3. Mahdollinen kasvun paikka

Taas on väsätty pizzataikina huomiseksi. Kokeilin tällä kertaa lisätä siihen taikinaan muutaman teelusikallisen jotain kaupasta löytyvää valmista pizzamausteseosta. Kokkiohjelmia paljon kuluttaneena ja edelleen kuluttavana mun täytyy kyllä sanoa, että en yleensä suosi mitään valmiita mausteseoksia, mutta nyt piti mennä sieltä missä aita on matalin, koska.. No, ei siihen oikeestaan ole syytä, joskus vaan voi tehdä niin. Ja toisaalta, se mausteseospussi ei ainakaan sanonut, että se sisältää mitään muuta kun neljää tai viittä eri maustetta, joten se on varmasti ihan ok.


Mun oli vaan pakko nyt alottaa tää merkintä jotenkin, ja toi nyt oli ensimmäinen mitä tuli mieleen.. Tällekään päivälle ei siis ole silleen mitään sen kummallisempaa. Kirjoitellaan taas vaan omaksi huviksi. Kokeillaan vaikka ihan sitä tekniikkaa, että kirjotellaan sitä mitä sylki sormiin tuo.. Taas mä käytän tätä sanontaa, mutta edelleenkään se ei kuulosta sopivalta. Kirjoittaessa ei vaan voi käyttää ilmaisua "mitä sylki suuhun tuo", vaan sitä on pakko hieman muokata jotenkin ja se taipuu aina tohon. Toisaalta toi on ihan hauskakin, jos sitä ei ota niin vakavasti.

Musta olis hirveen kiva oppia käyttämään suomenkieltä siten miten Juha Vuorinen sitä käyttää. Se saa ihan arkipäiväiset asiatkin välillä muutettua silleen jotenkin tosi hauskoiksi. Tai siis.. Hmm, Vuorinen on niin taitava sanoilla leikkijä, että siitä voi olla jo hieman kateellinenkin. Kai toi mun "sylki sormiin tuo" on jotain semmosta kikkailua, jota siis haluaisin viljellä enemmänkin. Pitäisi kai vaan vieläkin rohkeammin pyrkiä kehittämään itseään kirjoittajana.

Blogia kirjoittaessa ei vaan usein tule käytettyä mitään semmosia sanontoja tai mitään, mitä voisi silleen kivasti muokkailla tai millä voisi jotenkin kivasti leikkiä. En edes tiedä miten saisin lisättyä semmosia tänne, koska se ei sitten taas ole niin paljon mua.. Ihmeellisiä asioita sitä miettiikin.


No, asiasta kukkaruukkuun, tai johonkin.. Mä oon huomannut, että jotenkin me Eiran kanssa keskustellaan syvemmin asioista kun ollaan saunassa. En tiedä mikä sen tekee, mutta yleensä siellä syntyy ne parhaimmat keskustelut meidän välillä. Niin tapahtui eilenkin.

Mietittiin nimittäin semmosta asiaa, että miten isoja kulttuurieroja on ihan sukujenkin välillä. En tiedä onko kulttuuriero oikea sana tähän, mutta käytetään sitä nyt. Siis ihan silleen, että meidän puoli suvusta ei vaikuta siltä, että niitä kiinnostaisi meidän uusi arki, kun taas Eiran puoli suvusta on kokoaika jollain tapaa yhteydessä, ja tahtoo tietää mm. lapsen kuulumisia.

En ehkä kuitenkaan väittäisi, etteikö mun puolta suvusta kiinnostaisi, mutta me ei jostain syystä koskaan näytetä asioita ulospäin. Me ei kysytä suoraan, vaan me yritetään onkia tietoa kaikilta muilta. Mä syyllistyn tähän itsekin valitettavan usein. Se olis ihan hyvä kasvunpaikka itselläkin, että oppisi olemaan paremmin yhteydessä asianomaisiin, eikä aina vaan kaikkiin muihin, jotka saattaisi jotain tietää.

Meillä vaan ei oo koskaan ollut sellasta.. Hmm, "mitä sulle kuuluu"-meininkiä, vaan aina päätellään se jostain miten ihminen milläkin hetkellä käyttäytyy. Me aikalailla vaan luullaan tietävämme. Ja nykyään se sitten on juurikin ajautunut siihen pisteeseen, että kysellään aina mutkan kautta, että miten jollain toisella menee, jotta voidaan edes jotenkin tehdä jonkinlaisia johtopäätöksiä..

