Ihmiset, oikeesti, mulla tulee kiire. Mä en ole ostanut vielä joululahjoja ja ollaan menty jo yli puolen välin matkalla jouluaattoon. Eilen juttelin Ronin kanssa kyllä, että se voisi joku päivä lähteä mun kanssa ostoksille, koska yksin en saa aikaiseksi ja on se muutenkin mukavampaa kaksin. Eli ehkä huomenna? Tai sitten se menee taas loppuviikkoon, mutta siitä se ei saisi enää hirveesti siirtyä.
Mä tilaisin kyllä jotain, mutta mua edelleen ahdistaa se tilaaminen. En jaksa odottaa, enkä tiedä ehtiikö mikään enää ajoissa perille. Miksi mä olen näin huono joululahjaihminen, vaikka olen henkeen ja vereen jouluihminen? Pitää oikeasti ottaa nyt itseään niskasta kiinni tämän asian tiimoilta.
Hmm, mitähän sitä tänään kirjottelisi.. Enpä tiedä. Mulla on se yksi reseptikin vielä käymättä läpi, koska en ole saanut aikaiseksi. Pakko sanoa, että noi joululahjat stressaa sen verran, että mun on vaikea tarttua mihinkään muuhunkaan. Vellon vaan tässä ajassa ja kohta se onkin jo se joulu.. Kääk!
Päivän kuvaan äkkiä, koska en mä halua enää jauhaa tosta mun saamattomuudesta.
Tämän parivaljakon Eira yksi päivä kaivoi esille. En tiedä oliko se aikeissa hävittää taas kaikkea vanhaa ja turhaa ja nuo oli tähtäimen alla, mutta ei! Minä en halua. En mä noilla itse enää mitään tee, eikä ne mitenkään toimi koriste-esineinäkään, mutta silti niillä on jonkinlainen tunnearvo. Aika isokin, itseasiassa.
Olin julkaisemassa tota ensimmäistä kuvaa ensin tollasenaan ja sitten muistin; "mulla on jossain joku vanha valokuva, jossa olen ton gorillan kanssa!" Äkkiä kaivamaan vanhat valokuvat esille ja yllätyin, koska siinä kuvassa oli myös tuo tiikeri. Sen olin unohtanut jostain syystä täysin, mutta ihan loistavaa, että ne oli molemmat siellä!
Kuten kuvatekstissä mainitsin, niin nämä pehmolelut voivat kyllä mun puolesta siirtyä seuraavalle, eli Maxille, jos vaan Max ne itse huolii. Ehkä se vaan jopa kasvattaisi noiden tunnearvoa, jos samoilla pehmoleluilla on leikkinyt niin isä kuin poikakin. Ehkä ne on joskus Maxin aarre? Ehkä.
Vanhoista valokuvista tuli kyllä mieleen, että pitäisi kyllä ehdottomasti joku päivä päästä käymään porukoiden valokuva-albumeita läpi. Muistaakseni siellä on aika paljon meidän lapsuuskuvia, joita ei ole itse nähnyt pitkiin, pitkiin aikoihin. Muistan joskus pienempänä, että niitä piti aina välillä katsella ja kysellä mitä missäkin kuvassa tapahtuu. Valokuvat on kyllä vaan niin huippuja muistoesineitä..
Sillon kun mä täytin 30, niin porukat toi mulle yhden parhaimmista syntymäpäiväkorteista ikinä. Mä muistan kun sitten jäin sen kortin, ja sen kuvan joka oli liimattu siihen, kanssa yksin, niin mulle tuli oikeesti itku. Niin pieni Vesa-Matti istui siinä sitterissä.. Ei huolia, murheita eikä harmeja. Tai ei ainakaan niin isoja. Sen kortin pitäisi olla mulla vielä tallessa jossain, joten jos joku haluaa, niin voin etsiä sen ja lisätä sen kuvan jossain vaiheessa joko tonne Instagramin puolelle tai sitten ihan vaan tänne. Ja vaikka kukaan ei haluaisikaan, niin kaivan sen kortin esille ja siirrän sen ehdottomasti vitriiniin nyt kun sen taas muistin. On se vaan niin tunteitaherättävä asia, että näkyvälle paikalle se on saatava.
Mulla itselläni on aika vähän mitään vanhoja, oikeesti vanhoja, valokuvia itsestäni. Puhutaan alle kymmenestä. Haluaisin niitä ehkä enemmän, joten ehdottomasti on pakko joku päivä käydä niitä albumeita tutkimassa ja pyytää kopioita joistain kuvista.
Hmm, mä en oikein keksi mitään muuta? Täyttääkö tämä sisältö teidän odotukset yhdestä luukusta? Toivottavasti, koska mä en rupea itseäni nyt pakottamaan enempää, ettei mene ihan plörinäksi.
Eli nyt ei mulla muuta.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)