15. joulukuuta 2022

15/24 (2022) | Ainaisia kyselyitä


Tänään alotellaan hieman aamun kuulumisilla, mutta siirrytään hyvin nopeasti vastaamaan typeriin kysymyksiin. Kuten "osaatko rullaluistella", "onko nälkä" ja "oletko koskaan valehdellut olevasi joku muu"? Polttavia kysymyksiä, todella. Mulla meni tähän ainakin yli puolet kauemmin kun ajattelin, joten taas tuli tuhlattua hieman aikaa.

Sain unta viime yönä joskus kello yhden maissa. Ennen sitä mä katselin videoita YouTubesta, koska sitä mä teen aina kun olen sängyssä, mutta en nuku. Yleensä mulla alkaa jossain vaiheessa painumaan silmät kiinni ja siinä kohtaa tajuan laittaa puhelimen pois. Niin, puhelin on isoin virhe makuuhuoneessa, mutta tällä tavalla minä olen tässä nyt elänyt niin kauan kun olen YouTubea aktiivisesti seurannut. Viime yönä siihen silmien lupsumiseen meni tavallista kauemmin, mutta arvatkaapa mitä? Heräsin sen jälkeen kahdesti Miion mölinöihin ja lopullisesti avasin silmäni vasta kahdeksan jälkeen. Hetkinen.. Oliko kello kuitenkin vasta 7:30? Ei ollut. No, en tarkkaan muista, mutta mulla on jopa levännyt olo!

Meidän Max kun on jo oppinut käyttämään valokatkaisimia, niin tämän aamun herätys oli vähintäänkin ärsyttävä. Poika marssi huoneeseen sisään ja laittoi huoneeseen täyden valaistuksen. Ah, ihanaa. Eira tuli äkkiä sammuttamaan valot, mutta Max näpäytti ne uudelleen päälle. Sitten siinä valokatkaisimella meinasi alkaa riita, joka olisi ollut isompi paha kun valot päällä, joten mun piti antaa Maxille lupa laittaa valot. Menin itse hitusen enemmän peiton alle ja yritin tulla sieltä varovasti valoon.

Sitten aamukahvia ja kaikkea muuta. Maxilla oli tänään puheterapia, mutta siellä ei kaiketi opittu vieläkään kunnolla puhumaan. On kyllä hidasta palvelua.. Ei vaan. Nyt kun on taas päikkäriaika niin mulle siunaantui tässä oikein hyvä pätkä kirjoittaa blogia. Laitetaan tähän väliin vielä päivän kuva ennen kun siirrytään mun lemppariosioon; hemmetisti kysymyksiä ja vastauksia siis luvassa.


Tää oli mun mielestä niin huvittava juttu, että mun oli pakko vaan tehdä tästä oma tämmöinen julkaisunsa. Me katellaan muutenkin paljon kuvia ja Max tunnistaa tosi hyvin niistä ihmisiä, mutta meikäläisen naamasta on tullut sille semmonen.. Täytyy sanoa omahyväisesti, että mun naamasta on tullut sille ikään kuin lemppari. Se aina tunnistaa mun kasvot kaikista kuvista ja sitten se hymyissä suin tokaisee "i-ii". Tää Arvaa Kuka? -pelihahmo, Philippe, en ole minä, mutta Max oli sitä mieltä, että on. Jos mä ajaisin ja lopuksi vielä höyläisin mun hiukset pois, niin kyllä, mä voisin olla melkein Philippe. Toki en ole noin punapikmenttinen, mutta olkoon se toissijaista. 


Mä ajattelin tänään, että teen pienen aikamatkan ja lähden selaamaan Irc-Galleriaa. Te, jotka ette tiedä mikä tämä kyseinen galleria-systeemi on, niin se on verkkosivu, jossa nuoriso oli silloin kun minä olin osa sitä nuorisoa. Se kai alunperin suunnattiin irkkaajille, jotka taas on jotain internetin esi-isiä. Irc-Galleriaan kuitenkin eksyi yhtäkkiä kaikki nuoret ja vanhemmatkin nuoret, joten siitä tuli vain paikka, jossa ihmiset sai omalla pärställään jutella muiden omien pärstien kanssa. Tämä kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä.

