Maanantaina alotin kello 8, hieman huonosti nukutun yön jälkeen. Alottelin kevyesti siivoilemalla vähän paikkoja, jonka jälkeen keksin, että voin alkaa kunnostamaan tuoleja, joista aina vähän valitetaan. Siihen on kyllä syynsä – kaikki keinuu joka suuntaan. Vein niitä aina pari toiselle työmaalle, pistin niitä siellä kuntoon ja vein takasin alkuperäiseen lokaatioonsa.
Toisten tuolien kohdalla tunsin kuinka mahassani muljahti, ajattelin, että nälkähän se siellä. Pysähdyin evästämään raejuustoa ja tonnikalaa, nam. Työtahti jotenkin kyllä hidastui, koska syöminen ei vienyt outoa muljahtelua mukanaan.
Päivä päättyi ja lähdin kotiin. Valittelin koko päivän kotona sitä, että vatsassa tuntuu oudolta. Sitten siinä noin kello 22 aikaan illalla oksensin ensimmäisen kerran.
Työviikko oli sitten sillä taputeltu.
Väsäsin itselleni pedin eteisen (osittain myös keittiön) lattialle, koska siitä oli lyhyin matka vessaan. Rajua oksentelua jatkui 22-04. Kävin aina välillä pedissä nukkumassa noin 10, maksimissaan 30 minuuttia ja heräsin takaisin oksentamaan.
Joskus kolmen aikaan yöllä Eira heräsi ja ilmoitti voivansa hakea mulle keltaista limua Hyvinkään ABC:lta, koska ei ollut enää kyvykäs nukkumaan. Näin tapahtui. Ennen kun Eira tuli reissultaan takaisin, oksensin viimeisen kerran, joten limut meni ehkä hieman hukkaan. No ei oikeesti, ne toimi mun ainoana ravintona seuraavat päivät. Nesteytti sopivasti ja ehkä siitä sokerista sai imettyä jotain elinvoimaa, tiedä häntä..
Vaikka oksentelu loppui, niin vatsavaivat jatkui. En niitä lähde tässä sen kummallisemmin erittelemään, koska se ei olisi kovinkaan kaunista luettavaa. Mä olisin vaan halunnut käpertyä suihkun lattialle nukkumaan, siellä mulla oli turvallisin olo. Mahdollisuus oksentamiseen oli kokoajan, tai siltä ainakin tuntui hyvin paljolti.
Tänä aamuna mä heräsin ekaa kertaa silleen, että mulla ei ollut oikeestaan kun vaan pää kipeä. Sekin lähinnä ehkä sen takia, etten ole uskaltanut, sitten halunnut ja sitten taas uskaltanut nauttia kahvia koko aikana.
Mulla tähän tautiin tuhlautui melkein 3 kokonaista vuorokautta ja Eira hoiti oman tautinsa noin 24 tunnissa. Olen vähän hapan. Eilisen päivän Eira oli ihan rikki ja tänään aamulla se tuolla jo lämmitteli puuhellaa ja melkein lauleskeli onnellisena metsän eläinten kanssa niinkuin ei mitään. Siis mitä!? Musta hyvin törkeää.
Mulla ei käynyt tiistaina mielessäkään, että olisin noussut pedistä kun vain pakon edessä. Ja aina kun nousin, olin tosi voimaton. Hoipertelin melkein vaan seiniä vasten nojaillen. Keskiviikkona olin jalkeilla jo vähän pidempiä aikoja, mutta mun koko keho oli niin kipeä ja tärisi, etten pystynyt tekemään mitään fiksua. Torstaina yritin vaan olla ja nukkua, koska mun kaikki mahdolliset lihakset oli niin rikki..
Väittäisin, että nukuin maanantain ja perjantain välisenä aikana enemmän kun olin hereillä, ja silti musta tuntu, että olin väsyneempi kun aikoihin. Ja oli enemmän kipeitä kun ehjiä paikkoja.. Hassua miten kaikki voikaan kääntyä päälaelleen..
Tänään oli niin ihanaa käydä pihalla katsomassa ja kokemassa vähän kevättä, ah. Ulkoilma oli jotenkin tosi hieno uusi kokemus! Mutta joo, kiitos (todennäköisesti) noro kun kävit! Olisi vaan tosi mukavaa, jos et tulisi takaisin – enää ikinä!
Tää viikko oli vähän se mitä mä eniten pelkäsin työkokeilun kannalta.. Toivottavasti tää tauti nyt ei pilannu koko hommaa ja mua pidetä vaan laiskana. Ton taudin kanssa kun ei saikkulappujakaan kovin helposti noudeta..
Ens viikolla pitääkin sitten painaa töitä niska limassa, koska mä tiedän töiden aika helposti kasaantuvan tuolla. Viikkokin poissa.. Huh! Jos tää viikko olisi tuntunut levolta, niin voisin sanoa, että onneksi nyt on levätty.. Mutta kun ei.
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)