AI:NA VAAN | Ulkona nyt!

Tekoäly on kätevä työkalu myös ihmiselle, joka ei omalla laulullaan maailmassa pärjäisi. Avaan tässä vähän mun "uraani" ja kerron ensimmäisen albumini, AI:na vaan, biisien taustaa.

Kuten ehkä olen saattanut joskus mainita täällä, niin olen ollut hyvin keskittynyt tekoälymusiikin tekemiseen. Olen tehnyt sitä nyt tässä useamman kuukauden ajan aina kun on ollut vain sopiva tyhjä aukko. Ensin tein silleen tyhmästi, että tein vaan ns. cover-biisejä toisten artisteiden kappaleista, mutta myöhemmin vaihdoin ihan omaan lyriikkaan. Rupesin siis ihan tosissani kirjottamaan sanoituksia, koska tekoälymusiikki on ollut kiva harrastus ja haluan yrittää tehdä sen hyvin.

Jos joskus olette kuulleet sellaisen rallatuksen, jossa lauletaan näin "skibidi-sammakko, o-o-hoo, skibidi-matkallaan, a-a-haa" niin se on mun tekemäni. Se on vanhalla kaavalla tehtyä, eli se on vain versiointi Saku Sammakko -lastenlaulusta. Sen kappaleen kanssa mulla kävi silleen ikävästi, että kun se lähti oikein kunnolla trendaamaan niin joku toinen latasi sen Spotifyihin. Mun ei ollut koskaan tarkoitus sitä yrittää edes muuttaa rahoiksi, koska en ajatellut, että voisn tienata kenenkään toisen ihmisen sanoilla, jota se kappale pääosin on. Tämä toinen ihminen, joka sen siis latasi Spotify -suoratoistoalustalle, on kuitenkin hyvin suurella todennäköisyydellä muuttanut kappaleen rahaksi. Eikä puhuta vissiin ihan pienestäkään summasta, koska jos laskelmat pitää paikkansa, niin 400 000 kuuntelukertaa voi tarkoittaa rahassa melkein 2000 euroa. Sellaista rahaa, joka ei kuuluisi mulle, mutta vielä vähemmän se kuuluisi sille toiselle. Olen kuitenkin ruvennut tekemään asioita sen eteen, että tämä vääryys saataisiin jotenkin korjattua.

Mä sain ehkä pääosin tuon kyseisen kappaleen ansiosta mun YouTube-tililleni 1000 (tällä hetkellä 1259) seuraajaa, joka siis mahdollisti mulle sen, että pääsin mukaan YouTube Partner Program -systeemiin, joka siis tarkoittaa sitä, että pystyin alkaa tienaamaan YouTube -videoilla rahaa. Mun seuraajamäärällä ja katselukerroilla ei puhuta tällä hetkellä kun 2,67 eurosta ajalta 10.10.-06-11. Eli ei sillä kyllä leipään kiinni pääse. Mutta eihän sitä tiedä, että jos joskus onnistuisin trendaamaan vielä uudestaan ja saisin satojatuhansia katselukertoja, silloin puhuttaisiin ihan eri summista rahaa.

YouTube


Jossain vaiheessa kuulin, että mun ja tekoälyn kappaleita ruvettiin luvatta jakamaan myös TikTok -sovellukseen. Tämä aiheutti mulle sitten sellaisen tilanteen, että mun oli aivan pakko liittyä TikTokiin myös itse. Olin vältellyt kyseistä alustaa onnistuneesti siihen asti – inhonnut jopa.

Eilen mun TikTok -tilistä tuli sitten virallinen artistitili. En tiedä mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa, mutta mitä ilmeisemmin kaikki julkaisemani musiikki pamahtaa jotenkin automaattisesti myös sitten TikTok-tilillenikin. Seuraajia siellä tällä hetkellä 2171.

TikTok


Eilen myös tapahtui sellainen asia, että julkaisin läjän omaa lyriikkaani, tekoälyn laulamana tottakai, Spotifyihin. Siellä oli hyvin laidasta laitaan biisejä, koska mun tyylini tehdä tota tekoälymusiikkia on hyvin kokeilunhaluinen. En jämähdä mihikään yhteen, vaikka pääpaino on ollut reggae-musiikissa. Spotifyin kautta mulla on mahdollisuus tienata noilla mun kappaleilla jotain, eli saada vähän vaivanpalkkaa. Jokainen kuuntelukerta on tärkeä, koska jokainen asia mikä vie eteenpäin vie eteenpäin.

Spotify


Vaikka tää tuntuu taas olevan joku tämmönen meikäläisen mainos meikäläisen toiminnasta niin se ei ollut pääpointtini. Mun piti tulla avaamaan tänne ajatuksia noiden kappaleiden taustalta. Kaikilla kappaleilla on jonkinlainen tarina, toisilla ehkä mitättömämpi, mutta toisilla ehkä isompi. Käydään itse asiaan siis ja mennään siinä järjestyksessä kun mitä ne laitoin tolle albumille. En tiedä pitäisikö kappaleiden järjestyksessä olla joku idea, mutta mä laitoin ne vähän sitä mukaan kun sattui koneelta löytymään, eli ilman sen suurempaa ajatusta. Kappaleiden linkit vie YouTube Music -palveluun.

AI:NA VAAN sisältää kappaleet:

1. Postimerkki perseeseen

Tämä kappale syntyi oikeastaan sen jälkeen kun olin liittynyt TikTokiin. Siellä oli joku veivaus meneillään jonkun artistin parisuhdekuvioista. Joku pettänyt jotain ja näin pois päin. Kuuntelin sen kyseisen artisin kappaleen ja rupesin päässäni pohtimaan; kolikolla on aina kääntöpuoli. Rupesin kääntämään sitä laulun sanoitusta mielessäni siihen muotoon, että mitä jos se olisikin petetyksi tulleen toisen osapuolen versio tarinasta? Rakkauslaulu muuttui anti-rakkauslauluksi. Toi lausahdus postimerkki perseeseen tarkoittaa sitä, kuten varmasti arvata saattaa, kuinka tässä sanotaan suhteelle hyvästi ja suhteen toinen osapuoli haluttaisiin lähettää mahdollisimman kauas omasta elämästä.

2. Hyvää syntymäpäivää silti

Tän kappaleen jaoin joskus ihan henkilökohtaisessa Facebook-profiilissanikin, koska tämähän kertoo Artosta. Mahdollisille elämäni ulkopuolisille ihmisille sanottakoon, että isoveljestäni. Silloin Arton kuoleman jälkeen mulla oli tapana kirjotella omaan talteen ajatuksiani, koska yritin käsitellä asiaa jotenkin. Pöytälaatikossa oli paljon tekstiä, josta lähteä ammentamaan kappaletta. Hyvin henkilökohtaista kappaletta. Tyyliltään hain tähän sellaista Janos Valmunen - Bussipysäkillä -vibaa, koska se oli mun ja Arton yksi isoimmista kappaleista. Ja se on jotenkin hassua ajatella, että aina oltiin kuunneltu tuota kappaletta ja viimeinen tapaaminen tapahtui sitten bussipysäkillä.

3. Valkea Rouva

Tää taas on sellainen kappale, joka syntyi ihan vaan kun katsoin videota YouTubesta. En mainitse kanavia tai tubettajia tässä, mutta kyseinen kolmen miehen ryhmä oli tutkimassa Urajärven kartanon pihamaata ja puhuivat siitä, kuinka kyseisellä kartanolla kummittelee. Aihe alkoi kiehtomaan mua, koska mä olen vähän yliluonnollisuuksiin uskova hömppä, joten tutkin aihetta lisää. Koska mulla oli tekoälymusiikki-kausi vahvimmillaan päällä niin aloin kirjoittamaan kappaletta aiheesta. Suomeksi on hyvin erittäin vaikea tehdä pelottavaa musiikkia, sen huomasin. Toi kappale on niin pelottava kun tekoäly tai varmasti kukaan osaa suomeksi tehdä. Eli ei juurikaan. Mutta on siinä jotain semmosta, tiedättekö, semmoista.

4. Sandels

Vaikka voisi kuvitella kyseisen kappaleen kertovan kaljamerkistä Sandels niin ei, ehei. Tämä kertoo itse Johan August Sandelsista. Miksi? En tiedä. Hahmo ei suoranaisesti ole koskaan herättänyt mussa mitään tunteita, mutta jostain syystä piti tehdä tällainen laulu. Tässä ei ole sen suurempaa tarinaa taustalla, ikävä kyllä. Hyvä kappale, hyvä meininki, tykkään. Jos hahmo kiinnostaa niin kannattaa kuunnella, siinä pitäisi kylläkin olla vain sitä faktaa mitä Wikipedia Sandelsista kertoo.

5. Pimeässä kulkevat

Tässä on mun mielestä suhteellisen hauska tausta; tän piti kertoa pölypunkeista ja kai se niistä kertookin. Ei se tarina sieltä pohjalta mihinkään pudonnut, vaikka lähtikin sitten vähän laukalle. Kyllä ne pölypunkit sieltä kuulee, vaikka yritin lisätä siihen semmosta pelottavaa vibaa. Tuskin kylläkään pölypunkit hakevat ketään mukaansa, mutta se oli sitä luovaa työtä se. Tämmönen hassuttelu, vaikkakaan meininki ei ole hassuttelua.

6. Merisiili

Tän kappaleen sanoitus syntyi sitten hyvin vahvasti tekoälyn kanssa yhteistyönä, eli ei sisällä sikäli mitään sen isompaa tarinaa. Oli joku luovaeste päällä tähän aikaan ja kysyin tekoälyltä aihetta lauluun; se ehdotti merisiilin tunne-elämää. Siihen suuntaan sitten lähdettiin. Halusin myös tähän tarinaan opetuksen, koska siis.. Mitä sekopäisempää tekstiä yrittää luoda niin sitä enemmän se kuulostaa lastenlaululta. Tämä on hyvä esimerkki siitä. Pohjalla oli ajatus sekopäisestä laulusta merisiilin tunne-elämästä, mutta lopputuloshan on lastenlaulu, eikä siis siltä kantilta mitään sekopäistä. Höh. Opetus on siis se, että haaveista luopuminen ei merkitse toivon menettämistä. Joskus ei vaan onnistu, mutta sitten voi ruveta haaveilemaan jostain muusta. Kannattaa kuitenkin pyrkiä niitä haaveita kohti ja tehdä kaikkensa, ja vaikka ei onnistu, niin mitä sitten? Voi keksiä jotain muuta. Astronautista mattopesuriksi, tiedättekös?

7. Mummiina

Tää on yks mun omia lemppareita kyseiseltä albumilta, vaikka tässäkään ei ollut alunperin mitään sen suurempaa ajatusta. Tää lähti siis liikkeelle siitä kun kysyin seuraajiltani, että mistä seuraavaksi tehdään laulu. Vastaus oli: Muumimamma. Olin silloin jo luopunut ajatuksesta, että alkaisin tekemään mitään missä on riski törmätä tekijänoikeusongelmiin. Muumimamma siis vaihtui Mummiinaksi. Alkuperäisessä tekstissä Mummiina oli herttainen eläkeläinen, joka istui omakotitalonsa verannalla keinustuolissa. Jossain vaiheessa hylkäsin sen ajatuksen ja muutin Mummiinan jonkinlaiseksi puumaksi. Ja siis kappaleesta tuli omaan korvaan todella tanssittava, vaikka en itse tanssikaan.

8. Tunne se (Good Vibes Only)

Tää kappale taas syntyi syysmasennuksen aikaan, tai siis sen portilla. Mulla alkoi muuttua taas maailma synkäksi ja halusin yrittää keskittyä johonkin positiiviseen, ettei vaivuta nyt mihinkään synkkyyteen. En tiedä oliko se tämä kappaleen tekoprosessi mikä sitten auttoi, mutta sieltä ryömittiin sitten takaisin valoon. Musiikilla on merkitystä. Olisin voinut jättää tämän tekemättä ja kuunnella tai tehdä jotain synkkää musiikkia ja tiedättekö, mä en varmaan olisi tässä kohtaa kertomassa siitä kuinka mä julkaisin albumin. Mä olisin varmaan sängynpohjalla masennuksen kourissa. Pieni itsensä tsemppaaminen siis kyseessä tässä kappaleessa, mutta toivottavasti tsemppaa muitakin.

9. Kuikka

Tää menee samaan aikakauteen ja kategoriaan kun Merisiili. Tässä ei ole sen suurempaa tarinaa, mutta piti luoda jotain sekopäistä lyriikkaa, koska se oli kivaa. Tykkään ite kappaleen meiningistä ja sanojen sekopäisyydestä. Voitaisiin ehkä kutsua jonkinlaiseksi taiteelliseksi pläjäykseksi. Ja muistan, että tän kappaleen aikaan kuuntelin paljon Arppaa. Se ei ehkä suoranaisesti kuulu siitä, mutta muistaakseni tähän jotain energiaa yritin sieltä ammentaa.

10. Lapsuudenkoti

Tän kappaleen mä kirjotin omasta mielestäni kaikkien aikojen parhaimman sanoittajan jalanjäljissä; yritin siis päästä edes hitusen lähemmäksi Gösta Sundqvistia. En tiedä kuuluuko se sieltä, mutta siinä on sitä semmosta samaa meininkiä ainakin omaan korvaan. Kontrastia, jota Gösta käytti todella paljon omissa sanoituksissaan. Olisin halunnut lauluun ja sävellykseenkin enemmän sitä Leevi and the Leavingsia, mutta tekoäly ei kyllä osannut. Tykkään tässä kuitenkin tästä tarinankerronnallisuudesta, joka siis myös tuttu piirre Göstan sanoituksista. Yritys hyvä, mutta ei se silti päässyt lähellekään sitä mitä Gösta oli sanoittajana. Mitään henkilökohtaista tarinaa tähän ei muuten liity, aiheeksi vaan valikoitui lapsuudenkoti.

