Pidemmittä puheitta suoraan asiaan.
Maanantain alotin ihan vaan sillä, että siivosin. Sit vähän siivosin sen jälkeen ja siihen päälle vähän vielä siivosin. Tarkistin ensiapulaukut – tai ainakin ne joihin pääsin käsiksi. Uusia lukkoja ilmestyy jatkuvasti, ja mun mahdollisuuteni päästä moniin huoneisiin vähenee. Iltapäivästä kävin vähän vielä naputtelemassa erinäisiä listoja paikoilleen, koska listoilla on tapana ilmeisesti jossain vaiheessa alkaa roikkumaan tai tekemään jotain muuta vastaavanlaista harrastetta.
Tiistaina mä löysin vihdoinkin kauan kadoksissa olleet asiat! Olin pohtinut pääni puhki, että miten sovellan yhteen hyllyyn hyllylevylle kannattimet. Oikeanlaista puuta ei löytynyt mistään, mutta mun pää olisi halunnut tehdä kannattimet mahdollisimman paljon muistuttamaan alkuperäisiä.. Kysyin kuitenkin aiheesta ja kävikin ilmi, että hyllyt olisi vain hyvä saada paikoilleen. Laitoin ne sitten kulmaraudoilla, joten turha mietintä oli turhaa. Laitoin hyllylevyn vielä kaikenlisäksi liian korkealle..
Keskiviikkoa alottelin taas siivoilemalla. Koko viikon tullut aamukahdeksaan ja saanut nauttia mun ensimmäiset tunnit rauhassa siivoillen! Oli kyllä tosi mukava viikko.. Kuitenkin, siivoilun jälkeen nappasin pääkallopaikalta pari tuolia mukaani ja vein ne toiselle työmaalle korjattavaksi. Tappelin ruuvien kanssa vaikka kuinka kauan.. Siis mulle ei ole koskaan tullut vastaan puuta, joka ei halua mielellään ottaa ruuvia vastaan.. Tovin taisteltuani asian kanssa, käänsin tuolin väärinpäin vain huomatakseni, että siellä takana oli pultti. Hienosti hoidettu, eikö? Lähdin takaisin toiselle työmaalle, koska mulle ilmotettiin eilisestä hyllylevystä, että se pitäisi saada alemmaksi. Ovi oli lukossa, enkä minä enää sinne päässyt. Touhusin hetken muuta ja pidin väliin jääneen tauon päivän lopuksi.
Torstaina taas kahdeksaan ja heti tarmokkaana siivoamaan! Tällä kertaa peilien vuoro. Tää viikko oli aika paljolti samanlainen kun joku alkuviikoista.. Mä tein semmosta suursiivousta osissa. Joka päivälle joku osa-alue, ja kyllä ihan siistiä tuli. Tosin mä en ymmärrä mikä ihme synnyttää villakoiria? Niistä ei oikeesti pääse tuolla ikinä eroon. Jos mä nyt imuroisin villakoiran ja veisin imurin siivoushuoneeseen, niin siinä ajassa siihen samaan kohtaan on ilmestynyt uusi villakoira.. Vähän kärjistän, mutta siltä se välillä tuntuu. Mistä ne oikein tulee!? Pääsin torstaina muuten laittamaan sen hyllylevyn alemmaksi! Ja desinfioin muuten kaikki mihin ihmiset käsillään koskee, ihan hyvä muistaa kertoa sekin.
Jotenkin musta tuntuu, että mitä enemmän muhun tuolla työpaikalla totutaan, niin sitä vähemmän mä saan niitä ylimääräisiä työtehtäviä. Vai voiko olla niin, että ne vaan loppuu kesken? Mulla ei ole nyt tullut sitä fiilistä, että tekisin ihan hirveesti töitä, koska teen lähinnä vaan ne mun pakolliset hommat. Mä vähän kaipaan sitä lisäsähellystä, koska kaavamaisuus pitää voida jotenkin rikkoa.
Tosin mä veikkaan, että tähän vaikuttaa aika pitkälti se, että tulen niin paljon muita ennen ja vastaavasti myös lähden sitten paljon muita ennen.. Sillon kun muut pääsee työnmakuun, niin mä olen jo matkalla kotiin.. Mutta tää oli ihan hyvä testi. Mä en siis joka päivä voi tulla kahdeksaan, koska sitten en ole iltapäivästä hoitamassa niitä muita pikkuhommia, jotka joku muu mulle antaisi.
Tälleen sitä ihminen oppii, käytännön kautta. Tää viikko oli vähän niinku olisin ollu vaa kummitus siellä, joka kyllä tekee työnsä, mutta ei koskaan näy. On sekin tietenkin ihan kiva rooli, mutta haluan myös olla avuksi muille ihmisille.
Mitä positiivisuushaasteeseen tulee, köh.. Mä en saanut mun suutani vieläkään auki sen osalta. Osaan kyllä kirjottaa niitä, ja tällä viikolla virtuaalinen kehu meni läpi, joten.. Pitää yrittää vielä enemmän seuraavalla viikolla saada suu auki. Mutta kuten sanoin, mä olin aika kummitus. Mä en kerenny hirveesti näkemään muita ihmisiä tekemässä asioita, koska mä olin itse kokoajan muualla tekemässä asioita – se on ihan hyvä tekosyy myös.
Mä kuitenkin sain suutani auki vähän enemmän tällä viikolla, joten sen täytyy olla vaan hyvä merkki? Mä koen ne hetken kumminkin siten, että mä pääsen aina vähän eteenpäin. Jokainen keskusteluhetki on jotenkin eteenpäin!
Hitaasti, mutta varmasti ehkä. Kunhan vaan ei liian hitaasti..
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)