30. kesäkuuta 2021

32-vuotias tyypperö

Nyt osui kyllä jotenkin tosi sopivasti, koska tämä merkintä tässä, jota sinä mahdollisesti siellä juuri luet, on blogihistoriani 800. merkintä! Sopivan siitä tekee se, että tänään, tietääkseni kello 17:55, minä olen 32-vuotias tyypperö. Oikein kaksinkerroin aihetta juhlaan!

Okei, en mä näitä blogin saavutuksia ole koskaan mitenkään juhlistanut. Ja nykyään tuntuu, että ei synttäritkään ole enää niin semmonen, että pitäisi päästä juhlimalla juhlimaan. Vaikka mä olen hyvin synttäri-ihminen, niin nykyään osaan juhlia ihan vaan kakulla ja kahvilla.


Päivän kuva on selitetty aika hyvin jo kuvan kuvatekstissä, mutta pitäähän sitä toistoa luoda. Eli tosiaan, ensimmäisessä kuvassa olen – jos ei oteta kellonaikaa huomioon – 32-vuotias minä itse. Olen luonut itselleni semmosen perinteen, että julkaisen itsestäni kuvan syntymäpäivänäni saatesanoin "Ai tältä ihminen näyttää ??-vuotiaana." Tänään ensimmäistä kertaa mietin, että miksi lauseen perässä ei ole kysymysmerkkiä? Olenkohan ajatellut sen silloin aikoinaan vaan tokaisuna, enkä niinkään kysymyslauseena, en muista..

Toisessa kuvassa sitten taas on aamupalani ja Maxilta + Eiralta saamani syntymäpäiväkortti. Voi että! Pöydällä oli myös kirje, joka sai liikutuksen vielä enemmän pintaan. Selitettäköön se liikuttuminen nyt niin, että tässä on toisinaan ollut erinäisiä ongelmia, jotka on heijastellut koko perheeseen. Kirjeessä Eira mm. kävi niitä vähän läpi ja nyt toivottavasti arki jatkuu entistä parempana. Se olisi tosi iso syntymäpäivälahja, jos vaan isoimmat turhat vastoinkäymiset saataisiin kitkettyä pois arjesta. Sen syvemmin en niihin tässä mene.

Kolmannessa kuvassa on kakut, joita jo eilen täällä mainostelin. Takuuvarmasti hyvää! En melkein malta odottaa, että mahdolliset ensimmäiset vieraat saapuu ja saan kunnian korkata kakut!


Mä olen tässä nyt tän aamupäivän Maxin kanssa kotosalla kaksistaan. Eira lähti allekirjoittamaan kauppakirjaa uudesta kodista Helsinkiin. Siis, se kauppakirja allekirjoitetaan Helsingissä, koska lähempänä ei ole jotain toimipistettä. Asunto sijaitsee ihan täällä Hyvinkäällä, Paavolassa. Olen siitä jo teille jossain kertonut varmasti.

Ja mä ajattelin nyt kirjottaa tämän kesäkuuputken viimeisen blogimerkinnän pois alta, että voin loppupäivän keskittyä olemaan 32-vuotias. Max katsoo tossa takana Albia, mutta ajattelin nyt lopetella tämän ja mennä touhuumaan poikasen kanssa jotain muuta. Että ei tästä viimeisestä merkinnästä nyt mitenkään erityisen pitkä tule, mutta ei se ole mitenkään oleellista edes. Kaikki oleellinen on kai jo mainittu.

Hmm.. Voi olla, että hieman tulee ikävä tätä jokapäiväistä kirjoittelua taas, mutta eihän sen siis ole pakko tähän loppua. Multa vaan katoaa se pakottava tarve, joten ihan varmasti tulee pidempiä välejä, vaikka kuinka tästä tykkäänkin. Kesäkuuputki onnistui Instagramin puolella ihan täydellisesti, mutta blogin puolella jäi 2 päivää vajaaksi.. No, se on puhuttu jo läpi, eikä siitä kanneta kaunaa.

Ja nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

29. kesäkuuta 2021

Koronasta paasaava lammas

Väsäsin eilen illalla sen tonnikala-pasta-salaatin jääkaappiin vetäytymään, mutta ei se tänään enää ollut kovin hyvää. Mä tein semmosen virheen, että mä lisäsin sinne liikaa semmosia aineksia, jotka vettyy helposti. Tai ainakin kurkku on semmonen, mikä monesti pitkässä juoksussa pilaa salaatin kun salaatin. Varsinkin, jos sinne lisätään suolaa. Eira söi sitä yhden lautasellisen ja mä söin yhden, mutta loput mä lähetin Eiran mukana muihin suihin. Noinkohan kelpaa sielläkään.. Vaikka eihän se siis pilalla ollut, mutta koostumus oli ihan vääränlainen ainakin mun makuun.

Nyt pitää keksiä vielä jotain syömistä tälle päivälle, koska eihän nyt näin iso mies tule ravituksi pienestä määrästä salaattia.. Varauduttiin eilen kaupassa vaan sillä, että tänään popsitaan sitten kunnon vadillinen salaattia, joten muuta ruokaa ei oikein tullut mukaan haalittua.. Jos ei muuta, niin aina voi syödä leipää.