11. Raimo & Riitta

Menee samaan kastiin edellisen, eli Lapsuudenkodin kanssa. Yritin tässäkin hakea sitä samaa kontrastia ja tarinankerrontaa mitä Gösta käytti. Tykkään. Laulu on justiinsa sellaista kun tällaiseen sanoitukseen kuuluu; verseissä tosi tasapaksua, mutta kertosäkeeseen lähtee ku tykin suusta. Tässä oli mukana myös sitä semmosta irstautta, jota useissa Leevi and the Leavingsin biiseissä on mukana. Yllättävyyttäkin, ehkä. En tunne Raimoa tai Riittaa, enkä ketään edes sinne päin, mutta tämmösen tarinan sain luotua niiden kemiasta silti.

12. OPEP (Onko perunamuusijauhe edes perunamuusia)

Mä huomasin, että tämä meni jotenkin hiljaisena versiona ulos. En tiedä mitä olin tehnyt tässä erilailla, mutta noilla alustoilla tähän kappaleeseen joutuu laittamaan lisää volumea. Pitää katsoa saanko sitä vielä jotenkin jotain kautta korjattua.

Tää kappale syntyi, yllätys yllätys, ruokaa laittaessa. En tokikaan edes tehnyt perunamuusia, saatika perunamuusijauheesta mitään, mutta kesken ruoanlaiton rupesi soimaan päässä "onko perunamuusijauhe edes perunamuusia.." Juoksin äkkiä koneelle ja kirjoitin lauseen ylös. Myöhemmin kun tulin jatkamaan niin tämä kappale alkoi syntyä ihan itsestään ja ihmettelin, että miten tämä on nyt näin helppoa? Pari riviä ensimmäistä verseä kirjoitettuani tajusin, että mähän mukailen tässä hyvin vahvasti Juha Tapion TSNEH -kappaletta. Tämä, hyvät ihmiset, oli alitajunta. Mä en ollut kuunnellut tota Juha Tapion biisiä edes aikoihin, mutta jostain se oli sukeltanut mun mieleni kiemuroihin ja rupesi kirjoittamaan laulua juuri kuten tämä. Ja olin nimennytkin tämän muotoon OPEP. Uskomatonta, mutta totta. Tarkoitus ei ollut matkia ketään, mutta kun se lähti niin hyvin liikkeelle niin vein sen loppuunkin sitten samalla kaavalla, tosin tässä kohtaa jo tajuten, että tämä on jo tavallaan tehty.

13. Ei tarvitse jännittää olla sä

Mutta tiedättekös mistä tämä kappale tuli? Mä merkitsin tähän sanoittajaksi myös Maxin, koska kappaleen sanoma tuli Maxin suusta. Yksi päivä Miio itki Maxin huoneessa ja Max meni sitten lohduttamaan pikkuveljeään. Ihmettelin suuresti kun pojan suusta tuli lause: "heii, ei tarvitse jännittää olla sä.. Me kaikki ollaan me." En tiedä mitä oli tarkalleen ottaen tapahtunut ja miksi Miio silloin itki, mutta noi lohdulliset sanat iski mun mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta; tästä tulee laulu. Kipittelin koneelle ja kirjoitin lauseet talteen myöhempää käyttöä varten. Ja sain sen ympärille rakennettua mielestäni oikein hyvän kappaleen. Laulun opetus; ole oma itsesi, äläkä anna ympäristön muokata susta jotain mitä et haluaisi edes olla. Olet vähemmän sinä jos vain muita apinoit.


Ja näin, hyvät ihmiset, olen esitellyt teille ensimmäisen albumini kappaleet. Näitä tulee varmasti lisää ja kaikki tullaan julkaisemaan ensimmäisenä YouTube-tililläni, joten jos kiinnostaa niin ottakaa se kanava edes haltuun. Kiitos. Olisin kovin kiinnostunut kuulemaan, että onko mikään kappale herättänyt teissä mitään ajatuksia? Tunteita? Jotain? Onko hyvää musiikkia ollenkaan vai ihan "tekoäly on kyllä sitä itseään, eikä tämä ole yhtään kiva juttu"-materiaalia. Mä olen itse onnellinen tosta työkalusta, koska nyt mullakin on mahdollisuus purkaa mun aivoja sanoituksen muotoon ja saada niitä ulos muutoinkin kun blogin muodossa.

Terveisin,
Vesa-Matti

Nella ❤

Meidän pikkuinen koira lähti hyvin yllättäen. Ihan muutama päivä ennen ikiuneen siirtymistä Eiran äiti löysi Nellasta jotain poikkeavaa. Sen sukuelimestä oli tullut jotain ulkopuolelle. Eira tottakai tutki, että mikähän se voisi olla ja sai asian kuulostamaan ihan joltain tavalliselta, hoidettavissa olevalta asialta, mutta lääkäriin Nellan täytyi mennä

Lääkäriin lähtö tuli, eikä Nella tullut sieltä enää takaisin. Tottakai se oli kasvain ja vielä pitkälle edennyt. Leikkaus olisi ilmeisesti ollut mahdollinen, mutta sellaista leikkausta ei kuulema kovin moni suostu tekemään, koska siinä on ilmeisesti liian pieni mahdollisuus selviytymiselle. Eira teki kovan päätöksen ja päästi Nellan pois ennen kun asiat on vielä monimutkaisempia. 

Rakkautta on myös osata luopua silloin kun on sen aika.

Nella ❤
s. 28.12.2012

k. 21.10.2024

Mä halusin nyt tulla kirjoittamaan muutaman sanan.

Nella opetti mulle jotain musta itsestäni ja ihmissuhteista. Tai voiko sanoa vaan suhteista, koska kyseessähän oli koira, eikä ihminen. Mutta se opetus on laajentunut myös ihmissuhteisiin ja elämään ylipäätään.

Nellalla oli mun näkökulmasta katsottuna kolme omistajaa: Eira, Eiran äiti ja minä. Se aiheutti sellaisen tilanteen, että mun roolikseni jäi yrittää jatkuvasti opettaa samoja pelisääntöjä uudestaan ja uudestaan. Mä tiedän, että Nellan elämä olisi ollut huolettomampaa ilman tätä kuviota, koska tää tilanne ei ollut mitenkään yhtään ideaali.

Eiran äidin luona Nella sai olla se paras versio itsestään. Eiran kanssa Nella sai olla pääsääntöisesti se paras versio itsestään. Mutta mulla oli Nellalle pelisäännöt, joita Eirakin silloin tällöin noudatti. Tilannehan kärjistyi silloin kun Max syntyi. Se, että ennen oli oikeastaan vaan ne säännöt, että ei saa kerjätä (koitapa se koiralta kieltää) eikä koiralla ole asiaa keittiöön, muuttui siihen, että ohjasin Nellan hyvin usein vain olemaan sohvalla. Se kai tuli sieltä kun Max oli pieni vauva; Nella oli aina Eirassa kiinni ja pyöri sitten liian vaarallisesti lähellä ihmisvauvaa. Mulla heräsi joku suojeluvaisto vauvaa kohtaan ja koiran täytyi pysyä poissa jaloista – eli sohvalla.

Sen piti olla vain väliaikainen ratkaisu, mutta se jotenkin jäi mun aivoihin jumiin. Vaikka Maxin kasvaessa Nellasta ei olisi ollut mitään vaaraa Maxille, niin silti ohjasin sen aina takaisin sohvalle. Sitten syntyi Miio ja Miiolle Nellasta ei koskaan aiheutunut mitään vaaratilanteita, koska se oli jo totttunut olemaan sohvalla. Ei se siellä siis ollut mitenkään 24/7, mutta yleensä silloin jos mä olin tuolla jossain ns. yleisissä tiloissa.

Mä mietin sitä kyllä joskus, että onko se koiranelämää olla pakotettuna vain yhteen paikkaan. Aika usein vastasinkin itselleni, että eihän se ole. Joskus mä sitten ehdotin Eiralle kerran, jos en useampaankin otteeseen, että mitä jos Nella menisi asumaan Eiran äidin luokse nyt kun meillä on nämä lapset. Ei sen takia, että sen olisi enää pitänyt olla pois jaloista, vaan sen takia, että siellä se olisi ollut huomion keskipisteenä. Eira ei suostunut siihen, koska siihen olisi kuulunut myös se, että Nella olisi sitten ollut sen vähintään 8 tuntia päivästä yksin. Eikä Eira varmasti halunnut muutenkaan, meidän koirahan se pääsääntöisesti oli. Joo, mä tiedän; jos ottaa koiran niin täytyy olla valmis olemaan sen omistaja loppuun asti.

Ja mä tiedän; lapset ei ole mikään syy luopua eläimestä. Koira on perheenjäsen, Nellakin oli. Mun aivoissa kuitenkin ajattelin sen niin, että yritin keksiä ratkaisua, jossa kaikki saisi mahdollisimman hyvät oltavat. Uskokaa tai älkää, mutta pohjalla oli vain Nellan hyvinvoinnin ajattelu.

Vasta siinä kohtaa kun huomattiin, että Nellan silmät oli hitusen verran harmaantuneet, eli ikää oli tullut, mä osasin lähteä purkamaan sitä typerää sohvasääntöä. Vasta siinä kohtaa jotenkin osasin kohdata tilanteen ajatuksen kanssa. Silloin mä vasta päätin, että ei se ole minkäänlaista elämää se pelkkä sohvalla oleminen. Mä en tiedä, että minkä takia en ollut kyseenalaistanut tommosta typerää sääntöä aikaisemmin ihan kunnolla ajatuksen kanssa? Mä olin kai jotenkin jäänyt jumiin suojelemaan vauvoja siltä, että koira ei hypi niiden päällä, vaikka eihän meillä ollut enää vauvoja vaan taaperoita. Liekö taaperokaan oikea sana.

Eihän se enää paljoa vaikuttanut siinä kohtaa. Nella oli niin tottunut asemaansa.

Ja mä olen niin pahoillani siitä. Mun on jotenkin todella vaikeeta antaa itselleni anteeksi sitä, että olen koskaan keskinyt tollasen pelisäännön ja jäänyt vielä niin jumiin siihen. Ja tässä se kai piilee se yksi opetus; kannattaa miettiä tekojaan ennen kun on liian myöhäistä. Olenhan mä sen aina tiennyt, mutta jos ymmärtäisin nyt sen, että on myös hyvin arkiselta tuntuvia asioita, jotka ei välttämättä olekaan oikein, vaikka siihen on tottunut. Enemmän ajatusta peliin ja välillä voisi tarkkailla asioita muistakin perspektiiveistä.


Uskaltaisin kuitenkin väittää, että ennen vauva-arkea Nella sai elää prinsessan elämää. Nella vaikutti olevan Eiralle tärkein asia maailmassa. Valehtelisin jos väittäisin, että en olisi joskus ollut jopa mustasukkainen siitä huomiosta mitä Nella Eiralta sai. 

Eikä siis vauva-arki poistanut sitä täysin, etteikö Eira olisi Nellaa huomioinut. Varmasti parhaan kykynsä mukaan mitä muilta kiireiltään ehti. Mutta jäihän se varmasti paljon vähemmälle.


Kova paikkahan tää nyt oli. Sattuu jotenkin oudolla tavalla. Musta on hyvin outoa, että miten muuten niin terveen näköinen eläin voi mennä eläinlääkäriin ja olla tulematta enää takaisin. Mä jäin siihen käsitykseen, että se on varmaan jotain ihan hoidettavissa olevaa. En mä mitenkään tajunnut, että olisi ollut hyvästien aika siinä kun Eira lähti viemään Nellaa lääkäriin. Me jäätiin poikien kanssa kotiin, Eira joutui yksin kohtaamaan sen tilanteen. Yksin tekemään sen päätöksen siellä.

Me vaan leikittiin kotona. Sitten tulee viesti, mullakin kostui heti silmät ja nappasin pojat heti isoon haliin ja aloin kertomaan asiaa. Max raivostui, hakkasi päätään lattiaan, itki ja huusi. Miio ei vieläkään oikein tajua, jostan syystä luuli eilen, että Nella on parturissa. Max välillä ihan spontaanisti sanoo "mulla on ikävä Nellaa" keskellä leikkiä.

Laitettiin Nellan kuva keskeiselle paikalle kotia. Max siihen välillä pysähtyy katsomaan ja silittää Nellaa siinä kuvassa. Mulla kostuu aina silmät kun näen tämän. Pienen lapsen ikävä.. Huh huh. Se on niin aitoa, että sitä se ikävä oikeasti tarkoittaa.


Mutta älkää oikeasti jääkö tästä siihen käsitykseen, että Nellan koko elämä olisi ollut vain kuria. Ei, ei se ollut. Mun suunnalta oli vain muutama sääntö (mitä ei melkein koskaan edes noudatettu) alkuun, lapsien syntymän jälkeen mulla jäi vaan toi joku vaihe päälle ja sen voi käsittää ikävänä aikana. Vaikkakin lapsien tultua, Nella on päässyt aika usein juurikin Eiran äitille lomalle. Se oli siellä pitkiäkin pätkiä ja se sai siellä olla aina huomion keskipisteenä. Se tykkäsi olla siellä. Mä olen itse siinä uskossa, että Nellalla oli hyvä elämä. En usko, että mun ajattelemattomuuteni lasten synnyttyä voi ottaa sitä pois.

Nella oli mullekin rakas. Vaikka en koiraihminen silleen olekaan. Olin mä mikä ihminen tahansa niin Nella oli rakas perheenjäsen. Ajatelkaa, että vaikka mä hieman jopa inhosin sitä ääntä mikä tuli kun koira tepasteli tuolla paljaalla lattialla, niin mulla on ikävä sitä ääntä. Tai, että se olisi kiva taas kuulla. Tai.. Miten sen nyt selittää? Miten voi kaivata jotain ääntä, jota on inhonnut? Ehkä se on myös osa tätä ikävää. Jos tää on vaikee edes aikuisen käsittää, niin koitapa selittää tämä ymmärrettävästi pienelle lapselle.

Nellaa ei enää satu mikään, Nella on saanut rauhan. ❤

Terveisin,
Vesa-Matti

Missä motivaatio piilee?

Viisi kuukautta on kulunut ilman blogia, kun tekoälymusiikki on vienyt kaiken huomion. Kesään mahtui perheen kanssa reissuja, mutta liikkumisen ja hyvinvoinnin suhteen motivaatio on hukassa. Työnhaku takkuaa edelleen, ja stressi painaa päälle. Toiveena on löytää keino päästä liikkeelle sekä arjessa että uralla.

