Poikanen esitti taas väsynyttä, vaan kun vein sen sänkyyn.. No, tälläkin hetkellä se paukuttaa tuttipulloa pinnoihin. Pong, pong, pong. Kokemuksesta vaan tiedän, että sinne on nyt ihan turha mennä, koska sitten se taas hieman aktivoituu ja kun sieltä sitten taas lähtee, niin alkaa itku. Kolkutelkoon nyt rauhassa ja kyllä se siitä sitten nukahtaa. Jos ei, niin sitten kuulen kyllä itkun ja itkun sävystä osaan vähän arvioida, että onko hätä oikea vai teeskennelty.
Hetkinen, nyt loppui kolkutus. 12:03 poika on nukahtanut.
Mitäs meidän aamuun nyt sitten? Mä heräsin ilman mitään ääntä mistään, kello 8:40. Mä hieman jopa säikähdin, että mitä on tapahtunut? Nousin äkkiä ylös ja menin Maxin huoneeseen, hiippailin sen sängyn luokse ja näin kun poika makaa siellä naama patjaa vasten. Se kuuli mut ja se nostaa katseensa hyvin hitaasti patjasta ja katsoo mua. Hmm, se oli ehkä ollut hereillä, mutta se oli turhautunut odottamaan.. Nostin sen pois sängystä ja sitten alkoi jonkinlainen kiukku. Kiukku kuitenkin laantui nopeasti ilman, että tarvitsi edes mitään tehdä. Kai se esitti vain tuohtumuksensa mulle, että "minkä takia et ollut herännyt aikaisemmin.."
Käppäiltiin yhdessä olohuoneen löhöilypaikalle, pistin Maxin sitten makoilemaan siihen ja menin itse lämmittämään maitoa. Toin maidon poikaselle, laitoin tv:stä Joulupukki ja noitarumpu -elokuvan (se löytyy nyt myös Yle Areenasta paljon paremmalla kuvanlaadulla!) pyörimään ja menin itse kahvia keittämään. Vain maidolla ja tv:llä saan sen verran aikaa itselleni aamuisin, että kerkeän aamukahvit keittää ja vessassa käydä. Tulin vaihtamaan Maxin vaipan ja laitoin sille päivävaatetta päälle kahvia odotellessani.
Katseltiin siinä sitten elokuva loppuun ja sitten alkoi taas Max-show käynnistyä. Se kiipeili sohvan selkänojalla ja tiputti sohvatyynyt lattialle, koiran tiputti myös lattialle ja kaikki viltitkin. Se tiputtautui sohvalta sohvatyynyjen päälle ja myllersi menemään ihan olan takaa. Mä hain sille jopa patjan sen huoneesta, jotta se saa paremman vauva-agilityradan. Se on kyllä semmonen hurjapää jos sille tarjoaa siihen puitteet – tai vaikka ei tarjoaisikaan.
Jonkin aikaa kun se siinä taas touhusi, niin tekaisin sille aamupuuron. Puuro meni kivuttomasti tänään, koska laitoin poikasen syöttötuoliin istumaan. Puuron jälkeen toin Maxille vielä palan banaania ja palan joulutorttua, jotta sain itse rauhassa laittaa itselleni aamupalaa. Max sai tässä kohtaa tuijotella hetken Bamsea. Mä sain aamupalan tehtyä ja syötyä, jonka jälkeen harrastettiin vauva-agilityä taas. Mä en ymmärrä, miten joku voi jaksaa pyöriä ja möyriä niin paljon..
Sitten poikanen alkoikin näyttää kovin väsyneeltä ja siitä tullaankin oikeastaan tämän merkinnän alkuun, eli meidän päivä on nyt aikalailla kerrottuna tässä.
Meidän aamut on hyvin samanlaisia, mutta sitä se kai tämä arki on yleensäkin.
Mitäs tänään on suunnitteilla? Ainakin ajateltiin tehdä pieni lahjakierros, eli viedään pari pakettia uusille omistajilleen. Sitten pitää tehdä vielä ainakin yksi kauppakierros, jotta saan hankittua viimeiset lahjat. Mulla on vieläkin pienoinen ongelma ainakin yhden lahjan kanssa, joten saa taas nähdä tarttuuko tänäänkään mukaan mitään.. Pakkohan se kyllä olisi, joten se lahja keksitään sitten vaikka väkisin.
Näiden lisäksi ei kaiketi muuta. Ei ainakaan tule mieleen. Näiden suunniteltujen menojen jälkeen varmaan taas vaan ollaan siihen asti, että saa mennä nukkumaan. Huominen vielä tällä kaavalla, sitten Eiran aamuvuoroputki loppuu ja aamut muuttuu taas hieman erilaisiksi. Ehkä mä saan jopa joku aamu nukkua hieman mun univelkoja pois? Toivottavasti siis ainakin.
Hmm, en koe tätä merkintää vielä täydelliseksi. Jotain pitäisi siis vielä keksiä. Päivän kuva myös, mutta yritän antaa sen ikään kuin tulla kuin itsestään. Jos joku idea heräisi tässä kirjoitellessa.