Mä haluan nyt hieman kiukutella tosta koronasta taas. Mä en yleensä tykkää täällä ottaa kantaa mihinkään, mutta välillä on pakko vähän. Mua siis nyt oikeesti hieman raivostuttaa se miten viime aikoina on hoidettu näitä asioita.. Mun tuohtumukset on aina hieman kärjistettyjä, joten tämäkin menee varmasti yli.

Olipa jalkapallokisat, jotka ei mua kiinnostaneet kyllä pätkääkään, oli siellä sitten Huuhkajat tai ei. Jalkapallo on ehkä maailman tylsin laji seurata, ei siitä sen enempää. Silti, oli se kuinka tylsää seurattavaa tahansa, niin sinne lähti lauma suomalaisia tyhjäpäitä, koska eihän korona heihin tartu. Se on sitä itsekästä oman navan tuijottelua, halutaan muka elää, mutta lyhyemmäksihän se elämä jää jos oikein kunnolla koronan saa..

Sieltä sitten tuodaan matkamuistona koronaa oikein olan takaa. Rajalla ei ilmeisesti annettu minkäänlaisia ohjeita ja kaikki ihan ok. Sitten joku vatipää on keksinyt, että kyllä tässä ajassa on hyvä järjestää vielä oikein massatapahtuma, mikä muka voisi mennä pieleen? No, eiköhän jokunen näistä Venäjältä koronan hakeneista aivokääpiöistä lähde sinne sitten ilman minkäänlaisia varotoimenpiteitä. Siellä oli yli 5000 ihmistä samaan aikaan bilettämässä.. Eiköhän tässä kohtaa jo kaikki tiedä, että tartuntamäärät tulee taas olemaan kovassa nousussa..

Aikasemmin oli semmonen ihan hallinnassa oleva tahti, kun päivittäin ilmeni joku 70 uutta sairastunutta. Tän päivän lehdestä taisin lukea, että tulos olisi jo tässä kohtaa noin 200 enemmän. Vielä kun mennään muutama päivä eteenpäin.. No, en lähde sitä tässä spekuloimaan, mutta oletan sen tekevän nyt rajun nousun, koska juhannusta vaan oli pakko päästä juhlimaan oli korona tai ei.

Ja mitäs sitten tehdään kun ensin on tuotu Venäjältä oikein hyvä määrä uusia tapauksia ja sitten levitetty sitä hieman festareilla? Mikä enää puuttuu? No, enpä nyt löytänyt enää sitä uutista, mutta jossain vaiheessa luin, että rajotuksia olisi taas tarkoitus vetää pois. Eli se mikä tästä tällä hetkellä enää puuttuu, on juurikin se, että koko Suomi avataan.

Miten kukaan voi olla niin tyhmä, että juuri nyt poistetaan rajoitteet? Onko nyt oikeesti vaan tärkeempää se, että baarit ja ravintolat saa olla yömyöhään auki ja artistit pääsee laulamaan turhanpäiväisiä rallejaan toreille ja tapahtumiin?

Varmasti on ollut vaikeeta rahallisesti ja varmasti on monia ravintoloita ajautunut nurinkin, mutta tämä tauti myös tappaa ihmisiä. Mun mielestä jonkun yksittäisen ihmisen toimeentulo ei ole niin tärkeää kuin se, että kuolleisuus saataisiin mahdollisimman alas. En tiedä miten itsekäs täytyy olla ajatellessaan vaan omaa toimeentuloaan, eikä kykene näkemään miten suurta vahinkoa tämä kyseinen tauti tekee maailmanlaajuisesti..

Artistit vois pikkusen tiputtaa omasta elintasostaan ja nostaa vaikka hetken aikaa rahaa kelasta tai jostain. Silläkin rahalla siis pärjää jos osaa elää säästeliäästi. Mä joskus arvostin Antti Tuiskua, koska sen vihaaminen oli valtavirtaa ja se selvisi siitä hyvin. Nyt se on tuolla etunenässä näyttämässä takapuolta rajotteille yms. Arvostus katosi sillä hetkellä täysin.

– Tänä iltana, kun me vietetään yhdessä aikaa. Me tiedetään, että tuolla on valtava joukko ihmisiä, jotka ajattelee ”miten ne kehtaa?” Mutta täällä me ollaan, koska me halutaan elää. Me halutaan nauttia. Me halutaan olla tässä hetkessä. – Antti Tuisku

Jos te oikeesti haluaisitte elää, te antaisitte koronan ensin mennä ohi. En ymmärrä miten vaikeeta se on käsittää, että ei tätä tilannetta saa haltuun sillä, että "halutaan elää". Mäkin haluan elää, mutta ihan sanan siinä oikeassa muodossa.

Ja kun siis julkkikset on ne, joita tyhjäpäinen kansa katsoo ylöspäin.. Jos julkkis sanoo jotain, niin sen täytyy olla totta. Jos julkkis tekee jotain, niin sitähän täytyy seurata.

Mun on pitänyt jopa lopettaa seuraamasta paria artistia, joista mä itse tykkään kovasti. Voin niiden musiikkia vieläkin kuunnella, mutta meidän maailmankuvat ei kyllä kohtaa. Omissa stooreissaan heittävät sitä perinteistä "oot lammas, jos käytät maskia"-settiä. Jos maski on tieteellisesti todistettu paremmaksi suojaksi kun ilman maskia, niin kyllä mä käytän maskia julkisilla paikoilla. Mutta jos sulla on vaikutusvaltaa, niin älä pliis jaa tyhmiä mielipiteitäsi. Lampaita on todellisuudessa ne, jotka seuraa teidän esimerkkiä ja aiheuttaa lisää sekasortoa tähän maailmaan.