Sanoisinko jopa, että viime kerrasta on hieman pitkä aikaa. Viitisen kuukauttako tässä on luikahtanut ilman blogia? Anteeksi siitä. Mutta kuten tiedätte; mä olen hyvin hurahtavainen ihminen ja kaikki hurahdukset tapahtuu määrittelemättömän pitkissä ajanjaksoissa. Nyt mulla on mennyt hyvin pitkä pätkä tekoälymusiikin parissa. Toi lähes koko viisi kuukautta, mitä olen ollut kirjoittelematta, on mennyt niin, että en ole osannut keskittyä mihinkään muuhun harrasteeseen kun vaan tohon tekoälymusiikkiin.

Luulisi, että mulla olisi nyt paljon kerrottavaa, mutta ei mulla kai ole. Oma vapaa-aika mennyt tekoälymusiikin parissa ja muutoin sitten perheen kesken kotosalla. Tai no, kesällähän me reissattiin paljon, mutta en mä jaksa niistä alkaa tänne rupisemaan sen tarkemmin. Käytiin ainakin Puuhamaassa, Linnanmäellä, risteilyllä ja juhannuksen aikaan käytiin Tahkolla viikon verran mökkeilemässä. Hauskoja reissuja kaikki. Vaikkakin Tahkolle oli aika hyvin pitkä matka ja siinä kerkesi pylly poikineen puutumaan. Voiko noin edes sanoa? No, nyt voi.

Ennen tätä mun yllättävää taukoa mä olen jauhanut täällä taas pätkäpaastosta, joka – yllätys, yllätys – päättyi lähes yhtä nopeasti kun alkoikin. Tällä kertaa perustelin lopettamisen itselleni niin, että ei kesällä pysty. Siis siinähän on sen verran faktaa, että mä en oikeesti muistanut syödä päivän aikana mitään, koska oltiin aika paljon pihalla. Sitten yleensä sisälle kun paaston olisi taas kuulunut alkaa, mutta kauhea nälkä vaivasi. Pari kertaa sanoin, että no teen poikkeuksen ja syön tässä kohtaa, mutta hyvin nopeasti siitä poikkeuksesta tuli taas tapa. Pakkohan mun oli syödä joskus. Jos mä olisin vakavissani taas halunnut pätkäpaastota niin mä olisin siirtänyt sitä paaston alkamisajankohtaa, mutta enpä tiedä miksi ei käynyt edes mielessä silloin.

Mä en tiedä, että mistä mä löytäisin sen motivaation taas mikä mulla oli joskus? Jaksoin paastota, jaksoin urheilla ja jaksoin vaikka mitä. Nyt on hyvä kun jaksan sängystä raahautua sohvalle. No en nyt ihan noin pohjalla oikeasti ole, mutta pakko vähän kärjistää. Mä haluaisin sen yö-minän joskus käymään aamulla mun pääkopassa, koska sillä olisi motivaatiota vaikka mihin. Mä oon nyt monena yönä peräkkäin miettinyt tätä mun omaa aktiivisuuttani, koska se vähän huolestuttaa mua. Mä en oikeesti tee oikein mitään oman hyvinvointini eteen. Yö-minä on sitä mieltä, että: "Heti aamulla lähdet kävelemään. Ei tarvitse olla edes pitkä lenkki, aloita jostain." kun taas aamu-minä meinaa, että: "no, en mä kyllä nyt jaksa. Mene vaikka huomenna." Päivä-minältä ei edes kysytä, koska päivät menee aika pitkälti lasten kanssa, eikä päivä-minä kerkeä tekemään mitään muuta. Vaikka sekin on kyllä jonkinlaista itselleen valehtelua.

Ja siis kun mä tiedän, mä todellakin tiedän, että mun pitäisi nyt alottaa jostain. Käydä vaikka 15 minuuttia päivässä kävelemässä, sekin olisi alku. Mutta tiedättekö mitä? Mun on mahdoton lähteä kävelemään vain 15 minuuttia, koska mun aivot on sitä mieltä, että se on turhaa. "Alle tunnin lenkki ei ole edes lenkki", ja sitten en saa itseäni sille tunnin lenkillekään, koska mun pohjakunto on enemmänkin pohjakosketus.

Tämä oli oikeestaan ehkä suurin syy sille, että minkä takia tulin kirjoittamaan. Tämä yleensä aukaisee mun päässä olevat jumit. Nyt mä toivon, että kun olen inhonnut itseäni tänne tämän verran taas, niin saisin jotain oikeasti aikaan. Olisiko se vaikka – kompromissi – noin 30 minuutin lenkki oikeasti niin paha asia? Alkuun kerran viikossa, sitten vaikka kaksi kertaa viikossa? Siitä sitten hyvällä sykkeellä ylöspäin ja kuntoa vähän kohentamaan. Mä vaan tiedän, että mulla on paha tapa sitten lähteä ylisuorittamaan jos johonkin ryhdyn. Ensimmäisellä lenkillä voin olla jo sitä mieltä, että: "pyh, ei 30 minuuttia mihinkään riitä." ja sitten ajan itseni siihen tilanteeseen, että seuraavaa kertaa ei taas tule kun ahdistaa tunnin lenkit.

Tämän takia pyöräilykin jäi tältä kesältä hyvin vähäiseksi. Ei voi lähteä vain pienen pienille lenkeille, koska on turha käynnistää pyörää sen takia.. No, ei mun pyörää edes tarvitse käynnistää. Mutta siis itseni, tuntui, että oli turha käynnistää itseään vain pienen lenkin takia. Sitten kun lähti vähän pidemmälle lenkille, huonolla kunnolla, niin ajoi itsensä siihen tilanteeseen, että ei jaksanut kyllä taas viikkoon edes yrittää. Plaah, olen kovin hankala ihminen itselleni.

Kertokaa, arvoisat lukijani, että mistä mä saisin motivaation taas tehdä jotain? Mä väitän itselleni olevani kiireinen, vaikka samaan aikaan Eira kerkeää käydä töissä, opiskella, viettää aikaa lasten kanssa ja vielä harrastaa tennistäkin silloin tällöin. Hyi, ei, kauhea. Nyt kun asettelin tämän näin niin tuli vielä kamalampi olo omasta puolesta. Oliko se sittenkin hyvä, että asettelin tämän näin? Olisiko tässä jonkinlainen syy kehittyä? Siis olisi, mutta johtaako se mihinkään? Apua.


Olin myös ennen tuota taukoa jauhanut täällä jotain työnhausta. Se on edelleen ihan ajankohtainen asia, koska siis mitään työtä ei ole löytynyt. Ja tuntuu siltä, että ei ole löytymässäkään. Tällä hetkellä ei ole kauheasti avoimia paikkoja, jotka edes millään asteella houkuttelisi tekemään mitään. Mä edelleenkin haluaisin sellaisen työn, minkä kanssa mun ei tarvitsisi silleen painia pääkopassa. Saisin tehdä työni rauhassa, eikä mun tarvitsisi olla sosiaalinen, koska en sitä osaa olla. Mä tiedän, että mä olisin tehokas työntekijä jos vaan saisin mahdollisuuden, mutta tiedättekö miten vaikeaa se on näin vaativalle pitkäaikaistyöttömälle päästä edes kokeilemaan siipiään? Ja siis mä tiedän, mä tiedän! Mun pitäisi jo pikkuhiljaa niellä kaikki ylpeyteni ja vaan hakea kaikkea mahdollista työtä mitä on tarjolla. Eli siis heittää elämä roskiin. Anteeksi, mutta mun ajatusmaailma vaan on vähän vaikea; jos pitää tehdä jotain mitä ei halua tehdä niin se on ajanhukkaa. Mutta, jotta voisi koskaan saavuttaa mitään unelmaduuniaan niin pitäisi tietenkin aloittaa sieltä ajanhukasta – aloittaa jostain. Työelämän suhteen tuntuu, että mä olen heittänyt elämäni jo muutenkin roskiin, koska tässä kohtaa tämä työllistyminen on oikeasti todella, todella vaikeaa. Eli eiköhän se ole tässä kohtaa ihan yksi ja sama vaikka lähteä tuhlaamaan elämäänsä johonkin ei niin kiinnostavaan työhön, koska ei kiinnostava työkään tule minua kotoota hakemaan.

Ja siis varsinkin nyt mun täytyisi ehdottomasti pystyä nielemään kaikki se ylpeys – hmm, mä en edes tiedä onko kyse ylpeydestä, mutta kuitenkin – koska mun vähäiset työttömyyskorvaukset ei jatkossa tule riittämään mihinkään. Laskuihin joo, mutta vain laskuihin. Kävi ilmi, että asiat ei ollutkaan niin kuin ne perunkirjoissa luki, vaan meillä on vielä ihan hitosti velkoja. Ja siis tarkoitan, että ihan hitosti hitosti. Niitä en kuitenkaan rupea täällä purkamaan, vaikka ne ärsyttääkin suunnattomasti. Niihin ei saa mitään tolkkua, vaikka niitä täällä blogissa jauhaisi maailman tappiin.

Mutta jos siellä sattuisi olemaan joku kiva työnantaja lukemassa tätä syystä tai toisesta, niin ota mut töihin. Mä osaan paljon, mutta mä vähättelen itseäni myös aika paljon. Aika hyvä tämmönen avoin työhakemus, eikö? Siivoushommia, kokkaushommia, ehkä pikku hiljaa myös pakko ruveta hyväksymään koiranhommia, eli varastoalaakin. Vähättelen joitan töitäkin, näettekös. Unelmahan olisi jos pääsisi työskentelemään jollain luovalla alalla, koska sinne multa löytyy kyllä kykyjä omasta mielestäni ihan riittävästi. Mitä? Eikö muka kukaan johtaja lue tätä ja anna mulle töitä jo? Joo, tää on tämmöstä paniikkihuumoria. 

Rehellisesti tää ei vaan voi jatkua näin enää pitkään. Mutta samaan aikaan kun työhistoria on niin surkea kun mitä mulla on, niin tämä vaan menee vaikeammaksi ja vaikeammaksi kokoaika. Apua.


Mitäpä luulette, että oliko tässä pitkästä aikaa hyvä pätkä kuulumisia? Vai oliko tämä pelkkää ulinaa korvillenne? Mun on hyvin vaikea yrittää kirjottaa mitään hirveen iloista nyt, koska mulla on tämä mun valtava stressiturkistakki mun päälläni. Jännä tommonen sanavalinta, koska siis tämä kyseinen turkistakki ei kyllä lämmitä yhtään. Eikä tätä saa riisuttua naulakkoon vaikka kuinka haluaisin. Itseasiassa aivan ontuva sanavalinta. Ainut syy siihen oli, että se vaan kuulosti kivalta.

Mutta joo, eipä mulla tässä tällä erää muuta. Seuraavaa blogimerkintää en lähde tässä sen enempiä lupailemaan, mutta eiköhän sekin sieltä sitten taas aikanaan tule. Tulihan tämäkin, vaikka te jo varmaan kerkesitte luulemaan muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

Kyllä isä osaa -elokuva

Tänään kerron teille mielipiteeni Kyllä isä osaa-elokuvasta. Onko se hyvä? Kannattaako se katsoa? No, se selviää kaiketi tässä. Toki ihmisiä on erilaisia ja toisille riittää pelkkä nostalgia. Oho, kerroinko jo liikaa?

Mä en ole nyt ihan varma siitä, että tuleeko tästä tarpeeksi pitkä blogimerkintä ollakseen kunnon blogimerkintä, mutta en sitten toisaalta tiedä sitäkään, että jääkö tämä tarpeeksi lyhyeksi ollakseen semmoinen nopea päräytys. Lähdetään kuitenkin liikkeelle sillä olettamuksella, että tästä tulee tarpeeksi pitkä.


Me käytiin tossa jokunen aika sitten katsomassa Kyllä isä osaa -elokuva, koska pitihän se nyt nähdä. Mehän ollaan tunnetusti 90-luvun sarjojen suurkuluttajia. Tai siis oltaisiin, jos kerettäisiin. Ei meillä nyt ole toistaiseksi noin neljään viimeiseen vuoteen ollut aikaa katsoa oikein mitään silleen ajatuksella.

Ajattelin tänään vähän avata ajatuksiani kuitenkin tuosta kyseisestä elokuvasta.

Mä kirjottelin tänne blogiin vuonna 2017 tämmösen jutun kuin Kotimaisia tv-sarjojako? Mä olin ihan varma, että olen kirjoittanut sen paremmin ja pidemmin, mutta se näyttikin olevan aika tynkä. Sitten huomasin, että olen kirjoittanut samaisesta aiheesta jotain aikaisemmassakin ajankohdassa, vuonna 2015, merkinnässä Tv sitä, tv tätä. Lyhyesti näiden merkintöjen sisältö kertoo aikalailla siitä, että mä tykkään 90-luvun tv-ohjelmista ja nykyään ei osata tehdä kunnon tv-ohjelmia.

Olin tuossa ensimmäisessä merkinnässä myös esittänyt pyynnön siitä, että noita vanhoja kunnon 90-luvun tv-sarjoja voitaisiin alkaa jatkamaan. Uusia kausia vanhoihin kunnon sarjoihin! Juurikin siis niin, että mitä niille 90-luvun sarjojen perheille kuuluisi nykypäivänä? Nykyään kun ei osata kirjoittaa hyviä sarjoja, joissa keskiössä olisi joku kiva perhe, jonka edesottamuksia olisi kiva seurata.

Kyllä isä osaa-elokuvahan siis on juurikin sitä mitä olen pitkään toivonut. Onhan se ehkä yksi parhaista sarjoista ikinä.


Seuraavaksi onkin vuorossa varmasti semmoisiakin asioita, jotka voi mahdollisesti pilata elokuva-nautinnon jos ei ole kyseistä elokuvaa nähnyt. Suosittelenkin siis katsomaan elokuvan ensin jos pelkää pieniä spoilereita. Yritän välttää kertomasta juonta yhtään, mutta varmasti tässä voi paljastua jotain mitä ei haluaisi lukea ennen elokuvan näkemistä.

