuonna merkintöjä ainakin 50 kpl?


Aiheesta kukkaruukkuun, tai ainakin kasvimaalle. Mulla on päässä jokin outo mielihalu nähdä asioiden kasvavan. Oon haaveillu pitkään, että rupeisin viljelemään jotain.

Pienenä poikana oli kiva katsella raeruohon kasvamista, mutta miten hauskaa voi olla nähdä jonkin syötävän asian kasvavan? Olisikohan ollut toinen päivä tätä kuuta kun aloin kasvattamaan salaattisekoitusta meidän pihamaalla.

Ne on nyt kasvanut ihan kivasti, mutta tiedättekö miten huono yhdistelmä loppujen lopuksi on kärsimättömyys ja asioiden kasvattaminen? Monet kerrat olisin tahtonu repiä salaatit maasta esille ja käskeä niitä kasvamaan nopeammin. Onneksi maltoin mieleni.

Jos tää salaattihomma onnistuu hyvin, niin mua ei pidättele enää mikään. Rupeen aivan varmasti kasvattamaan jotain muuta! Ja kasvatan koko talven sisällä kaikkea! Ja kokoaika kasvatan jotain uutta! Tai näin mä ainakin nyt uhkailen..

Oikeestaan luulen, että tää mun hurahtaminen asioiden kasvattamiseen sai lopullisen sykähdyksensä viime vuonna, kun nappasin metsämansikan kukkaruukkuun. Olen huolehtinut siitä tänäkin vuonna, ja se on vain jatkanut kasvamistaan viime vuodesta.  Ehkä mulla on siinä ruukussa ens vuonna jo mansikkamaa.


Vähän kahvia tähän väliin.. No, kahvista sen verran, että mulla on senkin suhteen ihan ihmeellisiä kausia. Meikäläisen perus aamu alkaa kahdella kupilla kahvia. Jossain kohtaa mulla oli semmonen pätkä, etten vaan saanut alas yhtä kuppia enempää. Tiedättekö mitä semmonen tekee totuttuun rutiiniin? Kahvia jää ylimääräistä pannunpohjalle ja se pitää kaataa lavuaariin.

No, onneks osaan taas juoda kaksi kuppia, ni ei tarvitse juottaa viemärille kahvia heti aamusta.

Ja jos Eira on ollut yövuorossa, mä en osaa juoda aamulla kahvia. Se saattanee johtua siitä, että pyrin täydelliseen hiljaisuuteen silloin. Mä odotan kunnes Eira herää ja keitän kahvia vasta sitten. Poikkeuksena tietenkin tälläset aamut kun pitää lähteä johonkin ennen Eiran heräämistä. Sillon asiat tehdään vikkelää, ettei aiheuteta pitkäaikaista meteliä.


Pitkäaiheisesta metelistä päästiin siihen, että tää näppäimistön ääni on sellasta ja mun on varmaan pakko lopetella. Eira tosiaan nukkuu tuolla nyt yövuoron jälkeisiä unia ja mä vaan hakkaan näppäimistöä täällä. Nyt äkkiä shh!

Terveisin,
Tekko

06062018 | Tunteetko?

Koskahan mun pää/keho tottuu tähän muuttuneeseen kemikaalitilanteeseen?

Nää vierotusoireet jatkuu vaan. Ehkä ärsyttävintä ikinä tää pieni jatkuva huimaus. Jos mä käännän katseeni nopeesti kohteesta A kohteeseen B, ni mulla heilahtaa silmissä pahemmin ku olis tarkotus.

En tiedä liittyykö tää päänsärky tohon huononevaan ilmaan vai tähän lääkkeen lopettamiseen, mutta ei sekään ole kiva.

Valopilkkuja vilkkuu, mutta ei niin pahasti, että luulisin tätä vielä mikreeniksi.


Kuitenkin; tulin tossa eilen pajalta kotiin ja tapani mukaan jumituin olohuoneen sohvalle tuijottelemaan videoita Youtubesta. Kattelin aluks jotain suuria onnistumisia Talent-ohjelmassa ja mulle alko tulemaan niistä semmosia outoja "värähtelyitä". Olin jotenkin superilonen niiden ihmisten puolesta, jotka on onnistunut jossain tosi hyvin.

Olin hämilläni näistä värähtelyistä ja mun oli pakko kokeilla yhtä toista asiaa. Mä kirjotin Youtuben hakukenttään jotain tyyliin "if you cry you lose".

Löysin videon, jossa äiti kadotti tyttärensä keskittyessään muihin asioihin. Se koko video oli vähän semmonen outo tunteiden vuoristorata. Lopuksi, kaikista videolla esitetyistä teorioista huolimatta se äiti sai tyttärensä takasin, ja silloin se tapahtui: kyynel valui mun silmästä poskea pitkin alas.


Mä laskeskelin, että noin 11 vuotta olen syönyt noita paniikkihäriölääkkeitä, enkä kertaakaan niiden aikana ole osannut vuodattaa kyyneltä selvinpäin. Musta on hienoa, että saan mahdollisesti mun tunteiden ääripäät takasin.

