Jotenkin mahtavaa huomata, että mun lukijamäärät näissä joulukalenterimerkinnöissä on nyt korkeemmalla kun mun normaaleissa merkinnöissä. Tai siis onhan nämäkin suhteellisen normaaleja, mutta kumminkin. Yleensä siis uuden merkinnän lukee 11-17 ihmistä kun nyt nämä pari aikaisempaa luukkua on kerännyt lukijoita jo 20-22. Se on mun mittapuulla iso kasvu.
Se toki aiheuttaa paineita ja haluaisin keksiä kokoaika jotain millä saan lukijat pysymään. En vaan ehkä osaa, joten voin vaan toivoa, että jengiä vaan jostain syystä kiinnostaisi palata lukemaan näitä.
Eilen Eira muistutti mua siitä, että Masa täyttää huomenna – eli tänään – 11 vuotta! Ja sanoi siihen sitten perään: "Kirjoita jotain Masasta", joten tartuin nyt sitten tähän. Kirjoitan ehkä vähän laajemmin meidän kissoista, koska.. No, kerrotaan koko tarina.
Mä oon aina ollut kissaihminen. En siis silleen kissaihminen, että olisin puoliksi kissa ja puoliksi ihminen, mutta siis jos pitää valita kissoista ja koirista, niin vastaan yleensä kissa. Eli kissaihminen.
Sillon joskus kun muutin omilleni, niin mä tiesin automaattisesti, että kissan tarvitsen seurakseni. Se fiilis kasvoi siinä alussa tosi vahvaksi, koska mulla alkoi olemaan tosi tylsää vaan yksin ensimmäisessä omassa kodissa. Tarvitsin seuraa. Masa ei tullut vielä siinä kohtaa kuvioihin, koska ensin taloon asteli kissa nimeltä Sara, joka tunnetaan paremmin nimellä Sarppa. Sarppa on syntynyt 18. toukokuuta 2010, eli on myös jo täyttänyt sen 11 vuotta.
Sarpasta kirjottelin pari vuotta sitten ison päivityksen, koska silloin aika hieman pysähtyi ja pelko sen menetyksestä oli suuri. Sen voi käydä lukemassa tästä.
Lyhyesti; Sarpalla todettiin jonkinlainen suolitukos ja eläinlääkäri antoi kaksi vaihtoehtoa: lopetus tai leikkaus. Se suolitukos on ilmeisesti jotenkin, hmm, jatkuva. Me jouduttiin vaihtamaan ruokavaliota kalliimpaan ja sillä on saatu Sarpalle lisävuosia ainakin jo melkein 3. Toivottavasti lisääkin. Se ei oireile kokoaika, ehkä juuri paremman ruokavalion takia. Mutta siis noin kerran parissa kuukaudessa Sarppa menee vaisuksi ja hakeutuu yleensä olemaan hieman omissa oloissaan. Siitä sitten tunteja tai päivä eteenpäin, niin se tukos tulee itsestään ulos, mutta aiheuttaa yleensä ihan kamalan sotkun.
Sen enempää menemättä siihen sotkuun, niin kyllä sen mielummin siivoaa kun luopuu kissasta. Ja mun käsittääkseni sitä ei voi hoitaa mitenkään, vaan kissan täytyy nyt elää sen kanssa lopun elämäänsä. Ei se vaikuta kipeältä, vaikka omiin oloihinsa hakeutuukin, mutta voitte kuvitella jos teiltä tulisi niin iso köntti jotain kautta ulos, niin ei se varmasti kivaakaan ole.
Sarpan kotiutumisen jälkeen muistaakseni aika nopeasti sain kuulla, että meidän alakerrassa asuvalle perheelle oli syntymässä kissanpentuja. En muista oliko se sisko vai kuka, mutta kävi puhumassa naapurille ja mä sain sitä kautta sitten mahdollisuuden käydä valitsemassa itselleni oman pienokaisen.
No, onhan tossa kyllä ihan hyvä väli, koska Masa on syntynyt 3.12.2010, että ei se varmaan nyt ihan heti Sarpan kotiutumisen jälkeen tapahtunut. Oon vaan huono muistamaan aikaa.
 |
| Masa ja Elias, Elias ja Masa. |
Jotkut ei pysty käsittämään sitä, että kissatkin on omia persooniaan. Sarppa ja Masa on aivan kaksi erilaista kissaa. Molemmat silti omalla ärsyttävyydellään ja hellyyttävyydellään ihan loistavia tyyppejä. Kun puhun kissan ärsyttävyydestä tarkoitan sitä kissan taipumusta hyvin itsepäiseen toimintaan, eli siinä varmaan puhutaan kaikista kissoista. Meillä on ihan alusta asti yritetty kieltää ainakin ruoanvalmistukseen tai sen nauttimiseen tarkoitetut pöydät, niillä ei saa kävellä mikään elävä. Kissojen tassujen mukana kun kulkeutuu kissanhiekkaa ja muuta, mutta ehkä lähinnä kissanhiekkaa, niin sen takia ollaan pyritty pitämään ne poissa pöydiltä.
