6. Vauva sai nimen!

Ensimmäisenä; oikein hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle! Meille tää päivä ei ole kerennyt olla yhtään Suomen itsenäisyyden juhlimista, vaan meillä on ollut ihan omat kemut. Mehän juhlittiin siis sitä, että meidän poika sai tänään nimen!

Siihen ns. päätilaisuuteen ei päässyt läsnä olemaan tosiaan meidän lisäksi kun kummit ja pappi. Ja sitten oli tietenkin suvulle järjestetty mahdollisuus osallistua tapahtumaan etänä. Ja käsittääkseni etäkatselijoita oli ihan mukavasti, että sikäli kaikki halukkaat pääsivät paikalle.

Pappia oltiin ohjeistettu siten, että kahville ei saa jäädä, mutta kaikki muut vieraat jäi vielä kahville ja oikeastaan olemaan lähes koko päiväksi. Toki tuli vielä lisääkin vieraita, mutta en mä kyllä nähnyt, että tässä oltaisiin mitenkään portaitetusti toimittu.. Toisaalta, ei se missään vaiheessa ihan mahdottomasti yli 10 hengen mennyt.. No, kukaan ei ainakaan sanonut olevansa kipeä, eikä kukaan näyttänyt sairastavan mitään. Riski toki on oireettomaankin kantoon, mutta no.. Nyt kävi näin.


Meidän poikahan sai kasteessa parhaan mahdollisen nimen, koska siis me oltiin se Eiran kanssa yhdessä saatu sovittua. Mun mielestä kummallekaan ei ehkä jäänyt mitään hampaankoloon.. Ei ainakaan mulle, enkä usko Eirastakaan. Mutta nimihän on kaikessa komeudessaan Max Venni Antero.

Nimikyltistä ei onnistunein kuva. Kahvinkeitin taustalla tekee kuvasta kyllä hieman päänsärkyä aiheuttavan. Hups.

Harvoin näitä nimiä varmaan sen enempää availlaan kenellekään, mutta mulla on nyt hyvä mahdollisuus tässä.

Nimi Max oli mulle itseasiassa ihan selvä. Se on ollut mulle selvä lähes koko mun elämän, koska mä olisin joskus halunnut olla Max. Mutta koska olen Vesa-Matti, enkä siitäkään nimestä luopuisi mistään hinnasta, niin Max oli säästettävä johonkin todella tärkeään hetkeen. Mikä olisi ollut tätä tärkeämpi hetki? Ei mikään. Mä olen hyvin kiitollinen siitä, että Eira ei missään vaiheessa ollut nimeä vastaan, vaan hyväksyi sen oikeastaan lähes siltä seisomalta. Max oli joskus iso osa mua, mutta nyt se on vieläkin isompi.

Venni taas oli oikeastaan Eiran ehdotus, mutta todella hyvä ehdotus olikin. Mä jopa välillä käänsin sen mielessäni Venni Max Anteroksi, mutta eihän se nyt olisi mitenkään edes toiminut niin päin.. Tai ei ainakaan enää toimi niin päin.. Venni on jotenkin semmonen söpö nimi, että se olisi kyllä voinut ihan hyvin olla myös se ensimmäinen etunimi. Ja välillä jopa kutsuin vauvaa nimellä "Venninstrein". Älkää kysykö miksi, koska ei mulla siihen mitään sen järkevämpää selitystä ole. Me Eiran kanssa väännetään näitä kaikkien eläimienkin nimiä ihmeellisiin muotoihin, että se on ehkä ainut selitys tähän.. Me vaan ollaan tämmösiä.

Antero tulee taas siitä, että mun toinen nimi on Antero ja Eiran isän toinen nimi on Antero. Tässä saatiin tämmönen kiva yhteys ja jatkuvuuden fiilis. Ja se muutenkin tuo omasta mielestä ainakin ihan kivan tasapainon tähän nimeen, koska onhan sekin tärkeä osa toimivaa nimeä.


Tässä menee varmasti vielä aikaa ennen kun osataan kutsua vauvaa Maxiksi, mutta tässä kohtaa viimeistään on hyvä alkaa opettelemaan. Eikä sekään ole poistettu mahdollisuus, että sitä alettaisiinkin kutsua Venniksi, joten.. Aikahan sen näyttää miltä nimeltä vauva alkaa eniten näyttämään. Ja ehkä lopullinen vastaus saadaan sitten kun Max itse kertoo kuka haluaa olla.

.. Mulla tuli joku outo oikosulku tässä kohtaa, koska en tunnu osaavan jatkaa aiheen parissa enää.. Mä yritin tähän selittää kaikenlaista siitä, että miten vaikea mun on ajatella olevani vastuussa jonkun toisen elävän nimestä.. Mutta mä olen ylpeä tästä nimestä, joten eikai mun tarvitse sitä enää miettiä? Tai siis.. Niin, kun tässä just menee aivot solmuun.


Päivän toinen polttava puheenaihe on se, että mä ajoin tänään mun parran pois. Kyllä, nyt se tapahtui. Paljastin leukani ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Ja koska haluan nykyään pitää mun blogini kirosanavapaana, niin en voi sanoa suoraan mitä hoin peilien edessä tajuttuani, että parta on nyt pois leukaa lämmittämästä. Mutta siistittynä se oli "voi viuhka!" ja sitä kuului monen monta kertaa. Mä kävelin vessan peililtä eteisen peilille ja siinä taas "voi viuhka!" sitten takaisin vessan peilille ja sama "voi viuhka!" taas. Jossain vaiheessa se muuttui siihen, että hajosin nauramaan aina kun näin naamani. Sitten kävelin peilien väliä ja nauroin naamalleni.

Nyt mä alan toistaiseksi olemaan ihan ok naamavärkkini kanssa, mutta mun leuallani on kylmä. Ja on se edelleen ihan väärä tyyppi kun peilistä katsoo, mutta ei se enää aiheuta niin voimakkaita reaktioita itsessä.

Parralla

Ilman partaa

Mä jätin viikset, kyllä. Mä olen tällä hetkellä hyvin koomisen näköinen, mutta ehkä se saa toimia jonkinlaisena suojamuurina. Jos en voi näyttää itseltäni, tai siltä partaukolta kun aikaisemmin, niin sitten se pitää vetää vitsiksi.

Mutta oli tässä siis jotain hyvääkin, koska mä siis yllätyin oikeesti siitä, että kuinka kapeet mun kasvot oikeestaan on. Nyt mä tiedän sen. Ehkei ne kaikkien silmään nyt kapeilta näytä, mutta jos olisin ajanut parran pois tämän vuoden alussa, niin olisi tuolla varmasti ollut muutama "leuka" enemmän kun siellä tänä päivänä on. Uskoisin, että jokin osa siitä noin 30 kilosta on ollut myös naamassa.

Olkoon tämä nyt tämmönen isälookki, kunnes se parta kasvaa takaisin. Toivon, että se tekee sen ennen kun alan pitämään tästä.. Se jos jokin nimittäin olisi pelottavaa..


Ja tähän luukkuun ei enempää lisättävää. Toivottavasti tämä ei ole liian myöhäinen ajankohta tälle, koska en olisi siis mitenkään aikaisemmin ehtinyt. Ja onhan mulla oikeestaan aikaa aina 23:59 asti, että sikäli olen ihan hyvillä vesillä vielä. Tuntuu vaan, että julkaisuajankohta aika paljolti määrittelee sen kuinka monta lukijaa mikäkin luukku saa..

No, se siitä. Huomiseen!

Terveisin,

Tekko