Perunat ja uudenvuodenaatto

Kirjottelin tänään siitä aiheesta mikä eilen jäi vahingossa kirjottelematta. Mutta ennen kun päästiin siihen, niin pitihän se eksyä heti hieman väärille poluille. Tai ei ne sikäli väärät ollut, mutta ei liittynyt siihen eiliseen aiheeseen mitenkään. Kuinka monta kertaa voi siis yhden ruoan onnistua pilaamaan? Se selviää minun osaltani tänään. Ja sen tarinan jälkeen sitten pohditaan sitä semmoista tyhjyyttä, jonka tämä juhlien juhlimatta jättäminen aiheuttaa itselle. 

Joskohan mä tänään onnistuisin pysymään aiheessa? Alotan kuitenkin kertomalla teille eilisestä. Ihan siis vaan lyhyesti muutamalla sanalla mun eilisestä ruoanlaittoyrityksestä. Mä siis koen olevani ihan mukiinmenevä kokki, koska siis tykkään laittaa ruokaa ja saan sen usein jopa maistumaankin. Tokikin mun makuaistini ei mene yksiin Eiran kanssa, joten usein tulee tehtyä ruokaa, joka maistuu vaan mulle ja Eira syö sitten pitkin hampain irvistellen. Eiralle riittäisi ihan pelkkä suolaton makaroni kun taas mulla pitäisi olla kauan haudutettuja kastikkeita, joissa balsamicoa, soijaa ja valkosipulia yms. Saitte varmaan kiinni? En tiedä miksi teidän täytyi tuosta saada kiinni, koska asia ei koske tippaakaan meidän makuaistien eroja. Tai no vähän.

Eilen mun teki mieli lohkoperunoita, joita lähdinkin sitten tekemään. Hyvät lohkoperunat esikypsennetään keittämällä, eikö niin? Niin mä olen ainakin joskus tehnyt ja toimivaa sapuskaa tuli. Nyt olin kuitenkin jotenkin täysin unohtanut miten kauan perunoita pitää esikypsentää keittämällä, joten katsoin Googlesta ensimmäisen ohjeen ja tein sen mukaan. Perunanpalat keittyivät 10 minuuttia, jolloin niistä tuli niin kypsiä kun olla ja osaa! Niistä oli enää aivan turha haaveilla tekevänsä lohkoperunoita Satisfryerissa (mun antama lempinimi airfryerille), joten piti keksiä jotain muuta. Koska potut oli nyt niin kypsiä kun olla ja osaa, niin seuraava vaihtoehto oli tietenkin perunamuusi. Sehän on hyvää! Perunat kulhossa haarukalla muusiksi, kunnon köntti voita päälle ja ihan pieni liru maitoa. Siihen sitten vielä ihan ropaus poikineen perunamaustetta, koska se on aikaisemmin toiminut perunamuusinkin kanssa. Muusi oli valmista, joten ei muuta kun maistamaan; aivan liian suolaista! Miten, miksi? No, perunoiden keitinveteen lorahti hitusen liikaa suolaa ehkä, voi oli voimakassuolaista ja mitä ilmeisemmin perunamaustekin sisältää suolaa. Yritin korjailla tilannetta siirapilla, mutta ei se pitkälle auttanut, ruoka oli suolaista kuin.. Kuin.. Vasta suolattu ajorata? Mä pystyin sen syömään just ja just, mutta Eira päätti ensimmäisen haarukallisen jälkeen, että sehän ei niin suolaista ruokaa suuhunsa laita. Olin siis tässä kohtaa epäonnistunut kahdesti yksien perunoiden kanssa. Mietin, että mitenhän voisin pelastaa liian suolaisen perunamuusin? Yritin ruveta siitä tekemään semmosia, hmm.. Duschesse -tyylisiä väkerryksiä, mutta eihän mulla ollut kunnon aineksia semmoiseen, joten sävelsin. Ensimmäiset nököt kun tuli Satisfryeristä ulos niin ainakin ulkonäkö oli suhteellisen miellyttävä. Annoin jäähtyä, maistoin ja sylkäisin moskan ulos suustani. Suola siinä ei enää niinkään maistunut, mutta koostumus oli mennyt ihan mahdottomaakin mahdottomammaksi. Se oli kuivaa, karkeaa ja pahantuntuista suussa. Kaikki roskiin. Ihan kaikki. Mitään ei enää säästelty. En epäonnistunut kahdesti, vaan herranjestas, kolmesti yksien perunoiden kanssa. Olin kovin pettynyt ja olen sitä vähän vieläkin, koska ruoka ei kuulu roskikseen.


