2. joulukuuta 2016

Toinen | Tonnikalapastavuoka

Tänään mä ajattelin ihan vaan kirjottaa teille siitä, että mitä mä tein ruoaksi. Eikö olekin kekselijästä? Ehkä mä vaan toteutan tän mun joulukalenterin tyyliin: Kahdenkymmenenneljän päivän blogiputki.


Mulla ei oo oikeestaan koskaan ollut minkäänlaista reseptiä tonnikalapastasta, mutta oon tehnyt sitä silti - omalla tavallani. Tai oikeestaan aina lähes uudella tavalla, koska en kirjota mitään ylös.

Mun mielestä ruoanlaittoa ei pidä ottaa silleen erittäin vakavasti. "Nyt mulla on tämmönen ohje ja mä teen tän näin". Ruoanlaitto on ainakin mulle enemmänkin jonkinlaista säveltämistä - siten siitä saa mielenkiintoista. Ehkä mä sen takia siitä oikeestaan tykkäänkin. Ei tarvitse noudattaa mitään tiettyä kaavaa, vaikka onhan se toisinaan ihan hyvä.


Tässä oli mun lähtökohta. Ajattelin, että teen ihan perus tonnikalapastaa niin kun oon sen tottunut tekemään.


Heitin tonnikalat pannulle paistumaan, jotta voin hetken päästä lisätä sinne 2 dl ruokakermaa ja 2 dl vettä. Vaan sainpa uuden idean. Ainakin itselleni se oli aivan uusi idea. Paistelin siispä tonnikaloja siinä ihan kaikessa rauhassa ja keitin makaronia toisella levyllä. Otin vuoan esille ja rasvasin sen - ajatuksena tehdä tästä sotkusta jonkinlainen vuokaruoka.

Kun makaronit oli keittyneet, heitin niitä ensimmäisen kerroksen vuoan pohjalle. Hieman juustoraastetta päälle ja tonnikalat sekaan. Sen jälkeen taas hieman juustoraastetta ja loput makaronit. Sit mä mietin pitkään: voinko mä tehdä tän makaronilaatikko-tyyliin vai teenkö niinku kinkkukiusauksen?


Päädyin jälkimmäiseen, enkä tiedä yhtään mitä odottaa (kirjotan tätä blogia vähän niinkun tilanne kerrallaan). Eli ruokakermat tasasesti sekaan, hieman mausteita vielä päälle ja uuniin 200 asteeseen. Ideaaleinta tässä olisi se, että toi ruokakerma jotenkin imeytyy tohon ruokaan eikä jää semmoseks hirveen juoksevaksi. Mutta koska en ole kokki, enkä tiedä miten noi aineet reagoi keskenään, niin se on vaan kiinni odottelusta.

Käyn katsomassa tota ruokaa viimeistään puolentunnin jälkeen ja teen sen jälkeen seuraavan siirtoni. Mahdollisesti ton ois hyvä olla tuolla tunti, mutta se perustuu vaan siihen miten yleensä noita vuokaruokia oon tehnyt.

30 minuuttia uunissa: Kävin ruokaa tossa äsken vilkasemassa ja päädyin ehkä siihen lopputulokseen, että 45 minuuttia tuntuu ihan sopivalta ajalta, koska se alko nyt jo olemaan aika herkullisen näköstä. Tosin sisältähän se saattaa olla vielä epämäärästä mössöä, mutta en halua myöskään, että toi päälinen palaa.

45 minuuttia uunissa: Kyllä mä päädyin sen nyt ottamaan pois sieltä. Se on kyllä sen verran kauniin värinen pinnalta, että ei sitä viittinyt siellä enää käryttää.


Mun oli ihan pakko koittaa napata tuolta vielä palanen pois, että näen miltä se näyttää myös sisältä. Se leikkautui tosi hyvin, eikä ruokakermaa valunut mistään. Eli täytyy sanoa, että mun suunnitelmat onnistui. Enään ei ole jäljellä kun koemaistaminen.


Ja niinkuin meillä aina - ruoka nautitaan raejuuston kanssa. Mun mielestä tässä on kyllä semmonen annos, että kaikille tuli varmasti nälkä.

Eira huusi tuolta äsken koemaistajana: "Hyvää!"

Nyt menen itsekin tuota maistamaan ja jätän päivän blogimerkinnän tähän.

Tarvitset:
2 prk tonnikalaa tomaattikastikkeessa
2 prk tonnikalaa vedessä
3 prk ruokakermaa
Sopivasti makaronia (mä en mittaile)
Mausteita oman maun mukaan, itse käytin nyt valkosipulia, mustapippuria ja vähän jotain chiliä.
Uunin ja vuoan. Ehkä sähköt ja hieman aikaa.


Ainainen kommenttienvonkauskommentti tänne loppuun, mutta nyt ihan hyvästä syystä: oliko tämä merkintä kiinnostavampi kun eilinen? Lähen nimittäin kehittämään tätä ihan vaan palautteiden perusteella. Ilman palautetta syötän tänne semmosta tekstiä miltä itestä tuntuu.

Terveisin,
Tekko

1 kommentti:

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)