Kolme päivää lääkkeiden lopetuksesta.. Yksi kyynel, mutta sillä oli iso merkitys. Mä oon jäänyt niin paljosta paitsi noiden lääkkeiden kanssa, mutta toisaalta ne on antanut mulle rohkeutta.. Nyt oon tarpeeks rohkea ja saan samalla nää tuntemukset takasin. Mahtavaa!

Terveisin,
Tekko

04062018 | Häiriöstänikö?

Mä muistan hyvin ne ajat, kun joskus lopetin mun paniikkihäiriölääkityksen seinään. Se ei kylläkään ollut mitään hienoa aikaa.

Parhaiten siitä ajasta on jäänyt mieleen se, kun istuin mun tietokonetuolillani ja vaan tuijotin näyttöä. Näytöllä ei tapahtunut mitään, mutta mä vaan tuijotin sitä. Jossain kohtaa musta tuntu, että mä en tuijottanut enään sitä näyttöä, vaan tuijotin itseäni vähän niinkuin yläpuoleltani. Ikäänkuin se olisi ollut jonkinlainen kehosta irtaantuminen. Outoa.

Toinen asia mikä siitä jäi mieleen, on se levottomuus. Jos mä en kyennyt istumaan tietokoneella, niin mä kiersin mun asuntoani ympäri. Kiersin, kiersin ja kiersin. Kiersin vielä lisää, kunnes tajusin, että kierrän asuntoani ympäri. Se vaan tapahtui. Tein sitä pahimpaan aikaan useita kertoja viikossa ja joskus jopa useita kertoja päivässä.

Ne oli hyvin hämäriä hetkiä, mutta silti ne on hyvin mielessä. Aloitin lääkkeet uudelleen.


Miksi otan aiheen nyt esille? No siitä yksinkertaisesta syystä, että olen aikaisemmin täällä kertonut vähentäneeni lääkeannostani ja:

Eilen tapahtui sitten se odotettu lopetus – vahingossa. Ei kuitenkaan seinään – onneksi. Unohdin ottaa lääkkeen aamulla ja illalla pienen huimauksen kanssa mietin, että nyt on jokin pielessä. Muistin siinä kohtaa unohtaneeni ja päätin, että nyt kun on hyvät vierotusoireet päällä, niin mennään tällä sitten.

Tänään jätin ihan tarkoituksenomaisesti lääkkeen ottamatta. Mulla on ollut ihan hyvä fiilis, mutta kyllä nää vierotusoireet vielä jotenkin huomaa.

Mä tahdon uskoa, että mä pystyn tähän nyt.


Tänään olisi teatterilla ollut harjoitus, jossa piti laittaa silmät kiinni ja antaa toisen ohjata.. Jouduin kieltäytymään. Nyt jännitän tässä sitä, että jätinko osallistumatta siksi, että olen lopettanut lääkkeet? Vai siksi, että mua ahdistaa pistää ja pitää silmät kiinni yleisellä paikalla?

Oon mä siihen aikasemmin pystynyt, mutta nyt tuli vaan jotenkin tosi turvaton olo. Olisiko se ne lääkkeet? Vai se, että mulla on vielä näitä vierotusoireita?


Tosin tässä, niinkuin elämässä yleensäkin, aika näyttää. Mä olen tosi hyvillä mielillä siitä, että mä olen jättänyt lääkityksen pois, mutta mä olen hieman peloissani siitä, että toimiiko tämä näin?

Tuolla teatterilla on onneks tosi hyvä porukka, niin mun ei tarvitse ehkä siellä olla niin peloissani tämän "uuden tilanteen" kanssa. Ja ehkä mun oli just nyt hyvä aika lopettaa lääkkeet, koska siellä tosiaan on se hyvä porukka, jonka seurassa mun on hyvä harjoitella lääkkeetöntä elämää.


Tää jättää paljon kysymysmerkkejä, mutta ehkä mä löydän vastauksiakin joskus. Tää on kumminkin pieni askel ihmiskunnalle ja niinpäinpois.

Terveisin,
Tekko

01062018 | Lisääkö kysymyksiäkö?

Mun tekee ehkä mieli kääntää toi mun viimesin merkintä päälaelleen. Muotoilla kysymykset uusiksi. Tää voi olla tosi hyvä idea, tai sitten tää voi olla todella huono idea.

Mä alotan nyt nopeesti, jotta pääsette heti kärryille mitä tarkotan.

Jos voisit poistaa yhden ruoan maailmasta kokonaan, mikä se olisi?

– Helppo. Mä vastaan tähän ehdottomasti hampurilaiset. Tähän perusteluna se, että koska minä en niitä syö niin ei syö kukaan muukaan. Ne ei ole kenellekään tarpeellisia, ne on vaan turhaa moskaa. Ei satuttais mua yhtään hävittää hampurilaisia maailmasta. Yhtäkkiä kukaan ei vaan osaisi tehdä niitä ja mulla olis kivaa.