Mun mielestä olisi nyt ensisijaisen tärkeetä saada tilanne kuriin. Ihmiset pois levittämästä tautia, koska eihän se leviä jos sitä ei levitetä. Venäjältä tulee ihan kohta oikeesti niskaan semmonen korona-aalto, että varmasti pyyhkäsee jengiä mukanaan.. Ja se on sitä, mitä julkkikset kutsuu elämiseksi.

Mä tiedän, että monet alat alkaa olla ahtaalla ja sekin mua kovasti harmittaa. Mutta ei siihen mitkään kapinat ja vastarinnat auta, ne vaan pahentaa kaikkea. Asioista on niin monia eriäviä mielipiteitä, että toki voi olla, että mäkin uskon väärään, mutta silti varmasti tiukennetut rajotteet helpottaisi enemmän pitkässä juoksussa kun kaiken avaaminen ja leviämisen takaaminen.

Kaikkien maiden pitäisi kutsua omansa takaisin ja laittaa rajat kiinni. Pariksi kuukaudeksi kaikki omiin koteihinsa purkkiruoalla ja ongelma alkaisi olemaan ohi. Tiedättekö mikä tätä koronaa levittää oikeesti? Se on raha. Jos rahan voisi jotenkin muutamaksi kuukaudeksi pysäyttää, niin ei tässä olisi mitään ongelmaa. Ihan rehellisesti ajattelen näin. Rahan pysäyttäminen vaan ei taida olla kovinkaan mahdollista.. Se vaatisi kaiken jäädyttämistä; palkkojen, vuokrien, laskujen, yms. Ei se taida olla mahdollista. Ihminen on tehnyt itselleen tähän tämmösen kivan ansan.

En mä ole rahanvastainen, mutta en mä siitä hirveesti kyllä pidäkään. Sillä vaan on niin suuri vaikutus kaikkeen ja kaikki vaan ajattelee sitä. Pöh. Ja en mä itsekään ilman sitä pärjäisi, vaikka kuinka haluaisinkin.


No, se siitä paasaamisesta. Seuraavaksi vielä muutama sananen tuulettimista; varokaa niitä. Mulla on mun oikea korva kipeenä, koska tuuletin on puhaltanut kaikki yöt siihen. Se on myös aiheuttanut pieniä vilustumisen oireita sekä mulle, että Eiralle. Eira halusi kuitenkin varmistuksen ja kävi antamassa negatiivisen koronanäytteen, joten sitä tämä nyt ei hyvin kovinkaan todennäköisesti ole. Kuumat päivät ja yöt on vaan pakottanut olemaan kokoaika tuulettimen aiheuttamassa viimassa, joten siitä tämä hyvin varmasti johtuu.

Päivän kuva uupunee vielä.. No, eihän se sitten auta kun lisätä se vielä tähän ja alkaa lopettelemaan päivän merkintää.


Ei taas riittänyt mielikuvitus, joten päädyin näinkin helppoon ratkaisuun. Oon miettinyt, että pitäiskö mun jatkaa vielä vaikka seuraava kuukausikin tota kuva / päivä -tahtia, mutta luultavasti en kyllä jaksa, koska en mä keksi joka päivälle jotain kuvattavaa. Toisinaan tää on siis ollut tosi vaikeeta ja niin se oli tänäänkin. Mutta sitten taas toisinaan tää on ollut tosi kivaa! Hyvin ristiriitaista.

Siinä on kuitenkin Eiran tänään aloittama voileipäkakku. Huomenna tapahtuu pinnoitus ja koristelu. Eiralla on joku semmonen resepti mitä se aina käsittääkseni käyttää voileipäkakuissa, joten ei tää voi mitenkään pahaa olla.

Mutta sitten taas se Eiran väsäämä mansikkakakku.. Se se on oikeesti sitten suurta herkkua se! Mä en yleensä ole ollut täytekakkujen ystävä, koska ne on yleensä aina aivan liian makeita, mutta tota mansikkakakkua voisi syödä päivät pitkät. Siinä on maut kohdillaan, eikä tule ällötystä. Melkein alkoi taas ihan kuola valumaan kun ajatteleekin..

Jätetään kuitenkin kakut odottamaan huomista, koska nyt ei mulla muuta!

Terveisin,
Vesa-Matti

28. kesäkuuta 2021

Juhannuksen tiivistänyt stressityypperö

Lauantai odotetusti jäikin pois, mutta sen lisäksi jäi myös sunnuntai. Sunnuntai jäi ihan puhtaasti siitä syystä, että mä meinasin kokoaika vaan nukahtaa. En ees muista koska olisin viimeksi ollut niin väsynyt kun olin eilen..

Viikonloppu tosiaan oli ja meni. Jokseenkin, hmm.. Aika laimeat bileet oli, pakko myöntää. Käydään sitä vähän vaikka tässä läpi ja lisäillään päivän kuvat sillein jotenkin kivasti tähän mukaan, koska pitäähän ne nyt myös tuoda täällä esille.