Tämmöinen peruna-tarina sieltä sitten tuli. Väittääkö joku siellä, että olisi onnistunut yhden ja saman ainesosan kanssa epäonnistumaan useammin kuin kolmesti putkeen? Tai edes kolmesti? Ei ole meinaan helppoa sekään, vaikka se eilen olikin. Tarinasta venähtikin niin pitkä, että senhän joutuu jo otsikossa mainitsemaan, vaikka sen piti olla vaan semmonen höperö alkuhöpinä millä oli tarkoitus saada sormet vetreiksi. Kuka enää jaksaa lukea mistään suunnittelemattomasta uudenvuodenaatosta? Ehkä joku?


Joulu loppui jotenkin tosi seinään. Se tulee aina ihan yllättäen. Ensin sitä joulufiilistä nostatetaan se 24 päivää, jonka jälkeen se on sitten jo tyystin ohi. 25. päivä ei ole koskaan oikein merkannut mulle mitään, joten joulu loppuu 24. päivä ja sillä siisti. Sen jälkeen loppuu joululaulut, jouluohjelmat, joulufiilikset, mutta ei jouluruoka – sitä syödään vielä muutama päivä. 25. päivä on käytännössä jo paluu siihen ihan normaaliin, tai ainakin meillä oli ja on ollut. Sen jälkeen aletaan odottamaan uudenvuodenaattoa, koska sehän on kiva juhla se!

Vai onko? On se ennen ollut. Nyt pari viimeisintä vuotta se on jotenkin vaan haihtunut. Joskus mä olisin melkein voinut sanoa rakastavani sitä päivää kun vuosi vaihtuu, mutta nyt se on vaan.. Se on.. Vaan.. Päivä muiden joukossa? Meille ei ole kerennyt tulla siihen oikein mitään perinnettä. Ennenhän se oli sitä, että järkättiin bileet, otettiin olutta, katseltiin raketteja, syötiin nakkeja ja keskiyöksi yritettiin päästä Hyvinkään Jussintorille. Vuodenvaihde 2020-2021 meni pienen kaveriporukan kesken Riihimäellä, jotkut otti sivistyneesti olutta, huomioiden sen, että oli lapsia paikalla. Siellä ei kukaan siis ryyppäämällä ryypännyt. Siinä ne vanhat perinteet alkoi murtumaan. 2021-2022 taas meni täällä Hyvinkäällä, tässä nykyisessä osoitteessa. Alkuilta istuttiin meidän olohuoneessa ja kuunneltiin lastenlauluja, käytiin katsomassa muutamia raketteja, suhisteltiin tähtisädetikut ja sen jälkeen pelailtiin korttia yms. Eira taisi sanoa 22 aikaan, että on jo valmis nukkumaan. Mulle iski pakokauhu! Ei tämä voi mennä näin? Onko elämä jo eletty? Eira meni kun menikin pitkäkseen, mutta minä päätin luikahtaa kotoa. Kysyin minä siihen luvan, tottakai. Minä, Ville ja Roni lähdettiin meiltä kohti Jussintoria, mutta siellä ei ollut mitään! Tai siis ketään! Tai siis olihan siellä vaikka ketä, mutta se meno oli ihan eri kun omassa nuoruudessa. Siellä ei ollut semmoista ryypiskelymeininkiä, vaan kaikki olivat tulleet tasan katsomaan raketteja ja antamaan valitulleen uudenvuodenpusun. Mitä?

