Äsken huomattiin, että mä en oikein osaa toimia kun sattuu. Olin keittiötä laittamassa kuntoon ja Max katsoi olohuoneessa Pipsa Possua. Yhtäkkiä poika lähti sieltä taapertamaan mua kohti, mutta puolivälissä matkaa se kompastui jalkoihinsa – todennäköisesti, koska en löytänyt muutakaan syyllistä – ja kaatui suoraan naamalleen tutti suussa. Mä jätin kaikki hommat kesken ja hoppuilin paikalle apuun. Sen naama ensin nousi sieltä maasta ihan hämillään, sitten alkoi jo itku kun sain kaapattua sen syliini. "Isi näki, isi näki, ei ole hätää, shh, shh.." ja kaikkea muuta rauhallisimmalla äänensävylläni.
Hetken päästä Max laittoi käden suuhunsa ja otti ihan verisen käden pois suustaan. Sit isillä oli hätä, mä hätäännyin täysin. Soitanko hätänumeroon? Soitanko Eiralle? Soitanko äitille? Kenelle mä soitan? Mitä mä teen? Samalla kyllä yritin parhaani mukaan lepytellä poikaa ja pyyhkiä sitä verta pois. Sit kun Maxin käsi tarttui mua ranteeseen ja siihen jäi pieni verinen kädenjälki, niin hätä vaan koveni. Soitin Eiralle. Puhelusta en pahemmin muista, mutta kai mä jotain hätäpäissäni selitin. Puhelu loppui, mutta mä olin lähes yhtä avuton kun ennen sitä. Sen muistan, että Eira ehdotti kylmän veden juottamista.
Kylmää vettä siis ja Max pitualteen olohuoneen löhöilypaikalle. Silittelin sen mahaa siinä ihan hädissäni. Maxin itku alkoi kuitenkin laantumaan ja verta ei enää tullut, joten aloin itekkin sitten vähän rauhottumaan. Pyyhittiin veriä pois ja hörpittiin kylmää vettä.
Poika oli vielä kovin itkuinen, mutta ei itkemällä itkenyt kokoaika. Päiväuniaikakin alkoi olemaan, mutta voinko laittaa poikaa nukkumaan jos se on hirveän kipeä? Pyörittiin siinä sitten vielä tovi ja yritin vaan rauhoitella sitä. Annoin särkylääkettäkin, ja taas vähän kylmää vettä.
Vein Maxin omaan sänkyyn, mutta siellä se itku taas repesi. Annoin maitoa, mutta hörppäsi vähän ja itku jatkui. Tarjosin taas tuttipulloa ja nyt tuttipullo tyhjeni täysin. Sen jälkeen taas vaan tuli itku. Hain lisää maitoa, mutta kaappasin poikasen ensin isälliseen syliotteeseen ja heiluttelin muutaman hetken; silmät alkoi painua kiinni ja Max nukahti. Laskin sen sitten takaisin sänkyyn, tarjosin tuttipulloa taas – tiedän, että Max aloittaa huudon sen jälkeen jos se nukahtaa syliin ja sen laskee alas – ja se alkoi sitä hörppimään ja rauhallinen uni tuli viimein. Huh.
Tästä tilanteesta täytyy ehkä taas itse vaan oppia. Ei saisi hätääntyä niin, että ei tiedä mitä tekee. Hätä ei ollut mitenkään hätänumeroa kaipaava, joten kyllä kotikonstit toimii jos ne vaan keksii. Kylmän veden tarjoaminen kävi mulla kyllä itelläkin mielessä, mutta sitten yliajattelin sen niin, että ei se varmaan kipeällä suulla halua.. Mutta onneksi Eira vielä vahvisti sen tarpeen ja kylmää vettä tarjottiin. Se helpotti selvästi.
Mä en vaan kestä yhtään nähdä sitä kun pientä lasta sattuu. Mä meen aivan rikki. Tämä aamuinen tapahtuma sen taas todisti.
Mutta tilanne onneksi on ohi. Käyn nyt kyllä jatkuvasti katsomassa, että onhan poika kunnossa ja nukkuuhan se varmasti.. Sen verran huolissani olen vieläkin, että ei oikein osaa vaan olla.
Siirrytään nyt kuitenkin toiseen aiheeseen, jos osaan siitä tässä mielentilassa jotain kirjoittaa. Mainitsin nimittäin eilen, että pitäisi tuosta joulusta joku päivä jokunen sana kirjoittaa, ja ajattelin sen päivän olevan nyt.
Mähän olen siis aikalailla kaikki tähänastiset joulut viettänyt vanhempieni kanssa. Viime joulunkin, koska se joulu nyt oli hyvin paljon erilainen. Mulla siis jäi Maxin ensimmäinen joulu näkemättä, mikä tällein tässä kohtaa ajateltuna tuntuu aika ikävältä, mutta mä koin, että mua tarvittiin silloin enemmän toisaalla.