Perjantaina laitoin Instagramiin kuvan vesimelonilonkerosta, vaikka mulla oli taas kovin suuret tavotteet ja ajatukset. Mä kelasin, että ottaisin kuvia koko päivän ja lisäisin jonkinlaisen kivan kollaasin meidän juhannuksesta, mutta no.. Toi oli ainut mitä sain aikaan. Ei kannata siis suunnitella suotta mitään isoa, koska aina se jää hirveen pieneksi.

Perjantaille oli aika huonot lähtökohdat muutenkin. Olin herännyt tosi lyhyiltä yöunilta jo aamulla kello 6. Koko päivä oltiin hereillä sitten vain kofeiinin voimalla. Hörpin siinä sitten semmosta sopivaa tahtia myös tuota vesimelonilonkeroa, mutta jokaisen ruokailukerran jälkeen alkoi juominen tökkiä, ei vaan tehnyt enää mieli. Tuli sitä kuitenkin uitua, hypittyä trampalla ja syötyä hyvin. Minä ja Eira oltiin perjantaina ekat jotka meni nukkumaan, mutta kellon aikaa en tähän hätään muista.. Ehkä se oli, hmm.. Tahtoisin ajatella, että kyllähän se varmaan jo 2 oli? Ei ollut.. Ehkä vielä paljon aikaisemmin.

Vaan ei se nukkuminen mitään auttanut. Tai varmasti olisi auttanut, jos olisi voinut nukkua putkeen edes muutaman tunnin. Siellä mökillä missä oltiin ja siinä huoneessa missä nukuttiin.. Huh, siellä oli kuuma. Mä heräsin varmaan puolentunnin välein siihen kuumuuteen.. Pari kertaa itseasiassa heräsin siihen, että mulla oli ihan uskomattoman kylmä.. En ymmärrä, mutta mä tärisin. Voiko ihmiselle tulla niin kuuma, että se alkaa tärisyttämään leukaa? En ole kuullut kyllä moisesta. Kuitenkin, ensimmäinen yö meni tosi surkeasti. Aamulla ei ollut yhtään levännyt olo.


Lauantai alkoi sillä, että lähettiin pienen porukan kanssa heti uimaan. Se kyllä virkisti! Eira jätti mökin lauantaina, koska se halusi palata kaupunkiin Maxin seuraksi. Mullakin oli aika iso ikävä Maxia jo lauantaina, mutta onneksi Eira toi Maxin hetkeksi mökille tuodessaan meille uuden mökkiläisen itsensä tilalle. Kaksi muutakin mökkiläistä oli lähtenyt kotiin, koska selkävaivat.

Päivä meni ihan mukavasti uidessa ja ahmiessa grilliruokaa navan täydeltä. Ja vähän kävin rääkkäämässä kylkiäni trampalla, vaikka tosiaan tiesin, että kylkeni kipeytyi juurikin kyseisen aktiviteetin parissa. Oli se silti ihan kivaa.

Lauantaina yritettiin myös hieman juopotella, mutta ei se oikein ottanut tuulta purjeisiinsa. Iso osa porukasta vaan nukkui tai oli muuten vaan vielä ulapalla eilisestä, niinpä oikein kukaan ei lähtenyt toisen päivän bileisiin mukaan. Ihan viimeisenä meitä oli pystyssä kaksi eniten juonutta, mutta mekin aikalailla selvinpäin. Toiseksiviimeinenkin lähti nukkumaan juuri silloin kun mulla vasta alkoi olla hieman jo kivaa. Meinasin siis jäädä yksin istumaan terassille ja kuuntelemaan musiikkia, mutta yhtäkkiä ovesta astuikin yksi hahmo seurakseni, ja me vietettiinkin oikein mukavat aamuyön tunnit rupatellen niitä näitä.

Vissiin siinä joskus, hmm, olisko ollut lähempänä kello 5 aamulla painuttiin mekin nukkumaan. Mutta eipä siinä unessa taaskaan hirveesti kehumista ollut. Se oli hyvin kehnohkoa suuresta lämpötilasta johtuen.


Heräsin huonosti nukuttujen viiden tunnin jälkeen, enkä jaksanut tehdä yhtään mitään. Tosi ikävä asia siksi, että yksi ihminen käytännössä hoiti koko mökin loppusiivouksen, koska kaikki muut oli laiskoja vätyksiä – minä siis mukaan lukien.

Käytiin siinä sunnuntaina aamupäivällä vielä paistamassa ihmisten viimeisiä grilliherkkuja. Alkoi kyllä jo makkarakuuri tökkiä, mutta silti niitä piti vielä itseensä tunkea.. Hyi. Nyt ei kyllä varmastikaan tee makkaraa hetkeen mieli, tuli sitä sen verran syöpöteltyä. 

Ja eikai kotiinpaluu olisi mitään, jos sitä ei tee pizzerian kautta? No, Eiran toiveesta me pizzat haettiin, mutta en mä valita. Toki mulle olisi kelvannut vaikka ihan vaan joku salaattikin, mutta pizza sopii krapulaan ihan hyvin. Vaikka no, ei mulla kovin kummoinen krapulakaan edes ollut. Juominen oli semmosta tissuttelua oikeestaan läpi koko viikonlopun, enkä missään vaiheessa ollut silleen edes kunnolla kännissä. Välillä näinkin.