Mitä me ollaan nyt suunniteltu vuodenvaihteeseen 2022-2023? Meillä on nakkeja ja majoneesisalaatteja jääkaapissa. Jippii. Sen lisäksi ajateltiin, että jos lämmitetään palju. Jippii. Ja jos tämä kuulostaa katkeralta niin se johtuu siitä, että sitä se on. Mä ihan rehellisesti, käsi sydämellä, kaipaan uudenvuodenbileitä. Mä sanoin joskus Eiralle, että mä haluan pitää uudenvuodenaaton aikuisten juhlana, koska mä olisin halunnut edes kerran vuoteen bilettää oikein rajusti. No, eipähän mulla nykyään ole edes kavereita, joille järkätä mitään. Tai vaikka niitä muutama olisikin, niin ihan kamala järjestely, että saisi lapset johonkin hoitoon ja näin. Joten.. No, ilmeisesti on niin, että me vaan istuskellaan taas olohuoneessa ja kuunnellaan lastenlauluja. Syödään muutamat nakit salaatteineen ja kävästään paljussa, jos lapset sen sallii. Ei siinä ole muuta ongelmaa kuin se, että tämä kuulostaa niin arkiselta! Vuodenvaihdetta pitäisi juhlistaa! No, joskohan mä saisin edes mahdollisuuden lähteä taas katsomaan sitä ankeaa Jussintoria yöllä? Olihan siinä nyt sentään edes jotain normaalista poikkeavaa, vaikka ei sekään mikään suurensuuri nautinto ollut. Viime vuonna tosin eksyttiin Jussintorin jälkeen vielä siskonlapselleni kylään ja siellähän meillä meni liki aamuun asti, koska siskonlapsen juttuja on välillä kyllä niin huippua kuunnella. Niistä oppii melkein aina jotain ja voi miltein tuntea kuinka kasvaa itsekin ihmisenä taas vähän.

No, mutta.. Tätä kai tämä aikuisuus, vastuullisuus ja elämä nyt sitten jatkossa tulee aina olemaan. Ja siis kyllä mä tiedän, että mä olisin Eiralta saanut luvan lähteä johonkin, mutta kun missään ei edes ole mitään. Ja varmasti jos olisin tarpeeksi jaksanut jankuttaa niin olisin saanut varmasti pitää jonkinlaiset bileet täällä meilläkin, mutta kun en jaksanut alkaa jankkaamaan, koska ei tosiaan edes olisi ollut mitään bileseuraa. Enkä olisi kerennytkään järjestämään mitään kunnolla. En tiedä.

En tosiaan tiedä. Yleensä mä olisin tässä kohtaa vuotta tosi innoissani huomisesta, mutta nyt en ole. Juhlapyhät yksi toisensa perään on muuttuneet hiljalleen mitättömiksi. Tokikin joskus parikymppisenä kaikkia pyhiä juhlittiin vain ja ainoastaan ryypiskelemällä, joten tavallaan kai ihan hyvä, että ne jotkin juhlapyhät on itseltä hyvin kadonneetkin. Joistain vain olisi ollut kiva pitää kiinni, kuten nyt tämä uudenvuodenaatto. Kunhan nyt ei toi joulu ja juhannus tosta katoa mihinkään, niin on ainakin edes kaksi ns. kohokohtaa vuodessa. Mä huomaan vaan jotenkin, että tämän tekstin kirjottaminen veti mielen maahan. Eniten ehkä justiinsa sen takia, että kaikesta tulee vaan niin arkista.

Mä luulen kyllä, että kunhan näihin juhlapyhiin muodostuu uudet perinteet niin ne alkaa taas maistumaan mullekin. En mä kaipaa sitä joka juhlapyhän pakollista ryyppäystä, mutta mä kaipaan sitä semmoista, että olisi semmosia erilaisia päiviä arjen keskellä. Pääsiäinen, vappu yms. Ei me vietetä niitä sen kummemmin mitenkään. Ja se harmittaa. Tiedättekö kun katsotte jotain hyvää sarjaa ja sitten koittaa päätösjakso, jonka jälkeen teille jää semmonen tyhjyys sisälle? Mulle on tavallaan jäänyt näiden pyhien tai juhlien puuttumisesta semmonen tyhjyys. Jotain puuttuu, mutta ei oikein täysin tiedä mitä.

No, en tiedä. Tämä on luultavasti vuoden viimeinen blogimerkintä, joten voin kaiketi sanoa, että ensi vuoteen ihmiset! Mitähän sekin tuo sitten tullessaan? Eipä tuota tiedä. Toivottavasti kuitenkin jotain parempaa kun tämä, vaikka ei tässäkään tosiaan mitään vikaa ollut.

Terveisin,
Vesa-Matti