Sain paljon kehuja kuitenkin tekemistäni tarjottavista. Tällä kertaa kakun suhteen en voi ottaa kunniaa, koska olen vain seurannut reseptiä. Toki silti kiva, että maistui! Eira pyysi suolaiseksi tällä kertaa kinkkukierteitä, joten niitähän sitten tehtiin. Okei, tehtiin vähän metwurstkierteitäkin, koska.. No, oli suhteellisen varmaa tietoa, että menekkiä on ja vähempi ei riitä. Kinkkukierteitä jäikin vain 2, metwurstisia ei yhtään. Mutta onneksi tehtiin myös toisia, huh, muuten olisi tosiaan loppunut pahasti kesken. Näissä kierteissä meillä oli sikäli omat näpit mukana, että valittiin täytteet oman maun mukaan, eikä menty suoraan reseptin perässä. Niistä tulikin kuulema "tosi hyviä omatekemiä pikkupizzoja".
Teitä varmaan kiinnostaa myös mitä mä ostin Eiralle lahjaksi? No, se puhui yhdessä vaiheessa, että se haluaisi normaalikokoisia kahvikuppeja. Meillä on siis ollut vaan 0,4 l ja 0,2 l. Nollanelonen liian iso ja nollakakkonen liian pieni. Normaali kahvikuppi on siis 0,25 l, joten sellaisia ostin.
Enkä ihan mitä tahansa kuitenkaan! Eira oli myös sanonut, että haluaisi nimenomaan Marimekon kahvikuppeja. Oletin, että siinä pitää olla se kukka.. Unikkoko se on? Niitä etsin pitkät tovit, mutta en löytänyt mistään. Ne pitänee ilmeisesti tilata Marimekon nettisivuilta. En tilannut, vaan löysin Marimekon toista sarjaa, jonka nimi on hieman epäselvä. Ehkä? Onko se Räsymatto, Siirtolapuutarha vai Oiva? Kaiken järjen mukaan se on Siirtolapuutarha, mutta kaikkialta tulee erilaista tietoa ja plaa plaa plaa. Mutta siis seuraavanlaisia mukeja ja 6 kappaletta:
 |
| Kuva on lainattu internetistä. Täältä. |
Mun ajatus oli ensin ostaa ihan vaan mustavalkoista, koska meidän keittiön muissakin astioissa on semmoinen teema (kaikki on oikeastaan Iittalan mustaa Taika-sarjaa). En vaan löytänyt mistään sopivia, joten ajattelin, että ei toi beige noissa kyllä paljoa haittaa; ja saapahan astiasto vähän väriä. Nyt on. Ja Eira pisti mukin heti testiin ja sanoi kahvin siitä nautittuna olevan oikein hyvää.
Eiran reaktio ei kuitenkaan ollut ihan semmonen; VAU! Joten en ole aivan varma, että oliko se kuitenkin hieman jopa pettynyt? Tai siis ei varmasti pettynyt, mutta jos odotukset oli korkeammalla? En tiedä. Ehkä se on vaan tämä mun yliajattelu? Ehkä se on se.
Mä ajattelin, että Eiran aamuvuorot on semmosia, että en saa mitään järkevää ulos, mutta en mä saa tänäänkään. Tai siis onhan tossa oikein hyvää kuulumis-päivitystä, mutta jos haluaisin lukijoita kalastella, niin ei tämä sisältö ole oikeaa. Jotain menevämpää tarvittaisiin.
Mutta mä huomaan joka vuosi jaarittelevani siitä, että pitäisi keksiä enemmän ja suurempaa, mutta loppuun asti on aina menty joko kuulumisilla, kysymyksillä tai resepteillä. Joten, pitäisikö sitä vaan lopettaa taas kerran toi isomman ja suuremman haaveilu ja keskittyä siihen mitä on helppo ja kiva tehdä? Se voi olla juurikin näin. Eli ei ajatella jatkossa enää isosti; pienistä puroista kasvaa iso joki tai jotain, eli ehkä tämä suuri joki olisi tässä kohtaa se täydellinen blogiputki-joulukalenteri! Sitä kohti mennään ja jätetään haihattelut niille jotka sen paremmin hallitsee.