Mä lähdin tälle aikamatkalle tarkoituksenani tutkia, että miten kaukaa historiasta mä löydän ensimmäisen tämmösen joulukalenterimaisen ratkaisun, jonka olen itse jollain tavalla toteuttanut. Täytyi mennä vuoteen 2008 asti, että löysin vastauksen. Vuonna 2008 on tehty ensimmäinen blogiputki-joulukalenteria muistuttava räpellys, mutta se tosiaan sijaitsee Irc-Gallerian blogissa. Sitä tutkiessani vastaan tuli erittäin paljon kysymyksiä, joihin haluaisin vastata nyt pitkästä aikaa uudestaan. Ne ei ole mitenkään oleellisia, mutta mä muistan hyvin vahvasti miten hauskoja tämmöset kysymyspatteristot oli silloin. Ja on ollut useasti sen jälkeenkin. Vaikka tässä vastataan oikeesti hyvin todella moneen kysymykseen niin tästä merkinnästä ei varmaan saa vastauksia mihinkään. Kysymykset on siis tyyliltään turhia, mutta se tästä tekeekin hauskaa; tulee vastattua itselleen kysymyksiin, joihin ei välttämättä koskaan edes mieti vastausta. Aloitetaan!

1.Oletko itkenyt viimeisen 48 tunnin aikana?
– En ole. Viimeisen 48 päivän aikana kylläkin.

2. Oletko seurannut mm. lätkää telkkarista?
– MM-kilpailut tulee katsottua jos aika vaan riittää. Ja siis silloinkin vain Suomen pelit.

3. Onko nälkä?
– Vähän. Meillä ei taas ollut oikein minkäänlaisia aamupalavermeitä, joten jouduin syömään jotain epämääräistä eilistä jämää.

4. Oletko sairastanut vesirokkoa?
– En muistaakseni.

5. Mikä on viimeisin ostoksesi?
– Eilen kävin meidän lähikaupassa ja ostin sieltä hunajapaahdettuja manteleita ja paketin maustamatonta kanaa.

6. Mitä teit ennen kun tulit tietokoneelle?
– Kävin toivottamassa Maxille hyvät päiväunet ja sen jälkeen moikkasin vielä Eiralle ja Miiolle, jotka lähtivät taas reissun päälle.

7. Koska viimeksi aivastit?
– Nyt en muista, mutta melkein jokapäiväistähän se on. Ehkä tänään ei ole vielä tullut, mutta hyvin varmasti voin sanoa sen olleen sitten eilen.

8. Koska viimeksi saunoit?
– Kävin Sälinkäällä puusaunassa 3.12. ja sen jälkeen en ole saunaan päässyt.

9. Millaisessa talossa asut?
– Omakotitalo, paras talo.

10. Luistelitko viime talvena paljon?
– En vissiin viime talvena luistellut, mutta sitä edeltävänä joo. Ehkä? En muista, mutta ei siitä nyt montaa vuotta ole.

11. Olitko viime kesänä jonkun häissä?
– Enpä ollut.

12. Kuuma vai kylmä?
– Vaihtelee, mutta kyllä mun täytyy valita kuuma.

13. Monta jäätelöä/mehujäätä olet syönyt viimeisen 5 päivän aikana?
– Nolla.

14. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
– Mä olen aika luottavaisin mielin siitä, että mä sen vielä hallitsen. Pitänee varmaan taas joku päivä kokeilla, jotta saadaan varmuus.

15. Osaatko rullaluistella?
– Osaan ja se on parasta mitä kesäisin voi tehdä. Harmikseni täytyy kyllä todeta, että eipä löytynyt sille viime kesältä siitäkään huolimatta aikaa.

16. Monta lumiukkoa teit viime talvena?
– Viime talvena en tehnyt yhtään, mutta tänä vuonna aion heti tehdä kun säät sallii.