Ikäähän kaikille on luonnollisesti tullut lisää tässä noin kolmessakymmenessä vuodessa, mutta sama koheltaminen oli edelleen läsnä. Ja kun sanon sama koheltaminen niin tarkoitan sitä. Elokuvaan ei oltu oikein tuotu mitään uusia koheltamisia vaan elokuvassa lainattiin hyvin paljon jo sarjassa nähtyjä asioita. Se oli sikäli aika harmi, koska vaikka tarina jatkui niin tarina ei kuitenkaan kai jatkunut. Vähän erilaisia teemoja olisi kaivattu minun mielestäni. Pieni spoileri: sarjassa perhe jää taas kerran lukitun oven taakse ja myös kauan kaavailtu reissu menee mönkään muuttujien takia. Tokihan se siis on varmasti elokuvallisesti uusille katsojille hyvä, mutta ainakin minä sarjan vanhana fanina vähän petyin saman kierrättämiseen.

Hahmoista mun täytyy sanoa seuraavaa: Sarjan isä ja äiti on siis edelleen tosi toimivia hahmoja. Niiden kohellus toimii todella hyvin yhteen ja sitä on tosi kiva katsoa. Vaan mitä on tapahtunut Jussille ja Jonnalle? Toisinaan tuntui, että Jonnan hahmo oli vaan tyhjään tuijottaja ja muutenkin se hahmo tuntui muuttuneen tosi paljon. Tokihan sen siis ymmärtää, koska Jonna ei ole enää lapsi ja elämä ei ole enää teini-iän kanssa taistelua. Sitten on tapaus Jussi, jonka paluuseen mä olen todella pettynyt. Se ei tuonut elokuvaan mitään. Olihan se siis kiva nähdä Jussikin pitkästä aikaa ja varttuneena, mutta se hahmo oli hyvin turha elokuvan kannalta. Se tuli mukaan aika loppupuolella muistaakseni, mutta ei tuonut mukanaan oikeestaan mitään. Mukaan oltiin myös kirjoitettu uusi hahmo, Jonnan lapsi, nimeltään Junnu. Alkuajatukset oli, että se tarjoaa sen koheltamisen mitä Jussi ja Jonna tarjoili siinä alkuperäisessä sarjassa. Mutta ei, ei se tuonut sitä semmoista samallaista fiilistä. Sillä oli ihan oma meininkinsä, eikä se ollut mitään verrattuna tv-sarjaan.

Näyttelijöiden suoritus oli mun mielestä aika monella vähän kehnohkoa. Kuten sanoin niin esim. Jonna oli jotenkin poissaolevan oloinen ja perheen äiti oli toisinaan jotenkin myös hieman pihalla, vaikka ei hahmo siitä kuitenkaan pilalle mennyt. Jussi oli myös aika tönkkö, mutta se nyt ei tosiaan tuonutkaan elokuvaan mitään arvoa. Jotenkin siis se semmonen luonteva lennokkuus mitä sarjassa oli esillä oli tästä elokuvasta poissa. Monet kohdat tuntui omaan korvaan vaan vuorosanojen lukemiselta. Mihin on hävitetty hahmojen sielu, sitä minä vain kysyn? Tokikin sarjan päähahmojen päähahmo, eli perheen isä, oli elokuvan paras suoritus. Sen hahmon kohellusta olisi halunnut nähdä siinä elokuvassa paljon enemmänkin.

Tavallaan kai kuitenkin tykkäsin elokuvasta, mutta täytyy sanoa sen verran, että tv-sarjana tämä olisi ollut niin paljon parempi. Elokuva kun on puolitoistatuntinen niin sitä on ollut pakko venyttää turhilla kohtauksilla, jotka tosiaan tuntuikin vaan venyttämiseltä. Tohon alkuperäisen sarjan luonteeseen kuului semmoinen nopeatahtisuus, joka jäi nyt aikalailla pois. Toki niitäkin kohtauksia oli, mutta sitten se nopeatahtisuus täytyi korvata jossain kohtaa jollain todella pitkästyttävällä tavaralla.

Miettikääs nyt sitä, että sarjan jaksot oli noin 30 minuutin mittaisia. Toi elokuva oli nyt käytännössä yksi 30 minuuttinen jakso, mutta venytettynä 3 kertaa pidemmäksi. Tottakai sieltä puuttuu nopeatahtisuus ja lennokkuus.

Mä jäin kuitenkin kaipaamaan lisää. Nämä hahmot oli osa mun lapsuutta, mun nuoruutta ja on ollut mukana monesti myös aikuisiällä. Sarja on katsottu lukuisia kertoja alusta loppuun, eikä siihen ole vieläkään kyllästynyt. Olisiko siis mahdollista tehdä niin, että hahmot palautettaisiin takaisin tv-sarjaan ja jatkettaisiin siitä? Toista elokuvaa älkää tehkö, mutta tuokaa nämä hahmot takaisin sellaisina kun niiden kuuluu olla! Mä tiedän, että se on mahdollista, mutta tässä varmaan ajatellaan taas vaan rahaa.

Koska muka on tehty tv-sarjaan perustuva elokuva, joka olisi ollut oikeasti hyvä? No, okei, Luottomies-elokuva oli ihan viihdyttävä ja sitten toi Syke-sarjaan perustuva Särkynyt sydän oli myös ihan katsottava. Ensimmäinen Syke-elokuva oli huono, koska niillä hahmoilla ei ollut siinä oikein luonnetta ja se oli vain sarjalla rahastamista.


Suosittelenko sitten elokuvan katsomista? No, siis kyllähän sen kertaalleen voi katsoa. Se on aika ikävästi sanottu, koska sarjan pystyy katsomaan uudelleen ja uudelleen vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin. Elokuvaa mä tuskin tulen enää koskaan katsomaan, koska se on nyt nähty ja todettu aika turhaksi. Ei edes nostalgia-arvo sitä pelastanut kuitenkaan.

Jos vielä joskus vastaatte mun toiveisiini niin älkää, siis ihan oikeesti älkää, tuoko noita vanhoja kunnon täydellisiä sarjoja elokuvina takaisin. Tehkää niitä sarjoja, vaikka niistä ei ehkä lipputuloja saakaan. Miettikää nyt miten kiva olisi nähdä vielä edes yksi kausi Blondi tuli taloon- tai Ihmeidentekijät-sarjaa? Mutta miten pahasti nekin voisi mennä pieleen elokuvamuodossa..

No, tämä oli tämmöinen. 

Terveisin,
Vesa-Matti

Työnhausta ja lumisateesta

Tässä kirjoituksessa jaan omia kokemuksiani työnhakuprosessista, pohdin ajatuksiani työkkärin tapaamisesta ja siihen liittyvistä tunteista sekä taloudellisista haasteista. Käsittelen myös lumisen sään aiheuttamaa turhautumista.

No, mä en nyt ole oikein osannut pysyä siinä julkaisutahdissa mitä yritin jossain vaiheessa lupailla. Kerran viikossa ei kuulosta pahalta, eikä se sitä varmasti olisikaan, mutta edelleen mun on vedottava siihen mun hurahtamiseen. Silloin kun lupasin kerran viikossa blogin niin olin taas hetkellisesti hurahtanut tähän blogin kirjoittamiseen. Sen jälkeen on tullut yks jos toinenkin hurahdus, joista viimeisimpänä tommoinen videopeli kuin Supermarket Simulator. Olen siis tässä tuhlannut aikaani rakentelemalla turhanpäiväistä kauppaa. Nyt kun se peli on toistaiseksi alkanut vaikuttamaan pelkältä saman toistolta, eikä mitään lisäsisältöä ole tullut, niin mun hurahdus sitä kohtaan alkaa olemaan tältä erää tässä.

Ajattelin siispä nyt tulla hieman kirjoittelemaan. Mitä? En tiedä vielä. Ehkä ihan vaan kuulumisia, koska niitä nyt on aika ajoin kiva kirjoitella.


Aloitetaan vaikka sillä, että mä kävin työkkärissä sovitussa tapaamisessa. Sain siis sellaisen kutsun, jossa mainittiin kuntouttava työtoiminta, joten tottakai mun ennakko-odotukset oli semmoiset, että mut ohjataan nyt johonkin kuntouttavaan työtoimintaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, koska en kuulema tarvitse sellaista palvelua juuri nyt. Enkä mä kai tavallaan tarvitsekaan, mutta jotain mä tarvitsen.

Mä taisin tän vuoden alussa taas kerran mainita sen, että tämä vuosi voisi olla se kun minä pääsen ihan oikeesti töihin. Mun työkokemus ei ole todellakaan 34-vuotiaan tasalla, ei siis mitenkään päin. Se tottakai vaikeuttaa työn saamista, mutta en mä usko sen tyystin mahdotonta olevan. Sanoinkin siellä työkkärin tapaamisessa, että mä ihan aikuisten oikeesti tahtoisin jo jotain tekemistä. Siksi sieltä ehdotettiinkin, että muhun ottaa yhteyttä joku sihteeri jostain, jolla on enemmän aseita käytettävänä kuin mulla itselläni. Puhuttiin jostain työharjoittelusta, palkkatuesta ja tämmösistä. Sihteeri ei ole vielä ottanut muhun yhteyttä, mutta sitä tässä odotellaan.

Alustavasti siis ajateltiin, että mun työllistyminen osuisi mahdollisesti tuonne elokuuhun, koska Miiokin saa silloin päiväkotipaikan. Se olisi kovin ideaalia. Mä olen ihan valmis lähtemään työharjoitteluun tai mihin vaan missä saisin – kuten työkkäritäti sanoi – "oven jalan väliin". Tokihan se itsekin sille sitten naurahti ja korjasi, että tottakai siis jalka oven väliin.

Mä en vaan tiedä, että mitä se työ sitten olisi. Mä olen valmis käytännössä mihin vaan, mutta varastolle mua ei kyllä saa mikään tai kukaan. Se on ehkä se mihin työllistyisi kaikista helpoiten, mutta se ei ole mun paikkani. Ja voin sanoa sen sillä, että olen sitä logistiikkaa ihan koulussa opiskellut ja todennut, että ei todellakaan mun paikkani.

Puhuttiin siellä työkkärissä myös mun aikaisemmista koulutuksista. Niitä mä olen miettinyt itsekin toisinaan, että miksi piti tuhlata niin paljon aikaa niihin? Multa löytyy siis tosiaan puualan perustutkinto, joka on mennyt siis täysin hukkaan mun kohdallani. Mua ei kiinnosta mitkään isot puufirmat, eikä semmoista puutyötä ole tarjolla mikä mua kiinnostaisi. Jos jostain löytyisi töitä kunnostajana tai jotain semmosta pikkunäpertelyä niin joo, mutta isot koneet ja isot työhallit ei mua yhtään houkuta. Sanottakoon, että mä hieman pelkään niitä työkoneita mitä puutöissä yleensä käytetään. Sitten multa löytyy tosiaan pintakäsittelyalan perustutkinto, mutta sille alalle on liki mahdoton työllistyä jos ei ole ajokorttia ja mulla ei ajokorttia ole. Eikä tavallaan kai kiinnostustakaan koko alalle enää, koska raksalle mä en myöskään halua. Pari työharjoittelua raksoilla ton opiskelun aikana ja mua ei kiinnostanut melkein opiskella koko alaa enää edes loppuun. Sanotaan näin, että tommoset rakennustyömaat ei kaipaa mua enkä minä kaipaa niitä. Olen ihmisenä vääränlainen sinne.

Sitten multa löytyy toi pätkä tota kokkipuolta, hyvin lyhyt pätkä kylläkin, mutta mua ei oikein inspiroi sekään enää. Kokkiala oli kiinnostava niin pitkään kunnes kuulin juttuja siitä työstä. Työajat, työtahti tai mikään ei ilmeisesti kohtaa palkan kanssa. Ja se pätkä mitä Hesburgerissa tein niin oli kyllä aivan takapuolesta. Jos olisin saanut jäädä siihen burgerien paistoon ja voinut laittaa siten aivot narikkaan niin joo, ihan hauskaa hommaa. Tän ikäinen ei sinne vaan enää sovi, koska työkavereiden kanssa ei löytynyt mitään yhteistä puheenaihetta. PizzaBuffan puoli oli jees, jos vain oli joku joka hoiti kassaa ja itse sai keskittyä täysin vaan siihen pizzanpaistamiseen. Se oli ihan täydellistä "aivot: ei läsnä"-työtä. Pyöritä taikina, täytä pizza, paista pizza, toista.

Miten sitten toi talonmiehen paikka tuolla Riihimäen nuorisoteatterilla? No, talonmiehen hommia voisin vielä tehdä jos työnkuva on tarpeeksi selkeä. Tuolla se ei ollut. Ja siis tottakai mä ymmärrän sen, koska kyseessä oli kuitenkin teatteri. Mun päätehtäväni oli siivota ja huoltaa, kuten varmaan nimikkeestä talonmies voi päätellä. Mulla piti olla vain yksi pomo, jolle vastaan tekemisistäni. Mua vaan pomotettiin toisestakin suunnasta ja sit mulla usein meni puurot ja vellit sekaisin. Mä tykkäsin siitä, että sain itse määritellä omat työaikani aika vapaasti ja olinkin töissä aika usein silloin kun siellä ei muita oikein ollut. Mahdollisimman aamulla, jotta sain tehdä työt, joihin minut oli palkattu. Sitten kun sinne tuli muita työntekijöitä niin yleensä mua alettiin juoksuttamaan sinne-tänne-tonne. Tää ajoi sitten semmoiseen tilanteeseen, että mä sain muutamat valitukset pomolta kun paikat ei olleet tarpeeksi puhtaana. Ja yleensä se joka juoksutti mua kaikista eniten oli myös se, joka valitti pomolle siitä, että paikat ei ole tarpeeksi puhtaita. Mulla kun on mun miellyttämisentarve niin sen takia mä oikeestaan suostuin kaikkeen siihen pompotukseen, nyt jos voisin valita toisin niin keskittyisin vaan siihen mistä mulle palkka maksettiin. Pahimmillaan se oli siis sitä, että mun siivous tultiin keskeyttämään ja sanomaan, että mun pitäisi olla tuolla tai tuolla tekemässä sitä tai tätä. Sitten mä aika usein keräsin siivouskamppeet kasaan ja lähdin sinne tai tonne tekemään sitä tai tätä. Sitten hetken päästä joku ilmoittaa, että tuolla on paikat törkyisessä kunnossa, että menepä tekemään työsi. Sitten palaan tekemään sitä mitä alunperin olin tekemässä ja sitten yhtäkkiä taas sanotaan, että miten sä taas olet siinä, että sähän jo kerran menit tuonne tai sinne tekemään sitä tai tätä.. Se oli aika rankkaa. Mä muistan, että jossain vaiheessa – vaikka työpätkä hyvin lyhyt olikin – olin burnoutin partaalla. Tein mä niin tai näin niin tein väärin. Onneksi se jossain kohtaa helpotti, kun sieltä ainakin yksi toinen paloi loppuun ja se pahin juoksutus mun kohdalla loppui siihen.