Mutta kun sain pizzan vedettyä napaani, niin alkoi se jumalaton väsymys. Mä meinasin nukahtaa lattialle kun olin siinä touhuumassa Maxin kanssa jotain. Sitten meinasin nukahtaa sohvalle, vaikka mulla oli Max sylissä. Laskin Maxin turvallisempaan paikkaan ja meinasin kokoaika nukahtaa istualteni. En oo varmaan ikinä, ikinä odottanut sänkyyn pääsemistä niin suuresti kun eilen odotin. Ja aikalailla mä sammahdin heti kun velvollisuudet oli hoidettu ja sain pussilakanan päälleni. Toki untani pariin kertaan häirittiin, mutta onneksi olin niin väsynyt, että nukahdin aina uudestaan.


Tähän päivään heräsinkin sitten kello 4 aamuyöllä. Vau. Eira jotain möykkäsi siinä vieressä ja mä hädissäni siitä sitten ylös, etsin vaatteeni ja olin valmiina päivän askareisiin, koska "olihan kello jo kuitenkin kuusi". Niin mä siis muistan ajatelleeni. Vasta kun aloin kiskomaan housuja jalkaani makuuhuoneen oven ulkopuolella, tulin vilkaisseeksi rannekelloani, joka väitti kello kuuden vaihtuneen kello neljään.

Kävin ruokkimassa Maxin ja mietin, että mitähän sitä sitten tekisi.. Söin hyvin varhaisen aamupalan ja jäin odottamaan, että kello lyö jotain yli kuusi ja Max herää yöuniltaan. Max heräsi 6:10 ja touhuttiin sitten sen kanssa semmosia aamujuttuja, jotka ei häiritse muita talossa nukkuvia.

8 aikaan vein Maxia ekoille päikkäreille. Oon keksinyt semmosen tavan, että levitän peiton Maxin huoneen lattialle ja meen Maxin kanssa makoilemaan ja syöttämään sen siihen. Huone on pimeenä ja pidän Maxin rauhallisena siinä lattialla, niin ei yleensä mene kauaa, että Max nukahtaa. Se tipahtikin ihan hetkessä.

Max jäi lattialle nukkumaan ja mä siirryin nukkumaan makuuhuoneeseen. Onneksi sain vielä lisää unta siinä kohtaa, koska mulla ei ollut yhtään levännyt olo vieläkään. Muutama extratunti teki kyllä tosi hyvää.

Eira oli herännyt Maxin kanssa ja ne touhuilikin täällä omiaan kun mä sitten heräsin omilta päikkäreiltäni. Sittenhän tää on ollut tätä vauva-arjen pyörittämistä. Ja vähän jopa palasin ruoanlaiton ääreen tänään ja teinkin oikein maittavan aterian! Piti kylläkin tehdä semmosta hyvää tonnikala-pasta-salaattia, mutta löysin noita uusia perunoita jääkaapista, niin päädyinkin tänään vielä tekemään jotain muuta. Huomenna on ihan pakko tehdä sitä salaattia, koska se on tosi hyvää! Se oli joskus aikoinaan siskolla semmonen illanistujaisherkku, jota mulla on ollut nyt kyllä kovin iso ikävä. Pyysinkin sitä reseptiä siltä tänään ja sen sainkin, eli nyt voin tehdä sitä myös itse! Nam!


Mä tänään hieman tutkin mun kellon kertomaa statistiikkaa. Mä olen siis elänyt koko viikonlopun korkeassa stressissä. En tiedä mitä noi lukemat tarkalleen ottaen tarkottaa, mutta normaalina päivänä mun stressissä on luku 14-17 väliltä. Perjantaina luku oli 38, lauantaina 77 ja sunnuntaina 51. Tänään palattiin taas tonne 14 seuduille. Toi sovellus väittää, että mä en ollut lauantaina levossa minuuttiakaan, ja mulla oli korkea stressi 10 tuntia ja 3 minuuttia. Ei voi siis sanoa, että olisi ollut mitenkään rentouttava mökkiloma..

Eikä siis ihme, että mua nyt väsyttää edelleen. Mä oon ollut tiedostamattomassa stressissä koko viikonlopun, vaikka luulin, että mulla oli toisinaan ihan kivaakin – ja olihan mulla nyt oikeestikin. Tälläkin hetkellä mä vaan silti odotan sitä, että Max menee yöunille, jotta pääsen itsekin yöunille. Vaikka tänään haluan kyllä katsoa taas pari jaksoa Sykettä, mutta sen jälkeen haluan ehdottomasti nukahtaa ja nukkua oikeesti hyvin. Tai edes niin hyvin kun on mahdollista.

Ja nyt mulla ei muuta! Tässä oli oikein hyvä viikonlopun kattava paketti teille luettavaksi. Blogin puolellahan tää putki katkesi, mutta mä sanoinkin, että mun putki ja mun säännöt, joten lasken noi Instagramin puolella julkaistut kuvat niin, että putki on ollut katkeamaton.

Terveisin,
Vesa-Matti

25. kesäkuuta 2021

Trampoliinin haluava juhannuksentoivottaja

Mä heräsin ilman mitään pätevää syytä tänään jo siinä kello kuuden paikkeilla. Olin siinä kohtaa jo niin hereillä, että en edes jäänyt yrittämään unta. Keittelin siinä rauhakseltaan kahvit ja jäin odottelemaan Maxin heräämistä. Puolisen tuntia kerkesin odotella ja sitten kuului pienen pojan ääni pienen pojan huoneesta. Hain pojan touhuamaan olkkariin ja seurailin sen tekemisiä.