Nää on tämmösiä asioita mitkä on noussut nyt pintaan, kun on tämä uusi tulokas tässä ja tahtoisi vain koko maailmalle näyttää, että on onnellinen. Mä ymmärrän aika paljon enemmän nyt mun pikkuveljen taannoisia tuntemuksia, kun kukaan sukulaisista ei koskaan käynyt, vaikka olisi ollut lapsen synttärit tai jotain vastaavaa. Mua harmittaa melkein joka päivä, että ei kukaan käy. Ei niinkään itseni puolesta, mutta olisi kiva jos lapsikin tutustuisi sukulaisiinsa. Ja tässä palataan taas minuun itseenikin, koska enhän minäkään koskaan missään käy. Yrittänyt olen kyllä aina synttärijuhliin vähintään päästä, mutta onhan sekin aika vähän loppujen lopuksi. Ja miten tätä tälläistä lähdetään sitten muuttamaan? No, olenhan mä oppinut olemaan ilman tupakkaa ja saanut painoakin pois muutoksilla, joten eikai nyt taas jonkun uuden vielä tärkeämmän asian opettelu voisi olla paha?

Ja siis joo, iso vaikuttava tekijä tällä hetkellä on korona ja sen tuottamat rajoitukset. Mutta tällein kun täällä mökkihöperöityy, niin asiat saavat hyvin valtavat mittasuhteet. Pienikin asia alkaa jotenkin tuntua ylitsepääsemättömältä.

Mutta mä tiedän myös sen, että meidän suvussa on semmonen, voidaanko sanoa mentaliteetti, että "jos toi ei käy täällä, niin en minäkään käy siellä". Mä en haluaisi itse sitä jatkaa, mutta ikävän usein se jostain tulee alitajuntaan ja estää kaiken toiminnan. Jotenkin kai katkeroidutaan vaan niin nopeasti sitten kaikesta. Miksi? Hyvä kysymys.

Kenenkään ei nyt kannata luulla, että ollaan täällä puhuttu kenestäkään pahaa. Me ollaan puhuttu yleisellä tasolla, että miten erilaisia sukuja on olemassa. Tai eihän meillä ole kosketusta kun kahteen erilaiseen, mutta pakkohan niitä on olla paljon vielä lisääkin. Se oli ihan mielenkiintoinen kela, pakko sanoa. Ja on näköjään edelleen. Ja se näköjään kirvoitti kirjottamaan tämmösen katkeralta kuulostavan merkinnän, jonka kai jotenkin toivoisi muuttavan omia käyttäytymismalleja. Mä hyvin usein olen miettinyt näitä asioita ihan itseksenikin ja aina päättänyt, että "nyt minä muutun", mutta mitään ei ole koskaan tapahtunut. Eihän sen muutoksen tarvitsisi edes iso olla, mutta silläkin voisi olla elämänlaatua parantavia vaikutuksia. Mahdollisesti ei vain oman, vaan myös muidenkin. Mene ja tiedä.

En tiedä olisiko tässä sitten jotenkin jotain pohjaa sille, että minkä takia mä rakastan joulua niin paljon? Mä haluaisin olla enemmän tekemisissä läheisten ihmisten kanssa, mutta arjen keskellä sitä ei muka jotenkin ehdi – tekosyitä nyt löytyy aina. Sitten tulee joulu, joka jotenkin on lapsesta asti ollut semmonen perhejuhla, niin sitten sitä saa edes kuukauden, päivän tai edes pari olla mahdollisimman paljon tekemisissä mahdollisimman monen läheisen kanssa. Miksei joulu voi olla aina? Tai jotain..

Nyt on toistaiseksi vielä lähes pakko käyttää syynä koronaa, mutta toivon, että jotain muutosta itsessä tapahtuu koronan jälkeen. Toivottavasti semmonenkin aika vielä kuitenkin koittaa.. Ja kun tosiaan on tarkoitus sitä asuntoa alkaa sieltä Hyvinkäältä etsimään, niin toivon joidenkin asioiden muuttuvat edes viimeistään silloin, kun Hyvinkäälle takaisin päästään.


Nämä oli tämmösiä nämä ajatukset. Mä toivon, että tää ei itsellä jää "vaan kirjoitukseksi", vaan että tästä olisi oikeasti jotain apua ymmärtämään joitain asioita uudella tavalla. Ja että joistain ikivanhoista toimintamalleista pääsisi jotenkin eroon. Ainakin voin sanoa tiedostavani epäkohtia, joten eikö se ole jo aika hyvä lähtökohta?

No, tää luukku nyt oli tämmönen syvällisempi kela ehkä.


Ensimmäiseen luukkuun oli tullut kommentti, jossa toivottiin mun kokeilevan tehdä piparkakkujäädykettä, ja sitä tullaan mahdollisesti jossain luukussa tänä vuonna kokeilemaan. Toivon kovasti, että siitä herää semmonen "tälleen tästä vähän muokkaamalla tästä saisi vieläkin paremman"-elämys, koska mä rakastan niitä hetkiä kun luulen osaavani parantaa tai korjata jonkun toisen reseptiä. Ja ehkä sen takia mä myös pidän hyvin paljon siitä, että mua välillä haastetaan kokeilemaan uutta ja tuntematonta. Kiitos siitä vielä! Nyt ei enempää.

Terveisin,
Tekko