Ja hei.. Varsinkin kun oli lauantain ja sunnuntain välinen yö.. Tietäähän sen, että kaupungin omistamalla asuinalueella, joka ilmeisesti joskus on ollut kovin levotonkin, kuuluu valvomisen ääniä. Niitä kuului. Kolahduksia, kilahduksia, kaukaista puheensorinaa, auton ovien paukahtelua ja jossain kohtaa ihan selvästi jonkun koiran häntä hakkasi seinää. Olen aika perillä äänistä mitä kuului kello 22:n ja noin kello 4:n välillä. Sitten mä vihdoin ehkä nukahdin. Saatoin Eiralle sanoa, että olin hereillä johonkin kolmeen, mutta kolmelta mä vissiin vasta viimeisen kerran katsoin kelloa, mutta sen jälkeen pyörin kyllä vielä jokusen tovin.
Käytiin tossa aamupäivällä – mahdollisesti se oli aamupäivää – meidän uudessa lähikaupassa hakemassa jäätelöä. Jäätelönhimo on ilmeisesti tullut jäädäkseen. Sitten tehtiin vielä pieni kierros ja tutustuttiin vähän alueeseen, jossa siis seuraavat kuukaudet vietetään. Täällä on ihan kivoja ulkoilureittejä, joita on aivan pakko hyödyntää enemmänkin. Tänään oli ehkä hieman liian kuuma päivä, mutta tehtiin me siis tosiaan silti semmonen noin kahden tai kolmen kilometrin lenkki.
Lenkin jälkeen mulle iski kaikki mahdolliset väsymyksen oireet. Musta tuntui, että mua rupes sattumaan joka paikkaan ja ei vaan jaksa enää olla hereillä. Yritin mennä nukkumaan, mutta eihän siitä mitään tullut, koska oli tullut nautittua pari kuppia kahviakin. Jatkoin silti yrittämistä ja jossain kohtaa oikeasti nukahdinkin. Nukuin mahdollisesti semmoset noin 30 minuutin powernäpit. Mä en oo mitenkään parhaimmillani jos joudun päiväunet nukkumaan, niin vähän tuntuu, että loppupäiväkin on ihan pilalla. Meinasin, että olisin voinut käydä tänään vielä vähän pyöräilemässä tai jotain, mutta kiukuttaa, eikä huvita.
Toivottavasti toi menee ohi kuitenkin, koska olis oikeesti ihan kiva vielä tehdä jotain.
Hmm, huomenna muuten pitää tehdä se korjaus taas elämään. Palata takaisin pätkäpaastoon. Mulla on tää ruokailurytmi aivan täysin poskellaan. Mä syön aina kun on mahdollista syödä. Voidaan kai ainakin siis sanoa, että olen ottanut kaiken ilon irti tästä lomasta paaston suhteen, eikö?
Oletan nyt, että kaikki, jotka on joskus elänyt jonkinlaisen muuton keskellä, tietää, että tämmösessä kohtaa sitä helposti sortuu muutenkin syömään tosi huonosti. Tilattua ruokaa, kaupasta jotain tosi nopeeta ja näin. Eikö kuulosta tutulta? No, semmosta se nyt kuitenkin on ollut. Ja mä haluan ehdottomasti siitä nyt eroon.
Tänään seisoskelin meiän terassin oven edessä ja huomasin sivusilmällä itseni peilistä. Maha on alkanut selvästi taas muistuttamaan enenevissä määrin palloa. Nyt on oikeesti pakko pysähtyä ja tehdä asioille jotain. Pitää saada tää keskeneräisyyden tunne pois ja ruveta taas oikeesti keskittymään siihen mitä syö! Pitää taas ruveta itse tekemään ruokaa! Ja ehdottomasti pitää järkeistää ruokailurytmi.
Ja tänään on viimeinen päivä kun sanon, että "teen sen huomenna". Koska nyt se on oikeesti päätetty; huomenna saan alkaa syömään vasta kello 10 ja viimeinen ruokailu pitää suorittaa ennen kello 18. Ja loppu on paastoa, jolloin vain vettä, ei mitään muuta. Ja muutenkin toi 10-18 välinen aika pitää jakaa silleen, että nälkä pysyy poissa, mutta en ole kokoaika jääkaappia tyhjentämässä.
Mä vähän kyllä luulen, että tässä tulee olemaan aika vaikea viikko edessä tän suhteen, koska alotus on aina pahin. Varsinkin, koska mun ruokailurytmi on ollut.. No, ei sitä ole ollut. Ruokaa kokoaika, nam nam nam. Mutta jos siirrän alotusta kokoaika, niin ei sitä pahinta tule taas koskaan kärsittyä, ja sitten sitä antaa taas vaan kaiken mennä roskikseen.
Päivän kuvan kimppuun! Kuva on tarkoituksella juuri sellainen kun se on. En halunnut lähteä lavastamaan mitään.
Tietynlainen kaaoshan kuuluu asumiseen ja elämiseen. Meillä se on aina ollut hyvin hallittua, koska Eira tykkää siivota. Ja mä tiedän, että jos mä häiriinnyn nyt näistä asioista väärissä paikoissa, niin Eiran päässä varmaan pyörii myrsky. Meiän nyt vaan pitää asennoitua niin, että tässä ollaan väliaikaisesti, ja sitten päästään nauttimaan siitä toivottavasti loppuelämän asunnosta.
Tämä on tarpeeksi viihtyisä tähän tarkoitukseen. Ja varmasti alkaa jossain vaiheessa tuntua ihan kodiltakin, koska täällä on kaikki tutut tavarat ja varsinkin tutut ihmiset ja eläimet. Eikö se ollu niin, että koti on siellä missä sydän on? Mutta miksi mun mieli on jo tulevassa kämpässä, ja haluaisi päästä sitä jo remontoimaan enemmän omaksi?
Mä syytän Eiraa aina kärsimättömyydestä, mutta olen mä itsekin tosi huono odottaja. Mulla nää usein vaan on tämmösiä tosi pitkiä odotusaikoja, joita en malta odottaa. Haluaisin, että noin kolme kuukautta vain suhahtaisi ohi! Vaikka en oikeesti halua, mutta haluan silti vähän. En halua siksi, että haluun nauttia Maxin vauva-ajasta mahdollisimman pitkään. Sitä mä en halua yhtään kiirehtiä. Vaikka se omanlaisiaan vaikeuksia välillä tuokin, niin kyllä mä oon pyrkinyt tästä kaiken ilon irti ottamaan.
Onpas outoa haluta ajassa äkkiä eteenpäin, mutta samalla tahtoisi ajan kulkevan mahdollisimman hitaasti. Onneksi sitä ei pysty omalla ajatuksellaan ohjaamaan.
Ja nyt mulla ei muuta.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)