Tästä syystä mulla on muutamia merkintöjä, joita en nykyään tykkää lukea yhtään. En niitä viitsi poistaakaan, koska ne on kuitenkin osa tän blogin historiaa. Niistä on opittu ja ne on hyvänä muistutuksena täällä.
On kuitenkin muutamia kommentteja, jotka on mennyt ihon alle ihan syystä. Joskus joku oli kommentoinut tyyliin: "Oon sitä mieltä, että jäät kuitenkin sossupummiks loppupeleissä". Joo, pitkäänhän tässä on menty tuilla, mutta siihen on ollut syynsä. Mä en vaan hirveesti tän blogin alkuaikoina mainostanut mun paniikkihäiriötä, joka sai mut elämään semmosta elämää kun elin.
Pitkä aika on kulunut, ja pitkä matka on kuljettu. Kuka ikinä ton kommentin kirjoittikin, voin sinulle hyvillä mielin sanoa nyt, että et tainnut osua ihan oikeaan.
Joskus täällä sitten kirjoitteli joku "otus". Vedin omat johtopäätökseni siitä, kuka henkilö on, ja vuosisadan riita oli pystyssä. Mahdollisesti näitä "otuksia" oli monia, mutta mulle kaikki kommentit oli yhtäkkiä yhdestä suusta ja mun ärsymykseni kasvoi kasvamistaan. Se meni aika pitkälle sillon.. Huh. Mä muistelisin kuitenkin, että asiat saatiin jotakuinkin lopulta sovittua ja mä tiedän tehneeni tyhmästi kirjotellessani joitain asioita julkiseksi, koska mulla oli mahdollisuus.
Siitäkin on kasvettu. Nää on ollu ehkä ihan hyviä muistutuksia siitä, mitä täällä netissä tapahtuu. Jos ihmisille mahdollistaa anonymiteetin, niin sitä käytetään häikäilemättä hyväksi.
Paljon on myös asioita, jotka haluaisin poistaa täältä sen takia, että niistä puuttuu jotain. Mä olen kirjottanut jonkun aiheen pois päästäni, ja nyt kun mä luen niitä.. Vau. Aiheet on ihan keskeneräisiä ja niistä ei selviä ollenkaan se mun alkuperäinen ajatus.
Mä kirjotin joskus, myöskin kauan kauan sitten, luottamuksesta, koska mä kävin tosi pahassa kuopassa oman pääni kanssa. Mä luulin, että mä en voi luottaa keneenkään ja mä epäilin oikeesti kaikkia/kaikkea. Mulla ei ollu hetkeekään silleen hyvä olla. En muista tarkalleen, olisiko se ollut sitä aikaa kun ekan kerran lopetin lääkkeet seinään ja mulla oli tosi pahoja oireita siitä. Tai sit se oli vaan muuten niin synkkää aikaa mun pään osalta.
Ne jutut jäi jotenkin tosi vajaiksi informaation osalta, vaikka mä yritinkin vaan purkaa mun päätä. Asiat ymmärrettiin tietenkin sitten juuri niin kun mä olin kirjottanut ne, miten muutenkaan? Ajatukset juttujen takana oli vaan usein paljon syvällisempiä.
Liian suuressa tunnekuohussa en nykyään enää tykkää kirjottaa, koska sitten tulee ulos kaikki. Sen olen tässä vuosien aikana oppinut. Ja yleensä ne on ollut niitä helpompia koukkuja, mihin ihmisten on helppo tarttua ja haavoittaa mua.
Tässä blogaamisessakin kun on omat hyödyt ja haitat. Tää on tosi avointa, ainakin multa, ja mä vuodatan tänne liian helposti liikaa asiaa. Ihmiset, jotka tätä lukee, ne saa tietää musta tosi paljon. Jos joku oikein paljon haluaisi, niin mut sais lyötyä aika helposti maahan, vaan vähän kaivelemalla näitä asioita täältä.. Mut on siis tosi helppo saada takasin mun kuoreen. Ja nyt mä sanoin senkin vielä tähän..
Mulle tää blogi on lähinnä jonkinlaista terapiaa nykyään. Aikoinaan saatoin kirjottaa siksi, että halusin lukijoita, seuraajia, kavereita ja kaikkea muuta. Nykyään mä haluan vaan voida tyhjentää mun pään. Ei oo tärkeetä lukeeko näitä kukaan, vaan on tärkeetä, että tämä on olemassa mua varten.
Aikuisen miehen päiväkirja.. Netissä, kaikkien luettavana.. Olisin ehkä saattanut teininä sille hieman naurahtaa. No, ei siitä sen enempiä. Toi vanhojen merkintöjen lukeminen laukaisi mulle taas tämmösen ajatustulvan. Nyt se on täällä, selkeänä tai ei.
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)