Äsken sitten kävin laittamassa sen ensimmäisille päikkäreille. Unta vastaan taistelu on nykyään joku juttu jos puhutaan päikkäreistä.. Se oli siis aivan unikunnossa tässä olohuoneessa oltaessa, mutta kun päästiin sen huoneeseen niin heti oltiin muka niin virkeenä, niin virkeenä että.. Yli 20 minuuttia meni nukuttaessa, joten ei tässä ihan mahdottomista väännöistä vielä puhuta. Ite oon kyllä alkanut jo asennoitumaan niin, että tästä ne menee vaan vaikeemmiks ja vaikeemmiks..


Mä en tänään ole vielä julkaissut päivän kuvaa, mutta mä jostain syystä julkaisin eilen illalla vielä toisen eiliselle päivälle. Se saa tänään toimia blogin puolella tän päivän kuvana, koska.. No, ajattelin julkaista tän päivän virallisemman päivän kuvan joskus illemmalla kun on tarpeeksi materiaalia siihen. Jos siis taaskaan muistan mitään kuvia otella.. Mutta niin, laitetaas kuva tähän:


Siinä on meidän poikanen taas kerran. Käytiin eilen illalla jo viemässä vähän tavaroita meidän juhannuksenviettopaikkaan, ja Max pääsi samalla siellä vähän pulikoimaan ja istuskelemaan trampoliinilla. Molemmat aktiviteetit tuntui olevan oikein mukavia.

Mä siinä räpsin jatkuvasti kuvia, koska siis ilta-aurinko paistoi ja se loi oikein mukavan valaistuksen. Sain läjäpäin hyviä kuvia, joten sen takia mun oli ihan pakko – pakkopakkopakko – julkaista vielä yksi julkaisu eiliselle päivälle. Toki mua vähän näissä kuvissa harmittaa se, että toi OnePlus tekee kuvista kovin rakeisia vaikka kuinka yrittäisi ottaa hyvässä valaistuksessa.. Sen kanssa pitää vaan nyt elää, koska ei viitsi lähteä heti ostamaan uutta puhelinta.

Ja hei, mä haluun trampoliinin – tai siis Max haluaa, köh.. Mä koko lapsuuteni halusin omaa trampoliinia, mutta en ikinä semmosta saanut. En tainnut useasti edes pyytää, koska ne ei siihen aikaan ollut vielä mitenkään yleisiä. Mutta aina kun trampalle pääsi jossain, niin oli ilo ylimmillään. Eilen taas kun pääsi pitkästä aikaa kokeilemaan, niin kyllä, se on edelleen melkein ihan yhtä hauskaa. Ja siis yllättävän tehokkaan tuntusta! Mä siinä ehkä jonkun 10 minuuttia pompin ja yritin volttia jaloilleni, niin kyllä mulle hiki tuli ja pieni puuskutuskin.. Toki se voi myös kertoa mun kuntoni tilasta, mutta ehkä mä silti väitän, että se tramppa vaan on niin tehokas.


Mun on nyt pakko lopetella tätä kirjottelua, koska näistä näppäimistä kuuluu niin kova ääni, enkä halua, että Max herää päikkäreiltään kesken kaiken.. Se meinas sen äsken jo tehdä, ja rupesin hieman syyllitämään näppämistöä.

Huomenna kesäkuuputki hyvin todennäköisesti katkeaa täällä blogin puolella, mutta Instagramia on kovin helppo vielä jatkaa, joten siellä sitten jotain! Nyt toivotan kaikille tasapuolisesti oikein hyvää juhannusta! Muistakaakin olla hukkumatta, eiköstä? Ja kaikki muukin hölmöily on hyvä jättää minimiin, jookosta? Ja nyt ei mulla muuta, koska päästiin niin kivasti yhteisymmärrykseen.

Terveisin,
Vesa-Matti

24. kesäkuuta 2021

Kuvaamisen unohtanut risteilijä

Tänään lähettiin käymään risteilyllä. Mä en kyllä hirveesti kannata tähän maailman aikaan tota ulkomaanmatkailua, tai oikeestaan muutakaan matkailua, mutta jos kerta rajoja ei osata pitää kiinni, niin kai mäkin voin vähän "hyödyntää" sitä. Mä oon siis ihan rehellisesti sitä mieltä, että kaikki matkustaminen pitäisi nyt jättää pois, tai edes tosi minimiin. Kenenkään ei tarvitsisi hakea tai viedä uusia tai vanhojakaan variantteja mihinkään.

Ja kun ihmiset on mitä ne on.. Siis uskomattomia urpoja. Jos sä itse haluat noudattaa noita suosituksia, niin aina löytyy joku jolla on sen verran tyhjää huipulla, että ei noudata mitään ja tulee ihan iholle. Se hetki kun laivasta noustaan ulos.. Siihen pitäisi saada oikeesti joku sitä meininkiä vahtimaan. Alkuun siellä osataan suurinpiirtein noudattaa niitä turvaetäisyyksiä, mutta kun portti aukee, niin millään ei ole mitään väliä ja kaikki juoksee päättömästi eteenpäin. Portin auettuako mikään tauti ei enää tartu ja leviä? En vaan ymmärrä tommosta käytöstä. Meistä "lampaistakaan" ei ole mitään hyötyä, kun muut hoitaa sen levittämisen todella, siis todella taidokkaasti.