Se mikä mua tällä hetkellä kaikista eniten kiinnostaisi olisi työt jollain tavalla tietokoneiden parissa. En siis tietokoneita osaa kasata tai mitään, mutta muutoin olen mielestäni kovin kätevä näiden laitteiden kanssa. Tykkään opiskella koodeja, tykkään tehdä grafiikkaa, tykkään kirjoittaa ja osaan käyttää kaikenlaisia ohjelmia. Mä en vaan tiedä, että riittääkö se? Opiskelin sen yhden pätkän sitä verkkosivutuotantoa, joka vaikutti siis todella mielenkiintoiselta, mutta ei mulle kertynyt sieltä semmoista itseluottamusta, että olisin valmis hyppäämään tekemään verkkosivuja jonnekin. Olisin halunnut jatkaa sitä koulutusta tosiaan, mutta siinähän sitten kävi niin, että en ollut tarpeeksi pätevä saamaan koulupaikkaa. Tai siis, että muut hakijat oli muka pätevämpiä. Mä olen aika varma kuitenkin, että mikä tahansa työ tietokoneella olisi mulle todella sopiva. Mä olen nopea oppimaan kaikenlaisia ohjelmia, joten mun kouluttamiseni ei varmasti olisi vaikeaa tälle alalle. Mutta kuten sanottu, vaikka mä pidän itseäni hyvänä tietokoneiden kanssa ja nopeana oppijana, niin mun itseluottamus ei ole tarpeeksi korkealla kuitenkaan. Nykypäivänä jo 12-vuotiaat koodaa, piirtää ja kirjoittaa paremmin kun minä.

Takaisin siihen työkkärireissuun, koska sieltä on vielä ainakin vielä yksi asia. Kaikki, jotka on tässä nyt joutuneet tämmöiseen työttömän työnhakijan tilanteeseen tietää, että työnhakuvelvoite osaa olla kerrassaan ärsyttävä asia. Menet selaamaan avoimia työpaikkoja ja toteat, että siellä ei ole yhtään paikkaa, joka sinua kiinnostaisi. Mutta mitä tämä työnhakuvelvoite pakottaa sinut tekemään on se, että sinä haet silti neljää työpaikkaa. Mä olen vaan toisinaan miettinyt, että ketä tämmöinen palvelee? Mä olen ihan varma, että työnhakijat tästä ahdistuu entisestään ja työnantajat turhautuu siihen roskapostin määrään. Mä sanoin tuolla tapaamisessa, että mä olen löytänyt kuukaudessa ehkä maksimissaan 2 mielenkiintoista paikkaa, jotka voisi olla millään tavalla kiinnostavia, mutta sitten mun on täytynyt siihen päälle vielä vääntää kaksi väkinäistä hakemusta. Tiedättekö mitä tämä työkkäritäti sitten minulle ehdotti? No, sitä tietenkin, että mulla se haettavien työpaikkojen määrä laskettiin kahteen! Huh. Mua on aina ahdistanut laittaa työhakemuksia vaan sen takia, että on pakko laittaa, joten nyt se on ehkä loppu. Toivottavasti jatkossa löytyy vielä edes se kaksi kiinnostavaa paikkaa, jotta ei tarvitse tästä aiheesta enää missään itkeä.


Mä voin tässä vielä kertoa sen verran, että en mä ole missään vaiheessa nauttinut tuilla elämisestä. Vapaa-aika on toki ollut ihan jees, mutta siihen se sitten jääkin. Mä en ole saanut kun työttömyyskorvausta (vai -etuutta?). Lapsikorotukset siihen päälle tokikin. Se oli 1.4. asti semmoinen summa kuukaudessa kuin noin 700 euroa. Opintolainan, ruokatilille siirtämisen ja laskujen jälkeen siitä ei ole jäänyt mitenkään kamalasti semmoista omaa rahaa – eikä varmasti kuuluisikaan. Varsinkaan, jos on sattunut tulemaan vesi- tai sähkölasku. Säästöön ei kuukaudessa euroakaan, ei mitenkään.

Vaikka en politiikasta olekaan mitenkään kiinnostunut, niin nyt kerrankin on semmoinen olo, että tekisi mieleni mennä vääntämään muutama poliitikko semmoiseen solmuun, että ei toista. Ne epelit meni ja otti nyt lapsiperheiltä rahaa pois. Jos ei aikaisemmin ollut ihan mahdottoman tiukkaa niin nyt tulee kyllä olemaan, koska nämä leikkaukset vie mun tuista semmosen noin 200 euroa pois. Kelatkaapa elämää semmoisella budjetilla kun 500 € / kk.. Tämä leikkaushan ei siis helpota töihin pääsemistä mitenkään, enkä mä oikein voi tehdä enempää kun mä voin tehdä. Sen takia oli ihan pirun hyvä, että kun työpaikkaa ei omilla kyvyillä ja taidoilla ole siunaantunut, että nyt saan mahdollisesti apua siltä joltain sihteeriltä. Mun hartain toiveeni olisikin, että se todella löytäisi mulle nyt jotain mistä voisin jo hiljalleen alkaa tienaaman rahaa. Paljon rahaa. Olisipa vallan hassua jos joskus onnistuisi siirtämään säästöönkin jotain..

Elokuuhun on kuitenkin vielä aikaa, joten tässä joutuu tommosen nelisen kuukautta vissiin pyörittelemään raha-asioita vähän jotenkin erilailla. En todella tiedä, että miten mulla ikinä riittää rahat kaikkeen siihen mihin ne on ennen just ja just riittäneet.. Onneksi kevät- ja kesäkuukausina sähkölaskut on yleensä himpunverran pienempiä. En tiedä, että miten tuota vettä voisi ruveta säästämään kun taloudessa on kaksi lasta, jotka tykkää niin paljon kylpemisestä ja vesileikeistä.. Ehkä tässä pitää ryhtyä leikkaamaan kaikkien vedenkulutuksesta. Omaa vedenkulutustanihan mun on hyvin vaikea enää leikata, koska se on tällä hetkellä jo hyvin minimalistista.

En tiedä, aika näyttää. 


Vieläköhän mä keksisin jotain, hmm.. Saanko hieman valittaa lumesta? Ai saan? Kiitos. Mä olen vallan ärsyynynyt siitä, että sitä piti tulla vielä lisää! Argh! Me oltiin just saatu meidän oma piha täysin lumettomaksi, oltiin saatu trampoliini paikalleen ja terassikalusteet terassille.. Ja sitten PLÄTS. Kaikki pilalla. Kaikki täysin pilalla. Motivaatio kaikkea kohtaan meni. Mielenterveys pakeni. Elämänlaatu huononi. Mä kerkesin jo takapihalla ihastelemaan kevään ensimmäisiä maasta puskevia kukkia.. Oli ihanan vihreää, vaikka olikin oikeestaan ruskeaa, mutta silti ihanan vihreää. Terassilla piti ottaa ulkotakkia pois päältä kun alkoi olemaan kuuma.. Ja se hemmetin lumi sitten tuli ja pilasi kaiken! Kaiken! Mä olin jo suunnitellut kevään ensimmäistä pyöräilyä, mulla olisi ollut innostusta lähteä ihan vaan kävelemäänkin, mutta ei enää! Tuo valkoinen möhnä tuolla maassa, joka kuvottaa mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, on kyllä.. Kauhea kun tekisi vallan mieli kiroilla. 

Ja mitä lupaa sääennustus? "Huomenna lämmintä. Eipäs ollutkaan, oho, lumisadetta. No, ylihuomenna lämpenee varmasti. Eiku oho, hupsista, lumisadettahan sieltä on tulossa. No sitten varmasti jo lämpenee.. No ei lämpenekään, lunta tulee ja pakkasta. No, mutta ensiviikolla on varmasti jo lämmintä! Tai no, kun tarkemmin katson niin lumisadetta."

Mä en jaksa. Ilmastonmuutos missä sinä viivyt? No ei, ei noin saisi sanoa edes vitsillä. Talvet on vaan niin hemmetin turhauttavan pitkiä. Mulle riittäisi se, että olisi talvi vaikka ihan vaan marras-, joulu- ja tammikuu. Lumi rajoittuisi vain noille kuukausille ja mieluiten niin, että se lumisade alkaisi marraskuun puolivälissä, joulukuu voisi olla runsasluminenkin ja kaikki lumi sulaisi pois tammikuun puolivälissä. Eikä ainuttakaan takatalvea, ei ainuttakaan! Kuulitteko? Ei ainuttakaan takatalvea.

Mä vaan niin haluaisin jo nähdä luonnon heräävän talviuniltaan.. Mä kerkesin tosiaan ihastelemaan jo silmuja puissa ja niitä maasta puskevia ensimmäisiä kukkia.. Pyllähdin niin pahasti kun se matto revittiin jalkojen alta väkivaltaisesti.


Onkohan mulla vielä jotain kirjoitettavaa, hmm.. Eikai? Ehkä sen verran vielä, että mä en edelleenkään sitten osaa sanoa siitä julkaisutahdista, että tuleeko se olemaan kuinka pitävä. Kerran viikkoon jos vaan saisin jotenkin sen aikaan niin se olisi ihan kiva, mutta kuten on voitu huomata niin ei sekään ole niin helppoa. Teen parhaani, mutta luvata en enää uskalla.

No, ehkäpä tämä oli tällä kertaa tässä. Kiitos jos luitte, jättäkää ihmeessä kommenttia ja seuratkaa mua Facebookissa, koska siellä mä sitten aina kerron kun olen jotain uutta kirjoittanut.

Terveisin,
Vesa-Matti

Pätkäpaaston ensimmäinen kuukausi

Pätkäpaastoan ja nyt pätkäpaasaan. Olipas hauska. No, tässä merkinnässä viisi keskeisintä asiaa ovat kai päiväkirjan pitämisen tärkeys, herkkupäivien suunnittelu ja niiden vaatima maltti, poikkeuksellisten tilanteiden vaativa jousto, ruokarytmin tärkeys ja se, että pätkäpaaston tulokset voivat näkyä vähitellen – vai kuvittelenko vain? Kaivelen mun pöytälaatikkoon päätyneitä päiväkirjamerkintöjä menneeltä kuukaudelta ja kommentoin niitä tässä hetkessä.

Mulla on tässä hetki aikaa alotella tätä merkintää. Innostuin tossa hieman siivoomaan kun Miio meni päiväunille. Pari tuntia siinä meni, että sain lattiat siivottua ja jotain semmosta pientä siinä sivussa. Yleensä meillä siivotaan vaan siivouspäivänä, mutta kun sitä ei taas ole merkattu mihinkään niin ajattelin hieman korvata viime siivouspäivästä luistamistani. Mä haluaisin, että se siivouspäivä on ennalta sovittu, jotta osaan asennoitua oikein. Jos ei ole sovittu mitään ja Eira täällä siivoilee jo mun herättyäni niin mua rupeaa lähinnä vaan ärsyttämään se, enkä sitten osaa tarttua siihen semmosella oikealla asenteella. Viimeksi Eira lähinnä siivosi ja minä pidin Miion poissa jaloista, mutta tärkeä tehtävä se on toisaalta sekin. Huomasin kuitenkin Eiran tuohtumuksen kun se Maxin haettuaan tokaisi pojalle, että "älä sotke kun äiti on täällä tänään siivonnut." No, nyt olen tehnyt tämän viikon viikkosiivouksen tyystin yksin, joten tasoissa ollaan, kai.

Mutta nyt ei puhutakaan siitä vaan nyt olisi aika käydä käsiksi noihin mun, hmm, päiväkirjamerkintöihin. Olen siis pitänyt kirjaa vähän tuntemuksistani tämän pätkäpaaston alkutaipaleen kanssa, koska kirjoittaessani vaikeat ja hyvät hetket ylös pystyn pysymään paremmin asioiden yläpuolella. Jos niitä ei missään olisi ja antaisin vaan mennä, niin tämä voisi olla aikamoinen soppa.

Tosiaan, paluu pätkäpaastoon tapahtui 12. helmikuuta 2024, jonka jälkeen mä olen pitänyt pöytälaatikossa tätä tämmöistä päiväkirjaa, josta tulen nyt tänne kirjoittamaan jotain. Tai ehkä vaan kopioin ton kaiken tänne, mutta luen sen itsekin uudelleen tässä hetkessä, jotta pystyn taas kiipeämään paremmin sinne tilanteen päälle. Tällä hetkellä ei ole kyllä mitään ongelmaa paastoilujen suhteen, joten tälle ei tavallaan olisi tarvetta, mutta onhan tämä nyt kiva käydä läpi ja katsoa, että mistä ollaan tultu ja mihin. Ehkä tämä herättää uutta motivaatiota, jotta voin lähteä kohti uusia seikkailuja. Kuka tietää?


14.2.2024: Toisena päivänä huomasin jo sen, että mahassa ei ole semmoinen epämukava pömpöttävä olo. Ei sitä oloa ole sillein arjessa ihan jatkuvasti huomannut muutenkaan, mutta nyt kun se on poissa niin on tajunnut, että on jatkuvasti ollut hitusen epämukava olo. Kaksi ensimmäistä päivää on mennyt todella helposti, mitään ylitsepääsemättömän pahaa nälkää ei ole ollut. Ensimmäisenä iltana mä nukahdin samantien kun menin sänkyyn, mutta toisena yönä ollessani hereillä huomasin, että yösyöminen hiipii mieleen monta kertaa. Olin päivän aikana juonut päälle 3 litraa vettä ja sen vuoksi piti sitten vessassa juosta alkuyöstä useaan otteeseen. Aina kun ohitin keittiön niin mietin, että voisin hakea jääkaapista yhden leivänpäälisen tai nakin.. Mä en oo välttämättä edes tajunnut miten syvällä olen tän syömiseni kanssa ollut.