17. Kuvaile viime vappuasi kahdella sanalla.
– Mun elämästä puuttuu nykyään juhlapyhät ja perinteet. Varmastikin kuitenkin olen syönyt munkkia ja juonut simaa.

18. Oletko koskaan käynyt sirkuksessa?
– Sirkuksessa en ole käynyt, en ainakaan muista.

19. Oletko ikinä käynyt vapaaehtoisesti kirkossa?
– Oon, kai. En tokikaan aikoihin, mutta hyvin vahva kai.

20. Oletko ikinä katsonut tv:tä 24 tuntia putkeen?
– En. Ei mun silmät kestä semmosta. Enkä jaksaisi varmasti keskittyäkään.

21. Oletko ikinä tehnyt itse lävistystä?
– En ole.

22. Oletko ikinä saanut porttikieltoa?
– Porttikieltoa.. Mihinkään oikeeseen paikkaan mihin mennään oikeena itsenä niin en, mutta internet-maailmassa moniin paikkoihin ja monta kertaa.

23. Oletko ikinä valehdellut olevasi joku muu?
– Saako vastata saman kun edellisessä? Oikeassa elämässä olen aina ollut Vesa-Matti, mutta internetissä olen saattanut olla milloin kukakin tai kulloin mikäkin.

24. Oletko koskaan kävellyt yli 10 km?
– Monesti, kyllä.

25. Oletko koskaan meikannut jonkun toisen ihmisen?
– En mä osaa meikata, enkä kyllä muista, että olisin koskaan edes yrittänyt.

MIKÄ OLI VIIMEISIN:

1. Hedelmä minkä söit?
– Öö, täytyy sanoa, että en muista. Pala banaania, lasketaanko se?

2. Kappale jonka kuuntelit?
– Joku joululauluhan se tuolta radiosta joku tovi sitten oli. En vaan enää muista, että mikä niistä monista oli viimeisin.

3.Ihminen jonka näit?
– Eira, joka tuli just kotiin reissultaan.

4. Vaate jonka otit pois päältäsi?
– Aamutakki. Se menee mulla täällä nykyään jatkuvasti päälle ja pois, päälle ja pois. En oikein osaa päättää, että onko mulla kylmä vai kuuma.

5. Eläin jonka näit?
– Masa, eli kissa. Se makasi mun aamutakin päällä keittiön tuolilla. Niin, ei se ole oikea paikka säilyttää aamutakkia, mutta kuten sanottu niin se lähtee kokoaika pois ja sitten se menee takaisin päälle. Täten se jää aina minne milloinkin.

6. Alkoholijuoma mitä joit?
– Tän täytyy olla lonkero? Sälinkäällä taisin viimeksi mitään alkoholipitoista juoda ja silloin join lonkeroa.

7. Tv-sarja mitä katsoit?
– Eilen illalla katsottiin CMorelta Hymyä! -sarjaa.

8. Aika jolloin heräsit?
- Se oli joko about 7:30 tai vasta jälkeen kahdeksan.

9. Sivu jolla olit?
– Valehtelisin jos sanoisin sen edelleen olevan Irc-Galleria, koska oon tässä välissä kattonut myös useaan otteeseen Facebookia.

10. Dvd jota katsoit?
– No nyt on taas paha. Tässä mennään varmaan todella kauas, mutta viimeisin minkä muistan niin oli Austin Powers Ronin kanssa joskus? Siitä on aikaa.

11. Kauppa jossa kävit?
"Paavolan kökkökauppa". Eli Paavolan K-Market.

12. Lehti jota luit?
– Varmaan joskus jossain pizzeriassa jotain Seiskaa. Mitään muuta ei tule mieleen.

MITÄ TEKISIT JOS:

1. Ystäväsi sanoisi tekevänsä itsemurhan?
– Mä haluan ainakin ajatella, että osaisin siinä tilanteessa sanoa jotain välittämisestä. Ja siis parhaani mukaanhan mä pyrkisin asian estämään.