Päivän kuvaan siispä. Eikö näin? Mun pitää oikeesti päästä tästä hiljalleen jo vaaka-asentoon, koska energiat on oikeasti aivan loppu. Miten voi ihminen kulua näin paljon ei oikeastaan mistään? Hmm.. No, se kuva:
Sen hirveemmin uudelleen selittelemättä mun oli pakko käyttää tänään sensurointia. Mä halusin ehdottomasti esitellä kaikki mun vitriiniin päässeet esineet, mutta mä mietin pitkään, että mitä mä teen ton kuvan kanssa.. Ihan henkilökohtaisella tasolla päädyin tämmöseen ratkaisuun ihan vaan siitä syystä, että mulla ei tosiaan ole lupaa tuota kuvaa mihinkään julkaista. Ja jos mietin omalle kohdalle, niin en mä ehkä haluaisi, että lähtöni jälkeen vielä kuviani julkiseen jakoon levitettäisi. Vaikka mun mielipiteellä tuskin silloin mitään väliä. Mä sensuroin ihan vaan kunnioituksesta, en mistään muusta syystä.
Kun aikoinaan kuulin, että saan ton kellon itselleni, niin mä rupesin heti tutkimaan kaikenlaisia kellojalustoja. Pyöriviä, valollisia ja lentäviä.. No okei, ei lentäviä sentään. Kaikki ylittää aikalailla semmosen kipurajan, että vaikka kuinka paljon haluaisinkin panostaa, niin en vaan voi pistää rahaa johonkin niin paljon. Siispä piti keksiä jotain muuta. En mä itse kyllä keksinyt mitään, mutta Heidi ilmoitti, että oli hakenut käsittääkseni tommosesta kultasepänliikkeestä vanhoja kellojalustoja ja mä saisin niitä ruveta tuunailemaan.
Aikamoinen show niiden tuunailussa oli, mutta lopulta mä sain niistä semmosia silmäämiellyttäviä. Enää puuttui kuva. Heidi hoiti mulle senkin ja se toi mulle Arton viimeisen passikuvan. Mä sain tosta kellojalustasta, en ehkä semmosta kun alunperin ajattelin, mutta sitäkin paremman. Mä nään sen päivittäin, mä nään Arton siinä päivittäin.. Huh, aina on vaan kauhea ikävä. Mä kuitenkin halusin, että mä pystyn katsomaan kuvia Artosta, joten toi oli oikea ratkaisu. Mä meinaan pitkään pelkäsin katsoa vanhoja kuvia.. Mä pelkäsin, että ahdistun ja hajoan täysin.
Pitäkää vaan hulluna, mutta mä välillä yksinollessani saatan sanan tai pari tuolle kellolle, tai ehkä kuvalle, sanoa. "Hitsi minkä teit" tai milloin mitäkin. Se on senkin takia mun tärkein asia koko vitriinissä, että mä voin kanavoida siihen jotain. Toivoa, että "ehkä tämän maallisen kapistuksen kautta saan vielä sanoa jotain broidille". Ehkä tässä tulee ilmi se, että mä ehkä haluaisin uskoa johonkin suurempaan, mutta en vaan osaa kyynisyydeltäni. Silti, vaikka kuinka kyyninen olenkaan, niin silti mä juttelen kellolle.
Hmm, joo.. Ehkäpä me ihmetellään huomenissa lisää. Sorruttiin nimittäin tilaamaan myös ruokaa, koska tämmöset juhlapäivät aina sekottaa mun rytmin ja sitten lopulta rytmillä ei ole enää väliä. Huomenna palataan taas paastoon ja siitä ei sitten taas hetkeen tarvitse lipsua. Mutta tilausruoka, joka oli tällä kertaa rullakebab, piti sisällään sen verran nopeita hiilareita, että se lisäsi oman mausteensa mun väsymykseen. Istun tässä tuolissa aivan lyhistyneenä ja silmät vaan puoliksi auki. Ei siis puoliksi auki niin, että toinen silmä 100% ja toinen 0%, vaan.. No joo, en edes tiedä miksi lisään näitä tyhmiä selityksiä aina välillä. Kai ne on edes vähän hauskoja.
Nyt ei mulla muuta.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)