13. joulukuuta 2016

Kolmastoista | Väsypäivä

Tänään ei sitten taas kokkailla mitään. Mä olisin kyllä aluks halunnut, mutta Eira oli sitä mieltä, että: "Miks tarvii joka päivä jotain kokkailla kun meillä on jääkaappi täynnä pizzaa ja muuta?"

Jäin vähän tyhjän päälle tän blogimerkinnän kanssa siispä ja tulin kyl itekki niihin lopputuloksiin, että ehkä se välipäivä on ihan ok kun kerta jääkaapissa on vielä tavaraa.


Toisaalta ehkä ihan hyvä vaan. Viime yö oli taas aivan käsittämätön. Toi meiän koira on oppinut kuuntelemaan sen hetken kun mä nukahdan ja tulee sitten samantien vinkumaan sängyn viereen, että hänet on nostettava nukkumaan. Näin kävi taas viime yönä ja mä heräsin siihen vinkumiseen tovi sen jälkeen kun olin nukahtanut, enkä saanu unta enää uudestaan - paitsi vasta joskus neljän aikaan aamuyöllä.

Sit mä kerkesin nukkua semmosen noin 40 minuuttia kunnes kissa rupes nikottelemaan. Oli vissiin taas syöny joululahjanarua tai jotain ja piti ihan järkyttävää meteliä. Ja arvatkaa kuka ei saanu enää sen jälkeenkään unta? Mä olin niin raivona.

Sit mä lopetin yrittämisen. Jäin hereille. Mitä ilmeisemmin mun ei ollut tarkotus nukkua viime yönä. Se tietenkin sitten kostautui tässä päivällä ja heräilin vasta äskettäin (joskus 15 aikoihin). Suhteellisen juminen olotila ja ei oikein inspiroi edes tehdä mitään.


Näihin syihin vetoan tässä ja jätän kokkailut huomiselle. Tai onhan meillä tässä vielä n. 10 päivää aikaa kokkailla kaikenlaista. Syödään sitä eilistä pizzaa, jota ei kyllä oikeesti enää jääkaapissa hirveesti ole.

Terveisin,
Tekko

1 kommentti:

  1. Tuohon on onneks helppo ratkasu! Joko opetatte sen koiran nukkumaan rauhassa pois makkarista (esim portti) tai rakennat kätevänä miehenä sille omat portaat sängyn viereen et pääsee ite sänkyyn! :D

    VastaaPoista

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)