2. Ihastuksesi kertoisi pitävänsä sinusta?
– No jos semmonen jossain on ja halajaa sen tulla mulle sanomaan, niin mun täytyy kyllä sitten kovin ystävällisesti kiittää mielenkiinnosta ja sanoa, että valintamme ei valitettavasti tällä kertaa osunut sinuun. Olen onnellisesti kihloissa, enkä omasta aloitteestani aio siitä kyllä tulla luopumaan.

3. Kämppä "menisi alta"?
– Varmasti harmistuisin viimeisen päälle, koska tämä on kovin mukavankaltainen kämppä. En mä tästä haluaisi tässä kohtaa luopua.

4. Poika-tai tyttöystäväsi olisi pettänyt sinua?
– Mulla on ihan täysin nollatoleranssi tähän asiaan, joten ei tässä oikein ole vaihtoehtoja; se olisi hei hei, heippa ja hyvästi.

5. Jos ystäväsi olisi puhunut sinusta kakkaa seläntakana?
– Mistäpä minä sen tietäisin? Kyllä varmasti onkin, koska ihmiset on semmosia. Jos mä saisin asiasta kuulla, niin puhuisin sitten siitä ihmisestä kakkaa sen selän takana ihan vaan kostoksi.

6. Myöhästyisit viimeisestä kotiin menevästä bussista eikä sinulla olisi rahaa/kännykkää?
– Mä olen ihan hyvä kävelijä, joten kyllä mä kävelen pitkiäkin matkoja. Paras on ollut Hyvinkään yöelämästä humalassa kotiin toiselle puolen Riihimäkeä.. Joten joo, kävelisin.

7. Vanhempasi kertoisivat eroavansa?
– Enhän mä asialle paljoa voisi tehdä. Tokikin mä olisin hyvin pahoillani, että niin pääsi käymään. Ja kyllä se varmasti jäisi harmittamaan, koska ne on niin luotuja toisilleen. 

8. Värjäisit hiuksiasi ja niistä tulisikin vihreät/siniset/pinkit?
– Se olisi vaan päheetä. Mä en oo taas aikoihin hiuksiani värjäillyt, joten mä varmaan vaan nauttisin siitä, että mun hiukset on hävyttömän näköiset.

9. Ystäväsi yllättäen pyörtyisi?
– Tässä kohtaahan mä varmasti pyrkisin kaikin mahdollisin tavoin auttamaan.

10. Tuntematon poika/tyttö tulisi antamaan sinulle numeronsa?
– Saahan noita numeroita jakaa jos niikseen tulee, mutta enpä mä sillä luultavasti mitään tekisi. Ystävällisyyttäni varmaan ottaisin sen vastaan ja sen jälkeen unohtaisin sen tonne numeroluetteloon muiden mitä ihmeellisimpien numeroiden sekaan.

11. Sinua pyydettäisiin näyttelemään sarjaan/elokuvaan?
– Kyllähän mä voisin sikäli suostua, että jos mä olisin vaan käytännössä joku lavaste. Mikä se on se nimitys niille hahmoille, jotka vaan seisoo tai istuu jossain kahvilassa? Ei se olisi multa mitenkään pois.

SINUSTA:

1. Mihin aikaan olet syntynyt?
– Mä en kyllä koskaan muista sitä kellonaikaa. 30. kesäkuuta 1989 on päivä, mutta kellonaika uupuu muistista.

2. Missä sairaalassa synnyit?
– Jos en ihan täysin väärin muista, niin Hyvinkään sairaalassa.

3. Mikä nimi sinulle piti ihan alunperin tulla?
– Käsittääkseni mulla on se nimi mikä mulle piti alunperin tullakin.

4. Toinen/toiset nimesi?
– Antero on toinen nimeni.

5. Paikka jossa ensimmäisenä asuit?
– Hyvinkäällähän me asuttiin ja muistaakseni aina ollaan puhuttu Vehkojasta.

6. Koulu, johon ensimmäiseksi menit?
– Hiivolan koulussa, Riihimäellä, mä alotin 0-luokkalaisena silloin joskus kauan aikaa sitten.