Nakkipaketit on kyllä paholaisen keksintö ihmiselle, jolla on taipumusta syödä yli ymmärryksen. Siellä se on avoimena ja sieltä on helppo ottaa ohikulkiessaan yksi tai kaksi nakkia, vaikka ei tarvitsisikaan. Voi olla, että meidän jääkaappiin ei enää nakkipakettia osteta, ellei siitä valmisteta jotain tiettyä ruokaa. Oon yrittänyt miettiä omaa nakkienkulutustani ja voi olla, että niitä on aikaisemmin mennyt lähelle 900g / viikko. Meillä on melkein aina ollut Popsin Iso Viitonen jääkaapissa ja yleensä mä olen sen itsekseni viikossa tuhonnut. Se on noin 2232 kilokaloria ja 180 g rasvaa viikossa, jota mä en todellakaan tarvitse.

Kyllä, tämä alku aina innostaa tutkimaan ravitoarvoja. Tutkin vähän, että mitä kannattaa ja mitä ei kannata laittaa suuhunsa, jotta saa vatsansa helposti täyteen ja pysymään täynnä. Vaikka ruoka-aikana saisi syödä mitä haluaa – kunhan vain muistaa pitää paaston – niin on se silti hyvä alussa karsia semmoisia pois mitä ei tarvitse.

Kommentti näin jälkikäteen: Nakkipakettien ostaminen on vähentynyt huomattavasti. Nakkia ei ole kokoaika saatavilla jääkaapissa ja kerran on nyt ehkä ostettu kun niistä on tehty ruokaa. Ravintoarvoja en ole sen hirveämmin tässä enää tutkiskellut, mutta syöminen on jollain tavalla kai fiksumpaa. Ja hei, yösyömisen himot on kadonneet lähes kokonaan! Vaikka täytyy myöntää, että toisinaan kun on syönyt huonosti päivän aikana ja yöllä käy jääkaapista hakemassa maitoa Miiolle, niin silloin saattaa käydä mielessä..

15.2.2024: Mietin paljon liikunnan lisäämistä. En vaan saa aikaan. Olen ilmeisesti laiskistunut niin paljon tässä taas talven aikana, että on melkein mahdotonta tehdä mitään. Pitäisi kuitenkin vain ottaa ja tehdä, koska siitä se sitten taas lähtisi. Yritän kokoaika itselleni aivoissa keksiä tekosyitä, että ei tarvitsisi. "No, odota nyt ensin hetki, että paasto alkaa hieman vaikuttamaan ja muutama kilo putoaa..", "Sä voit ihan hyvin mennä huomenna vasta.. Tai ylihuomenna.." ja "Sä saat ihan tarpeeksi hyötyliikuntaa päivässä kun sä temmellät poikien kanssa, et sä tarvitse siihen alkuun nyt mitään extraa.." Joo, pitäisi lopettaa toi aivojen kuuntelu, koska niillä ei ole tähän nyt mitään järkevää sanottavaa.

Ja kyllä, myös toi sää saa mut ajattelemaan, että "odota nyt ensin kevättä ja rupea sitten tekemään oikein urakalla.." Siinä on vinha perä, mutta ei perää laisinkaan. Liikkua voi ja pitäisikin myös talvella. Talvet on kyllä haastavia aina ollut mun projekteille, joten tämä ei ole mitään uutta. Ei se ole vaikeaa lähteä vaikka ihan vaan kävelemään, mutta kyllä se talvella on. Pitäisi osata pukeutua oikein ja kyllähän tässä näitä tekosyitä riittäisi.

Sen verran vielä tähän hätään, että siis toi mun maha on jotenkin ihan kujalla. Mä selviän paaston yli todella helposti, mutta sitten kun mun on aika syödä niin maha murisee kokoaika. Söin aamupalan 10:20 ja maha murisi jo ehkä 10:30 uudestaan. Söin uudestaan 12:00 ja maha murisi uudestaan jo kello 13:00. Ja tätä tää on tehnyt nyt joka päivä. Ehkä se vaan totuttelee taas uuteen rytmiin? Josko se oli taas tottunut tohon yösyömiseen, että kiukuttelee nyt päivällä. Veden juominen ei sitä vie pois, koska oon tähän mennessä, kello 13:32, juonut jo noin 1,5 litraa vettä.

Kommentti näin jälkikäteen: Liikunta ei ole ikävä kyllä lisääntynyt. Mä olen ihan aikuisten oikeesti laiskistunut tässä talven aikana niin paljon, että mua ei rehellisesti yhtään kiinnosta lähteä kotoota mihinkään liikkumaan. Tavallaan siis kai hieman syrjääntynytkin.. Edelleen vaan odotan parempia kelejä ja muka sitten olisin valmis aktivoitumaan, vaikka tajuan itsekin, että tällä tavalla mä vaan väistelen sitä aloittamista edelleen. On vaan niin vaikeaa, niin vaikeaa. Tämä on ihan puhtaasti omasta motivaatiosta kiinni, tiedän. Sitä ei ole, enkä löydä sitä mistään.

Toisinaan edelleen tuntuu siltä, että päivän ensimmäinen ruokailu tavallaan vaan herättää ruokahalun ja sen jälkeen pitäisi olla syömässä kokoaika. Onneksi olen vastustanut sitä jatkuvaa syömistä ja on päiviä kun mahanmurina ei ole häiriöksi asti. Yleensä jos on pahantuntuinen näläntunne niin juon vaan vettä niin kauan, että muka helpottaa, vaikkakin vain hetkeksi. Yleensä mä vaan sitten elän sen kanssa ja edelleen opettelen tätä uutta rytmiä. Muistin, että tähän pääsisi paljon helpommin sisään.


17.2.2024: Käytiin eilen katsomassa Luottomies -elokuva. Se alkoi kello 18 jälkeen, joka siis tarkoittaa sitä, että mä en voinut elokuvan aikana syödä tai juoda mitään hyvää. Mutta! Mun mielestä se meni hyvin. Vaikka joka puolella elokuvasalia kuului rouskuntaa ja nenään kantautui lähimpien karkkien tuoksut niin ei, minun ei tehnyt edes pahemmin mieli.

Ainut mikä minua siellä ärsytti niin se, että ne on alkanut elokuvateattereissa jo antamaan viereisiä paikkoja ihmisille. Tai siis kun tossa koronan jälkimainingeissa jos varasi paikan elokuvateatteriin niin pystyi olemaan varma siitä, että kukaan ei ihan siihen sun viereen tule. Nyt jouduin istumaan koko elokuvan ajan epämukavasti omalla penkilläni ja selkäni tuli siitä hieman kipeäksi. Höh. Ehkä täytyy vaan jatkossa olla menemättä ensi-iltoihin, kerta ei tahdo ketään ylimääräistä viereensä.

Mutta se siitä. Tänään on lauantai, joka tarkoittaa herkkupäivää! Mä olen jostain syystä odottanut tätä tosi paljon, joka viittaa siihen, että mä olen aika perso herkuttelulle. Käsi ylös yllättyneet! Mä olen koko viikon haaveillut sipseistä ja dipistä. En edes normaalisti ole kermaviilidipin kuluttaja, mutta nyt olen semmoista koko viikon miettinyt. Täytyyköhän tänään ostaa? Illalla, ehkä menee yön puolelle, voisin katsoa Putouksen uuden jakson ja herkutella. Ehkä ottaa muutaman lonkeron? Ai, ai. Tiedättekö kun pitkästä aikaa herkkupäivä tuntuu joltain?

Kommentti näin jälkikäteen: Lauantait tuntuu edelleen mukavilta, ehkä viikon parhaimpia päiviä. Vaikka toi paastoaminen ei tuota ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, niin onhan se nyt mahtavaa palkita itsensä yhtenä iltana viikosta herkuttelemalla jotain hyvää ja vielä jälkeen kello 18! Mä olen kylläkin paljon miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että ei joka viikko tarvitsisi herkutella, mutta en ole päässyt sen ajatuksen kanssa vielä kovin pitkälle. Lauantaina vaan herää himot ja silloin on pakko syödä jotain hyvää. Ei välttämättä sipsiä tai karkkia, koska olen kerran juhlistanut lauantaita myös kunnon hunaja wings-annoksella. Miettikää nyt; lapset nukkuu ja saat syödä itsesi itseinhon partaalle ihan yksinäsi. Joo, se ei kuulosta ehkä niin kivalta kun se oikeasti on.


18.2.2024: No, vietin eilen herkkupäivän. Sipsiä, dippiä, karkkia ja siihen päälle vielä hieman lonkeroa. Täytyy sanoa, että ei mulla ole nyt mitenkään onnistunut olo. Heti kun saa höllätä niin otan siitä kaiken irti. Menköön tämä vielä ensimmäisen herkkupäivän piikkiin, mutta ei tämä kyllä näin voi jatkua. No, odotin herkkupäivää tällä kertaa liikaa ja se kostautui sitten kunnon mutustelulla. Vaikka! Mä söin eilen muuten aika kevyesti. Eikö se anna anteeksi vähän? No, antaa se mun omasta mielestä ja sehän se on mikä ratkaisee. Herkkupäivä on herkkupäivä, mutta en mä halua, että siitä jää epäonnistunut olo.

Kommentti näin jälkikäteen: Näitä tämmösiä ihan överi-herkkupäiviä ei ole onneksi tämän ensimmäisen herkkupäivän jälkeen tullut. Ja mä olen myös sen ensimmäisen herkkupäivän kautta tehnyt semmosen päätöksen, että syön lauantaisin yleensäkin kovin kevyesti, jotta saan ottaa ne kalorit sitten herkuista. Vaikka sieltä tulee sitten liikaa sokeria tai liikaa rasvaa. Yksi päivä kuitenkin vain viikosta, jota mieli niin kovasti aina odottaa. Vaikka aikaisemmin sanoin tosta itseinhosta, niin ei se ole kyllä täydellinen totuus, koska mä syön herkkuja kyllä ihan hyvällä omallatunnolla.


21.2.2024: Tuota, tuota.. Eilen käytiin laivalla. Se vaati taas vähän semmoista pätkäpaastoon sopimatonta käytöstä, koska meillä oli varattu aamupala silleen aika aamusta. Siinä 7 aikaan joskus, en muista kellosta mitään kun oli niin aikainen herätys. Sen jälkeen en oikein syönytkään sitten kun vasta kotona ja sekin oli tilattua pizzaa. Tämä tapahtui ehkä 16-17 välillä ja jäikin päivän viimeiseksi ruoaksi. Tänään mä olen taas palannut ruotuun, aloin syömään kello 10 ja aion lopettaa kello 18. Noi tommoset laivareissut ja muut reissut on sitten pätkäpaaston suhteen aina vähän semmosia poikkeuksia, jotka mä itselleni sallin. Tälleen alkuun on hyvä tehdä itsellekin säännöt selväksi, jotta en sitten vaan ala rajoittamaan elämääni pätkäpaaston takia.

Kommentti näin jälkikäteen: Joo, tässä kohtaa mä loin itselleni tämmöisen säännön, että jos tulee normaalista arjesta paljonkin poikkeavia päiviä niin silloin en ole niin jyrkkä pätkäpaaston kanssa. En mä kuitenkaan reissaile päivittäin, en edes viikottain. Tämän kanssa mulla on sitten ollut semmoinen ajatus, että jos arkeen sattuu semmonen päivä, että pitää joustaa, niin otan itseltäni sitten herkkupäivän pois. Tossa kohtaa en niin tehnyt, mutta jatkossa varmaan tulen niin tekemään, jotta tulee onnistuneempi olo. 


28.2.2024: Mulla on mennyt tän pätkäpaaston suhteen hyvin, ei ole tullut mitään retkahduksia yösyömiseen ja muutenkin olen osannut pitää aikataulusta kiinni. Kun syöminen loppuu kello 18 niin syön viimeisen kerran viimeistään 17:55. Sen jälkeen pelkkää vettä. Aamuisin ei yleensä edes ole nälkä, eikä öisinkään ole ollut mitään ylitsepääsemätöntä. Tässä sen huomaa, että se yösyöminen on ollut aina vaan jotain huvikseen syömistä, eli turhaa.

Olenko mä sitten huomannut jotain muutosta? En tavallaan, mutta sitten kai kuitenkin joo. Tänään laitoin päälleni tämmöisen tummanharmaan paidan, joka on siis kylläkin iso, mutta tää kangas on jotain tämmöstä, joka esittelee kyllä kaikki muodot. Oon vältellyt tän paidan käyttämistä, koska en ole kestänyt peilikuvaani tämän kanssa. Äsken vessassa peiliin katsahtaessani huomasin, että se pahin pömpötys vatsanseudulta on hävinnyt. En usko, että puhutaan monistakaan kiloista, mutta semmoinen pöhöttynyt ulkomuoto on kai poistunut tai poistumassa. Tai ehkä vain kuvittelen, en tiedä.

Mua hirveesti kiinnostaisi taas ruveta seuraamaan painoa ja yrittää sitä tiputtamalla tiputtaa, mutta tiedän, että se on sitten vain projekti, joka tulee jossain vaiheessa päättymään. Ehkä mä vielä toistaiseksi ainakin jatkan tällä linjalla, että silmämääräisesti arvioin omaa tilannettani ja seuraan omaa jaksamista.

Kommentti näin jälkikäteen: Hyvin menee pätkäpaaston kanssa edelleen ja edelleen tarkkailen tuloksia vain silmämääräisesti. En tiedä mikä toi ajatus on ollut, että tekisi mieli alkaa taas tekemään tästä tommonen projekti, koska ei sitä ole ton hetken jälkeen enää edes ollut. En ole uskaltanut paljoa kokeilla noita kaapinperukoille unohtuneita vaatteita, mutta ehkä niidenkin aika tulee? Tuota kyseistä harmaata paitaa uskallan nykyään käyttää ihan huoletta, vaikka se edelleenkin muotojani esitteleekin. Alan vain ehkä tottumaan siihen. Tai sitten jotain muutosta on oikeasti tapahtunut ja siedän peilikuvajaistani paremmin. Jaksamista ei ole tullut mitenkään erityisemmin lisää, mutta se johtuu vain ja ainoastaan liikunnan vähäisyydestä.