Ei ollut tarkoitukseni puhua ihmisten tyhjäpäisyydestä, mutta joskus ärsyyntyminen vie mukanaan ja tulee vähän paasattua.


Oli tosiaan aikainen aamu tänään, koska siis piti herätä kuudelta. Okei, se olis ihan unelma aika aina herätä, koska siinä pääsisi nauttimaan koko päivästä.. Mutta mun tämänhetkisellä rytmillä toi oli aika aikainen herätys. Kerkesin mä kuitenkin ehkä sen maksimissaan 6 tuntia nukkumaan.

Aamukahvia naamioon ja itseasiassa aikainen aamupalakin.. En tiedä, mutta multa lähti taas käsistä toi paasto.. Sen verran tähän väliin aiheesta, että mä palaan paastoon 1.7. ja sen jälkeen se ei enää murru! Sitten kasvatetaan taas se itsehillintä ja tehdään paastosta taas elämäntapa.

Ja aika nopeasti aamupalan jälkeen tulikin lähtö kohti Helsinkiä. Helsingissä noustiin laivaan ja laivassa vaan oltiin. Maxin ensimmäinen risteily, mutta eipä Max siitä itse niinkään välittänyt. Vaikutti olevan päivä muiden joukossa, mutta vaan tosi huonoilla päikkäreillä.

Istuskeltiin, kierreltiin hieman kauppoja ja istuttiin. Syötiin buffetissa kallis aamiainen, ja koska se oli kallis, niin pitihän se sitten syödä koko rahan edestä.. Ähky oli oikein vahvasti läsnä. Onneksi oli edes hyvää ruokaa, niin ei tarvinnut tunkea itseään ähkyyn jollain kamalalla moskalla. Parasta siinä aamupalassa oli se monipuolisuus ja jos yksittäinen asia pitää valita, niin ehdottomasti joku semmonen naudan paahtopaisti.. Melkein tuli kuolaa suuhun kun rupesin edes ajattelemaan.. Huh, se oli herkkua.

Juhannusjuomat taxfreesta hankittiin, ja sitten istumaan palattiin. Korttiakin siinä pelattiin, ja energiajuomaa kiskottiin. Hieno riimi. Ainiin! Ostinhan mä muutakin! Eira toi mulle joskus joltain aikasemmalta risteilyltään semmosen maastokuvioisen To Be Police -merkkisen hajuvesipullon, tykkäsin siitä niin kovin, että ostin tältä risteilyltä uuden semmosen. Vanha oli jo kerennyt loppumaankin, joten tuli tarpeeseen. Ja juhannukseksi sikareita, vaniljasikareita. Mm, nam!


Päivän kuvan piti olla kuvakollaasi, mutta se ei sitä ole. Mulla oli taas suuret suunnitelmat, että kuvaan kaiken ja teen tosi hienon julkasun, mutta, no.. Tässä näette sen oikein hienon julkasun. Se on yksi kuva satamasta Viron puolella. Mun piti oikeesti kuvata aamupala buffetissa, pelikoneita ja ostoksiakin, mutta ei.. Yksi asia ensin unohtui ja loput annoin sitten unohtua ihan luvan kanssa. Sitten mulla oli vain tämä tämmöinen kuva, mutta onneksi se edes kertoo mitä tänään on tehty. Se se kai pääasia on.

Toki tätäkin voi taas yliajatella ja tulla enemmän surulliseksi, mutta ehkä annetaan asian vain olla. Sen verran sanon, että olisi pitänyt ottaa enemmän kuvia! Se oli kuitenkin Maxin ensimmäinen risteily. Olisi edes jäänyt kuvamuistoja.. No, toi oli pikaristeily ja nyt toivotaan, että maailmantilanne alkaisi jossain kohtaa helpottamaan ja päästäisiin tekemään pidempiä ja sisältörikkaampia matkoja.


Tälle päivälle on vielä annettava varoitus. Tämä voi olla täällä blogin puolella kesäkuuputken viimeinen merkintä. Voi toki olla myös niin, että huomenna aamusta kirjoitan jotain, mutta se ei ole varmaa. Huomenna me siis lähdetään puolen päivän maissa mökkeilemään! Sieltä tullaan sitten vasta sunnuntaina takaisin, joten tosta jää aika varmasti ainakin lauantai välistä. Voi olla, että sunnuntainakaan ei ehkä jaksa kirjoitella, mutta ei ainakaan tähdätä siihen. Olisi kyllä ihan kiva viettää semmonen suhteellisen sivistynyt juhannus.

Mutta Instagramin puolella yritän olla sitäkin aktiivisempi sitten! Tai no, vähintään se kuva per päivä. Toki olisi kivaa laittaa semmosia kivoja isompia julkaisuja, koska tää blogipuoli ei pääse toteutumaan, mutta ei stressata sitä nyt. Eihän? Tää on kivaa kun tää on kivaa.