7. Kaveri johon ensimmäiseksi tutustuit?
– Nyt en kyllä rehellisesti enää muista. Olin aikaisemmin vastannut Esa, Riku tai Ansku, joten kai mun täytyy pysytellä näin epämääräisessä vastauksessa.

8. Huonoin todistuksesi keskiarvo?
– En edes tiedä. Ei ollut mulle koskaan mitenkään tärkeä tieto.

9. Paras todistuksesi keskiarvo?
– Sama kun äsken.

10. Kuinka vanha olit kun joit ekat kännit?
– Tähän olin aikoinaan vastannut 16, mutta nyt mun täytyy sanoa, että ton täytyy olla valhe. Mä join ekat kännit päivää ennen peruskoulun päättymistä, joten mun täytyi silloin ikävä kyllä olla vasta 14. Samana vuonna toki olen sitten täyttänyt vielä 15, mutta peruskoulun päätyttyä mun on täytynyt olla vielä 14.

11. Paikka, jossa mieluiten olet?
– Porvoo? Se on semmonen oikein hauska piipahduskohde. Toinen on sitten Sälinkää, koska kyllähän vanhemmilla on kiva käydä kyläilemässä. Ja nyt kun lukee kysymyksen uudestaan, niin vastaus onkin koti. Luin ton eka jotenkin, että paikka, jossa mieluiten käyt.

12. Oletko leikannut/värjännyt itse hiuksiasi?
– Molemmat on tehty monia monia kertoja jo.

13. Lempi mehusi?
– Mä en pahemmin juo mehuja, mutta ehkä tähän täytyy silti vastata omenamehu.

14. Oletko pitkä vai lyhyt vai siltä väliltä?
– Kai mä olen siltä väliltä. Mä en koskaan muista, että kuinka pitkä mä tarkalleen olen, mutta kun ajattelen asiaa niin mielessä näkyy ensin 179 cm. Ehkä se on se?

15. Seurusteletko?
– Kyllä.

16. Kaipaatko menneisyyttäsi?
– Joitain asioita kyllä hyvinkin vahvasti, mutta olen oppinut nauttimaan myös tästä ajasta, jossa tällä hetkellä vellotaan.

17. Ketä halaisit nyt jos saisit halata ketä vaan?
– Jos ihan ketä vaan, niin tietenkin Artoa haluaisin vielä kertaalleen halata.

18. Onko sinulla outoja tapoja? Mitä?
– En mä tiedä. Eikai? En mä ainakaan itse osaa pitää omia tapojani outoina, eikä mulle mistään mun tavoista mun kuullen pahemmin mainita mitään?

19. Entä mielihaluja?
– Outoja mielihaluja.. Eikai niitäkään?

20. Oletko liian kiltti ihmisille?
– Kyllä mä väittäisin olevani liian kiltti ihminen. En halua kenellekään mitään pahaa ja haluan yleensä pyrkiä miellyttämään kaikkia.

21. Minkävärinen on päiväpeittosi sängyssäsi?
– Onkohan se tummansininen? Eira lähti sitä ostamaan, koska se luuli sitä mustaksi, mutta kotona selvisi, että se taittaa siniseen.

22. Montako ihmistä on kanssasi samassa tilassa nyt?
– Tässä vaatehuoneessa minunko kanssani? Ei kyllä ketään.

OLETKO IKINÄ:

1. Kirjoittanut päiväkirjaa?
– Eiköhän tämä nyt ole sanomattakin selvää. Olen monen monituista vuotta blogannut, joten olen kirjoittanut päiväkirjaa.

2. Luntannut?
– Varmasti, mutta en kyllä muista missä, miksi ja miten.

3. Suuttunut tai huutanut opettajalle?
– Yläasteella mun käytös saattoi toinaan olla uhkaavaa, mutta en muista tämmösiä tilanteita paljoa. Joskus mut napattiin kiinni raivoavana koulun pihalta välitunnilta takaisin sisään, ja mua pidettiin melkein kaikkien opettajien toimesta kiinni, että en livahda takaisin pihalle riehumaan. Kyllä siinä varmasti tuli huudettua opettajalle jos toisellekin.