4.3.2024: Tossa oli Eiran ensimmäiset yövuorot tän mun pätkäpaaston uudelleenkäynnistämisen jälkeen ja oli siis tavallaan kai hankala selvitä. En tiedä, mutta usein ennen Eiran yövuorot aktivoi mussa semmosen ylensyömisen, joka painottuu iltaan. Nyt vanhat tavat olisi halunneet ottaa vallan, mutta kieltäydyin ja selvisin. Herkkupäivänä toki sitten sorruin ja söin 2 pakettia hunajasiipiä, mutta muutoin oli kyllä ollut hyvin niukkakalorinen päivä, että en tuomitse itseäni siitäkään. Muutenkin tuntuu, että herkkupäivät on semmosia, että syön muutoin huonosti, koska haluan sitten voida herkutella muka paremmalla omallatunnolla. Silloinkin pitäisi vaan muistaa pitää fiksua ruokarytmiä. Se vaan vaatii vielä vähän harjoittelua. Ja sekin vaatii edelleen harjoittelua, että herkkupäivät ei sitten herkuttelun osalta karkaa ihan käsistä. Tän takia mä kirjaan ylös, jotta ymmärrän asiat paremmin ja kykenen sitten helpommin tekemään asioille jotain.

Kommentti näin jälkikäteen: En muistanut, että mulla on muka sen ensimmäisen herkkupäivän jälkeen joskus vielä karannut lapasesta, kuten tässä pätkässä asian ilmaisin. No, nykyään ei enää. Puhuin tossa vielä sortumisesta, vaikka kyseessä oli ihan harkittu teko. Halusin hunajasiipiä ja hunajasiipiä minä sain. En mä nykyään enää sorru asioihin vaan suunnittelen ne tavallaan etukäteen, jotta niistä jää sitten parempi mieli. Ja tossa ilmaisin ton syyn sille, että miksi näitä asioita kirjaankin ylös. Se on edelleen täysin pätevä syy ja sen takia mä kirjaan nämä nyt jo toista kertaa ylös. Pääsen muistelemaan sudenkuoppiani ja onnistumisiani, jotta niistä jää semmonen hyvä muistijälki, joka sitten palvelee paremmin pätkäpaaston jatkamisen suhteen.


10.3.2024: Nyt tuli vietettyä viikonloppu maalla. Sehän meinasi sitten sitä, että paastosta luovuttiin koko siksi ajaksi. Ja mä olen okei sen kanssa, koska mä en tosiaan halua rajoittaa elämistäni tän paaston takia. Olisihan se paasto tuollakin onnistunut, mutta mä en halua elää missään kurissa silloin kun pääsen vähän hengähtämään. Silloin kun ollaan vapaalla niin silloin ollaan vapaalla. Ruoan suhteen toi reissu oli kyllä kehnohko, koska mä selvisin perjantai-iltapäivästä sunnuntaiaamupäivään kahdella kolmioleipäpaketilla, nuudelipussilla ja paketillisella grillibalkania. Tokihan siellä tuli sitten hörpittyä olusta, mutta sitäkin lähinnä vain yhtenä iltana ja toinen päivä meni leppoisammin vain oleskellessa. Mä olen tyytyväinen, vaikka paasto ei toteutunutkaan. Nyt on taas palattava ruotuun ja sehän ei nykyään tuota enää minkäänlaista päänvaivaa.

Kommentti näin jälkikäteen: Joo, kuten jo aikaisemminkin mainitsin; silloin kun elämä ei ole perusarkea niin silloin annan itselleni luvan vähän joustaa. Mä näitä uudelleenlukiessani olen huomannut sen, että aika paljon on ollut päiviä kun olen vaan syönyt huonosti.. Vaikka kuinka unohtaisi pätkäpaaston taka-alalle niin silti pitäisi muistaa syödä fiksusti. Vaikka ihminen pärjääkin niukalla ravinnolla niin huonolla ruokarytmillä tekee itselleen vain hallaa. Tässä on siis vielä parantamisen varaa.


12.3.2024: Siistin tossa äsken hieman kuontaloani ja siinä peilin edessä ilman paitaa hilluessani olin huomaavinani, että vartalossani on tapahtunut jonkinlaista muutosta. Se ei ole suurta, mutta se on askel. Vatsanseudulla pätkäpaaston alussa oli lähinnä vaan pingottava pallo, mutta se alkaa hiljalleen muuttua enemmän ja enemmän semmoiseksi löllöttäväksi löllöksi. Oletan sen siis olevan hyvä merkki, että vatsa ei ole kokoaika ihan pingottunut. Ei sen pidä siis jäädä löllöttäväksi löllöksikään, mutta ihan selvästi näyttää siltä, että jotain tämä pätkäpaasto taas saa aikaan. Nyt pitäisi vielä löytää se motivaatio kunnon liikuntaan, että saisi sitten vielä tuon löllötyksenkin kuriin.

Kommentti näin jälkikäteen: No, siis.. Mä myös nukun ilman paitaa ja kun juon paljon vettä niin joudun iltaisin vielä vessassa pariin kertaan juoksemaan, ja silloin yleensä tulee myös katsottua omaa sivuprofiiliaan. Kyllä, mä olen aika varma, että muutosta on tapahtunut. Ja kyllä, se ei ole vielä kovin valtavaa, mutta se on jonkinlainen alku. Se on semmoinen alku, joka motivoi jatkamaan. Vaan kun se motivaatio ei riitä jatkamista pidemmälle, kuten esimerkiksi liikunnan lisäämiseen, jota tässä kokoaika harmittelen.


Tässä oli tältä erää nämä kaikki päiväkirjamerkintäni tämän paaston osalta. Kai siinä oli aika paljon toistoa, mutta toistoa tämä nyt vaatiikin, jotta saan tämän semmoiseksi arkipäiväiseksi. Haluan täysin eroon siitä tunteesta, että tämä olisi vain jonkinlainen vaihe. Se nimittäin aikaisempien epäonnistumisien jälkeen tuntuu vieläkin vaiheelta, joka tulee ehkä jossain vaiheessa päättymään. Mä haluan pätkäpaaston osaksi mun elämää. Mä haluan, että asiat tapahtuu luonnostaan; ruokailujen aloitus, lopetus ja kaikki nää ylimääräiset säännöt myös. Haluan myös tosiaan, että herkkupäivien semmoinen ihmeellisyys normalisoituisi, jotta niitä ei tarvitsisi välttämättä joka viikko viettää. No, tätä on vasta hieman päälle kuukausi takana, joten ehkä mulla ei ole vielä mikään kiire mihinkään. Josko aika olisi tähänkin se oikea lääke?

No, niin tai näin. Älkää edelleenkään pelätkö, että tästä pätkäpaastosta tulee blogiini liian toistuva teema. Kirjottelen tästä vain jos siltä tuntuu ja nyt tuntui. Ehkä seuraava merkintä on jotain muuta?

Terveisin,
Vesa-Matti

⇝ Putous 16. tuotantokausi | Sketsihahmot #7

Nyt olisi aika viimeisen Putous-merkinnän, koska se on nyt ohi. Ehkä mulla tämän merkinnän jälkeen löytyy taas aikaa ja motivaatiota kokeilla kirjoittaa jotain muutakin. Viime merkinnässä taisin kirjoittaa, että olin silloin juuri sammuttanut The Sims 4 -pelin ja tokaisin vielä, että yritän olla käynnistämättä sitä heti uudelleen.. No, käynnistin sen hetimiten uudelleen. Tiedättekö kun joku hurahdus alkaa niin sille on hyvin vaikea löytää loppua, ellei se tule luonnostaan. En onnistunut itseäni pakottamaan, vaikka olisin halunnut tuhlata aikaani johonkin viisaampaan. Tällä hetkellä The Sims 4 on ollut kiinni varmaan 12 tuntia, eikä mulla ole toistaiseksi edes mielenkiintoa sitä avata.

Näihin Putous -merkintöihin näköjään kuuluu jo toi ensimmäinen pätkä tosta The Sims 4 -hurahduksesta. Mutta toivottavasti tällä hetkellä tilanne on kuitenkin niin, että molemmat, Putous ja The Sims, on menneisyyttä.

No, käydään läpi tätä itse aihetta, ettei luikahda täysin käsistä tämä.


Mun täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että VV Lahtinen teki paremman finaalishown kun mitä kilpakumppaninsa. Se ei kuitenkaan riittänyt siihen, että siitä olisi tullut parempi hahmo. Mutta tavallaan mua sitten taas ärsyttää se, että VV:n show oli sen takia parempi, että se yritti varastaa voiton sillä, että siitä olisi tullut enemmän ja enemmän Köpi Kallio. Mua olisi vallan paljon ärsyttänyt kyllä siinä kohtaa jos tämä VV "Köpi Kallio" Lahtinen olisi voittanut sen vain ja ainoastaan tällä kortilla. Mutta onneksi! Onneksi ei päädytty siihen.

Voitto meni kuitenkin oikeaan osoitteeseen, vaikka Matti McConaughey alisuoritti mun mielestä finaalilähetyksessä. Muutoinhan se oli heittämällä kauden paras hahmo. Jotain hassunhauskaahan tohon finaalijaksoon oltaisiin Matilta kaivattu, mutta sieltä tuli vain joku ei-niin-hauska lauluosuus. En varsinaisesti pitänyt yhtään. Joo, se näyttelijä osaa laulaa ja sillä kai yritettiin nyt tuoda Mattiin jotain uutta kulmaa, mutta mulle se ei varsinaisesti toiminut. Jos finaalilähetyksen perusteleella oltaisiin voittajaa lähdetty hakemaan niin Matti olisi ikävä kyllä jäänyt kakkoseksi.


No, nythän se on tämä kausi tosiaan paketoitu. Ei tarvitse hetkeen taas kirjoitella vain ja ainoastaan Putous -aiheisia päivityksiä. Mä haluan ehkä seuraavaksi kertoa teille pätkäpaastosta.. Vai onko se väärin? Musta tuntuu, että tää blogi on nyt mennyt tämmöseksi muutaman asian jauhamiseksi ja pätkäpaasto on yksi niistä aiheista, joita en haluaisi täällä kokoaika pakottaa.. Mä olen kuitenkin pitänyt päiväkirjaa mun ylä- ja alamäistä tän pätkäpaaston suhteen, joten ne voisi olla kiva kirjata tänne ylös, jos vaan saan luvan teiltä? Jos vielä yksi postaus tämmöstä ei-niin-kiinnostavaa ja sitten kokeilen taas keksiä jotain muuta? Jooko?

Terveisin,
Vesa-Matti

⇝ Putous 16. tuotantokausi | Sketsihahmot #6

Tuota, tuota.. Mulla on edelleen hyvin syvä The Sims -kausi meneillään, joten sen takia tämä blogi on fiksujen päivitysten osalta hieman tyhjillään. Nää Putous-merkinnät on helppo tehdä nopeasti ja näitä on kiva tehdä, että nyt toistaiseksi ollaan menty vain näillä. Viime viikolla jo väitin, että The Sims -kausi alkaisi olemaan ohi, mutta ei se sitten alkanutkaan olemaan ohi. Jotenkin olen ollut täysin koukussa. Nyt sammutin The Sims 4 -pelin ja yritän olla käynnistämättä sitä ihan heti uudelleen. Katsotaan miten miehen käy.

Mutta tosiaan, sitä Putousta käsittelemään taas. Sketsihahmokilpailu etenee hyvällä mallilla, koska finaalissa on kaksi omaa lemppariani. Ja tiedän jo voittajankin, mikäli on studioyleisöä uskominen. Käydään kuitenkin läpi.


Rekka-Liisa sieltä onneksi putosi nyt. Hyvä! Jakson esiintyminen ei tuonut hahmoon mitään uutta kulmaa ja se edelleen jatkoi mun tylsistyttämistäni. Hahmo oli alusta asti yksi kauden huonoimpia, joten olen kovasti yllättynyt siitä, että oli edes semi-finaalissa. Loppuun asti pelkäsin, että tämä olisi jatkanut finaaliin ja sieltä olisi taas pudonnut joku oikeasti hyvä hahmo. Jos mä olisin joku tommonen yhdistelmäajoneuvonkuljettaja niin olisin ehkä hieman loukkaantunut siitä mimmoisena ne esitettiin tossa edellisessä jaksossa. Naisia ja ruokaa kuolaavia miehiäkö ne vain on? Joo, huumoriahan se on, mutta aika stereotypisoivaa, joka ei muhun ainakaan uponnut.

VV Lahtinen ei myöskään vakuuttanut jakson esiintymisellään. En nauranut, en edes hymyillyt. Hahmo vaikuttaa jo hyvin nähdyltä. Olisin ehkä toivonut, että tää hahmo ois jatkanut sillä itsensä löytämisen tiellä ja olisi taas esitellyt jonkun uuden tyylin tai jotain. Tommonen normaali teinisuhdepätkä ei toiminut mulle. Hahmossa olisi ollut potentiaalia muuhunkin, mutta nyt sitä ei osattu hyödyntää.

Näillä puheilla on helppo tietää kauden voittaja. Matti McConaughey jatkaa voitokkaalla tiellään ja onnistui jälleen kerran tarjoamaan sketsihahmojen osalta illan ainoat naurut. Hahmon tarina menee eteenpäin ja se on mun mielestä edelleen tärkeää sketsihahmoissa. On aiemminkin puhuttu Riitta Väisäsestä ja kun se on vieläkin mukana ja asian eteen tehdään jotain, niin se kertoo tosiaan hahmon tarinaa. Hahmon virnistely on edelleen hauskaa. Sekin on vieläkin hauskaa, että tää hahmo elää taustallakin. Taisin mainita jo viime kerrallakin, että muut hahmot katoaa kun kamera ei ole kohdistuneena heihin, mutta Matin toilailuja voi seurata vaikka se jäisi taka-alallekin. Melkein väittäisin, että tässä on yksi kaikkien aikojen parhaimpia hahmoja.


