Mä oon ikäänkuin ollut jonkinlaisessa lukossa tän mun blogini suhteen. Mä oon pari kertaa, viimesen blogimerkinnän jälkeen, istunut tähän koneen ääreen ja alkanut kirjottamaan, saanut pari riviä tekstiä ja pyyhkinyt sen pois. Yrittänyt kuitenkin vielä uudestaan, mutta pyyhkinyt senkin pois.
Nyt mä ajattelin, että en pyyhi. Tää olkoon tämmönen kevyt aivojen tyhjennys, jotta mä saan tän blogini taas pyörimään. Kirjottaminen kun on mulle aina ollut se paras tapa purkaa päätä.
Mä itseasiassa tiedänkin mistä tää lukko on nyt tullut, mutta kun en halua siitä vielä tänne kirjottaa.. Ehkä mä voin jotain kertoa, jotta tää ei vaikuttais nyt ihan liian suurelta mysteeriltä. Mä olin 5.3. pienessä leikkauksessa.
Melkein yksi kokonainen päivä mulla meni Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Sain tuloksetkin saman päivän aikana, joten sain aivoprosessinkin sitten siellä hyvin käyntiin. Olin viikon tosiaan sivussa töistä, koska tikkien piti antaa rauhassa aloittaa paranemisprosessinsa. Nyt oon palannut työpaikalle, mutta mulla on siellä toisinaan hyvin turha olo, koska en vieläkään saa toimia täydellä teholla. Pitää antaa paranemisen tapahtua rauhassa.
Mulla oli vissiin 3-4 päivää leikkauksen jälkeen semmonen usvanen olo. Melkein kun masennus, mutta ei mun mieli ollut kuitenkaan niin synkkä. Tunsin semmosia humahduksia, niitä samoja joita sain kun lopetin paniikkihäiriölääkityksen. Mitä pidempään mä olin jalkeilla näiden päivien aikana, sitä kaukaisemmalta musta jotenkin tuntu. Tai, et jotenkin tuntu että mä vaan välillä häviän omasta päästänikin. Se oli hyvin hämmentävää.
Tällä hetkellä, hmm, no leikkaushaava paranee omaa tahtiaan, ja mun pää.. No, se aina välillä vieläkin "katoaa", mutta ei niin pahasti enää. Jos jään miettimään liian pitkäksi aikaa noita saamiani tuloksia, niin silloin se tapahtuu. Joo, voitte varmaan päätellä, että tulokset ei ollut odotettuja. Ei, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin tekemässä kuolemaa. Joltain unelmalta vain vähän leikattiin siipiä..
Oon tosi pahoillani jos jätän teille nyt liikaa kysymysmerkkejä. Tää on vähän semmonen asia, että mun pitää saada käydä tää ensin kunnolla läpi ja sit voin vasta harkita kirjottavani siitä selkeämmin. Mä olin jotenkin osannut vasta käydä tän huumorilla läpi, koska se on aika vahvasti mun defenssi. Yritin nauraa ja naurattaa sen ongelman pois, vaikka tiedän sen olevan mahdotonta..
Tänään sain kerrottua tätä asiaa parille ihmiselle, joihin oon oppinut tässä nyt luottamaan. Se avas joitain lukkoja mussa itsessäni tai jotain, koska kävelin tänään työpaikalta tosi haikein mielin pois.. Valehtelematta tippaakaan, mulla oli kyynel silmäkulmassa koko matkan, mutta itkuun asti se ei vielä riittänyt. Silti, meillä on mahtava työporukka, joka kyllä auttaa ja ymmärtää.
Nyt kun oon saanut näinkin paljon tyhjennettyä tätä pääkoppaa, mä voisin kuvitella pahimpien lukkojen aukeevan tän kirjottelemisenkin osalta. Ehkä mä seuraavalla kerralla kun taas istun kirjottamaan jotain, saan sen ihan julkaisukuntoon asti.
Tää jääköön nyt tämmöseks kuulumispäivitykseksi. Jos ihmisille liian isoja kysymysmerkkejä jää, niin multa voi yksityisesti kysellä kuulumisia. En lupaa, että välttämättä vastaan, mutta yritän ainakin parhaani. Asiat on kuitenkin vielä niin epäselviä, vaikka ne tavallaan on ehkä enemmän selviä kun ne on aikaisemmin ollut..?
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)