Masa on oppinut sen, että se ei saa kävellä kyseisillä pöydillä silloin kun ihminen on hereillä tai paikalla. Vaan kun koittaa yö, niin silloin mennään. Lähes aina saa löytää tiskipöydältä vähintään vaaleita kissantassunjälkiä, jos ei itse kissa juuri silloin satu olemaan siinä. Se siis osaa hillitä itsensä päivällä, mutta tilaisuuden tarjoutuessa sen pitää silti aina kokeilla. Sitä ei oikein voi kieltää, koska ei itse ole silloin kieltämässä.
Masalla on myös taipumus leipoa mua. Vitsikkäästi kutsutaan sitä sen työksi. Alkuillasta usein kun ollaan menty pehkuun, niin hetken päästä Masa ilmestyy jostain ja hyppää mun viereen. Siitä sitten hiljalleen siirtyy etutassuilla mun mahan päälle ja aloittaa työnsä. Se on hassua, että mä tykkään siitä, vaikka se hieman kipeää tekeekin. Se on mun ja Masan juttu.
Masa on jostain syystä koko elämänsä kärsinyt – en tiedä kärsiikö se siitä oikeasti – siitä, että sen silmät on jatkuvasti rähmiintyneet. Mä niitä yritän aina silloin tällöin putsata, mutta ei mene kun tovi niin silmät on samanlaiset kun ne oli äskenkin.
Masa ja Sarppa on kerennyt kaksi pentuettakin tehdä. Ensimmäiseen pentueeseen (synt. 29.10.2011) kuului kaksi, joista toinen ei selviytynyt. Kitalakihalkio tai jokin vastaava vei hengen, vaikka kaikkemme yritettiin.
 |
| Villen Sanna-kissa vauvana. |
Toinen ensimmäisen pentueen kissoista on kaverillani Villellä, enkä ehkä usko, että se kissa olisi voinut parempaa kotia saada. Välillä tuntuu, että Ville elää kissaansa varten, mutta se siinä onkin juuri mahtavaa. Kissa saa kaiken mitä haluaa ja rakkautta ei varmasti puutu.
Toiseen pentueeseen (synt. 1.3.2012) syntyi 4 pentua. Taas kerran kitalakihalkio vei yhden poikasista, vaikka taas kaikkemme yritettiin. Silloin muistaakseni soitettiin eläinlääkäriinkin ja siellä sanottiin, että mitään ei voi oikein tehdä.
 |
| Sarppa ja toiset pennut. Mustapää kuvassa vasemmalla. |
Nämä kolme jäljelle jäänyttä reipasta poikasta löysikin nopeasti kodin. Toki vasta luovutusiän jälkeen, mutta silti. Yhteen pennuista mä itse jopa ihastuin niin kovasti, että olisin sen halunnut pitää. Kutsuttiin sitä Mustapääksi, mutta sen nimeksi taisi lopulta tulla Vili – jos en aivan väärin muista. Eira ei muistaakseni suostunut kolmanteen kissaan, joten uuteen kotiin vaan. Näistä kolmesta pennusta mulla ei ikävä kyllä ole mitään tietoa enää tässä kohtaa. Tiesin silloin mihin ne meni, mutta ei näistä ilmeisesti ole tapana pitää sen kummemmin kirjaa tai kuulumisia vaihdella. Ehkä olisi voinut, mutta eipä tullut lähdettyä semmoseen.
Sen muistan, että Mustapää ei jäänyt ensimmäiseen kotiinsa. Se tuli meille vielä jossain vaiheessa takaisin ja löysi sitten vasta lopullisen kotinsa toisaalta. En muista syitä, mutta parempi kun tuli takaisin, eikä joutunut luonnon armoille.
Tähän kohtaan vielä pakko mainita koirakin, joka syntyi 28.12.2012 ja kotiutui meille sitten luovutusikäisenä. Eli siis Nella, chihuahua. Se ei liity kissoihin muuten, kun vain sillä tavalla, että ei näistä mitään ylimpiä ystäviä ole koskaan tullut. Sietävät toisiaan, eikä sitä kai enempää voi vaatiakaan. Hyvä, että edes sietävät ja tulevat jotenkin toimeen.
 |
| Melkein kun kissa. Tai ainakin lähes samankokoinen. Masa taitaa olla vähän Nellaa isompi – ainakin vatsasta. |
Mun suurin haaveeni tällä saralla on, että nämä eläimet elävät pitkän ja mahdollisesti myös hyvän elämän. Jos me se niille pystytään tarjoamaan tavalla tai toisella, niin ehdottomasti sitä kohti mennään. Sarppakin on maksanut tähän mennessä enemmän kun Nella, "vaikka onkin vain maatiainen". Ei rahalla ole silleen mitään väliä kunhan saa eläimet pidettyä terveenä, mutta kalliita noi eläinlääkärit on, huh.
Ne on opettanut huolehtimaan muistakin kun vain itsestään. Eli todella tärkeitä myös elämänhallinnan kautta ajatellen.
Mulle kerran joku ihminen sanoi, että "eläimiin ei pitäisi kiintyä liikaa, koska niistä joutuu luopumaan aikaisemmin kun ihmisistä", mutta eipä noihin ole voinut olla kiintymättä liikaa. Perheenjäseniä siinä missä muutkin. Kun aika on, niin rakkautta on myös osata luopua, vaikka en sitä halua tässä kohtaa sen enempää ajatellakaan. Pääasia, että sen jälkeen jää fiilis, että annettiin niille hyvä ja rakastava koti.
Nyt ei mulla muuta.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)