Jos voisit poistaa yhden elokuvan maailmasta kokonaan, mikä se olisi?

– Tähän mulla ei ole niin nopeeta ja helppoa vastausta. Mä en yleensä kato huonoja elokuvia. En itseasiassa edes muista, että mikä olis huonoin elokuva minkä oon nähnyt? Hetkinen, keksin! Tappajahai. Mä inhoan vesiteemaisia elokuvia eniten maailmassa. Tappajahaita en ole kyllä nähnyt, mutta se on semmonen hyvä esimerkki: sen kun otan pois niin kukaan ei enää tekis samalla teemalla elokuvia.. Toiveajattelua.

Jos voisit poistaa yhden tv-sarjan maailmasta kokonaan, mikä se olisi?

– Tää on taas helppo. Tosi-tv:n poistaisin kokonaan jos olisi mahdollista, mutta tällä hetkellä mun hermoja raastaa eniten uutisoinnit Temptation Island -sarjasta. Ainuttakaan jaksoa en ole "temppareita" katsonut, mutta noi uutisoinnit on antanut vahvan kuvan sarjan luonteesta. Mä en vaan käsitä, että miten voi olla niin tyhmiä ihmisiä?

En pysty nykyään edes Sami Kurosen juontoa kuuntelemaan radiosta, koska henkilö on liitetty siihen tv-sarjaan. En pidä Samia tyhmänä, mutta kytkökset on kytköksiä. Mua puistattaa kaikki siihen sarjaan liittyvät asiat.

Jos voisit poistaa yhden värin maailmasta kokonaan, mikä se olisi?

– Mulla ei suoranaisesti ole mitään inhokkiväriä. Hmm, mitähän sitä taas tässä tilanteessa tekisi? Jos mietin vähiten käyttämääni väriä.. Se olisi pinkki, mutta en halua sitä kokonaan kyllä maailmasta poistaa.

Sanon ruskea. Se on vähän semmonen väri, että se ei anna mulle mitään. Toisaalta kyllä ruskean monet sävyt on kivoja, mutta pääosin ruskea on ehkä turhin väri.

Jos voisit poistaa yhden sään maailmasta kokonaan, mikä se olisi?

– Tähän vastaan äkkiä, että lumisade. Enpäs vastaa.. Lumi on kivaa talvisin. Hei, keksin! Loskasää! Talven jälkeen lumi vaan haihtuisi maasta ja nurmi alkaisi kasvaa. Kaikilla olisi kivaa ja ihmiset hymyilisivät enemmän. Tämä on faktaa, ehkä, muistaakseni.

Jos voisit poistaa yhden kappaleen maailmasta kokonaan, mikä se olisi?

– Helppo. Jenni Vartiaisen koko tuotanto.. Ainii, yks biisi.. Jenni Vartiainen - Nettiin. Siitä alkoi mun pitkä vihanpito Jenni Vartiaisen musiikkia kohtaan. En mä tavallaan Vartiaisen musiikkia inhoa, mutta se muistuttaa mua aina Nettiin -kappaleesta, ja se on erittäin huono asia. Ilman kyseistä kappaletta mä en varmaan inhoaisi muitakin Jennin biisejä.

Jos voisit poistaa yhden tunnin maailmasta kokonaan, mikä se olisi?

– Mä oon jotenkin aina inhonnut 13:00-14:00 välistä aikaa. Se on yleensä ollut mulle kaikista pisin tunti maailmassa. Jos kello tulisi 12 jälkeen 14 niin olisin ihan tyytyväinen. Ottakaa joku se pois ja tehkää elämästä helpompaa.

Mulla kouluaikoina meinaan koulu loppui usein kello 14:00 ja lähes poikkeuksetta kello pysähty aina 13:00 kohalla. Kymmenen minuutin välein kelloa katsoessaan huomaa vain minuutin kuluneen, niin jotain on pielessä.

Jos voisit poistaa yhden sairauden maailmasta kokonaan, mikä se olisi?

– Liikaa sairauksia, joita tahtoisin poistaa. Jos en haluaisi tehdä tätä hyvin tarkasti niin sanoisin syöpä, mutta koska syöpiä on niin paljon erilaisia, niin en voi sanoa vain syöpä.

Ehkä tarkemmin ajateltuna.. Voisin poistaa Alzheimerin. Musta muistot on tärkeitä ja niitä pitää voida vaalia. Eihän alzheimer vakavin tauti ole maailmassa, mutta vaikea poistaa vain yhtä tiettyä syöpää tms. 

Saitte varmaan jossain kohtaa kiinni ajatuksesta? Mä käänsin kaikki edellisen merkinnän kysymykset vapaalla kädellä toisin päin ja sain aikaan tämän. Tää oli kanssa ihan kivaa. Ei joutunut miettimään ehkä niin paljon kun siinä edellisessä, mutta miettimään kuitenkin.

Nyt mietinkin vaan, että miten tää oli muka näin paljon helpompi? Poistaa muilta jotain, mitä ei itse edes harrasta? Kiusaa se on pienikin kiusa.

Terveisin,

Tekko