Tämän joulun mä hyvin todennäköisesti tulen olemaan kotona Eiran ja Maxin kanssa. Se on hyvin hämmentävää, koska tosiaan kaikki aikaisemmat joulut olen ollut porukoiden kanssa milloin missäkin. Enkai mä olisi niin kovin jouluihminen, jos porukoiden kanssa vietetyt joulut ei olisi niin mahtavia. Siksi mä en halua luopua tästäkään perinteestä täysin! En ikinä omasta vapaasta tahdosta. Mä siis menen 23. päivä vanhemmilleni yökylään. Vietetään sitä aikaa siinä se päivä pitäen kiinni siitä perinteestä, mä herään sieltä jouluaamuun ja toivottavasti keretään siinä vielä jotain touhuamaan. Jossain vaiheessa Eira tulee hakemaan mua kotiin ja sitten mä koen todennäköisesti hieman erilaisen joulun.
Eiran sukua on tulossa jouluruokailemaan meille, Eira käsittääkseni äitinsä kanssa laittaa täällä joulupöydän valmiiksi. Sitten meille on kuulema tulossa joulupukkikin. Jännää. Sitten toivottavasti jossain kohtaa saadaan hieman rauhoittua ihan vaan oman pienen perheemme kesken ja ehkä se joulu onkin sitten jo siinä. Eikai se sen kummempia vaadi? Erilainen varmasti kun aikaisemmat jouluni.. Se on vähän jännä ajatus, koska oon kuitenkin jo 31 joulua viettänyt vanhaan tuttuun tapaan.
Mutta siitä mä olen myös tosi onnellinen, että saan jotenkin pidettyä sitä vanhaakin perinnettä tässä mukana! Siitä olisi ollut kyllä tosi, tosi surullista luopua.
Joskus tosiaan kun pääsisi viettämään joulua niin, että saisi vaikka molemmat suvut saman joulupöydän ääreen ja johonkin yhdessä lahjoja jakamaan ja availemaan. Se on se mun yksi iso unelma. Tällein korona-aikaan se ei tule onnistumaan, mutta jos sitä kohti päästään edes jotenkin koronan jälkeen, niin se olisi se elämäni joulu!
Päivän kuvaahan te olisitte vielä vailla, eikö niin? No, mulla ei sitä vielä tässä kirjoitteluvaiheessa ole, mutta käyn nyt äkkiä sen jostain ottamassa.
Siinäpä se on aika hyvin selitettynä kuvatekstissä. Eikö? Kahvihifistely on oikeesti kivaa, koska samoista pavuista on mahdollista tehdä niin erimakuista kahvia riippuen siitä, että millä laitteella ja miten sen tekee. Nyt ei ole hetkeen tullut tehtyä muuta kun perus suodatinkahvia, mutta laitteet onneksi on olemassa jos tai kun hätä iskee. Ja vaikka ei hätä iskisikään, niin mun mielestä tommoset yksityiskohdat keittiössä on aika kivoja.
Mä halusin tohon semmosen jonkun tumman puunvärisen paksun hyllyn. Mutta tommonen hylly meiltä löytyi kotoota, joten siihen oli tyydyttävä. Eikä se alkuperäinen ideani edes sopisi tohon meidän keittiön värimaailmaan, joten ehkä ihan hyvä, että oli hylly jo valmiina.
Mä tiedän, että mulla on pari ideaa rästissä; mun on pitänyt koko joulukuun toteuttaa se yksi resepti ja sitten mulla on vielä se 15 kohtaa meidän kodista -merkintäkin tekemistä vailla. Missä ne viipyy? En tiedä. Reseptiä kaivelin jo eilen esille, mutta taas muut kiireet painoi sen ohi. Tohon toiseen ideaan mä olen jopa ottanut jo kuviakin, mutta ne on jotenkin jäänyt vaan tonne kännykän uumeniin..
Mä en voi täysin varmaksi sanoa, että tulen niitä tässä kalenterissa toteuttamaankaan, mutta mä haluaisin pyrkiä sitä kohti, että ne toteutetaan. En tiedä milloin, mutta ei mulla tässä ihan mahdottomasti enää ole aikaakaan. 6 luukkua jäljellä, ajatelkaa!
Jos noista muutamasta ideasta joku haluamalla haluaa merkinnän, niin jos sen ilmaisee, niin varmasti pistän töpinää töppösiin, höpinää töttöröön ja muuta, ja toteutan sen. Mutta jos niitä ei haluamalla haluta, niin sitten ne tulee, jos tulee, jos löydän sopivan raon niille.
Ja nyt ei mulla muuta. Tai jos saan pienen kysymyksen esittää, niin mitä ootte tykännyt tän vuoden kalenterista tähän mennessä? Ei ole toki pakko vastata, mutta palaute olisi toki kivaa.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)