4. Pussannut suulle poikaa/tyttöä?
– Ehkä vaikein tähän asti.. Voi olla, että mä olen. Kumpaakin.

5. Ostanut kortsuja?
– Mä en hei ehkä ole. Tai sitten mä olen pyyhkinyt sen pois mielestäni, koska mä en muista tämmöistä "kiusallista" tilannetta elämästäni.

6. Ollut kännissä?
– En. Vitsi, vitsi! Olenhan mä joskus ollut. Nuoruudessa toisinaan jopa liikaakin.

7. Lintsannut?
– Olen, niin totta kun nimeni on Vesa-Matti.

8. Valehdellut pahasti?
– Mikähän on pahasti? Mä olen joskus tehnyt paljon sitä, että mä olen jättänyt vain kertomatta. Valehtelemaan mä olen todella surkea ja jos yritänkin, niin lopulta kerron kyllä totuuden ihan itse melkein samaan hengenvetoon. Nyt ei ole aikoihin tarvinnut valehdella, eikä jättää kertomatta asioita.

9. Karannut kotoa?
– En kai silleen? Tähän saattaa liittyä kertomatta jättäminen, mutta eikai se kaiketi ole karkaamista.

10. Ollut nälkälakossa?
– En.

11. Ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa alaikäisenä?
– En ole. Olen kyllä pitänyt hallussani alaikäisenä kuipaistakin, mutta ostamaan musta ei ikinä ollut.

12. Mennyt alaikäisenä baariin?
– En. Mä en päässyt baariin edes silloin kun täytin 18, koska mun henkkarit ei ehtinyt tulemaan. Yritin, mutta eihän ovimies päästä sisään jos ei todistusta ole ja näyttää ihan lapselta.

13. Syönyt lääkkeitä yli suosituksen?
– Särkylääkkeitä joo, mutta eipä mulla oikein muita lääkkeitä ole ollutkaan.

14. Lyönyt ketään turpiin?
– En ole.

15. Varastanut?
– Olen. Ja aina syy on tämmöiseen ollut ryhmäpaine ja huonot kaverit. Onneksi virheistä on kuitenkin jossain kohtaa opittu ja loppui se pelleily.

16. Tehnyt ilkivaltaa?
– Hmm.. Tämmösen varmaan muistais heti? Väittäisin siis, että en ainakaan mitään kovin isoa.

17. Oksentanut tahallisesti?
– Se on mun bravuuri. Jos mulla tulee ryypiskellessä yhtään huono olo, niin mä yritän ensimmäisenä korjata sitä oksentamalla tahallisesti. Yleensä se auttaa ja sen jälkeen voi taas hetken olla kivaa.

18. Ollut masentunut?
– Tähän on taipumus, joten kyllä olen.

19. Vihannut ketään?
– Viha on aika iso sana, mutta tavallaan voisin ehkä sanoa, että on olemassa ihmisiä, joista vähiten pidän. Semmoset, jotka on tahtonut mulle tai mun perheelle pahaa.

20. Rikkonut lakia?
– Kaupasta olen tosiaan joskus varastellut ja olenhan mä saattanut joskus lipsahtaa kävellen punaisia päin. Pyörälläkin ehkä. Joten joo, olenhan minä.


Jestas, tähän meni taas ihan hirveesti kauheesti paljon aikaa. Nyt mun pitää taas jo mennä, koska tähän vierähti melkein koko Maxin päiväuni aika ja se nukkuu yleensä sen kolmisen tuntia. Hups!

Jos tuolla muuten on paljon samoja kysymyksiä tai asiat on jotenkin typerästi laitettu, niin johtuu siitä, että vuoden 2008 Vesa-Matti oli ilmeisesti kerännyt tohon useammasta kyselystä kysymyksiä. Toi on siis ollut joku mun oma kooste kaiketi, mutta joo.. Mutta nyt ei mulla muuta ja ihmetellään lisää huomenna!

Terveisin,
Philippe


No olihan se pakko tähän yhteen merkintään toi nimi vaihtaa, koska huumorinkukka se on kaunehin kukka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)