Matti tosiaan sai äänestystuloksia julkistaessa yleisönkin hurraamaan eniten. Ihmettelen suuresti jos tässä ei ole kauden voittajahahmo. Mun on mahdoton kuvitella, että VV Lahtinen tekisi finaalilähetyksessä jotain joka saisi sen menemään Matin ohi. Eli voidaan käytännössä jo kruunata Matti kauden voittajaksi! Liki täydellinen hahmo.

Terveisin,
Vesa-Matti

⇝ Putous 16. tuotantokausi | Sketsihahmot #5

Minä, suuri hurahtaja, olen tällä hetkellä taas koukussa The Sims 4 -peliin. Käytän kaiken vapaa-aikani siihen. Alkaa kyllä jo hiljalleen vaikuttaa siltä, että kausi alkaisi kohta puoliin olemaan ohi, koska tulee semmoisia pieniä tylsistymisen merkkejä jo. On jäänyt kaikki muu tekeminen vähän retuperälle tämän kauden takia, mutta kokeillaan nyt kirjottaa kuitenkin tämä Putous -merkintä pois kuleksimasta.

Käydään suoraan hahmojen kimppuun:


Rekka-Liisa pitää edelleenkin huonoimman hahmon paikkaa. Edelleen jaksan ihmetellä, että millä ihmeellä tämä sinnittelee edelleen mukana? Jakso ei mun mielestä tuonut tämän hahmon tarinaan yhtään mitään lisää, joten voisko tämä jo tippua?

Nolo iskä Aki sen sijaan tippui pois. Olihan tämäkin nyt aika kehno suoritus loppujen lopuksi, mutta silti parempi hahmo kuin esimerkiksi yllämainittu. Sen verran tylsistyttävä hahmo kuitenkin tämäkin, että en edes muista sen suoritusta edellisestä jaksosta, vaikka ei siitä ole kuin muutama päivä kun se tuli.. Hups?

VV Lahtinen jatkaa myös tasaista suorittamista, eikä säväyttänyt jaksossa mitenkään. Mun mielestä toi sen osuus tosta edellisestä jaksosta oli muutenkin niin ennalta-arvattavasti, että melkein jopa tylsistyin. Tietovisa, jossa tottakai on yksi hahmo, joka saa vahingossa vain oikeita vastauksia. Toi tietovisajuttu oli muutoinkin ehkä tän sketsihahmokilpailun surkeinta antia. Ville-Valtteri alkaa olemaan mun mielestä jo aika nähty hahmo, ikävä kyllä.

Matti McConaughey jaksaa kyllä edelleen naurattaa. Mä oon alkanut tässä kohtaa miettimään, että ehkä se ei olekaan pokan pettämistä se sen hahmon virnuilu? Se taitaa kuulua siihen hahmoon. Ehkä Nicklas on alun repeilyjen jälkeen päättänyt, että se on sille hahmolle ominaista. Mutta siis tämä hahmo! Vaikka tietovisailu oli mitä oli, niin Matti kyllä kasvoi hahmona siinäkin. Mä en tiedä menikö multa jotain ohi, mutta se kun sillä oli se joku lehtiö siinä kokoaika ja se vissiin teki jotain muistiinpanoja, väijyi kaikkea ja virnuili, nauratti mua. Se ei ole hahmo, joka vaan istuu paikallaan, vaan se hahmo tekee kokoaika jotain. Muut hahmot häviää siinä kohtaa kun jutellaan toiselle hahmolle, mutta jos Matti näkyykään ruudussa niin se varastaa shown hääräämällä omiaan. En tiedä, mutta tämä hahmo on kyllä aivan loistava!


Olen kyllä kovin ihmeissäni jos Matti ei ole tämän kauden voittaja. Se on ehdottomasti parhaiten kasvanut hahmo, naurattavin hahmo ja yksinkertaisesti paras hahmo tällä kaudella. Kertoo kasvusta siis se, että tämä hahmo alotti mun listauksella kolmannen putoajan paikalta, mutta on noussut sieltä suosikiksi.

Matin ja VV Lahtisen välillä on niin pitkä välimatka, että mun on hyvin vaikea edes kuvitella, että Lahtinen tätä hahmona tulisi enää voittamaan. Ainakaan mun listauksissani. Se miten äänestäjät äänestää on sitten aivan eri asia, mutta edelleen toivon ihmisten äänestävän hahmoja eikä näyttelijöitä.

Terveisin,
Vesa-Matti

⇝ Putous 16. tuotantokausi | Sketsihahmot #4

Semmonen jakso sitten tällä kertaa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan katsoin ihan suoran lähetyksen, vaikka sillä nyt silleen niin merkitystä olekaan. Nautiskelin tossa Putouksen aikana yhden lonkeron ja avasin juuri toisen, mutta mulla alkaa olemaan jo hiprakka? Toi pätkäpaasto tekee ilmeisesti jotain toleranssille. Tänään on herkkupäivä, joten sallin itselleni nyt muutaman lauantaijuoman. Sipsiä. Vähän karkkiakin. Hitto..

Joo, mun ei pitänyt tuoda tota pätkäpaastoa tähän. Mut se on vissiin vähän sama ku jos ois vegaani; Se nyt pitää vaan aina mainita.

Mutta palatakseni Putoukseen ja sketsihahmoihin! Hienoa ihmiset, äänestitte hyvin pitkälti oikein tällä kertaa. Mä olin ihan varma, että Baby Burn ei tänään putoa, koska kun sen vuoro tuli niin yleisö hurrasi ehkä koviten. Tavallaan oisin kuitenkin halunnut, että Rekka-Liisa olisi mennyt, mutta on tämä näinkin hyvä. Käydääs vähän läpi:


Rekka-Liisa tosiaan olisi saanut mun puolesta tippua. Se on vaan kertakaikkisesti ehkä yksi surkeimmista hahmoista koko Putous-historiassa. Anteeksi vain. Se on liian.. Liian.. Liian tommonen. Liian oikea ihminen ja liian vähän sketsihahmo. En ole nauranut kertaakaan, enkä oikein jaksa edes keskittyä katsomaan ohjelmaa silloin kun toi hahmo on ruudulla. Tän illan esiintyminen sai taas myötähäpeän paikalle ja huvittuneisuuden kaikkoamaan.

Baby Burn se sitten tipahti tänään tosiaan, hyvä niin, vaikka ei tosiaan kaikista ideaalein tilanne siltikään. Illan jaksossa tämän hahmon esiintyminen selvitti mulle kyllä, että hahmoa ei ole suunnattukaan aikuisille, vaan sillä yritettiin kalastella lapsien ääniä. Saako lapset edes äänestää? No, ehkä lapsiperheiden ääniä. Ja siis onhan meilläkin tässä lapsiperhe, mutta mä katson toistaiseksi Putousta yksin ja tämä hahmo ei mun Putoukseeni kuulu. Mä en nauranut tälle hahmolle kertaakaan, en koko kauden aikana. Sen takia se ei ollut minun mielestäni hyvä sketsihahmo.

Nolo iskä Aki olisi ihan hyvin myös voinut jo poistua. Tässä hahmossa oli hauskaa vain ensiesiintyminen ja sen jälkeen se on ollut tiukkaa alamäkeä. Harmi, koska mä olisin halunnut pitää tästä hahmosta. Tän illan esiintyminen tarjoili vaan uuden pettymyksen tämän sketsihahmon matkalle, koska mua ei siis naurattanut laisinkaan. Chiliä suuhun, chiliä silmään ja chiliä pikku-Akille.. Ei silleen mitenkään erityisen hauska juttu.

Tässä kohtaa ihmiset on tällä viikolla VV Lahtinen! Mitä ihmettä, te kysytte? Uskalsinko minä oikeasti tiputtaa Köpi Kallion hahmon pois ykköspaikalta? Kyllä, helposti. Tässä ei mennä siis siihen laisinkaan, että tämä hahmo olisi ollut huono, ei. Ei tämä huono ole. Vaihtuvasta tyylistä puuttui tällä kertaa se semmonen täydellinen yllätysmomentti, mutta eihän sitä voi enää toiste tullakaan. Tätä tää nyt ilmeisesti vaan on sitten loppuun asti. Tää hahmo on kaikessa hauskuudessaan hauska ailahtelevine mielineen, mutta tässä on vaan semmoinen ongelma, että..

Matti McConaughey on ihan hemmetin huvittava hahmo. Mä luulen, että se on pitkälti ton näyttelijän oman pokan syytä, että mua aina naurattaa tää hahmo, mutta se nauraminen on paljon enemmän kun mitä monet muut näistä hahmoista on saanut aikaan. Ja onhan tää nyt siis muutenkin toimiva hahmo. Jos pitäisi olla jotenkin tiukka linja tässä arvostelussa niin kai toi näyttelijän oman pokan pettäminen jokaisessa lähetyksessä olisi huono asia, mutta onneksi arvostelen näitä pääosin oman huvittuneisuuteni pohjalta. Tässä taitaa kuitenkin olla kauden voittaja, koska en usko tämän enää kompastuvan mihinkään. Illan esiintyminen oli hauska, pokan pettäminen oli hauska ja se, että se sai myös juontajan pokan pettämään oli hauska.


Ajatelkaapas semmonen sketsihahmo, joka perustuisi siihen, että sen pokka ei pidä! Olisiko se sitten ehdotonta voittaja-ainesta? En tiedä. Voi olla, että pokan pettämisen pitää tulla luonnostaan, jotta se voi olla hauskaa. No, niin tai näin, tässä oli taas tämän viikon mietteet hahmoista. Kiitos äänestäjille oikeasta suunnasta ja pitäkää se! Pelkäämpä vaan edelleen fanaattisten Köpi-fanien vievän VV:n voittoon väkisin, vaikka ei se siis mikään pettymys olisi hahmon puolesta. Antakaa kuitenkin Nicklakselle mahdollisuus!

Terveisin,
Vesa-Matti

⇝ Logomaani?

Mä loin itselleni uuden Instagram-tilin! Halusin ruveta esittelemään tekemääni grafiikkaa, varsinkin tekemiäni logoja. Siellä ei ole vielä montaa seuraajaa, enkä ole kovinkaan hyvä markkinoimaan itseäni. Tää blogi on oikeastaan ainut paikka johon uskallan itseäni missään määrin pakottaa, joten tänne tämä linkki on hyvä jakaa.

Mä en tokikaan pakota ketään menemään ja seuraamaan mua, mutta niin saa tehdä jos siltä yhtään tuntuu. 

⮕ Logomaani ⬅

Henkilö, joka on häiriintyneesti viehtynyt logoihin ja niiden suunnitteluun.

Tilin nimeksi piti alunperin tulla logofiili, koska se olisi ollut mielestäni parempi vaihtoehto. Loin tilin Instagramiin sillä nimimerkillä ja Instagram-sovellus mun puhelimessa ja verkkosivu mun koneella sekosi jotenkin ihan täysin. Siinä rupesi vaan ilmoitukset pomppimaan, enkä saanut niitä rauhoittumaan. En meinannut ensin päästä edes nimimerkkiä vaihtamaan, mutta onneksi se lopulta onnistui. En tiedä onko toi -fiili jotenkin estetty siellä vai teinkö vaan jotain pahasti väärin, mutta se ei ikävä kyllä tosiaan onnistunut.

Logofiili -nimimerkistä annan täydet pisteet pikkuveljelleni, joka sitä Facebookissa minulle ehdotti. Se olisi kuvastanut hyvin outoa tapaani puuttua muiden logoihin. Mä tiedän meinaan paljon logoja, jotka mä vaihtaisin heti jos minulla olisi vain valta siihen. Tarvitseeko edes mainita Iittalan uutta logoa?

Tutkin asiaa ja logofiili itseasiassa on ihan oikea termi ja mä olisin täyttänyt myös sen oikean termin kriteerit. Logofiilit nimittäin rakastavat sanoja, jos MTV uutisia on uskominen. Mä en voi sanoa, että mulla olisi sanoja kohtaan mitään palavaa rakkauden tunnetta, mutta kyllä minä sanoilla kikkailusta tykkään. Mä kuitenkin kirjoitan aika paljon niin kyllä sanat aika usein on mun päässäni.

Öö, no, logofiili piti siis kuitenkin kuopata, koska Instagram ei jostain syystä ainakaan silloin sitä hyväksynyt. Ei se sitä kieltänyt, mutta ei vaan antanut sen toimia.

Mietin, että haluan kuitenkin ympätä nimeen sanan logo. No, aika nopeastihan se sitten välähtikin aivooni; Logomaani! Jos joku on joskus katsonut Pasila -animaatiota, niin siinä on jakso, jossa puhutaan pyromaaneista ja -fiileistä. Kai niistä puhutaan muuallakin, mutta toi jakso aina palaa mieleen kun joku mainitsee maniat ja filiat. Jos en saa käyttööni logofiiliä niin kokeillaan logomaania, joka sitten menikin heittämällä läpi ilman mitään sekoiluja.

Toi kuvaus tuli sitten kun tutkin miten kuvaillaan pyromaania. Wikipediasta löytyi heti pätkä:

Pyromaani

Tuhopolttaja, henkilö, joka on häiriytyneesti viehtynyt tulipaloihin ja niiden sytyttelyyn

Pientä muokkausta omaa käyttöä varten ja hupsista vain, täydellistä, eikö totta?

No, niin tai näin, jos minun grafiikkani kiinnostaa niin suosittelen ottamaan tuon tilin Instagramissa seurantaan. Ja siis mulle saa sinne lähettää myös ideoita! Jos joku haluaa vaikka oman logon, niin mä olen enemmän kuin innoissani toteuttamassa sitä jos vain pyydetään. Rahaa mä en ainakaan alustavasti pyydä, koska mulla ei ole sellaista itseluottamusta vielä. Tavallaan siis ainakin alkuun poljen vähän logomarkkinoita, vaikka niin en haluaisi missään nimessä tehdä. Jostainhan se on lähdettävä liikkeelle, kaiketi.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Logomaani (@logomaani) jakama julkaisu

Tässä on nyt yksi siellä julkaistu logo. Josko tämä houkuttelisi juuri sinut tilaamaan tämän uuden mahtavan Instagram-tilin?

Terveisin,
Vesa-Matti