Vaan mitäpä minä kirjoittaisin, hmm.. Tämän päivän kuulumiset on ainakin käyty niin hyvin kun ne tässä kohtaa päivää voidaan käydä, eli jotain muuta..
No, kerrotaan pari sanasta eilisestä. Mä nimittäin aloin eilen valmistamaan pizzaa päiväruoaksi, tein ihan vartavasten pienemmän annoksen kun ennen, koska en halunnut tehdä hirveästi ylimääräistä. Vaan kun pohjat oli leivottu ja esipaistelin niitä, niin Eira kertoi mulle, että sen siskonlapset tulee meille leipomaan. Mua rupesi hitusen ärsyttämään, koska olin tehnyt pizzaa vain omiin tarpeisiin ja tiesin, että nyt ei kyllä itse saada mitään.
Huoli oli onneksi turha, koska mä pidin kyllä huolen siitä, että minä itse saan tekemääni pizzaa. Eira ei leipomisen ja lapsien kaitsemisen takia oikein kerennyt syömään kun muutamia haukkuja silloin tällöin. Lapset ei jostain syystä pizzoihin edes pahemmin koskenut, jota ihmettelen kyllä suuresti. Yksi palako siitä kenties katosi jonkun lapsen suuhun..
Lopulta oltiin siinä tilanteessa, että pizzaa oli vielä monen monta palaa ylimääräistä. Miten se on mahdollista? Mä nimittäin äsken söin 3 ja puoli palaa aamupalaksikin.
Kun siis.. Yleensä teen tuplamäärän, eli 4 pizzaa. Nyt meillä oli vaan 2 ja silti niin paljon ylimääräistä.. Tai eihän se periaatteessa ollut ylimääräistä, koska sain niistä lopuista oikein maittavan aamupalan. Mutta kun kerkesin hieman jo ärsyyntyä siitä, että se loppuu kesken, niin nyt olen hieman ärsyyntynyt kun se ei loppunutkaan ja ärsyynnyin turhaan. Pitäisi vaan aina noudattaa "älä ärsyynny"-elämänohjetta. Enkä mä nyt oikeasti olekaan ärsyyntynyt, mutta tuo tekstinpätkä näyttää paljon hauskemmalta noin.
Eira ja lapset leipoi siinä sitten hirveän kasan pipareita ja joulutorttuja jouluksi valmiiksi. Mä olen muutaman piparin tässä syönyt, mutta mun täytyy sanoa kyllä, että mä en jotenkin enää pipareista tykkää. Onkohan mun suu jotenkin aikuistunut liikaa? Hauskan näköisiä noi on toki, koska ne on koristeltukin ja kaikkea, ja varmasti iso osa niistä häviää sitten jouluaattona lasten suihin. Että ei mun tarvitse varmaan huolehtia siitä, että ne tulee syödyksi – onneksi.
Mä vaan tosiaan ton vierailun aikana huomasin, että mä olen sittenkin taas ihan erittäin paljon introvertti. Mä kuluin ihan loppuun, koska en päässyt kotona mihinkään karkuun menoa ja meininkiä. Jos mä olin olohuoneessa, niin yhtäkkiä siihen pakkautui lapsi, kaksi, kolme tai neljä. Mä yritin siitä sitten siirtyä salaa toisaalle, mutta yhtäkkiä lapset pakkaantui taas siihen tilaan missä seuraavaksi olin. En päässyt lainkaan karkuun, enkä huoneiden ovia kehtaa nykyään enää sulkea, koska.. No, tulee epäystävällinen olo, enkä tykkää olla epäystävällinen.
Eikä siis varmasti muuten olisi ollut niin iso ongelma, mutta kun nämä Eiran aamuvuorot on ehkä pahimpia mun omalle jaksamiselle. Mä olin jo kaikesta aamuisesta hitusen loppu ja sitten vielä kolmen extra-lapsen show siihen päälle.. Kyllä se vei hyvin loputkin energiat ja vielä enemmän.
Tämän shown jälkeen Eira vielä sanoi, että ".. meidän joulut ei ole koskaan rauhallisia.." No, sitä sitten odotellessa. Tämä oli varmaan vasta vaan maistiainen..
Päivän kuva vielä äkkiä.
Olihan se nyt ihan pakko, kun ei muutakaan keksinyt, laittaa tähän kalenteriin uunituore selfiekin. Nyt täytyy sanoa, että kuvaideat on käytetty viimeistä myöten loppuun, joten seuraavat kolme luukkua tulee olemaan aina vaan vaikeampia.
Oli muuten pakko lisätä tohon kansikuvaan – eli tohon kalenteriin – pieni punainen sävy tähän päivän kuvaan, koska vanhat kuvat muuttuu mustavalkoisiksi, eikä tämä päivän kuva olisi siitä "edukseen" erottunut.
Nyt ei mulla muuta.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)