Ja nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

23. kesäkuuta 2021

Ukkosta säikähtänyt kehityksen seuraaja

Ihan alkuun täytyy myöntää, että mä taisin eilen hieman valehdella teille. Vuoden 2020 ja vuoden 2021 Porvoossa musta otetuissa kuvissa mulla ei ollut samat aurinkolasit. Mulla on kahet samantyyliset ja tänä vuonna mulla oli ne värikkäämmät, kun taas viime vuonna mulla oli harmaat. Sitä värieroa ei oikein tommosessa valaistuksessa huomannut, mutta huomasin valheeni lopulta siitä, että ne värikkäät aurinkolasit lojui reissun jäljiltä keittiön pöydällä. Anteeksi.


Tänään vähän pelotti, koska alkoi ihan ykskaks järkyttävä ukonilma. Ehkä eniten jännitti sen takia, että olen aivan varma yhden salaman osuneen tohon uuden sairaalan katolle. Ihan varmasti olin niin näkevinäni. Semmonen kirkas valonvälähdys osui semmoseen siellä katolla sojottavaan tikkuun. Sen jälkeen seuraava salama meni johonkin ton sairaalan taakse. Ne välkkyi siis aika lähellä, uskokaa tai älkää.

Ja se meteli mitä se ukkonen pitää kun se on ihan päällä.. Jestas. Oon ihan varma, että se vähän heilutti jopa lattiaa, vaikka todellisuudessa luultavasti vaan itse tärisin pelosta. Ja niin tärisi koirakin, läähätti ja sillä jäi kaasuhana auki. Hyh, se haisi. Se on jotenkin vanhetessaan alkanut pelkäämään ukonilmaa, kerta kerralta vissiin vaan enemmän ja enemmän. Ei oikein tiedä mitä sen kanssa pitäisi ukonilmoilla tehdä, mutta otin sen hetkeksi syliin ja vein lopulta huoneeseen, josta se ei nähnyt ulos. Eikä sinne hirveesti kuulunutkaan, onneksi. Selvittiin kaikki.

Max ei siitä niinkään välittänyt. Tuuli heiluttaa puita tossa meidän terassin edessä, ukkonen jyrisee ja salamat vilkkuu kuin discovalot, mutta Max vaan katsoo tyytyväisenä. Käytin sitä vähän sateessa ja sitten kun sieltä tultiin takaisin, niin alkoi itku, koska olisi halunnut kastua lisää.. Hitsin vesipeto.


Maxista se on itseasiassa päivän kuvakin – taas. Tän pienen ihmisen kehittymistä on vaan oikeesti niin siistiä seurata! Miten se joskus aikoja sitten oppi kääntymään selältään mahalleen, siitä sitten istumaan.. Kohta alkaa tosiaan olemaan jo konttaamisen vuoro, ainakin jos näitä asentoja on uskominen.

Olin kyllä pitkään varma, että Max oppii kävelemään ennen konttausta. Se nimittäin kävelee tosi taitavasti kun sitä pitää käsistä kiinni ja antaa sen viipottaa. Jos se vaan tajuaisi miten noustaan tukea vasten seisomaan, niin ei siitä enää kauaa menis, että se jo täällä juoksee sinne tänne.

Jossain vaiheessa kaikki pään kolautukset sai aikaan itkun ja harmin. Mitä sen toilailuja on nyt seurannut, niin tuntuu, että se itku ja harmi ei ole enää niin vahvasti kolinoissa mukana. Ei sen päätä siis täällä kolistelemalla kolistella, mutta kuka voi sanoa, että oman lapsen pää ei olisi kertaakaan kolissut? Koliseehan se monilla vielä vanhempanakin. Mun mielestä on ihan ok, että se tottuu siihen itsekkin. Ja edelleen painotan sitä, että ei sitä kolistella, ja kyllä sillä hyvin usein on tyynyt ympärillä, jottei mitään vakavampaa pääse käymään. Ja yleensä siinä on joku ihminenkin vielä vahtimassa. Silti noi on välillä niin vikkeliä, että ei kaikkia kolinoita vaan yksinkertaisesti edes voisi estää.

Ja siis kyllä se tasapainokin on nyt sen verran kehittynyt, että ei jokaisesta horjahduksestakaan edes jouduta ihan kolahdustasolle. Se osaa jo jotenkin käsillään välttää monia kolahdustilanteita.

Muuten, kuinka monelle on tuttu tuo ohjelma tuossa päivän kuvassa? Kyseessähän on siis Albi lumiukko. Sitä kokeiltiin Maxille joskus ihan pikkupikkusena ja se on siitä lähtien ollut sen lemppari tv-ohjelma. Jos mikään muu ohjelma ei rauhoita, niin Albi rauhoittaa lähes aina. Se sopii ihan hyvin myös semmoseen lapsenmieliseen aikuiseen makuun. Se on hyvin hämärä ohjelma, mutta sille hämäryydelle on monesti tullut itsekin naurettua. Noi jaksot vaan ei ole hirveen pitkiä, josta Max onkin oppinyt hyvin kärsimättömäksi.. Kun ohjelman lopputekstit alkaa niin yleensä alkaa myös kitinä. Ja heti kun uuden jakson alkutunnari on ohi, niin kitinä loppuu. Ehkäpä se vielä joskus ymmärtää, että kun yksi loppuu niin toinen alkaa, eikä siihen väliin tarvitse kitinää mahduttaa..


Täällä on niin hiostava ilma, että mä en oikein vaan enää jaksa istua tässä kirjottelemassa. Mutta onhan sitä juttua jo tossakin, eikö? Vähän Maxin kuulumisia tähän väliin.

Ja nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti